yksinodottavia?

Onnea teille kaikille!Kokemuksesta voin kertoa että hyvin se menee.Itse tulin raskaaksi helmikuussa 2006 ja odotin koko raskausajan yksin.Välillä oli huonompia hetkiä,vihaa,surua,itkua,itsesyytöksiä,syytöksiä lapsen isää kohtaan.Tietysti iloakin mahtui ja pääosin olin kuitenkin varsin onnellinen :)Kasvoihan sisälläni uusi elämä.Kun kerroin poikani isälle raskaudesta hän ihmetteli miten moinen voi olla mahdollista,ala siinä nyt sitten selittää 26v. miehelle ihmisen biologiaa...Hän ei lasta olis halunnut,vaati aborttia.Siispä odotin yksin ja hyvin meni <3 Kerran hän kävi meillä ennenku poika syntyi,tilanne oli ahdistava...Poika syntyi 28.11.2006 :)Synnytys oli helppo ja nopea,kesti 2h55min.Tukena oli enoni vaimo ja Ponnistusvaiheeseen ehti mukaan oma äitini.Joku saattaa ajatella että ei ikinä noin,mutta mun kohdalla toimi.Itsekin ensin ajattelin että menen yksin,mutta kyllä siellä tarvitsee jonkun luottamuksen arvoisen ihmisen tuekseen,itsellä ainakin oli turvallisempi olo.Sairaalasta kotiuduttiin pojan kummin kyydillä äitini luokse,itsenäisyyspäiväksi mentiin sit ihan omaan kotiin :)Silloin kävi myös pojan isä.Pojan isä on käynyt 3 kertaa,nyt ei ole enää meihin yhteydessä koska hänellä on uusi suhde jossa nainen ei miehen lasta hyväksy.Eikä miehellä velvollisuuksia ole koska isyyttä ei ole tunnustettu.Mutta neuvona voisin sanoa että sosiialinen verkko kannattaa laittaa kuntoon,valita kummit tarkoin ja ottaa selvää mitä kaikkia äiti-lapsi päiväryhmiä omalla paikkakunnalla on järjestetty.Me oltiin sellaises pojan kans kevät ja syksyllä mennään myös.Silloin jatkuu vauvauintikin jota poika suuresti rakastaa :)Eikä pieni vauva osaa isää kaivata,pääasia että äiti on rakastava ja huoltapitävä :)Kaikkea hyvää teille :hug:
 
Inner Temple
Olen uusi tällä palstalla, yksinäinen odottaja minäkin, kolmannella kuulla.
Ensam, tilanteeni kuulostaa hiukan samalta kuin sinun, lapsen isä on mua 7 vuotta nuorempi. Seurustelua/tapailua oli jatkunut muutaman kuukauden, mutta kun kerroin olevani raskaana, hän lopetti yhteydenpidon. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään, eikä hän edes vastaa puhelimeen. Hänellä on nuoresta iästään huolimatta jo yksi olemassaoleva, 2-vuotias lapsi, josta hän maksaa elatusmaksuja, mutta jonka äidin hän on siis myös hylännyt... Tästä uudesta lapsesta ei ilmeisesti halua maksaa elatusmaksuja, ja siksi on katkaissut kokonaan yhteydenpidon. Säälittävää. En oikein tiedä mitä tehdä, en ole toistaiseksi osannut päättää suuntaan enkä toiseen, vaadinko viranomaisten kautta isyyden tunnustamista ym. Jotenkin pelottaa alkaa "rettelöimään", kun hän on näin selkeästi katkaissut välinsä muhun ja tulevaan lapseen.

Tämä ei ole sellainen tilanne eikä elämä, jota olisin itselleni tai lapselle toivonut. Olen aika surullinen, mutta aion kuitenkin pitää lapsen, aborttia en ole vakavissani edes harkinnut. En tiedä johtuuko hormoneista vai mistä, mutta aika usein (lue: päivittäin) itkettää, varsinkin kun näen tämän "siitosoriin" autoa (hän asuu samassa kaupunginosassa). Outoa kyllä, itse jätkää en ole nähnyt sitten sen kohtalokkaan päivän (melkein kuukausi sitten), jolloin kerroin raskaudesta. On kasvanut mun mielessä jo aika myyttiseksi hahmoksi, suorastaan pelkään hänen näkemistään... :eek:

Mulla ei tässä kaupungissa (jonne olen muuttanut opiskelujen takia) ole kuin "bailaus"kavereita, joille en ole halunnut tilanteestani kertoa. Kotikaupungissani (monen sadan kilsan päässä) on onneksi ihania ystäviä sekä äiti, jotka tukevat minua. Mutta he ovat niin kaukana... :(

 
Mäkin olin yksin odotus ajan ja nyt sen jälkeenkin ja nyt kun lapsi on jo 2vv3kk ikäinen ni tuo isyyden selvitys on mielessä käynyt ja oikein mä monen miehen kommentista oisin että yhtälailla se mies siel sängyssä ollut kuten sinäkin. Aattelin ite soittaa huomen lv jos herätään tarpeeks ajois. sin voi siis soittaa vaan 9-10 välissä
voimia kaikille
 
Olin viikkolla 36 kun mieheni ilmoitti että tästä meidän "jutusta" ei enää tule mitään. Mieheni muutti ulos seuraavana päivänä. Takana oli 9 vuotta yhdessä oloa ja kuusi vuotias poika. Täytyy myöntää että niin pitkän yhdessäolon jälkeen tuntuu aika rankalta ja yksinäiseltä. Itkettää vieläkin välillä vaikka olen nyt kaksi viikkoa ollut "yksin" poikani kanssa. Pitää vain yrittää jaksaa olla vahva kun pojallakin on ikävä isää ja ei oikein vielä ymmärrä miksi isä ei tule kotiin. onneksi isä pitää jatkossa yhteyttä ja tapaa poikaansa. Käytiin tänään yhdessä lastenvalvojan luona ja saatiin sovussa sovittua tapaamisista ja elatuksesta. Seuraava syntyy ens viikon torstaina sektiolla.
 
Olen laskurien mukaan raskaana 10+2 vkoilla. Lapsen isä ilmoitti heti tietonsa saatuaan, ettei aio olla mukana tässä. Ajatukset ovat sekalaisia ja mieliala vaihtelee helpotuksesta ja ilosta suruun jne. Stressi on ollut kova ja sain onneksi varattua yksityiselle ultra-ajan huomiseksi...
mamma79- Jaksamista Sinulle!!!
 
:'( Minulla meni sitten kesken tämä odotus..Tuntuu kuolemalta..surun määrää ei voi kuvata..ehkä tällä oli tarkoituksensa..Hyvää jatkoa teille kaikille yksinodottajille..muistakaa ettette ole yksin kuitenkaan..
 
Oon todella pahoillani tästä mitä sulle kävi. Mullekkin on käynyt kerran että keskenmeno tuli tai jos tuulimunaraskautta voi siksi sanoa. Sen jälkeen mulla meni 10 vuotta ennenku raskaaksi tulin ja yksin oon ollut hänen kanssa. Mut kirjoita yksityisviestiä mulle. Sitä ootellessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuleva mami:
Lapsen isä tietää olevansa tuleva isä. Hänen mielipiteet asiasta vaihtelevat niin usein etten tällä hetkellä tiedä mitä ajatella. Luultavasti tunnustaa isyytensä ja ottaa vastuun, mutta koska hänen mielestään olen tahallaan raskaaksi hankkiutunut niin yhdessäolosta ei tule kuulemma mitään kun hän ei luota minuun. Käytin pillereitä joskin unohtelin välillä ottaa ja jostain syystä tulin raskaaksi. Eli ihan yllätyksenä tuli minullekin tämä raskaus. Ollut aika vaikeeta varsinkin kun en ollut kuin pari kuukautta vasta tuntenut tämän miehen. No onnellinen olen kuitenkin tulevasta lapsesta. Eilen oli ultrakin ja kovasti vauveli siellä heilutti käsiä ja jalkoja. Tonne ultraankaan mies ei halunnut tulla. Toivottavasti olisi edes jossain vaiheessa tulevasta innoissaan. Nyt mulla RV 11+5.
Joo tossa yllä mun kirjoitus tammikuussa ja tilanne edelleen aika sama. Mies kyllä soittelee ja pyytää yöksi..silloin kunnei baarista muuta seuraa ole löytänyt. On sanonut kyllä että ottaa vastuun lapsesta, mutta kertaakaan ei ole raskauden aikana kysynyt miten vauva masussa voi tms. Mulla nyt rv34+6 eli ei montaa viikkoa enää jäljellä. En edes tiedä mitä teen kun lähen synnärille..ilmoitanko "isälle" vai en. Ehkäpä laitan tekstiviestin kun lapsi on syntynyt..päättäköön itse tuleeko katsomaan. Hänen äitinsä kuitenkin on eri asia..hän haluaa olla lapsen kanssa tekemisissä mutta tuntuu vähän hassulta jos lapsen isä on tollanen sika. Hänen mielestä pilaan hänen elämänsä. Isyyden hän haluaa tunnustaa kunhan isyystesti on tehty eli ei taida loppujen lopuks edes uskoa olevansa isä. No joo, tulipa vuodatettua!


:) =)
 
Tahara :'( :hug: ja mamma79:lle myös erityistsempit!

täällä ei enää minkäänlaista kommunikaatiota lapsen isän kanssa. toisaalta ymmärrän, että näin on hyvä, mutta toisaalta tottakai se surettaa ja harmittaa.. kun en tosiaankaan uskonut tässä tilanteessa yksin olevani. noh, kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. yritän olla liikaa miettimättä tuota isä-asiaa ja varsinkin synnytyksen jälkeisiä kuvioita isyyden tunnustamisesta jne.

fyysisesti vointi on kuitenkin erinomainen ja masukin alkaa pikkuhiljaa pyöristyä, JEE :)
 
Tervehdys.. Piiitkästä aikaa. Meikäläinen ei aikoihin olekkaan tänne kirjoittanut. Nyt ajattelin jälleen kirjoittaa. Viikoilla 12+6 köpötellään tänään.
Olen yrittänyt lukea mahdollisimman tarkasti tarinoitanne. Kiitos elämäntarinoistanne, päiväni eivät ole niin yksinäisiä, kun minulla on teidät.
Minun Pötkylän biologinen isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä, eikä ilmeisesti tule pitämäänkään. En osaa ihan kuvailla miltä se minusta tuntuu. Menee päiviä kun en ajattele häntä ollenkaan ja joinakin päivinä ajattelen lähes taukoamatta. Olinhan hyvin rakastunut häneen hiukan yli vuoden. (Nyttemmin olen tajunnut, että rakastunut unikuvaan, jolla oli hänen kasvot)
Vauvasta olen rajattoman onnellinen. Pötkylä on minun esikoiseni. Toivon pääseväni mukaan pääkaupunkiseudun Tuike-toimintaan jahka tapaamiset taas alkaisivat. Kävin oikein ostamassa Musta Tulee Perhe- kirjan. On muuten TOSI HYVÄ KIRJA.
Tässä elämäntilanteessa tarvitsisin ihan hirveän, mielettömän paljon uusia ystäviä. Naispuolisia, mahdollisesti jo äidiksi tulleita, odottavia alummassa tai lopummassa vaiheessa. Kirje-meili-, kahvitapaamisseuraa. Kuvitelkaa sisaret, kun ei oo ketään kelle soittaa. Se ei ole mukavaa semmoinen. Kun on elämässään ihan totaalisen yksin.
Olen onneksi ihan tasapainoinen ja järkevä yksilö ja (vielä hetken) työ on täyttänyt elämäni ja siltä olen saanut paljon. Katotaan kuinka eukon käy, kun äitiyslomalle pitää jäädä.. Nyt jos taas jatkaisi meininkiä täällä töissä. Kaikkea ihanaa ja piristävää teidän päiviinne.. :flower:
 
:flower: Onnittelukimppu kaikille tuleville ja nykyisille totaaliyhäreille. Yhden vanhemman perhe on oikeasti rapsakka yksikkö. Okei, välillä :headwall: pahemman kerran, "missä se toinen syli nyt on??!!", mutta enimmäkseen potkii hyvin. KIVA, että olette löytäneet kirjan. Kirjoitin sen suoraan sydämestä. Kiinnostaisiko totaalilyhäreiden ikioma (neuvolavalmennusta täydentävä) synnytys- ja perhevalmennus? Käynnistän sellaisen Helsingissä tod.näk. lokakuussa. Siellä käsitellään semmoisia asioita mm kuten "Mitä tarkoittaa isyyden vahvistaminen?" ja "Millainen on hyvä tukihenkilö?" ja "Mikä on doula?" ja "Miten arki sujuu yksin vauvan kanssa?" ja niin edelleen. Laitan valmennuksesta aikanaan lisätietoa blogiini voimakirja.vuodatus.net
 
Itelläni kävi myös niin että oltiin 4v oltu yhessä ja sit tuli ero..Huomasin olevani raskaana, mies jankutti aluksi abortista,sitten innostukin ajatuksesta ja viikko sitten,4vkoa ennen laskettua,huomaskin ettei ole tarpeeksi kypsä isäksi :/ Tänään taas kävi kylässä ja puhu kyllä kuinka hän haluaa mukaan synnytykseen jne.mutta eipä ole hirveesti tuota luottoa kun mieli tuntuu muuttuvan joka toinen pvä...

Tsemppiä ja jaksamista kaikille! =)
 
Meillä ei oo tulevan lapsen isästä kuulunu yhtään mitään pitkään aikaan...outo tyyppi kun kuitenkin oli suht innoissaan lapsesta. Oon hänelle kyl ilmottanu et jos haluaa olla lapsensa elämässä, niin tervetuloa mut et mä en ala mihinkään painostaan enkä myös ala "tyrkyttään" lasta hänelle...Jos oma lapsi kiinnostaa niin luulis ottavan yhteyttä. Meillä muutenkin siis tilanne et tää isä asuu tosiaan n.150km päässä ja mul on 2,5vuotias poika joten en jaksa enkä pysty mitenkään todennäköisesti edistämään isän ja vauvan tapaamisia...saa sit nähdä onko millä mallilla hänen mielensä syksyllä.
Mä oikein nautin tästä yksin olosta...mul on semmonen tunne ollu jo pitkään etten ees kaipaa tähän ketään muuta. Oon iloinen ja onnellinen kun kotona ei oo muita kun mä ja poika kun aamulla herätään, eikä tarvi huolehtia ruokaa tms muille kuin itselle ja lapselle. Saan keskittyä siis täysillä vaan lapsiin ja itteeni.
Tää sopii siis mulle erittäin hyvin tää tilanne. Löysin vielä tieni tuonne Tampereen Tuikkeeseen, joka tuntui just mun jutulta. Nyt tuntuu et "kuuluu johonkin"... en mä tiä onks hiukan sekavasti ilmastu nää mun ajatukset mut ei ne kauheen selkeitä tässä muutto puuhan keskellä oo kyl oikeestikkaan :D

nyt pakkaileen...huomena muutto 76,5 neliön kolmioon... =) ihan vain mulle ja mun rakkaille lapsille :heart: :heart:

 
Heips! Tsemppiä kaikille yksinodottajille! Mulla poika syntyi 17.4.07 ja yksin oon ollu alusta lähtien. Meillä on kaikki menny aivan loistavasti. Kiitos tukiverkostoni. Pojalla vissiinkin lievää koliikkia ja on todellinen lottovoitto että äitini vierailee yökylässä vähintään kerran viikossa. Auttaa todella paljon että saa sillon tällön nukkua aamulla hieman pidempään. Ja on joku jonka kanssa jakaa iltaitkut.Vinkkinä vaan muillekkin, että kun muksunne syntyy niin pyytäkää sitä apua ja ottakaa kaikki tarjottu apu vastaan. Sitä ei voi koskaan saada liikaa. Itsekkin pyydän esim. kavereita viemään roskat lähtiessään. Eikä kukaan heistä oo valittanut.

Eve Mantu: Hienoa jos jaksat tollasen valmennuksen järjestää. Auttaa varmasti monia kun saa vertaistukea. Itselläni kävi hyvin kun espoossa tälläinen kokeilu tänä keväänä järjestettiin. Ja kiitos loistavasta kirjasta

Ja voikun mekin saatais isompi asunto, kun nyt asutaan aika kalliissa kaksiossa. Samalla hintaa maksaa kaupungin kolmiota.
 
Nyt sitten tämä tulevan lapseni isä soitti perjantaina ja sanoi että on löytänyt kivan tytön ja haluaa kokeilla mitä siitä tulee. Olen ihan rikki vaikka en kyllä ymmärrä miksi koska tyyppi on mitä on. Pitäisi varmaan unohtaa ja ajatella että kyllä mä vielä jonkun hyvän miehen löydän. Nyt kuitenkin pikkuinen tulossa ja siitä oon onnellinen. Saa nähdä miten isä käy sitten lastaan tapaamassa. Tällä hänen löytämällään tytöllä on myös lapsi. tuntuu vaan jotenkin vielä pahemmalta kun se että isä on viettänyt sinkkuelämää koko raskauden ajan.
 
Voi hyvä Luoja kun on taas hurjaa lukea teidän tekstejänne! Tavallaan on ehkä helpompaa meille jotka olemme odottaneet yksin jo ihan alusta (vko 4, 5)? Itkut ja yrjöt tuli samalla: ei ole tyyppiä voinut nähdä ja siten muisto on hälvennyt - tai, niinkuin tässä kelattiin: mies on muuttunut "myyttiseksi siittäjäksi"... Kauheaa lukea teistä, joita on jätetty myöhemmässä vaiheessa, kun tavallaan jo pääsitte luottamaan miehen läsnäoloon kun hän sitten... Ei, hyi, hemmetti. 2000-LUVUN MIES ON PAHASTI KRIISISSÄ! Pari miespuolista kaveriani (hyviä) isiä kun ovat, ovat ihan kauhistuneet, kun olen kertonut että netissä suorastaan vilisee meitä yksinodottavia! Juristiystäväni, joka on myös äiti, on neuvonut mua nyt koskien isyyttä. Lapsen lähelle ei hänkään halua päästää ihmistä, joka ei siitä tippaakaan välitä - voi vaan häiritä lapsen henkistä kehitystä. Hän suositteli etten tee "isyyttä" koskien mitään. Jos mies itse sitten ( - ehkä muistaa että taitaa olla syntyminen lähellä ja/tai) ottaa yhteyttä ja haluaa tunnustaa on tilanne arvioitava uudestaan. Kuulosti lohduttavalta ja fiksulta ratkaisulta ainakin tässä vaiheessa (isä on varaton, kuten minäkin).

Eve Mantu: kirjasi on loistava - kiitos! Luettuani kirjasi parani olo huomattavasti. Ennen sitä olin tutustunut Anna Wahlgrenin klassikkoon, mutta se ei henkisesti ole ihan ajankohtainen yksinodottajalle. Kirjasi on tärkeä - siitä tulee varmasti klassikko! :flower: Kiinnostava ajatus näiden juttujemme kannalta - mitähän se kertoo ajastamme?

Rakkaat sisaret - voimia! :hug:
 
Hiulihei kaikille. Kaikki näköjään tehokkaasti kesälomilla. Pötkylä ja meikäläinen 14+3 ja oireettomana vieläkin. :ashamed: Vähä hölmöä, ku nii innoissaan oottaa ja ei sitten mitään oireita (no väsymystä, pissahätää ja etuvarustuksen arkuutta) muttei niitäkään osaa oikein oireiksi ajatella. Tänään on ollut ihme päivä, heräsin touhaamaan jo puoli kuudelta :eek: Näin käy ehkä kerran vuodessa. Tänään lähden Pötkylän kanssa reissuun, viikoksi sukulaisiin kotikaupunkiin. Karistan tän suurkaupungin tyhjät kadut taakseni. Ihanaa. Ihmeellisen tasapainoinen sitä voi olla.. Mulla varmaan nää raskaushormoonit vaikuttaa jotenkin tasaannuttavasti ja positiivisesti. Täytyy myöntää, et raskaus sopii mulle. =) Ei ihme kyllä (ainakaan vielä) ole tuntunut pahalta käydä yksin neuvolassa tai ultrissakaan. Jotenkin ihan "normijuttu". Ainakin siis vielä, päivä kerrallaan katsotaan ja vatsakumpua odotellaan. Vielä mahtuu housutkin ihan hyvin, tylsää. :D Harmi, ettei yhtään YV:tä tai meiliä tai tapaamisehdotuksia oo tullut. Voimia ja sisupusseja, positiivisia ajatuksia kaikille... :heart:
 

heipparallaa kaikille,

täällä mennään viikoilla 17+5 ja olo on sen mukainen.. parissa viikossa masu on putkahtanut esiin ja kaikki vaatteet ahdistaa :/ toisaalta ihan kiva, että masu alkaa näkyä jo muillekin, tähän saakka olo on ollut vain "turvonnut" mutta toisaalta hirvittää minkälaisiin mittoihin tässä vielä ennen joulukuuta ehditään..
ja edelleen toisaalta on niin ihanaa kun saa olla yksin, ei tarvitse tilittää toiselle tuntojaan tai halujaan (/niiden puutetta), toisaalta taas tuleva vastuu hirvittää..

seuraavaksi etsinnässä tuo Even kirja, nimittäin minun tärkein projektini on tällä hetkellä tuolla mahassa ja sen ehdolla mennään, kaikki muu on toissijaista.

nyt tulee nukkumatti.. myötätuulta ja auringonpaistetta kaikille!
:heart: :)
 
Juu, heti alussa, joulukuussa, koko unirytmini meni uusiksi: 5 ylös ja 21 sammuu - tosin nyt tuntuu, rv 35+6, että vauvalla on itsellään päinvastainen rytmi - rummuuttaa kl 23, mutta nukkuu rauhassa aamuisin =) Ihanaa odotusta teille - mua jo jännittää tämä ensimmäinen tapaaminen!
 
Mä en jaksais olla enään raskaana.... :ashamed: tai siis ei muuten mitään mut inhottaa nää kaikki vaivat, väsymys ja supistelut... eikä varmaan muuten inhottais kun sen takia et oon esikoiselle niin kiukkunen aina. Kiva toisella ku äiti on aina pahalla päällä eikä pysty tekeen mitään... HERMOT MENEE!!!!
No loppu alkaa häämöttää lupaavasti...aika kyl menny tosi nopeeta. nyt sais vaan vetää jonkun loppu kirin :D

yksäiti+ poika 2v3kk+ hippu rv 27+4
 
Katsos kummaa kun mäkin laitoin tän tulevan isukille tänään just mailia... Laitoin siis hänelle viime viikolla tekstiviestin et mitäköhän suunnitelmia herralla on tulevan lapsensa suhteen tulevaisuudessa. No mitään vastausta ei oo kuulunu joten laitoin mailia tänään. Ilmoitin että en aio häneen pitää yhteyttä jos ei ite oo mitenkään valmis tulemaan vastaan(oli siis aluks innoissaan vauvasta). Laitoin myös et en kiellä olemasta tulevan lapsensa elämässä mukana jos sitä itse haluaa, mä en vaan aio päätäni sillä enään vaivata enkä lasta hänelle millään lailla tyrkyttää.

Saa nähdä tuleeko mitään viestiä takasin...oon päättäny(melkein ainakin) että en ilmoita hänelle edes laitokselta kun vauva syntyy jos ei millään lailla ota yhteyttä ennen synnytystä tms. Toisaalta voisin kyllä laittaa laitokselta tulevalle mummolle viestin, koska hän oli kuitenkin niin innoissaan kun kuuli että odotan. ja on mukava ihminen myös...

Näin meillä... vastauksia siis odotellen =)

yksäiti+ hippu rv 27+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksäiti84:
Mä en jaksais olla enään raskaana.... :ashamed: tai siis ei muuten mitään mut inhottaa nää kaikki vaivat, väsymys ja supistelut... eikä varmaan muuten inhottais kun sen takia et oon esikoiselle niin kiukkunen aina. Kiva toisella ku äiti on aina pahalla päällä eikä pysty tekeen mitään... HERMOT MENEE!!!!
No loppu alkaa häämöttää lupaavasti...aika kyl menny tosi nopeeta. nyt sais vaan vetää jonkun loppu kirin :D

yksäiti+ poika 2v3kk+ hippu rv 27+4
Ihan uteliaisuudesta kysyn että missä kuussa sun vanhempi lapsi on syntynyt? Itsellä kun tuo kuopus on myös 2v3kk
 

mä olen NIIN vihainen tämän lapsen isälle ja NIIN vihainen itselleni siitä että ylipäätään olin koko ihmisen kanssa. mä olen NIIN VIHAINEN etten ole koskaan ollut! |O |O |O mitä enemmän mietin kaikkia niitä ikäviä asioita mitä tämä tyyppi minulle on sanonut päin naamaa, sitä vihaisemmaksi tulen! miesten on niin helppoa raukkamaisesti paeta vastuutaan ja sälyttää kaikki syykin vielä naisten niskoille.. Miten näistä tunteista pääsee eroon?

 
Heips :wave:

En olekaan aikoihin kirjotellut.. Eli odottelen toista lastani yksin, samalle isälle on lapset, mutta jo kun ykköstä odotin niin olin odotusajan yksin. Palailtiin ikävä kyl sit yhteen ja hetken menikin hyvin, kunnes tuli hänen fyysinen ja henkinen väkivaltaisuus ja muut ongelmat ja nyt odotan yksin. Ja mies ei halua ollaa tälle kakkoselle isä, ehkä parempi niin.

Raskaus sujuu hyvin, tuleva isosisko jo kovasti odottelee pikkusiskon syntymää.

Toki mietityttää miten 2 kans alkaa arki rullaamaan yksin, mutta onneks on tukiverkostoa. Tulen myöhemmin paremmalla ajalla kirjotteleen enemmän..

Kaikille voimia! :hug:

-hilla 22+3- :heart:
 

Yhteistyössä