Itseänikin aina välillä tuo arki hieman pelottaa. Minulla ei ole tukiverkkoa ollenkaan, koska ei ole enää vanhempia ja ainoa täysi-ikäinen siskoni ei pysty mitenkään olemaan tässä projektissa tukena, koska hän ei taida osata vielä huolehtia itsestäänkään (jos sen näin suoraan sanon). Ehkä täysi-ikäinen poikani voi olla tässä hieman mukana.. mutta onneksi minulla on yksi ystävä joka on lupautunut tukihenkilökseni ja tarvittaessa voin turvautua häneen myös raskauteen liittyvissä asioissa, koska hän on kätilö ammatiltaan.
Työskentelen Sairaanhoitajana ja mietityttää 3-vuorotyö ja lapsi, koska fakta on se, etten pysty 3-vuoroa lopettamaan. Onneksi on vuorohoitopaikat, vaikka mielelläni tietysti olisin kotona mahdollisimman pitkään.
Minä olen puhunut tästä projektistani työpaikalla jo aivan avoimesti. Kertonut heille miksi tähän ryhdyn ja miksi mielelläni teen nyt ylimääräistä työtä
Kaikenlaisia kommentteja olen saanut kuulla, pääsääntöisesti kuitenkin tilanteeni on ymmärretty.
Sanoit hyvin Peppi76, että elämänmittainen Talvisota ei innnosta
Näin ajattelen myös minä ja erotilanteessa tulee sitten uudet murheet.
Olen tosiaan ollut Yh jo 9 vuotta, lasteni isä ei ole halunnut ottaa poikia jokatoinen viikonloppu lapsia luokseen eli käytännössä olen ollut aina lasten kanssa, ainoastaan lomat mummolassa ovat katkaisseet tämän. Mutta nyt tämän uuden lapsen kanssa olen aivan yksin, koska ei ole mummoa tai pappaa. Olen miettinyt sellaista sijaisisovanhemmuutta... ehkä kaukaa haettua.
Mutta kuitenkin, haluan luottaa seuraavaan elämänteesiin "kyllä kaikki järjestyy ajallaan" ja uskon selviäväni 3-vuorotyöstä ja lähes ilman tukiverkkoa lapsen kanssa.
Oli hienoa löytää tämä palsta, koska nyt huomaan, etten ole yksin tämän asian kanssa.
Kaikille aivan upeaa ja helteistä kesäkuun loppua ja onnea eri vaiheisiin, missä kukin kuljemme!