V
vihastuttaa
Vieras
Eli ikää mulla kohta 27, opiskelen nyt neljättä vuotta yliopistossa, mut ala ei tunnu omalta ja opinnot eivät ole juuri edenneet eli käytännössä vastaan ehkä toisen vuoden opiskelijaa, pisteiden perusteella. Kandidaatiksi pitäisi valmistua ensi vuonna jos hyvin käy ja sen jälkeen edessä alan vaihto.
Elelen opintotuella (joka katkaistaan nyt muutamaksi kuukaudeksi) ja satunnaisilla hanttihommilla. Rahaa on todella vähän ja se ahdistaa, laskuja taas senkin edestä. Mun on pakko ottaa nyt itseäni niskasta kiinni ja yrittää opiskella, jotta valmistuisinkin. Se ei ole helppoa mulle, kun kaikki tökkii ja pahasti. Haluan saada tutkinnon, mennä töihin ja saada rahaa. En ole kovin hyvä kestämään lisärasitusta.
Nyt tilanne on se, että olen raskaana. Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa vajaan vuoden vasta ja hänkin opiskelee. Ehkäisyä käytettiin, mutta tämän tapauksen myötä mulla todettiin imeytymishäiriö, jonka johdosta hormonaalinen ehkäisy ei toiminut.
Meillä ei ole mitään mielenkiintoa eikä mahdollisuutta pitää lasta. Se tekisi tilantesta vielä huonomman, ja olemme olleet niin vähän aikaa. Emme edes tunne vielä kunnolla, saati ole kokemusta yhdessä asumisesta.
Mä en vaan voi ryhtyä äidiksi nyt, en millään. Oma elämä ihan sekaisin, muut asiat nyt ensisijaisia, jotta musta tulisi vielä joskus yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja. En jaksaisi hoitaa lasta tai voisi laittaa opintojani katkolle, kun nyt pitäisi juuri alkaa tekemään tosissaan. En halua olla raskaana tai saada lasta nyt. Ajatus ahdistaa kaikilla tasoilla.
Ympäristö on kuitenkin eri mieltä. Lääkärissä kehotetaan miettimään, samoin neuvolassa. Ystävät eivät täysin ymmärrä ajatuksiani (ainakaan ne, joilla on jo työ ja asiat muutekin hyvin). Ympäristö tuntuu "pakottavan" mua äidiksi, vaikka kaikki on ihan sekaisin. Onko se nyt vastuullista ja oikein, kun elän käytännössä kädestä suuhun ja pitäisi opiskella ja saada elämä kuntoon?
Mä ymmärrän, että lapsen tuloon ei voi ikinä kunnolla valmistautua, mut tilanteen tulisi silloin olla edes jollakin pohjalla ja ennen kaikke molempien tulisi haluta vanhemmuutta. En halua, että elämästä tulee yhtään vaikeampaa nyt, kun tämä on jo nyt yhtä selviytymistä ja pitäisi vain saada opinnot tehtyä.
Tiedän, että aina pärjää jotenkin tässä maassa, mutta en halua lähteä vapaaehtoisesti siihen tuki-ja selviytymisrumbaan. Se vain pahentaisi tilannetta.
Elelen opintotuella (joka katkaistaan nyt muutamaksi kuukaudeksi) ja satunnaisilla hanttihommilla. Rahaa on todella vähän ja se ahdistaa, laskuja taas senkin edestä. Mun on pakko ottaa nyt itseäni niskasta kiinni ja yrittää opiskella, jotta valmistuisinkin. Se ei ole helppoa mulle, kun kaikki tökkii ja pahasti. Haluan saada tutkinnon, mennä töihin ja saada rahaa. En ole kovin hyvä kestämään lisärasitusta.
Nyt tilanne on se, että olen raskaana. Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa vajaan vuoden vasta ja hänkin opiskelee. Ehkäisyä käytettiin, mutta tämän tapauksen myötä mulla todettiin imeytymishäiriö, jonka johdosta hormonaalinen ehkäisy ei toiminut.
Meillä ei ole mitään mielenkiintoa eikä mahdollisuutta pitää lasta. Se tekisi tilantesta vielä huonomman, ja olemme olleet niin vähän aikaa. Emme edes tunne vielä kunnolla, saati ole kokemusta yhdessä asumisesta.
Mä en vaan voi ryhtyä äidiksi nyt, en millään. Oma elämä ihan sekaisin, muut asiat nyt ensisijaisia, jotta musta tulisi vielä joskus yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja. En jaksaisi hoitaa lasta tai voisi laittaa opintojani katkolle, kun nyt pitäisi juuri alkaa tekemään tosissaan. En halua olla raskaana tai saada lasta nyt. Ajatus ahdistaa kaikilla tasoilla.
Ympäristö on kuitenkin eri mieltä. Lääkärissä kehotetaan miettimään, samoin neuvolassa. Ystävät eivät täysin ymmärrä ajatuksiani (ainakaan ne, joilla on jo työ ja asiat muutekin hyvin). Ympäristö tuntuu "pakottavan" mua äidiksi, vaikka kaikki on ihan sekaisin. Onko se nyt vastuullista ja oikein, kun elän käytännössä kädestä suuhun ja pitäisi opiskella ja saada elämä kuntoon?
Mä ymmärrän, että lapsen tuloon ei voi ikinä kunnolla valmistautua, mut tilanteen tulisi silloin olla edes jollakin pohjalla ja ennen kaikke molempien tulisi haluta vanhemmuutta. En halua, että elämästä tulee yhtään vaikeampaa nyt, kun tämä on jo nyt yhtä selviytymistä ja pitäisi vain saada opinnot tehtyä.
Tiedän, että aina pärjää jotenkin tässä maassa, mutta en halua lähteä vapaaehtoisesti siihen tuki-ja selviytymisrumbaan. Se vain pahentaisi tilannetta.