Tuore kysely piirtää karua kuvaa suomalaisten taloustilanteesta. Eniten ovat joutuneet tinkimään nuoret aikuiset OrpoPurran ankeutuspolitiikassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Tuore kysely piirtää karua kuvaa suomalaisten taloustilanteesta. Eniten ovat joutuneet tinkimään nuoret aikuiset OrpoPurran leikkaus- ja ankeutuspolitiikasta. Töitä ei juuri ole tarjolla ja sekin vähä keikka- ja pätkätyötä.

Lähes joka toinen työikäinen kertoo kotitaloutensa taloudellisen tilanteen heikentyneen viimeisen vuoden aikana, kertoo YTK työttömyyskassan tuore kysely.

YTK:n Jäsenpulssi-kyselyyn vastanneista työikäisistä 48 prosenttia arvioi kotitaloutensa taloudellisen tilanteen heikentyneen viimeisten 12 kuukauden aikana.

Moni on siirtänyt suurempia hankintoja ja nipistänyt ruokamenojaan kohonneiden kustannusten vuoksi.

Tilanteensa koki parantuneen 16 prosenttia, ja 35 prosenttia kertoi tilanteensa pysyneen ennallaan.

"Osuvat juuri tähän ryhmään"

Kohonneiden kustannusten vuoksi 69 prosenttia vastaajista kertoi tehneensä taloudellisia sopeutuksia viimeisen vuoden aikana.

Yleisin sopeutuskeino oli suurempien hankintojen siirtäminen. Tätä keinoa kertoi käyttäneensä 46 prosenttia vastaajista.

25 prosenttia joutuu käyttämään jo säästöjään

Myös enemmän kuin joka kolmas kertoi leikanneensa ruokakuluja. Noin neljännes vastaajista kertoi käyttäneensä säästöjään arjen menoihin.

Hankinnoista ja ruokamenoista säästäminen korostui etenkin nuorilla aikuisilla. YTK:n mukaan eniten sopeutuksia olivat tehneet 25–34-vuotiaat.

Yritysten ahneusinflaatio greedflation ei ole helpottunut vaan jatkunut vuodesta 2022 tähän päivään huhtikuun seitsemäs 2026 eikä edelleenkään osoita hiipumisen merkkejä.

Kulutuksen "mystinen" jarru siis painuu pohjaan entistä enemmän.

Talouskehitys EU:n hännänhuippu, edelleen kasvava työttömyys EU:n korkein ja velkaantuminen EU:n pahin, 2025 otettiin velkaa Suomen historian eniten 17,8 miljardia euroa, tänä vuonna suunnilleen saman verran.
 
Sun surkea elämä on ihan sun omaa syytä.
 
Jos kopioi artikkelin sellaisenaan netistä, olisi asiallista mainita lähde:

Nuo nuoret aikuiset ovat vielä pahemmassa pulassa, jollei säästöjä tehdä entistä enemmän. Heidän tulevaisuudestaan on kysymys.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä