Mainittakoon vielä että minun tapani "olla netissä" on osalle kovin häiritsevä ja ymmärrän sen.
Suomessa arvostetaan kovasti yksityisyyttä, ei ehkä enää siinä määrin kuin aikoinaan, kun lähdettiin kirveen kanssa yläjuoksulle "lastun lähdettä" kohti, mutta moni kokee kuitenkin vaikeaksi jakaa omia henkilökohtaisia asioitaan muiden ihmisten kanssa tai toisaalta kuulla muiden puhuvan omasta elämästään.
Samaan aikaan moni on yksin ja yksinäinen läheistensäkin keskuudessa, kuvittelee omituisia muiden ihmisten elämästä ja hapuilee monenlaisen arjen ymmärrystä tajuamatta, mistä sitä voi etsiä.
Itse olen saanut paljon vahvoilta, avoimilta ihmisitä, jotka eivät ole pelänneet paljastaa myös pelkojaan, virheitään ja heikkouksiaan ja kun aikoinaan aloin olemaan netissä päätin että pyrin olemaan samanlainen.
Elämäni on avoin, palstoilla, blogissa ja lehdissä yms muussa mediassa silloin kun niissä esiinnyn.
Aina se ei tietenkään ole helppoa. Kukaan meistä ei nauti satutetuksi tai loukatuksi tulemisesta ja juuri loukkaminen tai sen yrittäminen on monen tapa reagoida omasta poikkeavaan yksityisyydestä poispääsemisen tavoitteluun.
Toisaalta olen nurinkurisesti tullut vuosien varrella huomaamaan, että avoimuus myös suojaa minua (ja läheisiäni). Meitä ei voi kukaan koskaan "paljastaa" tai uhata "paljastamisella". Me olemme paljaita jo.
Ja tuon suojan lisäksi avoimuus on tietenkin antanut paljon muutakin; itsetuntemusta, itsekunnioitusta, rohkeutta, voimaa ja paljon, paljon ihania kohtaamisia ihmisten kanssa, jotka uskaltavat myös avata itsensä avoimuutta kohdatessaan.
Koen, että olen "jäänyt voitolle" (saanut moninkertaisesti enemmän kuin mitä menettänyt) enkä ole koskaan katunut sitä, että lähdin tälle tielle.
Mutta ymmärrän täysin, jos joku toinen valitsee toisin.
Erilaisia olemme kaikki ja SE on rikkaus.