Avovaimokkeen ihmettelyä

Voi huhhuh.. kyllä ap:n pitäisi myös itse katsoa peiliin. Tekstistä kyllä näkee läpi millainen ihminen on kyseessä. Sanottaisiinko vaikka näin, että ihminen jolla ei aika varmasti löydy lähimmäisen rakkautta. Sitä voi sitten itseksensä miettiä miks on kolmikybänen lapseton ja aviomiehetön. Kyllä itsekkyys on kaiken pahan alku ja juuri.

 

[QUOTE="mInnI";22881045]"Sitten VANHEMMAT yhteistuumin sopivat säännöistä olennaisimmat ja pitävät näistä kiinni" Siis tarkoitit varmaan lapsen isää ja äitiä? Et itseäsi ja miestäsi tai mikä nyt lie enää onkaan...
Sinulla ei edelleenkään ole oikeutta puuttua lapsen asioihin mikäli vanhemmat tätä eivät hyväksy. Ja jos sä et tätä kuviota voi ymmärtää muuta pois. Ja todellakin lapselle on ollut muutoksia paljon, joten hyvä että isä nukkuu tytön vieressä ja näin antaa turvaa lapselle. Luulisi teillä aikaa olevan toisilleen, jos sitä haluatte antaa. Ja ruokavalio ei nyt mahtavin ole, mutta ainakin saa lapsi ruokaa kaikilla ei asiat noin ole. Joten lapsi varmasti jää henkiin, traumoja varmasti saa kun teidän suhteenne on mitä on ja sinun välinpitämättömyytesi ja mustasukkaisuutesi vaikuttaa lapseen. Ja kyllä vain,lapsi tajuaa paljon sellaista mitä sinä et edes hänen ymmärrä tajuavan.[/QUOTE]

Isukki on täällä nyt sitä mieltä, että säännöt voivat olla erit eri paikoissa, eli hän ei tiedä, mitä tyttö tekee äitinsä kanssa. Mitä sääntöjä tai edellytyksiä siellä kotona tytölle on. Niinpä listan pointtina olisi nyt selvittää, kuinka erilaiset meidän käsitykset kasvatuksesta ovat, jotta nähtäisiin tulisiko siitä meidän yhteisen lapsen kasvatuksesta yhtään mitään, jos lasten säännöt poikkeavat kovin paljon. Eihän siitä sitten taas tule yhtään mitään, että tämä tyttö saa ja yhteinen ei, tai toisinpäin. Eli haluanko tällaista isää OMALLE lapselleni. Siitä tässä on kyse. Ja jos haluan, niin silloin sääntöjen tulee olla tälle tytölle jo nyt edes sinnepäin samat, jotta suuremmilta konflikteilta vältyttäisiin sitten myöhemmin. Onko tämä täysin väärä ajattelutapa, vai kuvitteletteko tosiaan, että perheessä lapsilla voi olla eri säännöt? Tietysti kehitystaso asettaa eri vaatimukset, mutta kyllä niiden suunnilleen samoja uomia mielestäni kuuluisi mennä.

Juu, isän viekkunukkuminen on täällä perusteltu sen verran monesti, että se on hyväksytty. Olkoon siellä perhepeteilemässä ihan niin kauan kuin mahtuvat samaan sänkyyn. Omaani en siltikään halua viereeni, vaan mahdollisimman pian totuttelemaan omaan sänkyyn. Sinne varmaan menetän mieheni samalla, mutta olkoon niin.

Jos nyt ruokavaliolla viittaan kehitysmaiden neekerilapsiin niin kylläpäs hait kaukaa. Asumme sivistyneessä Suomen maassa, jossa aikuisilla on mahdollisuus ruokkia lapset niin terveellisesti kuin tarpeekseen näkee. Meidän (minä ja mies) näkemyksemme tästä tarpeesta poikkeavat suuresti.

 

[QUOTE="vieras";22881274]Voi huhhuh.. kyllä ap:n pitäisi myös itse katsoa peiliin. Tekstistä kyllä näkee läpi millainen ihminen on kyseessä. Sanottaisiinko vaikka näin, että ihminen jolla ei aika varmasti löydy lähimmäisen rakkautta. Sitä voi sitten itseksensä miettiä miks on kolmikybänen lapseton ja aviomiehetön. Kyllä itsekkyys on kaiken pahan alku ja juuri.[/QUOTE]

Peiliin on katsottu, ja olen yrittänyt henkilökohtaisella tasolla kasvaa ihmisenä pikavauhtia tässä viime aikoina. Tuloksia on pahuksen vaikeaa saada, jos toinen osapuoli kieltäytyy keskustelemasta. Ensimmäistä kertaa vasta edellispäivänä sain miehen tunniksi keskustelemaan lastenhoidosta ylipäätään! Onneksi olen hyvin muovautuva ja sopeutuva, joten uskoisin kykeneväni muuttumaan suht koht mukiinmeneväksi "äitipuoleksi" suhteellisen lyhyessä ajassa. Sitä ennen on vain tehtävä liuta kompromisseja. Ja nyt en tiedä, kannattaako minun nähdä enää yhtään enempää vaivaa tämän suhteen pelastamiseksi.

Enkä todellakaan ole humanisti. Rakastan lähimmäisiäni, mutta rakkauteni ei riitä tuntemattomille. Miehiä olisi kuule ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta minullepa ei kelpaa kuka hyvänsä Etenkin lapseni isän suhteen olen hyvin kriittinen. Perimänkin tulee olla laadukasta.

 

Mun mielestä tässä ei ole välttämättä pointti ne miehen löysät rajat, vaan sinun asenne hänen lasta kohtaan.
Oletko itse miettinyt, tai kysynyt mieheltä, miksi kaikki muuttui niin radikaalisti yhteenmuuton jälkeen?
Oletko mahdollisesti jyrännyt, tai koitat päsmätä asioissa niin, että miehelle nousee vastareaktio ja tarve hyvitellä lasta? Kuulostat meinaan aika jyrkältä / ehdottomalta, ja se miten puhut lapsesta, ei kuulosta lainkaan kunnioittavalta. Rajoista olen kyllä samaa mieltä, mutta nyt pitää miettiä, että olette vasta kuukauden asuneet yhdessä, joten biologiselle vanhemmalle voi hyvinkin tulla joku puolustusreaktio päälle, jos siellä tosiaan olet ihan natsimeiningillä vetänyyt (vaikkakin osa sanomisesta olisikin totta).

Ja kyllä kahdessa eri paikassa voi olla eri säännöt. Lapsi kyllä tottuu ja oppii siihen.
Jos esim mummollassa saa hyppiä sängyllä, ja syödä suklaata ennen ruokaa, niin ei tarkoita, että lapsi automaattisesti olettaa näin kotonakin olevan. Lapset ovat viisampia, ja vaistoavat enemmän asioita kuin luuletkaan.
Jo tuolla leikkipaikoilla näkee sellaista menoa, että. Toisilla ei ole mitään sääntöjä, ja omani sitten kysyykin, että miksi nuo saavat tehdä, kun minä en saa. Eihän siihenkään auta sanoa, kuin että kaikilla perheillä on omat sääntönsä.

 

Jos nyt ruokavaliolla viittaan kehitysmaiden neekerilapsiin niin kylläpäs hait kaukaa. Asumme sivistyneessä Suomen maassa, jossa aikuisilla on mahdollisuus ruokkia lapset niin terveellisesti kuin tarpeekseen näkee. Meidän (minä ja mies) näkemyksemme tästä tarpeesta poikkeavat suuresti.

VIITTAAT jopa

 

[QUOTE="essi";22881882]Mun mielestä tässä ei ole välttämättä pointti ne miehen löysät rajat, vaan sinun asenne hänen lasta kohtaan.
Oletko itse miettinyt, tai kysynyt mieheltä, miksi kaikki muuttui niin radikaalisti yhteenmuuton jälkeen?
Oletko mahdollisesti jyrännyt, tai koitat päsmätä asioissa niin, että miehelle nousee vastareaktio ja tarve hyvitellä lasta? Kuulostat meinaan aika jyrkältä / ehdottomalta, ja se miten puhut lapsesta, ei kuulosta lainkaan kunnioittavalta. Rajoista olen kyllä samaa mieltä, mutta nyt pitää miettiä, että olette vasta kuukauden asuneet yhdessä, joten biologiselle vanhemmalle voi hyvinkin tulla joku puolustusreaktio päälle, jos siellä tosiaan olet ihan natsimeiningillä vetänyyt (vaikkakin osa sanomisesta olisikin totta).

Ja kyllä kahdessa eri paikassa voi olla eri säännöt. Lapsi kyllä tottuu ja oppii siihen.
Jos esim mummollassa saa hyppiä sängyllä, ja syödä suklaata ennen ruokaa, niin ei tarkoita, että lapsi automaattisesti olettaa näin kotonakin olevan. Lapset ovat viisampia, ja vaistoavat enemmän asioita kuin luuletkaan.
Jo tuolla leikkipaikoilla näkee sellaista menoa, että. Toisilla ei ole mitään sääntöjä, ja omani sitten kysyykin, että miksi nuo saavat tehdä, kun minä en saa. Eihän siihenkään auta sanoa, kuin että kaikilla perheillä on omat sääntönsä.[/QUOTE]

Olen ennemminkin ollut liian poissaoleva. Menetin mielenkiintoni monestakin syystä, joista olen kertonut jo aiemmin. Eikä tytön hoidon pitänyt minulle kuulua millään tavalla aikaisemminkaan. Ennen yhteenmuuttoa en vain ollut tietoinen tällaisesta hemmottelukasvatuksesta. Eli ei, natsi en ole tälle tytölle ollut, enkä ole tätä mistään edes kieltänyt, koska sehän ei ole minun asiani. Vetäydyin kokonaan pois.

Alkutaipaleella sattui ja tapahtui useita muutoksia, joita mies ei minulle selittänyt. Esimerkiksi seksi loppui kokonaan kahdeksi viikoksi. Se tarkoittaa minun kategoriassani, että jotain on täysin pielessä. Miksi en kiinnosta jne. Noh, tyttö oli kipeä ja tottumaton uuteen paikkaan. Silloin mies nukkui tämän vieressä, koska muuten ei totu. Eipä tätä viitsinyt minulle selittää. Sitten mies oli kipeä, joten seksi ei maistunut sen takia. Mielestäni ei vaikuttanut kipeältä, koska töissäkin kävi normaalisti. Itselleni pikkunuha ei vaikuta haluihin. Diipadaapadaa alussa oli monia monia asioita, mutta nämä asiat olemme saaneet selvitettyä, ja molemmissa oli suunnattomasti vikaa, eikä kumpikaan osannut toimia kypsästi ja oikein. Maailmani hajosi yhtenä aamuna, kun mieheni koirien nahistelusta huusi minulle suu vaahdossa että laitetaan kämppä myyntiin, kun en tajua olla aamulla hiljaa. Sen jälkeen on kaikki ollut tasaista jyrkkää alamäkeä.

 

[QUOTE="vieras";22881209]Kyllä ap:n kuuluu osallistua niiden sääntöjen luomiseen, joita heidän kotonaan noudatetaan. Ja sitä paitsi on epärealistista olettaa, että eronneiden parien kasvatuslinja olisi täysin yhtenäinen ja harkittu, kun ei siitä aina pystytä yhtään edes keskustelemaan. Missään ei ole sanottu, ettei uusi puoliso saisi ohjata lapsen vanhempaa "oikealle tielle". Ei biologinen vanhemmuuus tee ihmisestä automaattisesti hyvää kasvattajaa, vaan kyllä siihen usein tarvitaan ulkopuolisiakin henkilöitä vähintään herättelemään ajatuksia.[/QUOTE]

No todellakin! Alkaa keskustelu mennä sille linjalle, että ap joutuu puolustelemaan ja selittelemään koko ajan ihmisille, jotka eivät joko ymmärrä lukemaansa tai ovat jostain kumman syystä katkeria. Ihan kuin "äitipuoli" olisi automaattisesti lasta vihaava ja ilkeä ihminen, joka tietenkin tekee kaikkensa miehen ja exän välien pilaamiseksi (sitähän ne eivät jo ilman uutta naista tietenkään ole). Heti, jos omaa hiukankaan kriittisyyttä ja haluaa OMAN kotinsa ilmapiiriä parantaa, niin tulee paskaa niskaan. Kyllä mun mielestä jotain vastuuta homman toimimisesta voi sälyttää isänkin harteille, joka on halunnut uuden naisen jakamaan arkeaan ja lapsensa elämään (tai olisi voinut luulla, kun yhteen halusi muuttaa). Enkä nyt tarkoita, että lapsi tulisi vasta äitipuolen jälkeen vaan tiettyä aikuisen kumppanin kunnioitusta, ei uuden puolisonkaan osa ole helppo. Enemmän empatian puutteesta kärsivät nämä ap:n syyttäjät. Lapsen tarpeet tulevat tietysti ensin ja uuden kumppanin on sopeuduttava moniin asioihin, mutta joku raja lapsen ehdoilla menemisessäkin on. Ihan samalla tavalla kuin ydinperheessäkin, lapsen etu on tärkeintä mutta kumppania kunniotetaan.

 

[QUOTE="essi";22881882]
Ja kyllä kahdessa eri paikassa voi olla eri säännöt. Lapsi kyllä tottuu ja oppii siihen.
Jos esim mummollassa saa hyppiä sängyllä, ja syödä suklaata ennen ruokaa, niin ei tarkoita, että lapsi automaattisesti olettaa näin kotonakin olevan. Lapset ovat viisampia, ja vaistoavat enemmän asioita kuin luuletkaan.
Jo tuolla leikkipaikoilla näkee sellaista menoa, että. Toisilla ei ole mitään sääntöjä, ja omani sitten kysyykin, että miksi nuo saavat tehdä, kun minä en saa. Eihän siihenkään auta sanoa, kuin että kaikilla perheillä on omat sääntönsä.[/QUOTE]

Okei, hyvin perusteltu. Eri paikoissa voi olla eri säännöt. Mutta voiko samassa perheessä lapsilla olla eri säännöt? Vaikka toinen onkin paikalla vain puolet ajasta. Miettikääpä tätä.

 

Tunnistan tapauksessa joitain ilmiöitä omasta elämästäni.

- Miehelläni oli (ja on yhä, mutta kirjoitetaan nyt imperfektissä) lapsi.
- Mies rakasti lastaan.
- Mies ei osannut vetää rajoja, eikä luoda toimivia arkirutiineja.
- Minä totesin, että lapsi tarvitsee terveellisemmän ja tasapainoisemman ympäristön, ja koska mies ei tähän kyennyt, aloin muokata tilannetta itse.

Alku on siis hyvin tuttua. Meillä jatko meni näin:

- Yhä suurempi osa vastuusta kaatui minun niskaani: tarha, koulu, terveydenhoito, kurinpito. Ja minähän hoidin asiat, kun "olin itse osani valinnut".
- Koska minä hoidin kaiken pakollisen ikävän, mies sai olla se "kiva aikuinen". Mies myös käytti tilaisuutta hyväkseen ja pysyi lepsuna. Hän ei mm. reagoinut lapsen jäädessä kiinni varastelusta.
- Minä uuvuin. Totaalisesti. Hoidin kaikki raskaat asiat, mutta en saanut mieheltä mitään kiitosta. Lisäksi lapsikaan ei luonnollisesti kiittänyt rajojen asettamisesta.
- Tajusin, että joko palan loppuun tai luovutan, ja aloin pikkuhiljaa luovuttaa. Mies alkoi pakon edessä hoitaa joitain asioita, mutta monet ovat mielestäni yhä retuperällä. Mies ei mm. puutu millään muotoa siihen, että (nyt jo iso) lapsi puhuu alatyylisesti isovanhemmilleen, korvaa puolet aterioistaan karkilla eikä peseydy, vaikka hajun aistii useamman metrin päähän.

Haluaisin siis kehottaa AP:tä varomaan ylisuorittajan sudenkuoppaa, jos hän alkaa parantaa tytön hoitorutiineja.

Ja ei kannata välittää noista hulluista provoilijoista, jotka lässyttävät miehen olevan "hyvä isä", kun tämä antaa lapsen elää pellossa.

 

Okei, hyvin perusteltu. Eri paikoissa voi olla eri säännöt. Mutta voiko samassa perheessä lapsilla olla eri säännöt? Vaikka toinen onkin paikalla vain puolet ajasta. Miettikääpä tätä.

Johtuu ikäerosta. Suurinpiirtein saman ikäisille ei voi, piste.

Jos ikäero on niin suuri, että lapsilla on vain vähän yhteistä, niin käytäntö saattaa toimia.

Minä hankin mieheni kanssa myöhemmin yhteisiä lapsia. En ikimaailmassa aio antaa heidän käyttäytyä, kuten mies joissain asioissa sallii omalle lapselleen! Ikäero on kuitenkin niin suuri, että kun lapset ovat vastaavassa iässä, en usko heidän omineen suuria vaikutteita miehen lapselta tai vetoavan siihen, että tämäkin sai. Lisäksi pidän huolta siitä, että vaikka miehen lapsi tekisi tyhmyyksiä, niin hän ei tee niitä yhteisten lastemme edessä.

Sitten tulee se yllättävä puoli: Mies on kasvanut isänä. Vaikka tuon vanhemman lapsen kasvatus on olematonta, yhteisiä lapsiamme kasvatamme sovussa, keskustellen ja samanlaista linjaa vetäen.

Ehkä ero on se, että jos kiellän yhteistä lastamme, olen rajoja vetävä hyvä _äiti_, jonka sanaa pitää kunnioittaa.
Jos kielsin aikoinaan vastaavasta asiasta miehen lasta, olinkin nipottava ja paska _äitipuoli_.

 

Löysin meidät

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/uusperheet/uusperheen_kehitysvaiheet/

Meillä on menossa tuo täysrähinä. Miten ihmeessä olemme päässeet jo sinne asti? Toisaalta olemmehan ohittaneet monia muitakin vaiheita aika nopeasti hihihihii Katsotaan kuinka tässä vielä käykään. Helpottavaa oli löytää ihan tuollainen suhteellisen arvostettavasta lähteestä oleva artikkeli uusperheiden ongelmista, ja enhän minä niin kovin kummallinen olekaan! Aloin jo vakavasti kuvitella, että minussa tai miehessä on pakko olla jotain pahasti pielessä.

 

Jos sua kiinnostaa tää aihe enemmänkin, ni käy rekkaamassa ittes Uusi onni-nimiselle keskustelupalstalle. Sinne pääsee uusperheelliset ja sieltä saat lukea monia ihan samankaltaisia tarinoita kuin omasi on. Mä pidin itteäni tosi pitkään "hulluna", kunnes löysin kohtalotovereita ja tajusin, että se olikin ihan normaalia k.o. tilanteessa (minä lapseton, miehellä 2 lasta joka toinen viikko meillä)

 

Toisaalta, se että joku on tosi/aika yleistä, ei välttämättä tarkoita, että se on ok. (sivuhuomautus, kun usein kuulee sanottavan, että no hyvä, tää on normaalia, jos monella muullakin on sama ongelma)

 

Toisaalta, se että joku on tosi/aika yleistä, ei välttämättä tarkoita, että se on ok. (sivuhuomautus, kun usein kuulee sanottavan, että no hyvä, tää on normaalia, jos monella muullakin on sama ongelma)

Aivan oikeessa oot, monessa tapauksessa just noin. Itse tarkotin just näitä uusperheen muotoutumiseen ja sopeutumiseen liittyviä asioita, joista ap:kin tossa puhui.

 

[QUOTE="Uusperheellinen";22884936]Tunnistan tapauksessa joitain ilmiöitä omasta elämästäni.

- Miehelläni oli (ja on yhä, mutta kirjoitetaan nyt imperfektissä) lapsi.
- Mies rakasti lastaan.
- Mies ei osannut vetää rajoja, eikä luoda toimivia arkirutiineja.
- Minä totesin, että lapsi tarvitsee terveellisemmän ja tasapainoisemman ympäristön, ja koska mies ei tähän kyennyt, aloin muokata tilannetta itse.

Alku on siis hyvin tuttua. Meillä jatko meni näin:

- Yhä suurempi osa vastuusta kaatui minun niskaani: tarha, koulu, terveydenhoito, kurinpito. Ja minähän hoidin asiat, kun "olin itse osani valinnut".
- Koska minä hoidin kaiken pakollisen ikävän, mies sai olla se "kiva aikuinen". Mies myös käytti tilaisuutta hyväkseen ja pysyi lepsuna. Hän ei mm. reagoinut lapsen jäädessä kiinni varastelusta.
- Minä uuvuin. Totaalisesti. Hoidin kaikki raskaat asiat, mutta en saanut mieheltä mitään kiitosta. Lisäksi lapsikaan ei luonnollisesti kiittänyt rajojen asettamisesta.
- Tajusin, että joko palan loppuun tai luovutan, ja aloin pikkuhiljaa luovuttaa. Mies alkoi pakon edessä hoitaa joitain asioita, mutta monet ovat mielestäni yhä retuperällä. Mies ei mm. puutu millään muotoa siihen, että (nyt jo iso) lapsi puhuu alatyylisesti isovanhemmilleen, korvaa puolet aterioistaan karkilla eikä peseydy, vaikka hajun aistii useamman metrin päähän.

Haluaisin siis kehottaa AP:tä varomaan ylisuorittajan sudenkuoppaa, jos hän alkaa parantaa tytön hoitorutiineja.

Ja ei kannata välittää noista hulluista provoilijoista, jotka lässyttävät miehen olevan "hyvä isä", kun tämä antaa lapsen elää pellossa.[/QUOTE]

Tämäpä olikin hyvä vastaus! Antaa jälleen uutta näkemystä! Miehellä sentään on hyvä ote arkirutiineista. Tulevat hoitopaikasta. Eli samoihin aikoihin tehdään samat toiminnot kuin hoitopaikassakin. Hyvän paikan ovat siis valinneet, että nämä ovat sentään kunnossa. Luulen, että vapaaehtoisesti jättäydyn edelleen kauemmas hoidosta ja kasvatuksesta. En lähde edes yrittämään mitään ylisuoritteita

Olen lukenut nyt paljonkin äitipuolien ongelmista, huolista yms mitä olenkaan löytänyt selailemalla, ja ilmeisesti siitä ei ole niin kauheaa haittaa, jos ensimmäinen lapsista on kasvatettu lepsusti. Ainakin, kun lapsilla tosiaan tulee olemaan ikäeroa useampi vuosi. Mustasukkaisuutta taas voi esiintyä, kuten täyssisarustenkin välillä, ja monessa kokemuksessa biologinen äiti on alkanut tässä vaiheessa syytellä lapsensa huomioimattomuudesta, vaikka varsinaista muutosta ei olisikaan tapahtunut. Vanhempi lapsi on "luonnostaan" mustasukkainen, kun ei saakaan enää olla jokapuolella se ainoa.

Se on varmaa, että tämän lapsipuolen on syytä vanhetessaan kunnioittaa aikuisen auktoriteettiäni, tai muuten! Kyllä huonoista tavoista annan suoran palautteen, sanoi siihen biologinen huoltaja sitten mitä tahansa. Sellaiset kuin ketään ei lyödä ja vanhemmille ei puhuta rumasti (kuten Uusperheellisellä oli käynyt). Sellaista en suvaitse. Ehkä siitä saamme aikaan uusia riitoja, kun olen lapsipuoltani ojentanut hihihihiii nooh, jos sinne asti nyt edes päästään.

 

[QUOTE="jjj";22885330]Jos sua kiinnostaa tää aihe enemmänkin, ni käy rekkaamassa ittes Uusi onni-nimiselle keskustelupalstalle. Sinne pääsee uusperheelliset ja sieltä saat lukea monia ihan samankaltaisia tarinoita kuin omasi on. Mä pidin itteäni tosi pitkään "hulluna", kunnes löysin kohtalotovereita ja tajusin, että se olikin ihan normaalia k.o. tilanteessa (minä lapseton, miehellä 2 lasta joka toinen viikko meillä)[/QUOTE]

Ai meille on ihan omakin palsta Mahtavaa! Vaimoketurhake menee rekisteröitymään sinne, tai ehkä keksin kuitenkin uuden nimityksen, jotten olisikaan ihan turha

 

Tämäpä olikin hyvä vastaus! Antaa jälleen uutta näkemystä! Miehellä sentään on hyvä ote arkirutiineista. Tulevat hoitopaikasta. Eli samoihin aikoihin tehdään samat toiminnot kuin hoitopaikassakin. Hyvän paikan ovat siis valinneet, että nämä ovat sentään kunnossa. Luulen, että vapaaehtoisesti jättäydyn edelleen kauemmas hoidosta ja kasvatuksesta. En lähde edes yrittämään mitään ylisuoritteita

Olen lukenut nyt paljonkin äitipuolien ongelmista, huolista yms mitä olenkaan löytänyt selailemalla, ja ilmeisesti siitä ei ole niin kauheaa haittaa, jos ensimmäinen lapsista on kasvatettu lepsusti. Ainakin, kun lapsilla tosiaan tulee olemaan ikäeroa useampi vuosi. Mustasukkaisuutta taas voi esiintyä, kuten täyssisarustenkin välillä, ja monessa kokemuksessa biologinen äiti on alkanut tässä vaiheessa syytellä lapsensa huomioimattomuudesta, vaikka varsinaista muutosta ei olisikaan tapahtunut. Vanhempi lapsi on "luonnostaan" mustasukkainen, kun ei saakaan enää olla jokapuolella se ainoa.

Se on varmaa, että tämän lapsipuolen on syytä vanhetessaan kunnioittaa aikuisen auktoriteettiäni, tai muuten! Kyllä huonoista tavoista annan suoran palautteen, sanoi siihen biologinen huoltaja sitten mitä tahansa. Sellaiset kuin ketään ei lyödä ja vanhemmille ei puhuta rumasti (kuten Uusperheellisellä oli käynyt). Sellaista en suvaitse. Ehkä siitä saamme aikaan uusia riitoja, kun olen lapsipuoltani ojentanut hihihihiii nooh, jos sinne asti nyt edes päästään.

Niin mutta eikö sun ongelma juuri ollut, että miehesi ei yritäkään saada hommaa toimimaan, vaan sinä joko sopeudut tai sitten kärsit? Ei kovin kypsä lähtökohta. Mistä päättelet, että miehesi antaa sun päättää yhteisten lasten kasvatuksesta, kun nytkin jyrää mielipiteesi täysin kunnioittamatta niitä? Jotenkin kuulostaa siltä, että yrität vain selitellä ja puolustella miehesi käytöstä, ettei nyt vain tarvitsisi alkaa eroamaan. Ne ruusunpunaiset lasit ovat siis yhä silmillä... Ihan mielenkiinnosta, onko sulla aiempia vakavia suhteita??

 

Mitäs jos yhteisen lapsen saatuanne käykin niin, että sinä saat hoitaa lapsenne yksin, mies keskittyy vain ja ainoastaan esikoiseensa. Niinkin kun voi käydä. Mutta fiksuna naisena et tietenkään ala lapsia tekemään tuollaisen miehen kanssa... sinuna lähtisin koko suhteesta niin nopeasti kuin mahdollista.

 

[QUOTE="Jonna";22885759]Niin mutta eikö sun ongelma juuri ollut, että miehesi ei yritäkään saada hommaa toimimaan, vaan sinä joko sopeudut tai sitten kärsit? Ei kovin kypsä lähtökohta. Mistä päättelet, että miehesi antaa sun päättää yhteisten lasten kasvatuksesta, kun nytkin jyrää mielipiteesi täysin kunnioittamatta niitä? Jotenkin kuulostaa siltä, että yrität vain selitellä ja puolustella miehesi käytöstä, ettei nyt vain tarvitsisi alkaa eroamaan. Ne ruusunpunaiset lasit ovat siis yhä silmillä... Ihan mielenkiinnosta, onko sulla aiempia vakavia suhteita??[/QUOTE]

Perhana! Kahdesti jo pyyhkiytynyt kaikki teksti pois! Nyt vielä suppeammin siis. En ole itsekään ollut käytökseltäni kypsä, en voi sitä edellyttää silloin toiseltakaan. Jos molemmat yrittävät tosissaan kehittyä ihmisinä, tästä voi vielä jotain tulla. Ehkä mies tosiaan on ollut niin puolustuskannalla lapsensa takia, ettei järkipuhetta ole ymmärtänyt. Mitä olen netissä nyt lukenut, on aivan sama kuinka pellossa tämä ensimmäinen kasvaa, se ei välttämättä vaikuta omaan lapseeni. Silloinhan minulla on täysi oikeus päättää lapsestani. Siihen ei ole kenelläkään mitään sanottavaa.

Hyvin tämä tyttö vielä toistaiseksi ottaa pyyntöjä/käskyjä vastaan. Olen huomannut myös, että mies on tiukentanut tiettyjä käskyjä, kun on itsekin huomannut, ettei mene perille kaunis puhe. Olen huomannut muitakin edistyksiä, joten kenties kaikki sanomani ei olekaan mennyt kuuroille korville. Telkkaria katsotaan vähemmän ja juomana on useammin vesi pillimehun sijaan.

Ehkä mies edistyy vielä siihen takaisin, että kunnioittaa minua ja ajatuksiani, mielipiteitäni. Alussa kaikki oli toisin, kuten olen monesti sanonut. Eroa en haluaisi, jos se on vältettävissä. Ilman muuta yritän keksiä selityksiä mieheni käytökselle. Ero on se viimeinen ratkaisu, kun mikään muu ei auta

 

[QUOTE="vieras";22886074]Mitäs jos yhteisen lapsen saatuanne käykin niin, että sinä saat hoitaa lapsenne yksin, mies keskittyy vain ja ainoastaan esikoiseensa. Niinkin kun voi käydä. Mutta fiksuna naisena et tietenkään ala lapsia tekemään tuollaisen miehen kanssa... sinuna lähtisin koko suhteesta niin nopeasti kuin mahdollista.[/QUOTE]

Mies pitää lapsista yleisesti. Tämä ominaisuus puuttuu minulta täysin. En ole koskaan ollut se, joka lällyttelee, kuinka yliikkkisöpö jokin vauvan jalka on Totta puhuen suurin osa vauvoista näyttävät mielestäni rumilta. Ehkä yksi kymmenestä on söpö, jos sitäkään. Luultavasti (toivottavasti) oma on eri asia. Niin, eli mieheni voisi hyvin olla vaikkapa tarhatäti, näin hän sanoo. En epäile, etteikö hän hoitaisi meidän yhteistäkin. Olen sitä kyllä suoraan kysynytkin.

 

Itse asiassa muistan alkutaipaleella, kun näin tytön ensimmäistä kertaa, ajattelin, että onpas kummallisen näköinen tyttö. Nyt on kyllä jo silmä tottunut. Kaverin luona se, joka ei saanut aikuisten keksejä, oli varsin typerän näköinen lapsi Tämä johtui ilmeisesti isän perimästä. Kuulemma isän piirteet ovat selkeämmät vauvoissa aluksi, jotta biologisen isän kiintyminen lapseen voimistuisi. En vain tiedä, milloin piirteet hälvenevät. Nämä ovat kuitenkin molemmat kahden vaiheilla. Nooh, tuleehan noista sitten omannäköisiä sitten vanhetessaan. Isommat lapset näyttävät jo mukavilta silmissäni. Myös veljenpoikani (1,5v) näyttää kivalta. Veriside vaikuttaa! Mikähän juttu siinäkin on?

 

Luulempa että on väärä mies tai ainakin väärään aikaan. Kaks vuotias on vielä niin pieni että haluaa nukkua turvassa vieressä. Isi taas rakastaa lastaan ja hemmottelee tätä mehuilla ja dvd:llä mitkä ei oo välttämättä hyväks. Laps perheessä on niiiiiin paljon sellaista mitä sivullinen ei tiedä eikä nää eikä vanhemmat niillä asioilla leveile että noi taitaa vielä olla aika pientä.

 

[QUOTE="joo";22853068]asunto myyntiin vaan.. se vero menee vaan voitosta eli siittä mitä saatte enemmän kun ite maksoitte niin en sen takia kyllä jäis kahdeks vuodeks noin tuhoon tuomittuun suhteeseen...[/QUOTE]

Aha? Tappioon voi lisätä myös välityspalkkiot, eli kyllä tästä äkkiä 20t jää velkaa. Mieluusti laittaisin senkin johonkin järkevämpään. Tosin vain rahan takiahan en tähän ole jäämässä. Nyt vollotetaan, kun paskat on jo housussa. Vois koittaa pyyhkimistäki

 

Luulempa että on väärä mies tai ainakin väärään aikaan. Kaks vuotias on vielä niin pieni että haluaa nukkua turvassa vieressä. Isi taas rakastaa lastaan ja hemmottelee tätä mehuilla ja dvd:llä mitkä ei oo välttämättä hyväks. Laps perheessä on niiiiiin paljon sellaista mitä sivullinen ei tiedä eikä nää eikä vanhemmat niillä asioilla leveile että noi taitaa vielä olla aika pientä.

Kerro toki lisää! Tunnut tietävän jotain sisäpiirin salaisuuksia, mitä tapahtuu lapsiperheissä. Pitänee kuitenkin muistaa, että itsekin olen joskus ollut yksi kolmesta lapsesta enkä ole niin dementoitunut, ettenkö muistaisi, mitä kaikkea me olemmekaan tehneet...

Ja se nukkumishommahan oli jo kuitattu. Tuolla ne koisaavat taas vierekkäin

 

Milläs mielesi keksinnöllä sä sit sivuutat sen koirajutun? Kun nyt kaikki muut on ratkaistu, ja mies on taas päällisin puolin ihana kurinpitäjä?