Auts, luin viestisi huonosti. Sulla on siis munasoluja. Melko kinkkinen tilanne. Mutta psykologin käynti siis lakisääteinen ja se tuskin vaikuttaa hoitoihin. Toivon että tilanteesi selviää ja pääset siirtoon asti.Onnea matkaan.
Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?
- Viestiketjun aloittaja Rapulainen
- Ensimmäinen viesti
Kiitos Tyynetuulia 
Niin, tuosta työttömyydestä ajattelin vain, että jos sen ajatellaan tarkoittavan taloudellista epävakautta tms., vaikka koskaan en ole toimeentulossa vaikeuksia tälläisessäkään tilanteessa kokenut, olen melko säästeliäs luonne. Tällä hetkellä hoidon rahoituskin onnistuisi.
Mulla on useiden vuosien kokemus yhden lapsen yksinhuoltajuudesta, ja sekin lienee etu tässä kohtaa. Tiedän mitä haluan ja mihin olen ryhtymässä.
Lisäksi mulla on endo, minkä takia saattaisin saada jälkeenpäin hedelmällisyyteen vaikuttavan sairauden korvauksia näistä rankimmista hoidoista. Ainakin niitä varmaan kannattaa yrittää hakea.
No, täytyy kysellä kun otan sinne päin yhteyttä..
Niin, tuosta työttömyydestä ajattelin vain, että jos sen ajatellaan tarkoittavan taloudellista epävakautta tms., vaikka koskaan en ole toimeentulossa vaikeuksia tälläisessäkään tilanteessa kokenut, olen melko säästeliäs luonne. Tällä hetkellä hoidon rahoituskin onnistuisi.
Mulla on useiden vuosien kokemus yhden lapsen yksinhuoltajuudesta, ja sekin lienee etu tässä kohtaa. Tiedän mitä haluan ja mihin olen ryhtymässä.
Lisäksi mulla on endo, minkä takia saattaisin saada jälkeenpäin hedelmällisyyteen vaikuttavan sairauden korvauksia näistä rankimmista hoidoista. Ainakin niitä varmaan kannattaa yrittää hakea.
No, täytyy kysellä kun otan sinne päin yhteyttä..
puudeli
Heissan.
Minäkin tahtoisin kenguruuhun jäseneksi, mutten omista kuin luukku.com -loppuisen sähköpostin...
Voisin kai kuitenkin tässä jo kertoa lyhyesti itsestäni. Odottelen esikoistani syntyväksi lokakuun puolessa välissä, lapsi on saanut alkunsa koti-imsemnaatiolla internetistä löytyneen luovuttajan avulla. Miehen kanssa en juurikaan ole tekemisissä, pari kertaa on soiteltu raskausaikana raskauden etenemiseen liittyen. En kuitenkaan tiedä hänestä kuin etunimen, ja sen, että hän on perheellinen mies. Rakkaudella kuitenkin odotan kauan kaivattua lastani saapuvaksi maailmaan
Minäkin tahtoisin kenguruuhun jäseneksi, mutten omista kuin luukku.com -loppuisen sähköpostin...
Voisin kai kuitenkin tässä jo kertoa lyhyesti itsestäni. Odottelen esikoistani syntyväksi lokakuun puolessa välissä, lapsi on saanut alkunsa koti-imsemnaatiolla internetistä löytyneen luovuttajan avulla. Miehen kanssa en juurikaan ole tekemisissä, pari kertaa on soiteltu raskausaikana raskauden etenemiseen liittyen. En kuitenkaan tiedä hänestä kuin etunimen, ja sen, että hän on perheellinen mies. Rakkaudella kuitenkin odotan kauan kaivattua lastani saapuvaksi maailmaan
Täällä eräs 38-vuotias harkitsee vakavasti lapsen hankkimista luovutetuilla siittiöillä ja inseminaatiolla. Olen kahlannut tätä pitkää ja perusteellista ketjua pari päivää. Onkohan täällä ketään kohtalotovereita yhden pienen lapsosen äidille, jolta kariutunut parisuhde vanhoilla päivillä vei mahdollisuuden toiseen lapseen? Hyvää parisuhdetta ei vain tunne enää löytyvän ja aika loppuu,miehen ehtii etsiä myöhemminkin mutta lasta ei. Tiedän että surisin ja katuisin jos en olisi tehnyt kaikkea asian eteen, toisenkin lapsen kaipuu voi olla suuri.
Lähinnä se mikä mietityttää eniten on se, että tällä mahdollisella kuopuksella ei olisi isää elämässään, kun taas veljellään olisi. Miten tuollaisen asian voi mitenkään korvata toiselle lapselle? Oma jaksaminen myös mietityttää, kun vauvan kanssa olisin kokonaan yksin ja aivan kiinni 24/7. Poikani kanssa olen ollut kahdestaan hänen taaperoajoistaan lähtien, mutta isänsä on aina pitänyt poikaa luonaan. Ihailen todella totaaliyhärien jaksamista ja mietiskelen olisiko minusta siihen. Kiitos jo etukäteen jos joku haluaa jakaa kokemuksiaan tässä asiassa. =)
Lähinnä se mikä mietityttää eniten on se, että tällä mahdollisella kuopuksella ei olisi isää elämässään, kun taas veljellään olisi. Miten tuollaisen asian voi mitenkään korvata toiselle lapselle? Oma jaksaminen myös mietityttää, kun vauvan kanssa olisin kokonaan yksin ja aivan kiinni 24/7. Poikani kanssa olen ollut kahdestaan hänen taaperoajoistaan lähtien, mutta isänsä on aina pitänyt poikaa luonaan. Ihailen todella totaaliyhärien jaksamista ja mietiskelen olisiko minusta siihen. Kiitos jo etukäteen jos joku haluaa jakaa kokemuksiaan tässä asiassa. =)
Olen samoja asioita pohtinut kun sinäkin Illusia6. Minä olen täyttänyt juuri 40 ja rupeaa olemaan viimeiset ajat hankkia se toinen lapsi jos meinaa. Sopivaa kumppania ei näköpiirissä ole, joten yksin olisi hommaan lähdettävä. Vauvakuume on kyllä kova.
Omaa jaksamistani en epäile, koska olen tämänkin kullannupun kanssa ollut lähes kokoajan kaksin. Toki poika tapaa isäänsä ja silloin saan sitä omaa aikaa. Miten sinulla on tukiverkostoja? Saisitko hoitoapua? Minulla sukulaiset ovat vähän kauempana, mutta onhan tuota apua aina tarvittaessa saanut heiltä tai ystäviltä. Eniten mietityttää just se, että toisella on isä jota tapaa ja toisella ei sellaista ole. Kyllähän niitä miehiä lähipiirissä on miehenmalliksi, mutta eihän se ole sama kun oma isä. Miten taas isompi suhtautuu, kun toinen "saa" kokoajan olla äidin kanssa ja hän "joutuu" lähtemään isin luo. Tokihan minullakin isompi olisi jo eskarilainen, kun mahdollinen kuopus syntyisi, joten silloin ehkä asioita paremmin ymmärtäisi. Kyllä tässä paljon on pohdittavaa.
Oletko ollut vielä mihinkään klinikkaan yhteydessä? Minä olen käynyt vain nettisivuilla lueskelemassa ja katselemassa hintoja. Onhan tämä aika kallis projekti, mutta mahdollinen lopputulos olisi kyllä sitäkin rakkaampi. =)
Omaa jaksamistani en epäile, koska olen tämänkin kullannupun kanssa ollut lähes kokoajan kaksin. Toki poika tapaa isäänsä ja silloin saan sitä omaa aikaa. Miten sinulla on tukiverkostoja? Saisitko hoitoapua? Minulla sukulaiset ovat vähän kauempana, mutta onhan tuota apua aina tarvittaessa saanut heiltä tai ystäviltä. Eniten mietityttää just se, että toisella on isä jota tapaa ja toisella ei sellaista ole. Kyllähän niitä miehiä lähipiirissä on miehenmalliksi, mutta eihän se ole sama kun oma isä. Miten taas isompi suhtautuu, kun toinen "saa" kokoajan olla äidin kanssa ja hän "joutuu" lähtemään isin luo. Tokihan minullakin isompi olisi jo eskarilainen, kun mahdollinen kuopus syntyisi, joten silloin ehkä asioita paremmin ymmärtäisi. Kyllä tässä paljon on pohdittavaa.
Oletko ollut vielä mihinkään klinikkaan yhteydessä? Minä olen käynyt vain nettisivuilla lueskelemassa ja katselemassa hintoja. Onhan tämä aika kallis projekti, mutta mahdollinen lopputulos olisi kyllä sitäkin rakkaampi. =)
Kiva oli lukea sinun samankaltaisia ajatuksiasi juumila. Minun poikanikin olisi 5-6-vuotias jos vain kaikki sujuisi mutkattomasti. Tosin vähän on alkanut jännittää, mahtaako enää tämän ikäisillä munasarjoilla homma toimia...
Luulen että poika olisi vain ylpeä päästessään isin kanssa isojen juttuihin kun vauva jää kotiin. Eniten säälittäisi tosiaan se vauva sitten pari-kolmevutiaana. Joku kummisetä, joka oikeasti olisi lapsen arjessa mukana voisi olla yksi ratkaisu. Heillä olisi omat juttunsa, joihin vanhempi ei pääsisi. Näitä ehtisi onneksi vielä miettiä.
Äitini asuu kyllä samassa kaupungissa ja on auttanut todella paljon nykyäänkin. Hän vaan alkaa olla ylityöllistetty kaikkien lastenlastensa kanssa. Kavereilla on omat perheensä ja heiltä en osaa apua pyytää.Itseni tuntien minun on kyllä pakko päästä pari kertaa viikossa vaikka ostarille kahville ilman vauvaa, muuten hajoaa pää.
Netissä minäkin lähinnä lueskellut, mutta uskalsin kuitenkin kysyä Väestöliiton klinikalta tarkempia tietoja ja tuli kyllä oikein rohkaistunut olo. Jos olen oikein noita hintoja tulkinnut, niin näyttäisi olevan halvempi kuin muut. Siellä on 40 ikärajana eli vielä ehdit sinäkin
Vähän on vielä harkinnassa tämä päätös. Mietityttää kaikki ulkopuoliset paineet, koska asia tulee kuitenkin jollain tapaa esiin heti neuvolassa, päivähoidossa, koulussa jne. Täytyy kerätä rohkeutta ja aloittaa vaan tämä kallis projekti, koska vaihtoehtoja ei enää ole.
Luulen että poika olisi vain ylpeä päästessään isin kanssa isojen juttuihin kun vauva jää kotiin. Eniten säälittäisi tosiaan se vauva sitten pari-kolmevutiaana. Joku kummisetä, joka oikeasti olisi lapsen arjessa mukana voisi olla yksi ratkaisu. Heillä olisi omat juttunsa, joihin vanhempi ei pääsisi. Näitä ehtisi onneksi vielä miettiä.
Äitini asuu kyllä samassa kaupungissa ja on auttanut todella paljon nykyäänkin. Hän vaan alkaa olla ylityöllistetty kaikkien lastenlastensa kanssa. Kavereilla on omat perheensä ja heiltä en osaa apua pyytää.Itseni tuntien minun on kyllä pakko päästä pari kertaa viikossa vaikka ostarille kahville ilman vauvaa, muuten hajoaa pää.
Netissä minäkin lähinnä lueskellut, mutta uskalsin kuitenkin kysyä Väestöliiton klinikalta tarkempia tietoja ja tuli kyllä oikein rohkaistunut olo. Jos olen oikein noita hintoja tulkinnut, niin näyttäisi olevan halvempi kuin muut. Siellä on 40 ikärajana eli vielä ehdit sinäkin
Vähän on vielä harkinnassa tämä päätös. Mietityttää kaikki ulkopuoliset paineet, koska asia tulee kuitenkin jollain tapaa esiin heti neuvolassa, päivähoidossa, koulussa jne. Täytyy kerätä rohkeutta ja aloittaa vaan tämä kallis projekti, koska vaihtoehtoja ei enää ole.
Hei
Täällä jokunen on harmitellut, ettei voi hakea KenguRuun jäsenyyttä, jos ei omista ns. tunnisteista sp-osoitetta. Tämä on perussääntö, jotta voisimme mahdollisimman hyvin taata suljetun foorumin luottamuksellisuuden ja turvallisuuden käyttäjille - kun kuitenkin on puhe hyvinkin arkaluontoisista asioista. Hakijoiden "aitous" ja oikealla asialla olo on voitava varmistaa.
Muutaman hakija kohdalla olemme soveltaneet sääntöjä. Esimerkiksi siten, että hakija on voinut kertoa tuntevansa oikeassa elämässä jonkun KenguRuun jäsenen, ja on näin saanut ikäänkuin suosittelijan. Parin hakijan kanssa on sovittu puhelinkeskustelusta jonkun KenguRuun moden kanssa. Kyllä jokin keino keksitään!
Joten jos KenguRuun jäsenyys kiinnostaa, niin klikkaa:
kenguruu.foorumit.fi
Ja siis huomio: ensin esittelysähköposti moderaattoreille osoitteeseen
kenguruun.posti @ gmail.com (poista välilyönnit)
... ja sen jälkeen odottelet s-postiisi vastausviestiä!
Ei siis suoraan "rekisteröitymispyyntöä" etusivulta.
Tervetuloa, meitä on paljon siellä!
T: Yksi kenguRuun moderaattori
Täällä jokunen on harmitellut, ettei voi hakea KenguRuun jäsenyyttä, jos ei omista ns. tunnisteista sp-osoitetta. Tämä on perussääntö, jotta voisimme mahdollisimman hyvin taata suljetun foorumin luottamuksellisuuden ja turvallisuuden käyttäjille - kun kuitenkin on puhe hyvinkin arkaluontoisista asioista. Hakijoiden "aitous" ja oikealla asialla olo on voitava varmistaa.
Muutaman hakija kohdalla olemme soveltaneet sääntöjä. Esimerkiksi siten, että hakija on voinut kertoa tuntevansa oikeassa elämässä jonkun KenguRuun jäsenen, ja on näin saanut ikäänkuin suosittelijan. Parin hakijan kanssa on sovittu puhelinkeskustelusta jonkun KenguRuun moden kanssa. Kyllä jokin keino keksitään!
Joten jos KenguRuun jäsenyys kiinnostaa, niin klikkaa:
kenguruu.foorumit.fi
Ja siis huomio: ensin esittelysähköposti moderaattoreille osoitteeseen
kenguruun.posti @ gmail.com (poista välilyönnit)
... ja sen jälkeen odottelet s-postiisi vastausviestiä!
Ei siis suoraan "rekisteröitymispyyntöä" etusivulta.
Tervetuloa, meitä on paljon siellä!
T: Yksi kenguRuun moderaattori
No siihen tyssäs ainakin puoleks vuotta mun hoitoonpääsy kun tän yhden psykologin mielestä mun pitäs vielä miettiä ja vatvoo jotain mennyttä suhdetta ja tää ois liian äkkiä sen jälkeen jne.!! Oisin ite ollu valmis alottaan vaikka seuraavaan kiertoon ja lääkärikin oli jo ensviikolle varattuna.. v*tuttaa! :headwall: Ilmeisesti tääkin voi olla todella pitkä prosessi ja useita käyntejä, ennenkun oikeesti edes pääsee sinne hoitoon saakka??
Entä jos mulla ois oma tuttu luovuttaja, oisko psykologi sillon pakollinen?
Oisin ite ollu valmis alottaan vaikka seuraavaan kiertoon ja lääkärikin oli jo ensviikolle varattuna.. v*tuttaa! :headwall: Ilmeisesti tääkin voi olla todella pitkä prosessi ja useita käyntejä, ennenkun oikeesti edes pääsee sinne hoitoon saakka?? Entä jos mulla ois oma tuttu luovuttaja, oisko psykologi sillon pakollinen?
Kuinkahan paljon yksinäisten naisten raskaudet hedelmöityshoitojen kautta on lisääntynyt? Olen varmaan jo 6 vuotta miettinyt tätä vaihtoehtoa. Kuitenkin työttömänä on saanut vain haaveilla hoidoista, jotka pahimmassa tapauksessa verottavat kukkaroa tuhansilla euroilla.
Nyt on kuitenkin vihdoin ja viimein päässyt taas työhön kiinni (vakipaikka+hyvä palkka), joten ajattelen enemmän ja enemmän, että tämä on se mun juttu.
Kuinka moni on tavallaan joutunut ns. haluamattaan hyväksymään tämän ainoana tapana saada lapsi? Minua on lapsena hyväksikäytetty, joka on aiheuttanut sen, että olen kyvytön luomaan parisuhdetta. En halua olla kenenkään vaimo, äiti kylläkin. Naiseuden olen parin viime vuoden aikan hyväksynyt pikku hiljaa omakseni. En kuitenkaan täysin, koska en ole meikkaaja, hameissa kulkija, korkokengät on kauhistus jne. En halua, että miehet huomaisivat minut naisena, vaan pikemminkin ihmisenä.
Välillä mietin, että olenko itsekäs, kun haluan saada lapsen yksin. Toisaalta on sekin itsekästä etsiä itselleen puoliso, jota ei halua, ei kaipaa ja perustaa perhe. Lapsi varmasti vaistoaa eripuran perheen sisällä.
Mulla on kaksi veljeä ja vanhemmat, jotka kaikki olisivat varmasti enemmän kuin onnellisia, jos hankkisin lapsen (kaikki enemmän tai vähemmän lapsirakkaita).
Eihän se yksin tietenkään helppoa ole, ja varmasti niitäkin hetkiä tulee olemaan, jolloin en jaksaisi arkea lainkaan, mutta varmasti ns. normaaleissa perheissä on samat fiilikset.
Olisi mukava jutella henk.koht. jonkun yksinhuoltajan kanssa, joka on jo elänyt muutaman vuoden lapsiarkea. Kuulla vaan kokemuksista liittyen kaikkeen lapsen hankkimiseen. Ehkä voisi jopa nähdäkin, jos olet Tampereen läheltä. Viestiä saa laittaa
Nyt on kuitenkin vihdoin ja viimein päässyt taas työhön kiinni (vakipaikka+hyvä palkka), joten ajattelen enemmän ja enemmän, että tämä on se mun juttu.
Kuinka moni on tavallaan joutunut ns. haluamattaan hyväksymään tämän ainoana tapana saada lapsi? Minua on lapsena hyväksikäytetty, joka on aiheuttanut sen, että olen kyvytön luomaan parisuhdetta. En halua olla kenenkään vaimo, äiti kylläkin. Naiseuden olen parin viime vuoden aikan hyväksynyt pikku hiljaa omakseni. En kuitenkaan täysin, koska en ole meikkaaja, hameissa kulkija, korkokengät on kauhistus jne. En halua, että miehet huomaisivat minut naisena, vaan pikemminkin ihmisenä.
Välillä mietin, että olenko itsekäs, kun haluan saada lapsen yksin. Toisaalta on sekin itsekästä etsiä itselleen puoliso, jota ei halua, ei kaipaa ja perustaa perhe. Lapsi varmasti vaistoaa eripuran perheen sisällä.
Mulla on kaksi veljeä ja vanhemmat, jotka kaikki olisivat varmasti enemmän kuin onnellisia, jos hankkisin lapsen (kaikki enemmän tai vähemmän lapsirakkaita).
Eihän se yksin tietenkään helppoa ole, ja varmasti niitäkin hetkiä tulee olemaan, jolloin en jaksaisi arkea lainkaan, mutta varmasti ns. normaaleissa perheissä on samat fiilikset.
Olisi mukava jutella henk.koht. jonkun yksinhuoltajan kanssa, joka on jo elänyt muutaman vuoden lapsiarkea. Kuulla vaan kokemuksista liittyen kaikkeen lapsen hankkimiseen. Ehkä voisi jopa nähdäkin, jos olet Tampereen läheltä. Viestiä saa laittaa
Hmm.. Mulla on nyt varattuna aika kk päähän ensikäynnille. Mietein tässä kun menkat alkaa ens viikolla niin kannattaako mun jatkaa vielä nuvaringin käyttöä, vai jätänkö nyt pois? On ollut käytössä endometrioosin takia. Jos tohtori sattuu vaikka jo ultraamaan, näkyis esim onko ovulaatiota tapahtunut..
Kysyn nyt tässä kun mäkään en pääse rekisteröitymään kenguruuhun spostin takia..
Kysyn nyt tässä kun mäkään en pääse rekisteröitymään kenguruuhun spostin takia..
Hei Dumboliini, minulla on kaksi aarretta jotka ovat saaneet alkunsa luovutetuilla siittiöillä ja hedelmöityshoidoilla. Itse en ole kokenut yksinhuoltajan arkea mitenkään rankaksi. Paljon rankempaa oli hoidoissa käyminen henkisesti kun aina vaan tuli epäonnistumisia ja tiesi että taas on saatava jostain rahat että voi edes vielä kerran yrittää. Vauva-aikakin sujui ihan hyvin vaikka molemmilla on ollut allergioita. Itse koen että minulla on yhtä rankkaa tai helppoa kuin missä tahansa pikkulapsi perheessä. Itse luulen että moni nainen on edelleen parisuhteessakin " yksinhuoltaja". Omalle perhemuodolle en kokenut tarvitsevani tukea mutta lapsiperheen arkeen kuitenkin.Ja sitä olen kyllä muilta vanhemmilta puistoissa ym. saanut.Ikinä en ole sinkkuäitiydestä saanut muilta äideiltä negatiivista palautetta. Pikemminkin päinvastoin. Olen ymmärtänyt että kenguruun jäsenenä on myös jo lapsen saaneita ja vasta hoidoissa käyviä. Joten ehkä sieltä löytyisi vertaistukea. Onnea yritykseen, kannattaa rohkeasti ottaa johonkin klinikkaan yhteyttä niin että homma pääsee alkuun. ensimmäisen käynnin jälkeen voit vielä miettiä ja pohtia asiaa vielä psykologinkin kanssa.
Heekukan kysymykseen en osaa vastata mutta mulla ei ensikäynnillä tehty mitään tutkimuksia, ainoastaan keskusteltiin ja tehtiin suunnitelma. Mutta riippuu siis klinikasta. Varmaan kannattaisi soittaa suoraan klinikalle ja kysyä sieltä. Onnea hoitoihin!
Heekukan kysymykseen en osaa vastata mutta mulla ei ensikäynnillä tehty mitään tutkimuksia, ainoastaan keskusteltiin ja tehtiin suunnitelma. Mutta riippuu siis klinikasta. Varmaan kannattaisi soittaa suoraan klinikalle ja kysyä sieltä. Onnea hoitoihin!
Kannattaa laittaa KenguRuun modeille sähköpostia, varmasti saatte sovittua keinon jolla pääsette foorumiin liittymään .
Siellä siis tosiaan on jo paljon naisia ja keskustelua saadaan kokoajan aktiivisemmaksi. Jäseninä on todellakin sinkkuäitiyttä harkitsevia, hoidoissa olevia, raskautuneita sekä myös meitä jo lapsen/lapsia saaneita.
Itselläni on kaksi biologista veljestä jotka ovat myös hoidoilla alkunsa saaneet.
En mäkään ole kokenut yh-arkea mitenkää erityisen haastavaksi. Samojen ongelmien kanssa me painitaan kuin mun parisuhde-kamutkin. Monesti itse olen päässyt ratkaisuissani jopa helpommalla kuin muut koska mun ei tarvitse miettiä miehen reaktiota/halua päättää asioista...
.Siellä siis tosiaan on jo paljon naisia ja keskustelua saadaan kokoajan aktiivisemmaksi. Jäseninä on todellakin sinkkuäitiyttä harkitsevia, hoidoissa olevia, raskautuneita sekä myös meitä jo lapsen/lapsia saaneita.
Itselläni on kaksi biologista veljestä jotka ovat myös hoidoilla alkunsa saaneet.
En mäkään ole kokenut yh-arkea mitenkää erityisen haastavaksi. Samojen ongelmien kanssa me painitaan kuin mun parisuhde-kamutkin. Monesti itse olen päässyt ratkaisuissani jopa helpommalla kuin muut koska mun ei tarvitse miettiä miehen reaktiota/halua päättää asioista...
Hei, tuo kommentti totta. Kyllä KenguRuun jäsenyys onnistuu myös ilman ns. tunnisteista sähköpostiosoitetta - se on vaan se ehdottomasti ensisijainen ja helpoin tapa. Kyse on siis siitä, että haluamme ylläpidossa varmistuksen siitä, että foorumille hakija on oikealla asialla ja "todellinen" henkilö, jolla myös asialliset yhteystiedot. Koska KenguRuun asiat ovat arkaluoteisia, niin tarkoitus on, että keskuudessamme vallitsee 100% luottamus. Niinkuin tällä hetkellä onkin. Jäseniä nyt 67 - lasta suunnittelevia, hoidoissa olevia, plussanneita ja itsellisiä äitejä.Kannattaa laittaa KenguRuun modeille sähköpostia, varmasti saatte sovittua keinon jolla pääsette foorumiin liittymään
Siellä siis tosiaan on jo paljon naisia ja keskustelua saadaan kokoajan aktiivisemmaksi. Jäseninä on todellakin sinkkuäitiyttä harkitsevia, hoidoissa olevia, raskautuneita sekä myös meitä jo lapsen/lapsia saaneita.
Käytössäsi olevasta sähköpostiositeestasi riippumatta, laita meille modeille viestiä osoitteeseen: kenguruun.posti @ gmail.com (poista välilyönnit)
Jäseneksi KenguRuuhun - LUE OHJEET TÄSTÄ!
Syysterveisin, Hanna (yksi kenguRuun moderaattori)
Hei Joona! Liityin vasta nyt tälle palstalle enkä oikein hallitse vielä toimintoja. Olisin mielelläni lähettänyt yksityisen viestin sulle, mutta en hoksaa miten se tehdään. Jos luet tämän, kirjoitatko mulle yksityisesti.
Kaikille muille: ihanaa ollut lukea teidän viestejänne, joista saa paljon hyödyllistä tietoa. Itse olen alkanut vasta tosissani harkita lapsen yrittämistä tavalla tai toisella. 36-vuotiaaksi mennessä ei ole tullut yhtään potentiaalista kumppaniehdokasta eteen. Vasta viime aikoina on alkanut ajatus omasta lapsesta vallata ajatuksia, vaikka varsinaisesta vauvakuumeesta ei kai voi puhua. Mutta monenlaisia vaihtoehtoja olen mietiskellyt...Ehkä se sopivin hiljalleen selkiytyy.
Kaikille muille: ihanaa ollut lukea teidän viestejänne, joista saa paljon hyödyllistä tietoa. Itse olen alkanut vasta tosissani harkita lapsen yrittämistä tavalla tai toisella. 36-vuotiaaksi mennessä ei ole tullut yhtään potentiaalista kumppaniehdokasta eteen. Vasta viime aikoina on alkanut ajatus omasta lapsesta vallata ajatuksia, vaikka varsinaisesta vauvakuumeesta ei kai voi puhua. Mutta monenlaisia vaihtoehtoja olen mietiskellyt...Ehkä se sopivin hiljalleen selkiytyy.
Tervehdys kaikki! Olen seurannut tätä palstaa jo hyvän aikaa, mutta nyt on tullut aika liittyä seuraan.
Taustaa: olen 36-vuotias nainen ja elämän mies ei ole tullut vastaan. Jo muutaman vuoden olen pyöritellyt mielessä yksinään raskaaksi hankkiutumista, ja tämä palsta oli alun perin varsinainen aarrearkku. Sitten elämä meni omia reittejään - tapasin miehen ja tulin raskaaksi lähes saman tien, puolivahingossa. Sain keskenmenon rv 15+0 viime keväänä. Siitä toipuessa on mennyt suurin osa tästä vuodesta mutta jo Naikkarilla maatessani päätin ryhtyä yrittämään itse - tuossa vaiheessa minulle oli jo selvää ettei minun ja miehen suhde kestäisi.
Nyt olen käynyt alkutarkastukset ja psykologikäynnit Fertinovalla, seuraavaksi pitäisi tilailla simppoja ja ryhtyä yrittämään. Jännittää kovasti mitä tuleman pitää, varsinkin toisen keskenmenon pelko tuntuu välillä ylivoimaiselta - mutta samalla en jaksaisi odottaa uutta raskautta.. Minulla on siitä loistava tilanne että useat ihmiset lähipiirissäni tietävät toiveesta ja kannustavat täpöllä
Mieluusti tulisin mukaan johonkin kerhoon jos aktiviteettia on, vertaistuki tekisi tästä ajasta paljon parempaa!
Mukavaa joulunalusaikaa tänne!
Taustaa: olen 36-vuotias nainen ja elämän mies ei ole tullut vastaan. Jo muutaman vuoden olen pyöritellyt mielessä yksinään raskaaksi hankkiutumista, ja tämä palsta oli alun perin varsinainen aarrearkku. Sitten elämä meni omia reittejään - tapasin miehen ja tulin raskaaksi lähes saman tien, puolivahingossa. Sain keskenmenon rv 15+0 viime keväänä. Siitä toipuessa on mennyt suurin osa tästä vuodesta mutta jo Naikkarilla maatessani päätin ryhtyä yrittämään itse - tuossa vaiheessa minulle oli jo selvää ettei minun ja miehen suhde kestäisi.
Nyt olen käynyt alkutarkastukset ja psykologikäynnit Fertinovalla, seuraavaksi pitäisi tilailla simppoja ja ryhtyä yrittämään. Jännittää kovasti mitä tuleman pitää, varsinkin toisen keskenmenon pelko tuntuu välillä ylivoimaiselta - mutta samalla en jaksaisi odottaa uutta raskautta.. Minulla on siitä loistava tilanne että useat ihmiset lähipiirissäni tietävät toiveesta ja kannustavat täpöllä
Mieluusti tulisin mukaan johonkin kerhoon jos aktiviteettia on, vertaistuki tekisi tästä ajasta paljon parempaa!
Mukavaa joulunalusaikaa tänne!