Yllättävä intohimon tunne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epätoivoinen........
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Sivupersoona.:
Siis hikinen mies vetää puoleensa. Uskaltaako naiset myöntää, että se on nimenomaan hienhaju joka miehessä vetää puoleensa.

Uskaltaa, hikinen maskuliininen mies on ihan paras haju maailamssa ;)

Minusta kyse on yhtälailla sielunkumppanuudesta ja "henkimaailman asioista" kuin myös fyysisyydestä, eläimelisestä lisääntymisvietistä, kemiat kohtaa, fermonit leijailee. Ajatukset samalla aaltopituudella. Olkoot vaikka kuu ja aurinko kolmiossa toisiinsa, ihan sama. Totta nuo tuntemukset silti ovat ja ihana on lukea muidenkin kokemuksista!

Kun tapasin mieheni, baarissa, n 10 min juttelun jälkeen hehkutin vieressä olevalle kaverille kuiskutellen että uijuijuij aivan lääpälläni, niin ystävä kysyi et "ai etteköte tunnekaan entuudestaan"... oli saanut semmoisen kuvan myös ulkopuolinen taho meidän ensiminuuteistan.
Siinä oli siis sitä jotain heti ensisekunnista alkaen.....
 
Onko tuo sielunkumppanuus eri asia kun rakastuminen?
Jos on eriasia, niin millälailla ne eroavat?
Onhan olemassa sanonta, rakastui ensisilmäyksellä. Joten voidaanko sanoa samasta tilanteesta, tapasi sielunkumppanin?
 
Jotain samaa on rakastumisessa ensisilmäyksellä ja parisielun kohtaamisessa. Se on sellainen energialataus, joka syntyy kahden ihmisen välille jostain selittämättömästä syystä. Me ihmiset olemme energiaa,ja jokaisella on aivan omanlaisensa energiakenttä. Minun oman teoriani mukaan silloin kun kahden ihmisen energiakentät sopivat harmoonisesti yhteen, ihmiset ystävystyvät tai rakastuvat tai ihastuvat toisiinsa. Siis minun energiani vetää puoleensa juuri tietynlaisia ihmisiä, jotka voivat olla hyviä, pahoja, tai kaikkea siltä väliltä. Kuitenkin juuri sillä hetkellä oikeita ihmisiä juuri minulle.
 
Ikävää olla arkipäiväinen, mutta se "sielunkumppanuus" on ferommonien aikaansaannosta. Teidän ominaishajunne miellyttävät toisianne. Oletteko panneet merkille, että jonkun hiki haiseen epämiellyttävältä ja toisen taas miellyttävältä? Se johtuu sopivista/epäsopivista feromoneista!

Suvun jatkaminen on kiinni siitä. Jos nainen pyyhkäisee ovulaation aikana limakalvojensa eritettä korvan taakse, on ihme, jollei tanssikaveri villiinny. Tuoksu on niin huomaamaton, että se vaikuttaa vain alitajunnana kautta. Jos haluaa flaksin, ei ominaistuoksuaan kannata peittää hajuvesillä.

Olisihan se jotenkin ihanaa kuvitella niitä sielunkumppanuuksiaan... mutta tästä siinä kuitenkin on kysymys. Tieteellinen arkisesti selitettynä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rakkaus on energiaa:
Jotain samaa on rakastumisessa ensisilmäyksellä ja parisielun kohtaamisessa. Se on sellainen energialataus, joka syntyy kahden ihmisen välille jostain selittämättömästä syystä. Me ihmiset olemme energiaa,ja jokaisella on aivan omanlaisensa energiakenttä. Minun oman teoriani mukaan silloin kun kahden ihmisen energiakentät sopivat harmoonisesti yhteen, ihmiset ystävystyvät tai rakastuvat tai ihastuvat toisiinsa. Siis minun energiani vetää puoleensa juuri tietynlaisia ihmisiä, jotka voivat olla hyviä, pahoja, tai kaikkea siltä väliltä. Kuitenkin juuri sillä hetkellä oikeita ihmisiä juuri minulle.

Tällainen lirputus ärsyttää minua. Olen minäkin "rakastunut ensisilmäyksellä". Oli voimakasta vetovoimaa ja energioiden sinkoilua sinne tänne. Harmi vain että ei se sitten osoittautunutkaan parisieluksi. Äijä oli niin uskomattoman tyhmä ettei mitään rajaa. Onneksi ei piiahdettu vihille jo samana iltana...

 
^kertomuksesi osoittaa, että et todellakaan ole rakastunut ensisilmäyksellä, vaan lähinnä vaan arkipäiväisesti hullaantunut/ihastunut/tuntenut himoa.

Tuolla aiemmin puhuttiin feromoneista ja niiden hajusta, joka muka selittää kaiken (hallelujaa, että tiede keksii aina helpon selityksen kaikelle;)). Ei se niin aina mene. Itse rakastuin 19 vuotta sitten ensisilmäyksellä ravintolassa kun näin nykyisen mieheni tulevan sisään. Katseet kohtasi (välimatkaa tooodella paljon) ja siinä vaiheessa tiesin heti, että tuo on elämäni mies. Siitä illasta asti ollaan yhdessä oltu ja rakastetaan ihan simona vieläkin (ei malteta edes pitää näppejä erossa toisesta, pusutellaan ja halitaan jatkuvasti).
Niin, ja siis minulla ei sitä hajuaistia ole käytännössä ollenkaan, se aisti siis puuttuu tältä neidiltä kokonaan, mutta eipä estänyt rakastumista vaikken feromoneja haistanutkaan;)
 
En usko ainakaan omalla kohdallani tuohon haju/ovulaatioteoriaan. Myönnän kyllä että noilla on tekemistä pariutumisen kanssa, mutta ei kaikissa tapauksissa.

Olin 6v kun tapasin ensimmäisen "Oikean", joten murrosikä oli vasta vuosien päässä. Ensimmäinen ovulaatiokin tuli vasta n.7 vuoden päästä, joten tuskin se noin pitkälle vaikuttaa ;) Ja poikakin oli vain 7 vuotias tuolloin, niin eipä hänellä paljon tainnut hiki vielä haista. Vuosia rakastin ja pahoittelin sitä kun tapasimme niin nuorina. Lopulta pystyin päästämään irti ja toivon että hän on onnellinen. Vaikka voihan olla että vielä tapaamme, jos niin on tarkoitettu.

Muitakaan ei oikein voi laittaa hajun/ovulaation piikkiin, sillä ehkäisypillerit estävät ovulaation ja muuttavat tuota feromonikoostumusta. Tämä tunne on kahden viimeisen kohdalla alkanut pillereiden aikana, mutta jatkunut vielä noiden lopettamisen jälkeenkin.

Voihan olla että tässä on joku mekanismi, jolla jotkut ihmiset pystyvät havaitsemaan parhaiten yhteensopivat geeniyhdistelmät.

Ihan tulevaisuutta ajatellen, olisi kiva tietää minkä ikäisiä olitte kun kohtasitte "Niitä Oikeita"? Itse olin ensimmäisen kohdalla 6v, toisen 20v ja kolmannen 22v. Mietin vaan, että tuleekohan niitä vielä tulevaisuudessa useampiakin vastaan...
 
No itse sanoisin, että sehän tässä just hämmästytti, kun oltiin juuri tuon fyysisen kanssakäymisen kannalta mahdollisimman huonoon aikaan liikkeellä, eli ei ainakaan ovulaation aikaan minulla. Edelleenkin erottaisin fyysisen himon ja tämän toisen järisyttävän tunteen toisistaan, sillä ainakaan minulla ne eivät ole sama asia.

En myöskään kutsuisi tätä ilmiötä rakastumiseksi ensisilmäyksellä, sillä itse määrittelen rakkauden vähän eri tavalla ja olen siksi sitä mieltä, että se ei koskaan vaan tapahdu vaan siihen ikään kuin kasvetaan ja samalla se rakauskin kasvaa. Parempi sanavalinta mielestäni olisi ihastuminen ensisilmäyksellä, sillä siitähän yleensä on kysymys.

Minun kohtaamiset on tosiaan tapahtuneet 16, 20,21 ja 33 vuotiaina, joten ei mitenkään järjestetysti. Ehkä kun kuitenkin tarkastelee näitä kaikkia tilanteita näin jälkeenpäin oma henkinen tila on kaikissa näissä tapauksissa ollut erittäin hyvä. Olen aina enne noita tilanteita ollut erittäin tyytyväinen omaan elämääni ja itseeni. Ehkä hiukan sellainen Zen-tila, ettei kaipaa erityisesti mitään, mutta on avoin nauttimaan kaikista pienistäkin asioista.
 
Tämä on nyt vanha ketju, mutta pakko on päästä purkamaan, kun täällä olevat kirjoitukset osuivat asian ytimeen. Olen kokenut tunteen kahdesti. Molemmilla kerroilla kyseiset miehet ovat tunteneet jotain saman kaltaista. Ensimmäisen ehdokkaan kanssa seurustelin vajaan vuoden, kun olin vielä alaikäinen. Se päättyi huonosti, kun petin häntä idioottimaisuudessani. Voin sanoa tulevani jollain tasolla rakastamaan häntä aina ja tuosta suhteesta toipuminen kesti siihen saakka, kunnes kohtasin tämän toisen miehen, joka oli vielä suurempi pamaus vasten kasvoja. Hänen kanssaan olin yhdessä reilut seitsemän vuotta. Nyt olemme soutaneet ja huovanneet melkein kaksi vuotta edes takaisin, emmekä kumpikaan tunnu pääsevän eteenpäin. Niinpä olemmekin keskustelleet uudelleen yrittämisestä, ja olemme viettämässä tulevan viikonlopun yhdessä.

Törmäsin termiin "limerenssi" juuri eilen netissä. Nyt olenkin miettinyt, onko kyseessä jokin täysin sokea, epärealistinen tunne, vaiko aito rakkaus. Tällainen "ensi silmäyksellä" -juttu tuntuu todelliselta, mutta mitä tehdä, jos kyseinen suhde ei toimikaan, mutta rakastat silti hullun lailla pääsemättä tunteesta irti? Suhde tämän miehen kanssa on parhaimmillaan ylimaallisen taivaallista, mutta pahimmillaan ajaa syvimpiin epätoivon syövereihin. Ulkopuolisten on niin helppoa sanoa, että päästä irti, homma ei tule toimimaan. Meidän suhteessamme on niin paljon hyvää, mutta se on myöskin järjettömän mustasukkaisuuden piinaama. Kuitenkin... tekisin mitä hyvänsä hänen vuokseen.

Ensimmäinen rakkauteni asuu ihan toisaalla, joten irti pääsyä helpotti se, ettei häneen törmännyt missään. Kuitenkin tunnen tuon yhteen kuuluvaisuuden tunteen aina hänet kohdatessani. Mutta tämä toinen mies asuu vain muutaman kilometrin päässä minusta. Hän sanoo yrittäneensä päästää irti viime kuukausien aikana, mutta aina kun toinen meistä uhkaa vetäytyä, toinen seuraa perässä. Toisaalta kaipaisin tyyntä, tasapainoista onnea ja rakkautta, mutta alan uskoa, ettei sitä ole olemassa minua varten. Aika hankalaa sitä on pakottamallakaan luoda, jos typerä sydän huutaa "sen oikean" perään.
 

Similar threads

Yhteistyössä