Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Onnea Susanna38! Ja ei ne kromosomivirheet nyt niin yleisiä ole mitä tunnutaan peloittelevan Toivotaan, että kaikki menee hyvin... tärppäsikö tämä jo ekasta inssistä?

Ja Marsunen täällä pidetään sormet ja varpaat ristissä pakastepullankin puolesta Ja Marsu85 tsemppiä kanssa, että tarraavat kiinni!

Olen diagnosoinut itselleni vauvakuumeen ja ehtinyt harmitella, etten aloittanut projektia jo yli vuosikymmen sitten... näitähän olisi ehtinyt siinä tapauksessa tehdä (tai lähinnä yrittää tehdä) tusinan Ja nyt ihan käytännön kysymys, kyylääkö teillä muilla neuvola yli-innokkana teidän tekemisiä? Minulle on nyt tyrkytetty perhetyöntekijää (jo raskausaikana oli tunkeutumassa kylään ) ja nyt sitten jotain kaupungin lapsiperheiden kotipalvelua, joka kuullosti tosi kivalta, kunnes luin lappusia kuinka tekevät järjestelmällistä ja tiivistä yhteistyötä neuvolan ja lastensuojelun kanssa. Siis hienoa, että tukitoimia on tarjolla, mutta luulen, että niitä oikeita avuntarvitsijoita riittää, joten tuntuu hassulta, että niitä tyrkytetään itselleni jatkuvasti.

 

BB81 ota vastaan vaan kaikki tukipalvelut, mistä katsot hyötyväsi. Ne on ennaltaehkäisevää työtä eikä tarkota, että sua mitenkään kyylättäis, vaan että saat apua jos vähänkin sitä joskus kaipaat ja sen aikaa, kun tarvitset.

En siis ole ite alan ammattilainen, mutta muuten työssäni ollut osa moniammatillista tiimiä. Muutenkin aina ajatellut, että liikaa tukea lapsiperheille ei ole koskaan.

Toivottavasti mulle ja muillekin tarjotaan. Pärjään kyllä itse tukijoukkojeni avulla, mutta kyllä tässä on sen verta veroja makseltu, että jos johonkin tukea saa, niin kyllä kiitos

 

Heipähei kaikille

Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt lähteä yksin IVF hoitoihin lahjoitetuilla siittiöillä. Ikää 39 ja lapsettomuus johtuu vaikeasta endometrioosista. Ilman IVF hoitoa en voi raskautua. Taustaa sen verran että pitkä parisuhde päättyi traumaattisesti 1,5v sitten juuri kun toinen IVF piti alkaa. Asia käsitelty terapiassa siihen pisteeseen että olen päättänyt jatkaa yksin. Viime keväästä asti miettinyt asiaa ja kyllä se vain vahvistuu että pystyn tähän myös yksinkin

Kaikki on vielä kovin uuttaa ja moni asia mietityttää, mutta halu yrittää vielä kerran on kova. Päätöksen olen tehnyt, että teen sen yhden hoidon ja jos se ei onnistu, niin jatkan elämääni sitten lapsettomana. Tuo päätös tuo myös jonkunlaista lohtua että tämä vuosia kestänyt pähkäily ja odottaminen päättyy joskus, lähiaikana.

Lapsettomuuden kanssa olen elänyt 15 vuotta joista viimeiset 6 vuotta IVF hoidot jotenkin kuvioissa. Ensimmäinen IVF pitkän kaavan mukaan tehtiin julkisella, keväällä 2015 josta nega ja sen jälkeen PAS kahdella alkiolla josta nega.

Matkassa mulla on kilpirauhasenvajaatoiminta ja myös ylipainoa jota nyt olen pudotellut pikkuhiljaa. Silti matkaa on vielä ja en edes ole kysynyt mikä BMI raja on yksityisellä puolella. Rahoitus on järjestetty koska edelliset säästöt ovat uponneet edellisiin hoitoihin.

Juuri testattu julkisen toimesta FSH arvo joka oli 8,7 eli mielestäni ihan ok vaikka ikää jo on. AMH tuloksia odottelen vielä. Kunhan se tulee niin varaan ajan Mehiläiseen ensikäynnille. Siellä varmastikin kuulen sitten kuinka asiat etenevät nyt kun olenkin yksin hoitoihin lähdössä.

Luin teidän muiden tarinoita, mitään ei tosin jäänyt päähän mutta onnea teille jotka olette plussanneet ja toivottavasti saan täältä vertaistukea omalla polulla. Ihana kun voin myös myötäelää teidän polkuja <3

T. Mipsu77 joka on hiukan sekavassa olotilassa tämän kaiken keskellä

 

Onnea Susanna38 plussasta. Marsunenen ihania uutisia varhaisultrassa.

Marsu85 Samanlaisia tuntemuksia oli itsellänikin kun viimeksi olin hoidoissa tästä nuorimmaisesta lapsestani. Ennen minullakin onnistunut luomusti kerta heitolla ja hoidoilla meni yli vuosi ja 2 IVF hoitoa jouduttiin tekemään. Eikä ikääkään ollut silloin vielä edes sitä kolmeakymppiä. Onneksi sullakin on vielä aikaa yrittää.

Omaa napaa..vihdoin kilppari arvot sillä mallilla, että sain endokrinologilta luvan aloittaa hoidot. Nyt on siis pas suunnittelu käynti varattuna. Kertokaahan te paseilla onnistujat mitä lääkkeitä teillä on käytetty jos siis teille tehty pas lääkkeelliseen kiertoon. Itsellä se todennäköisesti edessä.

 

Niin ja tervetuloa mukaan Mipsu77

 

Hei!

Hyppään mukaan taustailemaan . Ihana lueskella, että täällä on aktiivista keskustelua aiheesta.

Itse olen kolmekymppinen yksin elävä nainen, entuudestaan minulla on yksi lapsi jolle olen tällä hetkellä etä-äitinä. Sain ensimmäisen lapseni parikymppisenä ja pikkulapsiaika oli niin vaikea, että ajattelin ettei enää ikinä. Iän karttuessa pikkuhiljaa on kuitenkin kypsynyt tunne, että haluan vielä ainakin yhden lapsen.

En ole lähiaikoina luultavasti tekemässä asialle mitään aktiivisesti, tällä hetkellä olen ulkomailla töissä ja suunnittelen vielä uranvaihtoa ja koulunpenkille palaamista. Pyöritettäviä palikoita siis riittää.

Onhan mulla vuosia vielä jäljellä ja jos vastaan tulee mies jonka kanssa maailmat kohtaa, niin lapsen saaminen terveeseen parisuhteeseen olisi myös ihana vaihtoehto.

Niin ja onnea kaikille viime aikoina raskautuneille, suurien tunteiden aikaa

 

Kiva, että täällä on onnellisesti plussanneita Marsunen: pidetään peukkuja, että kaikki menisi hyvin! Onhan se mahtavaa, että kroppa osaa toimia niin kuin pitää. Onnea vielä Susanna38. Jännittävät ajat menossa sinullakin

BB81: sehän on tosi hienoa, että apua on tarjolla! Minä kun olen elänyt siinä luulossa, että lapsiperheille ei juuri apua heru. Näin kun on yksin tämän lapsiasian kanssa liikkeellä, niin on upeaa, että tarjotaan apua ja vaikka ei sitä nyt tarvitsisikaan (hyvä, että sinulla on tukiverkkoja!), niin minua ainakin auttaa se, että tietää apua olevan tarvittaessa tarjolla (Olen taas miettinyt paljon tukiverkko-asiaa.)

Mipsu77 ja shinki tervetuloa mukaan Minulla mietinnät hoitoihin lähtemiseen kestivät pitkään. Sitten kun viimein menin ensikäynnille, en ollut 100% varma, että tämä on juuri sitä, mitä haluan. Siitä kuitenkin, muutaman klinikkakäynnin jälkeen varmuuteni lisääntyi ja nyt tiedän, että lapsi on juuri se seuraava, "oikea" elämänvaihe Kyllä sinulla Mipsu77 on vielä aikaa useampaankin hoitoon, jos siltä tuntuu

Omaa napaa sen verran, että eka inssi on nyt takana ja fiilikset on hämmentyneet ja jännittyneet. Onhan se erikoinen fiilis, että nyt on ensimmäistä kertaa elämässäni tilanne, että ylipäätään voisin olla raskaana. En oikein osaa ajatella tästä mitään, kun en tiedä, miten kroppani mahtaa reagoida asiaan. No, jänskättävää riittää ja käy miten käy, niin siitä sitten eteenpäin

 

Aamuska: Kiitos! Jännittävät viikot sinulla edessä, tsemppiä Mulla toki on sitä mietintäaikaa vielä iän puolesta ja miettiä pitääkin. Ensisijainen toive mulla kuitenkin olisi saada lapsi parisuhteeseen, mutta jos sellaista kumppania ei tule vastaan niin sitten tämä. Ja voihan se olla, että vaikka kumppanikin olisi niin ei enää tärppää ihan helposti.

Mipsu77, mullakin on kilpirauhasen vajaatoiminta ja ylipainoa matkassa. Tsemppiä ensikäynnille!

Felidaelle onnea kilppariarvojen saamisesta parempaan kuosiin ja tsemppiä ensikäynnille , tämä on sairaus ei kyllä tee asioista ainakaan yksinkertaisempia.

Hyvää viikonloppua kaikille!

 

Marsunen, jee mahtavaa, että varhaisultrassa kaikki oli hyvin!

BB81, ei tärpännyt ensimmäisellä kerralla, mutta jo heti toisella. Ensimmäinen kierto oli kummallinen, koska kuukautiset alkoivat jo melkein viikkoa ennen virallista testipäivää, eli ei siinä ehtinyt edes piinailla, ja negankin testasin vasta kuukautisten toisena päivänä, ennen kuin iskin seuraavan follikkelin kasvua tukevan piikin vatsanahkaani.

Ja kyllä meille on tyrkytetty neuvolasta vaikka mitä. Katsoin parhaaksi mennä neuvolan tyrkyttämään kahden kuukauden tukiryhmään, jotta heidän valvomistarpeensa täyttyy. Siellä oli siis aina myös sosiaalityöntekijä paikalla, varmaankin juuri lastensuojelun näkökulmasta. Ja kun tukiryhmä oli käyty istumassa, lakkasi neuvolan kyttäysintokin. Ihan kiva ryhmä se oli, ei siinä mitään, mutta vähän hirvitti joutua tarkkailuinnon kohteeksi.

Mipsu77 & Felidae, tsemppiä hoitojen alkuun, ja Aamuska tsemppiä piinailuun!

Shinki, kannattaa miettiä, mikä on oma takaraja lapsen saamiselle. Aika kuluu yllättävän nopeasti, ja minä tässä tajusin, että kun lapsen saa 40-vuotiaana, olen jo lähes 60-vuotias, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Eikä hän silloinkaan ole vielä oikeasti aikuinen. Toivon, että olisin aloittanut reilusti nuorempana, ettei tarvitsisi miettiä, miten lapset pärjäävät, jos en satukaan elämään kahdeksankymppiseksi asti. Loppujen lopuksi ei kannata välttämättä odotella sitä uran kannalta parasta hetkeä, koska ikä ei odota.

Ja omaa napaa. Mikään ei ole muuttunut, raskaus on yhtä oireeton kuin edellinenkin. Varhaisultrassa en ole käynyt, vaan päätin säästää siinä rahaa. Ei tässä kovin montaa viikkoa ole NT-ultraan muutenkaan, ja esikoinen pitää huolen siitä, ettei tätä raskautta juuri ehdi ajatellakaan.

 

Susanna38, totta kai ikä on tärkeä tekijä ja mietittävä asia. Kuitenkin, elämän arvaamattomuudessa 20 vuoden päähän miettiminen on aina puhdasta spekulaatiota ja ainakaan tässä vaiheessa minulle se, onko ikää raskauden alkaessa esimerkiksi 38 vai 42 vuotta ei ole ratkaisevaa. Toisaalta en ole myöskään lyönyt lukkoon asiaa toiseenkaan suuntaan - jos vaikka parisuhde ja elämäntilanne sattuvat kohdilleen kesken opiskelun, niin mikäs siinä. Yleensä asiat järjestyvät ja jos jotain olen tähän mennessä oppinut niin sen, että liian jäykkä itse rakennettu raami tuo tullessaan vain itseaiheutettua ahdistusta.

 

Täällä on ollut hiljaista, joten kysynkin, että miten teillä menee? Jatkuvatko hoidot vai onko uusia plussalaisia? Piinailijoita?

Shinki: olen aina ajatellut, että noin nelikymppisenä on varmasti haastavampaa tulla raskaaksi, mutta että se olisi mahdollista. En ole ajatellut sitä, että raskaaksi tulemisen vaikeudet voisi johtua huonoista munasoluista. Niiden laatu huononee (ja määrä vähenee) vuosien kuluessa, tämä on asia, josta ei puhuta missään. Olenkin ollut nyt järkyttynyt siitä, että tämä asia voi muodostua isoksi ongelmaksi, varsinkin näin yksin lasta yrittävälle. Jos nyt tekisin valintoja ja olisin nuorempi, tekisin ehdottomasti toisenlaisia valintoja. Sen ymmärrän kyllä, että lapsi parisuhteeseen olisi ensisijainen vaihtoehto. Olisi se ollut minullekin.

Omaa napaa sen verran, että ensimmäisestä inssistä tuli nega. Jotain tapahtumaa oli, kun tuli kipua ja vuotoa siten, että voisi olla kiinnittymisestä johtuvaa, ja sen jälkeen oli ajoittaista vatsakipuilua monta päivää, joka vaihtui jossain vaiheessa viikon kestäneiksi kuukautiskivuiksi ennen vuotoa. Seuraavaan kiertoon (siis tähän) uusi yritys. Nyt kun on ulkona näin synkkääkin, niin on jotenkin erityisesti alkanut masentaa ikä + lapsettomuus ja lapsen saamisen vaikeus

 

Aamuska: Hedelmällisyyden laskeminen iän myötä on toki hyvä tiedostaa. Ikävää, jos sitä tietoa ei ole saatavilla ajoissa . Toivottavasti saat toivotun lopputuloksen jossain vaiheessa, hoidot ovat varmasti rankkoja.

 

On vähän ollu hässäkkää tässä omassa arjessa, eikä aika oikein muutenkaan riitä omaan elämään mutta päivääkän en vaihtais

Mulla oli just np-ultra ja siellä oli virkeä kaveri pyörimässä. Ja jäin tooooosi kauas seulan luvuista, että sen puoleen ei hätää

Sen verran tuosta iästä, että mulle hoidot tehnyt lääkäri sanoi suoraan, että yli 40v mahdollisuudet vähenee radikaalisti, että jo vuosi-kaks on merkitsevää (puhumattakaan siitä miten ne on vähentyy kolmen kympin jälkeen). Mutta asia on silti hyvin yksilöllistä ja siksi hommiin heti, mutta luovuttaa ei kannata!

 

Marsunen: Kiva kuulla, että ultrassa oli kaikki hyvin Mahtavia nämä onnistumiset!

Joo, harmittaa, että menin hoitoihin vasta nyt, mutta toisaalta pitää olla iloinen siitä, että minussa ei sinällään näytä olevan muuta vikaa kuin ikä ja kun vasta eka inssi on takana, niin toivoa toki on

 

Kylläpä se vaan ikä ja sen mukana tuoma munasolujen vanheneminen näyttää olevan iso tekijä. Miten voikaan hedelmällisyys laskea näin radikaalisti 6 vuodessa. Silloin 25-vuotiaana raskaaksi tuli heti, mutta nyt 31-32-vuotiaana ei onnistu millään. Kaikki mahdollinen on testattu ja tutkittu, eikä mitään vikaa ole löytynyt. Vika siis ilmeisesti munasoluissa. Vaikka nekin toki ovat hienosti hedelmöittyneet ja jakautuneet. Voi kun olisinkin joku "oikea" vika, niin tää olis helpompaa.

 

No näinpä se ikä vaikuttaa minuunkin! NT-ultrassa löytyi kuollut alkio, joten nyt odotellaan taas tyhjennyksen jälkeen elimistön palautumista. Näin neljänkympin ylittäneenä suurin osa munasoluista on jo viallisia, ja viallisesta solusta ei tervettä lasta tule. Elän nyt kuitenkin vielä toivossa, että keväällä kävisi tuuri ja jokin terve munasolu vielä hedelmöittyisi.

 

Minulla varmaan sama juttu kuin teillä, marsu85 ja Susanna38. Toinen inssi oli pari viikkoa sitten, oli lupaavia tuntemuksia ja nyt on sitten fiilis, että vuotoa odotellessa. Eilen tuli omassa olossa niin selkeä käänne, että heti tiesin, että näin se menee ja toki raskaustesti oli myös negatiivinen. Illalla tuli kovat kivut alavatsaan ja vatsa on vieläkin kova ja kipeä pallo, niin että istuminenkin on vaikeaa. Kauhulla odotan, tuleeko noita kovia kipuaaltoja vielä lisää. No, seuraavaa inssiä odotellessa, se sitten ensi vuonna. Montakohan noita kannattaa ottaa ennen IVF:ää? On nuo inssit kuitenkin paljon helpompia, miellyttävämpiä ja halvempia kuin IVF ja kai niissäkin saattaa tosi hyvällä tuurilla hyvä solu osua kohdalle. Harmittaa ihan hirveästi tuo soluongelma, kun sille ei voi oikein tehdä mitään

Mites teillä hoidot jatkuvat? Paljon voimia ja parempaa onnea teille jatkoon ja hyvää joulunaikaa!

 

Moikka, mäkin tunkisin tänne ihmettelemään

Mulla siten vähän erilainen tilanne kuin monilla, että oon "vasta" 26-vuotias. Kuitenkin oon viimeiset seitsemän vuotta vaan jatkuvasti ajatellut äidiksi tulemista ja jo vuosia sitten olisinkin halunnut jo ruveta lasta tekemään, mutta klassinen tarina että ei ole miestä osunut kohdalle joka siihen olisi halunnut ryhtyä. Viimeisimmässä suhteessani meidän piti jo alkaa yrittää lasta, mutta mies aina lykkäsi ajankohtaa eteenpäin ja eteenpäin kunnes totesin etten enää halua hukata aikaa kun hän ei vaikuttanut haluavan lasta oikeasti koskaan, joten erohan siinä tuli. En haluaisi enää tuhlata aikaa kun tiedän mitä haluan, ja miehen etsiminen väkisin tuntuu typerältä koska en enää etsi parisuhdetta vaan isää tulevalle lapselle mikä ei tunnu oikeudenmukaiselta. Olen siis jo pari vuotta miettinyt että hankkisin lapsen yksin, ja viimeisen vuoden siis tosissani suunnitellut sitä ja nyt haluaisin alkaa toimimaan.

Haluaisinkin kysyä tietääkö kukaan mikä on klinikoiden suhtautuminen "näin nuoriin" (lainausmerkeissä koska en koe olevani nuori, lähenenhän jo kolmeakymppiä ) naisiin jotka haluaisivat lapsen tehdä yksin? Mietityttää että tuleeko sieltä suoraan jyrkkä ei.

Entä mitä klinikoita voisitte suositella pääkaupunkiseudulla? Tekeekö Felicitas Mehiläinen (entinen väestöliitto kai?) itsellisille naisille hoitoja? En jotenkin ottanut heidän sivuista selkoa.

Oletteko saaneet aina hyvin aikoja? Miten olette hoitaneet käyntinne töiden suhteen? Minulla aika paljon töitä ja mietin että onko aikoja tarjolla niin, että kerkeää ennen töitä tai jälkeen vai pitääkö varautua poissaoloihin ja mitäs niistä sanoa sitten töissä...

Ja varaanko vaan netistä ensikäynnin vai soitanko klinikalle ja selitän että oisin yksin lasta haluamassa?

Anteeks jos tuli pitkä viesti, mulla ois vielä vaikka mitä kysyttävää mutten viitsi nyt pidempää romaania kirjoittaa

 

Sofiaa: En asu pääkaupunkiseudulla, joten en sen klinikoista osaa paljon sanoa. Käyn itse sellaisella, jolla on toimipiste myös Helsingissä. Varasin ajan ihan netin kautta. Sen jälkeen piti täyttää esitietolomake ennen ensimmäistä käyntiä. Siinä voi sitten sepustaa, miksi haluaa hoitoihin Ensimmäisen käynnin jälkeen on psykologilla käynti ja verikokeet, sitten pääsee nopeasti hoitoihin, jos kaikki on ok.

Aikoja saa täällä vain arkisin klo 8-16 välillä, joten kyllä tuolla työaikana käytävä on. Toki jossain toisella klinikalla voi olla muitakin aukioloaikoja.

Mene ihan rohkeasti, nuo ovat yksityisiä firmoja, jotka eivät käännytä maksavia asiakkaita. Mielestäni ajattelet oikein fiksusti ja sinulla on ikä puolellasi, joten hoidot voivat mennä helpostikin Tsemppiä!

 

Voi Susanna, miten kurjia uutisia! Toivottavasti seuraava solu on kunnossa!

 

Voi ei Susanna.. Voimia.
Eipä se itselläkään onnistunut tuo eka pas. Uutta yritystä kohti ensi vuonna.
Sofiaa ei sua pois käännytetä. Rohkeasti vain yhteyttä ottamaan.Katsovat ikääsi vain hyvällä, mitä nuorempi on sen todennäköisempää on onnistua helpommin. Itse olin 28 kun lähdin ekaa yksin yrittämään.

 

Hyvää uutta vuotta tännekin

Tänä vuonna minunkin on tarkoitus viimein pistää prosessissa seuraava vaihde päälle ja aktivoitua oikeasti lapsen hankkimisen kanssa. Olen jo muuttanut takaisin vanhalle kotipaikkakunnalleni ja saanut vakituisen työn. Nyt olisi seuraavaksi tarkoitus hommata oma koti ja sitten olisikin kaikki about siinä vaiheessa, että voisi oikeasti ruveta miettimään sitä haluanko lähteä hankkimaan lasta yksin vai en... Ikääkin alkaa olla mittarissa sen verran, että hirveän kauan en voi enää jahkailla, jos lasta haluan ylipäätään yrittää.

Mites muilla menee tällä hetkellä?

 

Moi kaikki! En muista milloin olen viimeksi kirjoittanut tänne, mutta tulin vain kertomaan että kaikki on mennyt hyvin poikani (5 kk) kanssa. Haaveilen toisesta lapsesta, mutta en ole varma pärjäänkö yksin kahden kanssa, kun on ollut kädet täynnä vain tämän yhden kanssa, vaikka onkin mennyt hyvin. Olen kuitenkin päättänyt, että JOS yritän toista lasta, niin ikäero pitää olla vähintään 3 vuotta, joten vielä on aikaa miettiä.

Hyvää uutta vuotta ja onnea hoitoihin!

 

Yksi uusi jäsen tulisi mukaan. Taustalla olen lueskellut juttuja jo jonkin aikaan. Olen juuri aloittamassa hoidot. Lääkärikäynti tehty ja huomenna vuorossa psykologi. Ennestään minulla on yksi lapsi. Lapsen isä ei ole ollut oikeastaan koskaan meidän elämässä mukana, joten yksin lapsen saaminen on tuttua, vaikka keinohedelmöitys ei olekaan. Hyvin luottavainen ja onnellinen olo on tällä hetkellä. En ole ikinä tuntenut itseäni niin tervetulleeksi missään kuin mitä klinikalla on saanut kokea. Aivan mahtavaa asiakaspalvelua!

 

Moikka! Minäkin palailen tänne Kirjoittelin palstalla reilu vuosi sitten syksyllä 2016, jolloin kävin kahdessa inssissä, joista valitettavasti en tullut raskaaksi. Sitten sairastuin, ja melkein vuosi meni siinä touhussa. Nyt olen taas palaamassa hoitojen pariin ja itse asiassa jo niinkin pitkällä, että kun parin viikon päästä alkaa kuukautiset, aloitan piikittämisen - iik! Tällä kertaa tehdään siis IVF. Halusin siirtyä siihen jo ihan ikäni takia (olen 37) ja myös todennäköisyydetkin ovat paremmat kuin inseminaatiossa. Piikittäminen vähän hirvittää, mutta muuten odotan innolla