Ei onnistuisi, olen kaksi lasta keskosena synnyttänyt, keskoisuus-riski on olemassa jokaisessa raskaudessa. Olisi suorastaan ihme, että täysaikaiseksi päästäisiin. mutta asiaan.
Uudelleensynnyttäjällä jos sairaala on lähellä, eikä ole todettu mitään riskejä ja raskautta on seurattu hyvin, niin miksei? jos kotisynnytys kuitenkin niin paljon houkuttelee ja kaikki valmiudet siihen on olemassa.
Omalla kohdalla tuskin päätyisin kotisynnyttämään, vaikka se olisi mahdollista. Olen yksi niistä hulluista jotka nauttivat siitä kun pääsee sairaalaan ja kokee olonsa turvalliseksi avun keskellä.
Minusta on myös kiva olla se 3 päivää sairaalassa passattavana ja saada siinä hormoonimyrskyssä vertaistukea ja apua toisilta synnyttäneiltä , myös hoitajat ovat tarpeellisia. Synnyttämisn olen kokenut sairaalssa myös siksi ainoaksi vaihtoehdoksi, koska minä haluan kivunlievitystä ja aijon jos suinkin mahdollista sitä käyttää joka kerta.
Synnytys on aina historiassakin ollut sellainen tapahtuma, johon sisältyy riskejä, lapsikuolleisuus ollaan saatu pienenemään ja synnytykseen kuolee länsimaissa vähemmän naisia, mitä niillä alueilla, joissa synnytetään keskelle luontoa. No tottakai ei sitä voi täysin verrata jo hygieniatasonkaan vuoksi Suomen ja jonkun kehtiysmaan välillä, mutta uskon todellakin, että sairaalasynnytys vähentää riskiä menehtyä synnytykseen. Koska aina voi jotain sattua, minunkin kuopus lähti suoraan synnytyksestä inturboitavaksi teholle, tosin hän syntyi keskosena, mutta niitä tilanteita varmasti sattuu täysaikaisillekin, ainakin päätellen siitä, että kyseisellä osastolla oli kuopuksen aikoihin myös täysaikaisena syntyneitä, toisella oli joku kehitysvamma joka todettiin synnytyksen yhteydessä ja hän ei hengittänyt kunnolla synnyttyään, ei ollut ihan "normaalisti" kehittynyt.
Tämä on mun rehellinen mielipide asiasta, en missäännimessä tuomitse, mutta selvillä pitäisi asiasta olla ja tiedostaa omat mahdollisuutensa ja riskinsä ainakin.