Maaliskuun mussukat 2011 *Marraskuussa*

MRSA, ei ole vaarallinen, ellei aiheuta infektiota. Googlettamalla MRSA ja raskaus löytyy paljon keskustelua aiheesta.
Itse olen työskennellyt MRSA-kohortissa ja en pelkää MRSA-kantajuutta, itsellä suuri mahdollisuus olla kantaja.
MRSA on ihmisen normaalibakteeriflooran poikkeama, ei sairaus, mutta MRSA bakteeri voi aiheuttaa infektion (sillon sairaus), jonka hoito vaatii vahvempia antibiootteja ja pidempiä hoitoaikoja. Infektio voi olla vakava.

MRSA-koe otetaan muuten nenän ja suun limakalvolta pumpulitikulla. (sekä mahdolliset infektio, ihorikkokohdat)

Vaikka vauvani olisi MRSA-kantaja, niin tuskimpa hän siihen kuolee, vaan muihin syihin.
Jos olen itse MRSA-kantaja on vauvani melkein mahdotonta välttyä MRSA-kantajuudelta, täytyy vain luottaa hyvään onneen infektioiden suhteen.
MRSA-häätöhoidoistakaan ei ole kovin lupaavia tuloksia.

ESBL itse haluan vältellä, koska virtsatieinfektiona isompi haitta vauvalle raskausaikana.
Ei parane unohtaa myös muita resistenssejä bakteereita, eli aina hyvä käsihygienia kun sairaala maailmassa liikutaan.

Kun muistaa suojautua asianmukaisesti niin vaarat pienenmät. Tietenkin jos itsestä tuntuu, ettei halua hoitaa, niin ilman muuta yhteys ohjaajaan, työterveyteen tai muuhun tahoon, että siltä välttyy. Itsensä ja lapsen terveys kuitenkin etusijalla.

Päänsärystä, itse olen kärsinyt paljon raskauden aikana. Alussa söin panacodia pääkipuun, enkä kokenut siitäkään kauheasti apua olevan. Välillä helpottaa, mut palaa sitten kovempana takaisin, tätä jatkunut yli kaksi kuukautta ja alkaa hermo oleen tiukalla.
Useimmiten päänsäryn kestää, kun ei halua vauvan syntyvän panadoli suussa, etenkin kun se ei auta.

ON
Sokerirasitus on täällä edessä ensi viikolla. Hieman aikaistettuna.
Omissa mittauksisa sokerit aikas hyviä, pientä karppausta vaan niin olis ihanne arvot.
Tänään soitto neuvolaan verensokereista ja pissanäytteen tuloksesta.
Verenpainekin kotimittauksella hyvissä lukemissa.



Tänään poksuu rv 24 + 0
 
Viimeksi muokattu:
Sokerirasituksesta Täällä siihen joutuu heti jos on kohonnut riski jo etukäteen, BMI riittävän korkea tai just iän puolesta! Ensimmäisestä jouduin rasitukseen kun vauveli oli rakenneultrassa viikkoihin nähden tosi isokokoinen. Sillon mulla tuo RD todettiin ja siitä syystä olen joutunutkin näissä kahdessa myöhemmässä rasitukseen. Ja siis mulla joka raskaudessa todettu tämä. Nyt olin rasituksessa jo todella varhaisilla viikoilla.
Itsellä ollut nyt vähän ongelmia noiden paastoarvojen kanssa ja vähän jänskättää kuinka käy kun "pahimmat" viikot on vielä tulossa.

Hankinnoista Mulla on pari pientä tytön vaatetta hankittuna kun halvalla löysin. :whistle: Muutoin ei ole mitään hankintoja vielä tehty. Vuodenvaihteessa ajateltiin vaunut ja kaukalo katsoa valmiiksi. Pinnasänky jo löytyykin. Eipä nyt mitään ihan kauheita hankintoja muutoin tarviikkaan.... saa sitten sitä mukaa ostaa kun jotain tarvii! =)

(.) Täällä iski eilen illalla ihan järkyttävä issias kipu tuonne persuksen päälle. Ihan kuin olisi hermo jäänyt jumiin. Kävelemään en päässyt puoleen tuntiin ollenkaan! :O
Vieläkin kipuilee vähän väliä aika tavalla.

Meillä lapset ja mies sairasti mahataudin alkuviikosta. Itseen ei vielä ainakaan oile iskenyt mikä on suorastaan ihme sillä mulla on mahatauti ollut todella usein ja lähes aina se tarttuu muhun vaikka ei muihin tulisikaan. Tosin viimeyönä valvoin pitkään kun oksetti ihan kauheasti ja tänään en ole pystynyt aamupalaa syömään kun pahaa tekee koko ajan. Viikonlopuksi olisi vielä järjestettyä ohjelmaakin ettei viitsisi millään nyt alkaa sairastamaan....

Hyvää viikonloppua kaikille!!! :flower:

Liro ja typy papunen 21+5
 
Huomenta

tombatar itsekkin olen miettinyt ja oma äitinikin on kysäissyt ääneen; Minkähän kokoinen sitä mahtaa olla vikoilla kun nyt jo kauhian kokoinen kumpu tuo maha :LOL: ihana massu kuva :heart:

ON: Tilasin tossa vikat tavarat ja nyt alkaa olemaan vauvalle kaikki tarpeelliset. No tosin rintapumppu pitäs viellä ostaa ja tutteja + vaipat mutta siis aikalailla ostokset on tehty. Kyllä on helpompaa kun esikoisen kanssa kun joutui ostamaan kylpyammeesta kuumemittariin kaikki mutta nyt tosiaan suurinosa valmiina. Sisarusvaunutkin on jo muutaman kk kököttänyt alakerrassa.
Kysyn viellä täältä ennen kuin laitetaan vaunut huutonettiin myyntiin onko joku kiinnostunut ostamaan emmaljungan city cross (musta / lime kuosi) yhdistelmävaunuja. Viimevuotinen malli ja siis 1v vanhat. Käytännössä kuin uudet esim. kantokoppaa käytetty 1krt ja säilytety aina sisätiloissa. Ensi kuussa laitetaan myyntiin jos ei kukaan kiinnostu..
Nyt päikkäreille pojan kanssa

Dindei + pikku 25+5
 
Heips!

Tombatarella kiva masu! :) Oikeastaan oon vähän kateellinen teille, joilla tuommoinen kunnon vauvamasu. Tietenkin mun pienessä mahassa on hyvät puolet, mut ihmiset jotka ei tunne luulee vaan että oon vaan vähän mässyttänyt herkkuja lähiaikoina ;) Pistänkin varmaan tossa viikonloppuna masukuvaa kun kerkiän.

Hankinnoista no en oo hankkinut vielä mitään, vaikka tässä eteenpäin mennessä lista vaan tuntuu kasvavan. Ainakin uusi rintareppu, sitteri, pinnasänky ja vaunutkin. Ainut mitä on liikaakin on vaatteita, vauvan vaatteet on pääosin ihan neutraaleja, että käy kummalle vaan. Mut tosiaan, meinasin että joulun jälkeisestä aleistakin aion kattoa noita tavaroita, ennenkin nyt varmaan jotain tulee hankittua varsinkin kun tonne Turkuunkin tästä lähetään. Ainakin näin omasta mielestä täältä meiltä päin ei kannata mitään uusia tavaroita ostaa, kun saa maksaa itsensä kipeäksi. Niin isot hinnat täällä verrattuna isoihin kaupunkeihin.

Liikkeet Jollain täällä oli sopivasta masuasukin nimi ALIEN, siltähän se vähän vaikuttaa, kun liikkeet tuosta vatsanpinnalta erottuu. Miehen kanssa eilen illalla naurettiin, kun vauveli laittoi oikeen tanssiksi tuolla masussa :D Mulla tuntuu liikkeet, tai on tuntuneet jo pidemmän aikaa tosi hyvin ja tosiaan näkyy jo päälle päinkin, mutta mulla toi istukka taisikin olla siellä funduksessa vai mikäs se nyt oli...

MRSA niin eikös se nyt voi olla vaikka jollain kassaneidillä, eihän sitä tiedä. Terveelle ihmiselle, jolla ei mitään "ihorikkoja" ei kai kauheen suuri riski?

Mä oon niin vaivanen tapaus nhyt tän kolmannen raskauden aikana ollut, että ehkä on ihan hyväkin että lapsiluku jää tähän kolmeen, kun pelkään ajatellakin mitä se tästä eteenpäin tulis olemaan. On päänsärkyä, pahoinvointia, noita issias tyyppisiä kipujakin alkanut tulemaan (ei ikinä ennen ollut ) , hiivaa, jalkojen särkyä... siis EHKÄ MÄ SITTENKIN OLEN JO VANHA!! LIIAN VANHA :D

Mindi83 21+5
 
Huomenta

tombatar itsekkin olen miettinyt ja oma äitinikin on kysäissyt ääneen; Minkähän kokoinen sitä mahtaa olla vikoilla kun nyt jo kauhian kokoinen kumpu tuo maha :LOL: ihana massu kuva :heart:

ON: Tilasin tossa vikat tavarat ja nyt alkaa olemaan vauvalle kaikki tarpeelliset. No tosin rintapumppu pitäs viellä ostaa ja tutteja + vaipat mutta siis aikalailla ostokset on tehty. Kyllä on helpompaa kun esikoisen kanssa kun joutui ostamaan kylpyammeesta kuumemittariin kaikki mutta nyt tosiaan suurinosa valmiina. Sisarusvaunutkin on jo muutaman kk kököttänyt alakerrassa.
Kysyn viellä täältä ennen kuin laitetaan vaunut huutonettiin myyntiin onko joku kiinnostunut ostamaan emmaljungan city cross (musta / lime kuosi) yhdistelmävaunuja. Viimevuotinen malli ja siis 1v vanhat. Käytännössä kuin uudet esim. kantokoppaa käytetty 1krt ja säilytety aina sisätiloissa. Ensi kuussa laitetaan myyntiin jos ei kukaan kiinnostu..
Nyt päikkäreille pojan kanssa

Dindei + pikku 25+5
Minkämoista hintaa noille vaunuille oot ajatellu? Ja missäpäin vaunut on? Saattaisin olla kiinnostunut :D
 
Sokerirasituksesta Normaalipainoinen olin ja edellisessä raskaudessa ei ollut rd:ta. Kysyttiin onko suvussa sokeritautia ja onko edellisessä raskaudessa tehty sokerirasitus. Ku nää oli ok niin ei tarvinnut mennä.

Hankinnoista Vaatteita ja kestovaippoja oon haalinut. Oon löytänyt kirppikseltä aika paljon retrokuteita niin on ollut "pakko" ne saada ja niin uusia kuin käytettyjäkin kestoja on ollut tosi hyvään hintaan. Tukiliivin ostin itselleni. Muita hankintoja en ole tehnyt, kun esikoisen ajoilta on tallella kaukalo, sitteri, pinnis jne.

Vaunut En vielä tiedä mitä teen niiden suhteen. Varmaan yhdistelmät hankin. Poitsulla ne on varmaan käytössä alkuun, kun rattaat alkaa olemaan finaalissa. Harmittaa tosi lujaa ne rattaat, ostettiin ne uutena 2008 sitten ja viime viikolla ne rusahti : / Meillä on toki ne poitsun jäljiltä olevat antiikkivaunut, mut tähän kylään en niitä raski ottaa käyttöön, ko kävelyteiden kunto on retuperällä. Nooh, tässä on vielä aikaa miettiä mitä tekee.

Vauvan pyykistä Meillä pestään mustat vaatteet niille tarkoitetulla aineella ja loput kirjopyykille tarkoitetulla Lv:llä. Esikoisen vaatteet pesin alussa erikseen 60 asteessa ja silitin ne molemmin puolin. Näin mulle sillon neuvottiin tekemään, mut nyt luulen, et tohon en tällä kertaa ryhdy. Mulla on muutakin tekemistä kuin nyhvätä sen ainaisen pyykkivuoren kanssa.

Liikkeistä Mullakin on istukka edessä, mut silti tuntuu potkut hyvin ja usein päivässä. Karmii jo valmiiksi mimmoset ne potkut on lopussa, kun nyt jo on näin kovat.

Tietääkö joku onko vesirokosta haittaa sikiölle? Itse oon sairastanut sen jo lapsena, mut jos tuo lapseni saa sen nyt niin voisko siitä olla haittaa?

21+6
 
liikkeistä joo siis se 10 liikettä tunnin sisään on just erikoistapauksissa. Lasketaan liikkeitä että tiedetään et vauva on elossa. Näin mul selitettiin. Mutta liikkeitä tulee yllin kyllin :) et tosiaan tunnissa ei toi kymmenen riitä mihinkään :D kun alkaa liikkua, niin jo 20 minuutin sisään tuli ne kymmenen täyteen, iltaisin kekkuloi 19:30-22:00 joskus jopa myöhempään. Ja miten niin näillä viikoilla ei liikkeitä kuuluis vielä niin paljon olla?? mä en nyt varmaan tajunnu...
Mullahan vauva on vielä sen kaksi viikkoa tästä päivästä pidemmällä, joten mullahan on viikkoja nyt sen mukaan jo 26+ jotain.. no sama se, liikkuu hyvin ja reippain ottein, se on pääasia :)

mrsa ai eti verikoetta? hah, no kerranki joku testi mihin ei suonia kaivella :D kiitos tiedosta :)

mustat vaunut no sitä sit mäkin miettiny et mahtaisko olla kuumat,kun onhan tosi paljon tummanruskeitakin.... miks niitä yleens tehtäis mustina, jos vauvan ois siellä huono olla...
täytynee kattella...
 
Vaipat, puhdistuspyyhkeet jne... Taidan taas ostaa jo tammi-helmikuussa kauppareissuilla aina extrana muutaman paketin kumpaakin varastoon. Samoin se levyllinen Nania on hyvä olla olemassa, varsinkin kun säilyvyys niissä on aika pitkä.

Äitiysrahahakemus pitäisi viedä ens viikolla ja rahana tosiaan otetaan tuo paketti. Sillä sitten suuntaan Prismaan ja ostan tarpeellisen määrän tuttipulloja, tuttiosia, vaippoja jne. mitä nyt sillä 140e saa. Itseasiassa aika paljon... Kun miettii et tuttipullo maksaa jonkun 4e kappaleeltaan. Vaatteita ostan seuraavaksi varmaan vasta joulun jälkeen kun alennukset alkaa. Nyt mies oli ostanut mulle (tai siis vauvalle) Tutan i love penguin-bodyn ja puolipotkarit :heart: Tosin niitä ei kamalasti kannata ostaa... Laatu korvaa määrän ainakin meillä. Pyykkikone laulaa kuitenkin päivittäin niin ei pääse loppumaan puhtaat vaikkei koko kaappia täytäkään.

VinkVink, ja olenkin varmaan jo kirjoittanutkin tästä mutta meille tuli YHDEN asian kanssa hoppu silloin esikon kanssa... Olimme unohtaneet ostaa semmosia pieniä puuvillatumppuja vauvan käsiin!!! Niitä sitten metsästettiin Myllyssä ja YHDESTÄ paikasta löytyi YKSI paketti!!! Siihen saakka oli käytössä käsissä pienet sukat mutta toi oli niin jotenkin pieni juttu et oli unohtunut ja kun ei ollut aiemmin tiennytkään et kuinka tärkeät ne on. Eli ainakin HM:llä on ollut niitä ja sieltä nytkin on ostettu jo pari paria varastoon =)
No sit semmosia mulle tärkeitä juttuja puuttui kanssa eli isoja siteitä ja maitopusseja... Niitä aion ostaa kanssa nyt valmiiksi sillä mies tykkäsi kun sai lähteä niitä molempia sitten hakemaan. Kannattaa muuten napata kanssa sairaalasta muutamat verkkopikkarit mukaan... Mukavammat päällä ekoina päivinä mm. tikkien kanssa ja ei mene omat alusvaatteet pilalle. Joo sitten mulle tuli myös kiire ostamaan imetysliivejä... Niitä nyt tietty on hankala ostaa etukäteen. Mä tyhmänä heitin omani roskiin!!!! No kun ei aatellut et olis tarvettakaan... :headwall:
 
FA: Ehkä se oikea sana/kirjoitusmuoto on ettei tarvitse liikkua tai tuntea niitä liikkeitä vielä kuin pari kertaa päivässä, eikä siinä ole mitään kummaa... Tuskin missään oltaisiin sitä mieltä et "liiat" liikkeet on pahasta ;)
 
pahkuratäti itse asumme etelä-suomessa (Espoossa) mutta tarvittaessa vaunut saa matkahuollon kautta vaikka ympäri suomea. Jos laitat s-posti osotetta tuonne yksärillä voin laitta rutkasti kuvia. Siis vaunut on todellakin unelma kunnossa kun en niitä juurikaan viime talvena päässyt käyttämään kovien pakkasten takia ja lähinnä neuvola reissuilla on vaunuja tarvinnut. Tarkkaa hintaa ei olla vaunuille mietitty mutta tosiaan kun on alkuperältään suhteellisen tyyriit ollut (760€) ja aivan uudenveroisessa kunnossa niin luokkaa ~400€ ollaan ajateltu niistä pyytää. Mukana kaikki sadesuojat (alkuperäispakkauksessa ikinä ole sitäkään käyttänyt) ym.. Kovasti ollaan tykätty vaunuista ja mallikin oli niin kysytty että ostettiin kyseistä kuosia olevat viimeiset vaunut koko Suometa.

Mustista vaunuista sen verran että meillä mustat vaunut ja viime kesän helteet oli minusta sitä luokkaa ettei suomessa kuumempaa tule. Ihan hienosti pärjättiin eikä minun mielestä vaunut kerännyt lämpöä tai ollut muutenkaan auringossa muunvärisiä kummosemmat. Harvahan nyt muutenkaan laittaa lasta nukkumaan suoraan auringonpaisteeseen ja kyllähän noissa on se tuuletus verkko jolla ainakin meidän kulkupeleissä saatiin ilma hyvinkin kiertämään. Eli minusta ainakaan tuo väri ei ole ongelma. Nytkin meillä on noi uudet sisarusrattaat musta lilat :D
 
kisak79 juu nuo tumput on kyllä totta meillä kävi lähes sama homma esikoisen kanssa. Lisäisin viellä tohon sinun listaasi suurella painotuksella että synnärille kannattaa myös ottaa mukaan imetysliivien lisäksi liivinsuojia. Esikoista odotellessa en tuota tajunnut ja synnäriltähän niitä ei saa. Itselläni tuli niin paljon maitoa että 3x päällekkäin laitettua liivinsuojustakaan ei riittänyt kun hetkittäin 5min ajaksi ja koko paita märkänä. Nyt kakkosta odotellessa on jotenkin tietoisampi mitä kannattaa ostaa mutta tuonlaiset vinkkaukset on melkos hyviä sillä kyllä jokaisella pääsee jotain varmasti aina unohtumaan. Ainakin täällä pää on jotenkin niin hattara että hyvä kun muistaa mitään ylipäänsä :LOL:
 
Kylläpäs täällä on ollut ahkeria kirjoittajia heti aamusta :)

Hankintoja ei olla vielä mitään tehty. Josko tää joulu menisi ensin ohi niin sitten keskittyisi vauvaan. Eihän meillä paljoa hankkimista edes ole kun esikoiselta kaikki säästetty. Jos poika tulee niin sitten menee kaikki uusiksi.

LD jos MRSA huolestuttaa niin voithan sanoa ettet mielellään menisi niitä potilaita hoitamaan. Meillä opiskelija jos on raskaana niin ei tarvi niissä huoneissa käydä ollenkaan, vaikka eihän siinä toisaalta suurta vaaraa ole. Itse ainakin hoidan kaikkia potilaita.

Vakuutuspaperit jätetty. Toivotaan niiden vielä ehtivän. Maanantaina jätin äitiyspäivärahahakemuksen. Loma alkaa 17.12, joten ei olisi enää montaa viikkoa töitä jäljellä. Kuinkahan aika tulee pitkäksi kun on vaan kotona.

Lääkärineuvola vasta viikolla 31. Kylläpäs sinne on vielä pitkä aika!

Peppioliina rv 26+0 POKS!!
 
Sokerirasituksesta sen verran, että en sillä ressaa. Edellisetä piti mennä, mut kun raju oksentelu jatku niin myöhäselle, niin en todellakaan menny mitään litkuja juomaan. nyt taas olis sama edessä, et sokerirasitukseen pitäis mennä, mut katon olon mukaan. joku teistä voi tietty aatella, et kauheen välinpitämätön äiti, mut tää on jo viides raskaus, ni sitä ottaa toisia asioita vähä eri lailla...

Kelaan äitiyspäivärahahakemus jätetty. En ota pakkausta, koska nuorimmainen on vasta vuoden. otan rahana ja laitan senkin rahan sit kaksostenkieseihin. Ne on pakko hommata, kun nuorimmainen on sit vast 1wee4kk, kun viimeinen syntyy. Niissä on melkonen hintahaitari, mitä netistä on tullu katteltua. Ja toinen pinaasänky on varmaankin pakko vielä hommata. En oikein usko, että meidän pikkuisäntää kannattaa edes yrittää vielä nukkuun jatkettavaan sänkyyn, tuskin siellä pysyis... Mut siihen on ny tovi aikaa vielä...

Vaatteita en aio kauheasti hankkia, ellei sitten tyttö tule. Sitä sitten viitti ihan poikamaisissa vaatteissa pitää, vaikka suuri osa vaatteista sopii molemmille kyllä.

Joku kommentoi mun imetyshistoriaa: totta, se on aika kirjava eli ei aavistustakaan kuinka seuraavan kanssa tulee käymään. Maitoa joko riittää tai sitten ei. Sen näkee, kun se aika tulee.

Ens viikon lopussa olis aika viisaudenhampaan leikkaukseen. Vähä jo hirvittää, hammaslääkäriä kun inhoon yli kaiken. Meinasin ensin ajan perua, mutta mulle sanottiin, että se on ihan turvallista ja voidaan tehä. Ja toisaalta, jos se sit ärtyiskin oikein tosissaan eikä sit sais leikkusaikaa, ni ei olis kiva olla, kun panadol ei juurikaan moiseen kipuun auttais.

Joululahjoja pitäsi alkaa miettiin, jokunen jo on valmiina. En tahtois millään viime tippaan jättää. Toki mulla oo ollu tapana mitään hulluja määriä edes hommailla, muutama on aina piisannu. Mutta kun noi isommat ei taho ihan pieniä toiveita esitellä. Tosin toiseksi vanhin poika sai eilen takin ja kengät (15 wee) ja tuumas, et nää vois olla mun joululahjat. En äiti tarvi muuta! Siinä sit vähä meikäläisellä leuka loksahti, että mitä ihmettä????

Jotain jouluun liittyviä juttuja sitä alkaa miettiä ja kaipailla, kuten Tampereella olleita Hämeenkadun jouluvaloja, jollaisia täällä ei oo...

Vauveli jynttää mahas oikein reippaasti, mienaa väh supistella ja alavatta tuntuu tosi aralta ja inhottava painava ja puristava olo siellä... jos hetken ottais rauhas ja se vaik tasaantuis. Ton pikkumiehenkanniskelu tältä aamupäivältä on tehny näemmä taas tehtävänsä... onneks sai pikkuisännän päikkäreille...

Jaksamisia kaikille meille täällä!
 
Ihania mausukuvia ootte laittaneet!:)

Täällä myös masun koko on valtava sekä omasta että muiden mielestä! Esikoisesta mulla ei koskaan tainnut näin isoa mahaa ollakaan. Onhan tää ihana mutta myös aika tukala... Huomaa, että ihan pikku jutut alkaa tuottaa vaikeuksia; sukkien/kenkien laitto jalkaan, sohvalta ylös nouseminen yms. Mutta nautitaan nyt, ei tätä enää kauaa kestä :heart:

Kävin juuri postista hakemassa tuon tilaamani lämpöpussin ja se on aivan ihana ja varmasti tosi lämpöinen! Nopea toimitus oli, kun keskiviikko iltana pistin tilausken.

Tänään rv 24+0!!! Tuoretta masukuvaa sen kunniaksi :heart:


~ miraci ja mini-mies rv 24+0 ~
 
Meillä on varastossa Osta Hobby Hallista: ABC Pramy Lux -yhdistelmävaunut + kova kantokoppa, ruskea hobbarin ruskeat abc yhdistelmät. Mä en muutenkaan tykkää mustasta ja yhdessä liikkeessä myyjä sanoi että mustat vaunut voivat olla kesällä kuumat. En mä toki pientä auringossa nukuta, mutta ei sitä kokoajan voi kävellä varjossa.

Pinnasängyn patja pitää vielä ostaa samoin rottinki korin patja. Ja isompina on vielä matkarattaat ja niihin sopiva istuin sekä alusta millä voi vaihtaa vaipan(pesukoneen päälle)

Vaatteita on paljon ja mulla on 2 tuttipulloa, imetystyynyt, rintakumit, maidonkerääjä, pesuainetta vauvalle.

Kummat ovat parempia? pestävät vai kertakäyttäiset liivinsuojat?
Yö siteitä ostin yksi kerta kun olivat tarkouksessa.
Onko kukaan käyttänyt semmoista hörpytysmukia? Suostutaanko semmoista sairaalassa käyttämään? Vai käyttävätkö ainoastaan pulloja?

Minkä kokoisia vaippoja kannattaisi kotiin ostaa ja miten iso paketti?

Käsineet mä jo ostin. stockalla oli ruskovillan käsineet tarjouksessa ja ostin valkoiset. Niitä voi tarvita vielä kesäkuussakin, kun on usein kylmiä iltoja.

Se mua häiritsee että en vieläkään tunne selvästi vauvan liikkeitä. Tunnen kyllä kutinaa silloin tällöin, mutta en mitään selkeää potkua.
Aloinpahan sitten murehtimaan, että onkohan vauvalla kaikki sittenkään ok. Vai johtuukohan se vain tästä isosta vatsanpeite määrästä? :(
Sydän äänet kyllä löydän ja niiden perusteella pikkuinen liikkuu.

Silvia ja viliAnna 23+3
 
Viimeksi muokattu:
Mustat vaunut täällä mies himoitsee mustia nahkavaunuja. Tutulla oli ne viime kesänä ja hyvin pärjäsi. Joulukuus vasta mennään vaunuja katteleen, et saa sitten nähdä mitä tarttuu mukaan.

Hankinnoista Meiltä puuttuu kaikki isot, hieman listaa olen tehnyt mitä vielä tarvii.
tumput ollut mielessä, mut unohtunut, eli sain nekin nyt hyvin listaani samoiten liivinsuojat, kiitokset muistutuksista.
Vaatteista olen antanut ostokiellon isovanhemmille, alkaa jo riittään

Liikkeistä Jonkin aikaa olen tuntenut, mutta ei minusta kovin aktiivinen kaveri, tosin saattaa jäädä paljon vielä liikkeitä huomaamatta. Itse odotan aikaa, kun mieskin ne saisi tuntea tämän kaiken ihran alta

ON:
Neuvola oli tyytyväinen verensokeri arvoihin ja enään ei tarvitse niin ahkerasti mittailla.
Samoiten pissassa oli bakteerit, sokeri ja proteiini nyt negatiiviset, eli hyvältä näyttää.

Vesirokko käsittääkseni, jos olet sen sairastanut, niin sinulla vasta-aineet on olemassa ja siten pieni vaara vauvalle. Vesirokko voi puhjeta vyöruusuna, sitten kun sen on kertaalleen sairastanut. Kannattaa kysyä neuvolasta.
 
Moikka!

myymimamma: Kokeile ihmeessä lastensänkyyn! Meillä poika oli 6kk siihen siirtyessä eikä ole ikinä ollut ongelmia. Tämä kakkonen siirtyy sitten kesällä myös samanmoiseen =)

Liivinsuojat oli musta ihan ok kertakäyttöisenä. Ei ole kalliita ja niitä sai koko ajan vaihtaa. Paketti niitä ei paljon maksa joten ei haittaa jos ei sitten tarvitsekaan. Pestävää riittää muutenkin ;)

Tuttipulloista niin sitä rallia en kyllä odota!!! Meillä oli niitä esikolla yhteensä varmaan 15. Itse asiassa kaikki Nukin pullot onkin säästössä eli vain noita Ainuja tarttee ostaa. Yhtään niitä ei kyllä ollut liikaa! Mieluummin piti semmosen keittohetken kuin et olisi pessyt ja keitellyt paria pulloa koko ajan. Tosin aika pian sen keittämisenkin voi jättää.
 
Kävin eilen kontrollissa ja kohdunsuulla on alkanut tapahtua muutoksia :( Kohdunsuulle on päässyt lapsivettä ja aiemman testin mukaan se on alkanut kypsymään/pehmenemään. Olen kotona saanut onneksi lepäillä. Maanantaina menemme taas katsomaan tilannetta ja mikäli on tullut nopeita muutoksia niin sitten kohti Helsinkiä. Hämeenlinnassa ei hoideta näin pieniä vauvoja ja Tampereelle yleensä lähettävät mutta saimme sovittua, että Helsinkiin meidän kohdallamme. Meillä ei ole Tampereella mitään ja sinne joutuisimme reissaamaan koko aika edes takas vauvan luokse ja kotiin. Helsingissä minulla on sukulaisia ja näin ollen yösijaakin tarvittaessa. Pieniä kipuiluja on. Sellaisia, että ihan kuin sukkapuikolla tökkäisisi. Jossain alhaalla tämä kipu tuntuu. Onkohan nyt sitä, että kohdunsuu muuttuu vai niitä paljon puhuttuja liitoskipuja? Miltä Liitoskivut tuntuvat (ne joilla niitä on tai on ollut) ???

Hankinnoista: Meillä on jo melkein kaikki ja ehkä aikapaljon turhaakin... Vaatetta on ihan tolkuttomasti. Ostelin jo alkuraskaudessa neutraaleja vaatteita, kun olin sitä mieltä ettei lasta tarvitse pukea sukupuolen mukaan mutta sen jälkeen, kun saatiin tieto tytöstä niin on joka kauppareissulta tarttunut mukaan kaikkea vaaleanpunaista. Rakastan shoppailua ylikaiken ja ostelen vähän väliä muutenkin jotain. Toisaalta nyt satelee monen sadan euron sairaalalaskuja postilaatikkoon, joten hyvä että isommat hankinnat on jo tehty. Olen yrittänyt ostaa sellaista, jolle on järkikäyttöä mutta varmasti olen ostanut jotain turhaakin. Lastentarvikevalikoima on niin valtava ja kaikenlaista myydään ja näin ensimmäistä odottaessa on vaikea tietää mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Joku lista voisi olla hyvä :D Liivinsuojat täällä on jo jouduttu ottamaan käyttöön, koko aika valuu.

Täällä on aivan ihana talvisää ja lunta on paljon. Ihanaa Joulu tulee :heart:

Marrr ja pikkuneiti 25+3
 
Itselle ostin molempia pestäviä ja kertakäyttö; tykkäsin enemmän pestävistä mutta ei niitä ehtinyt pestä alussa siihen malliin kun tarvi. Sitä maitoa valu ja valu. Mutta siis tykkäsin enemmän pestävistä kuitenkin. Pitäis niitä hankkia ehkä pikkasen enemmän.

me ollaan tutustuttu pinnasänky valikoimaan, mietitään hirveesti että kannattaako moista kapistusta ostaa enään uutena kun tää on luultavasti viimenen vauva joka meille tulee (tosin niinhän se esikon ja kakkosenkin piti olla xD) Hinnat sängyissä josta me tykkäämme on kuitenkin 200 ylöspäin. Vaihtoehto on pyytää miehen veljeä tekemään sänky meidän pojalle. Tai sitten ostaa kaupasta uusi. Puu materiaali ei ole ongelma ja miehen veli just kyhäs kaikki kalusteet omalle muksulle että kokemustakin löytyy. Vaunut tulee oleen meidän Quinnyt. Meidän toiset matkarattaat on tumman pinkit mutta niitä voi käyttää autoistuimen kanssa sitten ilman kangasta. Meiltä kuitenkin löytyy kahdet matkarattaat. Sisarusrattaita en ole viel uskaltanut kuitenkaan myydä jos nyt kuitenkin kävis niin että se neljäskin tulis.

Vaatteita olen ostellut varsinkin ultra kuulumisten jälkeen, meillä kaksi vanhempaa on tyttöjä. Tietysti pojan vois pukea vaaleenpunaiseen mutta tuntuu silti oudolta ajatukselta.

Nimiasiaaa on veivattu puolelta ja toiselta, näyttäis että meillä olis etunimi valmiina. Hollannissahan nimen täytyy olla kunnantalolla olikos se nyt kahden vai kolmen konttoripäivän sisällä. Yleensä homma toimii niin että isä sen ilmoittaa ja olen kuullut hassuja tarinoita siitä että kuinka isällä menneet nimet solmuun :D ja lapsen nimi on ollut jotakin muuta kun sen on pitänyt. Mun mies on onnistu kaksi kertaa täydellisesti hommasta eli luottoa löytyy että homma hoituis kolmannen kerrankin oikeen.

Mucho +poju 21+3
 
ihan vaan vinkkinä niille,joilla heruu paljon maitoo toisesta rinnasta imetettäessä:
mulla oli käytössä maidonkerääjä ja on sit muuten mahtava kapistus!!! sai jemmaan pakkaseen ja mullahan sitä maitoo sillon heru aivan älyttömästi! :whistle: riitti pitkään oma maito ku tisseistä loppu...
 
marr: onneksi sulla on jo aika hyvät viikot meneillään. Pitkä sairaalajakso tulossa jos lapsi nyt päättäisi syntyä. Toivotaan että viihtyisi mahassa vielä tovin. Olisi teillekin helpompaa kuin jatkuva sairaalassa ravaaminen. Mun tuttava odotti kaksosia ja joutui varhaisilla viikoilla sairaalaan vuodelepoon (jotain rv 23+) ja lapset syntyi rv 30+. Nyt tuskailee sairaalalaskujen kanssa kun eivät ehtineet mitään vakuutuksiakaan hankkia. Vaan ei sillä rahalla väliä kunhan lapset voivat hyvin. Tsemppiä jatkoon :hug
 

Yhteistyössä