Liian nopeasti uusi suhde vaimon kuoleman jälkeen?

[Kun ei ymmärrys riitä...]

Aviopari onnellisesti naimisissa yli 30 vuotta, aikuiset lapset. Vaimo kuolee, mies suree syvästi vaimoaan. Parin kuukauden kuluttua vaimon kuolemasta mies tapaa naisen, jonka kanssa alkuun ystävystyy. Puolen vuoden päästä kuolemasta suhde saa "romanttisen" luonteen ja 8kk vaimon kuolemasta pari alkaa seurustella, kihlat ostetaan pari kuukautta tästä eli alle 1 vuotta vaimon kuolemasta.

Mielipiteitä? Onko mielestänne hätiköityä? Normaalia? Miten suruaika?

Lasten vaikea ymmärtää isänsä uusi suhde, kun alkoi niin pian. Toki toivovat isälleen onnea elämäänsä, mutta silti vaikea uskoa että uutta suhdetta voisi aloittaa ennen kuin edellinen on "läpikäyty", varsinkin suruaika varmasti vielä pahasti kesken. Tietysti suhde on heidän oma asiansa, lapset hyväksyvät sen, mutta tätä "liian pian" alkanutta suhdetta on silti vaikea ymmärtää...

Kohtalotovereita?

 

[hei]

Jokainen kokee surun eritavalla, mies on varmaankin löytönyt mukavan ihmisen joka on auttanut ja tukenut vaikeiden aikojen yli. Muisto kuolleesta vaimosta ei hänen sydämestään häviä.

 

[Saraldo]

Tämä suhde voi tietysti olla "laastarisuhde". Toisaalta myös tämä nainen voi olla leski ja he ovat löytäneet toisensa yhteisen surun kautta. Ihmisillä on kuitenkin usein ikävä toisen ihmisen luo ja tämä mieskin voi olla ihan hukassa, ellei elämässä ole ketään lähellä. 30 vuotta on pitkä aika olla yhdessä ja yksinolo voi tuntua ihan hirveän musertavalta. Tuon ikäisenä ihmiset usein myös ajattelevat, että tässä iässä on turha enää odotella päivää seuraavaa, kun mitä tahansa voi tapahtua. Jos se on heistä tuntunut hyvältä, he eivät välttämättä halua odottaa viittä vuotta. Lapsille tuo on varmasti hirveän raskasta, koska se oma äiti on vasta hiljattain mennyt pois. Mutta se, että miehellä on nyt uusi ihminen elämässään, ei vähennä sitä rakkautta, mikä hänellä oli vaimoaan kohtaan. Mies varmasti rakastaa vaimoaan yhä ja kaipaa häntä.

 

[hmm]

Itse tiedän sellaisia, jotka ovat tyylillä 2 kk vaimon kuoleman jälkeen menneet naimisiin. Eli on ollut jo uusi katottuna, kun toinen on ollut osastolla vetelemässä viimeisiään. Täytyy sanoa, että jos on ollut esimerkiksi yhteisiä lapsia, niin nämä lapset eivät ota tätä kovin hyvin..mitä enemmän ikää sen enemmän vaikeaa se on. Ja silti näissäkin suhteissa on ollut syvä rakkaus ja plaa, mutta kaipa se kuolema ja pitkään sen odottaminen tekevät tehtävänsä.

En itse oikeen tykkäis. Toisaalta jos olisin kuollut, niin toivoisin toisen löytävän onnen. Mutta ei selkäni takana vielä henkeni pihistessä.

 

[vieras]

Jos mies on sellainen ressukka, joka on tottunut siihen, että aina on joku nainen joka huolehtii siivouksesta, kokkaamisesta ja muista asioista?

 

[Vieraalija]

Mä luin just kirjan, jossa kävi just noin. Mies oli yli 70v ja nainen n. 60v. J anainen oli vaan omaisuuden perässä, mies aika pahasti dementoitunutkin.

Mutta jos sun tapauksessa mies on täysissä järjissään, niin eihän se rakkaus katso aikaa eikä paikkaa. Suosittele avioehtoa, jos kehtaat.

 

[Mummy Sunshine]

Mun kaksi läheistä ihmistä on menettäneet puolisonsa muutaman vuoden sisällä (toinen pari oli yhdessä yli 40v ja toinen melkein saman verran) ja kumpikin löysi uuden rakkaan muutaman kuukauden päästä, mutta se ei silti vähennä mitenkään edellisen puolison "arvoa" tai himmennä hänen muistoaan. Musta on ihanaa, että löysivät ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla.

 

[Kärsäpärstäinen]

Jokainen kokee surun eritavalla, mies on varmaankin löytönyt mukavan ihmisen joka on auttanut ja tukenut vaikeiden aikojen yli. Muisto kuolleesta vaimosta ei hänen sydämestään häviä.

niinpä..

 

[Sikke1]

Lapsille on varmasti kova paikka, kun isä (tai äiti) löytää pian uuden kumppanin toisen kuoltua. Tunnen myös muutaman ihmisen jotka on aika pian puolison kuoleman jälkeen löytänyt uuden. Itsestäni tuntuu kovin oudolta. Uskoisin, että jos omalle kohdalle sattuis niin en pystyis muita katselemaankaan. Ihmiset on vaan niin erilaisia ja surevat omalla tavallaan. Ehkä yksin jäänyt ei kestä yksinäisyyttä tai jotain.

 

[Saraldo]

Mä uskon myös siihen, että se puolison kuolema saattaa olla aika erilaista riippuen siitä, kuollaanko vanhoina vai jos kolmekymppinen pienten lasten vanhempi kuolee. En mäkään voisi edes ajatella, että alkaisin seurustella kenenkään kanssa moneen vuoteen, jos mieheni kuolisi. Mutta vanhempana sitä ehkä ajattelee toisella tavalla, ja se kuolemakin on jotenkin luonnollisempi asia kuin meillä nuoremmilla.

 

[ap]

Kiitos vastauksistanne ja tuestanne! Siinäpä se juuri onkin, kun mies on varakas, ei dementti vaan nuorekas. Toisaalta "erakko" luonteeltaan, toisaalta tottunut olemaan passattuna eli ei itse siivoa, laita ruokaa..jne. Toisaalta viihtyy pitkiäkin aikoja eräretkillä yksinään...

Kai jokainen sitten vain suree tavallaan ja hyvähän se on että joku on siinä tukena, mutta on vain vaikea vielä löytää ymmärrystä, kun niin lyhyt aika äidin kuolemasta...

 

[suruaika]

sillä kyllä minustakin tuntuisi erittäin pahalta jos minun äitini olisi alkanut noin nopeasti seurustelemaan jonkun miehen kanssa. Mielestäni tuo mies ei ollut kovin tahdikas. Mutta toisaalta miehet ovat vähän sellaisia ressukoita, joten usein miehet "ottavat" uuden puolison huomattavasti nopeammin kuin naiset.
Mutta ymmärrän kyllä lasten harmistuksen, koska suruaika on selvästi vielä kesken...

 

[...---....]

Mielestäni jokaisella on oma tapansa ja aikansa surra! Jos tunteet kohtaa, niin miksei voisi alkaa seurustella.

 

[vouho]

Mä en taas ymmärrä miksi pitäisi odottaa vain sen odottamisen ilosta. Ei ne muistot mihinkään katoa, eikä se tuo sille edesmenneelle parempaa mieltä, että jäljelle jäänyt puolisko eli koko loppuelämänsä yksinäisenä ja onnettomana häntä kaivaten. Elämä ei ikuisesti kestä, että jos se onni sieltä uudestaan ovelle kolkuttelee niin antaa mennä vaan.

 

[vieras]

Onko ap:n mainitsema leskimies näyttelijä?

 

[mä]

Mun isä löysi uuden kanssa vuoden jälkeen ja nyt sit talo tehty...rankka oli mulle mut isän onni tärkein ...mähän en yksin joudu olemaan!

 

[ap]

Onko ap:n mainitsema leskimies näyttelijä?

Ei ole.

 

[Riittu]

Luulen, että mies on ollut aika hukassa elämänkumppanin kuoltua. Ei ole osannut ajatella oikein mitään ja tämä uusi nainen on vain tuntunut hyvältä asialta silloin, paikannut sitä jäänyttä tyhjiötä. Lapsista ehkä tuntuu, että näinkö helppo heidän äitinsä oli unohtaa. Aika vaikea tilanne ja vaatii ymmärrystä kaikilta osapuolilta toisiaan kohtaan.

 

[Valvatti]

Suruaikaa voi jatkaa myös uuden vaimon rinnalla. Ilmeisesti ovat vähän iäkkäämpiä ihmisiä, joten varmasti kummallakin on elämänkokemusta ja ymmärrystä ihmissuhteista. Ensimmäistä puolisoa ei enää takaisin saa, joten mielestäni elämää voi jatkaa eteenpäin tässäkin asiassa. Ei se huononna edellistä avioliittoa. Raskas asia joka tapauksessa, mutta jokainen saa tehdä itse ratkaisunsa!

 

[ap]

Luulen, että mies on ollut aika hukassa elämänkumppanin kuoltua. Ei ole osannut ajatella oikein mitään ja tämä uusi nainen on vain tuntunut hyvältä asialta silloin, paikannut sitä jäänyttä tyhjiötä. Lapsista ehkä tuntuu, että näinkö helppo heidän äitinsä oli unohtaa. Aika vaikea tilanne ja vaatii ymmärrystä kaikilta osapuolilta toisiaan kohtaan.

Tältä se juuri tuntuu...

 

[Rukoilijasirkka]

Mitä sitä toisen puolesta tietää?

Mitä, jos se mies on todella rakastunut? Kuollut on kuitenkin oikeasti poissa, eikä kuolleen takia kuulu olla kohtelias.

 

[ap]

Myös lastenlapset ovat vähän "hukassa", kun ovat pieniä ja mummin tilalla onkin nyt joku muu, joka ei ole "mummi", mutta käyttäytyy kuitenkin näin. Vaikea itse suhtautua tähänkin, koska lasten mummi on nyt haudassa, emmekä halua lapsille enää "uutta" mummia, se mummi joka heillä oli, oli heidän kultainen mumminsa - elää muistoissa ja sydämissä, kukaan ei voi häntä korvata enkä sitä edes halua.

Olen tässä suhteessa varmaan vähän vanhanaikainen - onhan nykyään paljon uusioperheitä ja "uusiomummeja ja -ukkeja" , mutta omaan elämääni en sellaista kaipaa. Kutsun siis isän uutta "vaimoketta" etunimellä ja myös lapset kutsuvat häntä nimellä, vaikka "vaimoke" haluaa että häntä voi kutsua myös mummiksi (naisella omia lastenlapsia myös).

 

[Rukoilijasirkka]

Myös lastenlapset ovat vähän "hukassa", kun ovat pieniä ja mummin tilalla onkin nyt joku muu, joka ei ole "mummi", mutta käyttäytyy kuitenkin näin. Vaikea itse suhtautua tähänkin, koska lasten mummi on nyt haudassa, emmekä halua lapsille enää "uutta" mummia, se mummi joka heillä oli, oli heidän kultainen mumminsa - elää muistoissa ja sydämissä, kukaan ei voi häntä korvata enkä sitä edes halua.

Olen tässä suhteessa varmaan vähän vanhanaikainen - onhan nykyään paljon uusioperheitä ja "uusiomummeja ja -ukkeja" , mutta omaan elämääni en sellaista kaipaa. Kutsun siis isän uutta "vaimoketta" etunimellä ja myös lapset kutsuvat häntä nimellä, vaikka "vaimoke" haluaa että häntä voi kutsua myös mummiksi (naisella omia lastenlapsia myös).

Hei, kyse on sen papan elämästä, eikä niinkään teidän...

 

[ap]

Mitä sitä toisen puolesta tietää?

Mitä, jos se mies on todella rakastunut? Kuollut on kuitenkin oikeasti poissa, eikä kuolleen takia kuulu olla kohtelias.

Niinhän se on että toisen elämästä ei voi päättää ja rakastuu jos rakastuu. Entisen vaimon suvun puolelta ja lasten puolelta olemme nyt vain ymmällämme ja yritämme löytää ymmärrystä omille tunteillemme ja pyrimme "hyväksymään" uuden suhteen niin hyvin kuin vain pystymme...

Niin ja isä siis on vasta 50++ vanha, joten elämää vielä edessä toivottavasti vuosia...

 

[ap]

Myös lastenlapset ovat vähän "hukassa", kun ovat pieniä ja mummin tilalla onkin nyt joku muu, joka ei ole "mummi", mutta käyttäytyy kuitenkin näin. Vaikea itse suhtautua tähänkin, koska lasten mummi on nyt haudassa, emmekä halua lapsille enää "uutta" mummia, se mummi joka heillä oli, oli heidän kultainen mumminsa - elää muistoissa ja sydämissä, kukaan ei voi häntä korvata enkä sitä edes halua.

Olen tässä suhteessa varmaan vähän vanhanaikainen - onhan nykyään paljon uusioperheitä ja "uusiomummeja ja -ukkeja" , mutta omaan elämääni en sellaista kaipaa. Kutsun siis isän uutta "vaimoketta" etunimellä ja myös lapset kutsuvat häntä nimellä, vaikka "vaimoke" haluaa että häntä voi kutsua myös mummiksi (naisella omia lastenlapsia myös).

Hei, kyse on sen papan elämästä, eikä niinkään teidän...

Kyllä se papan elämä koskettaa myös meitä kaikkia ja papan toive on että lapset ja lastenlapset eivät joutuisi kärsimään ainakaan hänen valintojensa takia. Et taida ymmärtää kuten me muut täällä mitä tarkoitan...