Ysiluokkalainen muutti perhettä

Olen yrittänyt hakea apua jo 5-vuotta, ja olemme jotain apua saaneetkin, siitä olen kiitollinen, mutta kuitenkin.... Nyt on kaikki keinot kokeiltu, kaikkemme olemme yrittäneet, jopa meitä auttavat ammatti-ihmiset eivät pysty enempään. Tilanne on mennyt niin pahaksi, että tästä kärsii jo koko muukin perhe, pienempi sisarus eniten. Ratkaisua on niin vaikea tehdä, vuoden olen jo miettinyt ja katsellut, mutta tilanne vain pahenee kun ikää tulee lisää. En tiedä mitä tehdä. Rakastan lastani niin paljon että sattuu, mutta me emme enää pärjää hänen kanssaan, voimat ja keinot on loppu .

..ihan samat tuntemukset ja kokemukset!

 

Minä olen onnellinen, että vaikka elämäni oli nuoruudessa hyvin vaikeaa,minua ei koskaan hylätty. Kävin kyllä hoitojaksoilla,mutta vanhemmat olivat aina saatavilla..toivottavasti ratkaisunne toimii,tsemppiä..mutta vanhemmat jaksakaa,ja hakekaa apua ammattilaisilta,mutta älkää hylätkö,,se on pahinta mitä voi tehdä....

 

annoitko kokonaan ppis,vai otatko hänet joskus takaisin?
oletteko missään välissä?pitikö tehdä oikein paperit? mistä löysit toisen kodin lapsellesi? en tuomitse teit varmasti hyvän ja oikean ratkaisun.

 

:hug:

Meillä varmaan samaa edessä jos tämä jatkuu tällä tavalla vielä kauan. Poika 8, ja asiat vaan pahenee koko ajan. Huutoja, väkivaltainen, uhkauksia jne. Joululoma ollu aika rasittavaa...

Ja ammattilainen: minäkin ihan ammattilainen ja tiedän miten lapset kasvatetaan, meillä rajoja, ei saa tehdä mitä haluaa (silloin täällä olisi rauhaa kyllä mutta....) Ja kaks nuorimmat ihan erilaisia vaikka samat rajat... On aika paljon lapsen luonnostakin kiinni.

Tulipa sekava kirjoitus

:ashamed:

Niin ja pojalla ADHD, mutta fiksu (monella eri tavalla) ja tietää kyllä mitä on väärin. Kaikki vaan tapahtuu, ei hän oikeesti tarkoita kaikki mitä hän sano tekee.

 

:hug: Uskon että teit oikean ratkaisun.Parempi tunnustaa ja hakea ajoissa apua, kuin liian myöhään huomata ettei tästä selviä yksin.

Meillä oli pojan kanssa kasi luokan aina ysiluokan jouluun saakka todella vaikeata. ....yhdessä vaiheessa hain jo apuakin yhdeltä taholta koululintsaukseen ja kyselin paikkaa nuorisokodista, mutta sitten tapahtui ihmeellinen käänne....nyt opiskelee itselleen ammattia ammatti-instituutissa.Kyllä siinä oltiin jaksamisen äärirajoilla, mutta jostain sai aina lisää voimia ja nyt on tilanne normalisoitunut, onneksi.Kyllä nuorilla voi olla ihan omia vaikeuksia...ei syyn tarvitse olla aina vanhemmissa.Vaikka miten olisi rakastava koti, rakastavat,huolehtivat
vanhemmat ja kaikkensa antaisi rajoja ja rakkautta, niin ei sekään aina auta.Toisilla se tie aikuisuuteen voi olla hyvinkin kivinen, mutta se on aina hyvä muistaa että apua kannattaa hakea jos siltä tuntuu.Ei ole häpeä tunnustaa että ei selviä omin voimin. :hug:

 

Mä luovutin, en jaksanut enää lastani. Se muutti toiseen kotiin, jossa on vankka kokemus ja koulutus.

Tyttö hyppyytti ja pomotti, meni miten tahtoi. Voitte kysyä miten tähän tultiin, mutta tarina on niin pitkä että minä en jaksa sitä nyt selittää, taustalla kuitenkin pitkä yksinhuoltajuus ja lopulta mies, avioliitto ja pikkusisaruksia.

Mä oon rikki, surullinen, onnellinen ja helpottunut. Viimenkin voin keskittyä kotiin ja pienempiin lapsiin. Enää ei tarvitse pelätä että en jaksa lapsen kanssa hänen aikuisuuteensa asti, nyt tiedän että me emme selvinneet. Mutta se lapsi on turvassa!

Taidan tuntea sut

 

Minä olen onnellinen, että vaikka elämäni oli nuoruudessa hyvin vaikeaa,minua ei koskaan hylätty. Kävin kyllä hoitojaksoilla,mutta vanhemmat olivat aina saatavilla..toivottavasti ratkaisunne toimii,tsemppiä..mutta vanhemmat jaksakaa,ja hakekaa apua ammattilaisilta,mutta älkää hylätkö,,se on pahinta mitä voi tehdä....

Meillä on nyt jo enteitä siitä että parempaan päin ollaan kulkemassa. Sekä lapsi että minä mietimme tekemisiämme, olemisiamme ja tunteitamme. Minä ainakin, mutta kyllä lapsikin minusta miettii.

Meillä on sovittu kotilomat ja lupa vierailla perheessä ihan milloin vain. emme ole vielä veirailleet perheessä, mutta lapsi kävi jo kotilomalla.

Kuinkahan usein olisi hyvä vierailla? Viikottain, kerran parissa viikossa vai miten... Muistatko kuinka teillä tehtiin?

 

:hug:

Meillä varmaan samaa edessä jos tämä jatkuu tällä tavalla vielä kauan. Poika 8, ja asiat vaan pahenee koko ajan. Huutoja, väkivaltainen, uhkauksia jne. Joululoma ollu aika rasittavaa...

Ja ammattilainen: minäkin ihan ammattilainen ja tiedän miten lapset kasvatetaan, meillä rajoja, ei saa tehdä mitä haluaa (silloin täällä olisi rauhaa kyllä mutta....) Ja kaks nuorimmat ihan erilaisia vaikka samat rajat... On aika paljon lapsen luonnostakin kiinni.

Tulipa sekava kirjoitus

:ashamed:

Niin ja pojalla ADHD, mutta fiksu (monella eri tavalla) ja tietää kyllä mitä on väärin. Kaikki vaan tapahtuu, ei hän oikeesti tarkoita kaikki mitä hän sano tekee.

Jaksatko kertoa vielä lisää poikanne käytöksestä? meillä myös tuolla 7-vuotiaalla selkeesti adhd, mutta virallista diagnoosia ei vielä ole, koska emme edes ole päässeet mihinkään tutkimuksiin vielä. Meillä myös poika tosi fiksu (opettajan mukaan luokkansa parhaita), mutta muu käytös onkin sitten eri juttu. Alkaa vaan voimat olla nyt niin vähissä, että en tiedä pitääkö mun kohta itse hakeutua jonnekkin hoitoon lepäämään.

 

Taidan tuntea sut [/quote]

Saa laittaa viestiä tai soittaa jos näin on. Mutta älä loukkaannu jos itken.

Ei mennyt välit lapseen. Voin ottaa takaisin kotiin. Kyllä tavataan ja nähdään.

 

sun ei ap edes tarvitse puolustella itseesi,kukaan meistä tuskin tietää teidän kokonaistilannetta niin hyvin että voisi sanoa sinun tehneet väärin.jos ratkaisu helpottaa elämäänne se on oikein. :hug:

 

:hug:

Meillä varmaan samaa edessä jos tämä jatkuu tällä tavalla vielä kauan. Poika 8, ja asiat vaan pahenee koko ajan. Huutoja, väkivaltainen, uhkauksia jne. Joululoma ollu aika rasittavaa...

Ja ammattilainen: minäkin ihan ammattilainen ja tiedän miten lapset kasvatetaan, meillä rajoja, ei saa tehdä mitä haluaa (silloin täällä olisi rauhaa kyllä mutta....) Ja kaks nuorimmat ihan erilaisia vaikka samat rajat... On aika paljon lapsen luonnostakin kiinni.

Tulipa sekava kirjoitus

:ashamed:

Niin ja pojalla ADHD, mutta fiksu (monella eri tavalla) ja tietää kyllä mitä on väärin. Kaikki vaan tapahtuu, ei hän oikeesti tarkoita kaikki mitä hän sano tekee.

Jaksatko kertoa vielä lisää poikanne käytöksestä? meillä myös tuolla 7-vuotiaalla selkeesti adhd, mutta virallista diagnoosia ei vielä ole, koska emme edes ole päässeet mihinkään tutkimuksiin vielä. Meillä myös poika tosi fiksu (opettajan mukaan luokkansa parhaita), mutta muu käytös onkin sitten eri juttu. Alkaa vaan voimat olla nyt niin vähissä, että en tiedä pitääkö mun kohta itse hakeutua jonnekkin hoitoon lepäämään.

Reagoi ilman ajattelua, voimakkaasti. Ei osa käsitellä sanan ei, nyt jo niin vanha et se joskus mene hyvin kun kiellän ja ei saa kohtausta, hän tietää miten pitää olla, ja osaa sen joskus.
Tempperamentinen, ei siedä kosketusta, ei osa käytä omat voimat oikealla tavalla, lyö koko ajan pikkusiskoaan.
Haluaa aina olla paras kaikessa, ei siedä häviämistä (parantunut pikkasen viime aikoina). Halua aina olla "näkyvissä", kovaääninen.
Hänellä on kanssa, en nyt voik sanoa et ne on tiksejä, mutta kuitenkin ei osaa olla ollenkaan paikoillaan, jotain pitää aina liikkua. Puhuu paljon.
Muuten kyllä ihan ihana kaveri jos sillä tuulella. Ja kun on käynyt testeissä ja psykologilla saan aina kehuja että on hyvin kasvatettu, elikä tietää miten pitää käytäytyä, jos vaan muistais sen aina

:|

Siinä nyt vähän pojastani, ja aikamoinen sekamelska tuli :/

 

sun ei ap edes tarvitse puolustella itseesi,kukaan meistä tuskin tietää teidän kokonaistilannetta niin hyvin että voisi sanoa sinun tehneet väärin.jos ratkaisu helpottaa elämäänne se on oikein. :hug:

Peesaan!

Myötätuntoni puolellanne, ap ja tyttö. :hug:

 

Älkää hyvät ihmiset tuomitko tulevaisuuden luusereiksi, yhteiskunnan ongelmajätteeksi noita koulu/perhekotien kasvatteja!!!!
Mun on nyt pakko tähän kertoa, että useita tunnen.
Ihan siitä syystä että mun kotipaikan naapurissa toimii perhekoti. Ja vielä enemmän siitä syystä, että mun rakkaan kultapampulakummityttöni äiti asui tossa pk:ssa.
Hänen tarinansa tiedän, ja täällä hänet ois (ainakin monen noista harmaista toimesta) luokiteltu tohon "ongelmanuorikastiin."
Alkoi siis seurustella mun pikkuveljen kanssa tämä tyttö, ovat nyt olleet yhdessä 2 vuotta ja heillä pikkunen vauveli. Asuvat omaa omakotitaloa.
Ja voin kertoa että sen tunnollisempaa, omistautuvampaa ja loistavampaa nuorta äitiä saa hakemalla hakea!! Kirjottaa siinä sivussa ylioppilaaksi nyt vuoden sisällä. Ja maailman sydämmellisin ja herttaisin ihminen on.
Ja ihan loistavat välit hänellä vanhempiinsa myös. Ja myös loistavat välit "perhekotivanhempiinsa".
Hyvä päätös ainakin hänen kohdallaan ollut tuo sijoitus , lopultakin.
Aina asiat ei ole mustavalkoisia.
Tsemppiä ap:lle, varmasti tulette molemmat hyötymään tuosta päätöksestäsi! :hug:

 

Jos "ammattilainen " olisi ammattilainen, niin hän tietäisi, että aina tai edes lähes aina ei voi vanhempia syyttää...

Voihan se olla joskus 60-luvulla koulunsa käynyt tosi-Freudilainen, joiden mukaan kaikki on aina äidin syytä. Ja insesti kuuluu jokaperheen ongelmakirjoon, tai sitä pitää ainakin joka käänteessä epäillä. Äiti tietysti syyllistäen siitäkin. Pah!

Kyllä monet mielenterveyden häiriöt ovat etiologialtaan edelleen tuntemattomia. Komorbideja sairauksia on useita ja niitä tunnetaan, mutta joskus ei syytä vaan pystytä nuoren ongelmiin löytämään vaikka äiti tuijottaisi peilin ruvelle.

Ja toisaalta olen sitäkin mieltä, että vaikka äiti olisikin syyllinen osittain pieleen menneen kasvatuksen muodossa lapsensa ongelmiin, jos hän on parhaansa tehnyt ja vakaassa uskossa lapsen parasta yrittänyt, en lähtisi kääntämään veistä haavassa tällaisessa asiassa. Kukaan äiti ei varmaankaan toivo lapselleen kuin pelkkää hyvää!

 

Siis mihin veit lapsesi? Itse muutin ysinpuolivälissä omaan asuntoon..

Suurimmaksi osaksi sen ikäiset nuoret eivät kovin hyvin pärjää omillaan, etenkään jos kyse on ongelmanuoresta. harvalla on edes varaa laittaa nuorta omaan asuntoon, sillä alaikäinen lapsi on vanhempien elätettävä, ja asuminen maksaa

Jaa, no itse minä ainakin vuokrani/laskuni silloin maksoin, ei kukaan muu.

Siis millä ihmeellä sinä kaiken kustansit??? :O

No ootko kuullut sanasta työ? Ysin keväällä muutin kotoa ja kävin töissä kaverin firmassa.Yksinkertaista eikö totta?

 

Jos "ammattilainen " olisi ammattilainen, niin hän tietäisi, että aina tai edes lähes aina ei voi vanhempia syyttää...

Voihan se olla joskus 60-luvulla koulunsa käynyt tosi-Freudilainen, joiden mukaan kaikki on aina äidin syytä. Ja insesti kuuluu jokaperheen ongelmakirjoon, tai sitä pitää ainakin joka käänteessä epäillä. Äiti tietysti syyllistäen siitäkin. Pah!

Kyllä monet mielenterveyden häiriöt ovat etiologialtaan edelleen tuntemattomia. Komorbideja sairauksia on useita ja niitä tunnetaan, mutta joskus ei syytä vaan pystytä nuoren ongelmiin löytämään vaikka äiti tuijottaisi peilin ruvelle.

Ja toisaalta olen sitäkin mieltä, että vaikka äiti olisikin syyllinen osittain pieleen menneen kasvatuksen muodossa lapsensa ongelmiin, jos hän on parhaansa tehnyt ja vakaassa uskossa lapsen parasta yrittänyt, en lähtisi kääntämään veistä haavassa tällaisessa asiassa. Kukaan äiti ei varmaankaan toivo lapselleen kuin pelkkää hyvää!

Tähän kirjoitukseen on pakko sanoa Peesi, vaikka sitä sanaa inhoankin. :flower:
Niin paljon olen ongelmanuoria nähnyt, että voin sanoa; yhtäkään niistä(kään) tapauksista ei voi lähteä yleistämään kasvatuksen piikkiin.

 

Kyseessä siis uusioperhe ja lapsi joka ei ollut yhteinen piti saada pois jaloista. Taputtakaa nyt selkään tätä hienoa suoritusta!

Ja nimenomaan tällaisia vatauksia tääkin ketju kaipaa :headwall:

Ap teki rohkean ratkaisun, ja joissakin tilanteissa saattaa olla myös se ainoa oikea ratkaisu!

 

Juuri tänään palstalla varmaan 10 ihmistä ilmoitti muuttaneensa pois kotoa saman ikäisenä. Eli ei nyt mikään niin ihmeellinen juttu ehkä silti. Voihan toi olla ihan hyvä ratkaisu, on varmaan pienemmille sisaruksille iso stressi ja ahdistus joutua päivittäin seuraamaan riitelyä. Ja ainahan se tyttö voi palata jos näyttää siltä, että pieni hajurako auttaa tulehtuneeseen tilanteeseen.

Musta ei ainakaan ole haukkumaan ap:stä, mistä sen tietää, millaista itse kullakin on aikanaan murrosikäistensä kanssa. Itse olen ainakin ollut tosi vaikea. Varmaan jos siinä olisi ollut hyviä vaihtoehtoja, niin ei olisi tehnyt pahaa asua vähän aikaa muuallakin.

 

Yks tuttu poika on nyt 10v ja sen pikkuveli 8v. Tää isoveli on pahoinpidelly pikkuveljeään. Ja äitinsä päälle käy. Ennen asuttiin naapureina kerrostalossa. Se poika kun sai raivarin niin se saatto huutaa suoraa huuto ihan helposti puolikin tuntia. Äitinsä joutu väkisin pitämään kiinni kun muuten olis käyny äitinsä päälle. Huusi apua ja ei saa lyödä yms että naapurit ois kuullu ja syyttäny äitiä. Poika muutti sitten isän luo. En tiiä miten nyt sit menee ku ei olla enää naapureita. Enkä ole kyselly. mut kävi meilläki se poika ja totteli jos jotain sanoin ja ihan ok silleen. Mut aika vilkkaan tai ehkä rauhattoman olonen. Ja äitiä kohtaan oli se pahin raivo.

Mua jotenki kiinnostais tietää mistä tollanen voi johtua. Siis yleensä tällaset ongelmat. Ja se on varmasti vanhemmille todella rankkaa kun lapsi käyttäytyy noin.

 

Hyvä ja rohkea ratkaisu! Tämäkin on vastuunottamista ja jos useammat vanhemmat uskaltaisivat myöntää perheen tilanteen ja tehdä asialle jotain, kaikki voisivat voida paremmin. Voimia kuitenkin raskaan päätöksen tekemisestä :hug:

 

Odotin saavani kärrykuormallisen sontaa niskaani. Pari lapiollista on aika vähän, kun odottaa enemmän

Kiitos ja hyvää yötä. Käyn lapseni huoneessa vielä.

 

:hug:

 

Jos "ammattilainen " olisi ammattilainen, niin hän tietäisi, että aina tai edes lähes aina ei voi vanhempia syyttää...

Voihan se olla joskus 60-luvulla koulunsa käynyt tosi-Freudilainen, joiden mukaan kaikki on aina äidin syytä. Ja insesti kuuluu jokaperheen ongelmakirjoon, tai sitä pitää ainakin joka käänteessä epäillä. Äiti tietysti syyllistäen siitäkin. Pah!

Kyllä monet mielenterveyden häiriöt ovat etiologialtaan edelleen tuntemattomia. Komorbideja sairauksia on useita ja niitä tunnetaan, mutta joskus ei syytä vaan pystytä nuoren ongelmiin löytämään vaikka äiti tuijottaisi peilin ruvelle.

Ja toisaalta olen sitäkin mieltä, että vaikka äiti olisikin syyllinen osittain pieleen menneen kasvatuksen muodossa lapsensa ongelmiin, jos hän on parhaansa tehnyt ja vakaassa uskossa lapsen parasta yrittänyt, en lähtisi kääntämään veistä haavassa tällaisessa asiassa.


Kukaan äiti ei varmaankaan toivo lapselleen kuin pelkkää hyvää!

Äiti ja isä toivoo lapsilleen pelkkää hyvää kännäämällä, valehtelemalla, laiminlyömällä lasten hoidon, pahoinpitelemällä...???

Ja nyt en puhu ap:stä vaan nuorista ja lapsista, joiden kanssa teen töitä.

terv. ammattilainen

 

Voimia sinulle! Olet todella vahva kun olet voinut tehdä ratkaisun :hug:

Itselläni kyseessä on vasta 7-vuotias lapsi, erittäin vaikea sellainen. Tästä tulisi pitkä tarina jos kaiken kertoisin, mutta meillä ollut aina elämä yhtä taistelua. Olen yrittänyt hakea apua jo 5-vuotta, ja olemme jotain apua saaneetkin, siitä olen kiitollinen, mutta kuitenkin.... Nyt on kaikki keinot kokeiltu, kaikkemme olemme yrittäneet, jopa meitä auttavat ammatti-ihmiset eivät pysty enempään. Tilanne on mennyt niin pahaksi, että tästä kärsii jo koko muukin perhe, pienempi sisarus eniten. Ratkaisua on niin vaikea tehdä, vuoden olen jo miettinyt ja katsellut, mutta tilanne vain pahenee kun ikää tulee lisää. En tiedä mitä tehdä. Rakastan lastani niin paljon että sattuu, mutta me emme enää pärjää hänen kanssaan, voimat ja keinot on loppu .

Joskus rakkaus on luopumista.

 

]

Mistä ne tunne-elämän häiriöt sitten tulee? Olen lukenut ihan tarpeeksi monen laitoksessa olevan lapsen paperit: alkoholismia, vanhempien mielenterveysongelmia, väkivaltaa, välinpitämättömyyttä, heitteillejättöä... ei lue yhdenkään lapsen papereissa, että koti oli niin hyvä ja vanhemmat niin vastuullisia, että lapsi otettiin huostaan tai hän tahtoi pois kotoaan ihan vaan kun siellä oli liian kivaa!!!

Huonolla kasvatuksella pilataan hyväkin lapsi, mutta hyvällä kasvatuksella voi vähän kehnommallakin psyykeellä varustettu lapsi elää kelpo elämän. Katsokaa ihmiset peiliin!

Ja vielä yksi asia: aina sanotaan että vanhempia ei saa syyllistää. Miksi ei saa sanoa vanhemmille että olette pilanneet lapsenne elämän toimimalla väärin ja itsekkäästi eli esim. juomalla ja jättämällä lapsensa heitteille??? Miksi ei voi kerrankin sanoa että olette ihan kelvottomia vanhempia ja aiheuttaneet lapsillenne järkyttäviä kärsimyksiä. ETTÄ TAJUATTEKO MITÄ TE OLETTE NÄILLE LAPSIRAUKOILLE TEHNEET?????????

terv. ammattilainen

Mä en ole juonut. Mut voisko ne tunne-elämän häiriöt olla tulleet opiskeluajoilta, jolloin lasta hoisi väliin pitkiäkin aikoja mummo kun mä olin kaukana ja täysin kiinni opinnoissa. Ei ehkä olisi pitänyt opiskella?

Olen syyllinen myös pariin pitkälliseen, mutta sittemmin katkenneeseen seurusteluun. Mistä minä saatoin etukäteen tietää, että meidän kanssamme oli kiva leikkiä perhettä ja sitten kadota kun ei enää kiinnostanut.

Mutta mm. väkivaltaa, kuolemaa, päihteitä ja heitteillejättöä lapsi ei ole kokenut. ellei sitten heitteillejättöä ole se, että äiti on parinsadanmetrin päässä seurustelemassa opiskelukavereiden kanssa kun lapsi nukkuu yksin asunnossa. Sitä minä kyllä tein. Ravasin vartin välein katsomassa että lapsi nukkuu. Ja ainakin yhden kerran lapsi oli herännyt.

että jo vain, olen syyllinen. Oletko tyytyväinen?!

Siinä tapauksessa minä olen yhtä syyllinen. ei meilläkään ollut itkuhälyttimeen varaa, en ostanut, ja kyllä varmasti joskus itki pitkäänkin ulkona.
No, kaikki meidän ikäisten vanhemmat ovat samalla tavalla syyllisiä. Ei tainnut olla kenelläkään itkuhälyttimiä tuolloin.