[QUOTE="Uusperheellinen";22884936]Tunnistan tapauksessa joitain ilmiöitä omasta elämästäni.
- Miehelläni oli (ja on yhä, mutta kirjoitetaan nyt imperfektissä) lapsi.
- Mies rakasti lastaan.
- Mies ei osannut vetää rajoja, eikä luoda toimivia arkirutiineja.
- Minä totesin, että lapsi tarvitsee terveellisemmän ja tasapainoisemman ympäristön, ja koska mies ei tähän kyennyt, aloin muokata tilannetta itse.
Alku on siis hyvin tuttua. Meillä jatko meni näin:
- Yhä suurempi osa vastuusta kaatui minun niskaani: tarha, koulu, terveydenhoito, kurinpito. Ja minähän hoidin asiat, kun "olin itse osani valinnut".
- Koska minä hoidin kaiken pakollisen ikävän, mies sai olla se "kiva aikuinen". Mies myös käytti tilaisuutta hyväkseen ja pysyi lepsuna. Hän ei mm. reagoinut lapsen jäädessä kiinni varastelusta.
- Minä uuvuin. Totaalisesti. Hoidin kaikki raskaat asiat, mutta en saanut mieheltä mitään kiitosta. Lisäksi lapsikaan ei luonnollisesti kiittänyt rajojen asettamisesta.
- Tajusin, että joko palan loppuun tai luovutan, ja aloin pikkuhiljaa luovuttaa. Mies alkoi pakon edessä hoitaa joitain asioita, mutta monet ovat mielestäni yhä retuperällä. Mies ei mm. puutu millään muotoa siihen, että (nyt jo iso) lapsi puhuu alatyylisesti isovanhemmilleen, korvaa puolet aterioistaan karkilla eikä peseydy, vaikka hajun aistii useamman metrin päähän.
Haluaisin siis kehottaa AP:tä varomaan ylisuorittajan sudenkuoppaa, jos hän alkaa parantaa tytön hoitorutiineja.
Ja ei kannata välittää noista hulluista provoilijoista, jotka lässyttävät miehen olevan "hyvä isä", kun tämä antaa lapsen elää pellossa.[/QUOTE]
Tämäpä olikin hyvä vastaus! Antaa jälleen uutta näkemystä! Miehellä sentään on hyvä ote arkirutiineista. Tulevat hoitopaikasta. Eli samoihin aikoihin tehdään samat toiminnot kuin hoitopaikassakin. Hyvän paikan ovat siis valinneet, että nämä ovat sentään kunnossa. Luulen, että vapaaehtoisesti jättäydyn edelleen kauemmas hoidosta ja kasvatuksesta. En lähde edes yrittämään mitään ylisuoritteita
Olen lukenut nyt paljonkin äitipuolien ongelmista, huolista yms mitä olenkaan löytänyt selailemalla, ja ilmeisesti siitä ei ole niin kauheaa haittaa, jos ensimmäinen lapsista on kasvatettu lepsusti. Ainakin, kun lapsilla tosiaan tulee olemaan ikäeroa useampi vuosi. Mustasukkaisuutta taas voi esiintyä, kuten täyssisarustenkin välillä, ja monessa kokemuksessa biologinen äiti on alkanut tässä vaiheessa syytellä lapsensa huomioimattomuudesta, vaikka varsinaista muutosta ei olisikaan tapahtunut. Vanhempi lapsi on "luonnostaan" mustasukkainen, kun ei saakaan enää olla jokapuolella se ainoa.
Se on varmaa, että tämän lapsipuolen on syytä vanhetessaan kunnioittaa aikuisen auktoriteettiäni, tai muuten!
Kyllä huonoista tavoista annan suoran palautteen, sanoi siihen biologinen huoltaja sitten mitä tahansa. Sellaiset kuin ketään ei lyödä ja vanhemmille ei puhuta rumasti (kuten Uusperheellisellä oli käynyt). Sellaista en suvaitse. Ehkä siitä saamme aikaan uusia riitoja, kun olen lapsipuoltani ojentanut hihihihiii nooh, jos sinne asti nyt edes päästään.