Heipparallaa piiitkästä aikaa!
Täällä on tapahtunut paljon, onnea sekä synnyttäneille että plussanneille!
Milk@, mun tiedoissa taitaa olla vähän puutteita:
lallaa77.................36.........LA 10.2.2014...........2.lapsi..........KOS
Täällä taitaa olla meneillään 20. raskausviikko, jos oikein laskeskelin. En ole oikein tullut kirjoitelleeksi tänne, enkä minnekään, kun aika viipottaa käsistä yksivuotiaan kanssa... Toisaalta on ollut tosi erilainen raskaus kuin eka (joka siis saatiin alulle IVFllä), fyysisesti kuitenkin aika samalla kaavalla mennään. Nyt siis toivottu ja vähän pelättykin luomuraskaus meneillään ja ensi viikolla on rakenneultra. Tähän asti on ollut aika huoleton olo, mutta nyt pukkaa ahdistusta siitä, että entäs jos kaikki ei olekaan ok. Mahaa on jo sen verran, että "kaikki" tietävät raskaudesta.
Keskeisin huolenaihe on kuitenkin se, miten ihmeessä jaksan ensi vuoden: miten ylipäänsä on mahdollista selvitä vauvan ja kaksivuotiaan villikon kanssa? Meillä on kyllä isovanhemmat ja muutakin tukiverkkoa lähellä ja auttamassa, ja ekan kanssa on ollut kohtuullisen rentoa. Ehkä juuri tähänastisen helppouden takia tuntuukin niin pelottavalta, että entä jos nyt kaikki muuttuu mahdottomaksi...
Miten nyt 3. tai useammatta ( ) lasta odottavat ovat kokeneet perheen kasvun? Käytännössähän ihmiset selviävät tiukoistakin paikoista ihmeen hyvin - tai ainakin selviävät... mutta välillä tuntuu ekaa lasta kohtaan jopa epäreilulta, että nyt ollaan pukkaamassa pikkusisarusta kehiin, ennen kuin hän pystyy oikein hahmottamaan, mistä on kyse (ikäeroa tulee olemaan ~1v11kk).
Anteeksi omanapaisuus - yritän jatkossa käyttää hieman työaikaa palstan perässä pysymiseen, niin voi paremmin kommentoidakin
Lallaa ja Pikkarainen 19+0
Täällä on tapahtunut paljon, onnea sekä synnyttäneille että plussanneille!
Milk@, mun tiedoissa taitaa olla vähän puutteita:
lallaa77.................36.........LA 10.2.2014...........2.lapsi..........KOS
Täällä taitaa olla meneillään 20. raskausviikko, jos oikein laskeskelin. En ole oikein tullut kirjoitelleeksi tänne, enkä minnekään, kun aika viipottaa käsistä yksivuotiaan kanssa... Toisaalta on ollut tosi erilainen raskaus kuin eka (joka siis saatiin alulle IVFllä), fyysisesti kuitenkin aika samalla kaavalla mennään. Nyt siis toivottu ja vähän pelättykin luomuraskaus meneillään ja ensi viikolla on rakenneultra. Tähän asti on ollut aika huoleton olo, mutta nyt pukkaa ahdistusta siitä, että entäs jos kaikki ei olekaan ok. Mahaa on jo sen verran, että "kaikki" tietävät raskaudesta.
Keskeisin huolenaihe on kuitenkin se, miten ihmeessä jaksan ensi vuoden: miten ylipäänsä on mahdollista selvitä vauvan ja kaksivuotiaan villikon kanssa? Meillä on kyllä isovanhemmat ja muutakin tukiverkkoa lähellä ja auttamassa, ja ekan kanssa on ollut kohtuullisen rentoa. Ehkä juuri tähänastisen helppouden takia tuntuukin niin pelottavalta, että entä jos nyt kaikki muuttuu mahdottomaksi...
Miten nyt 3. tai useammatta ( ) lasta odottavat ovat kokeneet perheen kasvun? Käytännössähän ihmiset selviävät tiukoistakin paikoista ihmeen hyvin - tai ainakin selviävät... mutta välillä tuntuu ekaa lasta kohtaan jopa epäreilulta, että nyt ollaan pukkaamassa pikkusisarusta kehiin, ennen kuin hän pystyy oikein hahmottamaan, mistä on kyse (ikäeroa tulee olemaan ~1v11kk).
Anteeksi omanapaisuus - yritän jatkossa käyttää hieman työaikaa palstan perässä pysymiseen, niin voi paremmin kommentoidakin
Lallaa ja Pikkarainen 19+0