Mikä on ollut rankinta mitä olet elämässäsi kokenut?

Lapsen kuolema kohtuun ja siitä selviäminen

 

Kaipa se on ne
- raiskauskokemukset
- masennusjaksot, joissa väkivaltaisuus kääntyy itseään kohtaan
- kokemani henkinen väkivalta
- oman rajallisuuden ymmärtäminen
- oman rikkonaisuutensa ymmärtäminen
- oman pahuutensa ymmärtäminen
- abortti

 

Oikeasti ihmisten elämässä on paljon kärsimystä... Paljon voimia teille kaikille(itsekin paljon kokenut)

 

Seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena, isän ja isoveljen alkoholismi, isoveljen avioero ja itsemurha pian sen jälkeen, isovanhempien kuolema, leukemia, koulukiusaaminen, masennus, syömishäiriö ja seurustelu narsistisen miehen kanssa.

 

Asioita on kovin vaikea laittaa rankkuusjärjestykseen.
Jos ihan pakko olisi rankin nimetä niin se olisi sitten ehkä lapsenlapsen nostaminen äitinsä syliin kuolemaan. Siitä en voi sanoa koskaan toipuneeni millään tasolla vaan haava on yhä avoin.

Mutta muitakin kovia paikkoja toki ollut ja jokaista kantaa sydämessään koko tarinansa ajan. Sellaisia ovat ainakin läheisimmän lapsuusystävän kuoleminen vatsasyöpään kun olimme 12, oman pojan kuolema, puolison kuolema, sairastettu vaikea syöpä.
Toisella tavalla rankkaa oli läpikäyty konkurssi 1990-luvun alussa.

Noiden valitseminen rankimmiksi on tämän hetken valinta. Toisina aikoina, ennen ja tulevaisuudessa, järjestys olisi ollut, tai ehkä tulee olemaan, toinen.

Tuohon puolison kuolemaan liittyen minulla on blogissani autoterapiaksi joskus kauan, kauan sitten kirjoitettu vuodatus.
Sen voi halutessaan lukea osoitteesta: Arkistojen kätköistä ja sydämen sopukoista .
Mutta varoitan jo ennalta että se ole literaalisilta ansioiltaan kovin kummoinen vaan tihkuu ylenpalttista melodramaattisuutta ja äärimmäistä subjektiivisuutta.

 

Mummeliisa: miten tuohon ensimmäiseen tapahtumaan jouduttiin? Ihan kamalaa .

Paljon on pahaa tapahtunut ihmisille. Itselleni rankin on varmaan isän kuolema auto-onnettomuudessa. Tästä on 2,5 vuotta enkä vieläkään ole ns. surrut asiaa kunnolla. Myös mummun kuolema kun olin 10-v. oli rankaa, olin todella huolehtivainen lapsi enkä meinannut kestää äidin ja isoisän surua oman ikävän lisäksi. Syömishäiriö kesti vuosia ja siitä en ole henkisesti vieläkään toipunut. Keskenmeno oli rankka, mutta ei yhtä rankka kuin nuo muut.

 

Mummeliisa: miten tuohon ensimmäiseen tapahtumaan jouduttiin? Ihan kamalaa .

Lyle oli 16 kuukautta vanha, kun hän sai vesirokon (samaan aikaan kuin muutkin perheen pienimmät). Virus mutatoitui ja meni keuhkoihin ja teki hapenoton mahdottomaksi. Kun hengityskonekaan ei enää kyennyt saamaan happea sisään, tuli aika hyvästellä.

Siinä se.Pitkä tarina muutamalla sanalla.

 

Lyle oli 16 kuukautta vanha, kun hän sai vesirokon (samaan aikaan kuin muutkin perheen pienimmät). Virus mutatoitui ja meni keuhkoihin ja teki hapenoton mahdottomaksi. Kun hengityskonekaan ei enää kyennyt saamaan happea sisään, tuli aika hyvästellä.

Siinä se.Pitkä tarina muutamalla sanalla.

otan osaa.
ihmeen positiivinen ja hyvällä mielellä aina jaksat kirjoittaa täälläkin! voimakas nainen.

saanko kysyä mihin poikasi kuoli, oliko minkä ikäinen? entä miehesi?

 

Mummeliisa, oliko susta ja sun perheestä juttu 9 kuukautta lehdessä viitisen vuotta sitten? Kun tota sun blogimerkintää lueskelin, tuli mieleen...

 

[QUOTE="piritta";22813723]otan osaa.
ihmeen positiivinen ja hyvällä mielellä aina jaksat kirjoittaa täälläkin! voimakas nainen.

saanko kysyä mihin poikasi kuoli, oliko minkä ikäinen? entä miehesi? [/QUOTE]

Poikani syntyi ennen aikaansa eikä jaksanut elää kuin hyvin lyhyen hetken.
Puolisoni kuoli äkilliseen aivoveritulppaan 39-vuotiaana vuonna 2001.

Saa kysyä, aina.

 

Mummeliisa, oliko susta ja sun perheestä juttu 9 kuukautta lehdessä viitisen vuotta sitten? Kun tota sun blogimerkintää lueskelin, tuli mieleen...

9 kuukautta lehdessä taisi olla kertomus erilaisista synnytyksistä, jos oikein muistan.
Muutamassa muussa lehdessä on ollut enemmän perheen tarinaa: Kaksplussassakin vuonna miekka ja kilpi.

 

Mieheni kuolema 2kk lapsemme syntymän jälkeen. Kolmas joulu kaksin lapsen kanssa ja vasta nyt tuntuu siltä, että kyllä tää ehkä tästä vielä.. joskus. Hitaasti mutta varmasti.

Otan osaa, mummeliisa. Elämä antaa ja elämä ottaa, niinhän sitä kai sanotaan.. kurjia tapahtumia silti eikä niistä koskaan voi täysin toipua, ei. Kaunis kirjoitus blogissa, jotenkin sen tekstin tyyli on ihan sama miten minä ajattelen mieheni kuoleman. Lyhyitä lauseita, vaikka yleensä kyllä ajattelen (ja kirjoitan) pidenmpiä.

 

Kaksi keskenmenoa peräkkäin oli rankkaa aikanaan, mutta ehdottomasti rankinta on, kun pojan isä ei pidä lapseensa yhteyttä.

 

[QUOTE="Miuku";22813793]Mieheni kuolema 2kk lapsemme syntymän jälkeen. Kolmas joulu kaksin lapsen kanssa ja vasta nyt tuntuu siltä, että kyllä tää ehkä tästä vielä.. joskus. Hitaasti mutta varmasti.

Otan osaa, mummeliisa. Elämä antaa ja elämä ottaa, niinhän sitä kai sanotaan.. kurjia tapahtumia silti eikä niistä koskaan voi täysin toipua, ei. Kaunis kirjoitus blogissa, jotenkin sen tekstin tyyli on ihan sama miten minä ajattelen mieheni kuoleman. Lyhyitä lauseita, vaikka yleensä kyllä ajattelen (ja kirjoitan) pidenmpiä.[/QUOTE]

Kiitos.
Ja myötätuntoni sekä voimia suruusi. Hyvä lukea, jotta koet elämän pikkuhiljaa voittavan.

 

No ei mitään todella hirveää. Ihmisten ajattelemattomat sanat on synnyttäny haavoja, jotka ei kait koskaan mene umpeen. Itsetunto ongelmaisena on hyvin vaikea esim. hakea työpaikkaa.

 

Asioita on kovin vaikea laittaa rankkuusjärjestykseen.
Jos ihan pakko olisi rankin nimetä niin se olisi sitten ehkä lapsenlapsen nostaminen äitinsä syliin kuolemaan. Siitä en voi sanoa koskaan toipuneeni millään tasolla vaan haava on yhä avoin.

Mutta muitakin kovia paikkoja toki ollut ja jokaista kantaa sydämessään koko tarinansa ajan. Sellaisia ovat ainakin läheisimmän lapsuusystävän kuoleminen vatsasyöpään kun olimme 12, oman pojan kuolema, puolison kuolema, sairastettu vaikea syöpä.
Toisella tavalla rankkaa oli läpikäyty konkurssi 1990-luvun alussa.

Noiden valitseminen rankimmiksi on tämän hetken valinta. Toisina aikoina, ennen ja tulevaisuudessa, järjestys olisi ollut, tai ehkä tulee olemaan, toinen.

Tuohon puolison kuolemaan liittyen minulla on blogissani autoterapiaksi joskus kauan, kauan sitten kirjoitettu vuodatus.
Sen voi halutessaan lukea osoitteesta: Arkistojen kätköistä ja sydämen sopukoista .
Mutta varoitan jo ennalta että se ole literaalisilta ansioiltaan kovin kummoinen vaan tihkuu ylenpalttista melodramaattisuutta ja äärimmäistä subjektiivisuutta.

Luin, ja itken kuin vesiputous. Olen sanaton, en osaa sanoa mitään muuta kuin paljon voimia sinulle ja lapsillesi. :hug: Omat ongelmat tuntuvat tämän luettuani varsin vähäpätöisiltä.

 

Luin, ja itken kuin vesiputous. Olen sanaton, en osaa sanoa mitään muuta kuin paljon voimia sinulle ja lapsillesi. :hug: Omat ongelmat tuntuvat tämän luettuani varsin vähäpätöisiltä.

Ei ihmisten suruja ja ongelmia voi verrata keskenään. Jokaisella oma tarinansa, omat ilonsa ja oma tuskansa.
Mutta me VOIMME kulkea pieniä hetkiä toistemme rinnalla ja se hieno asia.
Kiitos myötätunnostasi.

 

Kun sain tietää että lapseni on joutunut insestin uhriksi....

 

Ihmisille on tapahtunut paljon pahoja asioita, joista varmasti vaikea päästä yli. Itse monesti mietin, kuinka sitä koskaan voisi päästä yli niinkään vaikeasta asiasta kuin kuolema. Olen jo 28 enkä vieläkään ole menettänyt ketään läheistä.

Pienet teot ja ilkeät sanat, jotka ovat painuneet mieleeni. Asiat joiden en antanut suhteeseeni vaikuttaa 4 vuotta sitten, ovat nyt läsnä. Miten toinen ihminen voikaan sanoillaan loukata niin paljon, ettei sitä koskaan voi unohtaa. Tuoda niin ison epävarmuuden itseään kohtaan ettei koskaan voi kulkea "pää pystyssä".

 

täällä vesiputous lisää, mummeliisalle iiiiiso halaus :hug: olet sä kyl aika sissi, ei voi muuta sanoa.

 

Miten lapsettomuus voi olla rankkaa jollekin jolla on lapsia?

3vko sädehoidot oli aika syvältä tunnin reissailuineen yhteen suuntaan. Joka päivä oksetti enemmän kuin pahimmassa krapulassani ikinä.

 

isän muutto kauas ulkomaille,kaappijuoppo äiti,väkivaltainen isäpuoli,kouluisaus,muutot monille paikkakunnille,hyljeksitty yleensä,pelokas ja turvaton lapsuus,abortti,narsistinen työkaveri ja se kun äiti ja isä ei välitä tai ole kiinnostunut lastensa elämästä.

 

Miten lapsettomuus voi olla rankkaa jollekin jolla on lapsia?

Ei se kokemus mihinkään katoa vaikka lapsia viimein saakin.

 

Oman pojan huumeiden käyttö ja sen mukanaan tuoma mielenterveyden järkkyminen sekä C-hepatiitti.

 

Omaisten ja ystävien kuolemat varmaan ekana. Koko kouluajan kestänyt koulukiusaamisen uhrina oleminen. Masennusjaksot itselläni.