Hei! Mulla oli vähän sama, mun äiti hoki pitkään ennen syntymää jo kuinka "meillä suvussa maito loppuu" ja kuinka mullakin varmasti maito loppuun kun laps on 4 kk. Tiedän tunteen, miten kamalaa se on kun itse on herkkänä hormooneista yms. ja se imetys vaan on, no se on semmonen juttu että sitä pitää esikoisen kanss päästä rauhassa kotona kokeilemaan ja etsimään sopivat asennot yms. Ja sitä rauhaa.
Mä olin ihan varma, että imetän sairaalassa, mutta ne äidin varoitukset soi korvissa. Sit se meni semmoseks et olin koko ajan epävarma et onko lapsella nälkä, eikö oo, ja mitä se milloinkin tahtoo multa...se oli ihan riipivää. Mutta kun ne ensimmäiset kuukaudet meni, kotona harjoiteltiin siitä typerästä rintakumista eroon (mulla on erittäin matalat rinnanpäät) rauhassa monta päivää, niin imetys rupeskin tuntumaan ihanalta. Nyt jälkeenpäin (poika sai pulloakin), kun imetin lopulta vuoden ja 4 kk, niin en tiedä mitään ihanampaa läheisempää asiaa kuin imetys. Kun se vihdoin rupes sujumaan, ja lopulta poika vierotti itse itsensä, niin jäin kaipaamaan meidän imetystuokioita ihan hirveästi. Nyt 2 kk ollaan oltu ilman imetystä, rinnoista edelleen tulee joitain tippoja. Ikävä alkaa haihtua, mutta joskus kyllä se palaa hetkeksi ja tuntuu kuin pakahtuisi.
Minusta esikoisen imetys on se kaikkein ihanin ja tärkein juttu. Toisen kanssa se ei ole enää sama, kun siihen ei voi keskittyä. Keskittyä katselemaan vauvan kasvoja kun se ahneesti syö rintaa tai katselee äidin silmiin siinä rinnalla. Kun jaloissa pyörii useita lapsia, imetys on enää sitä "ruokintaa" monelta osin.
Ainiin, mä sain kamalasti apua imetystukihenkilöiltä, sekä psyykkistä (tsemppausta), että fyysistä. Sieltä tuli myös välillä tietyissä tilanteissa neuvo antaa pulloa, joten ei se mitään fanaattista ollut.
Neuvolasta en saanut minkäänlaista imetystukea. Siitä kyllä jäi katkera mieli kun halus imettää ja ne ei vaan muuta neuvonut kun antaa pulloa, pulloa, pulloa... se oli tosi tylsää.
Siis tämä vaan tsemppitekstinä, jos se imetys jostain syystä pelottaa. En itse oikein pysty ymmärtämään, miten oma tai muiden imetys voi ällöttää kun itse on ihana katsella kun vauvat syö rintaa, siis muutkin kuin oma vauva. Se tuntuu vaan niin luonnollisesta ja läheiseltä...mut tämä on vaan mun näkemys.
Eli lähinnä suosittelen, ettei tee mitään päätöksiä, ennenkuin on kokeillut. Ja jos kokeilu miellyttääkin, mutta tulee noita ongelmia (rinnanpäät liian matalat, väärä imuote, maito "loppuu") yms. niin niihin saa imetystukihenkilöiltä apua. Sieltä saa myös apua imetyksen lopettamiseen.
Mukavia hetkiä vauvojenne parissa, oli suussa rinta tai pullo. Suuria elämänmuutoksia, mutta vain kerran voi elää esikoisen kanssa ne hetket joten niistä kannattaa nauttia
Ai niin, piti vielä sanoa et mulla 33 vuotiaana tosiaan heräsi ne äidinvastot vasta kun sain vauvan syliini. Mäkin oli palaamassa töihin (ja isä jäämässä kotiin) lapsen ollessa 7-kuinen...ihan oikeasti. Et tosiaan asiat voivat muuttua paljonkin.