eikö koti ole lastenkin?

Meillä on muutama paikka kotona mihin lapsilla ei ole asiaa ilman aikuisia. Esimerkiksi työhuone, vaatehuone ja sauna. Vanhempien sänkyyn saa tulla pomppimaan, mutta leluja ei sinne tuoda. Omiin sänkyihin saa kantaa pehmoleluja mutta esim. legoilla leikitään olohuoneessa tai lattialla, sänkyihin niitä ei viedä.

Lasten leluja on sekä olkkarissa että lastenhuoneessa, ja suurin osa leikeistä tapahtuu keittiö-olohuone akselilla. Mutta iltaisin korjataan yhdessä kirjat ja lelut laatikohin ja hyllyyn, ennen nukkumaanmenoa.

Nipo varmaan monen mielestä mutta toimii meillä.

Sit kun ovat vähän isompia pitää miettiä esim. jotain sängynaluslaatikoita tai vastaavia missä legoleikki voisi olla niin että samaa leikkiä voi jatkaa taas aamulla. Tykkään kutienkin että iltaisin korjataan elämisen jäljet ja sotkut siivotaan niin että on kiva aamulla herätä kun ei ekana astu legopalikan päälle.

 

Mun sängyllä ei saa pomppia, eikä muutenkaan siellä makkarissa. Olkkarissa ei pompita sohvilla tai kiipeillä huonekaluilla muutenkaan. Vahinkoja on niin sattunut. Eikä tuoda tusseja ja maaleja olohuoneeseen, ne hommat tehdään keittiössä. Palloja ja muita leluja ei heitellä sisällä... Onhan noita jotain rajoituksia, mutta muuten saa leikkiä vapaasti. Älytöntä riehumista ei sisällä tarvii olla. Piha on sitä varten.

 

On muuten ihanaa kun tällanen "meidän kotona saa riehua miten vaan" tulee kylään. Yksikin tyttö loikki kumisaappaat jalassa parisängylle pomppimaan, koska kotonakin saa. Ihan ihmeissään oli kun kielsin. Muutenkin kyseinen lapsi yllyttää ihan älyttömyyksiin. Ja äiti vaan hymistelee vieressä, ilmiselvästi ylpeä kun lapsi on niin energinen ja liikkuvainen. Kiva kun mun asunto on kuin pommin jäljiltä vierailun jälkeen.

 

Koti on lastenin. Mutta edelleen myös vanhempienkin. Kyllä kompromisseja on rakennettava ja vanhempien tehtävä on jo turvallisuuden nimissä asettaa joitain rajoja. Se että joku äiti ei halua että hänen sängyllään pompitaan on musta ok. On äidilläkin oikeus johonkin omaan. JA vanhemmat kuitenkin aina ovat ne perheen päät; valitettavasti lapsien "tehtävä" on vaan sopeutua siihen. Ja sehän luo lapsille turvan kun he voivat luottaa siihen että vanhemmat päätävät/vetävät rajat heidän puolestaan. Ei vanhemmat ja lapset siinä mielessä koskaan ole tasavertaisi. Lapset kasvavat aikanaan aikuisiksi ja saavat sitten vuorostaan itse "natsat" siihen että voivat päätää mitä itse haluavat tehdä.

Ja miksi moni aikuinen muistaa että ne parhaat leikit oli sitten vaikka just nää hyppimiset sängyllä tai ylempalttiset lutraamiset vessassa? No siksi me ne muistetaan kun ne oli hyvin todennäköisesti juuri kiellettyä; sellaista mitä normaalisti ei saannut tehdä...siksi se tuntui tavallista kivemmalta vielä. Vaan jos joka päivä saat hyppiä seinästä toiseen ja tehdä mitä huvittaa tulee kaikesta yhtä ja samaa. Parhaat hetkethän on niitä harvinaisempia muistoja?? Kuka muistaa keinumisen normaalisti? Ei kukaan. Mut se YKSI kerta kun hypittiin keinusta salaa kuralammikkoon jää mieleen...Ja se kuinka kivaa oli, vaikka äiti toruikin ja kielsi.

 

En vielä lukenut koko ketjua niin en tiedä onko joku jo vastannut, mutta meillä koti on paitsi tietysti lapsen niin myös meidän aikuisten. Täällä saa leikkiä ja "riehua" mutta mitään ei saa rikkoa ja vähän pitää tiettyjä juttuja varoa.

Sängyillä ja sohvilla ei kyllä hypitä. Ja ruoka syödään aina vain ja ainoastaan keittiössä. Se "sotku" mikä tavallisesta leikkimisestä tulee on ihan normaalia.

 

[QUOTE="vieras";22052335]On muuten ihanaa kun tällanen "meidän kotona saa riehua miten vaan" tulee kylään. Yksikin tyttö loikki kumisaappaat jalassa parisängylle pomppimaan, koska kotonakin saa. Ihan ihmeissään oli kun kielsin. Muutenkin kyseinen lapsi yllyttää ihan älyttömyyksiin. Ja äiti vaan hymistelee vieressä, ilmiselvästi ylpeä kun lapsi on niin energinen ja liikkuvainen. Kiva kun mun asunto on kuin pommin jäljiltä vierailun jälkeen.[/QUOTE]

Peesi. Joku täällä väitti että asia on toisin...mut höpönlöpö. Lapset ei osaa vieraskoreita olla, siinä mielessä ihanan aitoja tapauksia. He tekevät muuallakin niin kuin tekevät kotonaan. Toki "hämäävänä" saattaa olla arempi lapsi joka kotona riekkuu mutta vieraassa paikassa jähmettyy jännityksen vuoksi. Ei suinkaan sen vuoksi että opetettu tavoille. Joku puhui tääl et jo 1 vuotias osaa käytäytyä kylässä...Juupa juu, eiköhän kyse ole vaan enemmän vierastamisesta kuin siitä että osaa olla (totaallisesti) eri tavoin kylässä kuin kotona.

 

Ihan uteliaisuudesta, miten nuo saa pysymään siellä omassa huoneessaan? :xmas:

 

Mä oon aina välillä ajatellut, että eikö se koti ole myös äidinkin Mä tykkään sisustaa ja laittaa kotia ja varmaan tulee näyttään aivan eriltä, kun lapset kasvaa, saati sitten kun ne on kokonaan pois nurkista! Meillä on kyllä luonnonvalkonen sohva, jolla saa myös syödä ja valitettavasti se myös tätä nykyä näyttääkin siltä, mutta mä ne jaksa stressata. Nyt eletään pikkulapsielämää ja koti saa näyttää siltä. Yritän mä välillä pitää ns. kuria, että leikitään vaan omassa huoneessa, kunnes keksitään kantaa kaikki petivaatteet olkkariin ja maataan siskonpedillä lattialla ja katellaan lastenohjelmia tms.

 

Lapset saavat leikkiä koko kodissa, tietyin säännöin tietenkin. Että leikki ei saa olla sitä että mennään vaatehuoneeseen ja vedetään kaikki kamppeet lattialle. Sängyllä ei saa pomppia, koska meillä on futonpatja, eikä lapsillakaan ole sellaisia sänkyjä joissa olisi ok pomppia. Jos pompituttaa, haetaan varapatja, heitetään se olkkarin lattialle ja sille saa hyppiä sohvalta. Tai laitetaan se vanhempien makuuhuoneen lattialle, ja siihen saa hyppiä vanhempien sängyn reunalta.

Äidin työskentelytilassa ei saa leikkiä jos äiti tekee töitä, eikä saa penkoa kaappeja luvatta. Mutta muutenhan tämä on aika vapaata. Useimmiten lapset haluavat leikkiä olohuoneessa tai keittiössä, koska haluavat olla samassa kerroksessa kuin aikuinen.

 

Eiköhän tässäkin asiassa päde kultainen keskitie. Ei sen parempia tuloksia tule siitä jos lapsen antaa tentua kuin mielipuoli kuin siitäkään että lapsen leikkiminen liki kielletään. Miks kaikki on pakko nähdä niin mustavalkoisena?

Koti on kaikkien perheen jäsenten koti. Lapsen, isin ja äidin. Tasavertaisesti; tosin päätösvalta tietenkin aina vanhemmilla. Mihin heitä muuten tarvittaisiinkaan?

 

Ihan uteliaisuudesta, miten nuo saa pysymään siellä omassa huoneessaan? :xmas:

Siten että vanhemmat ovat siellä, jos näin haluavat. Lapset tapaa haluamaan olla siellä missä vanhemmatkin. Itse ainakin oon panostanut kodissa siihen että yhteinen tila on se isoin ja hallitseva ja siellä kaikki saa olla. Meillä ei lapset juuri omassa huoneessa edes leiki. Siellä nukutaan pääsääntöisesti (vielä sen verran pieniä). Siispä olohuone/takkahuone yhdistelmä on kuin leikkihuone päivisin. Iltaisin siivotaan lelut pois ja lasten nukkumaan mennessä huone on aikuiseen silmään sopivampi ja voidaan isännän kanssa naattia takkatulesta. Makuuhuone on makuuhuone, siellä nukutaan. Ei leikitä kuin joskus harvemmin.

 

Ihan uteliaisuudesta, miten nuo saa pysymään siellä omassa huoneessaan? :xmas:

Samaa mietin... Meillä lelut leviää joka puolelle, en viitsi nipottaa siitä. Sohvalla saa hyppiä mutta ei nuo koskaan edes juokse sisällä..nyt kun sitä oikein aloin meinaan miettimään. Vettä ei lutrata muutakuin silloin kun tiskataan yhdessä. Sängyissä eivät pompi kun sängyt on ylhäällä ja sinne mennään vaan nukkumaan..no joskus aamulla saattavat saada hepulin
Koti on lasten ja aikuisten mutta me aikuiset joustetaan nyt hieman omista vaatimuksista, meillä siis särkyvä on siirretty ylemmäs koska meidän lapset menee ja koskee, ihan joka paikkaan...

 

Riippuukohan tämä erilainen suhtautuminen lelujen levittelyyn jms asunnon koosta/pohjaratkaisusta?

Tuo on ollut yksi merkittävä syy, mutta ei kuitenkaan se tärkein. Meillä on 96 neliötä kahdessa kerroksessa. Minä, 2 lasta ja koira. Yläkerrassa on makuuhuoneet ja toinen kylpyhuone, alakerrassa on olohuone, keittiö, toinen kylpyhuone ja sauna. Lapsilla on ollut aina tilavimmat huoneet, mitä asunnosta löytyy. Ihan siksi, että niissä on tilaa leikkiä. Kuopuksen huone on lähes yhtä suuri kuin meidän olohuone, mutta siellä ei ole 6 metrin levyistä kirjahyllyä, 8 hengen ruokapöytää, sähköurkuja, nojatuoleja eikä sohvapöytää. On siis ollu lastenkin kannalta järkevää, että siellä leikitään, missä on leikkimiseen tilaa.

Kumpikaan lapsistani ei ole koskaan pudonnut noissa portaissa eikä muutenkaan loukannut itseään niissä. 2 vierasta lasta sen sijaan on: toiselta murtui nilkka ja toinen löi päänsä aika pahannäköisesti, mutta selvisi onneksi vain aivotärähdyksellä. Pahemminkin olisi voinut käydä...niskoilleen kun tuosta putoaa, niin voi henki lähteä tai halvaantua kaulasta alaspäin. Kummallakin näistä lapsista oli tapahtumahetkellä äitinsä paikalla ja kummankin kotona ympäri asuntoa saa juosta mielinmäärin. Äidit kyllä kielsivät lapsiaan, mutta 5 v unohtaa kiellon tosi nopeasti, jos kotona kuitenkin on tottunut juoksemaan.

Kun lapsillani on ollut täällä alle kouluikäisenä kavereita ilman vanhempiaan, niin kenenköhän vastuulla se on, jos nämä lapset noista rappusista päälleen putoavat? Minun tietenkin. Mun ei ole kuitenkaan tarvinnut lasten kyläilyaikaa seistä vahdissa portaissa, koska meillä leikitään lastenhuoneissa. Kun oma lapsi pysyy siellä leikkimässä, ei kaverillakaan ole tarvetta lähteä ryntäilemään kuin päätön kana ympäri asuntoa.

Ja entäs sitten ekaluokkalaiset? Enää ei ole mun vastuullani, jos ekaluokkalainen kaveri on meillä mun ollessani töissä ja putoaa noista rappusista. On siis näiden kaverien oman turvallisuuden - ja myös heidän vanhempiensa vastuun - helpottamista, kun meillä leikitään lastenhuoneissa eikä juosta ympäri asuntoa.

Olen myös aina ajatellut, että mitä nuorempana lapsi oppii, että jotain asiaa ei saa tehdä, sitä helpommalla mä pääsen äitinä. Meillä ei saa piereskellä ruokapöydässä, vaikkei se vaarallista olekaan. Meillä syödään keittiössä ruokapöydän ääressä eikä lätvitä rasvaisin käsin seiniin ja meillä piirretään vain lastenhuoneessa eikä kuljeta tussi kädessä ympäriinsä, vaikka seinät on melko helppo maalatakin, jos niihin jälkiä jää. Kotona on asioita, joissa olen lepsumpi kuin kodin ulkopuolella, mutta mun lapseni tietävät, että jos joku asia on kotona kielletty, se on satavarmasti kielletty myös kirkossa, ravintolassa ja kyläpaikassa. Loppujen lopuksi on ollut aika vähän asoita, mistä mun on tarvinnut erikseen muistuttaa, kun lapsi on lähtenyt kavereilleen kyläään tai ollaan menty jonnekin.

Joku kysyi, miten lapset saa pidettyä lastenhuoneissa. Ei meilläkään lastenhuoneet ole mitään vankiloita olleet, joten ei ole ollut tarvetta pitää lapsia lastenhuoneissa. Olohuoneessa voi katsoa telkkaria, kuunnella musiikkia, lukea kirjaa tai soittaa sähköurkuja. Keittiössä voi syödä. Kylpyhuoneessa voi käydä pissalla tai pesemässä kädet. Asunnossa voi halutessaan vaellella mielin määrin. Mutta ei juosta, riehua eikä tuoda leluja muihin huoneisiin. Jos minä haluan syödä, niin en mä silloin mene vessaan istumaan. Jos minä haluan katsoa telkkaria, niin en mä silloin mene keittiöön. Samalla tavalla mun lapseni kun ovat halunneet leikkiä, niin silloin eh eivät ole menneet saunaan, keittiöön eikä olkkariin. Eikä mun makkariin. Leikit on lastenhuoneissa tai ulkona.

Hassua muuten, että lasteni kaverit ovat aina viihtyneet meillä. Niin pieninä, teineinä kuin nyt vielä täysi-ikäisinäkin. Yllättävää on, että syy on kuulemma se, että meillä on niin rentoa. Mä en huuda, en komentele, en nalkuta enkä ole pahalla päällä. Ei mun tarvitse.

 

Tätä ketjua lukiessa alkaa vähän ihmetyttää. Kun joku kertoo että heillä lapset saavat esim. juosta ja hyppiä sohvilla, niin seuraava kirjoittaja heti alkaa listaamaan mitä heillä "ei saa" tehdä, kuten klähmiä voikäsillä seiniä, syödä vessassa, kakata keittiössä jne. Ihan kuin haluttaisiin vihjata että jos jossain kodissa on joissain asioissa lapsilla enemmän oikeuksia, kuen lupa hyppiä sohvilla, niin heti se tarkoittaa sitä ettei noissa perheissä ole mitään sääntöjä. Eihän se noin mene. Eri perheet vain pitävät eri asioita tärkeinä lapsillen opettaa.

Meillä lapset syntyivät pikku keskosina. Siis hyvin pieninä. Meille tuli ehkä senkin myötä hiukan erilainen suhtautuminen lapsiimme kuin olisi muuten ollut. Emme halua turhaa rajoittaa heidän liikkumistaan, koska motoristen taitojen oppiminen on pikku keskosille usein vaikeampaa kuin tavallisille lapsille. Sama koskee itse syömistä ja syömistä ylipäätään. Olemme antaneet siinä paljon vapauksia, koska olemme halunneet tukea lasten syömään oppimista. Meillä ei siis hermoilla jos keittiön pöytä on ollut kuin pommin jäljiltä ruokailun jälkeen, vähitellen ovat sitten oppineet siisteiksi.

Näin. Perheillä on monia syitä päätyä kieltämään ja sallimaan tiettyjä asioita. Kaikki salliminen ei aina johdu vanhempien vastuuttomuudesta tai välinpitämättömyydestä, vaan se voi olla myös tietoinen valinta, kuten meillä.

 

viksi: Olet ihan oikeassa. Jokaisessa perheessä asioita arvostetaan eri tavalla. Jos sdulla on varaa ostaa kerran vuodessa uudet sohvakalusteet sen vuoksi, että lapset hyyppivät niistä jouset piloille, niin osta ihmeessä. Mutta älä oleta, että lapsesi saavat tehdä saman myös mun kotonani

Mulla on ystäviä, jotka ovat sallineet lasten riehumisen. Mutta mä en ottanutkaan vastuuta silloin, kun katkaisivat jalkansa meidän rappusissa ja saivat aivotärähdyksen. Ikävä juttu, mutta syytön minä siihen olen, että niin kävi.

Mun esikoiseni on vammainen, tosin painoi sentään syntyessään 2600 g. Kun ystäväni kehoittivat juuri tukea vasten seisomaan oppinutta yksikätistä lasta näpäyttämään sormille, niin en minä pystynyt, Tytöllä oli vain 5 sormea, joiden luut ohuemmat kuin tulitikut. Miten sellaista läimäyttää sormille? Jo silloin päätin, että täytyy olla jokin muukin keino kuin sormille läimäyttäminen. Ilman, että kuitenkaan antaa lapselle periksi. Ja oikeastaan juuri tuon esikoiseni vammaisuuden vuoksi olen aina halunnut, että lastenhuoneissa on riittävästi tilaa leikkiä. Silloinkin, kun nukenvaunut pitää saada kääntymään yhdellä epämuodostuneella kädellä.

 

Siis vaikka MEILLÄ saa tehdä leikkejä olohuoneeseen ja toisinaan jopa syödä siellä, ei se tarkoita että mä annan tenavien tehdä siten myös muualla. Meillä ei saa hyppiä sohvilla, sängyillä tai juosta mesota portaissa silti vaikka leikkiä saakin ympäri taloa.

Mä voin olla huithapeli ja puutteellinen monella tapaa äitinä, mitä näihin kaikenmaailman kyselyihin lasten ruokkimisesta ja kaitsemisesta tulee, teidän mielestä. : /

Meillä meidän tavalla ja muualla sen talon tavoilla.

 

Meidän makuuhuoneeseen ei ole asiaa laisinkaan vierailla, olkoot lapsia tahi aikuisia.
Myöskään tähän ns.työhuoneeseen ei ole vierailla asiaa. Lapset saavat leikkiä muissa huoneissa muuten vapaasti paitsi sohvilla ei hypitä ja keittiössä ei juosta.

 

Yksi ehdoton kielto meillä on: tikkari suussa ei saa juosta.

 

Siis vaikka MEILLÄ saa tehdä leikkejä olohuoneeseen ja toisinaan jopa syödä siellä, ei se tarkoita että mä annan tenavien tehdä siten myös muualla. Meillä ei saa hyppiä sohvilla, sängyillä tai juosta mesota portaissa silti vaikka leikkiä saakin ympäri taloa.

Mä voin olla huithapeli ja puutteellinen monella tapaa äitinä, mitä näihin kaikenmaailman kyselyihin lasten ruokkimisesta ja kaitsemisesta tulee, teidän mielestä. : /

Meillä meidän tavalla ja muualla sen talon tavoilla.

Täysin peesaan tätä. Kyllä lapset ovat ymmärtäneet kun niille ole sanonut että "täällä kylässä ei saa hyppiä sohvalla." Eivät ole hyppineet. Sama koskee mm. keksin kanssa vaeltelua. MEillä sitä voi tehdä, ystäväni kotona ei. Eipä ole tuottanut ongelmia vierailuilla.

 

Ite ajattelen niin, että tekee karhunpalveluksen lapsille, jos antaa koko asunnon/ talon muodostua yhdeksi sotkupesäksi, jossa voi riehua miten vain. Erityisesti silloin, jos lapsilla on neurologisia ongelmia, niin sekaisuus vaikeuttaa hahmottamista ja toiminnanohjausta.

Surullinen olo tule myös silloin, jos lapselle ostetaan niin paljon leluja, että hänellä ei ole mitään mahdollisuutta pitää huonettaan siistinä. Tavallaan annetaan lapsen päätyä sellaiseen käsitykseen itsestään, että hänellä on taipumusta epäsiisteyteen, vaikka se olisikin vanhempien aiheuttama tilanne. Useimmat lapset myös ovat tyytyväisiä, jos huone on kunnossa ja se helpottaa elämää muutenkin monella tavalla.

 

Lasten on myös opittava kunnioittamaan sitä kotiaan ja siksi en anna lasten riekkua täällä miten sattuu. Leikkiä saa toki muuallakin kuin omassa huoneessa, mutta sohvilla/sängyissä meillä ei todellakaan hypitä. Mä en voi sietää kavereiden lapsia, jotka ensi töikseen tänne tullessaan pistävät sohvatyynyt lattialle ja aloittavat sen hirveän älämölön ja pomppimisen niiden päällä :kieh: Kotonaan tehköön mitä tykkäävät ja saavat, mutta ei meillä.

 

samoilla linjoilla ap:n kanssa. mun kaveri ei annan lapsensa ottaa lelun lelua pois huoneestaan. ei kuulemma kestä sotkua. jos lapsi katsoo vaikka tv:tä ja samalla istualleen ns pomppii sohvalla se on kaverilleni maailman loppu. kuulemma pölyä tulee niin kamalasti.

meillä on kanssa aika "boheemia". majoja saa tehdä, saa juosta, riekkua, jopa tosiaan kuperkeikkoja tehdä meidän sängyssä. toki jokin roti on, ei yli saa mennä.

 

Täysin peesaan tätä. Kyllä lapset ovat ymmärtäneet kun niille ole sanonut että "täällä kylässä ei saa hyppiä sohvalla." Eivät ole hyppineet. Sama koskee mm. keksin kanssa vaeltelua. MEillä sitä voi tehdä, ystäväni kotona ei. Eipä ole tuottanut ongelmia vierailuilla.

Ihan hyvä, jos tuo toimii. Mulle on ihan yks hailee, mitä lapset saavat tehdä omissa kodeissaan. Kunhan eivät tee samoja asioita meillä. Tai ainakaan niin, että minä joutuisin siitä vastuuseen.

Kun aikoinaan nämä pari lasta meidän rappusissa loukkasivat itsensä, varoitin kyllä hyvissä ajoin näiden lasten äitejä, että tuo on vaarallista. Mutta jätin vastuun näiden lasten äideille, koska he olivat paikalla.

On meillä kerran vieraillut ilman vanhempiaan lapsi, joka ei uskonut, vaikka kielsin. Se lapsi lähti siitä sitten suoraan omaan kotiinsa enkä päästänyt enää toista kertaa. Mä en nalkuta omille lapsilleni, joten en nalkuta vieraille lapsillekaan. Sanon kerran, toisesta kerrasta leikki loppuu siihen. Kokemuksesta sanon, että on muuten paljon tehokkaampaa kuin jatkuva ein hokeminen.

Mä en ole koskaan pitänyt itseäni erityisen lapsirakkaana ihmisenä, mutta olen lasteni kavereiden vanhempien ajatustavasta riippumatta halunnut kuitenkin turvata myös näiden vieraiden lasten meillä olemisen. Silloinkin, kun en ole itse paikalla. Jos tämä on jonkun mielestä väärin, niin mulle ihan sama.

 

aivan samaa mieltä kuin ap. lelut ja isoimmat leikit on omassa huoneessa, mut olkkarissa/keittiössä/makkarissa saa leikkiä, sillä erotuksella että niiden lattia ei voi olla täynnä leluja.

Mut muistakaa että on se koti myös sen isänkin, ei aina vain äidin. Eli ei pelkkää vaaleanpunaista unelmaa.

 

Meillä omat lapset saavat pomppia vanhempien sängyssä ja sohvalla ja juoksennella ympäriinsä, mutta jos on vieraita niin nuo hommat on kaikilta kielletty, koska turvallisuusriskit ovat paljon suuremmat jos kahden lapsen lisäksi on myös muita lapsia, eikä sänkymmekään kestä isompien lasten pomppimista.