YLI 35-v KUUMEILIJAT :) VOL.3

Keijukka ja muut tädin piinaamat, teille iso onnenpotku ja samalla pikkuisen tömäytän sitä tätiäkin menemään, jotta älyää lähteä muihin maisemiin.

Hannaleena :hug: sinulle. Voi mitä olet joutunut tässä kokemaan ja kuulemaan. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, vaikka tulevaisuutta et varmasti pysty juuri nyt ajattelemaan kovin positiivisesti. Minä tapasin tämän ihanan aviomieheni vasta 38-vuotiaana ja olin jo heittänyt kaikki ajatukset parisuhteesta, kun oikein ikäviä kokemuksia aiemmilta vuosilta oli tullut vastaan. Voimia sinulle!

Taikakuu ja Rva Pikkumyy, mä tanssisin myöskin tosi mielelläni, mutta ei tuo mies ole niin siitä innostunut ja eipä nyt ilman sitäkään huvita lähteä parketille. Itse tanssin melkein mitä vain, mutta vanhat iskelmät aikojen varrelta ja kaikki ikivihreät ovat mun suosikkeja paritansseissa. Vapun jälkeisenä perjantaina mennään laivalle ja silloin kyllä pakotan miehen pyörähtelemään. Lähdemme 'oppaiksi' risteilylle, jonka ostimme sisarusten kanssa äidilleni syntymäpäivälahjaksi ja isäni lähtee myös mukaan. He ovat aika innokkaita tanssijoita, joten voinpa sitten vaikka pyörähtää parketilla isäpapan kanssa, jos ei miehen tanssijalka vippaa.

Oma olo on ihan tavallinen, ei ovisoireitakaan oikein enää. Eikä mitään muitakaan ihmeoloja. Pöllytetty on. Unohdin tosiaankin tilata lisää noita ovulaatiotestejä, testailin eilen viimeisen, joten nyt mennään kyllä ihan fiilispohjalta. Kaikille pidän peukkuja täällä :wave:
 
Hannaleenavoimia sulle ja iso :hug: :'(

gitte vastasin sulle toisella palstalla, kun kyselit oviksen kestosta. Eli ovisplussasta ovis on noin 24-36 h kuluessa ja ovis voi näkyä useitakin päiviä, eli jos sulla ollut su ovisplussa, luultavasti ollu ovis ehkä ti? Nipistelyjä mullakin tuntui vielä monta päivää oviksesta, mulla oli ovis kp 13 ja tuntui vielä oviskipuja kp 17 ja kiinnittyminen oli varmaan kp 23, kun tuntui vihlovaa kipua silloin. Tsemppiä sulle!

Taikakuu aivan vähäistä tuhruvuotoa tuli pyyhkimällä tänään vielä aamupäivällä, mutta päivällä ei enää sitäkään. Neuvolassa sanoi että vaikuttaisi, että vuoto tullut limakalvoilta ei kohdusta. Itsekin ajattelin sen olevan sitä. Oloni on edelleen samanlainen, rinnat arat, lämmöt koholla n. 36,9 ja palelu jatkuu. Kipuja ei tunnu, paitsi noustessa sängyltä tms. Vasta 28.4. neuvola ja ultraan silloin, vielä pitää odotella. uskon ettei vaavilla ole hätää. :heart:

Rouva Pikkumyy sulla on joko kierto pitkittynyt tai olet raskaana, vaikka testi ei vielä näytä, eihän menkat ole vielä myöhässäkään, voi hyvinkin näkyä pian jos pieniin päin. :)

 
Hyvä TeSuLah, se liima siis pitää. Hyvä, hyvä!

Sais nyt itsekin kerran elämässä sen yhden plussan, niin vaikka nielisin siitä hyvästä kilon liisteriä :kieh: Onneksi täällä kuitenkin nämä naiset plussailee :heart: Joten toivoa voi vielä olla ;)
 
:hug: :hug: taas sanat eivät riittä lohduttamaan.

Kiva Lumi-Marja kun kävit kääntymässä. Peukut pystyssä että olisi tärpännyt.

rva Pikku-Myy peukut pystyssä sinullekin :)

tädintulo halit kaikille joita täti riivaa :hug: :hug:

rva Aniliini peukut pystyssä että pöllytys olisi juuri oikea aikaista, ja laivamatkan jälkeen olisis syytä juhlia plussia.

Itselläni niin kiire töissä että hyvä jos kerkeää syömään ennen kello kolmea. Itse aiheuttamaa kiirettä kun asetan itselleni tavoitteita. Teen vielä tämän ja sitten menen syömään.... Ei edes kerkeä miettimään vauva haaveita kun työ vie koko mielen.

Tänään sitten 26/ 26 ja menkkatuntemuksia ollut jo 3 päivää. Tunne että kohta lirahtaa.
No normi kierron mukaan voisi huomenna lirahtaa. PMS oireina voisin mainita; rinnat sivusta kipeät edelleen ja välillä tunne että joku puraisee nännistä, tätä kestännyt jo toista viikkoa.

mimmimamma
 
nopeasti:


2/31 virallisesti, mutta jouluvauva haaveilumme jatkuu! Sektio synnytystapana, niin la pysyy joulukuussa, jos raskautuisin! :heart:

Kiva kun menkat alkoivat negan jälkeen en muuta kuin odottanut ja eilen meni "hermot" sitten kun alkoivat! :LOL: :kieh:

Nyt eteenpäin iloisena! :D ja toiveikkaana :saint:

Nyt töihin!

Ihanaa pvää kaikille! :flower:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Hei

Piitkästä aikaa täällä, tosin vain tosi nopsaan ennen töihin lähtöä.

Ekan inssin jälkeen pidimme pari luomukiertoa ja keräsimme henkisiä voimia. Tänään taas alkaa inssirumba ultralla (kp 4/24, yk 21).

Tsemppiä kaikille!
 
Ei todellakaan haittaa mua....huomasin vaan ja jäin sitä hetkeksi ihmettelemään, arvasinhan, että kyseessä oli vain ajatusvirhe.

Käsittämätöntä käytöstä mieheltäsi sua kohtaan...kuinka joku voi tehdä tuollaista.
Sympätiat on kyllä puolellasi, vaikken mitään suhteestanne tiedäkään. Meni suhteessa miten vain, niin tuollaista ei pitäisi tapahtua. Ensin ero ja sitten vasta uudet kumppanit.

(tiedän mistä puhun, kokemusta on. :ashamed: )

Mutta voin sanoa, että on täysin mahdollista löytää uusi kumppani ! Minäkin löysin aivan ihanan miehen joka kohtelee minua paaaaljon paremmin kuin entinen, hänet löytäessäni olin 37 vuotias, joten :hug:
Käsittele ero rauhassa, lapsista saat arkeen voimaa ja usko pois, vaikka nyt ei siltä tunnu, niin se valoisampi päivä tulee ihan varmasti myös sinulle !

Kaikkea hyvää !

on: menkkoja ei vieläkään. Kai on mentävä gynelle, jotta saadaan pillereillä täti houkuteltua esiin. On tää ja kans.. :kieh:
 
pyrstötähti
mutta en tiedä muuta kuin että jotain tosi surullista koska vauvahaaveet lensivät miehen muuton myötä, halauksia ja voimaa sinulle Hannaleena, kuten moni on sanonut tällä palstalla sinulla on onneksi ihanat lapsesi niitä ei kukaan sinulta pois voi ottaa,miehiä tulee ja menee vaikkei se siltä nyt tunnukaan. Kyllä se joskus ihmetyttää mite huonosti sitä tuntee oman kumppaninsa jonka kanssa saman kodin ja sängyn on vuosia jakanut että yksin oot sinä ihminen kaiken keskellä yksin...kuten runossakin sanotaan. Mutta elämä jatkuu hyvää viikonloppua tällekin palstalle,vähän vierailulla kävi pyrstis joka elää jännittäviä hetkiä ennen purkuleikkausta... :wave:
 
Moikka teille kaikille!
Oma napa:kp18/28 ja nipistelyä alavatsalla ja rinnat kipeet,saa nähdä pääsenkö testaamaan plussan testiin vai tuleeko täti jälleen kerran kylään.

Miten teillä muilla on mennyt?
 
Moikka teille!
Viluttaa ja rintoihin sattuu kylmä,tekee todella kipeetä ja rintoja syyttää,ne kutiaa,kaikki hankaaminen sattuu rintoihin.
Vessassa olen käynyt nyt kolme kertaa ja työkaveri sanoi,että mitä siellä vessassa ravaat.
Tämä rintojen arkuus se on kamalaa,rinnat on ihan tulessa ja vaatteiden hankaus rintoja vasten sattuu todella kovasti.

Miten teillä muilla on mennyt?

Peukkuja teille kaikille!
 
Moi!

Nyt on tikutettu ovista...ja plussaa tuli.. Ja viikonloppu "ukon" luona. ;) Ja olo on nyt hyvä,mitä nyt ovis antaa merkkejä.. =) TeSuLah kuinka pian berocca plussa pitäis alkaa vaikuttaa...otin tänään eka kerran sitä (poretta)?? Neuvolalääkärin aika peruuntu,mutta sain uuden ajan jo ensiviikolle (16.4) =) Nyt laittamaan ruokaa uuniin (jauhelihaperunavuokaa). Tyttö tulee tanssiharjoituksista tunnin päästä..

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

-Taikakuu-
 
gitte onkohan sulla jo salamatkustaja kyytis, oireet on aika jännät, hyvää vointia ja peukkuja! Mulla rinnat kipeytyi n. kp 19 alkaen ja heti alkoi veskirumba.


Taikakuu onnea plussasta, toivotaan että tärppää ja monilla muillakin. =) Ehkä viikon päästä tuntuu vaikutus, itse syön tabletteina, mutta sama ainesosa, nyt raskaana ollessa väsymys aika kovaa, ei siihen auta edes vitamiinit, kuuluu tähän vaiheeseen. Toisaalta myös unettomuus vaivaa silti ja uni katkeaa kun pitää nousta veskiin yöllä.

Vuotoja ei ole tullut, kun vähäinen tuhru loppui eilen aamupäivällä. Olotila muutenkin ihan hyvä, ei öklötyksiä. Ruoka maistuu ja suklaakin välillä :D Maha on kasvanut ja näkyy jo selvästi, kuten mulla aina näkynyt näillä viikoilla. Kahvia en ole juonut viikkoon alkoi maistua niin pahalta, ettei enää maistunu. Mitään vieroitusoireita ei ole, en kyllä juo sitä muutenkaan paljon. Palelu jatkuu ja lämmöt n. 37 edelleen.

Plussatuulahduksia!

Mukavaa illanjatkoa! :heart: TeSuLah ja Pikkukolmonen 7+2 :heart: :wave:
 
Ajattelin kipaista täällä pitkästä aikaa. :xmas: Lomat tuli lusittua. Uutta tekstiä on tullut taas sivukaupalla, ja uusia palstailijoita, joille toivotan omasta puolestani tervetuloa! Hannaleenan kirjoituksia luin, ilmeisesti hän on kumminkin jo palstalta poistunut... Mutta jos täällä vielä pistäydyt, niin kovasti toivotan voimia! Todella surullinen tarina. Mutta kuten joku jo kirjoittikin, olet vielä nuori! Itse tapasin nykyisen mieheni vasta nelikymppisenä, vaikka jossain vaiheessa luulin, etten ikinä enää ketään löydä. Arvoisesi ihminen tulee vielä jossain, joskus vastaan! Ihan varmaan!


Auringokukka - Todella lupaavalta kuulostaa! Toivotaan nyt sormet ja varpaatkin ristissä, että kaikki sujuu hyvin tästä eteenpäinkin!
Hieno juttu!

Taikakuu ja Rouva Aniliini meillä taisi olla päivälleen sama vaihe kiertoa. Kai peitot ovat pöllynneet tiiviisti?! Hyvä! Itsellä oli LH-huippu kai jo kp. 12 ja ovis kp. 13 rajuista jomotuksista päätellen. Tällä kertaa en testannut ollenkaan, kun ei lomailun lomassa tullut niitä tikkuja hommatuksi. Aattelin, että olkoot nyt tällä kertaa kokonaan. Peitot pöllysivät vain kp. 12 (ja pari kertaa ennen sitä ), joten en tiedä riittääkö. Ystävä, joka on terv.hoitoalalla sanoi lukeneensa jostakin, että kannattaisi pöllytellä niitä peittoja LH-huippua seuraavanakin päivänä. Koska jos simpat ovat lyhytikäisiä, ne eivät elä LH-huipusta ovikseen. Spekulointia taas, mutta tätähän tämä on :LOL:

Rouva Pikkumyy Pahoittelut tädistä! :heart: Ja +++++- :whistle: tuulia paljon sinulle, ja kaikille tähän kiertoon! Sinulla on ihailtavan positiivinen mieli! Muistutat omalla positiivisuudellasi, että voisi sitä itsekin välillä olla vähän myönteisempi, eikä ottaa joka vastoinkäymistä niin vakavasti!


mimmimamma Eikös se olekin vain hyvä, että on haasteita
Jollakin tavalla ne pitävät motivaatiota yllä. Ei työssä saa olla liian helppoa ja vaivatonta, siinähän turhautuu
Mutta ei se toki saa olla yhtä stressiäkään, ettei homma kallistu pitkittyneen väsymyksen puolelle. Onnea uuteen työhön vaan!


TeSuLah Mukava kuulla, että raskaus etenee hyvin! Nauti täysillä, vaikka tottakai se väsymys on uuvuttavaa! Kumpa täältä mahdollisimman moni pian tulisi perässä! :heart:

Nyt taidan poistua takavasempaan, ja toivotella kaikille PLUSSIA ja hyvää, rauhallista viikonvaihdetta!!!
 
Gitte, siis tosi lupaavia ovat nuo sinun oireesi. Nyt peukut laitan pystyyn, että plussa ilmestyy aikanaan mittariin :wave:

Rva Pikkumyy, onhan se tietysti tavallaan hyvä että ne menkat saapuivat, mutta kohta tömähtää varmasti sinullekin plussa. Kiitos vaan mimmimamma peukutuksesta, oishan se mahtavaa palailla maakravuksi todella painavana ja raskaana :D

Kuumetta, onnea hoitoihin. Kukahan siellä menkkoja kaipaili, pääpilvissä? Ihmeellistä on, välillä ei sais tulla ja sitten taas pitäis tulla, ei oo helppoa naisen elämä :eek:

Mä kirjoittelen lievästi syöneenä taas kerran. Kävin tänään vähän töiden jälkeen kauppahallissa ja hulluna ostelin kaikkea ihanaa. Meillä oli sitten ruokana salaattia, höyrytettyä vihreää parsaa, lohimedaljonkeja ja itse tehtyävalkosipulimajoneesia. Nam! Valkoviiniä nautimme myös. Huvitti hiukan kun avasimme pullon, jonka sain viime jouluna yhden lapsen vanhemmilta. Ei oikein olla valkoviinin suurkuluttajia, mutta olipas loistokasta viiniä tämä. :p

Hibiscus, meillä meni aikalailla samaan malliin nyt nuo pöllytykset. Kp 12 ja sitä ennen useamminkin. Loppui sitten siihen, kun mä olin niin köhäinen ja väsynyt, ettei oikein innostanut mikään muu vaaka-asentoon viittaava kuin nukkuminen. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä.

Toivon PLUSSAA tosiaankin kaikille ja mukavaa viikonloppua :heart: =)
 
Kiitos Hibiscus, toivotaan että vaavilla kaikki hyvin, eka neuvola ja ultrakin vissiin silloin 28.4. muuta ei vielä tiedä. Nautin olostani, ei ole huonoa oloa juurikaan vielä ollut, ei ole ollut ennemminkään kuin etovaa oloa joskus, palelua on nykin, kun olen koneella.

Rouva Aniliini kuinka sulla oli ovis? Teitkö testiä? Mulla näytti tällä tärppikierrolla ovisplussaa kp 14 Pupuiltiin kp 13, 14 ja 15 kun sitten raskauduin. Toisilla kierroilla ovis näkyny jo ennemminkin.

Eipä nyt muuta kuin hyvää yötä teille kaikille! :heart: :wave:
 
TeSuLah, tein kyllä ovistestejä mutta oli niin epämääräistä, etten tosiaan tiedä oliko edes kunnon ovis. Parhaat viivat oli muistaakseni just kp 12 ja sitten kp 13 ei enää mitään viivaa. Ja sitten loppui ne testit. Joten en tosiaan tiedä, mutta limat oli lupaavimmillaan muistaakseni kp 12.

Teen yleensä ne testit vasta kuuden maissa illalla, kun ei oikein töissä voi testailla, joten voihan se huippu mennä testailussa vähän ohikin, koska mulla näkyy se värinvaihdos aina tosi lyhyen aikaa.

Hyvää yötä kaikille minunkin puolestani :wave:
 
Moikka teille kaikille!
Oma napa:kp19/28 ja rinnat kipeet,vaatteiden hankaus sattuu todella kivasti rintoihin ja mitä huomasin tänä aamuna,niin mulle on tullut pieniä näppyjä esiin nänneihin ja oksettaa,yöllä heräsin vessaan ja nyt aamulla olen käynyt pari kertaa vessassa.

Miten teillä muilla on mennyt?

Peukkuja teille kaikille ja plussatuulia!
 
Moikka!
Gitte sulla on kyllä lupaavat oireet =)
Tädin piinaamille :hug:

Voisko joku lähettää sen tädin pikkuhiljaa meikän osoitteeseen :ashamed: Oishan se kiva päästä itsekkin jännittelee. Harjoiteltu kyllä on ettei ihan unohdu :p Meidän neiti on jo 6,5kk ja eilen oppi konttaamaan eli pikapuolin ollaan jo taapero eikä vauva.

Mies palailee maanantaina töihin pakkolomaltaan mut tietoa ei ole et kauanko aikaa tätä rupeamaa kestää. Ainoo et alkaa ns. reissuhommat jollei saa työkaverin kans vakuuttuneeks pomoa et tuonne Heinolaan ei todellakaan aja kuin reilun tunnin et kilometrit ei tule kuin 70 ja risat, siis riippuen työmaasta. Sen mielestä siellä pitäisi yöpyä ja kumpikaan ei haluaisi. Jo tuonne Toijalaan missä olivat ennen pakkolomaa hommissa oli pidempi matka.

Itse olen kysellyt meidän ravintolapäälliköltä et jospa en ottaiskaan vielä keittiöpäälikön paikkaani vastaan et jäisin tän vuoden loppuun osa-aika kokiksi eli tekisin sen 63h/3vkon jaksossa et mun sijaiseni jatkais mun paikalla siihen asti. Neiti on kuitenkin niin pieni vielä ja tuntien suhteen joutuis tekee välillä niitä 11,5h päivii niin ei kiitos! Koko perhe siitä ainakin meillä kärsis ja johan tuo tuli koettua ja nähtyä ennen äippälomaani :/

Eipä täs muuta kuin mukavaa viikonloppua kaikille :wave:
Toivottavasti pian saatain tänne pinoon kaivattuja plussia :heart:
Plussatuulia tänne :whistle: +++++++
 
Mä aina yritän lähettää sitä tätiä milloin mihinkin osoitteeseen, mutta ei se meiltä vielä ole häipynyt :kieh: Mutta voinhan mä taas yrittää sitä sinne tulemaan pikkukakkosen haaveilija :wave:

Eilen muuten sattui töissä huvittava juttu. Puistossa 2,5-vuotias poika ajoi minut semmoisella työnnettävällä isolla kuorma-autolla kumoon. Yhtäkkiä tunsin selkäpuolella jaloissani ihan mahdottoman tömäyksen ja sitten jo lensinkin vasemman ranteen ja lonkan päälle pitkin pituuttani kuin leppäkeihäs pitkin tannerta. Kylläpä tanner tömähti! Silloin ei kyllä naurattanut yhtään, sattui vain ihan hulluna. Työkaveri oli nähnyt tilanteen, mutta ei kerennyt tehdä mitään ja tuli sitten auttamaan mut ylös, kun olin siellä maassa nenilläni :D

Otin eilen päivällä kahteen otteeseen särkylääkettä, kun vissiin tärähti tuohon vasemmalle puolelle aika kovaa ja yöllä vielä yhden kerran. Ilmeisesti mitään ei kuitenkaan pahemmin sattunut, vaikka tuota kättä edelleen jomottaa. Mutta vaarallinen työ siis :LOL:

Mukavaa lauantaita!
 
Ei niin huomen enää olekkaan, jo 5:n aikaan heräsin eka kerran, siteen vaihto ja nukkumaan takasin!
, mies herätti 7:20


Niin siinä sitten aamupuuro tuli nautittua! Takaisin sänkyyn yhdessä vielä..... ja kun ei vuotoakaan ole enää tuskin lainkaan, niin näinhän siinä kävi..
pupuilua siis


Meillä on kyllä lämmin suhde, ehkä jopa parantunut, pienen menetyksen jälkeen!
Parempi niin päin , kun joskus ikävät asiat elämässä erottavat ihmisiä
puhuminen on onneksi hyvä tapa selvittää tunteita!


Juu ja tänään sanoin miehelle, että kun ahkerasti kyllä pupuiltiin, mutta vain siihen ovisplussa aamuun asti, eli tässä kierrossa muutama kerta vielä sen jälkeenkin puuhastellaan! Sopii hänelle, paljon siis näitä laitamme liikkeelle..
,
,
, kyllä se on niin Onnenkauppaa tuo raskautuminen ja ihmeellistä eikö olekkin? Kun tarvitsee niin oikean ajankohdan, tuntuu ihmeeltä koko asia , jos oikein ajattelee asiaa!
,
,


Toivotaan nyt jokaiselle Onnea menossa olevaan kiertoomme!



Rva Pikkumyy


Ps Voinkin lähettä tämän tädin nyt pikkukakkosen haaveilijalle! Ole hyvä!
 
Rouva Aniliini: toivottavasti olet jo kunnossa.
Gitte: vaikuttavat aika paljon raskausoireilta :)

Rouva pikkumyy: viime yrityksessä ajoitimme täsmä iskut parissa kierrossa varmaan liian aikaiseksi. Eli nyt olen viisaampi ja iskut jatkuvat pari päivää oviksen jälkeen. Viimeksi hedelmöittyminen tapahtui todennäköisesti pari päivää digitaalisen ovistestin näyttämästä huipusta, kun olin jo ihan varma, että myöhäistä on (oli ollut työmatkalla sillä huippuhetkellä). Joten ahkerasti vaan oviksen jälkeenkin.

Mun täytynee alkaa metsästämään ovista nyt piakkoin, kun nuo syömäni hormonit ovat saattaneet sekoittaa kiertoa.
Olen jo sopeutunut siihen, että tämä vuosi 2008 ei ollutkaan vauvavuosi, vaikka kaksi laskettua aikaa tälle vuodelle ehdin saadakin. On ihan sama, olenko puolivuotta nuorempi tai vanhempi vauvan syntyessä.

Nyt nautin elämästä, keväästä ja liikunnasta. Kotona mulla onkin tuota liikuntaa varten jos jonkinmoisia härveleitä ja tykkään juosta ja kävellä myös. Tänään ostin uudet ihanat ulkoilu-vapaa-ajan housut. Sitten kotona mietin, että raaskinko niitä vielä ulkona käyttää, ovat niin nätit. No ehkäpä kuitenkin :)

Sauna kutsuu - hyvää viikonlopun jatkoa kaikille.
 
mimuli, ei mulla mitään todellista hätää ole. Kun ei sattunut pahemmin kumminkaan. Hiukan vain säikähdin. Tapaus oli vain mielestäni niin huvittava, että halusin sen kertoa. Että 2-vuotias saa tuosta vaan aikuiselta ihmiseltä jalat alta.

Tuossa oviksen metsästyksessä tulee muuten ihan sekopäiseksi, kun ei tiedä luottaisko tikkuun vaiko mihin. Luulen että mekin taidettiin olla aikaisessa tässä kierrossa.

Lauantai-iltoja :wave:
 
Eilen olimme tanssimassa, oli mjukavaa!
ei kyllä tanssitu ihan magareena, mutta perinteisiä tansseja kylläkin!


Juu sovittu lähetän tädin nyt sinne pikkukakkosen haaveilijalle ja eikö se ole mahdollista raskautua ennen menkkojen tuloakin , siinä kierrossa kun munasolu eka kerran kypsyy ja toiv hedelmöittyy, niin sittenhän niitä menkkoja ei tule, mutta varmaan jotain raskausoireita? Testaatko välillä tarkastaaksesi tilannetta? Onnea, että pian tulisi vauvan odotusta teillekkin!

Ja tietenkin jokaiselle Onnea plussiin!


Nyt sauvakävelemään!


Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 

Yhteistyössä