Huhhuijjakkaa, pikku hiljaa taas "elävien kirjoissa." Edelleen kyllä pää meinaa aika ajoin olla samea, ja muisti prakailee kyllä vähän väliä. Univelka + ajatukset aina ihan jossain muualla kuin siinä olennaisessa tai siinä mitä on tekemissä. (Nice olla töissä.) Tänä aamunakin olin töihin jo matkalla kunnes huomasin puolessa välissä että kappas, puhelin kotona ja eikun takaisin hakemaan ja myöhästyminen töistä. (mulla on työmatkaa reilu 20min.)
Eilen innostuttiin tai no en minä ehkä sitä innostukseksi menisi vielä kuvaamaan niin jopa vällyjen väliin. Monta päivää meni niin etten ollut edes yötä kotona vaan siskoni luona tukena + turvana, muutama ensimmäinen yö ja ilta meni siis taas totutteluun kotona olemiseen ja ajatusten keräämiseen. Välillä jopa tuli ihan syyllinen olo siitä kun sai itse käpertyä miehen kainaloon kyhjöttämään --> siskorakkaalta kuollut mies niin kenenkä sylissä sitä siinä nyhjöttää
Noh, ehkä näistäkin ajatuksista pääsee taas pikku hiljaa.
Tosiaan nyt on kyllä sen oman nyytin kaipuu niiiiin kova että meinaa järki lähteä, oikeesti. Mieskin on nyt aivan uudella tavalla mukana tässä vauvaprojetkissa kun tapahtui jotain niin pysäyttävää. Nyt sen huomaa miten haurasta ja vaihtelevaa tää elämä voi olla...