Toggle sidebar

Ymmärtääkö miehesi sinua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mielipiteitä kiitos :)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
No ei todellakaan, jatkuvaa taistoa tämä on ollut...joskus, ihan todella harvoin me saadaan jonkinmoinen yhteys ja kyetään jopa ymmärtämään toisiamme. Tosin joskus mä huomaan,että on se miettinyt mun sanomisiani ja joskus jopa yritää neuvotellakin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellybeany:
Ei ymmärrä. Painostaa avautumaan ja kertomaan huolista ja murheista, mutta sitten jos kerron, niin suhtautuu niihin vähätellen. Ei siis kannata kertoa mitään. Lisäksi, jos kertoisin kaikkein henkilökohtaisimpia ja kipeimpiä asioita, niin saisin ne silmilleni seuraavassa riidassa. Tuntuu, että niitä "salaisuuksiani" käytetään minua vastaan sopivan tilaisuuden tullen, joten en todellakaan paljasta mitään.
Click to expand...

Samaa paskaa täälläkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellybeany:
Sitä itseään nimenomaan. Jos olisi kristallipallo, jolla näkisi että tuleeko tämä ikinä paranemaan ja millä keinoin, niin olisi paljon helpompi tehdä päätöksiä.
Click to expand...
Tuskin mies perusluonteeltaan koskaan muuttuu...jos on sitä sorttia joka tykkää vähätellä puolisonsa ajatuksia ja käyttää lyömäaseena tälle arkoja asioita, niin mun on tosi vaikea uskoa että se miksikään muuttuisi. Pahenee vaan kun aikaa kuluu ja loppukin rakkaus vähenee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellybeany:
Sitä itseään nimenomaan. Jos olisi kristallipallo, jolla näkisi että tuleeko tämä ikinä paranemaan ja millä keinoin, niin olisi paljon helpompi tehdä päätöksiä.
Click to expand...

Miä oon tässä tahkonnu tunteiden kanssa ja en osaa päättää lähteäkö vai jäädä. Kumpi on paerempi lapsille ja mulle. Mutta mä olenkin sanonu että olen pelkuri enkä saa päätöstä aikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Criminal Mind:
Miä oon tässä tahkonnu tunteiden kanssa ja en osaa päättää lähteäkö vai jäädä. Kumpi on paerempi lapsille ja mulle. Mutta mä olenkin sanonu että olen pelkuri enkä saa päätöstä aikaan.
Click to expand...

Sama juttu. Suuren osan ajasta toivon että mies jättäisi tai tekisi jotain sellaista, että sellainen olisi pakko heittää pihalle. En tietenkään mitään väkivaltaa tms toivo, mutta rohkeutta ei ole. Mies on viime aikoina skarpannut aika paljon, mutta tuntuu siltä että on saanut liian vähän ja liian myöhään. Hyvä mies se varmasti jollekin olisi, tuntuu vaan että meidän aika on jo ohi ja sitä mun kipinää ei saisi enää syttymään. Monet vuodet toivoin että mies muuttuisi ja nyt kun näyttää vähän paremmalta, itse ei tunne mitään. Tuntuu tosi pahalta.
 
Ei aina, mutta useimmiten.

Kyllä pyrkii lohduttamaan, jos murhe ja suru. Kyllä helpottaa, kun maailmassa on joku, johon voi sataprosenttisesti luottaa. Se on aina miun puolella, silloinkin kun ei ole. Sanoo, että olin väärässä, mutta että virheitä sattuu ja kyllä ne ajastaan järjestyy.

Jos joku sanoo pahasti, sanoo aina, että onko sen ja sen ihmisen mielipiteellä lopulta niin väliä? Yleensä ei tosiaankaan ole, mutta helpottaa, kun joku ulkopuolinen sanoo sen ääneen, ei tartte itsesäälissä piehtaroida. :D Miehen mielestä olen kaunis, älykäs ja ihana, ihan sama mitä muu maailma on mieltä - ilkeyksissään tai tosissaan.

Keijupöllyn kanssa samaa mieltä, en minäkään ymmärrä, miksi kärvistellä suhteessa, joka ennemmin syö itsetuntoa kuin kasvattaa sitä.
Itsestähän itsetunto lopulta on kiinni, mutta ei haittaa, että joku sitä toisinaan pönkittää.
 
Tässä suhteessa on kaksi yhtä kusipäistä. Olen myös pelkuri, kun en lähde menemään, vaan yhä toivon ihmettä. Toivon myös, että tulisi se joku lopullinen niitti miehen puolelta, eikä mulle jäisi enää mitään jossiteltavaa, vaan ainoa vaihtoehto olisi lähteä. Ei tarvitsisi jäädä enää jahnaamaan, että josko tämä tästä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja mielipiteitä kiitos :);25300303:
Lyhyesti kysyttynä, voitko keskustella miehesi kanssa esimerkiksi tunteistasi ja huolistasi niin, että miehesi ymmärtää ja kunnioittaa mielipidettäsi? Kertoo ehkäpä vielä oman rakentavan mielipiteensä?

Tilanne on se, että omassa parisuhteessani näin ei ole. Jos haluan keskustella tunne-elämästä, parisuhteen ongelmista tai jostakin muusta, mies suuttuu, teilaa mielipiteeni ja poistuu tilanteesta. Rakentava keskustelu on ihan täysi mahdottomuus, hän hyvin harvoin myöntää olevansa väärässä tai pahoittelee, vaikka aihetta todella olisi. Muuten asiat ovat hyvin, mutta tämä hiertää minua pahasti... Haluaisinkin tietää onko normaali palstalaisen parisuhde avoin ja kunnioittava, mieskin keskustelutaitoinen tunne-elämän suhteen?
Click to expand...

Ymmärtäisi varmaan, jos haluaisi. Ei halua. Enkä halua enää edes yrittää.
 
Ymmärtää, kuuntelee ja kunnioittaa. Meillä on muutama asia mielipidetasolla, joista ollaan aina oltu ja luultavasti aina tullaan olemaan eri mieltä. Niissäkin asioissa kunnioitamme toistemme perusteltuja näkemyksiä.
Jos mulla on huolia tai jotain mielen päällä, tai olen jonkun vaikean ratkaisun edessä, tiedän että mieheltäni saan tuen ja ymmärryksen. Pystyn kertomaan hänelle mitä vain. Mies on mulle kuin elämäni kallio.
Meillä on parhaimmat keskustelut yleensä saunoessa. Mutta joka päivä otetaan se hetki kun lapset ovat menneet nukkumaan että puidaan päivän tapahtumat ja juorut :)
 
Ymmärtää silloin kun maltaa pysähtyä kuuntelemaan. Toisen huomioiminen ei ole hänen vahvuuksiaan keskusteluissa, mutta välillä myös yllättää siinä miten hän tuntee minut joissakin asioissa melkeimpä paremmin kuin minä itse tunnen itseni.
 
Hei onko nämä erikoiset miehekkeet, joita keskustelussakin tullut esille, olleet aina samanlaisia? Ette sitten seurustelun alkuvaiheessa huolestuneet, jos mies ei ole osannut keskustella tai on käyttänyt kerrottuja huolia ja salaisuuksia aseena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja - - -:
Hei onko nämä erikoiset miehekkeet, joita keskustelussakin tullut esille, olleet aina samanlaisia? Ette sitten seurustelun alkuvaiheessa huolestuneet, jos mies ei ole osannut keskustella tai on käyttänyt kerrottuja huolia ja salaisuuksia aseena.
Click to expand...

Alussa oli Hurmaava, ihannoiva ja kuitenkin mustasukkainen. Olin ihanampi kuin kukaan ikinä. Pikku hiljaa alkoi löytyä huomautettavaa.
 
No ei meillä riidat alussa olleet niin henkilökohtaisuuksiin meneviä. Alussa puhuttiinkin enemmän ja jaettiin niitä huolia ja murheita. Nykyään se ei enää onnistu. Jos olisin silloin alkuaikoina tiennyt, mitä on tulossa, niin en olisi jäänyt hukkaamaan aikaani. Käytiin pariterapiassa jota kuinkin vuosi sitten ja se paransikin tilannetta huomattavasti. Siitä oikeasti oli apua. Pitäisi siis raahautua sinne jälleen, mutta jotenkin ei jaksa yrittää.
 
Kyllä meilläkin on hieman vähättelevä asenne minua kohtaan. Ja vähän se päähänpinttymä, että minä liioittelen asioita ja keksin ongelmia. En tiedä, saattaahan siinä tietenkin olla jotain perääkin, ei tässä enää tiedä mitä ja ketä uskoa. :)
 
Munkin mies oli ihana alkujaan. Kiltti, charmantti, komea, työssäkäyvä, keskustelutaitoinen, ihan unelma. Nyt jäljellä on enää... ei noista ominaisuuksia ainakaan samassa mittakaavassa enää mitään. Veikkaan että se sama ihana mies on siellä jossain, mutta eri asia on se, haluanko minä haaskata enää vuottakaan sen miehen esiinkaivamiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellybeany:
Kyllä meilläkin on hieman vähättelevä asenne minua kohtaan. Ja vähän se päähänpinttymä, että minä liioittelen asioita ja keksin ongelmia. En tiedä, saattaahan siinä tietenkin olla jotain perääkin, ei tässä enää tiedä mitä ja ketä uskoa. :)
Click to expand...

Samaa täälläkin, varsinkin viimeisen lauseen allekirjoitan täysin. Se tästä lähtemisestä jne. vaikean tekeekin.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa