Yksin matkailu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Matkustava mies
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja omakehu haisee:
^No et sitten yhtään enempää itseäsi osannut kehua...

Oliko tämä viesti tarkoitettu minulle? Tämä menee jo hiukan OT, mutta mielestäni siinä ei ole mitään erityisen kehuttavaa jos joku toteaa että Suomen ulkopuolella pärjää todellakin ihan hyvin ilman valmismatkoja. Omista kokemuksistani kerroin lähinnä siksi, että sanoillani olisi jotakin painoarvoa. Lienee vaikea ottaa kantaa siihen selviääkö 'villien alkuasukkaiden' (hih) parissa elävänä, jos matkailua on harrastanut lähinnä nojatuolista käsin.

Jotta palattaisiin alkuperäiseen aiheeseen, lukuisat kirjoittajat ovat ehdottaneet erilaisia kompromissiratkaisuja, joista yksikään ei näytä kelpaavan ap:lle. Siksi ihmettelenkin edelleen, miksi toisaalta täytyy matkustaa jonnekin tosi eksoottiseen paikkaan, mikä kuitenkin toisaalta pelottaa vietävästi.

Ettei ap nyt kuitenkin olisi täällä hakemassa vain oikeutusta omalle tilanteelleen?
 
kyllä minuakin vituttaa, kun miesystäväni käy matkoilla viikon varoitusajalla poikien kanssa, mutta minun kanssani ei käy sitten millään (ei ole varaa, on tämä ja tuo homma kesken jne). onneksi emme seurustele kovin tiiviisti, joten olen ottanut nyt sen asenteen että fine, kuljen sitten reissuillani yksin ja tyttöjen kanssa. yhteistä juhannusta kavereiden mökillä tuo juuri ehdotteli, mutta vastasin että valitettavasti olen varannut itselleni loman. vieläpä harrastukseni parista, joten mies ei voisi tulla mukaan vaikka haluaisi, sillä ei osaa tarvittavia taitoja eikä tarvittavaa tasoa saavuta kuin parissa vuodessa. tiedän olevani bitchy, voisin toki sanoa ihan nätistikin siitä että mennäänkö yhdessä, mutta kun olen yrittänyt näitä reissuja järjestellä ja ongelmat vain kasaantuu (esim. on vain yksi ainoa viikko, jolloin reissu käy, joskin poikien reissuja varten joko jätetään hommat seisomaan tai tehdään kaikki hirmu kiireellä etuajassa), yritän kokeeksi syöttää omaa lääkettä. ymmärrän kyllä, että sinä aloittaja haluaisit lähteä omien aikataulujesi mukaisesti, mutta älä sitten ihmettele jos vaimosi vittuuntuu.
 
Oletko ap. ollut montakin vuotta työttömänä, kun tuntuu, että teillä on jo useammasta reissusta kyse? Taidat olla aika pessimisti, kun kuvittelet olevasi taas seuraavana talvena (siis lähes vuoden kuluttua) työttömänä, luulenpa, että sinua ei todellisuudessa hirveästi halutakaan töihin, vaan lähinnä suunnitella, odotella ja nauttia niistä mukavista kaukomatkoista. Sen tiedän, että läheskään kaikilla työntekijöillä ei ole mahdollisuutta varailla omia talvilomia lähes vuoden päähän,kun kesälomatkin vielä on jakamatta, monissa työpaikoissahan on vielä kiertävä systeemi.
 
niin, mikäs ap:lla on "varallisuutensa" turvin oleskella oloneuvoksena ja matkailla yksin ja vapaana miehenä ilman tylsää vaimoa. toivottavasti vaimokin rupeaa käyttämään viikonloppunsa ja lomansa omiin reissuihinsa... se on yksi kompromissi, mutta älä sinä sitten rupea valittamaan siitä, jos vaimoa ei enää kotona näy.
kyllä se ihan oikeasti parisuhdetta rassaa, jos mitään ei voida lomilla tehdä yhdessä ja toinen sen kun reissaa ja tulee ja menee, eikä voi tehdä mitään kompromisseja (varata äkkilähtöjä tai matkailla vaimon loman aikaan tms). ystävättäreni seurusteli pari vuotta työnarkomaanin kanssa, mutta sinä vaikutat kyllä lähinnä itsekkäältä loiselta. etsi, ap, ymmärtäväisempi vaimo, sillä kaikki selviää ainakin vähäksi aikaa. toimivassa parisuhteessa ei voi olla noin itsekäs.
 
Jos mies tosiaan on työtön niin hänen pitää ilmoittaa työvoimatoimistolle joka matkansa kun ei ole mahdollista vastaanottaa työtä. Vähän tuntuu siltä et mies selittää haluaan matkustella yksin näin netti palstan kautta. Sitä kun voi naisellekin näyttää ja varata taas uuden Thaimaa reissun.
Säälittää oikeesti tuo sinun arkielämän rahoittaja vaimosi. Se varmaan maksaa sulle elämisen ja vaatteet ja sinä saat senkun matkustella. Vähintä mitä on olla on sopia matkat vain vaimon lomien ajaksi.
Meillä ainakin 3 hlön yritys ja toimistotyöt ei ole ongelmaa jos vaimosi sanoo varaneensa matkan viikolle 51-52. Kyllä sitä joustetaan vaikka lomia ei olisi lukkoon lyötykään. Meillä ainakin merkataan että ei sitten Joulua saa vapaaksi jos nyt on saanut.
Sitä varten ne kalenterit esimiehilläkin on ja lomalistat ed. vuosilta.
Jos ei ajankohta sitten onnistu niin se on sitten siirrät ajankohtaa.
Nykyään kuka vaan joka nettiä osaa käyttää pystyy lähilähtöjä sopimaan.,Miksi tämä ei käy sinulle. Siksi että matkustelet ja haluatkin matkustella yksin se kun on helpompaa ja edullisempaa.
Työttömänä tulet olemaan jos kerran et ole töitä edes hakemassa ? Minä en kyllä tuommoista matkustelevaa työtöntä elättäisi.

 
Näyttää siltä, että mitä pidemmälle viestiketju menee, sen enempi sitä halutaan joko tahallisesti tai tahtomattaan muuttaa. Alkuperäiseen kysymykseen. Monet ovat ehdottaneet omatoimimatkoja, joihin ilmeisesti pitää tulevaisuudessa enemmän päätyä ja joita olemme tehneet ruotsinlaivoja pidemmälle... En mielestäni ole sanonut, että eksoottiset paikat, joihin haluaisimme, pelottaisivat mutta ne ovat kuitenkin turvallisempia liikkua suuressa ryhmässä. Vaikka sinne lähtisi yksin, niin todennäköisesti siellä ei kuitenkaan sattuisi mitään. Ymmärrän myös sen, että hajapaikat olisivat meitä varten mutta niiden suhteen on ollut "omalla tavallaan" huono tuuri. Yleensä ne ovat sellaisiin paikkoihin, joihin en/emme olisi välttämättä menossa tai joissa on käyty. Pitäisiköhän alkaa ottamaan hajapaikat vastaan vain siksi, että ne sattuvat sopivaan ajankohtaan?
Työttömänä ollut sen aikaa, että olisin mieluummin töissä kuin viettäisin aikaa oloneuvoksena. Olen hakenut töitä mutta kuin ei tärppää niin ei. Taitaa olla samassa tilanteessa muitakin suomalaisia... Työvoimatoimistolle olen ilmoittanut kaikki matkat, jolloin en ole saavutettavissa.
Tähän päivään mennessä ei ole vaimon tarvinnut elättää, eikä maksaa yhtäkään matkaani/laskuani. Matkoja en varaa lähes vuoden päähän siksi, että saan ennakkovaraajan edut vaan siksi, että saan paikan.
Ja vielä. Haluaisin edelleen matkustaa mieluummin yhdessä kuin yksin.
 
no sitten ei voi sanoa kuin että se on voi voi. voisiko vaimosi jäädä pois töistä, niin että rupeaisit elättämään häntä kokonaan "varallisuudellasi", niin pääsisitte varmasti yhtä aikaa matkoille?
 
Yleensähän vaimo pitää joka vuosi samaan aikaan lomansa, niin ois kyllä ymmärrettävää, että mies varaisi loman juuri niiksi päiviksi, että vaimokin pääsee lomille. Aika erikoista, ettei mies muka lomallaan menis iltaa viettämään ja naisia iskemään samalla. Mitä sä sit teet jos et ravintolaan mene?
 

Yhteistyössä