miksi tuntuu tältä???

[lilja1976]

Siis olen ihan ok parisuhteessa, mies, 2 ihanaa lasta, iso talo jne jne... mutta viime päivinä on tuntunut siltä etten rakasta miestäni niin kuin tulisi!!! Tykkään hänestä, mut en rakasta!!! Ainut vahva rakkaus menee lapsiini!!!

Välillä oikein ärsyttää kun mies yxkax tulee halailee ja pussailee...tekis mieli sanoo et mene pois!!! Välillä oikein nautin siitä kun mies työmatkoilla ja saan olla vain lasteni kanssa ja tehdä kotona mitä haluan!!!

Mut jos mies poissa 2 vk, tulee pieni ikävä!!!

Mihin rakkaus katosi, vai tuliko arki vain eteemme???

 

[hei]

Mulla on ihan sama tilanne. Ollaan molemmat miehen kanssa vielä nuoria, yhdessä oltu useampi vuosi. Lapset saatiin nopealla tahdilla, ehkä hieman vahingossakin. Miehellä on ollut suhteentapaisia muihin naisiin, silti olen antanut anteeksi. Hän on hyvä isä lapsillemme (vajaa 2 v ja 6 kk), mutta se jokin puuttuu. Seksiä harrastetaan tosi harvoin ja puhutaan lähinnä lapsista jne. Minusta tuntuu etten kohta kestä tällaista kämppisjuttua, aivan kuin kaksi vierasta ihmista asuis saman katon alla. Sunnuntaina tein sitten jotain.. Petin miestäni. Sain uskomattoman hyvää seksiä ja tunsin itseni Naiseksi. Nyt mietityttää, pitäisikö erota.

Minkä ikäisiä lapsia/lapsi teillä on?

 

[lilja1976]

\

Mulla on ihan sama tilanne. Ollaan molemmat miehen kanssa vielä nuoria, yhdessä oltu useampi vuosi. Lapset saatiin nopealla tahdilla, ehkä hieman vahingossakin. Miehellä on ollut suhteentapaisia muihin naisiin, silti olen antanut anteeksi. Hän on hyvä isä lapsillemme (vajaa 2 v ja 6 kk), mutta se jokin puuttuu. Seksiä harrastetaan tosi harvoin ja puhutaan lähinnä lapsista jne. Minusta tuntuu etten kohta kestä tällaista kämppisjuttua, aivan kuin kaksi vierasta ihmista asuis saman katon alla. Sunnuntaina tein sitten jotain.. Petin miestäni. Sain uskomattoman hyvää seksiä ja tunsin itseni Naiseksi. Nyt mietityttää, pitäisikö erota.

Minkä ikäisiä lapsia/lapsi teillä on?

Poika on 9v ja tyttö (äidin oma prinsessa) 2v

 

[hei]

Todella vaikea sanoa, ovatko tunteet kuolleet vai onko arki astunut kuvioihin. Entä jos koettaisitte viettää aikaa kahdestaan, tehdä suhteen eteen jotain?

 

[lilja1976]

meneekö muilla hyvin????????????? Rakkautta riittää!!! ette ole pettäneet miestänne ikinä, rakastatte häntä kaikkine virheineen??? Että oon kade teille!!! :attn:

 

[hei]

Tuskin kaikilla muilla menee hyvin, mutta luulen että kovin moni ei halua tunnustaa edes itselleen että jokin mättää. Ootteko kokeilleet esim. viedä lapsia hoitoon yöksi ja tehdä jotain yhdessä? Mitä mieltä mies on tilanteesta?

 

[lilja1976]

\

Tuskin kaikilla muilla menee hyvin, mutta luulen että kovin moni ei halua tunnustaa edes itselleen että jokin mättää. Ootteko kokeilleet esim. viedä lapsia hoitoon yöksi ja tehdä jotain yhdessä? Mitä mieltä mies on tilanteesta?

meillä se 9 v poika käy isänsä luona joka toinen viikonloppu mutta neiti 2 v on meidän yhteinen ja mies ei halua että hänet vietäisiin jonnekkin hoitoon!! Pitäiskö jo siitä kuvitella jotaa??

 

[koukero]

joo arki ahdistaa välillä eroakin olen miettinyt.nyt parempi vaihe kun oltu lomalla ja saanut rentoutua.en ole pettänyt koskaan,eikä miehenikään.lapset pieniä ja vievät mehut ja mies tekee pitkää päivää.semmosta se arki on mä olen kyllä omaa aikaa ja suunnitelmia tehny että jaksaa paremmin.mies ei vaihtamalla parane olen sitte mieluummin yksin jos joskus eroan.rakkaudesta en tiedä kait sitä jonkin verran vielä on eihän se kulu 15vuodessa... :snotty:

 

[minna]

meillä poika 9kk ja toinen tulossa.
en voi sanoa rakastavani miestäni samalla tavalla kuin ennen, jos hän yrittää halata tms. tulee minulle todella vaivautunut olo ja pakko siirtyä kauemmas,seksiä on mutta en nautis siitä tippaakaan. en ole pettänyt enkä aiokkaan.

kysyit miksi tuntuu tältä..mietin aivan samaa..kunpa tietäs,toisinaan pelottaa että tässäkö tämä nyt oli vai näinkö aion elää loppuelämäni
en tiedä vielä,aika näyttää.

 

[Hyväntuulinen]

Moi!
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä juhannuksesta-90 ja kesällä tulee avioliittoa 9vuotta, meillä on neljä lasta jotka olemme (lähes aina ) hoitaneet itse, sukulaiset kaukana.Yhdessäoloon mahtuu rakastumisia ja sitä puuduttavaa harmaata arkea. Puhuminen ja myös KUUNTELEMINEN on pelastanut monta iltaamme. Ei voi olettaa mitä toinen ajattelee ellei oikeasti panosta kuuntelemiseen. Asioista voi puhua monella tavalla ja jo se ettei (mikä yleensä tapahtuu väsyneenä) tokaista toiselle "mikset sä koskaan", "miksi sä aina"...siinä toinen on jo takajaloillaan eikä vielä ole päästy edes siihen että:"Voisitko sä tyhjätä astianpesukoneen kun mun mielestä sitä on kivempi täyttää...".
Elämä on sitä ylämäkeä ja alamäkeä. Huipulla ei kukaan pysy kokoaikaa. Yhdessä joku kivä tempaus...vaikka eväsretki ja kivien heittely lasten kanssa jokeen/mereen voi jo olla niin kivaa että koko perhe nauttiikin erilailla. Kiire pitäisi pystyä pysäyttämään. Kavereiden luona kyläily tai kaverit kylään , niin jo hetkeksi arki muuttuu. Puolison kanssa kannattaa puhua vaikeistakin asioista. Sanoa vaikka valmiiksi että kirjoitin avainsanoja paperille, voitaiskos yrittää puhua näistä...ihan sama onko avainsanat pyykkit, takaapäin, iltapala...ja antaa toiselle lupa kuunnella, ei tarvitse heti vastata vastaa vaikka seuraavana iltana. Silloin on ollut ainakin aikaa ajatella ja mahdollisesti rauhoittua omien mielipiteiden kanssa. Kun toista rakastaa voi myös mennä puolitiehen vastaan. Eli jos vaimolle on niin tärkeää puhua, miksi mies ei kuuntelisi. Jos miehelle on tärkeää siivota autotallia, miksi ei veisi sinne eväsleipiä ja kahvia...rakkautta voi näyttää niin monelle lailla.Tärkeää on ettei loukkaa toista jos itse on allonpohjalla. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut tai noussut takajaloilleen esimerkeistäni..."Jos suo oikkein kovast joku jurppii, niin mieti näkyyks se Saturnukseen asti!"

 

[minä]

Samaa mieltä kanssasi, hyväntuulinen!! Tosin enpä tiedä olenko oikea ihminen vastaamaan tähän, koska olen ollut naimisissa vasta kaksi vuotta. Vielä ainakin olemme yleensä rakastuneita (vaikka onhan niitä harmaitakin päiviä). Nyt kun mies on viisi päivää poissa, on jo kova ikävä. Mutta en minä odota että tätä jatkuisi koko elämä. Minusta on aivan luonnollista, että parisuhde muuttuu elämän myötä. Luulen joskus vielä jopa vihaavani miestäni hetkellisesti, mutta sitten taas tulee varmaan aikoja että olen jälleen rakastunut. Nykyajan ihmiset kai haluavat olla aina rakastuneita ja siksi eroavat heti kun ei ole enää niin hauskaa, kuvittelevat ettei tästä enää nousta. Mutta tsemppiä kaikille!!! Vaalitaan parisuhteitamme ja pidetään siitä huolta!!! Täytyy muista - tämän sanon ennen kaikkea itselleni - että rakkauden tarkoitus ei ole oman onnen tavoitteleminen, vaan yrittää tehdä toinen onnelliseksi!

 

[Lupiini]

Joo, vähän kuulosti tutulle. Musta myös tuntuu että lasta jaksan rakastaa ihan hurjasti, pusia ja halia ja miehelle ei rakkautta "riitä". Pidän hänestä enemmän kuin paljon enkä halua erota enkä myöskään häntä pettää. Silti yllätän itseni ajattelemasta miltä kaikki tuntuisi yhden toisen miehen kanssa. Mahanpohjassa kutittaa kun hänet näkee ja tunne ei ole aivan yksipuolinen.... Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut ja olen yrittänyt sen verran vältellä tätä tyyppiä ettei mitään pääsisi tapahtumaankaan. En halua loukata miestäni ja toivon että tämä tästä vielä taas paranee. Ehkä osansa tähän on siinäkin, että emme lapsen syntymän jälkeen ole olleet yhtään missään kahdestaan (paitsi joskus kaupassa käyty) eikä näin ollen olla päästy "vaalimaan" suhdettamme. Mutta mukavaa yhdessäoloa ja parempaa tulevaisuutta kaikille toivottaa hän. :heart:

 

[heila]

on se kumma kun kaikilla "parillisilla" niitä toisia miehiä riittää ja olis joku "varalla" jos ero tulisi. Minulla yksinhuoltajana ei ole tässä pariin vuoteen tullut edes vastaan ketään miespuolista jonka kanssa olisi voinut jutella! Pitäkää nyt hyvät ihmiset kiinni miehistänne jos he teitä rakastavat ja hoitavat, ettäs kehtaatte ajatellakaan muita, miten itsekästä!

 

[lonely heart]

löysinpä vihdoin topicin, jossa ihmisillä samoja ongelmia kuin mulla :headwall:
Meillä 10 v avioliittoa takana ja lähes 15 v oltu yhdessä, 4 yhteistä lasta, ei pettämisiä kumminkaan puolin, mutta SILTI EI TUNNU MILTÄÄN?!?
on kuin2 ihmistä asuisi saman katon alla, mutta kun näkee toisen ei ole mitään keskusteltavaa ja toisen olemus ärsyttää suunnattomasti. Lapset ovat minulle henkireikänä tähän elämään, muuta yhteistä meillä ei pankkilainojen lisäksi taida enää ollakkaan.
Olen usein miettinyt mihin se rakkaus ja onnellisuus oikein katosi? Arjen pyörittämiseen? Pyykkikasojen alle? Väsymykseen? Rahahuoliin? En jaksaisi tälläistäkään elämää elää, mutta ajatus mahdollisesta erostakin pelottaa.
Tahtoisin että edes joskus huomaisin olevani onnellinen enkä vain harmaana vaeltava kaikesta huutava muumio :ashamed: