Heipsistä kaikille!
Selkä alkaa olla jo parempi kotona nukuttujen öiden ansiosta ja vaavikin on untenmailla, joten ajattelin kirjoitella muutaman rivin.
Meillä laskettu aika oli viime viikon perjantaina eli 2.11. Kun se päivä tuli ja meni, olin ihan varma, että yliajalle mennään ja synnyts käynnistetään sitten 2 vk kuluttua.
Ehdottelin sitten miehelle silloin lasketun päivän iltana, että mitä jos yritettäisiin häätään pikkuinen luonnon omin keinoin ulos yksiöstään
Ihan hirveästi ei innostanut se puuhastelu, mutta ajattelin neuvolantädin puheita sperman suosiollisesta vaikutuksesta kohdunsuulla... Jäin "toimituksen" jälkeen makoilemaan sänkyyn tyyny pyllyn alla ja makailin siinä ahkä tunnin verran. Kun menin vessaan, huomasin vuotavani jotain vaalenpunaista. Sitä vaaleanpunaista llirahteli housuihini, vaikka kuinka yritin pidätellä. Ajattelin, että en voi pissata koko ajan...
Soitin synnytyssairaalaan ja kyselin, että mitä teen. Kätilö puhelimessa kysyi, että onko eka lapsi tulossa ja kun kuuli, että on, niin käski mennä miehen kainaloon nukkumaan
Tunsin itseni tyhmäksi. Menin sitten sänkyyn, mutta supistukset oli hirveän kivuliaita ja nukkumisesta ei tullut mitään. Mies sanoi kahden tunnin kuluttua, että hän ei aio toimia kätilönä ja kehotti minua soittamaan uudestaan sairaalaan. Sanoin supistusten tulevan 15 min välein ja edelleen vuodan jotain haalean vaaleanpunaista. Kätilö sanoi, että voidaanhan me tulla näytille, mutta kotiin meidät laitetaan sieltä.
Lähdettiin kuitenkin sairaalaan ja ensin minut laitettiin käyrille. Kätilö sanoi, että päästään sitten käyrän jälkeen lähtemään kotiin ja lääkärin tarkastusta ei varmaankaan tarvita. Siinä vaiheessa minua alkoi ärsyttämään. Sanoin, että eikö sitä voisi tutkia, mitä minusta valuu. Meiltä on kuitenkin melkein tunnin matka sairaalaan ja supistuksetkin tuli jo 10 min välein. Kätilö tutki sitten ja sanoi, että "tämähän on lapsivettä
" Sisätutkimus osoitti, että olin auki 2 sormelle. Omat vaatteet kaappiin ja sairaalan vaatteet niskaan. Sain kipupiikin ja kehoituksen levätä mahdollisimman paljon, koska "ette te nyt pääsekään kotiin".
Synnytys katsottiin käynnistyneen klo 6 aamulla ja poika syntyi 13.55. Onneksi meille tuli synnytkseen aivan ihana kätilö. Sellainen vähän vanhempi kokenut ja tosi sydämellinen, mutta napakka täti. Aamulla pääsin ammeeseen, mutta en erityisemmin pitänyt siitä. Suihku oli paljon permpi, koska veden painetta sai siinä käytettyä tosi hyvin apuna supistuksen tullessa.
Jossain vaiheessa sain epiduraalin ja se toi kyllä helpotusta helvetillisiin supistuskipuihin. Ainoa miinuspuoli siinä epiduraalissa oli se, että oikeasta jalasta katosi tunto melkein kokonaan. Tuntui, kuin oma kropani olisi pettänyt minut
Vaikka itsehän sen puudutuksen halusin. En siis päässyt liikkumaan avautumisvaiheessa niinkuin olin suunnitellut tekeväni. Samaten synnytysasento oli se perinteinen puoli-istuva. Täytyy kyllä sanoa, että supistukset oli niin rajuja, etten olisi varmaan muutenkaan pystynyt edes ajattelemaan jakkaraa tms. jossa ei olisi saanut supistusten välissä levätä samalla lailla, kuin sängyllä.
Ponnistusvaihe kesti 25 min. Mun piti jarrutella ponnistamista, vaikka ponnistutti ihan mielettömästi. Sanoin kätilölle, että ihan äärimmäisessä tapauksessa vaan haluan episiotomian, mieluummin vaikka pieni repeämä. Epparia ei tarvinut tehdä ja repeämäkin oli ihan pinnassa. Kätilö sanoi sen olevan kuin kissankynnen raapaisu, mutta reunat ovat levällään toisistaan, joten hän katsoi parhaaksi ommella haavan kasaan. Haava ei ole ollut koko aikana yhtään kipeä ja olen sen puolesta pystynyt istumaan ja käymään vessassa ihan normaalisti. Selkäkipu on hankaloittanut elämää ja siitä kivusta saan kiittää todella kehnoa sairaalasänkyä...
Ponnistusvaihe oli kyllä ihan erilainen, kuin mitä olin kuvitellut. Olin jotenkin kuvitellut mielessäni, että tuntisinsen, kuinka vauva liikkuu eteenpäin synnytyskanavassa. Mutta ei. En todellakaan tuntenut mitään etenemistä, pelkkää paineen tunnetta ja kipua vaan. Oli tosi vaikea uskoa, kun kätilö sanoi tukan näkyvän ja päälaen tulevan jne. Mutta kyllähän ne sieltä tuli ja tuli koko poika viimein :heart:
Siitäkin olin ajatellut, että kunhan puhutte, kun ihmiset sanoivat, että kipu loppuu samantien, kun vauvan saa rinnalle. Mutta niin siinä kävi. Vauva oli niin ihana ja ihmeellinen, ettei mitään kipua edes ajatellut siinä vaiheessa, kun pieni oli rinnalla.
Synnytyksen jälkeen palelin horkassa, enkä muista mitään siitä, kun minut kärrättiin osastolle. Mies sanoi vauvan olleen kainalossani koko matkan alakerrasta yläkertaan. Osastolli oltiin kolme päivää ja sitten halusin kotiin, vaikka siellä oltiinkin sitä mieltä, että päivän tai kaksi olisi vielä voinut olla sairaalassa.
Synnytyksestä jäi todella positiivinen kuva ja kokemus. Jos jonain päivänä saadaan vielä toinenkin lapsi, niin toivoisin synnytyksen olevan yhtä hyvä kokemus silloinkin.
Sairaalakassin sisällöstä... Olin varannut lukemista ja omia vaatteita mukaan, mutta ei niitä tarvinut. Ainoa mitä kehottaisin ottamaan mukaan, on muutamat omat alushousut. Niitä ilman en olisi pärjännyt. Sairaalan verkkokalsarit on ihan hirveitä
Niin juu, ja rinnoista ja rintapumpusta... Minulla on suuret rinnat ja etukäteen muutama nainen sanoi, että niistä tulee valtavat sitten kun maito nousee. Väärin. Ne ei muuttaneet kokoaan juuri ollenkaan. Hieman täydemmän tuntuiset, mutta ei mitenkään silmiinpistävästi. Ja maitoa tulee ihan hyvin. Olen pumpannut välillä, koska poika syö todella paljon. Varsinkin yöllä tuntuu siltä, että hän on ihan pohjaton ja silloin on hyvä olla lisämaitoa tuttipullossa. Öisin pikkuiselle ei nimittäin riitä se, että syö molemmat rinnat tyhjiksi, vaan lisää on saatava vielä pullosta. Ja mieluummin annan omaa maitoa, kuin vastiketta, jota myös jouduimme antamaan ensimmäisinä öinä. Eli olen todella onnellinen, kun hankin Aventin rintapumpun jo etukäteen valmiiksi.
Terkuin auringonkukka ja viikon vanha pikkuinen poika
