Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Oon syöny jatkuvana monivitamiinia, joko Rainbow, jossa vain 50% A-vitamiinia päivän tarpeesta, tai sit Reformin jossa ei ollenkaan sitä. Sen ohessa lisäkuureina Pirkka-d-vitamiinia, olikohan siinä 20mkg ja Foliren foolihappoa 400mkg. Hoitokierroissa tai viimestään jos testissä alkanu näkyyn jotain niin vaihtanu Minisun-raskausmonivitamiiniin.

Toiveena luovuttajalle halusin sellasia piirteitä joista yleensä miehissä viehätyn, eli ruskeet silmät ja tummat (mustat/ruskeet) hiukset. Pituudella ei ollu niinkään väliä, oon ite melko pitkä. Sain tietää sen toki 10cm tarkkuudella ja saattaa olla mua lyhempikin. Tärkeetä oli että on syntyperältään suomalainen, jotta lapsen kannalta mahdollinen etsintä ois sit myöhemmin todennäkösesti helpompaa. Toivoin myös ettei ois taipumusta lihavuuteen tai eläinallergioihin, mutta en tiä huomioidaanko näin tarkkoja toiveita ollenkaan.. tai onko itsestäänselvää ettei kovin ylipainosia edes oteta luovuttajiks.

Oon kertonu lähimmille sukulaisille, parille kaverille ja joillekin muutamille miestuttaville. Vain äidille tarkemmin eri hoidoista, esim. millon on tehty joku alkion siirto.

 

Minulle oli tärkeää, että luovuttaja ei ole suomalainen, koska suomalaiset ovat olleet vuosisatoja sisäsiittoinen kansa, jolla esiintyy paljon sellaisia perinnöllisiä sairauksia, joita muualla maailmassa ei ole. Myöskään ruotsalainen tai venäläinen luovuttaja ei olisi kelvannut, koska molemmissa maissa on paljon suomalaista syntyperää olevia. Jos pystyn valinnallani antamaan lapselleni terveemmät geenit, toki sen valinnan teen.

Pituudella ei ollut minulle merkitystä, koska lapsi perii ihan riittävästi pituutta jo minultakin, ja vähemmälläkin pärjää vallan mainiosti. Silmien värillä en ajatellut alkuun olevan väliä, mutta sitten totesin, etten halua lapselleni tummia silmiä, joten kaikki muut värit olivat ok, paitsi ei ruskeat.

Sinänsä minusta ulkonäkö on aivan toissijainen juttu, mieluummin olisi halunnut valita luovuttajan ammatin, taipumusten tai kiinnostuksen kohteiden mukaan.

 

Asiat etenee hurjaa vauhtia... Psykakäynnit tehty ja siemenetkin varattu. Klinikalta löytyi heti sopiva, juuri omilla toiveilla! Hulluutta!

Kaikki on edennyt niin nopeasti, että nyt kun pitäisi ihan juuri alkaa ovu-mittaileen, niin on herännyt tunne, että oonko ehtinyt saada tarpeeksi tietoa ja kuinka pää pysyy mukana.

Perusluonteeltani tykkään analysoida asioita (liikaakin) ja nyt mietin oonko taas ylianalysoinnin puolella vai pitäisikö odottaa seuraavaa kiertoa. Tosin loma-aikataulujen vuoksi se menisi elokuulle. Mutta toisaalta ehtisipä selvittää lisää kaikkea.

Raivostuttava piirre itsessä.

Olisi kiva kuulla tuliko teillä muilla kuinka H-hetken lähestyessä tuntemuksia. Tai lykkäsittekö jopa eteenpäin sen vuoksi? Itsellä varmaan sekin, että olin valmistautunut jonottamaan sopivaa luovuttajaa, joten siinä olisi ollut sitä mietintä pelivaraa. Nyt kaikki on tapahtunut 5 viikon sisällä.

Mielelläni kuulen teidän ajatuksia! Ja onko jotain nettisivuja tai muita hyviä vertaistuen kanavia kuin tämä? Simpukan kautta?

Hyvää vappua!

 

Kyllä me kaikki varmasti on sorruttu ylianalysointiin.. toisaalta onpa ainakin lapsi vahvasti mietity, harkittu ja erityisesti toivottu. Toisin on monella muulla vanhemmalla

Jos tuntuu siltä, että tarvii aikaa, niin kesälomat on siihen hyvää aikaa. Toisaalta voi myös olla, että hoidot ei noin vain onnistu, joten tahtomattaan voi joutua harkitsemaan eli odottamaan kuukausia, jopa vuosia

Mä olen sitä mieltä henk.koht., että kyllä sitä sitten on valmis kun on sen aika. Eli uskon, että ei mitään sitten enää mieti saatika kadu, kun lapsi ilmoittaa tulostaan tai viimeistään kun on sylissä

Tsemppiä!

p.s. saas nähdä, koska tässä poksahdetaan.. parin viikon sisään todennäköisesti

 

@Marsunen hurjaa!! Kaikkea hyvää loppumatkaan

Juuri tuokin, että entä jos ei onnistu heti, sai päättämään myös, että yritän nyt kuitenkin. Ja se, että muistutin itseäni kuinka vaikealta tuntui mm. vuosi sitten äitienpäivänä...

Eli eka inssi tehty ja nyt jännätään vajaa 2viikko vielä! Pitäkää peukkuja

Oon yrittänyt puhella jo vatsalle ja lähettänyt hyviä ajatuksia. Ja oon kyllä samaa mieltä, että ei sitä itse varmastikaan kadu, jos tärppää.

Onneksi on hyvät kelit, niin tulee oltua ulkona ja se hämää ajatuksia ettei mieti koko ajan. Aurinkoisia päiviä!

 

Ai täällä on tällainen oma ketju meikäläisille, vau! Saako tulla pinoon lueskelin sivukaupalla teidän viestejä mutta ihan en saanut kiinni vielä tarkemmin kaikkien tilanteista. @Tii_tu tuossa viimeisimmän viestin perusteella ehkä lähimpänä omaa tilannettani! Pääset ilmeisesti ihan pian testailemaan! Mulla oli itselläni tänään just eka inssi ja kauhean jännittyneenä aloittelen piinapäivien viettoa

Tsemppiä kaikille tilanteisiinne!

 

Heips, tervetuloa joukkoon @brave
Ei tärpännyt tällä kertaa lomien (oma sekä klinikan) vuoksi seuraava yritys voi olla vasta elokuussa. Tuntuu ikuisuudelta odottaa. Olin jo niin toiveikas alussa. Pari päivää ennen alkoi jo menkkaoireet, mutta toivoin vielä, että olis ollutkin pikkuinen vauvan alku tulossa.. Itkin ja surin siinä vaiheessa, joten nyt vain asenteella, että tästä elämä jatkuu.
Tsemppiä brave piinailuun!

 

Voi ei @Tii_tu, tylsä juttu! Ihan kauhulla odotan tuota negaa jo itsekin. Toivottavasti saat itsesi uuteen taistelutahtoon kesän aikana ja uudella tsempillä tauon jälkeen hommiin

Mulla on täällä nyt dpo 3 ja maailman hitaimmat päivät! Oireiden tunnustelua ja ajatusten vellomista. Ei kai vielä pitäisi miltään tuntua eli Pregnyl siellä tekee Tepposiaan... Palelua, janotusta, huonoa oloa...

Sellainen kysymys että oletteko tässä ketjussa ikinä live tapaamisia sopineet? Onko täällä muita Pirkanmaalaisia? Vai oliko tapaamisia sovittu fb puolella, joku suljettu (ei salainen) ryhmä? Ihan en tohtine suljettuun ryhmään liittyä

 

Täällä kans yks tamperelainen.. en myöskään oikein ton fb:n kautta mihkään ryhmiin tms. oo liittyny, mieluiten kirjotan täällä tällee anonyymisti.. Mulla ehkä hiukan erilaista taustaa kun monella muulla, ekat ivf-hoidot kävin aikoinaan exän kanssa ja 2014 lähtien yksin. Ja ei oo tehty inssejä ollenkaan, vaan 7 x ivf (3. oli icsi), endo on todettu 2008. Yks aikuinen luomulaps ennestään, ja hoitojen tuloksena toinen 2v ja 3. mahassa nyt rv25+4 <3

 

Joo aivan, anonyyminä itse kans ihan mielellään kirjoittelee mutta mietin jo sellaistakin että olis kiva jossain kohtaa projektia jos lapsi oikeasti vielä on lopputuloksena, löytää muita vastaavia perheitä. Olisi kiva lapsen kanssa tuntea muita samanlaisia perheitä ehkä tuohon fb ryhmäänkin tohdin sitten myöhemmin liittyä kun ja jos asiasta tulee lapsen myötä julkisempi

Olen itse siis 31v esikoisen yrittäjä.

 

Täälläkin päätyi eka inssi just tädin saapumiseen ja varmuuden vuoksi tehtyyn nega testiin. Yllättävän iisisti reagoin vaikka tuossa oli aikamoistakin piinailua ja oireiden kuulostelua. Kuitenkin lähtökohtaisesti ajattelen tätä projektia nyt alkuun kolmen inssin hoitosarjana joten se auttoi suhtautumaan asiaan. Kolmen inssin jälkeen voi olla kovempi kolaus jos joutuu seuraavia askelia pohtimaan.

Huomenna soitto klinikalle ja katsotaan miten seuraava yritys etenee, täällä pitäisi ehtiä vielä yhden kierroksen tehdä ennen heinäkuun kesäsulkua.

Ketäs muita aktiivisessa yritysvaiheessa vielä ennen lomia?! Tsemppiä kaikille!

 

Terveisiä meidän perheeltä, jonne juuri saapui kolmas jäsen! Eli lapsi on saatettu maailmaan ja esikoisen kanssa sitä täällä nyt ihaillaan ja yhdessä hoidetaan

Kaikille kovasti toivon tsemppiä hoitoihin ja epäröijille rohkeutta lähteä tähän. Toivon niin kovasti, että uskallatte ja jaksatte toteuttaa unelmanne <3

Livetapaamisissa olen mukana, jos sellaiseen päädytään. Pirkanmaalta olen myös ja kyllä reissataankin, jos tarvii

 

Täällä myöskin yksi Pirkanmaalta! Rakenneultra oli tällä viikolla ja meidän perhe on täydentymässä pienellä prinsessalla. Äiti ja isoveli odottaa jo kovasti.

 

Te kellä jo on lapsia itsellisinä, montako yritystä teillä on raskautuminen vaatinut? Tehtiinkö hoitoihin muutoksia yrityskertojen välillä, kokeiltiinko eri hormonivalmisteita, vaihdettiinko luovuttajaa, otettiinko labroja? Ihan mielenkiinnosta mulla alkoi tää toka yritys nyt samalla kaavalla kuin eka, eli letrot samalla annoksella, luovuttaja ei vielä vahvistunut mutta samaa haetaan jos on tarjolla. Ei oo otettu labroja tms mutta ajattelin niitä kysyä jos toinenkaan yritys ei nappaa... Kesäsulun aikana ehtis hyvin jotain käydä otattamassa. Ja ehkä kolmas inssi ois sit eri luovuttajallakin. Toivon mukaan ei tarttis raskaampia hoitoja

@Marsunen onnittelut uudesta perheenjäsenestä ja @zz85 tyttölupauksesta!

 

No mä oon tällänen hoitonestori varmaan vähän joka ketjussa mut yritän tiivistää lyhyesti.. Mulle siis tehty kaikkiaan 7 ivf -hoitoa (joista yks icsi), joihin sisältyny kuhunkin 0-4 alkio(ide)nsiirtoa, yhteensä 12 ja niistä neljässä siirretty 2 alkioo. 3.sta (aikoinaan keskeytyneestä) hoidosta lähtien oon käyny yksinäisenä näissä. Plussaa on näistä tullu kolmasti, 3.icsin 1. pas, josta identtisten kaksosten kkm, 4.ivf:n 1. ja ainoa pas, josta 2v poika ja 7.ivf:n tuoresiirto josta nyt 28.rv menossa. Yks blasto odottaa pakkasessa. Esikoinen on jo aikuinen joka tuli luomusti ollessani alle 20v. Nyt on ikää tuplasti ja endon takia ei alunperinkään kevyempiä hoitoja oo edes yritetty.

Kaikenlaista on muuten yritetty ja kokeiltu näinä vuosina, erilaisista piikkilääkkeistä luontaistuotteisiin, pitkää ja lyhyttä kaavaa, pas:eja lääkkeelliseen ja luonnon kiertoihin, ja eri siittiöilläkin. 4. hoidosta lähtien viimesimmissä ollu sama luovuttaja, kun toivon täyssisaruksia. Onneks tavaraa on vielä riittäny tälläselle kovempipäiselle tahkoojallekin..
Peruslabroja otettu, tietenkin alkututkimuksissa julkisella, kun aloteltiin sillon kauan sitten exän kanssa, ja nyt viime vuosina amh tarkistettu pari kertaa ja tietenkin pakolliset infektiotestit. Myös keliakiaa on tutkittu joitakin kertoja (äidillä on), hyytymistekijät ja kilpirauhasvasta-aineet (mulla ei oo mitään näistä). Kilpirauhaslääkitys on, joten ne arvot on kontrolloitava säännöllisesti.

 

Olen täällä pohtinut ja miettinyt lähdenkö toteuttamaan lapsen hankintaa yksin vai en. Jotenkin hirvittää se, että jos lapsen saa yksin niin sitten vastuukin lankeaa kaikki yksin omille harteille.

Olisi kiva kuulla täällä kokemuksia siitä, miten se elämä on sujunut yksin vauvan/lapsen kanssa? Onko teillä tukiverkkoja, perhettä tai ystäviä, jotka voivat tarvittaessa auttaa lapsen hoidossa? Miten taloudellinen puoli on hoitunut yksin? Onko työnantaja ymmärtänyt lapsen sairastaessa, että sinunkin on oltava kotona? Miten lapsen hoito on järjestynyt töiden ajaksi? Onko tullut vastaan jotain odottamattomia tilanteita, joita et osannut ajatellakaan ennen lapsen saamista?

Lähinnä itseä hiukan arveluttaa oma jaksaminen. Olen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa palautuakseni työpäivän jälkeen. Mietityttää kuinka se onnistuu, kun on vauva ja pian pieni lapsi, joka tarvitsee ja haluaa toki seuraa ja tekemistä kotona hoitopäivän jälkeen. Arjen pyörittäminen yksin töiden jälkeen ja lapsen kasvattaminen täysipäiseksi aikuiseksi siinä samalla kuulostaa melkein mahdottomalta tehtävältä :O

 

maisali: on siitä muutkin selvinny! On sitten tietentahtoen tai tahtomattaan päätynyt yksin vastaamaan lapsesta (tai lapsista).

Lasten myötä asiat jotenkin vaan loksahtaa paikalleen tärkeysjärjestyksessä ja oma luonnekin tasoittuu tai ainakin kykenee mukautumaan. Työnantaja sanoo mitä sanoo, rahat laitetaan riittään, omaa aikaa järjestetään.. aina lasten etu päällimmäisenä kuitenkin. Mutta onhan se lasten etu, että vanhempi jaksaa!

Mutta sitä on mietiskeltävä tarkasti, että vastuu on yksin sinulla aina ja joka asiassa. Toisaalta, ei kaksi vanhempaa takaa sitä, että vastuu jakautuu..

Mun mielestä tää jakamaton vastuu on vain etu

 

Huutelen täältä taustalta, että Pirkanmaalta olen minäkin ja mielelläni mukana tapaamisessa, jos sellainen järjestetään. Odotan nyt ensimmäistä lastani rv 24+2, tyttönen näyttäisi olevan tulossa

 

Hei kaikki vanhat ja uudet. Onnea Marsunen! Pitkän ajan jälkeen täällä toinen tulossa rv 35 -jee! Esikko syntyi siis 2014. Laitoin viestiä, koska olen käynyt IVF-hoidot läpi ja minulla on kokonaiseen hoitoon/IVF-kiertoon lääkkeet ylimääräisenä jos joku on kiinnostunut. Monet itselliset ostavat lääkkeensä itse ilman Kela-korvauksia ja elokuussa varmaan joillakin jatkuu hoidot. Lapsionnea kaikille!

 

Heippa! Olen lueskellut pinoa läpi ja uskaltaudun joukkoon. Olen 33v ja minulla on 5v lapsi. Takana myös 4 keskenmenoa, joista viimeisin 4v sitten. Nyt on tullut aika edetä tässä prosessissa yksin eteenpäin ja ensimmäinen lääkärinaika onkin varattu ensiviikolle. Jännittää kovasti.

Itsellä suurin epäilyksen aihe on, että miten oma kroppa kestää. Noita keskenmenoja on on taustalla aika monta. Onko tämä vain rahan hukkaan heittoa.

Muuten ei epäilytä mikään. Olen yksin jo yhden lapsen kasvattanut, kun tiet lapsen isän kanssa erosi varhain. Lapsen isä kyllä kuuluu elämäämme, mutta kyllä minä kaikesta yksin vastaan.

Tsemppiä kaikille ja ihana lukea noin monesta onnistumisestakin

 

Tervehdys,
Lueskelin tätä ketjua ja päätin, että haluan mukaan keskusteluun Olen siis 36 vuotias ja minulla on ennestään 3 vuotias poika, jonka kanssa olen ollut alusta asti iiiihan yksin. Siis ihan raskaustestin plussasta lähtien. Voin sanoa teille kaikille, jotka mietitte että pärjäättekö lapsen kanssa yksin: PÄRJÄÄTTE!!! Mä oon ollut sellainen oman elämäni säätäjä ja bilettäjä jne ja ihan mielettömän hyvin olen selvinnyt kaikesta. Näen aiemman elämän ilman poikaani todella tyhjänä ja onnettomana.

Itse olen nyt lähdössä yrittämään kuopusta yksin. Ensimmäinen inseminaatio on ensi viikolla. Nyt viime hetkellä on tullut se fiilis, että ei hitsi selviänkö minä kahden kanssa.... ja olisiko minulla enemmän tarjottavaa lapselleni jos hän olisi minun ainoa lapseni. Toisaalta mietin, että mitä suurempaa voin lapselleni tarjota kun sisaruksen. Häneltä puuttuu isä mutta häneltä ei tarvitse puuttua sisarta. Lisäksi tässä rupeaa tulemaan tuo ikä vastaan enkä todellakaan ole lähelläkään löytämässä sopivaa miestä itselleni. Päätin että teen lapset yksin ja sitten mies tulee mukaan kuvioihin (jos on tullakseen) kun pikkulapsi vaihe on ohi. Pientä viimehetken panikointia tässä on nyt silti ilmassa.

Uskallanko vai enkö uskalla Nähtäväksi jää.

 

Olen täällä pohtinut ja miettinyt lähdenkö toteuttamaan lapsen hankintaa yksin vai en. Jotenkin hirvittää se, että jos lapsen saa yksin niin sitten vastuukin lankeaa kaikki yksin omille harteille.

Olisi kiva kuulla täällä kokemuksia siitä, miten se elämä on sujunut yksin vauvan/lapsen kanssa? Onko teillä tukiverkkoja, perhettä tai ystäviä, jotka voivat tarvittaessa auttaa lapsen hoidossa? Miten taloudellinen puoli on hoitunut yksin? Onko työnantaja ymmärtänyt lapsen sairastaessa, että sinunkin on oltava kotona? Miten lapsen hoito on järjestynyt töiden ajaksi? Onko tullut vastaan jotain odottamattomia tilanteita, joita et osannut ajatellakaan ennen lapsen saamista?

Lähinnä itseä hiukan arveluttaa oma jaksaminen. Olen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa palautuakseni työpäivän jälkeen. Mietityttää kuinka se onnistuu, kun on vauva ja pian pieni lapsi, joka tarvitsee ja haluaa toki seuraa ja tekemistä kotona hoitopäivän jälkeen. Arjen pyörittäminen yksin töiden jälkeen ja lapsen kasvattaminen täysipäiseksi aikuiseksi siinä samalla kuulostaa melkein mahdottomalta tehtävältä :O

Tässä vastauksia sun kysymyksiin Meillä on kaikki sujunut tosi hyvin, tottakai välillä on rankkaa mutta ei mitään sellaista rankkaa mitä ei jaksaisi tai tulisi jotenkin sellainen olo ettei tästä selvittäisi. Minulla on sisko kuka auttaa lapsenhoidossa mutta myös kaupungilta voi saada kotipalvelua yms. Taloudellinen puoli on sujunut hyvin. Ihan yhtähyvin kun olisin yksin. Ei siihen lapseen mitään älyttömiä summia tarvitse laittaa. Helsingissä on ainakin todella paljon ilmaista tekemistä lapsille ja vaatteet voi osan ostaa kierrätettynä tarvittaessa. Itse olen ihan tavallisessa toimistohommassa ja rahat on riittänyt kyllä. Työnantajalta ei kysellä. Kun lapsi on kipeä, minä olen kotona ja piste. Missään kohtaa ei esimies tai kukaan ole tätä kyseenalaistanut ja sehän olisi laitontakin. Mun lapsi on ollut kunnallisessa päivähoidossa, joka maksaa alle 100€/kk:ssa ja ilmainen ruoka on 2 kertaa päivässä ja todella ammattitaitoiset hoitajat. Tuo kunnallinen päivähoito on kuin taivaanlahja kyllä!

Kysyit onko tullut jotain odottamatonta: On tullut ja paljon! Iso määrä raivokohtauksia joita voi vaan katsoa hämmentyneenä "Anteeksi äiti unohti että sinä halusit vetää vessanpöntön" -tyyppisesti mutta toisaalta niin paljon rakkautta, hellyyttä, haleja, suukkoja. Ei sitä onnea voi sanoin kuvata. Väsynyt ja uupunut olo on usein mutta ei se haittaa, oikeasti ei se vaan haittaa kun se on niin sen arvoista.

Kun mietit tota omaa jaksamista työpäivän jälkeen, niin meillä se menee ainakin niin, että poika katsoo pikkukakkosta sohvalla kun minä laitan ruokaa. Sitten syödään ja joko tehdään jotain yhdessä tai jos olen tosi väsynyt poika saa katsoa vielä jonkun ohjelman telkkarista. Hän on koko päivän leikkinyt ja puuhastellut päiväkodissa eikä todellakaan tarvitse mitään mieletöntä spektaakkelia tai puuhastelua siihen iltaan. Hän menee myöskin jo klo.20 nukkumaan, joten kyllä siihen jää sitten sitä omaakin aikaa. Viikonloppusin sitten askarrellaan ja puistoillaan jne. fiilisten mukaan. Välillä mun poikakin ilmoittaa ettei edes halua lähteä ulos vaan haluaa "vaan olla kotona".

Jos sinulla ei ole tukiverkkoja niin kannattaa vaikka etsiä joku lapsenvahti joka käy kerran viikossa muutaman tunnin, että saat myös sitä omaa aikaa pikkasen. Tai sitten juurikin tuo aiemmin mainitsemani kotipalvelu, auttoivat ainakin minua kun lapseni oli vielä vauva.

 

Ulden kirjoitus oli aivan kuin minun elämästäni! Kyllä sitä kummasti vain pärjää, vaikka ilman niitä tukiverkkoja ympärillä. Omalla lapsellani on kyllä isä, mutta lapsi on siellä vain työpäiväni ajan, yhden päivän viikosta. Nytkin kesän aikana mulla on ollut kaksi kertaa iltavapaata ja kerran yön yli kestävä vapaa, mutta enpä ole enempää kaivannutkaan.

Taloudellisesti pärjää myös oikein hyvin yksin. Minäkin ihan tavallinen toimistotyöntekijä vaan, että ei ne tulot mitkään suuret olet. Nyt on säästöjä sen verran, että saan projektin ainakin alkuun niillä.

Mulla ainoa "kompastuskivi", että omalla paikkakunnalla ei ole klinikkaa ja miten selitän töissä mystiset poissaoloni.

Oma projekti tosin vasta alkumetreillä ja tulossa eka lääkärin kanssa keskustelu ja toivottavasti saan jotain vastausta kannattaako tällä kropalla tähän lähteä vai olisiko adoptio kuitenkin se juttu.

 

Ulden kirjoitus oli aivan kuin minun elämästäni! Kyllä sitä kummasti vain pärjää, vaikka ilman niitä tukiverkkoja ympärillä. Omalla lapsellani on kyllä isä, mutta lapsi on siellä vain työpäiväni ajan, yhden päivän viikosta. Nytkin kesän aikana mulla on ollut kaksi kertaa iltavapaata ja kerran yön yli kestävä vapaa, mutta enpä ole enempää kaivannutkaan.

Taloudellisesti pärjää myös oikein hyvin yksin. Minäkin ihan tavallinen toimistotyöntekijä vaan, että ei ne tulot mitkään suuret olet. Nyt on säästöjä sen verran, että saan projektin ainakin alkuun niillä.

Mulla ainoa "kompastuskivi", että omalla paikkakunnalla ei ole klinikkaa ja miten selitän töissä mystiset poissaoloni.

Oma projekti tosin vasta alkumetreillä ja tulossa eka lääkärin kanssa keskustelu ja toivottavasti saan jotain vastausta kannattaako tällä kropalla tähän lähteä vai olisiko adoptio kuitenkin se juttu.

Kiva kuulla että on muitakin samassa tilanteessa jo toista lähdössä yksin yrittämään Tsemppiä sulle iitu85 kovasti alkumetreille!!! Itse kanssa mietin tuota adoptiota jossain kohtaa. Kerro sitten kumpaan päädyit.

 

Hirveästi tsemppiä uusille yrittäjille: hyvin te tulette selviämään. Kautta maailmansivun on naiset kasvattaneet lapsia (montakin) yksin.

Iitu: itse törkeästi valehtelin poissaolojani työnantajalle hoitojen aikana. Selkää syyttelin, kun on vanha selkävamma olemassa - vaikka syy oli punktiot yms. Hirveää ja tunsin itseni petturiksi, mutta pääton että tässä asiassa tarkoitus pyhittää keinot. Kuitenkin oli melkoinen pelko, että jään kiinni valheesta.

Iitu: mietin noita keskenmenojasi ja tietysti lääkäri osaa sanoa enemmän ja paremmin, mutta melko nopeasti IVF:ssä selviää munasolujen kunto/toiminta verrattuna inseminaatioon, jossa tavallaan luonto hoitaa homman ja alkioiden elinkykyä ei näe (ei kyllä välttämättä IVF:ssäkään). Ihan peilaan omaan taustani, jossa siirryin omasta halusta tosi nopeasti IVF:n.

Ja vielä tuohon, että miten pärjää. Kaikessa muussa hyvin, mutta rehellisyyden nimissä, tulot ovat tippuneet hirveästi! Eli jälkikäteen mietin, että hyvä kun hankin lapset, enkä ollut liian uraorientoitunut. Työnantaja on vähentänyt töitäni paljon palattuani äitiyslomalla ja se on näkynyt palkassa paljon. Eli lasten jälkeen on tulot tippuneet, vaikka menot ovat kasvaneet. Tosin menot ovat mielestäni tosi kohtuullisia ja yhteiskunnan tuki kattaa lapsen pakollisia menoja erinomaisesti.

Eikä tule enää matkustettua ulkomaille samaa tahtia tai käytyä manikyyreissä ja pedikyyreissä niin paljoa. Puhumattakaan baari-illoista. Eli rahaa ei kyllä palakaan samaan tahtiin, kun sinkkutaloudessa.