Ysiluokkalainen muutti perhettä

Kyllä se on ihan hyvä että tuota kakkaakin tuli täällä niskaan, eikä pelkkää kannustusta. Tämä on niin iso ja varmasti kipeä asia, että on hyvä ajatella asia ihan joka puolelta,hyvältä ja huonolta, halki ja niin moneen kertaan että tietää varmasti, että kaikki on nyt tehty. Sen jälkeen on helpompi antaa itselleen anteeksi ja ymmärtää kokemuksen antama kipeä mutta arvokas opetus. Sitten tulevaisuudessa kun myös lapsesi alkaa toipua, on helpompaa käydä hänenkin kanssaan näitä asioita läpi ja rakentaa uutta suhdetta kun asiat on ensin selvitetty omassa päässä.Voimia teille molemmille!

 

:hug:
Joskus pitää tehdä ratkaisuja jotka ei hyvältä tunnu. Mutta lapsesi parastahan sinä ajattelet. Jospa kuitenkin asiat järjestyis nyt paremmin sekä teillä muulla perheellä että lapsellasi.

 

Jaa että vanhempien syytä on kun nuori eksyy värään seuraan ja tekee vääriä/huonoja päätöksiä sen porukan hyväksynnän saadakseen..
Ei, ei, ja ei.
Minä itse eksyin huonoon seuraan yläasteella, äiti ja isä haki moneen kertaan pois ja teki kaikkensa että olisin ymmärtänyt omaa parastani.
Vaan en siltikään ymmärtänyt, kantapään kautta piti oppia ja huomata sekin asia.
Siskot ei koskaan eksyny niihin "piireihin" ja tehny tyhmyyksiä ja ihan samat vanhemmat ja kasvatus meillä oli.

Ymmärrän siis hyvin ap:n ratkaisun :hug:

 

Yleinen tapa on ajatella vanhempien olevan syyllisia, kun puhutaan
huostaanotosta. Jos nyt puhutaan alkoholisti yms. ongelma vanhem-
mista huostaanotto on ymmarrettava.
Entas jos vanhemmat on tavallisia, lapsensa parasta ajattelevia ihmisia?

Oma tarinamme

Poikani sairastui kahdeksan vuotiaana, diagnoosina mm. psykoosi
yms. Puoli vuotta sita ennen han oli normaali, ekaa luokkaa odottava
poika.
Ongelmat huomattiin aluksi koulussa, kotona oli kaikki ok. Opettajalta
tuli viestia, pojan saaneen raivareita ja vahingoittavan itseaan.
Psykiatrisella kaytiin tiuhaan ja lopulta sairaalajaksolle, jossa poika
ns. sekosi taysin.
Tilanteen tassa vaiheessa lastensuojelu oli mukana ja sairaala suositteli
pojalle lastenkotipaikkaa kuntoutuksen vuoksi. Muuta vaihtoehtoa ei ollut eika annettu. Kesto piti olla kaksi vuotta.

Viime vuoden alussa poika pudotti todellisen pommin kertoessaan
minulle, miksi hanella on ollut vaikeaa.
Hanen paras kaverinsa, nyt 14v poika teki hanelle seksuaalista
vakivaltaa, siita asti kun han oli 7v. Jatkui myos hanen ollessa
lastenkodista viikonloppulomilla.
Kauhea shokki minulle, miten tuollaista voi tapahtua lasten kesken,
en olisi ikina voinut uskoa tuollaista tapahtuvan kun pojat
leikkivat pihalla keskenaan. Poikani vain ei pystynyt asiasta
kertomaan minulle, vaikka kaikesta muusta puhuukin.
Joka tapauksessa, ilmoitin lastensuojeluun, poliisille ja kaikille
tahoille ja palkkasin asianajajan.

Tilanne on vielakin auki, vaikka tapaus tuli ilmi vuosi sitten.
Poliisi ei voi asialle mitaan kun syytetty on alaikainen, ja
sossut, hmm, suhtautuminen ei ole ollut sita mita odotin.
Pyysin pojalleni tehtavan jonkinlaisia testeja vuosi sitten, etta
selviaa onko esim. repeytymia, silloinen sossu oli samaa mielta,
mutta lastenkoti tiimeineen laittoi kapuloita rattaisiin, ja
mitaan ei ole tehty asialle.

Nyt poikaani odottaa jatkosijoitus. En voi ottaa hanta kotiin,
koska han kay lapi traumaansa vaikeimman kautta, en voi kertoa
miten.
Toivon etta han tervehtyy mahdollisimman pian ja saisin hanet
kotiin, mutta realistina en usko niin kayvan.
Tiivistettyna, olen syyllinen siihen etten huomannut pojalle
tapahtuvan tuollaista. Eniten olen ihmetellyt miten kukaan ammatti-
lainen ei ole asiaa huomannut, poika on kaynyt psykologilla 7v asti, nyt han on 11v.

 

Aika kauhea tuo viimeinen kertomus. Niin, asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, että kyllä se vika aina äidistä tavalla tai toisella löytyy.

Ylipäänsä: onko niin tärkeää aina, että nimetään syyllinen? Eikö esim. ammattilaisten mielestä, ketä tässä ketjussa on vilissyt, perhe ole jonkinlainen dynaaminen vuorovaikutteinen kokonaisuus? Voihan se joissain tapauksissa olla, että perheessä on yksi mätäpaise. Mutta yleensä kai kyse on siitä, että keskinäisessä vuorovaikutuksessa on jotain sellaista, että välit tulehtuvat. Tai että taloudellinen tilanne ajaa perheen umpikujaan. Varmasti on vähällä toimeentulevia perheitä, jotka eivät ajaudu umpikujaan, mutta varmasti köyhyys, työttömyys yms ovat riskitekijöitä. Tai kun jompikumpi vanhemmista masentuu, sairastuu muutoin tai palaa loppuun. Eli mun pointti on, että niin mukava kuin olisi osoittaa yhtä henkilöä syyttävällä sormella, niin ongelmien taustalla lienee yleensä hankalampi ongelmavyyhti.

 

Yleinen tapa on ajatella vanhempien olevan syyllisia, kun puhutaan
huostaanotosta. Jos nyt puhutaan alkoholisti yms. ongelma vanhem-
mista huostaanotto on ymmarrettava.
Entas jos vanhemmat on tavallisia, lapsensa parasta ajattelevia ihmisia?

Oma tarinamme

Poikani sairastui kahdeksan vuotiaana, diagnoosina mm. psykoosi
yms. Puoli vuotta sita ennen han oli normaali, ekaa luokkaa odottava
poika.
Ongelmat huomattiin aluksi koulussa, kotona oli kaikki ok. Opettajalta
tuli viestia, pojan saaneen raivareita ja vahingoittavan itseaan.
Psykiatrisella kaytiin tiuhaan ja lopulta sairaalajaksolle, jossa poika
ns. sekosi taysin.
Tilanteen tassa vaiheessa lastensuojelu oli mukana ja sairaala suositteli
pojalle lastenkotipaikkaa kuntoutuksen vuoksi. Muuta vaihtoehtoa ei ollut eika annettu. Kesto piti olla kaksi vuotta.

Viime vuoden alussa poika pudotti todellisen pommin kertoessaan
minulle, miksi hanella on ollut vaikeaa.
Hanen paras kaverinsa, nyt 14v poika teki hanelle seksuaalista
vakivaltaa, siita asti kun han oli 7v. Jatkui myos hanen ollessa
lastenkodista viikonloppulomilla.
Kauhea shokki minulle, miten tuollaista voi tapahtua lasten kesken,
en olisi ikina voinut uskoa tuollaista tapahtuvan kun pojat
leikkivat pihalla keskenaan. Poikani vain ei pystynyt asiasta
kertomaan minulle, vaikka kaikesta muusta puhuukin.
Joka tapauksessa, ilmoitin lastensuojeluun, poliisille ja kaikille
tahoille ja palkkasin asianajajan.

Tilanne on vielakin auki, vaikka tapaus tuli ilmi vuosi sitten.
Poliisi ei voi asialle mitaan kun syytetty on alaikainen, ja
sossut, hmm, suhtautuminen ei ole ollut sita mita odotin.
Pyysin pojalleni tehtavan jonkinlaisia testeja vuosi sitten, etta
selviaa onko esim. repeytymia, silloinen sossu oli samaa mielta,
mutta lastenkoti tiimeineen laittoi kapuloita rattaisiin, ja
mitaan ei ole tehty asialle.

Nyt poikaani odottaa jatkosijoitus. En voi ottaa hanta kotiin,
koska han kay lapi traumaansa vaikeimman kautta, en voi kertoa
miten.
Toivon etta han tervehtyy mahdollisimman pian ja saisin hanet
kotiin, mutta realistina en usko niin kayvan.
Tiivistettyna, olen syyllinen siihen etten huomannut pojalle
tapahtuvan tuollaista. Eniten olen ihmetellyt miten kukaan ammatti-
lainen ei ole asiaa huomannut, poika on kaynyt psykologilla 7v asti, nyt han on 11v.

:hug:

 

Kyllä minä olen niin monet kerrat miettinyt, että mitä tein väärin, mikä meni pieleen. Olen itsekkin ollut hankala lapsi, ja poika on perinyt tuon tempperamenttinsa minulta, mutta on tuossa pojassa jotain muutakin, ilmeisesti se adhd? (itselläni on myös adhd) En tiedä... Koskaan ei ole poika nähnyt minua tai miestäni humalassa, häntä on aina rakastettu (vaikkei se aina ole niin helppoa ollutkaan), hänellä on aina ollut rajat ja rutiinit, yksin ei ole koskaan jätetty. En tiedä mistä tämä kaikki johtuu. Poika ei hyväksy mitään kieltoja, uhmaa joka ikistä asiaa, mitään siis MITÄÄN ei voi tehdä ilman kauheaa riitelyä. Jos jokin asia ei mene hänen mielen mukaan, saa raivarin. Jos taas tapahtuu jotain kivaa ja jännää, niin käy ylikierroksilla, hyppii seinillä ja saa kamalia tic-oireita. Kuopus, joka on hirittävän paljon rauhallisempi, vaikka vilkas hänkin, kärsii tästä kaikesta suuresti.

Ja kyllä minä olen itseäni tästä kaikesta syyllistänyt, mutta vaikka syy olisikin minussa, haluan että lapseni saa apua ja hänen olisi hyvä olla. Jos se syy todellakin on meissä vanhemmissa, silloinhan pojan olisi parempi muualla.

 

nostan hattua ap:lle kun on pystynyt tekemään tuollaisen ratkaisun. päätös ei ole varmasti ollut helppo. hyvä kun pystyy ajattelemaan lapsen parasta.

 

Ylipäänsä: onko niin tärkeää aina, että nimetään syyllinen?

Kyllä mielestäni on tärkeää, että oikea syy/syyt löytyvät. Ensimmäiseksi: osataan tarttua oikeisiin ongelmiin, eikä aleta hakata turhaan päätä seinään lapsen kanssa. Toiseksi: lapsi tuntee, että häntä ymmärretään ja vain sitä kautta voi päästä pysyviin tuloksiin.

 

Ylipäänsä: onko niin tärkeää aina, että nimetään syyllinen?

Kyllä mielestäni on tärkeää, että oikea syy/syyt löytyvät. Ensimmäiseksi: osataan tarttua oikeisiin ongelmiin, eikä aleta hakata turhaan päätä seinään lapsen kanssa. Toiseksi: lapsi tuntee, että häntä ymmärretään ja vain sitä kautta voi päästä pysyviin tuloksiin.

Mutta eiväthän ammattiauttajat yleensä halua hakea syytä. Hoidetaan vain oireita. Eihän masentuneen ympäristöä tarkastella, eikä oireilevan lapsen ympäristöä.

Mielestäni on hullua se, että esim. masennuksessa lääkitään sitä uhria, esim. jos jollakn on narsistinen puoliso tai vanhemmat, jotka ajavat ihmisen masennukseen, niin hän saa lääkityksen, ei syyllinen.

 

nostan hattua ap:lle kun on pystynyt tekemään tuollaisen ratkaisun. päätös ei ole varmasti ollut helppo. hyvä kun pystyy ajattelemaan lapsen parasta.

Samoin. Pahalta tuntuvat sellaiset vanhemmat, jotka eivät näe eivätkä myönnä, ettei heillä ole keinoja. Lasta saatetaan syyttää, mutta mutta peiliin ei katsota koskaan

 

mä tunnen erään tällasen tapauksen.
ja tarina oli lähes samallainen ku ap:n mutta tyttö tais muuttaa jo 7 lk. kaverinsa perheen helmoihin.

ja hyvää hälle kuuluu nykyään

 

Ylipäänsä: onko niin tärkeää aina, että nimetään syyllinen?

Kyllä mielestäni on tärkeää, että oikea syy/syyt löytyvät. Ensimmäiseksi: osataan tarttua oikeisiin ongelmiin, eikä aleta hakata turhaan päätä seinään lapsen kanssa. Toiseksi: lapsi tuntee, että häntä ymmärretään ja vain sitä kautta voi päästä pysyviin tuloksiin.

Mutta eiväthän ammattiauttajat yleensä halua hakea syytä. Hoidetaan vain oireita. Eihän masentuneen ympäristöä tarkastella, eikä oireilevan lapsen ympäristöä.

Mielestäni on hullua se, että esim. masennuksessa lääkitään sitä uhria, esim. jos jollakn on narsistinen puoliso tai vanhemmat, jotka ajavat ihmisen masennukseen, niin hän saa lääkityksen, ei syyllinen.

Ja suoraan sanottuna, aloittaja on valinnut lisää lapsia tämän lapsen sijasta. Ja se on hänen valintansa. Tämä lapsi olisi vaatinut enemmän äitiä. Hän ei ole halunnut uhrata omaa elämää lapselle, ja sekin on ok ja luultavasti lapsi on ihan ok uudessa perheessä.

 

erittäin hyviä esimerkkejä lasten 'mielenterv.ongelmista' ovat nämä telkkarin pikkuriiviöt ja supernanny - ohjelmat. kun vanhemmat kutsuvat ammattilaisen kotiinsa hoitamaan ongelmalasta, niin 100%:sti ongelmat johtuvat vanhempien käyttäytymisestä!!! kun parentsit saadaan kuriin, lastenkin olo paranee ja arki rullaa taas... kyllä vanhemmat aiheuttavat lasten ongelmat aina!

 

Mistä sen etukäteen tietää että lapsi ei kestä sisaruksia? Jos on kymmenen vuotta elänyt lapsensa kanssa kaksin, niin sittenkö ei saa haluta lisää lapsia (joita on itse halunnut koko ajan)?

Vaikeeta...

 

Mistä sen etukäteen tietää että lapsi ei kestä sisaruksia? Jos on kymmenen vuotta elänyt lapsensa kanssa kaksin, niin sittenkö ei saa haluta lisää lapsia (joita on itse halunnut koko ajan)?

Vaikeeta...

 

Ylipäänsä: onko niin tärkeää aina, että nimetään syyllinen?

Kyllä mielestäni on tärkeää, että oikea syy/syyt löytyvät. Ensimmäiseksi: osataan tarttua oikeisiin ongelmiin, eikä aleta hakata turhaan päätä seinään lapsen kanssa. Toiseksi: lapsi tuntee, että häntä ymmärretään ja vain sitä kautta voi päästä pysyviin tuloksiin.

Mutta eiväthän ammattiauttajat yleensä halua hakea syytä. Hoidetaan vain oireita. Eihän masentuneen ympäristöä tarkastella, eikä oireilevan lapsen ympäristöä.


Mielestäni on hullua se, että esim. masennuksessa lääkitään sitä uhria, esim. jos jollakn on narsistinen puoliso tai vanhemmat, jotka ajavat ihmisen masennukseen, niin hän saa lääkityksen, ei syyllinen.

kyllä me ammattiauttajat etsimme myös syytä ongelmaan. Ja usein lasten ollessa kyseessä selvitämme koko perheen tilanteen ja asiat jotka ovat tilanteeseen voineet johtaa. Asiat kun eivät ole niin yksiselitteisiä.

 

erittäin hyviä esimerkkejä lasten 'mielenterv.ongelmista' ovat nämä telkkarin pikkuriiviöt ja supernanny - ohjelmat. kun vanhemmat kutsuvat ammattilaisen kotiinsa hoitamaan ongelmalasta, niin 100%:sti ongelmat johtuvat vanhempien käyttäytymisestä!!! kun parentsit saadaan kuriin, lastenkin olo paranee ja arki rullaa taas... kyllä vanhemmat aiheuttavat lasten ongelmat aina!

Aika pitkälti olen samaa mieltä. Kertoo jo syvällä olevasta asenteesta tuo, että telkkarissa on ohjelma nimenltä pikkuriiviöt. Ihan kuin lapset olisivat jo syntyessään olleet pahoja ja pahemmiksi vaan muuttuvat...ihan itsekseen? Joku kirjoitti tähänkin ketjuun, että "kaikki on kokeiltu, eivätkä ammattiauttajatkaan osaa auttaa", mutta kyllä usein on niin, että auttajien ohjeita kuuntelemalla ja itse toimintaansa muuttamalla vanhemmat voisivat muuttaa omaa toimintaansa. Mutta kuten ap sanoi, asiat tapahtuvat monien vuosien kuluessa eivät yhtäkkiä, eikä kaikkia voi auttaa. Mutta hienoa, että ap on osannut hakea apua ja ilmeisesti sitä saanutkin. Ap tuntee varmasti syyllisyyttä tapreeksi ilman että me häntä syyllistämme.
jaksamista!

 

Ratkaisu ei varmasti ole ollut helppo, mutta hienoa että sait sen tehtyä. Työskentelen lasten- ja nuorten parissa, ja siellä kohtaa kyllä sellaisia tapauksia toisinaan, etten tiedä ammatti ihmisenäkään mitä tehdä - eikä tiedä työkaveritkaan tai esimiehet. Monesti tulee mietittyä miten vanhemmat jaksavat...

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kun nuoren ympäristö muuttuu ja siitä tulehtuneesta tilnateesta pääsee pois - sekä vanhemmat että lapsi itse - niin se auttaa jo asiaa. Eivät ole ne kaikki tunteet niin siinä pinnassa kokoajan, etäisyys auttaa rauhoittumaan.

Rohkean teon teit - ja toivon, että lopussa kiitos seisoo. Voimia! :hug:

 

Mekin luovuimme lapsesta.laitokseen, sisarukset eivät enää kestäneet. Meidänkin hermot tiukilla, mutta olisimme kestäneet. Vaan muut sisarukset alkoivat oireilemaan. Kyseessä 12-v keva poika toivomme kuitenkin että saisimme pojan vielä kotiin, kunhan annetaan vähän aikaa tilanteen rauhoittua, ehkä 1-v, ehkä pidempäänkin?
Pojan on nyt hyvä olla, samoin kotimme ilmapiiri on rauhoittunut.
Joskus on tehtävä näitä kipeitä ratkaisua.
Voimia ap

 

miten ne muut oireili? miten ton ikäinen poika sitten käyttäytyy?

 

miten ne muut oireili? miten ton ikäinen poika sitten käyttäytyy?

Pojalla erittäin suuret käytösongelmat, erittäin levoton, ei osaa olla paikallaan ollenkaan. Vaatii hiljaisuutta, vaan itse mölyää kuitenkin koko ajan (ei hallitse äänen käyttöään), vaatii aikuista kko ajan vierelleen (laitoksessa on henkilökohtainen avustaja koko ajan vierellä)
Ei osaa leikkiä toisten kanssa, on väkivaltainen

Nuorimmalle lapselle tuli uni ongelmia ja pelkotiloja (3-v)
Toiseksi nuorin ei jaksanut herätä aamuisin kouluun jos oli ollut levoton yö veljen takia
Vanhimman lapsen koulu kärsi myös ja hänellä murkku ikä menossa joten alkoi oireilemaan aika pahasti

 

onko pojalla todettu adhd vai mikä?

 

onko pojalla todettu adhd vai mikä?

Ei vaan on keva lapsi, on myös adhd oireita, mutta sitä ei keva lapsilta erikseen diagnosoida

 

en oo ennen kuulukkaan keva? luulin aikaisemmasa kirjoituksesta että tarkoitit kiva.