A
annie.adorable
Vieras
Tästä aiheesta on varmasti olemassa aikaisempia ketjuja, mutta halusin aloittaa uuden ja kertoa oman tilanteeni.
Seurustelin puolitoista vuotta mieheni kanssa, vuosi ollaan asuttu yhdessä. En nyt sen enempää vatvo eron syitä, mutta alusta lähtien meillä oli kamala hoppu kaiken suhteen, muutettiin liian pian yhteen ja itse roikuin ihan liikaa miehessäni. Vajaa kuukausi sitten ilmoitin miehelleni, että haluan erota, mutta peruin kuitenkin aikeeni. En olisi uskaltanutkaan lähteä. Rakastan miestäni, mutta kumpikin tukehtuu yhteisessä vuokra-asunnossamme, ajattelin, että erilleen muutto ja ns. uusi alku olisi ainoa ratkaisu suhteen pelastamiseksi.
No, mieheni teki kuitenkin pari viikkoa sitten ratkaisunsa, ja sanoi haluavansa erota. Olin aivan täysin rikki, tämä kun on ensimmäinen avosuhteeni. Kuitenkin pian aloin ajatella, että tämähän on hyvä juttu, pysytään ystävinä, elellään hetki sinkkuina ja katsotaan sitten uudelleen. Niin minä toivoin asioiden menevän.
Mieheni on rakastunut bändikaveriinsa, häntä pari vuotta vanhempaan naiseen, jolla on kolme lasta ja joka vielä asuu lasten isän kanssa (eri makuuhuoneissa kuulemma nukkuvat). Ennen eroamme ei kuulemma tapahtunut mitään, sen uskonkin, mutta äkkiä nämä löysivät toisensa. Sen sijaan että olisin vihainen, olen nyt todella huolissani miehestä. Se suhde ei voi toimia, kun mieheni ei ole koskaan asunut yksin, ja vanhempi äiti-ihminen tarvitsee vahvan miehen rinnalleen. Saati että mies olisi valmis isäpuoleksi. Hänellä on todella utopistiset odotukset sen jutun suhteen, ja tiedän jo nyt, että kun se leviää käsiin, on mies minun ovellani jälleen.
Nukumme edelleen samassa sängyssä ja harrastamme seksiäkin, vaikka mies sanoo olevansa rakastunut toiseen ja ettei meidän suhteemme toimi. Silti hän on sanonut, ettei tiedä tulevasta, ties vaikka joskus löytäisimme toisemme uudelleen. Haluan säilyttää ystävyyden mieheni kanssa, koska hän on ihana ihminen. Tiedän myös, että hän rakastaa minua ihan yhtä paljon kuin minä häntä.
Mitä minun pitäisi ajatella? Asumme yhdessä vielä vuodenvaihteeseen asti, sen jälkeen pitäisi osata nukkua omassa sängyssä yksin. Tahtoisin niin nähdä mieheni pään sisään, mutta luulen, että hän ei tiedä itsekään mitä ajattelee. Tilanne on ihan hullu. Miten toimin, että selviän tästä hengissä ulos? Onkohan mies ihan tosissaan rakastunut naiseen, vai onko tämä se miesten keino selvitä erosta hajoamatta? Jos haluan olla hyvä ystävä miehelleni, pitääkö minun suhtautua hänen uuteen suhteeseensa kannustavasti vai sanoa suoraan, että hän saa ihan varmasti nenilleen? Voikohan tästä tilanteesta ikinä seurata uutta tilaisuutta miehen kanssa? Apua.
Seurustelin puolitoista vuotta mieheni kanssa, vuosi ollaan asuttu yhdessä. En nyt sen enempää vatvo eron syitä, mutta alusta lähtien meillä oli kamala hoppu kaiken suhteen, muutettiin liian pian yhteen ja itse roikuin ihan liikaa miehessäni. Vajaa kuukausi sitten ilmoitin miehelleni, että haluan erota, mutta peruin kuitenkin aikeeni. En olisi uskaltanutkaan lähteä. Rakastan miestäni, mutta kumpikin tukehtuu yhteisessä vuokra-asunnossamme, ajattelin, että erilleen muutto ja ns. uusi alku olisi ainoa ratkaisu suhteen pelastamiseksi.
No, mieheni teki kuitenkin pari viikkoa sitten ratkaisunsa, ja sanoi haluavansa erota. Olin aivan täysin rikki, tämä kun on ensimmäinen avosuhteeni. Kuitenkin pian aloin ajatella, että tämähän on hyvä juttu, pysytään ystävinä, elellään hetki sinkkuina ja katsotaan sitten uudelleen. Niin minä toivoin asioiden menevän.
Mieheni on rakastunut bändikaveriinsa, häntä pari vuotta vanhempaan naiseen, jolla on kolme lasta ja joka vielä asuu lasten isän kanssa (eri makuuhuoneissa kuulemma nukkuvat). Ennen eroamme ei kuulemma tapahtunut mitään, sen uskonkin, mutta äkkiä nämä löysivät toisensa. Sen sijaan että olisin vihainen, olen nyt todella huolissani miehestä. Se suhde ei voi toimia, kun mieheni ei ole koskaan asunut yksin, ja vanhempi äiti-ihminen tarvitsee vahvan miehen rinnalleen. Saati että mies olisi valmis isäpuoleksi. Hänellä on todella utopistiset odotukset sen jutun suhteen, ja tiedän jo nyt, että kun se leviää käsiin, on mies minun ovellani jälleen.
Nukumme edelleen samassa sängyssä ja harrastamme seksiäkin, vaikka mies sanoo olevansa rakastunut toiseen ja ettei meidän suhteemme toimi. Silti hän on sanonut, ettei tiedä tulevasta, ties vaikka joskus löytäisimme toisemme uudelleen. Haluan säilyttää ystävyyden mieheni kanssa, koska hän on ihana ihminen. Tiedän myös, että hän rakastaa minua ihan yhtä paljon kuin minä häntä.
Mitä minun pitäisi ajatella? Asumme yhdessä vielä vuodenvaihteeseen asti, sen jälkeen pitäisi osata nukkua omassa sängyssä yksin. Tahtoisin niin nähdä mieheni pään sisään, mutta luulen, että hän ei tiedä itsekään mitä ajattelee. Tilanne on ihan hullu. Miten toimin, että selviän tästä hengissä ulos? Onkohan mies ihan tosissaan rakastunut naiseen, vai onko tämä se miesten keino selvitä erosta hajoamatta? Jos haluan olla hyvä ystävä miehelleni, pitääkö minun suhtautua hänen uuteen suhteeseensa kannustavasti vai sanoa suoraan, että hän saa ihan varmasti nenilleen? Voikohan tästä tilanteesta ikinä seurata uutta tilaisuutta miehen kanssa? Apua.
Hyvin vedätte...