YLI 35-v KUUMEILIJAT :) vol.2

Yrityksistäni huolimatta en ole tällä viikolla päässyt kirjautumaan sisään. Ja jos pääsinkin niin kirjoittamani viestit katosivat kaikki bittiavaruuteen.

Jännät paikat sinulle pikkumyy. Minä vuosin seiskasta pari päivää; tavanomaisia hyytymiä ei tullut. Testasin sitten varmuuden vuoksi noin viikko tästä. Ja plussaahan se silloin näytti. Ja tiedän monta muutakin tapausta, että ensimmäiset kuukautiset ovat ns. valesellaiset.

Puoliso satutti töissä kätensä; se kipsattiin tiistaina. Ja tuo nyt ymmärrettävästi vähän haittaa "toimintaa". No, näin yli 20 vuotta kestäneeseen suhteeseen tekee ihan terää, että joutuu käyttämään vähän mielikuvitusta ;) Ovistesti näytti vahvaa plussaa, perinteiseen tapaan. Mutta en enää jaksa innostua siitä; se ei meillä tarkoita sitä, että tärppi tulisi. Niin kauan me tätä yhdeksättä olemme vääntäneet.

Hommat odottaa.
 
mantana, tuo linkki oli hyvä juttu.

On alkanu jo mietityttää tuo juilinta. Se vain pahenee eikä unohdu edes touhun keskellä. Toivottavasti mikään tulehdus ei olis. Kaikkein ilkeimmältä tuntuu, kun tuota sektiohaavaa vihloo. On kuin hammassärkyä. En ole ennen moista kokenut. Mihinkään oireisiin en tässä vaiheessa tuota laske. Jotain outoa tuo kyllä on. Sellsinen menkkakipu potenssiin kymmenen tai jotain. Aivan kun sädetikku kihelmöis sisuksissa. Kertakaikkiaan kamala tunne.

No, ilta alkaa tulla ja päivän hommat pulkassa iltapala ja muita rutiineja lukuunottamatta. Taidan olla tuolla sohvannurkassa lopuniltaa, kun tuon kipuilun kans ei huvita edes kävelylle lähteä.

Viikonlopunjatkoja, L-M
 
MEITÄ ON TÄÄLLÄ AIKA ISO JOUKKO YLI 35 VUOTIAITA VAUVAA KAIPAAVIA, TERVETULOA JOUKKOON!

Aniliini, 40v, Vantaa
Anneli, 40v, 2 lasta
Ebony, 36v, 5lasta
EMMA-64, 42V, lapset 21, 19 ja 10
Mantana, 39v, tytär 11/04
Mertsi, 37v, Oulu, poika 6/97 +
Mimmimamma, 45v, Espoo, lapset 88, 89 ja 96
Nannanella, 35v, 4 lasta
Nanni, 42v, lapset -92 ja -94
Riikuilija, 37v, tyttö -96 ja poika -01 +
Sinitär1, 41v, Länsi-Suomi, 2 poikaa ja 2 tyttöä 8-15v
Touhu tenava, 44v, Kymenlaakso, 5 lasta ikäskaala 3-16v
umut, lapset 22, 21, 12, 5 ja 3
äitix2, 35v, kaksi poikaa -97 ja -99
pikkumyy 42 2 poikaa, 1 tyttö, mies 1 poika ja 1 tyttö 1. yht
jane70 2 lasta 3.s toiveissa ja ensimmäinen yht
nuusku 4.s toiveissa
anttuli 43v 5.s toiveissa
Hibiscus43 v 1 tytär, mies 1 lapsi 1. yhteinen toiveissa
Mimuli....41 v 4.s haaveissa
senjuska..41v 5.s haaveissa , lapset 10kk-19v
Lumi-Marja 35v...2 tyttöä ja 3 poikaa, 1-15v ja 6.kullannuppu toiveissa
Karpalo67 40v....1 lapsi 4 vuotias....toinen haaveissa
päppä 4.s haaveissa
Fenix 5.s haaveissa
tiiu64 2. haaveissa
vilmaville 9.s haaveissa
kuumetta ensimmäinen toiveissa
TeSuLah/ poika -03, tyttö 06, haaveena kolmas vauva


:heart: Sunnuntaina 14.10.2007 :heart:

mimmimamma.... 8/28.................4.s toiveissa..Espoo
Hibiscus..............8/27.................1. yhteinen
pikkumyy 42.. ... 8/28.. ...............4.s toiveissa....(1 yhteinen)
ebony................14/28-30........... 6.s toiveissa
senjuska........... 16/27 ..............5.s haaveissa lapset 10kk-19v
Jane70.............. 16/28-30........yk 9..3.s toiveissa (1. yhteinen)
vilmaville.............17/30.................9.s haaveissa
Nuusku..............19/28-32........... 4.s toiveissa
Lumi-Marja...........19/28-32.... ..yk 18.....6.toiveissa
tiiu64................. 21/30..............2. haaveissa
tuohu tenava.... .21/28-32...........6.s toiveissa...Kymeenlaakso
mimuli..................22/28,,,,,,,,,,,,,,,,,,4.s haaveissa
Fenix..................22/28-29....................5.stoiveissa
kuumetta ..........23/ n. 25, yk 13. ensimmäinen toiveissa
sinitär1.............. 26/28........................5.s toiveissa
Mantana ........... .27/28-(31)40 .yk 15. 2. toiveissa..Kantahäme
TeSuLah.............?/?..............................3.s toiveissa



HAAMU: :flower: , :heart:



PLUSSANNEET: :heart: + :heart:

HÄMY 71
PUELLA
KRIISI
amati
Kehäkukka

 
Tervetuloa joukkoomme! :heart:
Mitä kierron aikaa elät, jos haluat, että kiertopäiväsi näkyy, eli kp?Kiva kun uusia haaveilijoita saamme joukkoomme, kun plussiakin on tullut mukavasti :flower: +++++++++++++++++ :flower:

Itse olen haaveillut 25.7.-07 asti, silloin otettiin hormonikierukka pois. :D


Kaikille pinossa olijoille onnea, onnea, jotta saamme lisää plussia!
Ja sen jälkeen meillä jokaisella olisi tälläinen pieni sylissämme :heart:



Hei vaan taas!
=) , :heart: -pikkumyy- :wave:
 
Jännäilijät, missä vaiheessa mennään, mantana, kuumetta,sinitär 1?
*istun täällä peukut pystyssä ja isovarpaatkin :D

Minusta on ollut niin mukavaa, kun on tullut hyvin plussia viime aikoina.

Kävimme vuokraamassa videon/dvdn aaveratsastaja, oli ihan vauhdikas. Pihatöistä tänään ei tullut mitään, sataa, sataa ja sataa;=)

Vielä ajttelin kyllä sauvakävelylenkin mennä tekemään =) , saapi vähän raitista ilmaa! Onko täällä muilla jollakulla perheellä moottoripyörää, asuntoautoa tai asuntovaunua?
Onko teistä mukava liikkua vaunun tai asuntoauton kanssa. Saisi sitä ainakin näihin vkloppuihin vaihtelua :D

Maanantain-torstain olen töissä, perjantain vapaana ja la-su onkin sitten iltavuorot :headwall: , sen jälkeen koko seuraava viikko vapaata, oujee!!!!! :D

Heissan taas

Ps Lumi-Marja kirjoitti jossain pinossa osuvasti PMS:stä, kiva oli lukea,kun aihe on liiankin tuttua! :headwall:

:heart: :wave:
 

Olet uskollisin seuralaiseni, sillä tulet tasan tarkkaan joka kuukausi.
Kiitos siitä, että jaksat kerta kerran jälkeen muistuttaa minua siitä, että olen nainen.
Olen aivan varma, että huomaisin rintojeni olevan paikallaan, vaikka et niitä kipeyttäisi.
Vatsanikin olen huomannut, joten sitäkään ei tarvitsisi turvottaa muodottomaksi.
Mitä menkkakipuihin tulee, niin ihan se yksikin päivä riittäisi tämän kahden viikon sijaan.
Olisitko niin kiva, että et enää teettäisi näitä vilunväreitä ja hiotuksia? Luulempa vain, että vaihdevuodet tekee niitä aikanaan.
Voisitko ystävällisesti jättää joskus ne kauhuskenaariounet vähemmälle ja näyttää vaikka hyvin romanttisen unen.
Tiedän, että jokaisella on päänsärkyä, mutta aivan välttämättä en haluaisi tätä hiivatin viikon kestävää migreeniä joka kuukausi.
Onhan se hienoa, että ihmisellä on hyviä ja huonoja päiviä, mutta miksi sinä PMS laitat minut kiukuttelemaan kaikista olemattomista asioista.
Laitat minut itkemään ja nauramaan vuorotellen.
Erityis kiitos kuitenkin siitä, että saat minut siivoamaan ainakin kerran kuussa kunnolla, sillä silloin tulee raivattua kaappejakin.
Yhdestä asiasta olen sinulle erityisen kiukkuinen. Sinä tulet joka kuukausi kaikkine oireinesi minuun ja saat minut kuvittelemaan olevani raskaana kerta kerran jälkeen!
Sinä teet minut hulluksi PMS!
Eksyisit nyt edes kerran jonnekkin muualle sen tätisi kanssa, että voisi elää edes jonkin aikaa tätä elämää omana itsenään.

Terveisin, Sinuun kyllästynyt Lumi-Marja

PS. Kiitti kuitenkin, sillä tiedän tulostasi, että minulla on yhä hormonitoimintaa jäljellä. Mut yksi pyyntö vielä, tulethan seuraavan kerran vähän varovaisemmin, jookos?
 
Tuossapa yllä myyn mainitsema PMS vudatus.

Tännehän on tullut uusia ihmisiä. Tervetuloa :) Alkoikin jo pelottaan tuo pinon hupeneminen, kun kaikki tuntuu plussaavan. Minä kuitenkin täällä varmaan peränpitäjänä vielä pitkään. Olen tosin iloinen jokaisesta plussasta täällä ja ilon kyyneliä aina tirauttelen :heart:

Oma napa. Vieläkään ei tuo PMS ole tullut kylään ja kiitos sille siitä, että on tällä kertaa myöhästynyt junasta. Maha vaan edelleen tuolta alhaalta kipiä. Aivan oudon tuntuinen.

Lisää terveisiä rakkaalle PMS:lle

Olisin niin iloinen, jos tässä 35v iässä voisin katsoa peiliin ilman finnejä. Juuri kun entiset saa pois, niin etkö sinä mokoma anna minulle lisää syitä lainata teinien finnipuikkoja.
Oletko PMS mahdollisesti huomannut, että mikään tämän maan shampoo ei päihitä tapaasi rasvoittaa hiukset supernopeasti.
Kiitos sinulle myös aikaisista herätyksistä pissahädän merkeissä, jotka toistuvat kahden viikon sykleissä. Eipä tule nukuttua pommiin.
Mieheni lähettää terveisiä siinä tissi asiassa, hän kyllä pitää niiden turvonneesta muodosta. Sen kivun voisit kyllä jättää antamatta.
Yksi kysymys, kumpaa sukupuolta olet? Jos olet nainen, sinun pitää olla jostain todella katkera kaikille. Jos puolestaan olet mies, niin miksi kiusaat omaa sukukuntaasi, sillä sinun kourissa yksikään nainen ei ole parhaimmillaan.

Terkuin, sinuun edelleen syvästi kyllästynyt Lumi-Marja
 
Moi!!!

Tervetuloa uusille kuumeilijoille.


Täällä vielä kärvistellään. Miettiessä että mites on "muijjan" käynyt. Oireita ei oikein puoleen ja toiseen ole. Ihmetystä on herättänyt tää "kosteus" koko kierron ajan, kun kuivaa päivää ei ole ollut. Liekö johtuvaa foolista joita tuossa luontaisvalmisteessa on vaiko litkitystä greippimehusta.

Täällä ollaan hissukseen ukon kanssa, kun oli eilen siellä juhlimassa. Herätti mut peijjooni aamuyöstä tekstiviesteillä joten hieman huonosti nukuttu yö takana. Aamu-uinnilla kävin, meinaan vesijuoksussa ja sieltä kyllä tulee aina yhtä virkistyneenä.

Tuossa ajattelin tuon ukon kellistää punkan pohjalle, jahka keksin jonkin toimintasuunnitelmn, kun tuo peijjoonin kosteus aiheuttaa sitä harmia että tuhmat mielessä liiankin usein. Ja pitäisi se kait vielä huomennakin sinne saada. Ja eipä ole ukko ottanut askelia tänne suuntaan, eikä voi tietää mitä mulla mielessä :p , joten kait sitä jotain on keksittävä. Tai tää akka on muuten koko illan "räjähdysherkkä".

Jote lähdenpäs tuosta vastaanottamaan miestä suihkusta, kun raikkaana sieltä ilmestyy. Mutta tsemiä uusille ja "vanhoille", ja muistakaa harjoitella ;) .

 
ja voimia tädin kärvistämille. Tervetuloa uudet. Tulin juuri katsomasta ystäväni kahden viikon ikäistä tyttövauvaa, joka oli kyllä niin maailman ihastuttavin ja voi miten ne onkin pieniä tuon ikäisenä.

Täällä ei mitään ihmeitä auringon alla. Noissa Lumi-Marjan fiiliksissä olen: turvottaa, juilii alamahaa, pissattaa koko ajan ja nukuttaa kerta kaikkiaan surkeasti tai siis viime yönä valvoin kolme tuntia ja edellisenä vain yhden. Joten eiköhän kohta ala liristä ja lorista nämä ihanat vuotopäivät. Olen tipahtanut kärryiltä kokonansa, kun en tarkkaan muista milloin mulla oli edelliset kuukautiset ja olen unohtanut merkitä ne kalenteriin. Mutta kaikesta päätellen alkavat aikas pian :kieh:

Iloista ilmettä tuosta pimeydestä ja märkyydestä huolimatta. Syysvoimia naiset :flower:
 
Imetys loppui 1.9. ja menkat tulivat 2 vuoden tauon jälkeen, tyttö vain lopetti kerralla ja helposti, hyvä niin, koska haaveissa kolmas lapsi ja menkat todellakin pari vuotta tauolla, tyttö nyt pian 1 v 3 kk. Minipillerit jätin pois 24.8. ja menkat alkoivat 27.9. ja vuoto kesti n. 4 pv. Tein viime viikonloppuna ovistestejä ja pe näkyi himmeä viiva ja la selkeä plussa ja su myös vielä selvästi näkyi plussa ja yritimme heiluttaa peitteitä ahkerasti. Kierron vaihe ehkä kp 18, jännäämistä piisaa mulla molemmat raskaudet lähteneet ovistestiä apuna käyttäen ja mulla jotenkin aikaisin näkyy ovis n. 10-13 pv kierrosta. Ensimmäistä yritimme pitkään ja toinen lähti jo n. 4 kuukauden yrityksen jälkeen. Tiedän myös lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa, kun pettyy uudestaan ja uudestaan, kun menkat alkaa, eikä raskaus. Haluan tsempata jokaista pidempäänkin yrittänyttä yrittämään yhä uudestaan ja taas uudestaan. Käytin esikoista yrittäessämme sekä Clomeja, että Terolutia, mutta kun jo ikään kuin lakkasimme yrittämästä, ja ajattelimme, ettemme saa koskaan omaa, esikoinen sai alkunsa yhtäkkiä luomusti n. puoli vuotta hormonien lopettamisesta.

Sain lapseni itse vasta lähempänä 40 ikävuotta ja raskaudet sujuneet hyvin, oksentelua ei ole ollut kummankaan aikana ja painoni on pudonnut synnytysten jälkeen alle lähtöpainon, sekin asia niin yksilöllistä jokaisella, mutta mulla näin. ;) Neiti tuossa vielä hereillä, eikä meinaa antaa kirjoittaa. Öitä!
 
Tänne taas teitä vaivaan tulin..

Pikkumyy: meillä on motksa,jolla ukko ajelee huvikseen aj myäs töissä käy. Itelleni ostin keväällä ajopuvun mutta en kerinny kun kahdesti kyytiin tänä kesänä. Meillä kun nuo lapsenvahdit on vähissä,omat ei hirveen mielellään vahtis :(
Tänään tamssitunnilla naiset alkoi utelemaan montako lasta on ja onko vielä haaveissa vaiko tulossa...no mie ku oon nii huono valehtelemaan nii tunnustin että tulossa on mutta nii on alussa vasta


(.)vähän on alkanu väsyttää ja mahaa koilii välillä sekä tissit ilmottaa olemassa olostaan aika ajoin.Ruoka jo maistuu taas ihan kivasti


Ilokseni myös kuulin kaverilta että se on ajatellu että vois kans alkaa yrittää taas esikoista että olis sitten kaveri miun vaaville
=)

Plussatuulia teille tänne ++++ :heart: :flower: :heart:
 
Jatkan vielä vähän, kiertoni on yleensä n. 27-29 pv. Eli siis tänään kp 18/27-29. Mantana kiitos! profiilin kuva on otettu lasten kans lenkillä ollessa.

Mun tuntemukset tällä hetkellä on palelua ja flunssainen olo, vähän välillä vatsassa juilii jännästi, tässä nyt vain odotellaan ja jännitetään.. :heart:
 
Ja tämäkin vielä. En saa unta |O Palelee ja nälättää. Nenäkin valuu. Räkätauti tästä nyt vielä puuttukin. Oltiin myöhään kylässä ja mulla unirytmi sekaisin. Pienet sai kantaa nukkuvana sänkyyn ja isotkin kaatu petiin hetimmiten. Mies nukahti jo aikaa ja mulla Nukku-Matti aivan hukassa.

Jospa kahlais palstoja tovin aikaa ja yrittäs kömpiä sänkyyn. Oon kyllä niin jäässä, että tekis mieli pistää takki päälle ja sormikkaat käteen. en muista milloin olis näin palellu. Kuumetta ei ainakaan vielä ole, mutta huomenna on uus päivä ja sitä rataa.

Hyvää yötä ja huomenta :wave:
 


:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

mimmimamma.... 10/28.................4.s toiveissa..Espoo
Hibiscus..............10/27.................1. yhteinen
pikkumyy 42.. ... 10/28.. .....yk4.........4.s toiveissa..(1 yhteinen)
ebony................16/28-30........... 6.s toiveissa
senjuska........... 18/27 ...............5.s haaveissa lapset 10kk-19v
Jane70.............. 18/28-30.....yk 9....3.s toiveissa (1. yhteinen)
vilmaville.............19/30.................9.s haaveissa
Nuusku..............21/28-32........... 4.s toiveissa
Lumi-Marja...........22/28-32....yk 18.....6.toiveissa
tiiu64................. 23/30........................2. haaveissa
tuohu tenava.... .23/28-32...........--6.s toiveissa...Kymeenlaakso
mimuli..................24/28,,,,,,,,,,,,,,,,,,4.s haaveissa
Fenix..................24/28-29....................5.stoiveissa
kuumetta ..........25/ n. 25, yk 13... ..ensimmäinen toiveissa
sinitär1.............. 28/28........................5.s toiveissa
Mantana ........... .29/28-(31)40 .yk 15. 2. toiveissa..Kantahäme
TeSuLah..............19/27-29..............................3.s toiveissa



HAAMU: :flower: , :heart:



PLUSSANNEET: :heart: + :heart:

HÄMY 71
PUELLA
KRIISI
amati
Kehäkukka


 
Huomenia ja ihanaa tätä päivää!

Toivottelee täälläpäinkin aamuväsynyt -pikkumyy-

Menenkin vaihteeksi pyörällä, viime ke-pe kuljinkin autolla. Tulee sitten liikuntaa ja toivottavasti virkeyttäkin. Jotenkin onnistuin suututtaan miehen eilisiltana ja vielä nukkumaan mennessäni, ei kiva! :headwall:

Kaipa se taas rauhoittuu;=)

Hei,hei vaan! Ja kaikille onnea, plussasia ovisten ja vauvahaaveiden toteuttamisen muodossa!

:flower: , :flower: , :flower: , :flower: , :flower: :flower:

Plussakimppuja kaikille! :D

:heart: , :wave:
 
Aikaista aamua täältä! Jo olen ollut puol 6 hereillä ja lueskellut lehteäkin. Yleensä en ehdi millään/muista vilkaista päivän sanomia. Väsytti, mutta vessaan oli kiirus ja yölläkin siellä kerran ravasin. Nukuttua kyllä tuli hyvin ja ihme unia taas näkee! Pms... :LOL:

Kp28/28-(31)40 ja alavatsa kipuilee välillä kipeästikin, valkkaria ja yllätys... tisut eivät vuoda!!!! (koputtaa puuta) Meinaan, jotta olen ollut saunas, peitot pöllyneet jne; ja silloin yleensä vaan herkistyy tisuista vuoto! :eek: Noo, eipäs hötssyillä.... perjantaina menen labraan kokeisiin! Tämän kropan hormoonitasapaino kyllä kiinnostaa ja sokerit myös! Hiiva vaivaa... vaivana ollut usein ja tyttöä odottaessa kokoajan. Nyt on haettava tänään apteekista helpotusta ja kokeiden tuloksia saadessa pyytää tehokuuri sitten lääkäriltä hiivaan. Tuo sekava sokeritasapaino pitää sitäkin vaivaa yllä. :headwall:

Heips Rouva Aniliini :wave: Eikös vaan olekin ihania ne pienet vauvat.... itsekin tässä pariakin pientä vauvaa lähiaikana sylissä pitänyt, jotta varmasti vauva "hormoonit" tarttuisivat! :heart: Mutta sinun tuntemuksesi eli nuo oireesi kuulostavat sopivilta!! Pidetäänpäs peukut+varpaat pystyssä.... jospa unohtunut merkintä auttaisi... :flower: + + + + + :flower: Plussa Onnea sinulle!! Ja myös kaikille muille kuumeilijoille!! :flower:

pikkumyy42 onko yrityskierrot johonkin pudonneet matkalla? Tai siis näen listassa kyllä omani, en muiden. =) :wave: Jaksamista sinulle sinne työn arkeen ja eikös jo ole aikas pimiää pyöräillä aamusta töihin, joten olehan varovainen! =)

Nyt kaffen keittoon ja moni käynyt kirjoittamassa, mukava lukea kuulumisianne! amati :hug: :wave:
Tsemppiä kaikille, mukavaa maanantaita, uutta kihelmöivää viikkoa ja plussaisia tuulosia!!!! :flower: + + + + + + :flower:


 
Heissan mantana ja muut. Voihan ne yrityskerrat olla näkyvissäkin, itse omalla kohdallani en haluaisi, mutta samahan se on kun tiedän kuitenkin, milloin yrityksemme on alkanut, eli laitetaanko yrityskertoja??Itsellä siis epävirallisesti4 ja virallisesti 3;=)

Pidän peukkuja mantana ja muut juuri "kriittisessä" vaiheessa olevat!Plussia, plussia joka suuntaan puhaltelen!
:flower: +++++++++++++++++++++++++++++++++ :flower:

Kyllä satoi vettä tuossa naapurikaupungissa, jossa olen töissä, täällä vain tihutti vettä. Mutta kiva päivä oli ja päivän kruunasi palaverissamme vieraillut pikkutähti. Työntekijä ja vauvansa, suloinen pikkupoikavauva :heart: , 2 viikkoinen!*siinä suli kyllä sydämet*

Oi,että....

Huomenna siis gynelle, kiva juttu! Mieskin ihan hyvällä tuulella jo, mie ihe taian olla herkkis vain :D




Hei,hei ja onnea!

 
Täällä paistanut aurinko koko syksyisen päivän ja lämmintäkin kymmenisen astetta. Minä puolestani niiskutan ja kuljen nenäliina kädessä. Aivastelen ja aivastelen. Viime yön häiritsin varmaan kaikkien unta aivastelemalla ja taahamalla ympäri kotia. Milloin vessaan, milloin kävin juomassa. Taas petiin ja paperit loppu. Eipä auta kuin nousta hakemaan lisää.

PMS ei aivaa vieläkään, kummallista. Eipä sillä, en sitä kaipaa, mutta puuttuminen aiheuttaa hämminkiä mun päässä. Pitääkö tämä nuha sen poissa, vai mikä lie, mutta ainakaan en ole oireita täynnä. Näinä kierron päivinä yleensä koko kroppa on sekaisin ja valkkaria valuu. Nyt on oireetonta ja valkkari alkaa olla paakkuista. Ei kai se pahuksen hiiva vaan ole tulossa :/ Mittasin huvikseni aamulla lämmönkin, kun oli niin kuumeinen olo. Eipä sitä ollu kuin 36,6 joten eipä pahemmin poikkea normaalista joka on 36,1-3. Nyt lämminta kaakaota laittaan. Ainakin muka hetkeks helpottaa.

Plussatuulia :flower: :flower: :flower: :flower:

 
LUMI MARJALLE tsemppiä! Itsellä on ihan mainio olo. Vatsa on ku potkupallon imassu ja lämmöt 37.7 illalla, aamulla 37,3. Aika koholla on mielestäni ku normaalisti jotain 36 tienoilla. Jotenki taas sellanen olo että nytkö on tärpänny mutta sitte toisaalta taas ei usko että voisi olla sittenkään. Mielenkiintoista =) Testaan takuuvarmasti kp26:lla ku toi kierto vaihtelee siinä 27-29.
 
Ja kaikille jännäilijöille pidän peukkua , plussien muodossa! :heart:
Ja meille toisille jännäilijöille myös peukkuja ovisten muodossa! :D

Heippa hei ja voikaatte hyvin!

Terveisin aamuiloinen -pikkumyy- :heart: , :wave:
 
Tervetuloa joukkoon TeSuLah. Mites on LumiMarjan tuntemukset, olisko mahdollinen tärppi käynyt? Samoja kierron päiviä kun elellään. Mulla kanssa noita pms -oireita +aaltomainen pahoinvointi. MInulla sellanen tunne, että menkat kyllä alkaa sitten kun aika on. Tai ainakin ajattelen noin negatiivisesti ettei tule suurempaa pettymystä.
Tulehan pikkumyy kertomaan sitten mitä gynis kertoi.
 
Heippa kaikille !!!

Voi että, menin vahingossa vanhaan pinoon....siis lukemaan viestejä :LOL: Sitä se tekee, kun on muutaman päivän pois koneelta niin heti tippu kärryiltä !!! Ja uusia plussia on tullut !!! VALTAVASTI ONNEA KAIKILLE PLUSSANNEILLE !!! Tervetuloa myös kaikki uudet !!!!!!! :wave:

Voi että pikkumyy miten olet malttanut olla testaamatta uudelleen ??? Ihana jännää teillä !!!

Minä en ole tässä kierrossa testaillut ovista....mutta onneksi on ollut kiitettävästi touhuilua tuolla kammarin puolella...niin täytyy nyt vain luottaa siihen

:heart: :heart: :heart: ...

Täytyy tulla illalla uudelleen koneelle teitä moikkaa....nyt kotityöt kutsuu :wave: :wave: ja kuopus kiljuu =) ;)
 

Yhteistyössä