YLI 35-v KUUMEILIJAT :) VOL.3

Terveiset täältä lapin auringosta :) Säät ovat kyllä suosineet meitä tällä kertaa ja vielä olis 5 päivää tätä ihanuutta jäljellä :)
Nyt sitten alkaa jo olla oireitakin: joka päivä on nukuttava vähintään tunnin mittaiset päiväunet ja ruokaa on saatava muutaman tunnin välein, muuten tulee tosi paha olo :LOL:
Laskettelemassa olen käynyt joka päivä, mutta hiihtoladulle en ole jaksanut juurikaan lähteä :( Eilen käytiin hiihtämässä ja voimat meinas loppua jo alkumatkasta :) Eli voimat tämä raskaus on vienyt, aikaisemmin pystyin helposti hiihtämään pitkiäkin matkoja, nyt hyvä jos pari kilometriä jaksaa kävelyvauhtia laahustaa :LOL:
Plussatuulia kaikille :) Kirjoittelen sitten enemmän kun pääsen netin äärelle, näin kännykän kautta tämä viestittely on vähän hankalaa :)
 
Hyviä uutisia meillä. Maanantaina oltiin punktiossa ja saatiin kuusi munasolua. Minulla ainoastaan vasen munasarja "heräsi" ja kasvatti munasoluja. Voipi olla, että oikea munasarjani ei tuota ollenkaan luomunakaan munasoluja kypsäksi asti... Kuusi siis saatiin ja näistä 5 oli kypsiä. Neljä hedelmöittyi ja nämä neljä olivat vielä tänäänkin elossa. Yksi oli kuitenkin niin huono, että se ei olisi jatkanut kasvuaan ja meni roskiin. Mikä parasta: sain kyytiini kaksi pikkuruista alkiota ja yksi laitettiin vielä pakkaseen. Eli "kaksosraskaana" ollaan toistaiseksi :D Peukut pystyyn, että edes toinen kiinnittyy ja pysyy seuraavat noin 40 vkoa...!

Edelleen lueskelen teidän kuulumisianne. Plussatuulia ja onnea TeSuLahin ja Minnihiiren vatsan kasvatteluun!
 
Yöllä pupiltiin ja vähän oli tullu verta pöksyihin, kun menin aamulla veskiin, säikähdin ensin ja itku pääsi, että nytkö meni kesken. :( Mutta vuoto loppui siihen kun vähän pyyhkäisin ja luulenkin, että pupuilusta johtuvaa, kun kipuja ei ole ja kun luin että limakalvot voivat yhdynnän jälkeen joskus vuotaa raskauden ensimmäisella kolmanneksella, en soittanut mihinkään. Seuraan tilannetta ja toivon että asia olisi niin kuin ajattelin.
Aamulla tämä tapahtui 7-8 välillä ja mitään ei sen koommmin ole tullut. Toivon vaan parasta, että vauva kasvaisi ja voisi hyvin. Lämmöt ovat 37,2 ja rinnat arat ja vatsassa tuntuu pieni kumpu jo.
 
Taikakuu mulle ei just määrätty outoon kuumeiluuni mitään, kun mitään ei löydetty. Meni ohi aikanaan.

Auringokukka toivotaan ja peukutetaan että nyt lähtee vaavi. :)

Minnihiiri68 mukavaa loppulomaa ja muista levätä :) väsy täälläkin vaivaa ja nukuttava päivälläkin. Olen myös tuolla marrasmassujen odotuspuolella, missä säkin. Täällä myös jatkuvasti luen ja kurkin mitä kuuluu ja kirjoittelen myös omia kuulumisiani. Olette upeaa porukkaa. :flower: :heart:
 
Heippa kaikki ihanat ihmiset :heart: :hug: :heart:

Ajattelin tulla teitä moikkaamaan ja tännehän on tullut uusia kuumeilijoita ja heille isot tervetulotoivotukset ja plussapuhurit :flower: :flower:

Tilasin kuin tilasinkin ovistikkuja, mutta ihan lähinnä sitä varten, että voisin tsekata, ovuloinko vai en. Oviksen kuitenkin bongasin ja hieman jäi mietityttämään, voiko se mokoma olla oikeasti ovis, vai onko noissa tikuissa vikaa, kun siellä ultrassa ei silloin näkynyt merkkiäkään tulevasta oviksesta. Ovisoireitakin kyllä oli, joten kaippa se totta oli. Touhuttu on otollisena aikana, mutta oireita ei kyllä ole ilmaantuntu suuntaan eikä toiseen. Ei niin mitään. Kp on tänään 25/30-35. Tuon kierron pituuden tarkistelin vanhoista kalentereista ja tuota luokkaa se on ollut. Vähän tässä ihmettelen, et missä ne kaikki PMS oireet luuraa vai tuleeko ne sitten vasta joskus. Ennen ekoja menkkoja km jälkeen niitä kyllä oli, joten tämä oireettomuus on nyt niin kovin mukavaa verrattuna migreeniin ja jomotuksiin. Vaikka ehtiipä tuo migreenipeikko vielä iskeä.

Kotona olemme keskittyneet nyt kaikkeen muuhun. Pari huonetta on remonttikohteena ensi alkuun ja tapetteja mennään viikonlopulla katteleen. Vauvahaavetta ei olla kuitenkaan unohdettu, mutta siitä ei pidetä sen enmpää meteliä eikä stressata. Vähän mä kaipaan tänne pinoon, mutta en tiedä onko se nyt järkevää pompata näin lyhyen tauon jälkeen takaisin.

Olen saanut paljon ajatuksia päässä kokoon ja olo on hyvä. Tunnen kuinka kaikki alkaa loksahdella paikoilleen, eikä itku tule enää herkästi. Olen törmännyt kaupassa parin tutun vauvaan ja ihan hyvältä on tuntunut ne suloiset nyytit nähdä. En tunne enää sitä viiltävää tuskaa, mikä ennemmin vastaavassa tilanteessa tuli. Korkeintaan vähän nostattaa vauvakuumetta, joten kaippa tässä ollaan menossa kohti parempaa, henkisestikkin.

Aika parantaa haavat ja uskottava se on. Pidemmät päivät ja valoisat aamut tuovat myös oman piristyksensä elämään. Uskon vahvasti siihen. että tästä vielä noustaan ja elämä alkaa tuntua taas hyvältä. Keskittyminen siihen mitä on, on ollut erittäin terapeuttista. Saahan sitä haaveilla ja unelmoida vaikka mistä, mutta ei se saisi ottaa ylivaltaa kuitenkaan elämästä, on se haave sitten vauva tai uusi auto.

Meillä on se vauva haaveissa tuolla sydämessä, omassa mielessä kaikessa hiljaisuudessa. Hiljaa toivoen jatkamme matkaa ja unelmoimme toiveen täyttymisestä. Välillä keskenämme siitä puhumme, mutta emme pidä sen enempää asiaa esillä. Tieto siitä, että molemmat ovat samoilla linjoilla, se riittää. Kaikella on aikansa ja vauvan aika on silloin, kun se meille suodaan.

Kaikkea hyvää teille jokaiselle ja toivon teille jokaiselle pientä ihmettä tapahtuvaksi :heart:

Unelmaa todeksi toivoen, Lumi-Marja
 
Hei kaikille! :flower:

Tätiä ei näy, vaikka tuntuu, että alkaa menkat, tätä ollut jo varmaan viikon, aamulla olin jo ihan varma, että nyt alkoi, mutta wckäynti kertoi toista! :D
Sama kaupassa illalla, alavatsaa niin kipristi, mutta ei ole menkkoja...tuleekohan joku megakierto!? :kieh: ..Hymyilytti eilen kun olin niin halúkkaana ja kerroin siitä miehelle, hän oli varovaisen empivä, että ei mitään vaan sattuisi, jos olenkin raskaana, mutta lemmimme silti, kun tämä rouva halusi! :heart: Ennen menkkoja ei kyllä yleensä kiinnosta niin tuo seksi, ehkä kaikki on vaan sekaisin kropassani! :LOL:

Hyvää illanjatkoa kaikille! :flower:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Tervehdys. Onnea mimuli, kun kaikki alkaa olla kunnossa. Ja mimmimamma, mukavaa kun viihdyt työssä paremmin. Tiedän kokemuksesta, että on tosi keljua mennä töihin, jos ei homma toimi. Gitte, toivotaan että nyt tärppäis.

Nuo ovisjutut on niin kummallisia, että ota noista sitten selvää. Mulla on jomottanut vasenta munasarjaa koko alkukierron, mutta silti en ole saanut bongattua tikuilla kunnon viivoja. Eilen oli vahvin viiva tähän mennessä ja tänään ei sitten mitään, joten menikö se ovis jo? Limat oli maanantaina ja tiistaina kyllä ihan lupaavat ja peittoja ollaan heiluteltu niin, että kohta rupeaa jo kyllästyttämään :D Ehkä mulla oli vähän liian suuret odotukset noista lääkkeistä, että saisin kerrankin bongattua jonkun superoviksen. Mut eipä oo ollut sen kummempaa tässä kierrossa.

Mites mantana sulla on sujunut sinun kuntoilut? Mä olen kyllä ollut niin väsynyt koko alkuviikon, ettei lenkille ole liikahtanut mikään paikka. Touhis, samaantapaista väsymyskohtausta siis poden kanssasi. Tsemppiä opintoihin. Eilen väsytti niin paljon töissä, että meinasin mennä kirjaston sohvalle vetämään päiväunoset :LOL: Ja aamuisin mut sais vetää hinaajalla ylös, illalla vaivun kanveesiin viimeistään puol kymmenen.

Onnea Auringokukka, toivotaan että alkio kiinnittyy ja oikein tiukasti vielä :wave: TeSuLahille lisää liimaa ja tarroja. Muutenkin kaikille tämän viikon jännääjille peukkuja, kuten Rva Pikkumyylle. Jos siis kumminkin...

Lumi-Marjalle myös tervehdys, mukavaa kun käyt moikkaamassa meitä. Ja siis tervehdys kaikille muillekin, joita en ole tässä erikseen maininnut :heart: Plussaa kaikille tuhatta ja sataa saapi tulla :flower:
 
Ylimääräisiä vuotoja ei ole tullut ja palelu ym. jatkuu. Kahvia en pysty enää juomaan, se maistuu niin pahalta ettei mene alas. En muutenkaan juo sitä paljon.

Isännän kanssa on otettu yhteen ja pahoitan mieleni tosi helposti ja itku herkässä, mielialat vaihtelee aika rajusti. Kuuluu tietty asiaan, kai pian helpottaa, toivon niin. :ashamed:

Kiitos Rouva Aniliini liimoista ja tarroista. :)

Taitaa Rouva Pikkumyy olla pieniin päin, pidetään peukkuja! :heart:
Mullakin oli enemmän haluja ennen menkkoja, tiesin kyllä jo olevani raskaana silloin. Yleensä ei niin intoa siihen hommaan ennen menkkoja. Toivotaan ettei kierto pitkity, kun niinkin voi käydä km:n jälkeen, vaan olisi se pieni salamatkustaja tekemässä pesäänsä. :)

Kaikille plussatuulia puhaltelen! :whistle:

:heart: TeSuLah ja pikkukolmonen 7+0 :heart: :wave:
 
Auringokukka :hug: Voi, kun pikkuiset siellä pitäisivät sitten kovasti kiinni!!!! :wave:

Tässä pikaisesti...

kp=kiertopäivät

mimuli...................................4/27
vilmaville...............................5/28
mantana...............................8/31.....yk.21
touhu tenava........................8/28
Hibiscus................................14/27-31
Rouva Aniliini........................14/26-30
Taikakuu..............................14/27-32
Minni-07...............................15/28-33
gitte.....................................17/28
a-alisa..................................19/28.....yk.1
kanella.................................19/28
ebony..................................21/28-30
nevi......................................23/26-30
surusydän............................24/26-28
Hannaleena.........................25/32
mimmimamma......................26/26
kuumetta.............................27/24-26.......yk.20
Rouva Pikkumyy...................31/32 (jännitystä...)
Aurora72...........................47/34-39
keijukka............................55/29
kikkara...........................67/33
tiiu64....................114/28-30
elina67................../...
pikkukakkosen haaveilija....../...
syklaaminkukka..................../...

Mukavaa torstaita toivon kera!! ;) Plussa onnea kaikille!! :wave:

TeSuLah :hug: Helliä hetkiä.... ;) :wave:

Nyt töihin.... :wave:
 
Aamupäivää,

Pahoittelut tädin saavuttamille..toivoa ei kannata heittää. Kyllä kulkaas se tästä. :hug:

Mantana: Primolutit on minun mielestä samaa kuin terolutit, aivan kuin muistelisin primoluttien olevan voimakkaampia. En kyllä ole varma. Missä vaiheessa kiertoa aloitit syömään niitä? Ajattelin vaan kun lääkäri ei ollut kirjoittanut reseptiin mitään muuta kuin 10 päivää syödään kuukautisten aikaansaamiseksi. Syönkö siis vain tämän 10 päivää ja odotan luomukuukautisia vai kuinka? 3 kuukauden pillerit paketissa kuitenkin oli. Oletko tikuttanut ovista tuon kuurin aikana?

TeSuLa: Sehän on selvä että mielialat vaihtelee raskausaikana. Minä ainakin itkin jos tv:stä tuli jotain herkkää. (yleensä en kyynelehdi helposti) :D
Kait se on se väsymyskin joka pistää herkistymään..minä ainakin vaikka en ois raskaanakaan..väsyyneenä olen tosi äkkipikainen. :whistle:

Pitää taas jatkaa töitä.. :wave:
 
Moikka!
Oma napa:kp17/28 ja laitoimme simpat liikkeelle eilen illalla.Nyt vaan sitten jännäillään.

KEIJUKKA: :hug: Voimahaleja kovasti!

Miten teillä muilla on mennyt?

Peukkuja teille kaikille ja plussatuulia teille kaikille!
 
Oloni oli täällä hyvin lyhytaikaista. Minun vauvahaaveeni ovat ohitse tällä erää :'( :ashamed: Kaksosten synttäreitä valmistelen mieli maassa, sillä mies muuttaa pois maanantaina. Aavistukseni eivät olleet kuvitelmaa, vaan totta. He, sen sijaan ovat plussanneet jo marraskuulla, että en tiedä enää edes mitä ajatella. Muita yksityiskohtia asiasta en ala täällä setvimään. Talo on minun nimissä, joten on selvä, että minä ja lapset jäämme tänne.

Saan nyt vastaisuudessa tottua ajatukseen, kun autan vauvoja maailmaan, että minä en ole siinä synnyttjäjän asemassa tuskin enää koskaan, vaan saan katsoa vain vierestä toisten onnen täyttymystä. Se kirpaisee, mutta tämä kai on ammatinvalintakysymys ja nieltävä omat kipeät tunteet. Vaikkakaan, ei ne minun työpäivät aina ole sitä onnea täynnä ja varmaan jokainen ymmärtää miksi. Surua mahtuu ilon sekaan liiankin usein.

Mitäpä minä enää enempää avautumaan, nyt on aika jättää jäähyväiset teille ja toivottaa kaikille onnea matkaan plussien kera :wave:

Hannaleena
 
Hei! ikävää ja surullista :( mutta minun mielestä olet nuori vielä ja sinun vika tuskin on ja se että näin kävi..toivon mukaan selviät ja nautit nyt kaksosten kanssa ja ajatrelet omaa jaksamista ja ehkä vielä kuumeilet uuden kumppanin kanssa. jaksamisia :hug:
 
Hannaleena, voimia sinulle tulevaisuuteen! On varmasti ollut aikamoinen pommi tuo tieto sinulle ja menee sitten kaikki suunnitelmat uusiksi.
Sinulla on ihanat kaksoset koko ajan matkassa mukana ja heistä saat varmasti elämäniloa ja voimia jaksaa eteenpäin!

elina67
 
Moikka!

Rouva Pikkumyy olisi kyllä mukava käydä tanssimassa.. Tykkään tanssimisesta.Ukko vaan ei ole kovin halukas lähtemään.. Nykyjään käydään paremminkin kesäisin (lavoilla). Ja korkeintaan sen 1-2 kertaa.. :headwall: Seurustelun alussa käytiin enemmänkin.Minkalaisesta musiikista tykkäät (kuunnella tai tanssia)? Minä tykkään esim. Charles Plogmannista,Anne Mattilasta,Yölinnusta,Janne Tulkista ym.. ;)

elina67 peukkuja pidetään ja jaksamisia sinne..

ebony kuinka pitkään meni kun ovistestit tulivat?

gitte jokos parempi olo? Paranemisia sinne.. :hug:

touhu tenava minulla on myös ollut noita väsymys kohtauksia..en tiedä sitten johtuuko noista lääkkeistä,mutta on niitä tullut aikaisemminkin. :ashamed:

Auringokukka Peukkuja pidetään kovasti täällä.. =)

TeSuLah eihän enään vuotoa sinulla..? Toivottavasti kaikki hyvin.. :hug: Toivotaan että "masuasukki" pysyy matkassa.. Tänään tuli ostettua berocca plussaa.. ;)

Tänään tei sitten ovistestiä puolenpäivän aikaan.. Tuli kaksi viivaa,mutta toinen oli vaaleampi kun toinen (kontrolli). Eli ei luultavasti ovista vielä.. :| Tänään onneksi saa ottaa viimesen tabletin (n.klo 15) Huomenna tikutellaan sitten uudelleen ovista..

-Taikakuu-
 
Hei...miks Hannaleenan profiilissa lukee näin "36 vuotias pienen tytön äiti. Arki kuluu kodin ja työn välissä pompotellessa." jos hänellä kerran on 4 vuotiaat kaksoset ?

Ihmettelen vaan.

No, ehkä joku virhe.

Todella paljon voimia jokatapauksessa. Kyllä elämä voi olla epäreilua joskus. :ashamed: :hug:
 
pääpilvissä Olipa hyvä, et vielä tulin käymään täällä. En edes itte tajua, mitä oikein olen mokannut kirjottaessa, kun siinä piti olla pienen tytön ja pojan äiti. Olin silloin viel 36, nyt 37. Tulipa tuokin nyt korjattua.

Sit mokasin taas, kun yritin postaa koko nikkiä, mutta en mä osaa, enkä tiedä miten se poistetaan, enkä saanu enää entistä nikkiä näyttöön. Olen kyllä nolo :ashamed:

Kiitos kaikille ja anteeksi toi profiilini iso virhe, en ole edes käyny sitä kattomassa, kun luulin, et se olis menny kerralla oikein. Pahoittelut kaikille siitä. Profiilinkin ehdin jo poistaa, toivottavasti saan koko nikin joskus pois täältä.

Hannaleena
 
Ensin pahoittelut menkan saaneille! :hug:
HannaLeenaiso halaus sinulle :hug: , kauheaa,mitä joudut käymään läpi, voi sinua! Onneksi sinulla on kaksoset ilahduttamassa sinua! :heart: Ja vielä jossain vaiheissa voit hyvin vauvakuumeilla jonkun ihanan miehen kanssa, koskaan ei tiedä, mitä maailma eteen tuo! :heart: Voi hyvin, sitä toivon joka tapauksessa sinulle! :hug:

Oma napa: Tein uuden tikun itselleni, menkkoja ei näy....? :headwall: Missä ne on ?
No jos edelleen sunnuntaina ovat kadoksissateen testin,mutta negaa sen uskon näyttävän!
Minulla outoa vain se, että minullaon tunne koko ajan että nyt menkat alkaa,mutta ne ei ole alkaneet?! Kroppa siissekaisin.Lämpöä 36,7. No jännitystä siis! :saint:

Charlies, Ploggman, Lunnas ja monet,monet muut, mekin lavoilla käymme, välillä ympäri Suomenkin tanssimassa, kesäisin varsinkin! :D

Rva Pikkumyy :heart: :wave:



 

Yhteistyössä