Onko täällä "epipen koululaisen" vanhempia..?? *ONGELMA RATKENNUT*

Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Tästäkin keskustelusta huomaa, että vanhemmat usein olettavat ja vaativat opettajien tekevän vaikka mitä. Vaikka minä työtäni rakastankin, niin se on vain työtä minulle. Minä käyn koulussa töissä samalla tavalla kun joku kaupassa tai toimistossa.
Tästä keskustelusta huomaa vain sen, että on vanhempia, joille on tärkeää, että lapsi saa tarvitsemaansa ensiapua ja pysyy hengissä. Kuin myös sen, että on ihmisiä, jotka eivät lainkaan tiedä mikä Epipen on. Ja sen, että on ihmisiä, jotka eivät sitä ensiapua halua antaa vaikka mikä olisi. Luulisi nyt sentään, että osa opettajan työtä on edesauttaa lapsien selviämistä hengissä koulupäivän ajan.
 
Ope (jolla ollut Epipen-oppilas)
Eikö asia ratkea hyvin yksinkertaisesti: kynä oppilaan reppuun. Sieltä sen voi ottaa tarvittaessa käyttöön vaikka kouluisäntä. Vastuuasioiden takia ope ei voi kynää säilyttää mutta silti tietää, mistä kynän löytää. Mikä tässä on ongelma? Sekö, että ope ei ota vastuuta lapsen lääkkestä (vaikka onkin siis ensipua varten)?

Eikä kukaan ole tässä ketjussa väittänyt, että opettajat on vapautettu ensiavusta. Kurjaa tuollainen syyttäminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Haavan hoitaminen ei ole lääkehoitoa. Opettajalla ei ole oikeutta antaa edes buranaa.
Mutta haavan hoito on ensiapua, ihan niinkuin epipenin käyttökin. No joo, turha tästä on jatkaa. Olkoot. Mä ymmärrän siis vielä sen, ettei opettaja suostu säilyttämään Epipeniä, mutta miksi ihmeessä ei saisi oppilas pitää sitä esim. repussa, pulpetissa tms.
 
linkin laittanut ope
Mutta täytyy vielä se sanoa, että ihailen sinua ap. Vaikka tilanne on rankka ja vaikea, niin minusta on hienoa, että ymmärrät opettajienkin näkökulman etkä ryhdy täällä mollaamaan ja kommentoimaan asiattomuuksia, jotka ei liity, niin kuin jotkut toiset.

Toivottavasti tilanteenne ratkeaa parhain päin!
 
vieras
Luultavasti koulussa on myös muita Epipen-potilaita. Kannattaa ottaa selville miten heidän kohdallaan toimitaan. Jokatapauksessa teillä on oikeus vaatia, että koulussa on paikalla aina joku joka tietää, missä kynä on ja miten sitä käytetään. Osa-aikainen terkka ei riitä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ope myös:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Myös lastentarhaopet ovat velvollisia antamaan tarvittavan ensiavun.
myös lastentarhanopet ovat oaj:n jäseniä, ja heitäkin koskee sama lääkitsemiskielto
Ovatko vapautettuja ensiavun antamisesta??? Epipen ei ole lääkitys vaan ensiapu hengenvaaralliseen tilaan.
Niinpä. Tää on sama kuin että jos oppilas saa haavan, niin sitten opettaja ei saisi siihen laittaa sidosta tyrehdyttämään verenvuotoa koska hänellä ei ole terveydenhuoltoajan koulutusta.
Haavan hoitaminen ei ole lääkehoitoa. Opettajalla ei ole oikeutta antaa edes buranaa.
Opettajilla on käsittääkseni kuitenkin velvollisuus antaa ensiapua, sitä tällä verenvuoron tyrehdyttämisellä tarkoitettiin, mutta jos väärin haluaa käsittää niin se näköjään kansankynttilöiltämme onnistuu.

Luulisi yliopistosta valmistuneiden kuitenkin tietävän/ymmärtävän lääkityksen ja ensiavun eron. =)
 
Keittiönoita
Mun on vaikea kuvitella, että Suomesta löytyisi yhtäkään koulua, jossa kaikki aikuiset mieluummin vaan katsoisivat sivusta, kun lapsi kuolee. Tietäen, että sen Epipenin antamalla lapsen henki voisi säästyä. Sanokoon OAJ asiasta mitä tahansa, niin tukehtuvan ihmisen katsominen on sen verran kamalaa, että uskoisin jokaisesta koulusta löytyvän vähintään yhden aikuisen, joka edes yrittäisi lasta auttaa.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis miten kummassa voisin syyllistyä heitteillejättöön jos en tajuaisi jollekin ventovieraalle sairaskohtauksen saaneelle pistää epipeniä. Sori nyt, mutta en ole ikinä kuullutkaan kyseisestä lääkkeestä, saati että osaisin tai tietäisin oikeaan paikkaan sitä pistää. Kyllä se kuulkaa rajoittuisi ambulanssin soittoon se minun antamani ensiapu, enkä todellakaan olisi vastuussa kenenkään jättämisestä heitteille. Jestas, ikinä kuullutkaan moisesta lääkkeestä...
Kyllä se lastentarhahoitaja saa syytteen virkavirheestä jos jättää epipenin pistämättä ja ambulanssin vaan soittaa. Jos tollasessa tapauksessa sattuu esim. kuolemaan tulee kyllä syytteet.

Jos vaikka kadulla kävelet ja epipen kynää tarvitsevaan törmäisit etkä pistäisi, se olisi heitteillejättö josta tulee kyllä seuraukset.

Olen tämän asian kanssa tahkonut aikoinaan päiväkodin hlökunnan kanssa, koska eivät meinanneet suostua epipeniä pistämään tarvittaessa. Päiväkodin johtaja otti selvää vastuu kysymyksistä ja sen jälkeen hlökunta kiltisti opetteli pistämisen

Jus tjjoku kun laittoi tälläinen kadullakulkujutun.
 
linkin laittanut ope
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Tästäkin keskustelusta huomaa, että vanhemmat usein olettavat ja vaativat opettajien tekevän vaikka mitä. Vaikka minä työtäni rakastankin, niin se on vain työtä minulle. Minä käyn koulussa töissä samalla tavalla kun joku kaupassa tai toimistossa.
Tästä keskustelusta huomaa vain sen, että on vanhempia, joille on tärkeää, että lapsi saa tarvitsemaansa ensiapua ja pysyy hengissä. Kuin myös sen, että on ihmisiä, jotka eivät lainkaan tiedä mikä Epipen on. Ja sen, että on ihmisiä, jotka eivät sitä ensiapua halua antaa vaikka mikä olisi. Luulisi nyt sentään, että osa opettajan työtä on edesauttaa lapsien selviämistä hengissä koulupäivän ajan.
Sinun viestisi paljastaa asian ytimen: ON OPETTAJAN VASTUULLA AUTTAA SELVIÄMÄÄN HENGISSÄ KOULUPÄIVÄSTÄ??

-> Tämä on se syy, miksi niitä kyniä ei opettaja ota/opettele -> sen mukana tulee vastuu (tai ainakin se sysätään opelle).

Luitko kommenttini kaduntallaajan antamasta ensiavusta ja vastuuttomuudesta? Kyllä opekin antaa ensiapua, mutta jos opettaja säilyttää ja opettelee lääkkeenkäytön (=on opettajan vastuulla) niin sitten on myös oppilaan henkikin. Kaduntallaajan vastuullahan ei toisen henki ole, vaikka ensiapua pitääkin antaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ope (jolla ollut Epipen-oppilas):
Eikö asia ratkea hyvin yksinkertaisesti: kynä oppilaan reppuun. Sieltä sen voi ottaa tarvittaessa käyttöön vaikka kouluisäntä. Vastuuasioiden takia ope ei voi kynää säilyttää mutta silti tietää, mistä kynän löytää. Mikä tässä on ongelma? Sekö, että ope ei ota vastuuta lapsen lääkkestä (vaikka onkin siis ensipua varten)?

Eikä kukaan ole tässä ketjussa väittänyt, että opettajat on vapautettu ensiavusta. Kurjaa tuollainen syyttäminen.
Ongelma on se että terkka sanoi että lapsi ei saa kannella epipeniä repussa, ope ei sitä huoli vaan sen pitäis olla terkalla..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Mun on vaikea kuvitella, että Suomesta löytyisi yhtäkään koulua, jossa kaikki aikuiset mieluummin vaan katsoisivat sivusta, kun lapsi kuolee. Tietäen, että sen Epipenin antamalla lapsen henki voisi säästyä. Sanokoon OAJ asiasta mitä tahansa, niin tukehtuvan ihmisen katsominen on sen verran kamalaa, että uskoisin jokaisesta koulusta löytyvän vähintään yhden aikuisen, joka edes yrittäisi lasta auttaa.
Niinpä. Surullista, että opettaja kokee nämä hänen mielipiteensä vastaiset kommentoinnit "mollaamisena". Mutta tässäkin taitaa olla niin että kun tietoa ei ole tarpeeksi niin ei osata suhtautua asiaan oikein.
 
Voi luoja, mitä viisautta. Tokihan OAJ:n kanta on se, että opettajat katsovat sivusta kun oppilas kuolee. HALOO!!

Kyse on ensiavun antajan roolista. Lue aikaisemmat vastaukseni liittyen kaduntallaajan antamaan ensiapuun vs. opettajan antamaan ensiapuun, jonka vastuulla kynä ja sen käyttö on.
 
Vieras
Lapsellani on Epipen-kynä ja ohje pitää se repussa ja joka paikassa mukana. On vielä päiväkodissa eikä siellä kyllä kukaan hetkeäkään miettinyt, että mieluummin katselisivat sivustaj a odottelisivat kädet taskussa ambulanssin tuloa lapsen hengityksen hiipuessa. Kyllä itse koen, että vaikea olisi sivusta katsella opettajana lapsen muuttumista siniseksi, kun miettii kuinka äärimmäisen helppoa tuon kynän käyttö on... OAJ:n kanta näin tulkittuna on kyllä melkoisen julma... Ja varmuudella veisin asian eteenpäin, jos opettaja vain katselisi sivusta lapseni tukehtumista, vaikka tietäisi avun löytyvän nopeasti repusta ja sen jälkeen olisi ambulanssin vuoro.
 
linkin laittanut ope
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Mun on vaikea kuvitella, että Suomesta löytyisi yhtäkään koulua, jossa kaikki aikuiset mieluummin vaan katsoisivat sivusta, kun lapsi kuolee. Tietäen, että sen Epipenin antamalla lapsen henki voisi säästyä. Sanokoon OAJ asiasta mitä tahansa, niin tukehtuvan ihmisen katsominen on sen verran kamalaa, että uskoisin jokaisesta koulusta löytyvän vähintään yhden aikuisen, joka edes yrittäisi lasta auttaa.
Niinpä. Surullista, että opettaja kokee nämä hänen mielipiteensä vastaiset kommentoinnit "mollaamisena". Mutta tässäkin taitaa olla niin että kun tietoa ei ole tarpeeksi niin ei osata suhtautua asiaan oikein.
Jos minua tarkoitit, niin minulla on tietoa asiasta, kun on epipen-oppilaskin (jonka lääkkeen olen säilyttänyt ja opetellut pistämään)
 
Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Sinun viestisi paljastaa asian ytimen: ON OPETTAJAN VASTUULLA AUTTAA SELVIÄMÄÄN HENGISSÄ KOULUPÄIVÄSTÄ??

-> Tämä on se syy, miksi niitä kyniä ei opettaja ota/opettele -> sen mukana tulee vastuu (tai ainakin se sysätään opelle).

Luitko kommenttini kaduntallaajan antamasta ensiavusta ja vastuuttomuudesta? Kyllä opekin antaa ensiapua, mutta jos opettaja säilyttää ja opettelee lääkkeenkäytön (=on opettajan vastuulla) niin sitten on myös oppilaan henkikin. Kaduntallaajan vastuullahan ei toisen henki ole, vaikka ensiapua pitääkin antaa.
Luin kommenttisi kaduntallaajan antamasta ensiavusta. Jos näen kadulla ihmisen, jolla ilmiselvästi on anafylaktinen reaktio, ja hänellä epipen kynä on ja sitä osaan käyttää, niin toki sitä käytän. Tässä ap:n tapauksessahan opettaja ja terkkari vaan siirtävät vastuuta toisilleen. Miten hänen sitten tulisi toimia? Lapsen jäädä pois koulusta? Jos on anafylaktinenshokki niin silloin ihminen VOI KUOLLA ILMAN EPIPENIÄ. Ap on tässä nähdäkseni yrittänyt keksiä kaikkia mahdollisia keinoja että miten lapsi voi Epipeninsä pitää lähellä, mutta koulussa se estetään kaikin mahdollisin keinoin. Eikä "sysännyt vastuuta" opettajalle.
 
jamssi
Alkuperäinen kirjoittaja ope myös:
Alkuperäinen kirjoittaja jamssi:
Sinä et edelleenkään vastaa kysymykseen, että miten kuvittelet että kunnilla riittää rahaa hommata koulunkäyntiavustaja jokaiselle, jolla on Epipen. Tai että avustajaa edes myönnettäisiin vain sillä perusteella, että oppilaalla on Epipen.
eikai niitä ihan solkenaan tarvitse pistää? joka kouluun varmaan riittää yksi hoitoalan työtön pyörimään ja auttamaan arjessa, ja olemaan varalla jos allergista tarvitsee pistää? kuinka yleinen sellainen epipen on? ensimmäisen kerran kuulen asiasta... ja sentään yli 10v kokemus koululaitoksesta!
EI todellakaan tarvitse solkenaan pistää. Siksi ihmettelenkin miksi lapselleni pitäisi hommata koulunkäyntiavustaja vain sen takia, että hänellä on Epipen. Enkä usko, että kaupunki/kunta siihen edes suostuisi. Olen todellakin kuvitellut, että opettaja saa ja voi antaa ensiapua. Lapseni koulussa on useampi lapsi, joilla on Epipen hengenvaarallisen anafylaksian varalta.
 
ope myös
tää keskustelu olis tosi huvittava, ellei aihe olis niin vakava. pistosvelvollisuudesta pitäisi oikeastaan saada sitten myös varalla-olo-palkkio, jokunen sata euroa kuussa. vastuunkannosta pitää aina maksaa=)
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ope myös:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Myös lastentarhaopet ovat velvollisia antamaan tarvittavan ensiavun.
myös lastentarhanopet ovat oaj:n jäseniä, ja heitäkin koskee sama lääkitsemiskielto
Ovatko vapautettuja ensiavun antamisesta??? Epipen ei ole lääkitys vaan ensiapu hengenvaaralliseen tilaan.
Niinpä. Tää on sama kuin että jos oppilas saa haavan, niin sitten opettaja ei saisi siihen laittaa sidosta tyrehdyttämään verenvuotoa koska hänellä ei ole terveydenhuoltoajan koulutusta.
Haavan hoitaminen ei ole lääkehoitoa. Opettajalla ei ole oikeutta antaa edes buranaa.
Opettajilla on käsittääkseni kuitenkin velvollisuus antaa ensiapua, sitä tällä verenvuoron tyrehdyttämisellä tarkoitettiin, mutta jos väärin haluaa käsittää niin se näköjään kansankynttilöiltämme onnistuu.

Luulisi yliopistosta valmistuneiden kuitenkin tietävän/ymmärtävän lääkityksen ja ensiavun eron. =)
Onneksi lapsellani on opettaja, joka "uskaltaa" tarvittaessa antaa Buranan päänsärkyyn...
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Kyse on ensiavun antajan roolista. Lue aikaisemmat vastaukseni liittyen kaduntallaajan antamaan ensiapuun vs. opettajan antamaan ensiapuun, jonka vastuulla kynä ja sen käyttö on.
Ehkä sitten olisi syytä pyytää vaikka koulun vahtimestaria tai keittäjää antamaan se pistos, jos opettaja pelkää joutuvansa sen antamisesta vastuuseen.

Meillä on epipen-päiväkotilainen ja kynä on laitettu päiväkodin lääkekaappiin. Ohjeistin itse käytön ja juu en ole ammattilainen. Samoin on toimittu kahdessa eri päiväkodissa. Kun poika menee kouluun, haluaisin yhden kynän kotiin, yhden reppuun ja yhden kouluun.
 
vieras
Epipen pitää olla lapsen mukana jatkuvasti, myös koulumatkoilla. Laita se vaan kylmästi reppuun tai taskuun, ja näytä opelle miten käytetään. Kun hän tietää miten antaa ensiapua ja missä kynää säilytetään, hänellä todellakin on velvollisuus antaa ensiapua. Sen sijaan en usko että on velvollisuutta säilyttää epipeniä, eikä varmaan edes järkevää jos kaappi on esim. lukossa.
 
???
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja linkin laittanut ope:
Sinun viestisi paljastaa asian ytimen: ON OPETTAJAN VASTUULLA AUTTAA SELVIÄMÄÄN HENGISSÄ KOULUPÄIVÄSTÄ??

-> Tämä on se syy, miksi niitä kyniä ei opettaja ota/opettele -> sen mukana tulee vastuu (tai ainakin se sysätään opelle).

Luitko kommenttini kaduntallaajan antamasta ensiavusta ja vastuuttomuudesta? Kyllä opekin antaa ensiapua, mutta jos opettaja säilyttää ja opettelee lääkkeenkäytön (=on opettajan vastuulla) niin sitten on myös oppilaan henkikin. Kaduntallaajan vastuullahan ei toisen henki ole, vaikka ensiapua pitääkin antaa.
Luin kommenttisi kaduntallaajan antamasta ensiavusta. Jos näen kadulla ihmisen, jolla ilmiselvästi on anafylaktinen reaktio, ja hänellä epipen kynä on ja sitä osaan käyttää, niin toki sitä käytän. Tässä ap:n tapauksessahan opettaja ja terkkari vaan siirtävät vastuuta toisilleen. Miten hänen sitten tulisi toimia? Lapsen jäädä pois koulusta? Jos on anafylaktinenshokki niin silloin ihminen VOI KUOLLA ILMAN EPIPENIÄ. Ap on tässä nähdäkseni yrittänyt keksiä kaikkia mahdollisia keinoja että miten lapsi voi Epipeninsä pitää lähellä, mutta koulussa se estetään kaikin mahdollisin keinoin.
Saako kenenkään taskuja tai laukkuja mennä tonkimaaan??????
 
Niin mutta jos sinä kaduntallaajana epäonnistut ensiavussasi, se ei ole sinun vastuulla. Miten käy opettajan jonka vastuulla on lääkkeen säilyttäminen ja pistäminen? Tässä on se ero. Eli tavallaan opettaja voisi sen pistää kuten kuka tahansa muukin, mutta ei säilyttää eikä opetella pistämistä, jolloin se ei mene opettajan vastuulle, vaan hän "kaduntallaajan vastuulla" antaa ensiapua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ope myös:
tää keskustelu olis tosi huvittava, ellei aihe olis niin vakava. pistosvelvollisuudesta pitäisi oikeastaan saada sitten myös varalla-olo-palkkio, jokunen sata euroa kuussa. vastuunkannosta pitää aina maksaa=)
joo, mua ei huvita tää asia ollenkaan.
Mut korostan nyt et en tod. ole tässä ollu opettajua parjaamassa, tajuan kyllä ihan suomea jne.

Varmaan pitää kielloista huolimatta laittaa epipen pojan reppuun. Pojan paras kaveri osaa ainakin sen pistää. tai ainakin luulen niin. Ja ei niitä solkenaan tarvi pistää. Tästä on jo vuosi kun viimeksi on epipeniä tarvittu.
 
Yhteistyössä