E
epätoivoinen........
Vieras
Hei!
Koin tänään varmaan 1. kertaa elämässäni hirveän sähköisen latauksen itseni sekä metrossa vastaan tulleen täysin tuntemattoman miehen välillä. Tunne oli niin vahva, että halusin melkein välittömästi poistua metrosta, sillä olen kuitenkin ihan onnellisesti naimisissa. Loppujen lopuksi vain yritin katsella muualle samalla kun koko vartalo meni ihan hervottomaksi toisen läheisyydestä ja itkua pidellen istuin metrossa sillä tilanne tuntui ihan kauhealta, koska en ole sinkku enkä mikään kokeilijakaan siinä mielessä. Lähtiessäni metrosta mies vielä jäi samalla pysäkille ja lähdinkin heti ihan eri suuntaan, etten vai mene samasta ovesta ulos kuin tuo mies. Mies seisoi noin 1m päässä minusta ja mitään fyysistä kontaktia ei välillämme ollut. Ihan ihmeellinen kokemus. Muistan joskus nuoruudessani kokeneeni jotain samankaltaista, mutta ei läheskään näin vahvaa tunnetta ihastuksiani kohti, mutta heidät sentään tunsin. Lisäksi mies ei ollut mikään ihmeellisen näköinen, tosin kyllä ihan minun tyyppiäni.
Nyt haluaisinkin kuulla, onko teille muille koskaan käynyt näin?
Naiset kommentoikaa eriyisesti voisiko syynä olla vaikka hormonit?
Pelottaa vain, että minusta on tulossa joku intohimonarkkari, joka vähän väliä saa tällaisia tunnekuohuja ihan vieraita ihmisiä kohtaan ja se ei kyllä kivalta kuulosta. Intohimo ok, mutta mielellään vain miestäni kohtaan kiitos.
Sitten vähän vielä pohjatietoja. Olen ihan oikeasti perusonnellisesti naimisissa. Seksistäkään ei ole puutetta ja se on ihan hyvää, välillä mieletöntä ja välillä ok, varmaan kuten kaikissa normaaleissa suhteissa. Itseasiassa viime aikoina voisi sanoa, että suhteessamme seksi on lisääntynyt viimeisen parin vuoden aikana merkittävästi sitten alkuaikojen jälkeen tuleen hiljaisemman kauden. Olen ennen naimisiin menoa viettänyt sopivan menevää elämää ja mieheni on parhaimmillaan ehdottomasti paras miehistä joiden kanssa olen ollut. Eli puutteessa ei pitäisi olla ja myös mieheni saa minut ihan hervottomaksi tekemättä mitään muuta, kuin olemalla hyvän näköinen.