Yli 36v KesäToiveet

Heippa vaan kaverit!

Nyt on syyslomareissu heitetty. Vielä ei tiedä tulokmo enterorokko meille vai ei, mutta toistaiseksi kukaan ei ole oirehtinut.

Lomanen oli ihan rentouttava ja tarpeeseen. Nyt pitääkin seuraavat viikot keskittyä opintoihin, jotta saisi nuo suunnittelemansa suoritukset aikaiseksi. Niin, ja tänään kävin töissä juttelemassa esimiehen kanssa tulevista hommista. Enkä kertonut raskaudesta mitään. Nyt on sitten huono omatunto.

Np, ehkäpä sen ehtii ilmoittaa myöhemminkin. Lain mukaanhan sitä ei tarvitse ilmoittaa kuin 2kk ennen joten joulukuussa lienee ok, mikäli matkustja pysyy siihen saakka mukana ja kaikki on ok.

Paha olo vaivaa jatkuvaluonteisesti. Ihme homma. Ei tiedä pitäisikö syödä vai olla syömättä... Siitä on kuitenkin kai oltava onnellinen, sillä kertoohan se kai, että kaikki on suht. ok.

Nyt odotellaan sukulaisia kylään ensi yöksi. Väsyttää tolkuttomasti eikä jaksaisi, mutta niillä kun ei ole tapana kysellä saako tulla vai ei. Vähän niin kuin täti :LOL:

Hyvää viikon jatkoa!
 
Torstain toiveikkaat

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava


PIINASSA :headwall:

Lyydia2001 Kp 24/28-30

Mimsku 27/n.30

Kipinää Kp 30/??-??

Micosa Kp 32/28-33

Tiitiäisen äiti Kp 38/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Kuntsikka 9/24-27 (yk.5)

Pilkettä 19/29-31


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Epskeps Kp 5/27-28 (yk.4)


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia


 
Moikat kaikille! :wave:

Pilkettä, jaa enpä tiedä miten tuon "kimppalaihduttamisen" toteuttais. Muutoin kuin vaan tsemppaamalla ja tukemalla toista ja tietty kertomalla tuloksista KUN niitä tulee ;) :D Mulla tää on ihan toivotonta. Nytkin päätin etten mitään pupella, mutta kas vain kun käsiin osui ihania kermakaramelleja... :p :ashamed: Onneksi ne on kohta loppu, lisää ei sitten osteta :kieh: :LOL: Sä taidat voittaa heti kättelyssä tuossa kumpi on polttanut vähemmän-kilpailussa.. :ashamed: Mä olen tyytyväinen kun menee enintään 10 päivässä.. :ashamed: Pitäis siis tsempata senkin suhteen vähän enemmän...

Lyydia kiva kun "ilmoittauduit" =) Siirsin sut piinailemaan. Toivottavasti tärppää!! ++++++++++++++ :whistle: :whistle:

Klaava moi! Kiva kuulla että reissu sujui kivasti! =) Onko sulla "vaan" paha olo vai oksettaako myös? Itse tuota jälkimmäistä harrastin esikoista odottaessa ja tiedän ettei se ole kovinkaan kivaa, mutta ei varmaan ole tuo jatkuva pahan olon tunnekaan.. Joten jaksamisia sinne vaan kovasti! Niinkuin äitiysneuvolan terkka mulle sanoi aikanaan hyvä vaan kun on paha olla :D

HissunMyy, kiva taas kuulla kuulumisia sieltäkin. Niin se IKÄ vaan voi olla sellainen riesatekijä tässä raskautumishommassa vaikka itsestä tuntuu vielä nuorelta tää olo (paitsi ihan aikaisin aamulla... :LOL: ) Saapi nähdä miten tässä itselle käy. Nyt sinne vain hirmuisesti jarrusukkia pienelle salamatkustajalle :heart: <br><br>
 
Perjantain plussatuulet

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava


PIINASSA :headwall:

Lyydia2001 Kp 25/28-30

Mimsku 28/n.30

Kipinää Kp 31/??-??

Micosa Kp 33/28-33

Tiitiäisen äiti Kp 39/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Epskeps Kp 6/27-28 (yk.4)

Kuntsikka 10/24-27 (yk.5)

Pilkettä 20/29-31


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia

 
Perjantai aamua tytskät :flower:

Ja moikka Hissunmyy ja Lyydia =) !

Mukava kuullä että Hissunmyyn pienokaisella on kaikki kunnossa ja myös äitee voi hyvin =)
Kyllä, kyllä se ikä...kääk! Mun sisko sai vuosi sitten tytön ( 40v) Tyttö syntyi onneksi terveenä, mutta kyllä sisko oli hieman "vaivaisempi" kuin esikoistaan saadessa eli verenpaineet tuppas kohoamaan ja viimeisen kolem viikkoa hän olikin sitten vuoroin sairaalassa ja vuoroin kotona ( alkava raskausmyrkytys) Kaikki meni kuiteskin loppuun hyvin ja ihan lepo auttoi =)
Toisaalta ystäväni sai pari vuotta sitten 43v pojan eikä raskausaikana mitään erityistä. Poitsu syntyi muutaman viikon ennenaikojaan, mutta se ei välttämättä johtunut iästä. Sinne vaan tuhatmäärin :heart: Hyvinvointia, lämpöä, tarrasukkia ja lepoaikaa Hissunmyy

EpskepsJuu, eikös se ole niin että tilaisuus tekee varkaan....meillä taas on töissä namumyyntiä ja etenkin ne suklaalootat saavat askeleeni kerranpäivässä siihen suuntaan. Ei o monena päivänä milloin olisin pystynyt siihen että enpäs otakkaan..Tupakka on jotenkin helpompaa siten, että pyrin olemaan polttamatta heti aamulla niin pitkälle päivään kuin mahollista ja usein se päivä sujuukin siten, että kun joku pikku mielihalu tuleekin niin ajattelen että no, en vielä. Sitten se usein on jo pois. Tosin mäluulen, että töisä sitä tupakkaa ei mieti muutenkaan. Kyllä meillä usein ne päivät niin lennokkaita ovat.
Pitää vähän pureskella tota laihdutusta..oisko hyvä aloitttaa vain siitä, että ei yhtään karkkia sulla ja ei yhtään suklaata mulla/ per pvä?? :D Tätä voi vähän konkreettisemmin "hallita" ja oikeestai ainakin omalta kohdalta luulen, että jo se vie hitaasti muutaman kilon pois...ja sitähän voi tulla intoa sitten lissää muuhunkin rasvan vähentämiseen ym kun huomaa että onnistuu tuossa! Joten miten ois, NO NAMU! -päivät ( ainakin arkisin)

:kieh:

Täällä on nyt vaavinalut taatusti ainakin matkalla oikeaan paikkaan. Sillä ahkeraan on pupujusseina oltu :saint:
Nyt ei voi muuta kun ristiä kätensä ja jättää ns. Herran haltuun :D
:heart: Näin uskonnollista termiä käyttääkseni.

Eloni ekaa kertaa tunsin, niin ainakin oletan, niin munasolun irtoamisen ihan konkreettisesti. Heräsin yölläsiihen, että oikealla puolella toissayönä tuntui sellainen ihan kuin pikku " Räjähdys" ja pari min sen jälkeen niinkuin sellaista kirvelykipua. Ihan kummallinen. Mä en voi ajatella muutakuin että tuo greippi on nää tuntemukset saanut tuntumaan noin herkästi. Koska selkeät tuntemukset oviksesta ja muutoinkin pMS-oireista alkoivat viime kierrossa, samoin kuin greipin litkintä...Vai voiko pelkkä vaavikuume saada naisen näin herkäks. Kuvittelua tuo öinen tapahtuma ei ollut, koska nukuin kuin tukki ja heräsin siihen.

Noh, nyt taas arkiasioihin ja töihin lähtö...tänään pitäsi mennä muksujen kanssa jalkapalloa pelaamaan, hehhe....meikäläinen.....
:LOL:

Hauskaa päivää!
 
Klaava harmaana
Sukulaiset on kestitty ja poistuneet. Ihan mukavaa oli, mutta vähän hankalaa oli olla sosiaalinen, kun koko ajan teki mieli maata sohvalla parantelemassa pahaa oloaan.

Pari kertaa olen oksentanut, mutta sekin on onneksi jäänyt lähes yökkäämisen asteelle. Etova olo vaivaa sen sijaan melkein koko valveillaoloajan ja joskus myös iltayöstä. Mutta kai se siitä loppuu joskus.

Minäpä siivosin tänään! Olen itsestäni tosi ylpeä, sillä mulla tuo siivoaminen jää usein tekemättä, varsinkin kun meillä käyt siivooja aina joka kolmas viikko (mieheni tapa osallistua siivoamiseen on palkata siivooja, mutten valita =) ). Nyt oli kuitenkin pakko, sillä omat ja vieraat lapset kantoi eilen lehtiä sisälle.

Pitäiskin painella ulos haravoimaan loput lehdet, kun sais katraan kiskotuksi videoiden edestä liikkeelle.

 
Klaava harmaana
Äh, unohtui varsinainen aihe eli näin viime yönä unta keskenmenosta. Oli inhottavan toden tuntuinen uni ja jäi melkoisen ikävä fiilis aamulla. Onneksi nyt on jo mieli vähän parantunut, sillä olo on ihan samanlainen kuin eilenkin.

Koskaan ennen en ole raskausaikana uneksinut keskenmenosta, mutta eipä mulla siitä aiemmin ollut kokemustakaan. Näköjään se vaan tuolla takaraivossa asia elää edelleen :(
 
Moikka Pilkettä! =)

No namu-päivät kuulostaa hyvältä! Eli vähän samaa kuin lapsillekin nuo hampilääkärit sun muut suosittelee, että on karkkipäivä sitten vaan kerran viikossa... ;) :LOL: Joop, tässä sitä ollaan ilman namua ja kyllä ahdistaa.. \|O Niinpä ahdistukseeni syön RUSINOITA! :LOL: Eihän ne nameja ole, vaan HEDELMIÄ! Eikös vain!` :D :LOL: Onkos ne muuten lihottavia..? Ainakin tähän ahdistavaan namunkaipuuseen ne antavat vähän lohtua, joten saako niitä syödä..? Saahan...? :p :saint: Joten yritetääs vaan yhdessä Pilkettä tuota No namu-juttua! Josko sillä pääsis hyvään alkuun.

Eilen illalla tuli kauhea nälkä ja mietin mitä ei_lihottavaa sitä vois syödä ja päädyin sellaiseen riisikakkua+ teetä ratkaisuun ja kyllä maha kurni yöllä! :/ Mut jospa se tästä. Kunhan tuo mahalaukku tuosta pienenisi niin ei kurnuttelisi lisäruoan perään.. :kieh:

Olipas sulla melkoisia yöllisiä tuntemuksia! :eek: Jopas jotakin! Pitää tässä ihan oikeasti sitten tuota greippimehua harkitsemaan. Se kun näyttäisi tekevän oikeasti kummia. Tuolla vkon 42 pinossakin on kirjaimellisesti vinopino pudonneita, niin nyt sinne saatiin 1 plussa ja sen saanut oli greippimehua juonut... Että semmoista.

Toivotaan että se sun irronnut munasolu siellä jakaantuu ja jakaantuu ja sitten kiinnittyy ja PYSYY kiinni ja kasvaa pieneksi ihmiseksi! :) :heart:

Klaava :wave:
Ei tuollainen yökkiminen kyllä kivalta kuulosta.. :x Mut minkäs sille oikein mahtaa? Kaikenlaisia niksejähän on olevinaan, mutta mulle ei ainakaan mikään niistä tehonnut. Kuten sanottu, hyvä vaan kun on paha olla, senhän pitäisi tarkoittaa vain sitä että pienokaisella on kaikki hyvin. :) :heart:

Meille pitäis kans saada tuollainen siivooja! Olen aika saamaton siivoilemaan.. :/ Ei kehtais ottaa imuria esille, saati sitten tehdä mitään muuta. Pölyjä meillä pyyhitään varmaan vaan 2 kertaa vuodessa.. :ashamed: Muuten sitä ehkä vähän innokkaammin siivoais, mutta kun se on niin hermoja repivää hommaa tuon apurin kanssa ettei sitä useasti kehtaa tehdä. Vaikka keksisin hänelle mitä tahansa apuhommia niin aina ne siivoukset menee hulinaksi ja harvoin tulee sellaistakaan tilaisuutta että saisin yksin siivota.. Suorastaan haaveilen sellaisesta että saisin edes kerran siivota koko päivän, ihan rauhassa.. sais edes hetkeksi tämän kodin siistiksi.. :whistle: No menipä nyt siivoamisesta vuohkaamiseksi... :p

Omaa
Tänne ei kummempia edelleenkään. Tädin sotkuja vielä löytyy, mutta onneksi on jo poistunut tästä kehosta. Eikä takaisin tarvii tulla!!! \|O Mielessä pyörittelen ensi viikon gyneä, että mitähän siellä tapahtuu ja mitä se gyne sanoo... :/ Toivottavasti en ole niin lahopäinen kuin viimeksi ja muistan mitä piti sanoa!! :ashamed:

Hyvää viikonloppua kaikille!! :wave: :) <br><br>
 
=) ihanata perjantaita naiset :flower:

Hei Klaava Voi tuota yökkimistä! Onneksi kuiten kaikki pysyy sisällä ja kyllähän se varmaan aikas pian sulla loppuu. MItkäs sulla nyt jo on rv:t?

Mulla taisi olla poitsun odotuksessa vain sellaista iltaetovaa oloa ja 1vko kokajan pahaolo, mutta pystyin syömään vain ja ainoastaan Oululaisen jälkiuunileipää ja tomaattia ja sipulia siinä päällä. No makasin sängyssä ja söin siten niitä. Siihen loppui pahaolo. Sen jälkeen olo oli mitä mainioin.

Tuohan on kiva tapa osoittaa kuiteskin välittämistä, että palkkaa siivoojan, jos ei itse tykkää. Huolehtii kuiteskin että homma toimii. :flower:

Meillä tuo siivoominen tapahtuu aika tasaseen ja tasapuolisesti. Poikaa on joutunut vähän ohjaamaan asiassa :D Mutta miehen kanssa siitä ei tule kiistaa, hän kun tykkää kotihommista :eek: Liekö harvinaista vai ei, mutta olen kyllä iloinen siitä =)
Väliin on vähän sekasempaa ja väliin taas siistiä, ei mahottomia paineita asiasta.
Sulla Epskepson ymmärrettävää tuo kun muksu on pieni, noin se meni meilläkin silloin joskus, joten ei hätiä. Kyllä sekin aika tule että ootte miehes kanssa vaan kahestaan ja siten on aikaa oikoa kaikki matonkuteet suoriks päivittäin, heh, vitsivitsi :D
Oho, sie otit nyt etulähdön..mulla meni yks Dumle tänään jalkapallo-ottelun jälkeen :ashamed: Alotetaanko maanantaina NOU NAMU? Mä laitan aina tänne raportin että onko onnistunut...tietenkin papukaijamerkin saa jos on vielä jotain ylimääräistä, kuten RIISIKAKUT :eek: ja muut kauheudet kestänyt....Täällä netissä on kuulemma jotain hyviä kalorinlaskentaohjelmia, kysyn siskolta kun hän on nitä käyttänyt. Siis ne toimii siten että ensin määritetään pituus, paino ja suurinpiirtein liikunta mitä tekee ja se ohjelma laskee kalorit ja sitten syötät vain päivtäiset napostelut sinne niin kone toimii sitten Mr Moittijana tahi Mr Kannustajana, riippuen kalorimäärästä :LOL: Kaikkea sitä nykyään onkin.

Nytpä vain hyvät viikonloputkaikille!

Ai niin, Epsukyllä tuossa jotain on tuossa greippimehussa...kierron eri vaiheet on tunenut ja nähnyt hirveän selkeästi greippikuurin aloittamisesta. Minusta oli hyvä myös että tikuttelin, koskapa ollaan viime kierroissa pupuiltu liian aikaisin suhteessa ovikseen. Laitan tähän sulle vielä Helistimen sivuilta sulle linkin tosta greippaimehukeskustelusta, siellä on joku laittanut ihan faktaa niistä ainesosista mitä se sisältää...

http://www.helistin.fi/forums/viewtopic.php?t=1649
 
Hei taas pitkästä aikaa.
Meillä on ollut ongelmia tämän koneen kanssa ja paljon.Reilu kuukausi on vierähtänyt malliin- kone kotiin ,ei toimi ja takaisin huoltoon pariksi viikkoa.Ei ole selvinnyt vieläkään mikä tätä riivaa.Ensi viikolla täytyy laittaa taas menemään huoltoon.
Teille on tapahtunut vaikka mitä taukoni aikana, en ihan kaikkea ehtinyt lukea vieläkään.
Meillä on yritys päällä ja kohta pitää testata, josko olisi tärpännyt.Tosin myöhässä oleminen voi johtua siitäkin, että toivoo niin hirveästi ..tai jatkuvasta stressistä, jota töissä kiire ym.aiheuttaa.
Yöllä on ollut taas pakkasta muutama aste.Talvi tulee, ei voi mitään.
Mutta,täytyy pistäytyä vielä uudelleen, ennen kuin kone lähtee taas.
 
Pakkaspäivää kaikille :wave:

Jälleen kerran ollaan työpaikan koneella kun oma edelleen korjauksessa :headwall: . Saa nähdä saako sitä ikinä takaisin :kieh: . Vielä olis reilu tunti ja sitten kotiin :p \|O .

Täällä meillä päin on ollut aika kylmää, -10 astetta yöllä ja päivälläkin on pysynyt pakkasen puolella. Sitten kun katsoo ennusteita tulevalle viikolle niin reilusti plussan puolelle mennään. Päättäis onko talvi vai syksy:D .

Minäkin ole tuskaillut tuon painon kanssa ja sen vuoksi neuvolassa laittavat sokerirasitukseen joskus alku vuodesta. Viimeksi jouduin ruokavaliolle korkean paastoarvon vuoksi :/ . Toisaalta se oli hyvä koska paino ei noussut raskauden aikana vaan pysyi kokoajan samana. Vauva vain kasvoi ja minä laihduin :D .
Paljon olen jättänyt herkkuja syömättä ja popsinut lanttuja ja porkkanoita. Luonteen lujuutta se vaatii. Olen sellaista sorttia että jos näenkin hyvää ruokaa tai herkkuja paino tahtoo nousta :LOL: :LOL:

Iltapäivä terveisin HissunMyy
 
Huomenta kaikille tasapuolisesti.
Sieltähän se täti tulla tupsahti taas kylään.Viime yönä pääsi yllättämään(kun ei mitään oireita enää anna,eikä paikat särje ei tiedä tulosta mitään)
No ei auta kuin jatkaa yrittämistä.
:\|
 
Klaava harmaana
Micosalle :hug: . Ei voi kuin toivoa parempaa tuuria ensi kierrossa.

Pilkettä kyseli mun rv:tä eli oisko ne tänään 6+4. Keskiviikkona tulee täyteen 10 viikkoa. Mulla on kestänyt tää kuvotus aika pitkään kahdessa edellisessäkin raskaudessa. Kuopusta odottaessa loppui joskus viikolla 14 ja edellisessä raskaudessa ilmeisesti vasta kun lapsi parka oli menehtynyt eli joskus rv:llä 16-17. Eli eipä tuosta tiedä kauanko kestää.

Pitäisi vaan olla sitkeä ja lähteä pihalle kun huono olo yllättää, koska se auttaa aika hyvin. Monesti, esim. eilen, on vaan olo kuin kauheassa krapulassa eli ei uskalla paljoa vaakatasosta nousta. Mutta paljon tietty vaikuttaa väsymys ja se milloin ja mitä syö. Mutta, kuten sanottua, ohihan se menee jossain vaiheessa, enkä halua hirveästi edes valittaa, sillä toivon vaan, että kaikki menee hyvin ja pääsen toukokuussa neulomaan uusia pikkuvauvalle sopivia villavaippahousuja ;)

Neulomisesta puheenollen, pitääkin mennä tutkimaan millainen kuopukselle neulomastani liivimekosta tuli pesukonehuovutuksen jälkeen. Jännittävää, kun ei tiedä mahtuuko päälle vai onko jättisuuri B)

Hyvää vikonalkua kaikille ja muistakaa polttaa kynttilöitä pimeiden sadeiltojen iloksi!
 
Sunnuntain supsutukset

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava rv 9+4


PIINASSA :headwall:

Pilkettä 22/29-31

Lyydia2001 Kp 27/28-30

Mimsku 30/n.30

Kipinää Kp 33/??-??

Tiitiäisen äiti Kp 41/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Epskeps Kp 8/27-28 (yk.4)

Kuntsikka 12/24-27 (yk.5)


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Micosa Kp 1/28-33


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia


Kukaan ei sitten eilen päivitellyt, joten piti laittaa kahden päivän edestä.. Toivottavasti ei mennyt pahasti sekaisin. Ilmoitelkaa jos on jotain väärin!!

Micosa :hug: On se täti vaan kurja ilmestys aina tullessaan :( Toivottavasti ymmärtää tässä kierrossa olla tulematta! :hug: <br><br>
 
Kiitos Klaava ja Epskeps :hug: :sta.
Kyllä se tästä lähtee taas kulkemaan.Ehkä onkin parempikin(en saisi sanoa näin) mutta taitaa olla liikaa stressiä tällä hetkellä.Muuttolaatikoita pakkaillaan(väliaikaisesti yksiöön kunhan uusi talo valmis) samalla uutta kiivaaseen tahtiin rakennetaan.
Työpaikalla alkaa mennä sellaiseksi että pian kaivataan lomaa.Ei nuppi kestä pomoa.
Todella huonokäytöksinen huutava idiootti.
Kunhan saadaan tämä talo tyhjäksi niin helpottaa ja saa unohtaa kiireen.
=)
 
Heissan =)

Jopas on taas viikonloppu vierähtäny nopsaan..Tosin taisi johtua myös mulla siitä, että olin eilen illan töissä ja huomenna on vielä vapaapäivä :D
Poitsu lähti mummeilemaan syyslomaksi, kiva kun menee vielä suhtkoht mielellään ja kahdestaan täälä möllötellään ja köllötellään. kyllähän sitä on jotain pientä lenkinpoikasta tehty ja kirpparilla käytiin tänään. Ostin sieltä nostalgialevyn Scorppareiden kootut..Still loving you jne.

Nyt kunmuistan Epskepsniin niistä rusinoista, lukeeko siinä kyljessä kalorimäärä. Kyllähän niissä energiaa on hedelmäsokerin muodossa mutta ei kait rasvaa kuitenkaan, joten kohtuulliset kalorit kaitsen.. :snotty:
Mulla on varmaan pakko jotain ostaa töihin makeanhimoon just kanssa kuivattuja hedelmiä tms. Tietysti joku ananaspurkki tai sellainekin käy. Niistä rusinoista menee vatsa ihan sekasin kun liikaa syö.
Tänään piti tehdä toskaomenoita kun MUU perhe halusi...ja piti tietenkin mummillekin kahvin kanssa tarjota jotain. Tietenkin vielä toi tuliaisiksi ison paketin Tobleronen...huuh :$ :x :x :$ <------Nää on sitten Namun Estomerkit ens maanantaista :LOL:

Micosa Onnea ja iloa uuteen kiertoon! Ja jos nyt on apea mieli niin näinhän se taas neljässä viikossa nousee :hug:

KlaavaMoikka! Laskeskelinkin että jotain oli mennyt vinoon noissa viikoissa...Sullahan kohta häämöttää se kriittinen raja 12vkoa..Hienoa ja ihanaa, että kaikki hyvin :heart:


Tämä kierto on nyt mulla sitten sellainen, että näköjänsä venyy tuohon 31 vpään, koska ovis oli viime ke-to. Mitään oireita ei ole, ei sitten mitään...masussa on ihan hiljaista :\|

Nyt kuitenkin uuteen viikkoon iloisin mielin :D Ja mukavia hetkiä sinne arkeen kaikille :heart:
 
Pilkettä, enhän mä mitään kalorimääriä ole siitä pussukasta katellu... :ashamed: Mut en niitä ole enempää syönytkään sen koommin. Hyviä kyllä olivat :p Eilen sitten päätin että on karkkipäivä.. :p ja otin YHDEN palan suklaata (hyvä minä!!! :D ) ja illalla tein poppareita, joita saa painonvartijoiden pointsienkin mukaan sentään jonkun verran syödä... (no ei ihan kait kulhollista, mutta.... :whistle: ) sitten join yhden siiderin... :snotty: (oli muuten hyvää :p ) Ja tänään sitten kävi appivanhemmat kylässä ja joutu syömään YHDEN pullan. Mut muutoin olen välttynyt kiusauksilta, ainakin joten kuten... Niitä miehen tekemiä extrasokerisia kaurakeksejä ei lasketa mukaan, koska ne tehtiin lapselle (mut me syötiin ne.. :ashamed: ), eihän???? :LOL:

Mut ensi viikoksi sitten :$ :x :x :$

:LOL: :LOL: :LOL: :LOL:

Tänne ei muuta ihmeempää. Sitä gynelle menoa oottelen vaan ja virittäydyn ovistikulla testailun tunnelmiin.. :LOL: Ohjeet olen lukenut jo moneen kertaa, mut varmasti jotain sähellän niiden kanssa sitten... :whistle: :ashamed:

Jep jep, paljon +++++++++++++ :whistle: :whistle: :whistle: kaikille ja näitä
:attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: jotta se ilkeä sukulaisakka ei tuppaa kyläilemään kutsumatta!!


Mukavaa uutta viikkoa kaikille!!! :wave:


:wave: PS. Sen Tobleronen voisit kyllä lähettää tänne.... :p :p :p <br><br>
 
? Maanantain mainiot ?

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava rv 9+5


PIINASSA :headwall:

Pilkettä 23/29-31

Lyydia2001 Kp 28/28-30

Kipinää Kp 34/??-??

Tiitiäisen äiti Kp 42/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Epskeps Kp 9/27-28 (yk.4)

Kuntsikka 13/24-27 (yk.5)


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Micosa Kp 2/28-33

Mimsku 3/n.30


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia


Laitoinpa sitten samantien maanantain päivitykset...

:whistle:

Mimsku huomasin sut tuolla vkon 46 pinossa ja muutin tiedot sitten tännekin. Toivon mukaan on sama mimsku.. :hug: sullekin tädin johdosta :hug: <br><br>
 
Moikka kaikille!

Kysäsempä nyt teiltä kun suunnilleen samoissa mennään.

Eli tänä aamuna töihin ajellessa pälmähti päähäni ajatus siitä että kun ovis on tulossa niin limat muuttuvat suotuisiksi simpoille ja niiden kulkemislle ja ne pääsevät kulkeutumaan kohtuun ja eteenpäin, mutta kun sanotaan että simpat voivat elää vaikka 4 pv, niin kuinkas hyvin simpat pääsee eteenpäin ennen suotuisia limoja ja ilman muita otollisia olosuhteita? Siis kai niistä osa silloinkin uiskentelee ovista perille odottelemaan?

Oli hölmö kysymys, mutta tylipahan kysyttyä.

Aamulla kirjottelin tämän jo tuonne 45 viikon kuumeilijoihin, mutta sieltä ei tullu mitään kommenttia. Onpa tuo kysymyskin alkanu tässä päivän mittaa tuntua entistä hölmömmältä (kyllä kai sinne joitakin simppoja huonoilla keleilläkin perille pääsee), mutta laiten sen kuitenkin tänne teidänkin luettavaksi.

Kaikin puolin positiivista viikkoa kaikille!
 
Moikkis Kuntsikka

Ihan täys asiantuntijan kommentti ei tämä ole :saint: mutta itse ymmärtäisin asian niin, että varmaankin hiemna vaikeemmin sitten pääsee perille, mutta kyllähän niitä niin paljonkin on että aina sinne muutamia tuhansia pääsee ( normi on kait n.10.000 siittiötä pääse munanjohtimeen asti.)
Nuo limat lukemani mukaan ovat ennenkaikkea emättimen happamuuden takia oviksen aikan tietynlaisia, eli nimenomaan valmistavat emättimen ph:n siittiöille otollisemmaksi, etteivät kuollakupsahda het ulos tultuaan. Tässä tieto mitä mulla on.... Hauskaa päivänjatkoa ja Plussia :D
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.10.2006 klo 23:22 Epskeps kirjoitti:
Pilkettä, Eilen sitten päätin että on karkkipäivä.. :p ja otin YHDEN palan suklaata (hyvä minä!!! :D ) ja illalla tein poppareita, joita saa painonvartijoiden pointsienkin mukaan sentään jonkun verran syödä... (no ei ihan kait kulhollista, mutta.... :whistle: ) sitten join yhden siiderin... :snotty: (oli muuten hyvää :p ) Ja tänään sitten kävi appivanhemmat kylässä ja joutu syömään YHDEN pullan. Mut muutoin olen välttynyt kiusauksilta, ainakin joten kuten... Niitä miehen tekemiä extrasokerisia kaurakeksejä ei lasketa mukaan, koska ne tehtiin lapselle (mut me syötiin ne.. :ashamed: ), eihän???? :LOL:

:LOL: Heh, kuulostaa just tutulta! Tää on hankalata kun aamulla olin systerin luona ja sillä oli omenapiirasta ja vanuljakastiketta ja nyt mennään miehen isän luo kahveellee...öööh! Miten tässä nyt aloitat NOU NAMUT???

No, kirjoittelen illalla lisää miten meni. Eiks toi reipas kävely kyläpaikkaan kompensoikin noi kahvittelupullat :saint: :saint:

Onkos se huomenna se gyne??
 
Epskeps kurkkimassa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.10.2006 klo 13:19 Pilkettä kirjoitti:
:LOL: Heh, kuulostaa just tutulta! Tää on hankalata kun aamulla olin systerin luona ja sillä oli omenapiirasta ja vanuljakastiketta ja nyt mennään miehen isän luo kahveellee...öööh! Miten tässä nyt aloitat NOU NAMUT???

No, kirjoittelen illalla lisää miten meni. Eiks toi reipas kävely kyläpaikkaan kompensoikin noi kahvittelupullat :saint: :saint:

Onkos se huomenna se gyne??
:wave: Morot! Kyllä tässä vaan yritetään olla NOU NAMUT :$ :x :x :$ tiukasti :p ;) vaikka varsinkin tuollaisissa kyläily/vierailu-juttujen kanssa on vaikeaa olla sitten syömättä mitään hyvää. Mutta pitää sitä yrittää sitten vaan pitää se kohtuudessa, eikös vaan? ;) Ettei sitä syödä 3 viipaletta omenapiirakkaa ja puolta litraa vaniljakastiketta... :kieh: :LOL: :LOL: Mut tuskaa tää teettää.. Aloin eilen illalla ottamaan kromitablettejakin, niiden pitäisi hillitä makeannälkää.. :whistle:

Gyne on keskiviikkona. Mietin tässä vaan et oiskohan se pitänyt ottaakin vasta perjantaille? Ois sitten ehkä enempi katseltavaakin siellä kohdussa jos se gyne sinne kurkkii... :/

Jeps, mut nyt pitänee lähteä kirjastoon.. Poitsu tuossa hokee koko ajan vieressä, että "kirjastoon, kirjastoon.." :D
 
No, niin vielä kerkesin tulla kirjoittelemaan, kun oli kone kotona.
Testasin acon testillä ja semmonen haalea viiva ilmesty siihen testi ikkunaan, että en tiedä sitten.Täytyy tänään käydä ostamassa uusi testi ja kokeilla uudelleen.Ajattelin satsata clearbluen digitestiin, kun se kuulemma on niin paljon selvempi.Joko + tai - selvästi, ei mitään haaleita viivoja.
Lapset hinkuu koneelle, joten täytynee antaa periksi.
 

Yhteistyössä