Ystävyys pilalla katkeran lapsettoman vuoksi. :(

[rider]

Joo, mutta ap, toivon sinun ja ystäväsi vuoksi että asiat lutviutuvat. Ystävyyden menetys on aina rankka juttu, mutta joskus se voi (valitettavasti) olla ainoa keino. Myös lapsettomuus on rankka juttu ja toivon että joko ystäväsi hartain toive toteutuu tai hän pääsee asian ylitse. Oma tätini on tehnyt itsemurhan lapsettomuuden vuoksi, joten kaikki eivät siitä ylitse pääse. Jatka asioiden kanssa samalla linjalla ja yritä ymmärtää. Minun on mentävä nyt nukkumaan, huomenna on sydänleikkaus. No ei vainen, ihan tavallinen vastaanotto

 

[Keittiönoita]

Anna ap myös itsellesi lupa surra sitä, että tämä ystävyyssuhde on mahdollisesti päättymässä.

 

[ap]

Jep, toivon minäkin, että joskus voidaan vielä olla läheisiä.Toivon enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa että ystävänikin saa joskus olla äiti.

 

[ap]

keittiönoita, sitä kai tää mun aloitus alunmperin olikin...surutyötä että olen menettänyt ystävän. Kai minulla siihen oikeus on, vaikkei surujamme voikaan verrata keskenään?

 

[Keittiönoita]

keittiönoita, sitä kai tää mun aloitus alunmperin olikin...surutyötä että olen menettänyt ystävän. Kai minulla siihen oikeus on, vaikkei surujamme voikaan verrata keskenään?

On oikeus :hug:

 

[Miumiu]

nostelen, mielenkiintoinen aihe....

 

[myö]

Kärsin itse lapsettomuudesta pari vuotta ja pistin välit poikki kaikkiin lapsiperheystäviini. Kun sitten sain lapsia, aloin pikkuhiljaa hiipiä takaisin heidän elämäänsä todella nolona. Onneksi kaikki ottivat takaisin! Jälkeenpäin ymmärrän olleeni lapsellinen ja itsekäskin ja olen myös sitä mieltä, että lapsettomuudesta kärsivät saavat nykypäivänä käyttäytyä ihan miten sattuu, vaikka, jos ihan rehellisiä ollaan, suurempiakin tuskia ihmiset ovat kokeneet ja kokevat. Lapsettomuudessa on myös se hyvä puoli, että sen voi hoitaa, sillä adoptio on keksitty.

 

[joops]

^samaa mieltä. On se hitto kumma, että lapsettomat saa käyttäytyä kuin idiootit ja aina pitää vaan "ymmärtää".

 

[pipipääkö]

Myös minä olen lapseton. Ja se klisee, että kukaan muu kuin itse tämän helv***n läpi käynyt ei voi edes kuvitella sitä tunnemyrskyä mikä päässä pyörii! Ja mun mielestä sellainen joka on vajaa parivuotta ollut lapseton, ja sitten saanut lapsen, ei ole edes kerennyt kaikkia tunteita läpikäymään. En varmaan minäkään, vaikka lapseton olen ollut jo seitsemisen vuotta. Tunteet muuttuu aika-ajoin.

Ensimmäiset pari vuotta olin surullinen, itseäni syyttävä ja elin vahvassa uskossa, että kyllä meillekin. Tuttava sai lapsen ja olin onnellinen hänen puolestaan.

Seuraavat pari vuotta olin päässyt itseni syyttämisen yli, toivo alkoi hiipua ja ilmeisesti olin jotenkin masentunut..oli sellainen hälläväli-asenne. Tuttava sai lapsen. Olin kateellinen ( en siinä pahassa mielessä) , mutta se ei herättänyt oikein mitään tunteita suuntaan tai toiseen.

Nyt myönnän olevani katkera, toivonsa menettänyt, masentunut, vihainen ja turtunut koko projektiin. Edessä vielä yksi hoito ja jatkosta ei tietoa. Tuttava sai lapsen. Katkerana en voinut edes kuunnella juttuja vauvasta purematta hampaita yhteen. kyllä siihen sekoittuu kai vihaakin. Nyt olen tavallaan vetänyt itseni jonkinlaiseen suojakuoreen, johon ei pääse muiden lapset. Kyllä minä leikin, juttelen ja sylittelen lapsia, mutta en nauti siitä kuten ennen. Se on vain sellaista "pakkopullaa" , jotta pysyisi väleissä tuttaviin.

Ja tuohon adoptioon.. Ei se ole kaikille lapsettomille ratkaisu! Se on kallista, aikaa vievää ja kriteerejä adoptointiin löytyy vaikka millä mitalla. Ja entä jos ei halua, eikä "huoli" muuta kun omien solujen kantajan?

 

[lapseton]

^samaa mieltä. On se hitto kumma, että lapsettomat saa käyttäytyä kuin idiootit ja aina pitää vaan "ymmärtää".

Ei minua tarvi ymmärtää. Sietää vain. en tarvi ymmärrystä ihmisiltä, jotka eivät oikeasti ymmärrä.

 

[joops]

^no sietäkää sitten tekin meitä ystäviä, joilla lapsia on! Eikäö ystävyys ole molemminpuolista, toisen "vikojen" sietämistä!

 

[aapeelle vielä]

Olet yrittänyt kaikkesi, anna asian nyt hautua. Anna ystävän olla omissa oloissaan ja ottaa yhteyttä jos ja kun siltä tuntuu.

Sen verran vielä tuohon "elämää suurempi ongelmako" näkökulmaan, että oletko tullut OIKEASTI ajatelleeksi mistä lapseton jää väliin? Yösyötöt, valvomiset ekat askeleet ym tietty mutta sen lisäksi?

Vauvamuskarit (ja siellä alkavat ystävyyssuhteet), kerhot (ja siellä alkavat ystävyyssuhteet), eskarit (ja siellä alkavat ystävyyssuhteet*), koulu*, joulujuhlat, kevätjuhlat, yo-juhlat, lasten ammattiin valmistumiset, häät, lapsenlapset ym.

Mietipä itseäsi kuinka paljon arjen sosiaalisista kontakteistasi on syntynyt lapsien kautta?

Voin kertoa että omatakseen vilkkaan sosiaalisen elämän, lapsettomalla on oltava työn lisäksi paljon harrastuksia ja ystäviä, koska normaalisti elokuvaseuraa soitellessa vain joka 4 "lapsellinen" pääsee. Muilla on joko lapsen harrastuksia, lapsi sairaana tai ei saa hoitajaa. Ihan näin käytännön asioista katsoen

 

[tahattomasti lapseton]

mä en ymmärrä (miten voisinkaan) tuota lapsettomuuden tuskaa. Että miten se voi olla niin voimakas, ettei mikään, ei elämän tärkein ystävyyssuhdekaan, voita sitä. Että se jyrää kaiken alleen. Tuo suru ja katkeruus, ei pelkästään se ettei saa sitä omaa lasta, vaan että sen takia menee ihmissuhteetkin pilalle!

Mutta kyllä mä odotan. Nielen oman suruni, kun eihän se ole mitään lapsettomuuden tuskaan verrattuna. Viis minusta ja tunteistani, kun olen menettänyt ystävän.

Se on kuule voimakkaampi kun mikään. Lapsi on kuitenkin aina lapsi, ei mitenkään verrattavissa ystävyyteen.

 

[vieras]

^no sietäkää sitten tekin meitä ystäviä, joilla lapsia on! Eikäö ystävyys ole molemminpuolista, toisen "vikojen" sietämistä!

Minkä ihmeen takia täytyy kaveerta jonkun kanssa jos se on sietämistä?!?!?!?

 

[jeopard]

Minulla on rakas ystävä. Tai oli. Olimme todella läheisiä, mutta kun tulin raskaaksi, hän ei enää soittanut. Kun synnytin lapseni, hän ei sen vertaa voinut niellä katkeruuttaan, että olisi edes onnitellut! Olen todella loukkaantunut, vaikka koko 9 kk yritin ymmärtää ja antaa ystävälle aikaa hyväksyä, että minä olen raskaana ja meille tulee vauva. Mutta ei. Ystävä ei pidä enää yhteyttä ollenkaan, ja mä olen niin surullinen, että olen menettänyt kaikista läheisimmä ystäväni. Miten voi pieni viaton lapsi pilata hyvän ihmissuhteen? Miksi ei ystävä pääse katkeruuden yli?? Vauva on jo 4 kk ja edelleen odotan ja toivon joka päivä yhteydenottoa ystävältä. Mitä hän odottaa mun tekevän? eihän tuo lapsi elämästäni lähde enää pois, pakkohan se on hyväksyä!!!

En jaksanut vastauksia lukea kaikkia, joten ehkä joku on sulle jos vastannutkin samoin. Sitä tässä vaan, ettei se sulle katkera ole, vaikka huonosti käyttäytyykin. Sillä on itsellä vain niin kova suru, ettei se tahdo jaksaa toisen onnea. Aika paljon siltä vaadittu, vaikka et sitä ehkä tajuakaan. Anna sen nyt olla rauhassa. Kyllä se ottaa yhteyttä kun pystyy.

 

[vieras]

^samaa mieltä. On se hitto kumma, että lapsettomat saa käyttäytyä kuin idiootit ja aina pitää vaan "ymmärtää".

sitten kun olet kokenut jotain lähellekään samaa, niin tule uudestaan kertomaan mielipiteesi.

 

[vieras]

Vauva on jo 4 kk ja edelleen odotan ja toivon joka päivä yhteydenottoa ystävältä. Mitä hän odottaa mun tekevän? eihän tuo lapsi elämästäni lähde enää pois, pakkohan se on hyväksyä!!!


Hmm... tuo kyllä kuulostaa jo "hieman" ripustautuvalta, toivottavasti se ei kuulu läpi kun olet yhteydessä ystävääsi. Minut se karkoittaa tosi nopeasti, on lapsia tai ei

 

[vieras]

No mitäs tekisitte siinä tilanteessa, kun itse olen tahattomati lapseton ja hyvällä (tai oli ennen) ystävällä on parikin lasta. Itse pyytelen tapaamisia ja sun muuta ja olen yrittäny iloita ystävän lapsista enkä valittaa omaa ongelmaani, mutta hän ei halua olla missään tekemisissä kanssani! vastailee silloin tällöin viesteihin muttei muuta..välillä sanoo että kun on niin kiire ettei kerkeä. No kerkeää kuitenkin facebookissa roikkua jatkuvalla syötöllä ja sinne päivitellä tekemisiään. No, vuoden olen yrittäny, nyt annan olla.

 

[lisään]

Se nyt on joillekin elämää suurempi onnettomuus.

Oletko yrittänyt tulla puolitiehen vastaan, tavata pikakahvilla ilman vauvaa tms? Jos heillä on esim hoito kesken tai just epäonnistunut, ei varmaan tee mieli sylitellä vauvaa tms.

Meillä ei ole eikä tule lapsia mutta olen jo ainakin omasta mielestä sinut sen asian kanssa. Aktiivisimmassa hoitorumbassa otin kyl etäisyyttä vauvaperheisiin.

Ajattele mitä itse tekisit jos oma lapsesi kuolisi etkä saisikaan lisää ja kaverit vaan lisääntyy, vahinkoja sattuu ja onnea hehkutetaan eikä kukaan kysy miltä SUSTA tuntuu ja odottaa vaan että SINÄ sopeudut ja jatkat elämääsi kuten ennenkin.

Juuri näin... Meillekään ei toivomaamme yhteistä lasta sitten tule (90 %:n varmuudella, luulen ). Mutta kuinka ollakaan, ympäristössä lisäännytään, ja siitä pitäisi jaksaa olla kiinnostunut. En ole, enkä jaksa olla. Ap., ystäväsi on väsynyt.

 

[Harmaa Phoebs]

kiitokset kommenteistanne! Osa oli todella valaisevia. Itse olen kokoajan ajatellut/luullut olevani hyvä ja ymmärtäväinen ystävä. Olen odottanut ja odottanut, että ystäväni hyväksyisi lapseni. Olen itkenyt ikävääni ystävääni kohtaan, olen ehkä itsekäs, kun toivon ettei hän vihaisi minua/lastani/onneani. En koskaan ole tahtonuit hänelle pahaa, en ole hehkuttanut raskaudella, en vauvahankinnoilla. Hänelle ilmoitin kyllä ensimmäisten joukossa, kun vauvani syntyi, onhan hän paras ystäväni ja toivoin että hän edes laittaisi tekstiviestin minulle, kirjoittaisi vaikka vain "onnittelut". Tosi itsekästä, tiedän. Mutta kuten sanoin niin en tiedä millaista lapsettomuuden tuska on. Minulla on vain nämä omat käsitykset ystävyydesta ja muistot siitä, kuinka läheisiä me olimme.

Sinussa ei ole mitään vikaa ap, älä usko niitä jotka väittävät sinua itsekkääksi ja ymmärtämättömäksi, sillä hehän suunnilleen samassa lauseessa sanovat ettei lapsettomuutta voi ymmärtää ellei sitä itse koe. Miten siis voi olla itsekäs jos ei ymmärrä kun ei ole kokenut?

 

[vieras]

kiitokset kommenteistanne! Osa oli todella valaisevia. Itse olen kokoajan ajatellut/luullut olevani hyvä ja ymmärtäväinen ystävä. Olen odottanut ja odottanut, että ystäväni hyväksyisi lapseni. Olen itkenyt ikävääni ystävääni kohtaan, olen ehkä itsekäs, kun toivon ettei hän vihaisi minua/lastani/onneani. En koskaan ole tahtonuit hänelle pahaa, en ole hehkuttanut raskaudella, en vauvahankinnoilla. Hänelle ilmoitin kyllä ensimmäisten joukossa, kun vauvani syntyi, onhan hän paras ystäväni ja toivoin että hän edes laittaisi tekstiviestin minulle, kirjoittaisi vaikka vain "onnittelut". Tosi itsekästä, tiedän. Mutta kuten sanoin niin en tiedä millaista lapsettomuuden tuska on. Minulla on vain nämä omat käsitykset ystävyydesta ja muistot siitä, kuinka läheisiä me olimme.

Sinussa ei ole mitään vikaa ap, älä usko niitä jotka väittävät sinua itsekkääksi ja ymmärtämättömäksi, sillä hehän suunnilleen samassa lauseessa sanovat ettei lapsettomuutta voi ymmärtää ellei sitä itse koe. Miten siis voi olla itsekäs jos ei ymmärrä kun ei ole kokenut?

voi jeesus tuota vikaa lausetta

 

[harmaa Phoebs]

kiitokset kommenteistanne! Osa oli todella valaisevia. Itse olen kokoajan ajatellut/luullut olevani hyvä ja ymmärtäväinen ystävä. Olen odottanut ja odottanut, että ystäväni hyväksyisi lapseni. Olen itkenyt ikävääni ystävääni kohtaan, olen ehkä itsekäs, kun toivon ettei hän vihaisi minua/lastani/onneani. En koskaan ole tahtonuit hänelle pahaa, en ole hehkuttanut raskaudella, en vauvahankinnoilla. Hänelle ilmoitin kyllä ensimmäisten joukossa, kun vauvani syntyi, onhan hän paras ystäväni ja toivoin että hän edes laittaisi tekstiviestin minulle, kirjoittaisi vaikka vain "onnittelut". Tosi itsekästä, tiedän. Mutta kuten sanoin niin en tiedä millaista lapsettomuuden tuska on. Minulla on vain nämä omat käsitykset ystävyydesta ja muistot siitä, kuinka läheisiä me olimme.

Sinussa ei ole mitään vikaa ap, älä usko niitä jotka väittävät sinua itsekkääksi ja ymmärtämättömäksi, sillä hehän suunnilleen samassa lauseessa sanovat ettei lapsettomuutta voi ymmärtää ellei sitä itse koe. Miten siis voi olla itsekäs jos ei ymmärrä kun ei ole kokenut?

voi jeesus tuota vikaa lausetta

Eikö sulla ole mitään muuta sanottavaa? No ei sitten. Mutta oikeasti, miten voitte väittää että ymmärtämättömyys on itsekyyttä, kun sanotte että kukaan muu ei voi ymmärtää?

Toinen kaipaa ystävää, te sanotte itsekkääksi ja ajattelemattomaksi. Siis millainen on hyvä ystävä lapsettomuudesta kärsivälle ihmisille, kun ei kelpaa sekään että toinen yrittää eikä hehkuta mitään?

 

[vieras]

Toinen kaipaa ystävää, te sanotte itsekkääksi ja ajattelemattomaksi. Siis millainen on hyvä ystävä lapsettomuudesta kärsivälle ihmisille, kun ei kelpaa sekään että toinen yrittää eikä hehkuta mitään?

Jos on yritetty eikä kelpaa niin silloin on paras antaa toiselle aikaa, oli aihe ja ongelma mikä vaan.

 

[vieras]

kiitokset kommenteistanne! Osa oli todella valaisevia. Itse olen kokoajan ajatellut/luullut olevani hyvä ja ymmärtäväinen ystävä. Olen odottanut ja odottanut, että ystäväni hyväksyisi lapseni. Olen itkenyt ikävääni ystävääni kohtaan, olen ehkä itsekäs, kun toivon ettei hän vihaisi minua/lastani/onneani. En koskaan ole tahtonuit hänelle pahaa, en ole hehkuttanut raskaudella, en vauvahankinnoilla. Hänelle ilmoitin kyllä ensimmäisten joukossa, kun vauvani syntyi, onhan hän paras ystäväni ja toivoin että hän edes laittaisi tekstiviestin minulle, kirjoittaisi vaikka vain "onnittelut". Tosi itsekästä, tiedän. Mutta kuten sanoin niin en tiedä millaista lapsettomuuden tuska on. Minulla on vain nämä omat käsitykset ystävyydesta ja muistot siitä, kuinka läheisiä me olimme.

Sinussa ei ole mitään vikaa ap, älä usko niitä jotka väittävät sinua itsekkääksi ja ymmärtämättömäksi, sillä hehän suunnilleen samassa lauseessa sanovat ettei lapsettomuutta voi ymmärtää ellei sitä itse koe. Miten siis voi olla itsekäs jos ei ymmärrä kun ei ole kokenut?

voi jeesus tuota vikaa lausetta

Eikö sulla ole mitään muuta sanottavaa? No ei sitten. Mutta oikeasti, miten voitte väittää että ymmärtämättömyys on itsekyyttä, kun sanotte että kukaan muu ei voi ymmärtää?

Toinen kaipaa ystävää, te sanotte itsekkääksi ja ajattelemattomaksi. Siis millainen on hyvä ystävä lapsettomuudesta kärsivälle ihmisille, kun ei kelpaa sekään että toinen yrittää eikä hehkuta mitään?

On itsekästä, koska tietää että se on lapsettomalle kova pala! miksi hän sitten on puhumatta vauvasta jne. jos ei muka ymmärrä miltä toisesta tuntuu? eli kyllä tässä nyt perusymmärrys asiasta on. mutta kuitenkin seuraavaksi ei ymmärrä kuinka pahalta asia tuntuu..tietää että pahalta, muttei sitä kuinka pahalta!

Ystävä ottaa yhteyttä jos haluaa. pitäisi se jo ymmärtää.

 

[vieras]

totta kai on itsekäs, jos miettii vain itseään että on menettänyt jonkun.HÄN on menettäny..eikö se ole itsekkyyttä