Yllätysvauva tulossa

["nipsu"]

Eli siis, sain pari päivää sitten tietää että olen raskaana vaikka ehkäisyä ollaan kihlattuni kanssa käytetty koko ajan.

Olen periaatteessa onnellinen vauvasta mutta toisaalta en näe miten asiat saadaan järjestymään niin että elämä voisi jatkua mielekkäänä vielä lapsen synnyttyä.

Muutimme kihlattuni kanssa keväällä erilleen, koska sain valmistuttuani vakituisen työpaikan meidän molempien entiseltä kotipaikkakunnalta. Hän jäi vielä opiskelemaan opiskelupaikkakunnallemme 300 km päähän. Opintoja hänellä on jäljellä vielä muutamia vuosia.

Tilanne on nyt se, että joutuisin siis muuttamaan lapsen synnyttyä kauas ystävistäni ja sukulaisistani paikkakunnalle, jolla minulla ja kihlatullani ole paljoakaan tuttuja. Hänellä on muutamia koulukavereita mutta pääsääntöisesti meidän molempien perheet ja ystävät asuvat täällä Pohjanmaalla.

Muuttaisin takaisin hänen luokseen äitiysloman alettua, koska hänen koulutusohjelmaansa ei ole tarjolla missään lähialueiden kouluissa emmekä varmasti kumpikaan halua että jo 3 vuotta opiskeltu yliopistokoulutus jäisi kesken. Ikävältä ajatukselta tuntuu myös se, että hän tapaisi omaa lastaan vain viikonloppuisin kuten minua nyt, koska olemme kuitenkin edelleen parisuhteessa ja meillä menee hyvin.

En haluaisi luopua tästä lapsesta, koska lasten hankintaa on jo suunniteltu sinne parin vuoden päähän, kun kihlattuni valmistuu ja pääsee muuttamaan takaisin tänne "kotikonnuille". Pois en voisi lastani ikinä antaa mutta lapsen saaminen ilman läheisten tukiverkostoa pelottaa valtavasti. Tuntuu että kaikki vaihtoehdot ovat yhtäläisen huonoja...

Yhdessä olemme olleet 6 vuotta, joista asuimme yhdessä 3. Eikä hirvittävän nuoria olla vaikka nuoria ollaankin, kihlattuni on 24-vuotias ja minä häntä vuoden nuorempi.

Kysymys kuuluukin voimmeko mitenkään selvitä lapsen kanssa kolmestaan, kun koko tukiverkostomme on niin kaukana? Näkisinkö muuta perhettäni enää, kuinka usein pienen lapsen kanssa voisi realistisesti matkustaa tuollaista välimatkaa?

Miten te olette selvinneet vastaavanlaisissa tilanteissa? Pahoittelen sekavaa tekstiä, en itsekään ole vielä saanut ajatuksiani koottua.

 

["mmm"]

Kyllä se onnistuu.
Yhden vauvan kanssa pärjää vaikka yksinkin. Ja sukuun voi pitää yhteyttä skypellä ja puhelimitse, henkinen tuki pelkästäänkin on jo iso asia!
Ja kyllä vauvan kanssa voi matkustaakin! Ja ehkä ne sukulaisetkin haluaa tulla teillä käymään. J ajolleivat halua, niin miksi sitten edes pitää yhteyttä sellaisiin sukulaisiin?

 

[Maira]

No me muutettiin parin sadan kilsan päähän ystävistä ja sukulaisista kun olin puolessa välissä raskaana, joo onhan täällä välillä yksinäistä, mutta pikkuhiljaa niitä tuttuja löytää, sukulaisiin pidetään kuitenkin koko ajan yhteyttä ja ite ainakin oon siitä lähtien kun vauva oli 2vko kulkenut ihan sujuvasti ystäviä ja sukulaisia moikkaamassa, melkein joka viikonloppu!Noi on ihan puhtaasti siitä kiinni miten ite asennoidut asioihin ja kuinka paljon olet itse valmis näkemään vaivaa, vauva ei ole este millekkään, eikä oikeastaan edes hidaste, vallankaan jossei niitä ole kuin se 1.

 

["nipsu"]

Toisaalta olen ajatellutkin että eihän kaikilla ole edes sitä lapsen isää kuvioissa mukana. Ja muutenkin meillä on parisuhde kunnossa ja taloustilannekin ihan ok...

 

[CandleLight]

En ole samanlaisessa tilanteessa ollut, mutta vastaan silti. Te voitte pärjätä. Teillä on toisenne ja vakaa suhde pohjalla kun lapsi syntyy. Uusia ystäviäkin varmasti löytyy kun on aktiivinen, käy esim. perhekerhoissa ym, löytyy muita samassa elämänvaiheessa olevia. Lastenhoitoapua voi saada myös esim. MLL:stä tarpeen mukaan. Ei se, kun saa lapsen, lopeta muuta elämää, kyllä varmasti näet muuta perhettäsi vielä. Se miten usein reissaatte välimatkaa riippuu teidän viitseliäisyydestä, toki myös siitä onko tiellä oma auto vai käytättekö julkisia, rahatilanteesta jne. Muista että autot kulkevat myös teidän suuntaanne ja tuskin on mahdotonta, etteikö perheenne voisi käydä teidän luonanne.

 

[äiki]

Esikoinen oli kahden viikon ikäinen kun muutimme 700 km:n päähän, ei ollu yhtään kivaa mutta pärjättiin. ja yhä olllaan sillä tiellä, lapsia syntynyt viisi lisää ja ystäviä siunaantunut. Uskon että tekin saatte uusia ystäviä, ottakaa haasteena se Tsemiä!!!

 

["nipsu"]

Kiitos kovasti vastauksistanne, huojentaa mieltä kuulla rohkaisevia mielipiteitä!

Auto meillä olisi käytössä ja uskoisin kyllä, että molempien vanhemmat tulisivat käymään meilläkin päin.

Tuntuu, että olen vielä lapsuudenkodissani aika kovasti kiinni ja siksikin oman lapsen saaminen pelottaa, kun pitäisi tehdä se lopullinen pesäero omiin vanhempiin.

Mutta ehkä se on niin kuin äitini sanoi tämän uutisen kuullessaan, että kyllä se elämä aina jollain tavalla järjestyy.

 

["vieras"]

Rohkeasti vain! Olen asunut ulkomailla kaukan mieheni ja omista sukulaisista, vieraalla kielella ja vierailla neuvolantadeilla vauvan myota voi loytaa uuden ystavapiirin ja tukiverkkoja ilmankin voi tulla toimeen. ompahan jannia haasteita elamassa. parisuhde ja vanhemmuus kasvavat eri tavalla vahvoiksi kun ollaan "omillaan", jos niille antaa mahdollisuuden takaisinhan voitte muuttaa kun opiskelut on loppu, jos viela haluatte....

 

["vieras"]

[QUOTE="nipsu";22143351]Kiitos kovasti vastauksistanne, huojentaa mieltä kuulla rohkaisevia mielipiteitä!

Auto meillä olisi käytössä ja uskoisin kyllä, että molempien vanhemmat tulisivat käymään meilläkin päin.

Tuntuu, että olen vielä lapsuudenkodissani aika kovasti kiinni ja siksikin oman lapsen saaminen pelottaa, kun pitäisi tehdä se lopullinen pesäero omiin vanhempiin.

Mutta ehkä se on niin kuin äitini sanoi tämän uutisen kuullessaan, että kyllä se elämä aina jollain tavalla järjestyy.[/QUOTE]

ja tama on upea tilaisuus teille kummallekin kasvaa itsenne nakoisiksi ihmisiksi itsenaisina lapsuudenkodista ja kun palaatte kylaan tai asumaan, kohtaatte kotivakenne ja ystavanne AIKUISINA ihmisina. Ja omana pikku perheena !

 

[41v.]

No mä sanoisin samoin kuin sun äiti. Eli kyllä se elämä aina jollain tavalla järjestyy. Huomaan, että itse asiassa olet ratkaisusi jo tehnyt, joten ei muuta kuin anna palaa vaan. Varmasti kadut jälkeen päin, jos et uskaltanutkaan katsoa että mitä elämä lapsen kanssa tuo tullessaan. Tsemppiä, kyllä te selviätte!

 

["Lila"]

Onnea vauvasta. Kyllä aina selviät yhden vauvan kanssa.

 

[vbqo]

Onnea vauvasta. Me asutaan 500km päässä tukiverkostosta. Me saatiin esikoinen suunnitellusti kun mies oli 24v ja minä 25v. Miehellä vielä TKK kesken. Mies opiskeli ahkerasti ja minä hoidin vauvaa kotona. Toinen vauva tuli vielä heti perään eli ikäeroa lapsille tuli 1v5kk. Hyvin selvittiin, vaikka silloin kun mies teki diplomityötä ja minä olin taaperon ja koliikkivauvan kanssa kotona niin hiukan väsymystä oli ilmassa. Minä kävin usein äitini luona siellä 500km päässä (ihan autolla ajoin lapsien ja koiran kanssa ) ja olin useamman viikon kerralla. Junalla olisi myös päässyt kätevästi, mutta kahden lapsen ja koiran kanssa ajoin omalla autolla paljon sutjakkaammin. Hyvin te pärjäätte varmasti. Käyt vaan tukiverkoston luona äitiyslomalla useasti ja varmasti vanhemmat ym. tulevat mielellään teillekin.

 

[ok]

Onnea! Elämä kantaa, luota siihen!

 

[sh]

Jos sulla hyvä tukiverkko nyt niin se kyllä pysyy muuttaessakin. Hieman se yhteydenpito muuttuu, mutta etenkin alkuun jo pelkkä henkinen tuki on tosi tärkeää. Eli siis on joku jolle soittaa edes. Lapsen kanssa tietysti tutustuu toisiin äiteihin, joista taas saat lisää ihmisiä verkostoosi. Kannattaa ottaa selvää paikkakunnan tarjoamista vauvaperhe-palveluista. Kerhot, kahvilat jne toiminta. Puistot ehkä sitten kun lapsi on vähän kasvanut. Jos vaan tilanteet sallii niin toki vauvankin kanssa pystyy matkustamaan Ymmärrän kuitenkin hyvin, että monta isoa muutosta kerrallaan jännittää

Onnea vielä

 

["mie"]

kyllä te pärjäätte, eihän ne ystävät ja sukulsiset sitä vauvaa hoida vaan te itse.