Yli 36v KesäToiveet

Huomenta tupaan,

Takana nyt kolme viikkoa lääkkeitä,kun alkaa tottua niin määrä suurenee.Väsymys on alkuviikosta aivan mahdoton,loppuviikosta alkaa jo hereillä pysyä.Vielä yksi viikko totutellaan suurenevaan annokseen ja sitten se pysyykin jatkossa samana.
Nyt saatiin toinen stressin aihe pois,talon sain myytyä.Joudumme evakkoon vuokralle 2-3kk:ksi muttei haittaa.Sitten pääsemme uuteen kotiin.Marraskuun lopulla viimeistään omistusuhde vaihtuu,mutta sovittaessa jo ennen.Nyt pitäisi sitten loputkin tavarat pakata ja siirtää varastoon.
Onneksi on kesän jälkeen paljon jo sitä tehty.
Nyt vain kun pian uuteen pääsemme toivoisin että voisin jäädä kotiin "lomalle".
Tähän hätään kyllä kelpaisi mikä vain loma.Sellaisesta on ollut töissä puhetta,mutta saattaa kääntyä ihan päälaelleen eli töitä on vieläkin enemmän kuin nyt.
Tuo työ kun on kausiluontoista ja jos saavat jonkin projektin aikaistettua niin mätkähtää tolkuton työmäärä.
Toisaalta hyvä toisaalta huono.

Epskeps,kyllä ne kanervat melko pitkään kestävät jos eivät lumeen peity.
Mulla oli suojaisassa paikassa ja kauan ne kesti.
Mutta päivänjatkot kaikille.
Yritystä on kunhan saan silmät pidettyä auki(siitä tullut jo vitsi porukoissa)
=)
 
Pilkettä Pikana
KIITOS Epskepsplussatuulista ja puomeista, täti oli kuitenki reenannut pohjelihaksiaan ahkerasti tässä kuussa sillä hyppäs ja pomppas puomien yli ja vielä härskisti keskellä yötä....että täytyy vissiin korkotta noita puomeja hieman, suostuiskohan ne tuolla ylläpidossa, heh B)

Eli siis kp 1/29-31. Ovulaatio pitäasi sitten olla tossa 16.10 paikkeilla taas ha miehen kanssa jo suunniteltiin siittiöiden auttamisstrategiaa..ehkä voisin nitä ovistikkujakin kokeilla siten, että silloin kun tuntuu että olisi niin kokeilis mitä tikut sannoopi.

TERVETULOA Euforiamukava saada uusia toiveilijoita kun täsät pinosta aika nopsaa on nuita lapsosia alkanut tulemaan, joten ONNEAONNEA äitix8 :flower: ja kiva kuulla iloisia uutisia.


MicosaOnnea urakointiin ja ehkä pitäsi sinun sitten tikkuja käyttää silmien auki pitämiseen =)

Kanervia olen laitellut aiemminkin ja tottahan se on että eivät ole hirveän kauaa kestäneet. Ehkä tuo havu olisikin nätimpi ja laittaisi sitten siihen jotain koristeita joulun lähestyessä...hmm, kohtahan sekin tulla jollottaa =)

Nyt toivottelen mukavat sunnuntaipäivät, meillä lähdetään kohtapuolin triplajuhliin kun on perheeseen maisteriksi valmistumisjuhlat ja kahden lapsen synttärit =) Pienemälle 6v tytölle ostin sellaisen "lötkön" nukke vauvan ja meinasimpa ostaa melkeen itellekin..heh..pahimpaan vaavikuumeeseen.
 
Pilkettä moi! No voi kerpele sen tädin kanssa! \|O Ettäs kehtaakin tulla puomeista huolimatta! Mutta kyllä me vielä sille näytetään, eikö vain! :kieh: ;) Ei kun +++++++++++++ :whistle: tähän uuteen kiertoon :)

Tilausta on laitettu eilen menemään ja tänäänkin piti laittaa mutta toinen kutsumaton vieras tuli sitten häiritsemään suunnitelmia :( Masentaa ja suorastaan ketuttaa! Mut ei voi minkään. On sellainen vieras joka estää noi peitonheilutushommat aika lailla, joten enempiä yrityksiä ei sitten tähän kiertoon tulekaan.. :headwall: :headwall: :headwall: Ovis ois varmaan huomenna.. :( Täytyy vaan toivoa että eilinen tilaus menis perille...

Mukavaa juhlapäivää sinne teille!! Ja onnea sankareille ja valmistuneelle!! =) =) :flower: :flower: :flower: :flower:
 
:flower: Terveisiä juhlista ja kyllä maistui mansikkakakku. Lapset tykkäsivät lahjoista, kun olin etukäteen utsinut toiveita ja saimme meno-ja tulomatkat mennä kunnon ukkosen jyskeessä. taitaa olla tämän "kesän" eka kunnon ukkonen täällä.

VOI HITSIT EPSKEPS että kävi teillä huono tuuri tuon peitonheilutusmahiksen ja oviksen aikaan. Voiettä...kyllä ottaisi pannuun muakin..hmm, ehkä jonkun ovelan keinon keksitte tai sitten simovesselit ovat sitkeitä ja huomiseeen asti kyllä kelluttelevat siellä oottamassa! Toivotaan erityissitkeitä simpsoneita!

Ai niin, piti Harmaalle vieraallekinsanoa MOI! --ja jännityksessä elellen sitten menee teillä tämä kk, tulehan kertomaan miten kävi =)

Nyt mörrikän kainaloon--kyllä ne on joskus NIIN IHANIA nuo omat miehet =) :heart:

Lämpöistä ja romanttista ja etenkin Epsukepsulle KEKSELIÄSTÄ sunnuntai-iltaa! :heart:
 
Nyt on sitten eka neuvola käyty. Oli melko rankkaa, sillä piti tietysti käydä läpi toukokuun lopun tapahtumia, mitkä eivät ole vielä ollenkaan unohtuneet (edelleen näen iltaisin sieluni silmillä pikkuruisen poikavauvan :'( ). Mutta onhan nyt sitten taas täytetty lappuja ja otettu verikokeita, katsotaan mihin saakka tällä kertaa päästään...

Se lohtu kuitenkin, että ilmeisesti keskiraskaudessa koetun km:n jälkeen on tiedossa kaksi ylimääräistä käyntiä äitiyspolilla, jolloin pääsee myös ultraan. Ja se on hyvä juttu.

Mutta tämänhetkiset suunnitelmat ulottuu nyt ensi perjantain ultraan. Sitä pidemmälle ei vielä uskalla ajatella, koska sitten vasta näkee onko siellä mahassa kukaan kasvamassa vai ei.

Ja anteeksi nyt, jos jotakuta ärsyttää kun kerron täällä näitä raskauteen liittyvä asioita. Olen kuitenkin sen verran ahdistunut vielä, etten oikein tunne oloani kotoisaksi tuolla odottajien puolella. On jotenkin helpompi tänne kirjoittaa.

Poskiontelontulehduskin taisi lähteä lääkkeille eli edessä ei ole se kuuluisa tikut nenässä terveyskeskuksessa -istunto :whistle: Onneksi.

Nyt vaan pitäis pikkuhiljaa päästä lenkkeilemään, mutta on tuo mies niin paljon reissussa ja vaunujen kanssa on vähän hankalaa sauvakävellä. Ja sitä just pitäisi tehdä, että hartiat ei olisi niin jumissa.

Ai niin, kunta lupasi korvata ultrasta n. 20 euroa, joten itselle jää maksettavaksi noin 50 eli ihan kohtuuhinta siitä ilosta, ettei tarvitse mennä sinne samaan ultrapaikkaan enää.

Tervetuloa kaikille uusille! Ja pitäkäähän peitot heilumassa, joilla on otollinen ajankohta. +++++++++++++++++++<br><br>
 
Maanantain muikeat

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava


PIINASSA :headwall:

Tiitiäisen äiti Kp 21/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Maudie

Kipinää Kp 13/??-??

Micosa Kp 15/28-33

Epskeps Kp 15/28


Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Mimsku

Pilkettä 2/29-31

Lyydia2001 Kp 7/28-30
 
Pilkettä, tää kutsumaton vieras on vaan sen laatuinen että estää totaalisesti kaikenlaiset peitonheilutus jutut :( Et ei auta olla kekseliäskään. Tää vieras ei ole ihminen..valitettavasti.

Klaava, minusta ainakin ois kiva seurata sun odotusaikaa, kuulla sun ja masuasukin kuulumisia :) Kiva että saatte vähän takaisinpäinkin niistä ultrakuluista, hyvä juttu. Kerrohan sitten miten ultrakäynti sujui. :)

Täällä on sitten ovis ollut ja mennyt todennäköisesti, kun himotuksetkin on tiessään. Mut sekin johtuu varmasti tästä kutsumattomasta vieraasta... :/ Yksi tilaus kerettiin laittaan ja eihän se tietty enempää vaadikaan jos sattuu kaikki osumaan kohdalleen ;) Joten täytyypi taas vaan toivossa elellä :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!! :wave:
 
Tiistain tuoreet

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava


PIINASSA :headwall:

Tiitiäisen äiti Kp 22/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Lyydia2001 Kp 8/28-30

Kipinää Kp 14/??-??

Micosa Kp 16/28-33

Epskeps Kp 16/28


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Mimsku

Pilkettä 3/29-31


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia

 
heipä taas siskoset!

Ahaa, vai on senlaatuinen vierailija kylässä Epskeps Noo sitten vaaan lippu korkeelle ja toivetta kehiin jotta olisi riittävää se mihin on pystynyt.


KlaavaOn oikeen kiva kuulla Toiveen toteutumisen edistymistä ja muutenkin mitä sulle kuuluu tässä syksyn edetessä.

Mulla alkaa täti poistua takavasemmalle ja kyllähän se toivo taas pilkahtaa ja oottelee jo että milloinka pääsee tositoimiin =) :saint:

Greippimehut on taas ostettu työpaikalle ja kotiin ja vieläkään en ole paljastanut kotona miksi sitä juon. Ihmettelevät vain että kuinka mä voin juoda moista... B)

Nyt pitäisi ponkasta siskon kanssa lenkille. Väsyttäisi kyllä, mutta kun tuli luvattua ja mieskin menee soittoharkkoihin niin hyvin aikaa juoruta siskon kanssa kuulumiset.

Ai niin, piti vielä kertoa että sain uuden kummitytön, elokuussa syntyneen tyttövauvan..ja kyllä on suloinen =)

Iltoja!
 
Klaava harmaana
Kolmekutoset aina tippuu tuonne toiselle sivulle. Pitää käydä jotain laittamassa, että päästään takaisin ihmisten ilmoille B)

Vielä ensi viikko ja sitten syysloma lapsilla ja miehellä. Edessä olis muutaman päivän reissu sukulaisiin ja kylpylään Etelä-Suomeen. Ihan mukava päästä välillä vähän liikkeelle. Viimeksi olen käynyt missään miehen kesäloman aikaan eli heinäkuussa!!

Kyllä tuo aika vaan menee.

Sanokaas millä keinoin ja paljonko painoa voisi pudottaa odotusaikana? Mua ottaa niin hirveästi päähän, kun edellisen raskauden aikana ehti kertyä ylimääräistä viitisen kiloa (aina mulle tulee rakausaikana) ja koska homma jäi kesken, ei ne kilot tietty mihinkään lähteneet. Yleensä mulla karisee imetysaikana itsestään. Mieli tekisi saada edes muutama kilo pois ja yritää pitää paino edes samoissa lukemissa mahdollisimman pitkään. Mutta miten?

Ruokahalua on tosi vaikea hahmottaa, kun nälkä on milloin sattuu riippumatta siitä onko vasta syönyt vai ei. Ja sitten mua vaivaa tuo turvotuskin tosi helposti, joten tosi vaikea pysyä kärryillä milloin on kyse nesteestä ja milloin painon nousu on todellista. Olen yrittänyt tässä "karppailla" eli pitää hiilarit minimissään, mutta sekään ei oikein tunnu tehoavan ja sitä paitsi näin raskaana ollessa en yksinkertaisesti elä pelkillä proteiineilla ja kasviksilla.

Huoh, kaikenlaisia sitä huolehtiikin. Mutta ihminen on ihminen ja oma ulkomuoto on vastassa joka päivä peilissä ja siihen haluaisi olla edes suht. tyytyväinen. Mutta kun ei.

Tässä siis mun suuret murheet tänään :ashamed:

Opiskelut on tällä hetkellä mallillaan ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua mitä pitää tehdä seuraavassa jaksossa eli marras-joulukuussa. Sitten koittaiskin työelämän aloitus ja voipi opiskelut jäädä vähän sivuosaan vähäksi aikaa. Tosin, se pakollinen ruotsin kurssi on pakko yrittää tehdä alkutalvesta, että saa sen pois.

Me lähdetään kohta tytön kanssa perhekerhoon. Toivottavasti pystyn olemaan siellä yökkimättä. Välillä tekee vähän tiukkaa, mutta en aio valittaa. Se on kuitenkin pieni riesa sen ilon rinnalla, jos kaikki menee hyvin.

Jännittää perjantain ultra. Onkohan siellä mitään??
 
Keskiviikon kaipailut

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava


PIINASSA :headwall:

Tiitiäisen äiti Kp 23/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Lyydia2001 Kp 9/28-30

Kipinää Kp 15/??-??

Micosa Kp 17/28-33

Epskeps Kp 17/28


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Mimsku

Pilkettä 4/29-31


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia

 
Kauhiaa, melkein oltiin pudottu 3.sivulle!! :eek: Joten hupsheijaa ylöspäin ja vauhdilla :D

Klaava, laihduttamista ei kait kauheasti suositella raskaana ollessa saati sitten imettäessä, mutta ainahan sitä voi yrittää syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän. Yrittää pitää säännölliset ruoka-ajat ja syödä kohtuudella ja tietty vältellä rasvoja ja sokeria. Eiköhän se paino näillä konsteilla sitten pysy kohtuudessa ja ties vaikka vähän putoaiskin :) Mun pitäis kans vähän laihduttaa vaikka ei tässä ylipainoa kyllä ole, mutta liikaa elonpainoa kuitenkin :/ Olen vaan sellainen herkuttelija etten osaa olla mussuttamasta :p ja sekös välillä ottaa päähän :headwall:
Kiva kuulla että opiskelut ovat mallillaan :) Ja varmasti siellä masussa on jotain elämää jos kerta yökittääkin! ;) Mulla tuota raskauspahoinvointia olikin esikoista odottaessa ihan riittämiin, aina viikolle 16 asti. Sitä sai olla pää pöntössä aamusta iltaan.. :x

Tänne meille ei kummempia kuulu. Pojalla on ollut vähän lentsua mutta on jo toipumaan päin. Räkä on vaan niin tiukassa ettei tule niistämällä ulos. Saa avittaa suihkimalla Humidosea ja niistäjällä niistää sitten että saa limat pois.. Yöks.. :/ Ollaankin sitten oltu tässä sisätiloissa, mitä nyt eilen (tiistaina siis) käytiin vähän happea haukkaamassa, mutta kyllä alkaa jo riittämään sisällä oleminen! Mulla oli tänään ihan kamalan huono päivä ja poika parka sai siitä sitten osansa :ashamed: Onneksi iltaa kohti olo parani. Ties mikä tässä nyt taas riivaa?! :eek: :headwall: Alkaakohan nämä raskautumisyritykset ottamaan jo hermon päälle..? :/

Tänään tyhjentelin pojan vaatekaapista taas pieneksi jääneitä vaatteita.. Niitä onkin tässä 3½ vuoden aikana kertynyt melkoisesti! On varmaan 5 laatikollista vaatetta ainakin!! :D Ja koko ajan tulee lisää... Kääk! :eek: Mihin mä noiden vaatteiden kanssa vielä joudun...? :ashamed: En raaskis kyllä myyntiinkään laittaa vielä yhden yhtäkään vaatepartta, ties vaikka niille toinen käyttäjä sitten tulisi vielä.. Mut ei ne kyllä kohta mahdu mihinkään. Vaatehuone pullistelee jo tuskissaan noista laatikoista! :LOL: Puhumattakaan sitten leluista... Voi voi...niitäkin kun tulee koko ajan lisää hankittua.. :ashamed:

En ole vieläkään hankkinut muuten greippimehua..Ajatuskin sen juomisesta oikeasti tökkii :x Mutta foolihappoja olen kyllä napsinut, sellaista b-vitamiinivalmistetta kuin Bio-B-Komplex, siinä on noita foolihappoja 400 mikrogrammaa(??) Tässä tekstiä tuon tuotteen tiimoilta: B-vitamiinit ovat tärkeitä monille elintoiminnoille, mutta viimeisimpien tutkimusten mukaan etenkin raskaana olevien kannattaa lisätä foolihapon saantia. Se on tarpeellinen vitamiini solujen oikeanlaiselle jakautumiselle. :) Että eikun popsimaan foolihappoja kaikki muutkin!!! ;) :D

Joops, mut eiköhän tässä näitä jorinoita ollut ihan tarpeeksi, joten päästän teidät piinasta :LOL: :LOL:
 
Torstain syystuulahdukset

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava


PIINASSA :headwall:

Tiitiäisen äiti Kp 24/28


PEITTOJEN ALLA ;)

Lyydia2001 Kp 10/28-30

Kipinää Kp 16/??-??

Micosa Kp 18/28-33

Epskeps Kp 18/28


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Mimsku

Pilkettä 5/29-31


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia


Päivitinpä sitten samantien tämän listauksenkin kun ollaan siirrytty jo torstaipäivän puolelle...hups... :D
 
Syystoiveet :)

Pilkettä 38v, Helsinki, 17v poika.

Tiitiäisen äiti 35v, Espanja, 2v4kk poika

Epskeps 35v, Etelä-Karjala, 3,5v poika.

Maudie 36v, 4 lasta (13,12,5 ja 4v)

HissunMyy 37v, Utajärvi, 6 lasta (16,14,12,10,8v ja 8kk)

Lyydia2001 36v, 4v lapsi

klaava 37v, Keski-Suomi, 3 lasta (10 tyttö, 8 poika ja 2v tyttö)

kipinää 35v, 10 ja 12v lapset

miesku 40v, 3 lasta

Micosa 37v, Etelä-Suomi, 18v ja 2v10kk lapset

Vivaldo 36v, 4v ja 6v tytöt

Chillifinn 36 v, Lontoo, 2v poika

Lumienkeli1 36v, 1 lapsi

euforia 38v, 4v ja 8v tytöt

äitix8

Tässäpä tämäkin listaus. Muokkailkaa ja lisäilkää (ja korjatkaa!!) tarpeen mukaan. :)<br><br>
 
Huomenia leidit

EpskepsKiva kun aina viitsit päivitellä noita listoja :flower:

Klaavallerentoutustuulahdukset ultraan! Tule kertomaan sitten millanen heiluttelija se siellä viuhtoo =)


Epsu juu mäkin muistan kyllä tuon vaatearsenaalin..ja kun nuo vintiöt kasvaakin huimaa vauhtia. Ainakin pojilla housuja ei tahtonut riittää millään kun aina olivat auki polvista...puseroita sitten kaappi pullotti. Jalkojen/Kenkien kasvuvauhti tuossa kymmenen ikävuoden paikkeilla oli ihan hurjaa.
No nythän tuo pikkuvesseli on jo metri ja kaheksankymmentäkaheksan :D että kunnon pötkylä siitä pikkumunasolusta on kasvanut :D

Oiskohan Epsukepsu nuo ärtsyilyt niitä P-(M)-S juttuja...toivotaan että tuon M ( mielikuvitukselliset ) kirjaimen voikin poistaa sieltä tälläkertaa!

Meiltä on täti lähtenyt. Joitan pikkukurajälkiä tässä vielä siivoillaan mutta HEIHEI! -ja nähdään ensivuonna ( siis täti)!

Minäpä höpsö
:ashamed: tilasin sitten kanssa mammaksilta ovistikkuja ja pari raskaustestiä, joten mehujen, multitabsin ja tikkujen kanssa tässä nyt ollaan jalat polvia myöten kuumeessa ja pää vielkin enempi. Hehhehtiheh.

Ei pitäsi lukee näitä palstoja kun tuolla jossain jo joku kirjoitti ovistikujen nimeen, että hänellä ei ovis ollutkaan ollenkaan silloin kun kroppa antoi ymmärtää..että nyt tässä kierrossa kokeilen tietääkö kroppani mitä tekee , mutta jos ovis on silloinkun kehokin niin ilmaisee niin en rupea tikuttelemaan tulevaisuudessa.

Nyt pitää lähteä selvittämään pojan opintotukiasioita, kun on epäselvyyksiä. Nettisivuilla sanotaan että AVIOpuolison tulot otetan huomioon, mutta päätöksessä on otettu kyllä huomioon AVOpuolison tulot grrrrrr....

Mukavaa päivää!! =)
 
Moikka Pilkettä!

Tiedä sitten mitä P-M-S:ää nää ärtsyilyt on mutta ne vaan tuntuu jatkuvan! :eek: Vähän jo tuntui mieli paremmalta mutta tuon ripariiviön äidinärsytyspuuhat sai taas paineen nousemaan niin kyllä taas pipoa kiristää \|O Mutta jospa tämä tästä... *huoh*

Pitäisköhän munkin tilata noita ovistikkuloita kun niitä on jo "kaikilla" ;) Sais itselleen uuden harrastuksen :LOL: Jospa nyt oottais ja katsois tarviiko niitä.... :) Ens viikolla ois se gynekin sitten.. Jännittää! Voitteko uskoa?! :D Eihän nyt tuollaista pitäis jännittää.. :ashamed:

Noista opintotukiasioista niin yleensähän noissa tukiasioissa avio-ja avopuolisot rinnastetaan, kun molemmissa "tapauksissa" samassa taloudessa asutaan ja näin ollen myös ne avokin tulot vaikuttavat. Mut paremminhan ne siellä Kelassa vai opintotukikeskuksessa(??) tietävät. Toivottavasti asia selviää parhain päin. :)

Täällä taas sataa.. :/ Tuossa puolen päivän aikaan aurinkokin jopa vilahteli ja me käytiin pojan kanssa haravoimassa leikkipuistoa, se kun on siivottomassa kunnossa kun eivät kaupungin puistotädit&sedät muka kerkeä sitä koskaan siivoamaan.. No nyt on siisti! Kunhan vielä hakisivat ne roskakasat sieltä pois...
 
Pilkettä töissä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.10.2006 klo 15:40 Epskeps kirjoitti:
Moikka Pilkettä!


Pitäisköhän munkin tilata noita ovistikkuloita kun niitä on jo "kaikilla" ;) Sais itselleen uuden harrastuksen :LOL:


:LOL: :LOL: Joo, alkaa tosiaan tulla mieleen, että tämä on meillle vauvakuumeisille vähän samanlainen "leikkikenttä" kun lapsillekin...eli : "Äitii--saanksmä ton kun Kaikilla muillakin on" :LOL:

Ainakin itte kun joku jotain kehuu ja perustelee vielä jollakin oikein hienolla kokemuksella niin jo meikäläinen harkitsee asian hommaamista :whistle: :D

Hienoa Epsu että sulla on se gyne aika. Muakin jännnitti se, mutta nyt olen kyllä tyytyväinen kun tuli käytyä.

Opintotukijutussa oli KELA tehnyt virheen. Katsoin sen etukäteen netistä ja ihmettelinkin kun sitten hakemuksessa oli eri tietoa. Ajattelin joka tapauksesa infota Kelaa ja soittaa että niillä on virheellistä tietoa netissä, mutta niinpä se sitten olikin että olin oikeassa.

Nyt pitää mennä töihin välillä!
 
Perjantain pirtsakat plussantoivojat

----SYYSTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:


PLUSSANNEET :heart:

äitix8

Miesku rv

HissunMyy la. 12.5.07.

Klaava


PIINASSA :headwall:

Tiitiäisen äiti Kp 25/28


PEITTOJEN ALLA ;)


Pilkettä 6/29-31

Lyydia2001 Kp 11/28-30

Mimsku 14/n.30

Kipinää Kp 17/??-??

Micosa Kp 19/28-33

Epskeps Kp 19/28


TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:


HUKASSA? :attn:

Maudie

Lumienkeli1

Chillifinn

Vivaldo

euforia


Ja taas täällä yökyöpelinä kukkumassa... "Heitin" Pilkettä sut tuonne peiton alle kun se katala täti oli sieltä jo kerta lähtöä tekemässä vai vieläkö sen sotkuja saa siivoilla...? :D :LOL:

Päivitin Mimskun tiedot :) Näyttäis siltä ettei Täti ole ketään tällä hetkellä kiusaamassa :D <br><br>
 
Klaava harmaana
Tänään se sitten olis edessä. Totuuden hetki nimittäin :\|

Klo 11.30 nähdään onko mahassa joku vai ei. Vaadin miehen ehdottomasti mukaan, koska en halua olla kokemassa toista kertaa ikävää tilannetta yksinäni. Edellisessä raskaudessa nimittäin, kun rakenneultrassa todettiin lapsi menehtyneeksi, mies oli työmatkalla ja olin siellä yksin.

Täytyy sanoa, ettei ollut mitenkään helppo homma.

Mutta, katsotaanpa nyt saanko tulla kertomaan illalla tänne hyviä vai huonoja uutisia.

Nukuin kyllä ihmeen hyvin viime yönä, mutta nyt kyllä hermostuttaa....

Ei voi kun toivoa.

Kuulemisiin.
 
mimsku
Heips.. ja soriiii, etten oo ehtinyt päivittää tietojani..kun tuolla toisessa kasassa enempi pörrään. Kiva on kuitenkin katsoa väliin täälläkin, missä mennään =)

Eli mie kuulun nyt täl hetkel tuonne peittojen alla -porukkaan. Meneillään kp 14/n.30

Toivottavasti täällä monilla tärppää!

Ja pideään peukkuja pystyssä klaavalle ultraan =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.10.2006 klo 00:25 Epskeps kirjoitti:
Syystoiveet :)

Pilkettä 38v, Helsinki, 17v poika.

Tiitiäisen äiti 35v, Espanja, 2v4kk poika

Epskeps 35v, Etelä-Karjala, 3,5v poika.

Maudie 36v, 4 lasta (13,12,5 ja 4v)

HissunMyy 37v, Utajärvi, 6 lasta (16,14,12,10,8v ja 8kk)

Lyydia2001 36v, 4v lapsi

klaava 37v, Keski-Suomi, 3 lasta (10 tyttö, 8 poika ja 2v tyttö)

kipinää 35v, 10 ja 12v lapset

miesku 40v, 3 lasta

Micosa 37v, Etelä-Suomi, 18v tyttö ja 3v poika

Vivaldo 36v, 4v ja 6v tytöt

Chillifinn 36 v, Lontoo, 2v poika

Lumienkeli1 36v, 1 lapsi

euforia 38v, 4v ja 8v tytöt

äitix8

Tässäpä tämäkin listaus. Muokkailkaa ja lisäilkää (ja korjatkaa!!) tarpeen mukaan. :)
 
Klaava harmaana
Nyt on ultra käyty ja onneksi saa kirjoittaa tänne hyviä uutisia.

Ultrassa näkyi pieni lapsen alku jonka sydän sykki ja muutenkin kaikki oli ok. Viikot ultran mukaan 7+2 eli ihan oikean kokoinen. Menkoista lasketut viikot oli 7+4, mutta mulla ei koskaan ole ollut tuo kierto 28 pv, joten siihen nähden tuo on ihan kohdallaan.

Eli LA edelleen se 21. toukokuuta, koska kahden päivän heiton takia ei laskettua ajankohtaa (kuulemma) muuteta.

Lääkäri oli todella puhelias eikä meinattu miehen kanssa päästä sieltä ollenkaan pois :whistle:

Nyt voi siis toistaiseksi huokaista eli elämää on ja nyt vaan pitää keskittää toiveet sen kasvattamiseen valmiiksi saakka.

Kiitokset tuesta kaikille kanssani jännänneille!

Tänään lähdetään miehen kanssa kaksin kaupungille syömään. Vaikka nyt tuon ultran kunniaksi tai muuten vaan, että saadaan olla vähän aikaa kahdestaan.

 

Yhteistyössä