Ystävyys pilalla katkeran lapsettoman vuoksi. :(

[mimmuli]

Jos on noin katkera ja itsekäs niin ei ole ansainnut lasta! Hyvä ettei "ystäväsi" saa lapsia.

Ja tässä tämä taas tuli. Johan tätä odottelinkin.

Juu kyllä sen aina joku muistaa laukasta kun puhutaan siitä että se lapsettomuus oikeasti saattaa satuttaa ihmistä pahasti.

Vastaavana esimerkkinä voisi ajatella, että jos on kaksi ystävää ja toiselta on äiti kuollut, niin ei se toinen varmaan vaadi että äitienpäivänä pitäs olla hänen puolestaan varauksetta onnellinen kun hänellä vielä on äiti ja että on itsekästä jos ei siihen kykene ja suree vaan omaa menetystään. Pitää sen asian mennä toiseenkin suuntaan, kummallakinb on oikeus niihin omiin tunteisiinsa.

Miten voidaan vaatia että sen lapsettoman pitää olla ehdottomasti onnellinen toisen saamasta lapsesta ja kuitenkaan ei samalla kunnioiteta tämän lapsettoman tunteita siitä lapsettomuudesta? Jos joku asia on liian tuore ja tunteet "vereslihalla" niin miksi pitäisi hiertää lisää? Eikö se kuulu myös ystävyyteen että voidaan antaa tilaa KUMMANKIN tunteille ja olla ymmärtäväisiä. Lapseton voi olla onnellinen toisen lapsesta tai sitten ei jollain hetkellä sitä jaksa, ei se lapsia saanutkaan jaksa aina olla empaattinen siitä toisen lapsettomuudesta.

 

[ap]

HÄPEÄ ap! Missä on empatiankykysi?? Itse en ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta, mutta kykenen kyllä ymmärtämään toisten ihmisten tunteita. Ymmärrätkö tyhmä kana, kuinka ystäväsi varmasti kärsii aivan hirvittävästi siitä ettei voi saada lasta? Ymmärrätkö myös että hän on saanut KESKENMENON?? Ajattele, hänen unelmiensa täyttymys on vihdoin tapahtunut ja sitten vauva hänen sisällään KUOLEE?

Kyllä minä tiedän tuon tunteen. Olen itse saanut kaksi keskenmenoa, rv 6+5 ja 10+2. Ymmärään kyllä että myöhäisemmillä viikolla tuska on varmasti vielä kauheampi. Ja näistä on ystävän kanssa juteltu miljoona, miljoona kertaa.

 

[ap]

te ette vieläkään oikein ymmärrä mun pointtiani.

EN ODOTA YSTÄVÄNI ILOITSEVAN PUOLESTANI. EN VAADI HÄNTÄ TAPAAMAAN LASTANI TAI KUUNTELEMAAN VAUVAJUTTUJANI. Toivon, että pitäisimme vielä yhteyttä, haluan olla hänen ystävänsä edelleen.

Ja jos voisin, kysyisin ystävältäni, miksi hän on pystynyt onnittelemaan/pystyy tapaamaan muita tuttujaan ja kavereitaan joilla lapsi on, miksei minua, joka olen (ollut) hänen paras ystävänsä.

 

[Keittiönoita]

Miten voidaan vaatia että sen lapsettoman pitää olla ehdottomasti onnellinen toisen saamasta lapsesta ja kuitenkaan ei samalla kunnioiteta tämän lapsettoman tunteita siitä lapsettomuudesta?

Ei mun mielestäni voikaan vaatia. Mutta ei myöskään voi vaatia lapsen saanutta odottamaan loputtomiin sitä, mahtaako lapseton ystävä joskus päästä katkeruudestaan yli vai ei. Lapsettomalle ystävälle on hyvä antaa aikaa, mutta ei jäädä itse odottelemaan vaan koittaa etsiä myös uusia ystäviä.

 

[Uskomatonta]

En tiedä mitä tekstejä toi RIDER on lukenut, mutta mun mielestä ap kyllä todellakin on ottanut ystävänsä tunteet huomioon.
Kuten moni muukin, peesaan sitä, joka kirjoitti, että hanki parempia ystäviä.
Ystävälläsi on oikeus siihen että otat hänen tunteensa huomioon mutta niin on sinullakin.
Ei se toisen lapsettomuus ole sun syy, niinkun ei kenenkään muunkaan "lapsellisen". Aika omituista ajatusta tommonen muutenkin....Kuka se nyt ketjussa kirjottikaan että "toisen ónni on todellakin itseltä pois"
Huhhuh...

 

[rider]

kiitokset kommenteistanne! Osa oli todella valaisevia. Itse olen kokoajan ajatellut/luullut olevani hyvä ja ymmärtäväinen ystävä. Olen odottanut ja odottanut, että ystäväni hyväksyisi lapseni. Olen itkenyt ikävääni ystävääni kohtaan, olen ehkä itsekäs, kun toivon ettei hän vihaisi minua/lastani/onneani. En koskaan ole tahtonuit hänelle pahaa, en ole hehkuttanut raskaudella, en vauvahankinnoilla. Hänelle ilmoitin kyllä ensimmäisten joukossa, kun vauvani syntyi, onhan hän paras ystäväni ja toivoin että hän edes laittaisi tekstiviestin minulle, kirjoittaisi vaikka vain "onnittelut". Tosi itsekästä, tiedän. Mutta kuten sanoin niin en tiedä millaista lapsettomuuden tuska on. Minulla on vain nämä omat käsitykset ystävyydesta ja muistot siitä, kuinka läheisiä me olimme.

Voi luoja mikä marttyyri sinä olet. Muistutat erästä ystävääni (ehkä siksi ärsytätkin minua niin pahasti, myönnän henkilökohtaisen aspektini tässä asiassa) tai siis ex-ystävääni jonka oli tapana esittää aina olevansa hyvä ja lempeä ja ymmärtäväinen, mutta joka oikeasti kärsi mm. narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Kuten sinua jo kehuinkin, mahtavaa että olet antanut aikaa, mutta mitä hittoa sinä odotat? Että hän tulee kuolleella lapselleen kutomien lapasten kanssa ja nauraa yhdessä kanssasi onnessaan? Mitä väliä ettei hän ehkä koskaan saa kokea äitiyden onnea, kunhan hän ei vain ole katkera ja HUONO YSTÄVÄ? Miten hän voisi kirjoittaa onnea? Eikö se olisi vale? ''Olen iloinen puolestasi'' - joo, jos teillä on todella ollut pitkä ystävyyssuhde, niin eikö ystäväsi ole sinulle velkaa ettei hän iske valheita naamallesi?

Mikset sinä voi vaan antaa hänelle aikaa? Ei tällaiset asiat ole helppoja. Minusta sinun ''epäitsekkydestäsi'' kertoo se, että vertaat ystävyyden loppua (siis onko hän laittanut viestin että ''se on loppu nyt''????) ja lapsen kuolemista kohtuun keskenään. Ei jumalauta...

 

[ap]

mimmuli, mielestäni olen kunnioittanut hänen tunteitaan juuri sillä, etten ole leuhkinut raskaudellani/vauvallani ja olen antanut hänelle aikaa ja annan edelleen. Siis eikö se juuri ole sitä tunteiden kunnioittamista? Mitä ihmettä mä olisin voinut tehdä toisin??

 

[Tuli vaan mieleen....]

Rider...kantsisko sun hankkii apua?

 

[ap]

rider, lue pliis mun kirjoittamat tekstit vähän huolellisemmin. Mä en jaksa enää jankuttaa kuinka paljon olen antanut ystävälle aikaa! Ja kuten kirjoitin aiemmin, AION ANTAA SITÄ JATKOSSAKIN.

 

[hei]

Mun niin sanottu "toinen siskoni" ei ilmeisesti pystynyt sulattamaan sitä, etten jättänyt miestäni hänen pyynnöstään samaan aikaan, kun hän erosi. Olisi halunnut, että ollaan yhtä aikaa sinkkuja.

Niin pitkään piti kuitenkin edes jotenkuten yhteyttä, kunnes ei vissiin tarvinnut multa enää mitään. Ja tai siksi, että molemmat meistä osti niillä ajoilla asunnon (hän uuden miehensä kanssa), mutta me ostettiin vähän isompi kuin heillä (en mä siihen alunperin huomiota kiinnittänyt, mutta sen ainoan kerran, kun tuli meillä käymään, mainitsi siihen tyyliin). Menin myös naimisiin, kun taas hänen uusi miehensä ei halunnut mennä ja siinä vaiheessa, kun sain vauvan, hän katosi tyystin.

Jotta onhan näitä. Ystäviä.

 

[Autuaat pässit]

Rider...kantsisko sun hankkii apua?

Juuri kun olin kirjoittamassa, että Rider puhuu asiaa. Näin ne katsantokannat eroaa.

Ja ap:lle tiedoksi: pitkätkin ihmissuhteet voivat katketa elämänmuutosten yhteydessä.

 

[rider]

te ette vieläkään oikein ymmärrä mun pointtiani.

EN ODOTA YSTÄVÄNI ILOITSEVAN PUOLESTANI. EN VAADI HÄNTÄ TAPAAMAAN LASTANI TAI KUUNTELEMAAN VAUVAJUTTUJANI. Toivon, että pitäisimme vielä yhteyttä, haluan olla hänen ystävänsä edelleen.

Ja jos voisin, kysyisin ystävältäni, miksi hän on pystynyt onnittelemaan/pystyy tapaamaan muita tuttujaan ja kavereitaan joilla lapsi on, miksei minua, joka olen (ollut) hänen paras ystävänsä.

Ehkä koska sinä olet hänen paras ystävänsä. Ehkä koska sinä olet merkinnyt hänelle kaikista eniten? Onko lapsi esikoisesi? Jos on, niin ystäväsi todennäköisesti ajattelee että sinä ''viimeinen linnake'' olet mennyt ja ''jättänyt'' hänet suruineen ja ongelmineen yksin?

Jos olet kokenut keskenmenot, tiedät siis niiden aiheuttaman tuskan. Mutta teillä on se yksi ero: sinä pidät tällä hetkellä pientä vauvaa käsivarsillasi, ystäväsi ei ehkä koskaan saa niin tehdä.

Miksei hän halua pitää sinuun yhteyttä? Ehkä sinä muistutat häntä siitä kaikesta, ilman vauvaakin, mitä hän ei voi saada? Ehkä jokainen muistutus sinusta on muistutus siitä, että hän on ''epänormaali'', ''epäonnistunut'' ja tuomittu olemaan ikuisesti lapseton?

Sinulla on minusta nyt kaksi optionia: a) antaa aikaa ja koittaa ymmärtää tai b) laittaa kylmästi poikki ja siirtyä elämään muiden lapsellisten kanssa.

Vou, pystyin kirjoittamaan jopa hillittyä tekstiä. Tuli vain mieleen oman ystävän tuska kahden keskenmenon jälkeen - minä olin vastikään sinun asemassasi ap (ilman keskenmenoja) joten tämä tuo henkilökohtaisen lisän keskusteluun...

 

[rider]

rider, lue pliis mun kirjoittamat tekstit vähän huolellisemmin. Mä en jaksa enää jankuttaa kuinka paljon olen antanut ystävälle aikaa! Ja kuten kirjoitin aiemmin, AION ANTAA SITÄ JATKOSSAKIN.

Mitä sinä haluat? Jos aiot antaa aikaa, niin mikä on ongelma? Ihmetteletkö kuinka paljon sinun pitää sitä antaa? Kuukausi, puoli vuotta, vuosi vai eikö mikään aika maailmassa poista tuskaa? Pskapuhetta on sanoa että aika parantaa haavat. Aika ei paranna mitään. Vain asian prosessoiminen (se vaatii aikaa) ja parhaimmillaan terapeutilla yms. käyminen auttaa.

Olen pahoillani että kimmastuin, minua ärsytti vain sinun marttyyriasenteesi.

 

[Keittiönoita]

Sinulla on minusta nyt kaksi optionia: a) antaa aikaa ja koittaa ymmärtää tai b) laittaa kylmästi poikki ja siirtyä elämään muiden lapsellisten kanssa.

Minusta taas on kolmaskin optio: antaa aikaa JA hankkia uusia ystäviä lapsellisista. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen lapsestaan, puhua lapsestaan ja iloita lapsen oppimista asioista. Jos joku ystävä ei syystä tai toisesta kestä sitä, on hyvä olla myös sellaisia ystäviä, jotka kestävät.

 

[ap]

rider; tää on mun toinen lapseni. Ensimmäisen kanssa ei tullut ystävän kanssa vastaavaa. Molemmilla meillä oli tuolloin jo keskenmenot takana. Yhdessä ollaan siis koettu tosi paljon ja meidän ystävyys on ollut syvää ja toista kunnioittavaa. Ei, en ole narsisti vaan omasta mielestäni toisten tunteet huomioonottava ihminen. Joskus kyllä marttyyri jos sille päälle satun.

Tää mun aloitukseni nyt oli vain oman pahan mielen purkua tänne tästä asiasta. Kellepä muulle tätä purkaisin. Muita ystäviä on mutta haöuan tuon parhaan ystäväni takaisin. Ja ehkä joskus saankin, mä odotan sitten vaikka kolkyt vuotta.

 

[Uskomatonta]

Sinulla on minusta nyt kaksi optionia: a) antaa aikaa ja koittaa ymmärtää tai b) laittaa kylmästi poikki ja siirtyä elämään muiden lapsellisten kanssa.

Minusta taas on kolmaskin optio: antaa aikaa JA hankkia uusia ystäviä lapsellisista. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen lapsestaan, puhua lapsestaan ja iloita lapsen oppimista asioista. Jos joku ystävä ei syystä tai toisesta kestä sitä, on hyvä olla myös sellaisia ystäviä, jotka kestävät.

Peesaan täysin!

 

[ap]

Sinulla on minusta nyt kaksi optionia: a) antaa aikaa ja koittaa ymmärtää tai b) laittaa kylmästi poikki ja siirtyä elämään muiden lapsellisten kanssa.

Minusta taas on kolmaskin optio: antaa aikaa JA hankkia uusia ystäviä lapsellisista. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen lapsestaan, puhua lapsestaan ja iloita lapsen oppimista asioista. Jos joku ystävä ei syystä tai toisesta kestä sitä, on hyvä olla myös sellaisia ystäviä, jotka kestävät.

Kiitos tästä. Onneksi minulla on lapsellisiakin ystäviä, heidän kanssa saan ihan tarpeeksi jauhaa vauvan kakan koostumuksesta.

 

[Keittiönoita]

Kiitos tästä. Onneksi minulla on lapsellisiakin ystäviä, heidän kanssa saan ihan tarpeeksi jauhaa vauvan kakan koostumuksesta.

Ollos hyvä vaan Ystäväsi ottaa sinuun kyllä yhteyttä, kun katsoo olevansa siihen valmis. Jos ei koskaan ota, niin se on ikävää, mutta kuitenkin hänen ratkaisunsa, jolle et voi mitään.

 

[rider]

Sinulla on minusta nyt kaksi optionia: a) antaa aikaa ja koittaa ymmärtää tai b) laittaa kylmästi poikki ja siirtyä elämään muiden lapsellisten kanssa.

Minusta taas on kolmaskin optio: antaa aikaa JA hankkia uusia ystäviä lapsellisista. Ihmisellä on oikeus olla onnellinen lapsestaan, puhua lapsestaan ja iloita lapsen oppimista asioista. Jos joku ystävä ei syystä tai toisesta kestä sitä, on hyvä olla myös sellaisia ystäviä, jotka kestävät.

Peesaan täysin!

Selvennyksen vuoksi: tarkoitan että ystävän suhteen on kaksi mahdollisuutta. Juurikin se ajan antaminen tai välien poikkilaitto. Minä en ole sanallakaan kieltänyt lapsesta riemuitsemista - mutta oletan että aloittajalla on muitakin ystäviä (toivottavasti) joille asiasta iloita. Minua vain ahdistaa, ettei keltään heru ymmärrystä aloittajan ystävälle. Tällaistäköhän se on sitten oikeassa maailmassakin lapsettomien elämä?

Ap: asiasta ei voi puhua kaverisi kanssa? Kuinka pahasti tämä satuttaa häntä? Oletko sanonut hänelle tuon saman mitä olet kirjoittanut tänne? Kerro hänelle kuinka paljon kaipaat häntä ja toivot ettei lapsettomuus asia tule teidän väliinne. Miten hän suhtautui ensimmäiseen lapseesi? Minusta tuntuu että ystävälläsi on saattanut tulla ns. mitta täyteen - kaikki muut saavat lapsia mutta hän ei. Hitto, itkettää nyt täällä ystäväsi vuoksi, ehkä astetta säälittävämpää

 

[rider]

Siis oma reaktioni on astetta säälittävämpi

 

[ap]

Minua vain ahdistaa, ettei keltään heru ymmärrystä aloittajan ystävälle. Tällaistäköhän se on sitten oikeassa maailmassakin lapsettomien elämä?

siis kun mun mielestä multakin riittää ymmärrystä ystävälle. En ole soitellut perään, jankuttanut tai ollut ovella soittamassa ovikelloa lapsi kainalossa. En ole painostanut häntä. Olen muutaman kerran lähestynyt varovasti, kysynyt haluaisiko tavata kahden kesken, olen sanonut että on ikävä. Olen kokoajan toitottanut itselleni kuinka ystävään sattuu ja miettinyt joka ikisen lauseeni tai kirjoittamani sanan etten vahingossakaan satuttaisi!
Anteeksi marttyyrimainen kommentti, mutta kun noin se on mennyt. Onko tuo nyt sitten jotain muuta kuin ymmärtämistä? Tai ainakin ymmärtämisen YRITTÄMISTÄ jos ei muuta? Kerro sinä rider, mitä olisin voinut tehdä toisin.

 

[Keittiönoita]

siis kun mun mielestä multakin riittää ymmärrystä ystävälle. En ole soitellut perään, jankuttanut tai ollut ovella soittamassa ovikelloa lapsi kainalossa. En ole painostanut häntä. Olen muutaman kerran lähestynyt varovasti, kysynyt haluaisiko tavata kahden kesken, olen sanonut että on ikävä. Olen kokoajan toitottanut itselleni kuinka ystävään sattuu ja miettinyt joka ikisen lauseeni tai kirjoittamani sanan etten vahingossakaan satuttaisi!
Anteeksi marttyyrimainen kommentti, mutta kun noin se on mennyt. Onko tuo nyt sitten jotain muuta kuin ymmärtämistä? Tai ainakin ymmärtämisen YRITTÄMISTÄ jos ei muuta? Kerro sinä rider, mitä olisin voinut tehdä toisin.

Et kysynyt multa, mutta mun mielestäni et voi tehdä enempää. Muuta kuin antaa ajan kulua ja jatkaa elämääsi. Jos siihen menee se 30 vuotta niin sitten menee.

 

[Niin]

Mitään muuta et olisi voinut tehdä toisin. Kaikkesi olet tehnyt. Nyt voit vain odottaa. Ja jos se ystävyys lopulta katkeaa kokonaan, syy siihen ei ole sinun.

 

[rider]

Minua vain ahdistaa, ettei keltään heru ymmärrystä aloittajan ystävälle. Tällaistäköhän se on sitten oikeassa maailmassakin lapsettomien elämä?

siis kun mun mielestä multakin riittää ymmärrystä ystävälle. En ole soitellut perään, jankuttanut tai ollut ovella soittamassa ovikelloa lapsi kainalossa. En ole painostanut häntä. Olen muutaman kerran lähestynyt varovasti, kysynyt haluaisiko tavata kahden kesken, olen sanonut että on ikävä. Olen kokoajan toitottanut itselleni kuinka ystävään sattuu ja miettinyt joka ikisen lauseeni tai kirjoittamani sanan etten vahingossakaan satuttaisi!
Anteeksi marttyyrimainen kommentti, mutta kun noin se on mennyt. Onko tuo nyt sitten jotain muuta kuin ymmärtämistä? Tai ainakin ymmärtämisen YRITTÄMISTÄ jos ei muuta? Kerro sinä rider, mitä olisin voinut tehdä toisin.

Et sinä, vaan suurin osa noista muista kirjoittajista. Kuten että ''lapseton ihminen ei lasta ansaitsekaan''. WTF? Totta on, että sinun on mentävä ystäväsi ehdoilla. Et voi tehdä muuta kuin odottaa ja toivoa parasta. Karu fakta, joka sinun täytyy hyväksyä, on se että ystävyys saattaa päättyä. Olen myös sinun tilanteessasi ollut, kun 25 vuoden ystävyys päättyi elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Ja minä olin kuulemma se paha akka.

Minulla vain särähti muutama kohta, kuten: ''Hän on muuten niin fiksu ja kypsä ihminen ja tuollainen käyttäýtyminen tuntuu minusta niin oudolta. En ymmärrä miksei voida pitää yhteyttä muuten, kun olen hänelle sanonut ettei meidän tarvitse puhua vauvasta yhtään mitään!'' ja ''Että miten se voi olla niin voimakas, ettei mikään, ei elämän tärkein ystävyyssuhdekaan, voita sitä. Että se jyrää kaiken alleen. Tuo suru ja katkeruus, ei pelkästään se ettei saa sitä omaa lasta, vaan että sen takia menee ihmissuhteetkin pilalle!''
Kyllä ne tunteet usein jyrää järjen. Tämän kohdan (mm.) perusteella vaikutti siltä, ettet sinä oikeasti ''ymmärrä''.

 

[Autuaat pässit]

Minua vain ahdistaa, ettei keltään heru ymmärrystä aloittajan ystävälle. Tällaistäköhän se on sitten oikeassa maailmassakin lapsettomien elämä?

siis kun mun mielestä multakin riittää ymmärrystä ystävälle. En ole soitellut perään, jankuttanut tai ollut ovella soittamassa ovikelloa lapsi kainalossa. En ole painostanut häntä. Olen muutaman kerran lähestynyt varovasti, kysynyt haluaisiko tavata kahden kesken, olen sanonut että on ikävä. Olen kokoajan toitottanut itselleni kuinka ystävään sattuu ja miettinyt joka ikisen lauseeni tai kirjoittamani sanan etten vahingossakaan satuttaisi!
Anteeksi marttyyrimainen kommentti, mutta kun noin se on mennyt. Onko tuo nyt sitten jotain muuta kuin ymmärtämistä? Tai ainakin ymmärtämisen YRITTÄMISTÄ jos ei muuta? Kerro sinä rider, mitä olisin voinut tehdä toisin.

Ehkäpä siinä onkin vielä sekin pointti, että ystäväsi näkee ettet voi olla hänen seurassaan normaali. Mietit sanomisiasi ettet satuttaisi... kuinka toisesta tuntuu pahalta tuollainen. Ainakin minusta -lapsettomana- tuntuu pahalta kun ihmiset ympärilläni eivät voi olla omia itsejään kun pelkäävät satuttavansa. Siksi vetäydyn, ettei kenenkään tarvitse esittää minun aikana muuta kuin mitä ovat.
En ole rider, mutta sanon ettet olisi voinut tehdä mitään toisin. Et voi tehdä mitään toisin. Jos haluat ystäväsi takaisin voit antaa vain aikaa -ja sekään ei takaa mitään. Kuten jo aiemminkin kirjoitin, elämänmuutokset tuovat tällaista eteen sille ei vain voi mitään.