Yksin juhlissa

[Mutta jos]

sinulla on menossa jo avio/avoliitto n 7 ja TAAS tulet esitellyksi uudelle suvulle, ehkä vähän alkaa tympimään nämä kummitädit ja muut pulliaiset.

Ja mitä paskan väliäkään, kun sekä mies/nainen että suku menee kuitenkin viimeistään 2 vuoden päästä vaihtoon. Ei sen takia kannata haaskata aikaansa
tutustuakseen johonkin Saarijärven serkkuun.

Kun ei haluta sitoutua puolisoon, ei sitten myöskään sukuun. Muutenhan se olisikin MEIDÄN juttu eikä vain toisen.

 

[LLL]

No mä olen sitoutunut nimenomaan mieheeni, en hänen sukuunsa (jotka kaikki vielä asuu yli 500km:n päässä). Eikä ole mies vaihtunut parin vuoden välein eikä ole vaihtoon menossakaan.

 

[Tears for fears]

Mun mies ei suostu lähtemään mihinkään, eikä tapaamaan juuri ketään. Ei pidä kenestäkään ystävistäni tai juhlista. Sukulaisten kanssa kyllä ollaan tekemisissä, mutta ystäväpiirissäni joudun aina olemaan yksin. Tottakai tilanne nyppii minua ja harmittaa, kun ihmiset aina kyselevät mieheni perään. Olen kateellinenkin siitä, miten mukavat ja sosiaaliset poikaystävät muilla ystävilläni on. Uudet tuttavuudet tietysti pitävät sitä outona, ettei mieheni suostu lähtemään illanistujaisiin, vaikka minä lähden. No niin se varmaan onkin, mutta mulla ei olisi mtään sosiaalista elämää, jos viettäisi kaiken aikani mieheni kanssa.

 

[ei rasita]

Miehestäni ja minusta on kiva liikkua yhdessä, niin sukujuhlissa, matkoilla, yhteisissä harrastuksissa, leffassa, liikkumassa jne. Minä menen hänen seurassaan hänen sukulaistensa juhliin ja hän tulee minun seurassani minun sukulaisteni juhliin. Kumpikaan ei koe sitä rasitteena.

Kyllä meillä kuitenkin on omaakin aikaa, mutta jos kutsu tulee meille pariskuntana, niin pariskuntana myös menemme. Ei niitä kutsuja sentään niin paljon tule, että alkaisi väsyttää.

 

[Ärsyttävä!]

Miehestäni ja minusta on kiva liikkua yhdessä, niin sukujuhlissa, matkoilla, yhteisissä harrastuksissa, leffassa, liikkumassa jne. Minä menen hänen seurassaan hänen sukulaistensa juhliin ja hän tulee minun seurassani minun sukulaisteni juhliin. Kumpikaan ei koe sitä rasitteena.

Kyllä meillä kuitenkin on omaakin aikaa, mutta jos kutsu tulee meille pariskuntana, niin pariskuntana myös menemme. Ei niitä kutsuja sentään niin paljon tule, että alkaisi väsyttää.

No mutta sehän tässä just oli se pointti, ettei meidän miehet lähde, joten emme ikinä (tai ainakin harvakseltaan) pääse osallistumaan mihinkään PARISKUNTANA. Miksi vastasit tähän keskusteluun, kun sulla on ns. ihan normaali tilanne?

 

[RiinaTTTT]

Mulla on lapsuuden kaveri, jolla on nyt tällainen mies, joka ei halua tutustua meihin lainkaan eikä ilmeisesti lähteä mihinkään, ainakaan puolisonsa kavereiden kanssa. Tämä mies ei myöskään harvoin sattumalta tavatessamme sano mitään ja jos olen ystäväni luona käymässä, minulla on ainakin sellainen tunne, että hän vain mulkoilee ja tuntuu ajattelevan, että mitä varten olen tunkeutunut hänen kotiinsa. Minun on ollut vaikea tätä ymmärtää. Meillä lähes kaikista vanhoista miehen kavereista ja minun kavereista on tullut yhteisiä kavereita. Toki voimme ystäväni kanssa tavata muutenkin ja eihän aina tapaamiseen miehiä tarvita, mutta kyllä tämä jollain tapaa rajoittaa kanssakäymistä. Meillä on usein kaveriperheiden kanssa tapana viettää yhteisiä viikonloppuja tai vaikka juhannusta yhdessä jonkun mökillä. No eihän ystäväni tietenkään halua vaikkapa koko jussiksi lähteä yksin reissuun, koska toinen jäisi sitten yksin kotiin. Eli väkisinkin yhteydenpitomme ja näkemisemme on jäänyt vähemmälle. Tämä on sääli.

 

[Nainen11]

Samaa mieltä pö:n kanssa. Meidän suhteessa ei ole ikinä ollut mitään teidän ja meidän sukulaisia. Miehelleni minun sisarrukset ovat kuin omia sisarruksia ja toisin päin. Mieheni on todella hyvä ystävä siskojeni miesten kanssa. Molempien vanhemmat ovat kuin toiset vanhemmat toiselle. Ja vielä toistemme suvustakin pidämme, erityisesti mieheni puolen suku on ottanut minut mahtavasti vastaan ja ovat nykyisin melkein läheisempiä kuin oma suku.

 

[Pitäiskö katsoa eteensä?]

Tämä suhtautuminen sukuun ja ystäviin on alkuhuuman ja vain kahden kesken vietetyn kuherruskauden jälkeen hirvän tärkeää. Pitäisi ehkä jo seurusteluvaiheessa ottaa tämäkin asia huomioon, ettei näkemykset kovasti eroa toisistaan.

Pelkkä kahden keskinen elämä kun harvaa tyydyttää pidemmän päälle.

On myös sellaisia tapauksia, että ystäväpiiri tai suku toivoisi jonkun puolison pysyvän poissa. Omaan sukuuni on tullut yhden nuoren naisen myötä hirveän suulas ja ylileveä kaveri. Hänen seuraansa ei todellakaan juuri kukaan kaipaa fiiliksiä pilaamassa.

 

[Seranella]

Nykymies kirjoitti, ettei häntä tarvitse kenellekään puolison sukulaisista esitellä, ja ettei hän lähde tämän kanssa minnekään juhliin.

Mielestäni tämä on erittäin itsekästä. Ja sen lisäksi epäkohteliasta. Miksi edes seurustella kenenkään kanssa, jos ei halua tätä kohtaan olla korrekti? Tämä mies ei lainkaan ajattele, että saattaa puolisonsa kiusalliseen tilanteeseen jättäytymällä pois kaikista tämän suvun ja ystävien yhteisistä tilaisuuksista. Jos nyt jotain voi puolisolta vaatia, niin ainakin häät ja hautajaiset ovat sellainen juhla, johon mennään yhdessä, jos yhdessä ylipäätään ollaan.

Kysymys ei ole siitä omasta erinomaisesta itsestään, vaan hyvästä käytöksestä ja tavoista. Jos niitä ei ole, pitää opetella.

Ei tarvitse sen paremmin olla tekemisissä toisen sukulaisten kanssa. Tällainen piilottelu on typerää ja saa aikaan vain sen, että ihmiset alkavat pitää tällaista kummallisena, ja siinä samalla asettaa sitten sen oman puolisonsakin outoon valoon.

Ihan kuin se kakaramainen ensimmäinen poikaystävä, joka luikki tiehensä aina kun tytön isä tai äiti osui kohdalle. Naurettavaa käytöstä aikuiselta mieheltä.

Toista kirjoittajaa ei iinnostanut puolison sukulaisten puheenaiheet. Kun puhutaan vain sairauksista, toisista ihmisistä ja tiedustellaan, milloin nuoripari aikoo mennä naimisiin. Eikö ihmisellä itsellään ole sitten kunnon keskustelunaiheita takataskussaan? Ja mistä sitä oikein tällaisten ihmisten, jotka eivät välttämättä näe toisiaan kovin usein, pitäisi sitten keskustella? Kaikkien mielen mukaan ei voi aina olla eikä jokaisen erityisiä kiinnostuksen kohteita voi tietää. Eikä elämässä aina pidä olla hauskaa ja mielenkiintoista, on osattava olla kohteliaasti läsnä niissäkin tilanteissa, jotka ei ole kauhean hauskoja.

Koittakaa vähän hellittää siitä omasta tärkeydestänne.

 

[KellBell]

Mulla on lapsuuden kaveri, jolla on nyt tällainen mies, joka ei halua tutustua meihin lainkaan eikä ilmeisesti lähteä mihinkään, ainakaan puolisonsa kavereiden kanssa. Tämä mies ei myöskään harvoin sattumalta tavatessamme sano mitään ja jos olen ystäväni luona käymässä, minulla on ainakin sellainen tunne, että hän vain mulkoilee ja tuntuu ajattelevan, että mitä varten olen tunkeutunut hänen kotiinsa. Minun on ollut vaikea tätä ymmärtää. Meillä lähes kaikista vanhoista miehen kavereista ja minun kavereista on tullut yhteisiä kavereita. Toki voimme ystäväni kanssa tavata muutenkin ja eihän aina tapaamiseen miehiä tarvita, mutta kyllä tämä jollain tapaa rajoittaa kanssakäymistä. Meillä on usein kaveriperheiden kanssa tapana viettää yhteisiä viikonloppuja tai vaikka juhannusta yhdessä jonkun mökillä. No eihän ystäväni tietenkään halua vaikkapa koko jussiksi lähteä yksin reissuun, koska toinen jäisi sitten yksin kotiin. Eli väkisinkin yhteydenpitomme ja näkemisemme on jäänyt vähemmälle. Tämä on sääli.

Uskon, että tilanne on myös ystävällesi turhauttava ja kiusallinen. Ainakin minulle on, vaikka mieheni toki juttelee ystävieni kanssa silloin harvoin, kun meillä käy vieraita. Mieheni epäsosiaalisuus on johtanut siihen, että tapailen ystäviäni muualla, koska hänen käytöksensä yksinkertaisesti hävettää minua.

Minä olen joskus ollut jopa koko jussin kavereitteni kanssa mökillä, koska mieheni ei ole halunnut tehdä yhtään mitään. Ollaan kuitenkin nuoria vielä, enkä halua elää mitään eläkeläisten elämää, vaan tehdä sellaisia juttuja, mitä muutkin nuoret aikuiset. Mökille mieheni ei missään tapauksessa ole halunnut lähteä mukaan, vaikka hän on toki aina ollut kutsuttu. Olen kyllä kiitollinen ystävilleni siitä, että pelkkä minunkin seura on kelvannut, koska olen tosi sosiaalinen ja ahdistuisin jos elämä olisi ainoastaan miehen kanssa kotona nysväämistä. Onneksi kaveripiirissäni on jonkin verran sinkkujakin, joten en ole ainoa "yksinäinen".

 

[Suhde haaksirikossa]

Meillä miehen erakkomaisuus vaikuttaa siihen, että en halua hänen kanssaan lapsia, sillä mitä sitäkin tulisi, että sukuloimassa kävisin aina yksin lasten kanssa? En ole itsekään mikään huippusosiaalinen enkä pidä yhteyttä kaikkiin sukulaisiini. Pidän yhteyttä vain niihin, joista oikeasti välitän. Tämän vuoksi virallisia sukujuhlia tai kaverijuhlia (häät, hautajaiset, rippijuhlat, isot synttärit) ei minulla ole edes joka vuosi. Mielestäni ei siis olisi liikaa vaadittu, jos mies vaikkapa kalenterivuoden yli 360 päivästä voisi edes vaikka 1-2 päivää uhrata minun vuokseni ja käydä kanssani sukuloimassa. Minun mielestäni voisi edes sen verran omata käytöstapoja, että vaikkei olisi puhelias, niin yrittäisi edes olla kohtelias jos puhutellaan ja yrittää näyttää viihtyvältä. Sitä paitsi voihan sitä aluksi vaikka lähteä ajoissa pois, kun ei vielä ole ehtinyt tutustua keheenkään.

Ymmärrän täysin sen, että jos on joku sukulainen, joka on niin hirveä, että sen kanssa ei halua olla tekemisissä, niin tietenkään silloin ei väkisin kannata pitää yhteyttä. Kuitenkin miestäni olen ollut viemässä nimenomaan niiden ihan mukavien kavereiden tai sukulaisten luokse, joissa paikoissa on muutoinkin ihan kivaa porukkaa, hyvää ruokaa jne.

 

[mies1]

Ei siitä ole pitkää aikaa, kun säännöllisesti käytiin vierailemassa tutuilla, nykymaailmassa yhteyttä toisiin ihmisiin ei enää pidetä samalla tapaa.

 

[yksinäinen parka]

Minun mielestäni on sairasta, että joku velvoittaa epäsosiaalista ihmistä sukulaisvierailulle. Sairasta.
Vaikka suurin osa ihmisistä ajatteleekin. "sukulaisissa pitää käydä, koska pitäähän nyt sukulaisissa käydä"

Aika moni ihminen pitää yhtä kummallisena sitä, että sukulaisissa pitää käydä VAIN käymisen ja sosiaalisuuden vuoksi.

Entä jos ei ole sosiaalinen, eikä esim. viihdy ko. ihmisten kanssa? Onko se rikos?
Yhtähyvin olisi rikos olla naimatta naapurintyttöä koska ei pidä tästä. Silti yleensä kiihotetaan ihmistä solmimaan rakkausavioliitto pakkoavioliiton sijaan.

Jos periaatteena on se, että "Nai minut, niin nait koko sukuni", niin eikö silloin olisi korrektia pyytää koko suku myös ensi treffeille?

Olen sitä mieltä, että jos ihmisellä riittää kantti ola tuhlaamatta aikaansa siellä missä ei viihdy, se on lähinnä ihailtava piirre.

Minun mieheni on ns. epäsosiaalinen. Hän on valinnut minut vaimokseen, mutta ei pidä sukujuhlista. Hän on rakastettava ihminen, mutta ei viihdy sukulaisteni järjestämissä kissanristiäisissä. Pitäisikö minun nyt syyllistää häntä, ja itkeä yksinäisyyttäni, toisinsanoen olla kateellinen juhlissa, kun jollain muulla on ritari peloton vierellään todistamassa, että tämä nainen on kelvannut jollekin? Minä en tarvitse todisteluja, minä tiedän että minulla on mies kotona odottamassa kun tulen kissanristiäisistäni.

Kun olen sukulaisissani, hän nauttii yksinolosta. Hänellä on siihen silloin oiva tilaisuus.

Ja minä: vihaan hänen äitiään. en halua tavata sitä ihmistä. Mieheni kunnioittaa minua ja toivomusta olla menemättä kahville sinne. Hän voi kohdata äitinsä ja muutkin sukulaisensa omana itsenään, ilman että mihnu täytyy olla vieressä pitämästä kädestä kiinni. Ja jos tilanne olisi se, että hän ei voi jostain syystä mennä omien sukulaistensa luo ilman minua, kehottaisin häntä pysymään kokonaan erossa moisesta porukasta.

Tuon ongelman , eli yksinäisyydentunteen ilman "miestä" koin viimeisen kerran kun valmistuin koulusta, ja seurustelin eri miehen kanssa, joka ei tullut kanssani päättäjäisiini.

Kävi lopulta niin että erosimme. Yksinäisyyden tunteeni johtui koko suhteesta, mutta syytin ensin tunteitani siitä ettei mies "näyttäydy" kanssani.
Kun ongelmat valkenivat, hän olisi kyllä halunnut näyttäytyä, mutta en enää tarvinnut häntä suhteen mentyä ns. viimeisen myyntipäivän ohi.

Uuden miehen kanssa on ollut alusta asti selvää ettemme tarvitse toisiamme näyttelykoiriksi sukujuhliin. Olinhan viettäyt sinkkuvuosia kokonaan ilman miestä.

Antakaa jöröjukkienne olla rauhassa, suhde on teidän välisenne.

 

[Jukka Jörö]

Minun mielestäni on sairasta, että joku velvoittaa epäsosiaalista ihmistä sukulaisvierailulle. Sairasta....

Olen sitä mieltä, että jos ihmisellä riittää kantti ola tuhlaamatta aikaansa siellä missä ei viihdy, se on lähinnä ihailtava piirre.

Kun olen sukulaisissani, hän nauttii yksinolosta. Hänellä on siihen silloin oiva tilaisuus.


Antakaa jöröjukkienne olla rauhassa, suhde on teidän välisenne.

Kerrankin joku puhuu järkeä tällä palstalla! Tuotti vaikeuksia valita, mitä lainaa "yksinäinen parka" nicin kommentista, koska koko kommentti oli sanasta sanaan pelkkää asiaa.

Mutta juuri tuo ottaa päähän, että kumppania viedään sukulaisille näytille jonkin poikkeuksellisen ominaisuuden vuoksi, olipa syynä komeus, sivistys, yhteiskunnallinen asema, älykkyys, tai vain se, että sieppasinpas tällaisen "namupalan", vaikka olenkin keskiasteen käynyt päärynävartaloinen persjalka itse.

Jos sitten ei lähde junttisukulaisten vauhdittoman pituushypyn, leuanvedon tai rajattoman viinankeston kisoihin mukaan tekee ihmisestä epäsosiaalisen, niin tehköön! Jumalauta!

 

[vaikka olen nainen]

Minä en käy missään sukujuhlissa, en ole käynyt vuosiin. Oli tosi rasittavaa istua möllöttää kahvikupin äärellä, ja puhua tekopuhetta. Siksi lopetin kaikki itselleni vastentahtoiset kyläilyt. En juuri tapaile omia sukulaisianikaan - sukuni on kyllä tosi pieni - joten miksi pitäisi lähteä myöskään avomieheni sukulaisiin? En myöskään lähde muutaman hänen ystävänsä luokse kylään, koska yksinkertaisesti: en pidä heistä. Miksi siis menisin?

Olkaa kyläluutia te, jotka haluatte. Huvittavaksi asian tekee se, että yleensä naiset kyläilevät mieluusti, ja sukulaisissa. Miehille asia ei ole niin tärkeä.

Meillä ei ole tämän asian vuoksi mitään mätkytystä tai riitaa.

 

[Jörö nainen]

Olen kaikessa aivan samaa mieltä kuin nimim. yksinäinen parka. Minusta parisuhde ei velvoita kumppania näyttelyesineeksi turhanpäiväisiin kekkereihin.

Myös minä olen varautunut/ujo vieraiden ihmisten kanssa - tai sellaisten ihmisten, jotka "töllistelevät" ja utelevat, ikään kuin olisin jotenkin velvollinen jakamaan asiani heidän kanssaan. Inhoan siis sukujuhlia sekä oman sukuni että mieheni suvun kanssa. Inhoan myös työpaikkojen mukahauskoja rentoutumisjuhlia. En ole vuosiin suostunut pikkujouluihin tai vastaaviin. Aina löytyy mielekkäämpää tekemistä.

Ja nämä sukuhäät! Täysin tuntemattomat ihmiset kutsuvat häihinsä sillä verukkeella, että mieheni on jotain kaukaista sukua heille ja tavattukin on viimeksi 20 vuotta sitten lapsina... Mikä järki?

Onko tavoitteena saada paljon lahjoja vai kasvattaa vieraslistaa? En koe mitään omantunnontuskaa jäädä tällaisista pippaloista pois, koska en voi loukata poisjäännilläni ihmistä, joka ei ole koskaan minua edes tavannut.

 

[Undertaker...]

Sukujuhlista pidän vain hautajaisista. Joka kerran jälkeen on aina yksi kusipää vähempnä!

 

[Vaimo]

Minä olen saanut mieheni sukulaisista läheisiä ystäviä myös itselleni. En mene heitä tapaamaan sen takia, että mieheni haluaisi näytellä minua heille (minusta ei taitaisi edes olla näyttelykappaleeksi, en ole erityisen näyttävä), vaan siksi, että on kivaa istua iltaa yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Lapsemme ovat serkkuja keskenään ja viihtyvät hyvin yhdessä. Autan heitä tarvittaessa lapsen hoidossa tms. ja saan myös itse tarvittaessa apua. Minuun ei ole koskaan suhtauduttu kielteisesti vaan olen alusta asti tuntenut olevani tervetullut sukuun.
Mieheni lähtee mielellään minun sukuni sukuseuran tapaamiseen, koska kokee, että nuo kaukaisetkin sukulaiset ovat osa minua ja ne ovat myös osa lapsemme juuria, jotka on hyvä tuntea. Jos joku yksittäinen sukulainen ei miellytä, niin eihän hänen kanssaan ole pakko olla tekemisissä.

 

[vaikka olen nainen]

En ole millään tavalla arka tai sosiaalisesti rajoittunut. En vain pidä sellaisista normaaleista kyläkäynneistä. Ikävystyttäviä. Käy oikein sääliksi niitä ihmisiä, joiden puolisot velvoittavat tulemaan mukaan vastentahtoisesti. Toisaalta - kun on kyse aikuisista, niin voisihan sitä omaa tahtoakin käyttää.

Muistan että tänne palstalle kirjoitti kerran kesän alussa joku mies perheensä kesäloman viettosuunnitelmista. Hän olisi halunnut levätä kesämökillä, mutta vaimo oli buukannut kesän täyteen sukulaisvierailuja ympäri maata. Huh huh.

 

[Säälittävää porukkaa]

Nauroin lukiessani teidän muutaman jörön viestin tuossa yllä. Näennäisestä cooliudestanne huolimatta viesteistä paistaa pettymys, katkeruus, huono itsetunto ja väärät kuvitelmat, sisäänpäin kääntynyt elämä.

Kuka sinne sukujuhliin jonkun NÄYTILLE vie ylpeilläkseen? Miten sitä muuten tutustuu, kuin menemällä ensivisiitille ja juttelemalla ja olemalla sosiaalinen.

Puolison suku kertoo paljon myös puolisosta itsestään, siitä piiristä mistä hän on lähtöisin, minkälaiset elämänarvot hän on imenyt äidinmaidosta. Ei omena kauas puusta putoa, pitää edelleen paikkansa.
Eli jos haluat tutustua puolisoosi kunnolla, tutustu myös hänen perheeseensä ja sukuunsa. Moni asia voi saada selityksen.

Väärä kuvitelma on luulla olevansa itse jotain niin hemmetin erinomaista ja yläpuolella muita. Sukuviha on usein häpeää omasta taustastaan. Elämä jää aikalailla vajaaksi jos kieltää faktat eli sen mistä on lähtöisin.
Näennäisesti huonostakin kodista/suvusta löytyy niitä hyviäkin asioita, jotka on muokanneet meistä niitä joita olemme. Avointa mieltä, ymmärrystä ja realismia peliin niin on helpompaa oman taustansa kanssa.

 

[surullinen parka]

Nauroin lukiessani teidän muutaman jörön viestin tuossa yllä. Näennäisestä cooliudestanne huolimatta viesteistä paistaa pettymys, katkeruus, huono itsetunto ja väärät kuvitelmat, sisäänpäin kääntynyt elämä.

Kuka sinne sukujuhliin jonkun NÄYTILLE vie ylpeilläkseen? Miten sitä muuten tutustuu, kuin menemällä ensivisiitille ja juttelemalla ja olemalla sosiaalinen.

Puolison suku kertoo paljon myös puolisosta itsestään, siitä piiristä mistä hän on lähtöisin, minkälaiset elämänarvot hän on imenyt äidinmaidosta. Ei omena kauas puusta putoa, pitää edelleen paikkansa.
Eli jos haluat tutustua puolisoosi kunnolla, tutustu myös hänen perheeseensä ja sukuunsa. Moni asia voi saada selityksen.

Väärä kuvitelma on luulla olevansa itse jotain niin hemmetin erinomaista ja yläpuolella muita. Sukuviha on usein häpeää omasta taustastaan. Elämä jää aikalailla vajaaksi jos kieltää faktat eli sen mistä on lähtöisin.
Näennäisesti huonostakin kodista/suvusta löytyy niitä hyviäkin asioita, jotka on muokanneet meistä niitä joita olemme. Avointa mieltä, ymmärrystä ja realismia peliin niin on helpompaa oman taustansa kanssa.

Joo. tuo kiteytti kaikki tavat, joilla keskivertoihminen EI ymmärrä mitä tarkoittaa kun ihminen ei olekaan niin seurallinen kuin hän itse, eli on ns. lievemmällä tavalla epäsosiaalinen.

Pelkästään se ettei halua olla sukujuhlissa läsnä, ei välttämättä tarkoita sitä että kuvittelisi olevansa erinomainen tai yläpuolella muita.

Sukua ei ole pakko vihata, riittää kun ei halua mennä, niin ei halua mennä. Mitä sitä kyselemään miksimiksi miksi? Joku saa suvulta tukea kasvatukseen, joku tykkää sukulaisistaan. se ei ole kiellettyä. Ja voihan sukujuhlista ja illanistujaisista kieltäytyvä pitää sukulaisistaan, YHDESTÄ KERRALLAAN, eikä kaikista rivissä pällistelemässä yhtäaikaa, sekavasta puheensorinasta, röhönauruista, insidevitseistä.

Tuo nm. "säälittävää porukkaa" on aika vihollista tekstiä. Ehkä juuri tuollaisten "TOTTAKAIPITÄÄ OLLASOSIAALINEN HANGONKEKSIHYMYNAAMASSA KAIKKIIN PITÄÄ TUTUSTUA " -tyyppien takia tasaisemmilla ihmisillä tekee tiukkaa tulla "näytille" sukujuhliin ja kökkäjäisiin. Tiedätkö, että on ihmisiä joilla on esim. jonkinasteinen autismi tai vastaava, joka aiheuttaa esimerkiksi sen että ihminen on hyvin älykäs, rakastettava ihminen eikä varsinaisesti vihaa ketään, muttei viihdy isossa porukassa. Ei vaikka hän olisi äidinmaidossaan saanut mitä altistusta ihmispaljouksille, painostusta, totuttelua ja suostuttelua, ja "positiivisia kokemuksia".

Se että automaattisesti julistetaan pannaan hieman epäsosiaalisemmat yksilöt, ja että joku painostamalla painostaa puolisonsa pitämään omista ystävistään ja sukulaisistaan,.edelleenkin totean: sairasta.

 

[panacea]

"Säälittävää porukkaa: Nauroin lukiessani teidän muutaman jörön viestin tuossa yllä. Näennäisestä cooliudestanne huolimatta viesteistä paistaa pettymys, katkeruus, huono itsetunto ja väärät kuvitelmat, sisäänpäin kääntynyt elämä.

Kuka sinne sukujuhliin jonkun NÄYTILLE vie ylpeilläkseen? Miten sitä muuten tutustuu, kuin menemällä ensivisiitille ja juttelemalla ja olemalla sosiaalinen.

Puolison suku kertoo paljon myös puolisosta itsestään, siitä piiristä mistä hän on lähtöisin, minkälaiset elämänarvot hän on imenyt äidinmaidosta. Ei omena kauas puusta putoa, pitää edelleen paikkansa.
Eli jos haluat tutustua puolisoosi kunnolla, tutustu myös hänen perheeseensä ja sukuunsa. Moni asia voi saada selityksen.

Väärä kuvitelma on luulla olevansa itse jotain niin hemmetin erinomaista ja yläpuolella muita. Sukuviha on usein häpeää omasta taustastaan. Elämä jää aikalailla vajaaksi jos kieltää faktat eli sen mistä on lähtöisin.
Näennäisesti huonostakin kodista/suvusta löytyy niitä hyviäkin asioita, jotka on muokanneet meistä niitä joita olemme. Avointa mieltä, ymmärrystä ja realismia peliin niin on helpompaa oman taustansa kanssa."

Taas menee vellit ja puurot aivan sekaisin. Yritän selventää meidän "vähemmän sosiaalisten" yksilöiden ajatusmaailmaa omasta kokemuksestani:

En ole epäsosiaalinen, päinvastoin. Työni on ihmisten kanssa toimimista, mutta teen sitä yksin, eli minulla ei ole työkavereita, on vain asiakkaita. Tapaan heitä päivittäin, osa on mukavia, osa vähemmän. Mutta kaikki tapaamiset ovat minulle työtä.

Työni vastapainoksi kaipaan sekä yksinoloa että aitoja kohtaamisia ystävien ja perheen kanssa. Mittani täyttyy arkena sellaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, jota tehdään pakon tai kohteliaisuuden akia.

Jos täytän vapaa-aikanikin jonninjoutavien tuttujen tapaamisilla, voin hyvin nopeasti hyvin huonosti. En koe tästä tilanteesta ylemmyyttä, mutta en myöskään alemmuutta.

Sukulaisissani on sekä ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä, että ihmisiä, jotka ovat minusta ikävystyttäviä tai töykeitä. En koe olevani kenellekään velkaa sitä, että olisin ikävien ja töykeiden sukulaisten kanssa tekemisissä velvollisuudesta, vaan tapaan vapaaehtoisesti vain niitä sukulaisia, joiden kanssa viihdyn.

Olen onnekseni tässä asiassa yhtä mieltä mieheni kanssa, eikä meillä kumpikaan yritä pakottaa toista velvollisuudesta tapaamaan omia sukulaisiaan. Olisi kauhea ajatus, jos elämänkumppanin kanssa pitäisi tästä(kin) asiasta vääntää kättä.

 

[surullinan parka]

Näennäisestä cooliudestanne huolimatta viesteistä paistaa pettymys, katkeruus, huono itsetunto ja väärät kuvitelmat, sisäänpäin kääntynyt elämä.

Kuka sinne sukujuhliin jonkun NÄYTILLE vie ylpeilläkseen? Miten sitä muuten tutustuu, kuin menemällä ensivisiitille ja juttelemalla ja olemalla sosiaalinen.

Ylipirteiden ihmisten painostus vuosien varrella kieltämättä aiheuttaa:

- pettymystä (esim. "minusta ei pidetäkään, koska en osaa pitää puheita eikä hymy ole herkässä sukujuhlissa" Vaimokin voi jättää kun mies ei ole tarpeeksi avoin luonne, mieshän voi toki pettyäkin)

- katkeruutta (jotkut eivät anna tälle valtaa, mutta se on varsin luonnollinen jälkireagointiapa)

- huonoa itsetuntoa

(Ihmiset katsovat kummissaan ja puhuvat seläntakana pahaa, pelätessään että sukujuhlistakieltäytyjällä onkin jotain heitä vastaan, ystävät harvenevat, kukaan ei halua olla sukujuhlistakieltäytyjän ystävä. ei uskalla enää edes yrittää, kun muistaa että viimeksikin vei vääränlaisen lahjan ja piti surkean maljapuheen: "minä en vain osaa")

- vääriä kuvitelmia

- sisäänpäinkääntynyttä elämää

Niin että kiitän teitä ymmärtämättömiä sosiaalisteja kaikista luetelluista itsetunto-ongelmista erakkojen puolesta. Onneksi olkoon sosiaaliset kyläluudat, olette parempia, olette voittaneet. He jotka eivät osaa pukeutua oikein, lausua oikeita sanoja, leikkiä seuraleikkejä, menevät pois teidän silmistänne oikein mielellään.

 

[Säälittävää porukkaa]

Niin että kiitän teitä ymmärtämättömiä sosiaalisteja kaikista luetelluista itsetunto-ongelmista erakkojen puolesta. Onneksi olkoon sosiaaliset kyläluudat, olette parempia, olette voittaneet. He jotka eivät osaa pukeutua oikein, lausua oikeita sanoja, leikkiä seuraleikkejä, menevät pois teidän silmistänne oikein mielellään.

Ai noinko se onkin? Minusta kun juuri sukujuhlissa ei tarvitse teeskennellä eikä näytellä yhtään mitään. Voi olla juuri sellainen kuin on, tuttujen seurassa, hiljainen hissukka tai jatkuva pölöttäjä. Kaikki jo suurinpiirtein tietävätkin millainen joku on ja hyväksyy sen.

Ei kai nyt rakkaiden ihmisten kesken kukaan muistele pahalla tai arvota toisten vaatteita tai sanoja? Jospa itse annat asioille suuremman merkityksen kuin niillä oikeasti on. Tosiasiassahan ihmiset luulevat itsestään usein liikoja, pahassa mielessä. Joku pikku moka, joka itsestä on vuoren korkuinen, ei ole edes muiden muistissa.

 

[panacea]

"Minusta kun juuri sukujuhlissa ei tarvitse teeskennellä eikä näytellä yhtään mitään. Voi olla juuri sellainen kuin on, tuttujen seurassa, hiljainen hissukka tai jatkuva pölöttäjä. Kaikki jo suurinpiirtein tietävätkin millainen joku on ja hyväksyy sen.

Ei kai nyt rakkaiden ihmisten kesken kukaan muistele pahalla tai arvota toisten vaatteita tai sanoja?"

Minun omakin sukuni on rasistisia materialisteja, joille sukujuhlat ovat jonkinlainen tilaisuus mittailla itsekunkin ns. menestyneisyyttä. Vertaillaan autojen hintoja, golf tuloksia, lasten ylioppilasarvosanoja....

Olen rehellisesti kateellinen sellaisille, joiden suku koostuu rakastavista ja muut hyväksyvistä yksilöistä! Enpä enää ihmettele, jos juhlissanne on hauskaa - minäkin viihtyisin niissä varmasti.

Mutta oman sukuni juhlissa en viihdy nyt enkä todennäköisesti jatkossakaan.