Mitä ajattelet ihmisestä joka haluaa olla sinkkuna, ihan oikeasti?

["a.p"]

Minusta se on itsekkyyttä, että "elää vain ja ainoastaan itselleen", haluaa mennä ja tulla ilman lapsia ja/tai miestä riippakivenä.Se jotenkin kertoo että ihminen on itsekäs ja lapsellinen ennenkaikkea! Ja toisaalta,myös tietämätön.Oman lapsen saaminen on paljon suurempaa kuin mitkään kokemukset "coolina" sinkkuna.

No entäs jos on sinkku mutta silti on lapsi/lapsia?

Monet sanovat sitä että olen rohkea kun "ryhdyin" yksinhuoltajaksi (vaikka lapsi siis ei ole vielä syntynyt) ja miten uskallan. No mitä vaihtoehtoja? Kun en lapsen isän kanssa suhdetta halua, ja ei hänkään kyllä varmaan minun kanssani, ei sillä. Ja en todellakaan koe tässä olevan mitään ongelmaa. Tietenkään en vielä tiedä millaista arki tulee olemaan lapsen kanssa, uskon ja tiedän että vaikeitakin aikoja varmasti tulee.

Omalla kohdallani en voi puhua pettymyksistä miesten suhteen. Olen vain kerran aiemmin seurustellut, kolme vuotta. Suhde oli ihan hyvä. Jossain vaiheessa vain kummankin tunteet kuolivat, olimme niin nuoriakin ja kaikkea. Lähipiirissä kyllä suurin osa on eronneita, omat vanhempanikin mutta en usko että se kovin vaikuttaa. Monet ovat silti onnellisissa suhteissa nykyistensä kanssa.

 

[Algoma]

[QUOTE="joo";22765827]Ymmärrän oikein hyvin.
Olin nuori ja kokematon lapsi parikymppisenä.

Kun tapasin mieheni, olin juuri muuttamassa omilleni ja opinnot olivat alkamassa. No, anoppi se tietysti ehdotti, että muuttaisin nykyisen mieheni kanssa yhteen. Olisi ollut fiksua opetella tuntemaan itsensä ja pärjäämään yksin.

Jotkut vanhukset vaan ovat niin sen vanhan tapojen ja ajattelun kahlitsemia.[/QUOTE]
SE on yksi paha vika varttuneissa ihmisissa, heilla on elamankokemusta.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="a.p";22765847]No entäs jos on sinkku mutta silti on lapsi/lapsia?

Monet sanovat sitä että olen rohkea kun "ryhdyin" yksinhuoltajaksi (vaikka lapsi siis ei ole vielä syntynyt) ja miten uskallan. No mitä vaihtoehtoja? Kun en lapsen isän kanssa suhdetta halua, ja ei hänkään kyllä varmaan minun kanssani, ei sillä. Ja en todellakaan koe tässä olevan mitään ongelmaa. Tietenkään en vielä tiedä millaista arki tulee olemaan lapsen kanssa, uskon ja tiedän että vaikeitakin aikoja varmasti tulee.

Omalla kohdallani en voi puhua pettymyksistä miesten suhteen. Olen vain kerran aiemmin seurustellut, kolme vuotta. Suhde oli ihan hyvä. Jossain vaiheessa vain kummankin tunteet kuolivat, olimme niin nuoriakin ja kaikkea. Lähipiirissä kyllä suurin osa on eronneita, omat vanhempanikin mutta en usko että se kovin vaikuttaa. Monet ovat silti onnellisissa suhteissa nykyistensä kanssa.[/QUOTE]

Mä uskon, että tulet pärjäämään yksinhuoltajana oikein hyvin. Yksinhuoltajana pärjääminen kun on pääasiassa asennekysymys.

 

[miiii]

Koet kuitenkin olevasi hyvin epäitsekäs ja epäitsekkyyden määritelmään kuuluu hiukan tuo uhrautuvuus. Koet olevasi epäitsekäs, koska ajattelet miestäsi ja lapsiasi eli "uhraat" omat halusi perheen yhteisen hyvän alttarille.

Ja ihan oikeasti, kaikille lapset eivät ole elämän sisältö. Se voi tuntua sinusta oudolta, koska sinulle ne ovat. Mutta ne eivät ole kaikille. Kumma miten jaksetaan jauhaa (ja taas, onneksi suurin osa kuitenkaan ei) siitä, miten lapset tuo sen sisällön ja et sinä tiedä ennenkuin olet omia lapsia hommannut.. Tiedän kuitenkin äitejä (ja varsinkin isiä), jotka eivät enää lapsistaan luopuisi, mutta jos nyt saisivat päättää, jättäisivät tekemättä.

Ja tässäpä loppuun mainio kirjoitus epäitsekkyydestä Epäitsekkyyttä ei ole? - Filosofia - Suomi24

Minäkin tiedän useita sinkkuja, jotka sanovat tekevänsä " niinkuin itse oikeasti haluavat" ja sitä samaa tässäkin ketjussa on väläytelty; elikkä tehdään sillä tavalla miten ihan oikein oikeasti halutaan eikä valtavirran mukana.Näistä kommenteista tulee vain sellainen käsitys että sinkuilla on luulo siitä että perheelliset menevät valtavirran mukana,uhraavat itsensä ja eivät oikeasti haluaisi edes perhettä, mutta "kun kaikilla muillakin on". Voisiko kuitenkin olla niin että perheellisetkin jopa tekevät niinkuin oikeasti haluavat!!?

 

[tytsi-89]

Niin siis riippakivenä,tarkoitin tätä sinkun näkökulmasta päin.

Minä olen perheellinen enkä kyllä koe kärsiväni tai uhrautuvani millään tavalla!Ihan päin vastoin.Vapaaehtoisesti sinkku ei ymmärrä mistä kaikesta jää paitsi,luulee ymmärtävänsä muttei oikeasti kuitenkaan sitä tajua.

Nimenomaan. Tuo on sitä, mitä sinä haluat, eli ihan yhtä itsekästä kuin lapsettomuus. Toisaalta moni kokee lapsettomuuden jopa epäitsekkäämpänä tekona, koska maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä.

 

[miiii]

[QUOTE="a.p";22765847]No entäs jos on sinkku mutta silti on lapsi/lapsia?

Monet sanovat sitä että olen rohkea kun "ryhdyin" yksinhuoltajaksi (vaikka lapsi siis ei ole vielä syntynyt) ja miten uskallan. No mitä vaihtoehtoja? Kun en lapsen isän kanssa suhdetta halua, ja ei hänkään kyllä varmaan minun kanssani, ei sillä. Ja en todellakaan koe tässä olevan mitään ongelmaa. Tietenkään en vielä tiedä millaista arki tulee olemaan lapsen kanssa, uskon ja tiedän että vaikeitakin aikoja varmasti tulee.

Omalla kohdallani en voi puhua pettymyksistä miesten suhteen. Olen vain kerran aiemmin seurustellut, kolme vuotta. Suhde oli ihan hyvä. Jossain vaiheessa vain kummankin tunteet kuolivat, olimme niin nuoriakin ja kaikkea. Lähipiirissä kyllä suurin osa on eronneita, omat vanhempanikin mutta en usko että se kovin vaikuttaa. Monet ovat silti onnellisissa suhteissa nykyistensä kanssa.[/QUOTE]

Toivon että pärjäät lapsesi kanssa ja varmasti niin teetkin

Itse tässä keskustelussa ajattelen sinkkuina näitä joilla ei ole lapsia eikä miestä.

 

[OnniKeiju]

Niin siis riippakivenä,tarkoitin tätä sinkun näkökulmasta päin.

Minä olen perheellinen enkä kyllä koe kärsiväni tai uhrautuvani millään tavalla!Ihan päin vastoin.Vapaaehtoisesti sinkku ei ymmärrä mistä kaikesta jää paitsi,luulee ymmärtävänsä muttei oikeasti kuitenkaan sitä tajua.

Miten sä voit tietää, että sinkku jää jostain paitsi? Vai luuletko vaan...?
Onko perhe-elämä sitä ainoaa oikeaa elämää?

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";22765531]Lisään vielä, että ihmistä ei ole luotu elämään yksin.[/QUOTE]
Tästä olen samaa mieltä. Mutta aika harva ihminen taitaa autiolla saarella asuakaan.

Usein sotketaan asiat yksin ja yksinäinen. Jälkimmäinen ei ole hyvä juttu, varsinkaan, jos se jatkuu pitkään. Sinkkuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi yksinäinen. Kuten ei parisuhdekaan takaa sitä, että ei olisi yksinäinen.

 

[miiii]

Miten sä voit tietää, että sinkku jää jostain paitsi? Vai luuletko vaan...?
Onko perhe-elämä sitä ainoaa oikeaa elämää?

No tietenkin voin vain luulla,koska tietoa siitä minulla ei ole ollessani itse perheellinen.Mutta kun olin itse sinkku ja lapseton,en voinut kuvitellakaan sitä onnea ja ihmettä mikä tulee oman lapsen myötä.Sinkkukokemukset ja "huoleton" elämä sinkkutyttönä kalpeni täysin tämän uuden rinnalla.

 

[LisaMarie]

Se riippuu niin mionesta asiasta.
Kun mun mielestä ihminen ei ole valmis ja kykenevä tasapainoiseen parisuhteeseen, ennen kuin osaa olla yksin. Toisinsanoen periaatteessa se on mun mielestä tervettä, ettei hakemalla hae suhdetta ajatuksella että vasta sitten on eheä ja voi elää taydesti.
Toisaalta jos syy on tosiaan pelko oman tilan jakamisesta, niin onko kyse sitten kuitenkaan vakaasta omasta valinnasta vai pelosta, joka estää edes ajattelemasta sellaista vaihtoehtoa kuin parisuhde?

 

[Parisuhteessa]

Minäkin tiedän useita sinkkuja, jotka sanovat tekevänsä " niinkuin itse oikeasti haluavat" ja sitä samaa tässäkin ketjussa on väläytelty; elikkä tehdään sillä tavalla miten ihan oikein oikeasti halutaan eikä valtavirran mukana.Näistä kommenteista tulee vain sellainen käsitys että sinkuilla on luulo siitä että perheelliset menevät valtavirran mukana,uhraavat itsensä ja eivät oikeasti haluaisi edes perhettä, mutta "kun kaikilla muillakin on". Voisiko kuitenkin olla niin että perheellisetkin jopa tekevät niinkuin oikeasti haluavat!!?

Uskon, että suurin osa ihmisistä tekee niinkuin itse haluaa ja on tyytyväinen omiin valintoihinsa, niin perheelliset, parisuhteelliset kuin sinkutkin lapsilla tai ilman.

Pistää vain silmään tuo joidenkin perheellisten/parisuhteessa olevien mielipide, että sinkku ja/tai lapseton on itsekäs. Eli perheellinen on siis omasta mielestään epäitsekäs. Mikä taas väkisinkin kuulostaa hiukan marttyyrimaiselta uhrautumiselta.

Siitä kirjoituksissasi on kysymys. Enkä yleistä, kirjoitukseni koskee vain ja ainoastaan niitä, joiden mielestä sinkkuus on itsekästä. Vieläkö joku kertoisi ketä kohtaan?

 

[a.p.]

Usein sotketaan asiat yksin ja yksinäinen. Jälkimmäinen ei ole hyvä juttu, varsinkaan, jos se jatkuu pitkään. Sinkkuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi yksinäinen. Kuten ei parisuhdekaan takaa sitä, että ei olisi yksinäinen.

Näinpä. Itse en koe olevani yksin. Minulla on todella läheiset välit perheeseen ja ystävien kanssa olen paljon tekemisissä.

Mä en oikein allekirjoita tuota että sinkku olisi itsekäs. Mummoni on ollut sinkkuna siitä asti kun papan kanssa erosi eli yli 20 vuotta ja hän on kyllä epäitsekkäin tuntemani ihminen. Aina auttamassa muita, ja minuakin varmasti auttaa jos apua tarvitsen esimerkiksi vauvan hoidossa.

 

[a.p.]

Kun mun mielestä ihminen ei ole valmis ja kykenevä tasapainoiseen parisuhteeseen, ennen kuin osaa olla yksin.

Tämä on kyllä niin nähty joo! Tunnen pari ihmistä joilla on aina uusi kumppani ennen kuin edellisestä on erottu. Ja suhteet eivät kauan kestä, muutaman vuoden korkeintaan ja sitten on taas uusi haavissa.

 

[Ape]

No tietenkin voin vain luulla,koska tietoa siitä minulla ei ole ollessani itse perheellinen.Mutta kun olin itse sinkku ja lapseton,en voinut kuvitellakaan sitä onnea ja ihmettä mikä tulee oman lapsen myötä.Sinkkukokemukset ja "huoleton" elämä sinkkutyttönä kalpeni täysin tämän uuden rinnalla.

Onko tullu mieleen, että ehkä jonkun kokemukset sinkkuna voi olla paljon jännittävämpiä ja antaa sille ihmiselle enemmän kuin oma sinkkuelämäsi? Ehkä sulla oli vaan tylsä sinkkuelämä

Joku toinen voi esim. lähteä muutamaksi vuodeksi reppureissulle ympäri maailmaa ja ajatella, että sinä et voi ikinä ymmärtää mitä toisten kulttuurien näkeminen antaa ihmiselle ja miten hänen aikaisemmat kokemukset kotona olosta kalpenee täysin tämän uuden elämän rinnalla. Ei ne lapset ole ainoa asia, joka voi antaa sitä sisältöä elämälle.. Ja täytyy olla aika kapeakatseinen jos sitä ei ymmärrä.

 

[Keittiönoita]

Se riippuu niin mionesta asiasta.
Kun mun mielestä ihminen ei ole valmis ja kykenevä tasapainoiseen parisuhteeseen, ennen kuin osaa olla yksin. Toisinsanoen periaatteessa se on mun mielestä tervettä, ettei hakemalla hae suhdetta ajatuksella että vasta sitten on eheä ja voi elää taydesti.
Toisaalta jos syy on tosiaan pelko oman tilan jakamisesta, niin onko kyse sitten kuitenkaan vakaasta omasta valinnasta vai pelosta, joka estää edes ajattelemasta sellaista vaihtoehtoa kuin parisuhde?

Mä en puhuisi pelosta vaan haluttomuudesta. Mulla ainakin on ollut elämässäni paljon suunnitelmia ja on edelleenkin ja olisin erittäin haluton muuttamaan suunnitelmiani sen vuoksi, että puoliso ei haluaisi niitä suunnitelmia kanssani toteuttaa. Mutta en mä taitaisi kestää sellaistakaan miestä, joka jokaiseen asiaan sanoisi "kyllä, rakas"

 

[LisaMarie]

Mä en puhuisi pelosta vaan haluttomuudesta. Mulla ainakin on ollut elämässäni paljon suunnitelmia ja on edelleenkin ja olisin erittäin haluton muuttamaan suunnitelmiani sen vuoksi, että puoliso ei haluaisi niitä suunnitelmia kanssani toteuttaa. Mutta en mä taitaisi kestää sellaistakaan miestä, joka jokaiseen asiaan sanoisi "kyllä, rakas"

Mutta toisaalta parisuhteitakin on monenlaisia. Oletko tehnyt jonkun periaatepäätöksen, että jos löytyy samanlainen vapaasielu kuin sinä, ette voi jakaa vapauttane? Siis äh, osasinkohan mä nyt sanoa mitä tarkoitan? Että parisuhdekaan ei aina tarkoita sitä saman katon alla asumista, ainakaan enää kypsemmällä iällä jos molemmilla on jo pesästä lentäneet tai lentämässä olevat lapset, vaan se voi olla sielujen sympatiaa ja toisen tukemista niiden suunnitelmien toteuttamisessa puolin ja toisin.

 

[dechs]

Enpä ihmeitä, koska itsekin viihdyn sinkkuna. Ennemmin kummastelen niitä, jotka ovat aikuisiällä olleet max. kuukauden seurustelematta kenenkään kanssa. Vaikkei välttämättä olekaan se järkevin tulkinta, väkisinkin tulee mieleen että siinä on taustalla joku läheisriippuvaisuusjuttu. Ei pidä itsestään, koska ei kestä ns. omaa seuraansa.

 

[Että tätä]

Tämä on kyllä niin nähty joo! Tunnen pari ihmistä joilla on aina uusi kumppani ennen kuin edellisestä on erottu. Ja suhteet eivät kauan kestä, muutaman vuoden korkeintaan ja sitten on taas uusi haavissa.

Mun yksi pitkäaikainen kaveri toimii noin. Nyt tästä viimeisestä erotessaan sillä on jo seuraava katsottuna ja koska edellisen kanssa on talo ostettu eikä kaverilla paikkaa mihin muuttaa, niin helpointa muuttaa suoraan sen uuden miehen luo.

Tällä kertaa sanoin jo suoraan, että minusta hänen olisi parempi ehkä kokeilla vähän aikaa yksinoloa. Ihan oman itsensä vuoksi.

 

["mamma"]

Senkus on sinkku. Teet niin kuin hyvältä tuntuu, oma on valintasi.
Enemmän ihmettelen niitä joilla on pakkomielteenä perhe ja parisuhde. Eivät kykene olemaan yksin. Jos suhde kariutuu pitää heti saada uusi vaikka sitten huonompikin, kunhan ei vain tarvitse olla hetkeäkään yksin ja siten omasta mielestään epänormaali. Jopa ruokakauppaan menoon tarvitaan puoliso tai ainakin joku bestis-tyttökaveri. Jos sattuvat kohtaamaan vaikeuksia lisääntymisessä tai päätyvät lapsettomaksi se on maailman loppu.

Tästä mulle tulee mieleen etten ymmärrä äitejä joilla on tuskaa hoitaa lapsiaan ja taloutta ilman miestä. On tuskaa jos miehellä pidempi työvuoro tai jotain. Itse viiden kanssa pärjään mainiosti vaikka mies työssä pidempään, jopa nautin siitä että saan tehdä asioita rauhassa ihan yksin

 

["Joo"]

[QUOTE="mamma";22765987]Tästä mulle tulee mieleen etten ymmärrä äitejä joilla on tuskaa hoitaa lapsiaan ja taloutta ilman miestä. On tuskaa jos miehellä pidempi työvuoro tai jotain. Itse viiden kanssa pärjään mainiosti vaikka mies työssä pidempään, jopa nautin siitä että saan tehdä asioita rauhassa ihan yksin [/QUOTE]

Täällä yksi *ilmottautuu*

Asiat muuttuivat viime kesänä eron myötä. Meillä on yksi lapsi, jonka päähuoltajuus jäi minulle. Ensimmäiset neljä kuukautta (noin) oli todella hankalaa, ei ollut ketään aikuista juttuseuraa iltaisin, ei ketään huolehtimassa yhteisistä asioista. Yleensäkään ei ketään seurana, siis aikuisena seurana. Nyt pari viimeistä kuukautta ovat olleet todella hienoja, yhtäkkiä tajusin, etten tarvitsekaan koko ajan jotain ihmistä siihen pyörimään (no lapsi tuossa nyt on lähes aina tietenkin ) Oli vapauttavaa osata olla yksin. Vaikka kyllä siihen jonkin aikaa menikin.

 

[Keittiönoita]

Näinpä. Itse en koe olevani yksin. Minulla on todella läheiset välit perheeseen ja ystävien kanssa olen paljon tekemisissä.

Mä en oikein allekirjoita tuota että sinkku olisi itsekäs. Mummoni on ollut sinkkuna siitä asti kun papan kanssa erosi eli yli 20 vuotta ja hän on kyllä epäitsekkäin tuntemani ihminen. Aina auttamassa muita, ja minuakin varmasti auttaa jos apua tarvitsen esimerkiksi vauvan hoidossa.

Tytsi tuolla jo totesi tuosta itsekkyyden negatiivisuudesta. Minusta itsekkyys ei todellakaan aina ole negatiivista eikä se aina tarkoita sitä, että olisi joka asiassa itsekäs. Mutta itsessäni tunnistan itsekkyyden juuri siinä, että en suostuisi muuttamaan suunnitelmiani puolison vuoksi ja juuri siksi viihdyn oikein hyvin ilman parisuhdetta. Voin muuttaa - ja olen muuttanutkin tai ainakin siirtänyt tulevaisuuteen - suunnitelmiani lasteni ja muiden mulle läheisten ihmisten vuoksi. Mutta jonain päivänä aion ne toteuttaa ja mitä lähemmäksi mahdollisuus niiden toteuttamiseen tulee, sitä vähemmän kiinnostaa ajatus mistään uudesta ihmissuhteesta, jonka myötä ehkä joutuisin kokonaan luopumaan unelmistani tai siirtämään ne ainakin seuraavaan elämään.

 

[Voimia]

Ap:lle

Jos tunnet voivasi hyvin yksin, hienoa! Jos joskus tunnet, että haluat jakaa elämäsi jonkun miehen/naisen kanssa parisuhteessa, sekin on hienoa! Kunnioita itse omia valintojasi, eivät ne loppupeleissä muille kuulu. Pidä pääsi pystyssä ja surkuttelijat/ihmettelijätkin tajuavat, että sinä olet onnellinen juuri noin.

 

[Keittiönoita]

Mutta toisaalta parisuhteitakin on monenlaisia. Oletko tehnyt jonkun periaatepäätöksen, että jos löytyy samanlainen vapaasielu kuin sinä, ette voi jakaa vapauttane? Siis äh, osasinkohan mä nyt sanoa mitä tarkoitan? Että parisuhdekaan ei aina tarkoita sitä saman katon alla asumista, ainakaan enää kypsemmällä iällä jos molemmilla on jo pesästä lentäneet tai lentämässä olevat lapset, vaan se voi olla sielujen sympatiaa ja toisen tukemista niiden suunnitelmien toteuttamisessa puolin ja toisin.

En ole tehnyt mitään periaatepäätöstä. Tuppaa vaan olemaan niin, että mun ikäluokan miehillä alkaa se yksinäinen vanhuus pelottaa sen verran pahasti eikä flaksikaan tahdo enää käydä kuten nuorempana, että niitä vapaita sieluja ei taida kovin paljoa olla vaan suurin osa haluaa nimenomaan sitoutumista.

 

["Onnekas"]

Tytsi tuolla jo totesi tuosta itsekkyyden negatiivisuudesta. Minusta itsekkyys ei todellakaan aina ole negatiivista eikä se aina tarkoita sitä, että olisi joka asiassa itsekäs. Mutta itsessäni tunnistan itsekkyyden juuri siinä, että en suostuisi muuttamaan suunnitelmiani puolison vuoksi ja juuri siksi viihdyn oikein hyvin ilman parisuhdetta. Voin muuttaa - ja olen muuttanutkin tai ainakin siirtänyt tulevaisuuteen - suunnitelmiani lasteni ja muiden mulle läheisten ihmisten vuoksi. Mutta jonain päivänä aion ne toteuttaa ja mitä lähemmäksi mahdollisuus niiden toteuttamiseen tulee, sitä vähemmän kiinnostaa ajatus mistään uudesta ihmissuhteesta, jonka myötä ehkä joutuisin kokonaan luopumaan unelmistani tai siirtämään ne ainakin seuraavaan elämään.

En minäkään muuttaisi. Mutta olen ollut niin onnekas, että puolisoni on halunnut samoja asioita. Joten olen saanut tuplaoikeutuksen "itsekkäiden" suunnitelmieni toteuttamiseen.

Ehkä löytyy mies, joka haluaa jakaa suunnitelmasi. Tai sitten ei. Pääasia on, että olet onnellinen

Joo, ei liittynyt enää oikein alkuperäiseen aiheeseen, mutta menköön

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Onnekas";22766028]En minäkään muuttaisi. Mutta olen ollut niin onnekas, että puolisoni on halunnut samoja asioita. Joten olen saanut tuplaoikeutuksen "itsekkäiden" suunnitelmieni toteuttamiseen.

Ehkä löytyy mies, joka haluaa jakaa suunnitelmasi. Tai sitten ei. Pääasia on, että olet onnellinen

Joo, ei liittynyt enää oikein alkuperäiseen aiheeseen, mutta menköön [/QUOTE]

Kyllähän mä täällä palstallakin aina välillä kerron sombreropäisestä Pedrosta, jonka kanssa ratsastaisin muulilla kohti auringonlaskua, mutta niitä pedroja tuntuu olevan kovin vähän

Lisäys: Niin vielä... varmaan, jos olisin elänyt nämä vuosikymmenet parisuhteessa, mun suunnitelmani olisivat ihan erilaiset kuin mitä ne nyt ovat. Moni asia olisi toisin, koska ei olisi ollut tarvetta toteuttaa varsinkaan niitä muutoksia elämässäni, millä oli taloudellisia vaikutuksia. Enkä mä 25 vuotta sitten olisi osannut edes kuvitella, millainen maailma on nyt, joten nuorena en vielä suunnitellut niitä asioita, mitä nyt suunnittelen...ne olisivat nuorena tuntuneet täysin mahdottomilta saavuttaa ja pelottaviltakin jossain määrin.