Yrityksen odottajat

Sandri, minäkin aina kyselen mieheltä, et joko oot muuttanut mieles, ja aina se vastaus on ei. Nyt viime aikoina vastaus on ollut "en vielä", eli se on parempaan suuntaan.. :D Se on kyllä aina yhtä "musertavaa", kuulla se negatiivinen vastaus, kun toivois että se vain tokasis, että tehdään vaan!

Just tässä pari päivää sitten kysyin et aletaanko marraskuussa yrittää, niin mies vastas että "en mä voi vielä tietää".. äh!
 
Hiphei, viimeksi vuodatin niin vuolaasti sitä ettei päästäkään vauvantekohommiin tai hommista ei ainakaan synny toivottoa tulosta. NO, uuuutisiaa! Sovimme miehemme kanssa että projekti-Pikku vaavinaperoinen(mieheni sanoin) pannaan alulle marraskuussa. Keskusteltiin asiallisesti ja rakentavasti(ei en vetänyt itkupotkuraivareita) nykyisestä ehkäisystä yms. Päädyimme siihen että minä nappailen pillereitä vielä 2 liuskan verran ja sitten se on vihoviimein LOPPU. Sopivasti kun on sen verran vielä jäljellä ja reseptikin pitäisi uusia, joten minä en ole vapaaehtoinen enää silloin saastuttamaan itseäni hormooneilla.

Huh, kyllä onkaan ihmisellä nyt jotenkin helpottunut ja HYVÄ olo kun on saanut selkeän deadlinen/päämäärän sovittua! ;) Tekisi mieli jo ostella jotain neutraaleja vauvanvaatteitakin jotka passaisi molemmille sukupuolille. Vaikka eihän sitä tiedä kuinka kauan sitä joutuu yrittämään ennen kuin oikeasti nappaa, mutta toivotaan että raskaudun pelkästään miehen näkämisestä(not;))
 
Heips pienen tauon jälkeen!

Elikkä viimeiksi kirjoittelin tänne heinäkuussa kun kaikki vauvahaaveet olivat hävinneet noiden miun kovien mahakipujen kanssa. Elikkä täällä tuskailtiin pahentuneen refluksin kanssa enkä pystynyt syömään moneen viikkoon kuin riisikakkuja ja mustikkakeittoa. Pikku hiljaa asiat parantuneet ja isolla määrällä Nexiumia saatu maha kuntoon. Kuun lopussa vielä tähystys. Toivon että se 2011 huomattu alkava palleatyrä ei olisi kovin paljoa pahentunut. Voi vaikeuttaa raskautta sitten aikanaan. Kaikki miun mahavaivat johtuivat aivan järkyttävästä stressistä mikä kesällä oli ja sain siihen nyt sitten lääkkeet. Tuntui tosiaan kesällä että mitää vauvaa voi edes miettiä.

Nyt stressi on niin helpottanut ja kun mahakin on kunnossa niin vauvahaaveet alkaneet nostaa taas päätä. Edelleen suunnitelmissa olisi että häiden jälkeen (helmikuussa) jätettäisiin ehkäsy pois. Tosin se riippuu täysin siitä että saadaanko lääkitys edes hieman pienemmäksi. Nyt ei saisi vaan asiaa stressata etukäteen :D
 
empuska Jee! Tosi hienoa, että saitte sovittua asian ja vielä ajan aloittamiselle ja keskusteltua asiasta rakentavasti! Onnea! Varmasti helpottava ja rentouttava fiilis, nyt ei tarvitse enää tuosta stressata..

Millä olette saaneet miehen pään kääntymään viimein ihan kokonaan?
Että nyt/päivänä x alkoi yritys ihan tosissaan? :D
 
Nipsut On kyllä aika uskomattoman huojentunut ja helpottunut fiilis oikeasti, että sai asiat sovittua kunnolla. Olin aivan varma, että mies tahtoo odottaa ja odottaa ja odottaa hamaan tappiin asti, mutta kas kummaa niin ei! :)

Luultavasti se vain ns. "jänisti" että nyt heti mä tulen raskaaksi ja kaikki on kesken ja apua. Mieheni kun on sellainen viimeisen päälle huolehtija, niin hyvin kun hän minustakin huolehtii ja rakastaa melkein ehdoitta. :heart: Kumma juttu, etten edes sillä tavalla yrittänyt kääntää hänen päätään mihinkään suuntaan. Ensin hän edotti että jätettäisiin ehkäisy pois ennen uutta vuotta joskus, mutta minä vedin resepetinuusimiskortin esiin;) Esitin asiani asiallisesti ja kysyin selkeästi hänen mielipidettään siitä että mitenkä olisi jos vauvaa alettaisiin tehdä urakalla sitten marraskuun puolessä välillä/marraskuun lopulla. Sehän melkein on jo uutta vuotta, joten mies suostui asiaan ihan muitta mutkitta. Ja ihanasti hän sanoikin, että selvä, marraskuussa tehdään pieni vaavinaperoinen. Sydän sulaa, hih :heart::LOL:
 
Hienoa empuska, että saitte asian sovittua vaikka onhan tuo ikävää kun itse olisi ollut valmis hommiin jo heti. Kyllä se pari kuukautta nopeasti menee :)

Kaneli 88, hyvä että asiat on nyt paremmin :) Vielä kun tosiaan pystyisit olemaan stressaaamatta lääkityksestä, vauvahaaveista ja sitten tulevaisuudesta siitä yrityksestä ja raskaudesta. Helpommin sanottu varmaan kuin tehty. Ehkäpä sitä taitoa oppii pikkuhiljaa kun on pakko.

Nipsut: en osaa vastata kysymykseen, kun meillä ei koskaan ongelma ollut miehessä vaan omassa päässä. Kai se ensimmäisen lapsen kohdalla on kaikkein vaikeinta saada pää kääntymään kun vauva voi olla aika pelottavakin ajatus. Olisikin, joku taikasana miehen pään kääntämiseen niin saataisiin tänne monta onnellista naista :)

Vielä olisi viisi pilleriä jäljellä eikä malttamattomuus lopu vieläkään. Mies jo kysyi, eikö niitä voi vaan lopettaa kesken eli kyllä sekin oikeasti haluaa sen toisen lapsen :heart: Voisihan ne tietysti lopettaakin, mutta en halua menkkoja ensi viikonlopulle kun on kaikenlaista ohjelmaa. Tän kerran kun saa vielä itse määrittää, milloin menkat alkaa :D
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä se siinä vaiheessa tuntui melkeinpä maailman lopulle, mutta nyt olo on aivan päinvastoin. Tämä parin kuukauden odottelupätkä on kuin jonkinsortin tehovalmennus ennen varsinaista suoritusta, tuntuu tosi hyvälle kieltämättä. Nyt vain kaikki sormet & varpaat ristiin asian suhteen, ettei joutuisi odottamaan monia kuukausia sitä raskautumista. Tai että kaikki menee hyvin muutenkin, että olisi se raskautuminen edes mahdollista! Ei pidä kyllä kuluttaa tätä kahta kuukautta miettien sitä että voiko sitä edes tulla raskaaksi tai mitään. o_O
 
Käytiin muuten viikonloppuna miehen ja kavereiden kanssa viihteellä pitkästä aikaa ja enpä jää kyllä kaipaamaan vaikka en pitkiin aikoihin pääsisi uudestaan. Kotioloissa oli vielä ihan mukavaa, mutta niin on aina vaikka en mitään joisikaan. Baareissa ei sitten teekkään kyllä yhtään mitään!
 
Heips! Täällä onkin vaikka ja mitä tapahtunut muutamassa päivässä! Uusia joukossa, tervetuloa!

Ensinnä 5th, voi ei mikä tuuri kierukan kanssa. Tsemppiä :hug:!!!

mariet, kuulostaa kyllä aivan ihanalta miehesi innokkuus :).

ON: Minä täällä mietin, josko sittenkään aletaan yrittämään heti vuoden vaihteessa. Mun kuntokuuri toimii ja nälkä on vähän alkanut kasvaa syödessä :p. Ja siis ei ruokaa tee mieli vaan tekee mieli laihtua enemmän :LOL:. Oikeesti, mun paino on tipahtanut pienellä vaivalla jo muutamaa sataa grammaa vaille 10 kg. Keskimääräinen vauhti miltei 1 kg/viikko. Hidastuuhan tuo tahti jossakin vaiheessa mutta mä olen niin energinen ja niin hyvävointinen, että melkein tekisi mieli laittaa terveys edelle ja lykätä projektia kevääseen. En tiedä, pohdinnan asteella vielä. Paljon tässä nyt vielä painaa se, että mies jo suostui kolmanteen lapseen, joten kaikki on minusta kiinni.

Tuo on muuten todella yllättävää, että nyt kun asia on täysin minusta kiinni, niin mä olen se joka asian kanssa jahkaa. En olisi ikinä kuvitellut, että tämä päivä pöllähtää vastaan :O! Kaikkea sitä itsestäänkin oppii.
 
Kaneli88: mukava kuulla että voit paremmin! Meillähän on häät samaan aikaan! :)

Hienoja uutisia empuska, että pääsette jo aiemmin yrittämään! Jännittäviä aikoja, siihen ei ole kuin kaksi kuukautta!! :) Samoin Mariet, hieno homma ja mies vielä noin innoissaan!! :)

Täällä vaan elellään.. vauvakuume on taas kasvanut, kun ei ole vähään aikaan tullut mietittyä koko asiaa.. Se oma nyytti ois niin ihana..<3
 
Hei taas pitkän tauon jälkeen. =) Mä en oikeastaan tiedä, missä meillä mennään. Mun ajatukset karkaa jatkuvasti lapseen. Viimeksi jopa kesken petipuuhien asia plumpsahti mieleen! Ikäänkuin se biologinen kello rämistelisi korvan juuressa. Ei tosiaan enää mitään pientä helinää... Miehestä ei saa enää mitään irti tästä aiheesta. Hän tuntuu pakenevan kauemmas, jos otan puheeksi. Kuitenkin välillä hän kommentoi yllättävästi jotenkin näin: "Kohta pitää sun nuo pilleritkin sit lopettaa." Joopajoo. Laskin kyllä nuo kotona olevat pillerit, että niitä riittää itsenäisyyspäivän tienoille. Hakeakko lisää vai ei? En tosiaan tiedä. Siitäkin pitäisi miehen kanssa keskustella, mutta en osaa ottaa asiaa puheeksi. Tai en tiedä, miten tehdä se hienotunteisesti, peläyttämättä häntä pois? :D

Olen seurannut ketjua hiljaisena jäsenenä, ja mukavasti on porukalla asiat saaneet tulta alleen. :) Tosi paljon tsemppiä meille muillekin ;)

Ps. Oletteko muuten voineet avautua lapsitoiveistanne tai yrittämisen aloittamisesta ystävillenne?
 
Moi!

Tosi mukavaa keskustelua täällä, pakko käydä lukemassa edelleen=) En oikein tiedä, mille puolelle kuuluisin. Olen tuolla "Toinen lapsi 2014?" -pinossa kirjoitellut, mutta on tämä "yrittäminen" aikamoista arpomista edelleen. Pillereittä olen nyt ollut kuukauden ja ekat luomumenkat oli ja meni. Kun ovulaatio alkaa tossa kai reilun viikon (?) päästä kolkutella, nähdään missä oikeesti mennään. Vitsailin miehelle, et tietää sit ainakin, koska vältellä seksiä... Ei olla nimittäin oikein pystytty kuitenkaan puhumaan vauvatoiveista samalla aaltopituudella - mies siis suostui tähän projektiin enemmän mun takia kuin omasta halustaan. Tiedän sydämessäni, ettei se ole ihan oikein. Enkä siksi oikein osaa keskustella asiasta. Olen niin äkkipikainenkin, että mielessäni olen jo ajatellut että täytyy se ehkäisy aloittaa uudestaan jos tämä on henkisesti näin jäätävää touhua.

Mutta toisaalta, kun oikeasti alkaa tapahtua, on ensimmäinen reaktio kai ihan luonnostaankin kauhistus. Että nyt asioista VOISI tulla totta. Vaikka varmaankin tässä voi mennä vielä kuukausia, ennen kuin saisi positiivisen raskaustestin.

Kateylle piti kommentoida, että olen kyllä ystäville puhunut vauvakuumeestani nyt reilun vuoden ajan. Pari läheisintä ystävää nauroivat, etten oikein muusta puhukaan. Sama oli silloin kun toivoin että menisimme silloisen poikaystäväni /nykyisen mieheni kanssa naimisiin. Pari vuotta ennen kihloja en kai muusta puhunutkaan. Minäkö painostaja :LOL:?
 
mariet Sellaista taikasanaa ei taida tosiaan olla, ehkä se vain iskee, vähän kuin vauvakuume!

Katey Huoh, tiedän tunteen! Hassua miten sitä nyt yhdistää vauvan ihan jokaiseen arkipäivän asiaan ja tilanteeseen, masuja ja pieniä tuntuu myös tulevan kaduilla vastaan paljon entistä enemmän. Tulee kiinnitettyä vauvajuttuihin ihan eri tavalla huomiota.. Kai se on sitä kellon pirinää. ;)

Vauvakuume pääsi 'yllättämään' meidät molemmat, asiasta ollaan puhuttu vain kahden.
Tänne palstalle on ollut kiva päästä jakamaan tunteita ja lukemaan kanssatovereiden juttuja!
 
Hienoa Chocomom! Nostan kyllä hattua tuollaisesta! Varmaan se painon pudotus vaikuttaa positiivisesti myös raskautumiseen sitten kun yritys alkaa, joten ei ole ollenkaan turhaa hommaa :)

Ota Katey reippaasti asia puheeksi. Ei vauvasta vihjailleen vaan ihan tosissaan keskustellen, että missä mennään. Tässäkin ketjussa on monilla asiat selvinneet parhain päin kun on rohkeasti aloitettu se keskustelu. Tsemppiä :)

Harmi Sinadrius, että teillä ei vieläkään mies ole ihan tosissaan mukana. Oletteko jutellet, mikä häntä siinä toisen lapsen saamisessa ahdistaa? Ja onko mies enemmän sitä mieltä, että joskus myöhemmin olisi parempi vai että ei toista lasta mieluiten ollenkaan?

Meillä ei ole puhuttu kenellekään kuten ei esikoisestakaan puhuttu. Silloin kerrottiin raskaudestakin vasta nt-ultran jälkeen koska jos keskenmeno olisi tullut, en olisi halunnut puida sitä julkisesti. Nyt haaveilen että mentäisiin varhaisultraan ja voisi jo sen jälkeen kertoa. Kunhan tässä siis ensin pääsisi yrittämään ja raskaaksi :D Vauvakuume ei kyllä hellitä eikä malttamattomuus. En edelleenkään saa iltaisin unta mutta se ei enää johdu ahdistuksesta yrityksen aloitusajankohdasta vaan esimerkiksi niinkin ajankohtaisista asioista kuin vauvan vaatteiden sijoittamisesta :D Ehkä tässä olisi vielä aikaa miettiä sitä pulmaa ihan päiväsaikaankin :)
 
On pitänyt jo reilun viikon kysyä, että oletteko katsoneet sitä Erilaiset äidit sarjaa? Ensimmäisellä kaudella katsoin vain pari viimeistä jaksoa kun ei tuolloin vauvakuumekaan ollut vielä iskenyt, mutta nyt meinasin kyllä katsoa kaikki. Vaikka onhan siinä tosiaan niitä "erilaisia" äitejä ja tarinoita niin ei voi ihan kokonan samaistua mutta kiva silti seurata ja haaveilla siitä omasta raskausajasta. Vähän se ensimmäisen jakson synnytys kyllä pisti ahdistamaan vaikka ei mitenkään kamala tai dramaattinen ollutkaan. Aikoinaan esikoisen raskausaikoihin tuli muistaakseni Sairaala, jossa myös oli synnytyksiä välillä. Saisi olla enemmänkin noita ohjelmia :)
 
mariet, minä ajattelin katsoa Erilaiset äidit -sarjan. Se on kyllä pahinta mahdollista ohjelmaa vauvakuumeiselle mutta katson silti :D. Nuo synnytykset ahdisti myös mua esikoisen jälkeen mutta kuopuksen jälkeen ei enää. Olen kokenut molemmat ääripäät, ekan vaikean ja tokan helpon ja nopean, joten tiedän että kaikesta selviää. Ennen kuopuksen kuumeilua kävin pelkopolilla, jossa käytiin läpi eka synnytys ja tehtiin toimintasuunnitelma toisen raskauden varalle. Kun raskauduin tosi nopeasti, niin toimintasuunnitelma tuli käyttöön. Kävinkin sitten kuopuksen raskausajalla kuukauden välein äitiyspolilla ultrassa, jotta vauva ei kasvanut mun ahtaalle lantiolle liian suureksi. Sieltä hän sitten saapui maailmaan käynnistettynä 39+2 n. 3,5 kiloisena. Voi niitä aikoja :heart: :).

Minusta on ihanaa, kun kuumeilupalstat on maailman ainoa paikka, jossa kukaan ei ahdistu synnytysmuisteluista tai raskausajan kokemuksista. Näillä palstoilla vuodot ja limat yms. on aivan arkipäivää :D.
 
Minä ainakin ajattelin seurata tuota Erilaiset äidit. Totta kyllä, ettei ainakaan helpota tätä kuumeilua, mutta toisaalta siinä oppii asioita ennen kuin itse edes on raskaana. :)
Mies sattui katsomaan kanssani ensimmäisen jakson ja totesi synnytysvaiheessa, että "minä en sitten tule ainakaan synnytyssaliin mukaan". :D Siitähän sitten keskustelu syntyikin.
 
Mä oon ainakin ihan koukussa kaikkiin raskaus/synnytys -realityihin! Erilaiset äidit aion katsoa, tällä viikolla unohtui tosin (kai se tulee uusintana joku päivä?). veepu123, mun miehen kokemus synnytyksessä mukana olosta oli sellanen, että hän lopulta osallistui paljon enemmän kuin mitä olisi ajatellut. Mut varmasti monelle miehelle tulee ahdistus kun ei voi tehdä mitään.

mariet, aiemmin vihjaisinkin, että meillä raskautumista varjostaa miehen puolelta periytyvä sairaus. Esikoiselle se ei periytynyt ja mies ajattelee, että se meidän hyvä tuuri on nyt käytetty. Hän ei haluaisi "ottaa riskiä" enää toista kertaa. Itsekin järjellä tajuan tämän, mutta haluaisin silti antaa raskaudelle mahdollisuuden. Harmittaisi myöhemmin elämässä, jos tätä korttia ei katsoisi. Tai sitten siinä kävisi niin, että sairaus periytyisi ja joutuisimme ihan oikeasti vastakkain sen kanssa mitä se merkitsee. Ja sitten harmittaisi, että "lähdimme pelleilemään" näin vakavilla asioilla. Tämä on tosi iso asia. Ei ole siis kyse pelkästään toisesta lapsesta, vaan siitä millaisen elämän hänelle haluaisimme. Onko meillä oikeutta toivoa tänne ihmistä, jolla on mahdollisesti edessään hankala elämä?

Raskaudesta kertomisesta, esikoisen kohdalla mieheni paukautti asian tupareissa kaikille viikoilla 5 + jotain. Mitäpä sitä enää kiertelemään=) Onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Nyt olisin varovaisempi. Juuri tuosta sairaustaustasta johtuen olin todella loukkaantunut muutamista kommenteista mitä saimme. Oman äitini ja anoppini ensimmäiset sanat olivat: "Ei kai." Jos saisin uudestaaan tulla raskaaksi, en varmaan kertoisi omalla äidilleni ennen kuin on pakko. En haluaisi tuottaa hänelle turhaa huolta raskauden kulusta tai mahdollisesti sairaasta lapsesta. (Myönnän, tämä on yksi pointti mun vauvakuumeessa: ärsyttää niin paljon et toiset kuvittelee tietävänsä että mulla ei ole oikeutta lisääntyä! Mun munasoluthan on tiettävästi ihan kunnossa ja hedelmällisiä vuosiakin on vielä jäljellä!)

Anteeksi vuodatus. Kiitos että sain tämän vihdoin pois sydämeltä:ashamed:
 
No teillä on kyllä Sinadrius todella ikävä tilanne :( Ymmärrän kyllä, että miestä ja itseäsikin mietityttää. Tietysti tuossa painaa varmaan se, kuinka vakavasta sairaudesta on kyse ja mitkä on todennäköisyydet että se lapselle periytyy. Ei tuossa tilanteessa oikein voi toista neuvoa. Todella ikäviä kommentteja olette kyllä saaneet sukulaisilta. Varmasti ovat olleet huolissaan, mutta silti. Meillä on kaveripiirissä eräs, jolle tulee varmaankin sama pohdinta eteen, mikäli lapsen saaminen alkaa joskus kiinnostaa. Pitää muistaa, että on sitten tukena eikä tuomitsemassa oli ratkaisu mikä tahansa.

Synnytys ei ennen esikoisen syntymää ahdistanut ollenkaan enkä tiedä miksi se nyt tuntuu enemmän ahdistavan koska synnytys ei todellakaan ollut mitenkään vaikea. Sain epiduraalin kahdesti ja toisen juuri ennen ponnistusta, joten en muista että se vaihe olisi sattunut ollenkaan. Eniten ehkä pelottaakin se, että kuinka kamalaa se olisikaan ilman sitä epiduraalia. Viime kerta oli nimittäin aika nopea, ei nyt mikään syöksysynnytys, mutta sairaalassa ehdittiin olla sellaiset kolmisen tuntia ennen kuin poika syntyi eli pelkään että jos on nopeampi niin en ehdi saamaan mitään. Eipä näitä kannattaisi etukäteen kaiketi miettiä. Sori kaikki esikoisesta haaveilevat, toivottavasti en aiheuta mitään ahdistusta kenellekään.
 
Mariet Sairaus periytyy 50 % todennäköisyydellä ja sen olomuodot vaihtelee tosi paljon. Normaalia elämää pystyy lievien oireiden kanssa elämään, eikä vielä pienellä lapsella oirehdi mitenkään vakavasti. Iso eettinen pohdinta se on. Mietin kyllä välillä sitäkin, että raskaudessa ja synnytyksessä on niin monta mutkaa että mitä tahansa yllättävääkin voi tulla eteen. En siis halua minäkään pelotella esikoisesta haaveilevia, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Eli vaikka juuri tämä sairaus ei periytyisikään, voisi jotain muuta ongelmaa ilmetä.

Ehkä synnytyskin pelottaa juuri arvaamattomuutensa takia. Sitä ei voi kukaan käsikirjoittaa. Mutta siskoni aina lohduttaa, että kyllä ne hormonit hoitavat loppuraskaudessa tämänkin asian! Itse ainakin menin ihan "takki auki" ja luottavaisena synnyttämään. Siinä keskittyi vaan supistus kerrallaan=)
 
Mulla oli synnytyksessä mukana doula ja voin kyllä suositella lämpimästi. Ja jos ei haluakaan sitten synnytykseen mukaan niin tapailtiin muutamia kertoja silloin loppuraskaudesta ja juteltiin synnytyshommista ja oli kyllä ihan hyödyksi jo sekin!

Mua pelotti synnyttäminen ihan tajuttoman paljon! Mutta hienostihan se meni vaikka ainoat "mömmöt" oli avautumisvaiheessa otettu panadol :D Katastrofin ainekset oli kyllä jossain vaiheessa kasassa ja melkein jouduttiin imukuppisynnytykseen, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Vähän se on jäänyt vaivaamaan ja jännittämään et mitenkähän ens kerralla, mut olin jo synnytyksen jälkeen salissa ihan et "ihan millon vaan uudestaan" :D
 
Heippa vaan kaikille!

Taas on tullut pitkä tauko kirjoittamisesta. Olen kuitenkin seuraillut usein tätä ketjua ja olen todella iloinen kuinka vilkasta keskustelu täällä välillä on ja kuinka moni täällä on samassa tilanteessa. Vertaistuki on parasta! :)

Meillähän oli se tilanne, että alunperin yrityksen piti alkaa elokuussa ja sitten mies laittoi jarrut pohjaan ja halusi siirtää ajankohtaa hieman eteenpäin. Tällöin asia oli minulle kova pala purtavaksi. Toisaalta nyt olen aika iloinenkin, että näin kävi. Asian ajankohta siirtyi sitten marraskuulle joka "uhkaavasti" alkaa lähestyä, enää vähän reilu kuukausi. Minua kuitenkin painaa yksi asia, josta seuraavaksi aijon tänne avautua. Onkohan kenellääkään muulla vastaavanlaista tilannetta?

Elikkä olen tällä hetkellä "välivaiheessa" ja opiskelen yliopistossa minua kiinnostavia kursseja sekä yhden sivuaineen opintoja. Olen vaihtanut kerran jo alaa muutama vuosi sitten, koska en ollut varma siitä ammatista. Kuitenkaan en ole vielä päässyt haluaamani opiskelupaikkaan vaikka olen jo pari kertaa hakenut. Tänä vuonna löysin ihan huipun alan yliopistosta, jolle ehdottamasti haluan päästä. Eli huoli omasta tulevaisuudesta on tällä hetkellä aika kova ja epävarmuus siitä, että tulenko ikinä sille alalle pääsemään. Pääsykokeissa tällä alalla on soveltuvuuskokeet eli haastattelua, ryhmätilannetta ym ja kokeet on kesäkuussa. Jos alamme vauvaa yrittämään marraskuussa ja tärppi kävisi heti olisi kesäkuussa maha jo valtaisa ja sitä ei voisi olla huomaamatta. Pelkään tämän asian vaikuttavan sisäänpääsyyni, sillä en voisi koulua heti aloittaa. Periaatteessahan tällainen ei saisi vaikuttaa, mutta olen liian monesti kuullut raskaanaolevien syrjinnästä vastaavanlaisissa tilanteissa.

Täten olen alkanut miettiä, että aloitettaisiinko yritys vasta hieman myöhemmin, jolloin maha ei vielä näkyisi, esim. kevättalvella. Tunteet ja järki ovat alkaneet sekoittua ja jonkinlainen päätöskin pitäisi pian tehdä. Koska mieskin on jo kuumeilemassa, minua harmittaa hänen puolestaan koska olenkin nyt näin epävarma. En ole epävarma vauvasta, tottakai haluan lapsen. Mutta haluan myös sen unelmieni koulupaikan ja jotenkin pidän todennäköisempänä sitä, että pääsen sinne helpommin, jos raskausmaha ei näkyisi. Olen kuitenkin hoikka ja aika pitkä, joten minun tuurillani vatsa pullahtaa heti esiin. :)

Kuulostaakohan nämä ajatuksen ihan höpöiltä? Eli epävarmuus omasta tulevaisuudesta ja ammatinpuutteesta (olen siis ylioppilas useamman vuoden takaa) on alkanut ahdistamaan niin paljon, että olen alkanut miettimään koko vauvaprojektin järkevyyttä tässä vaiheessa. Olen pettynyt itsekin, jos emme aloita yritystä marraskuussa, mutta jaksanko odottaa esim. helmi/maaliskuulle. Kysehän on muutamista kuukausista, eli menee nopeaa, mutta jotenkin kalvaa sisuksia silti. Haluan kuitenkin, että raskausaikana ei tarvitsisi turhaan huolehtia asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Toisaalta enhän voi myöskään tietää sitä, että pääsenkö kouluun muutenkaan oli mahaa tai ei. Hieman kinkkistä. Onneksi mies valmistuu pian, eli ainakin toisella meistä on ammatti. Jos mieskin opiskelisi vielä pitkään niin tuskin vauva-asia olisi edes ajankohtaista vielä.

Pahoittelen avautumista, mutta kuten tästä on jo puhuttu; minne muuallekaan kuin tänne? :D
 
kuukiuru, toki teet kuten itestäs järkevältä tuntuu mutta a)niihin soveltuvuukokeiden pisteisiin ym on kyllä olemassa kriteeristö että ei niitä heitellä miten vaan vaikka kuinka napa olis pystyssä. tosin jos ite alkaa olla ratkeemispisteessä, niin fiilikset ei välttämättä oo niin huippulukemissa että itestään parasta kuvaa silloin antais. se raskauden kulku on niin yksilöllistä kuitenkin, että onko pahoinvointeja tai kipuiluja jne. mutta sitäkään ei tietysti liikaa kannata pelätä, ite olin tosi hyvässä kuosissa ja reipas koko raskausajan vaikka alkoihan se olo vikoilla viikoilla jo hankalakin olla. toiseksi pointiksi, että entä jos et nyt pääsiskään sisään? ja entäs jos vauva ei nappaiskaan heti? oisko taas ens syksynä sama tilanne ja lykkääntyis vaan hommat uudestaan ja uudestaan? ja tietysti on niin alakohtaistakin että missä vaiheessa on "hyvä" hetki olla raskaana jos opinnot ovat kesken. itelläni sattui onneksi tähän loppupuolelle kun enimmäkseen gradun vääntöä enää, ei oo pakollisia läsnäoloja missään ja on kerennyt sopivasti rellestääkin :D mutta EN halua ketään neuvoa, ihan vaan ajatuksena pohdittavaksi heitän!
 

Yhteistyössä