Yksin juhlissa

[???]

Tiedän, että se on miehelleni tosi tärkeää

Pointti olikin se, että jos se EI ole puolisolle tärkeää, millä tavoin pippaloista pois jääminen osoittaa kunnioituksen puutetta?

Miten niin pointti?! Tämän koko keskustelunavauksen pointti oli nimenomaan se, että toista puolisoa kiusaa ja harmittaa toisen osallistumattomuus.

Mutta sinä vastasit ihan eri kirjoittajalle, jolla ymmärtääkseni ei ollut tällaista tilannetta, vaan yhteisesti sovittu juttu.

 

[Diandra]

Tiedän, että se on miehelleni tosi tärkeää

Pointti olikin se, että jos se EI ole puolisolle tärkeää, millä tavoin pippaloista pois jääminen osoittaa kunnioituksen puutetta?

Miten niin pointti?! Tämän koko keskustelunavauksen pointti oli nimenomaan se, että toista puolisoa kiusaa ja harmittaa toisen osallistumattomuus.

Mutta sinä vastasit ihan eri kirjoittajalle, jolla ymmärtääkseni ei ollut tällaista tilannetta, vaan yhteisesti sovittu juttu.

Höpö höpö. Minä kommentoin alunperin alkuperäistä keskustelun avausta ja ilmaisin siihen oman subjektiivisen näkemykseni. Olen nimenomaan viitannut koko ajan tapauksiin, joissa toinen puoliso KÄRSII siitä, ettei toinen halua osallistua. Se, ettei joku hallitse luetun ymmärtämistä, ei ole minun vikani. Jos osallistumattomuus on kummallekin puolisolle ok, niin mikäs siinä sitten.

 

[himpulainen]

Itsekin päätin reilun puolen vuoden seurustelusuhteen taannoin muun muassa sen takia, että mies ei vaivautunut tutustumaan sukulaisiini yhdessä tai erikseen. Tämän myötä tunsin, että muitakaan minulle tärkeitä asioita ei arvostettu. Kyllähän minäkin pyrin kunnioittamaan sitä, että miestä ahdisti kyläilyt ja sen takia niitä ei harrastettu. Mutta jos seurustellessa tein samat asiat edelleen yksin kuin sinkkuna ollessani, niin seurustelu oli mielestäni aika turhaa..Okei, saattaa kuulostaa karulta näin selitettynä, mutta tajusin suhteen myötä, että vastapuolen sosiaalisuus on minulle tärkeä asia. Näin ollen jos tapaan kiinnostavan tuntuisen miehen, niin teen selväksi sukuni tärkeyden jo alkumetreillä ja jos toinen suhtautuu siihen nuivasti, mietin oikeasti onko tämä mies minua varten.. Minä olen saanut paljon tukea ja kannustusta ja hyväksyntää ja hyviä muistoja rakkaasta suvustani, jotka kuuluvat olennaisena osana elämääni. En minä ainakaan yhden miehen takia tästä turvaverkosta ja perheestä luovu..

 

[nimenomaan]

Suku on TURVAVERKKO. Puolivillaiset äijät ja suhteet tulee ja menee, mutta suvusta ja turvaverkosta on pidettävä huolta. Jos siihen joku sitten istuu, hyvä niin. Mutta jos on väkinäistä, se on mies joka saa mennä.

 

[meitä on moneksi]

Suku on TURVAVERKKO.

Joillekin on, joillekin ei.

 

[TURVAVERKOSTA]

Suku on TURVAVERKKO. Puolivillaiset äijät ja suhteet tulee ja menee, mutta suvusta ja turvaverkosta on pidettävä huolta. Jos siihen joku sitten istuu, hyvä niin. Mutta jos on väkinäistä, se on mies joka saa mennä.

Testasin turvaverkon pitävyyden muutama vuosi sitten. Minulla on yleensä tapana luottaa hyvässä muuttopalvelufirmoihin. Sisareni ihmetteli "miksi en pyydä apua suvulta?"

Olin kahden vaiheilla ja sitten kokeilin kepillä jäätä karvain tuloksin. Koko suunnitelma meni perusteellisesti mönkään. Omituisten harakiritemppujen jälkeen sain vihdoin viimein muuton järjestettyä. Eläkkeellä oleva isoveli oli jutun pääorganisaattori. Hän oli koko ajan ympärikännissä ja kittasi Virosta tuomaansa viskiä. En ole aiemmin kirjoittanut tästä episodista Elleissä. Ehkä juttu on vieläkin liian ärsyttävää kamaa.

Turvaverkko on varminta kutoa suvun ulkopuolisista jäsenistä. Minun suvussa se on hatarista hatarin seula.

 

[sukurakas]

Suku on TURVAVERKKO. Puolivillaiset äijät ja suhteet tulee ja menee, mutta suvusta ja turvaverkosta on pidettävä huolta. Jos siihen joku sitten istuu, hyvä niin. Mutta jos on väkinäistä, se on mies joka saa mennä.

Testasin turvaverkon pitävyyden muutama vuosi sitten. Minulla on yleensä tapana luottaa hyvässä muuttopalvelufirmoihin. Sisareni ihmetteli "miksi en pyydä apua suvulta?"

Olin kahden vaiheilla ja sitten kokeilin kepillä jäätä karvain tuloksin. Koko suunnitelma meni perusteellisesti mönkään. Omituisten harakiritemppujen jälkeen sain vihdoin viimein muuton järjestettyä. Eläkkeellä oleva isoveli oli jutun pääorganisaattori. Hän oli koko ajan ympärikännissä ja kittasi Virosta tuomaansa viskiä. En ole aiemmin kirjoittanut tästä episodista Elleissä. Ehkä juttu on vieläkin liian ärsyttävää kamaa.

Turvaverkko on varminta kutoa suvun ulkopuolisista jäsenistä. Minun suvussa se on hatarista hatarin seula.

No niin, sinulle se on tuota - harmillista. Toisilla on kuitenkin hyvä ja läheinen suku, joka todella on nimensä veroisesti turvaverkko. Jos se ei miehelle sovi, niin sitten ei ole kyllä suhteellakaan tulevaisuutta.

 

[vaikka olenkin nainen]

Suku on TURVAVERKKO. Puolivillaiset äijät ja suhteet tulee ja menee, mutta suvusta ja turvaverkosta on pidettävä huolta. Jos siihen joku sitten istuu, hyvä niin. Mutta jos on väkinäistä, se on mies joka saa mennä.

Testasin turvaverkon pitävyyden muutama vuosi sitten. Minulla on yleensä tapana luottaa hyvässä muuttopalvelufirmoihin. Sisareni ihmetteli "miksi en pyydä apua suvulta?"

Olin kahden vaiheilla ja sitten kokeilin kepillä jäätä karvain tuloksin. Koko suunnitelma meni perusteellisesti mönkään. Omituisten harakiritemppujen jälkeen sain vihdoin viimein muuton järjestettyä. Eläkkeellä oleva isoveli oli jutun pääorganisaattori. Hän oli koko ajan ympärikännissä ja kittasi Virosta tuomaansa viskiä. En ole aiemmin kirjoittanut tästä episodista Elleissä. Ehkä juttu on vieläkin liian ärsyttävää kamaa.

Turvaverkko on varminta kutoa suvun ulkopuolisista jäsenistä. Minun suvussa se on hatarista hatarin seula.

No niin, sinulle se on tuota - harmillista. Toisilla on kuitenkin hyvä ja läheinen suku, joka todella on nimensä veroisesti turvaverkko. Jos se ei miehelle sovi, niin sitten ei ole kyllä suhteellakaan tulevaisuutta.

Eli: kun mies menee kimppaan sinun kanssasi, hän menee kimppaan myös sinun sukusi kanssa. Muista kertoa se heti parien treffien jälkeen.

 

[sukurakas]

Suku on TURVAVERKKO. Puolivillaiset äijät ja suhteet tulee ja menee, mutta suvusta ja turvaverkosta on pidettävä huolta. Jos siihen joku sitten istuu, hyvä niin. Mutta jos on väkinäistä, se on mies joka saa mennä.

Testasin turvaverkon pitävyyden muutama vuosi sitten. Minulla on yleensä tapana luottaa hyvässä muuttopalvelufirmoihin. Sisareni ihmetteli "miksi en pyydä apua suvulta?"

Olin kahden vaiheilla ja sitten kokeilin kepillä jäätä karvain tuloksin. Koko suunnitelma meni perusteellisesti mönkään. Omituisten harakiritemppujen jälkeen sain vihdoin viimein muuton järjestettyä. Eläkkeellä oleva isoveli oli jutun pääorganisaattori. Hän oli koko ajan ympärikännissä ja kittasi Virosta tuomaansa viskiä. En ole aiemmin kirjoittanut tästä episodista Elleissä. Ehkä juttu on vieläkin liian ärsyttävää kamaa.

Turvaverkko on varminta kutoa suvun ulkopuolisista jäsenistä. Minun suvussa se on hatarista hatarin seula.

No niin, sinulle se on tuota - harmillista. Toisilla on kuitenkin hyvä ja läheinen suku, joka todella on nimensä veroisesti turvaverkko. Jos se ei miehelle sovi, niin sitten ei ole kyllä suhteellakaan tulevaisuutta.

Eli: kun mies menee kimppaan sinun kanssasi, hän menee kimppaan myös sinun sukusi kanssa. Muista kertoa se heti parien treffien jälkeen.

Juuri näin. Minä kyllä muistin kertoa tämän heti ensi treffeillä ja ihan kuule siitä huolimatta ollaan oltu yksissä jo 12 vuotta. Olemme jopa reissanneet ulkomailla milloin vanhempieni ja milloin serkkujeni kanssa. Ollaan paljon tekemisissä myös miehen suvun kanssa.

 

[Pikku nainen]

Ymmärrän keskustelun aloittanutta. Miehesi ei ilmeisesti ole oivaltanut että parisuhteessa / avioliitossa on joskus "uhrattava" itsensä ja tehtävä jotain vasten omaa tahtoaan, vain kumppaninsa vuoksi!Varmasti sinäkin joskus teet miehesi mieliksi jotain vähemmän mukavaa.

Jos sukulaiset kokoontuvat hyvin usein, voi hyvin jäädä pois jostain kekkeristä, mutta jos kekkerien määrä on kohtuullista ja ne ovat sinulle tärkeitä, miehesi pitäisi lähteä mukaan! Kompromissia!

 

[Kira112233]

Tässä on nyt kääntynyt keskustelu pelkästään sukutapaamisiin, vaikka moni kärsii nimenomaan siitä, että puoliso ei halua lähteä edes kavereiden luo kyläilemään tai ylipäänsä tutustua puolison kavereihin. Pakostakin toisenkin sosiaalinen elämä kärsii, jos toinen on hyvin erakko eikä halua koskaan viettää aikaa muiden ihmisten kanssa.

 

[rakkkaat]

moni kärsii nimenomaan siitä, että puoliso ei halua lähteä edes kavereiden luo kyläilemään tai ylipäänsä tutustua puolison kavereihin. Pakostakin toisenkin sosiaalinen elämä kärsii, jos toinen on hyvin erakko eikä halua koskaan viettää aikaa muiden ihmisten kanssa.

Ööh, no meillä on tällainen tilanne, mutta en mä siitä kärsi. Ts. ei miehellä ole mitään mun kavereita vastaan, mutta ei ole kovin sosiaalinen, ja me tavataan muutenkin kavereitteni kanssa "tyttöjen kesken" niin tuntuis kovin hölmöltä rahdata mies mukaan.

Joskus noi mun kaverit järkkää jotain isompia pippaloita, joihin SAA (ei pakko!) tuoda kumppanin mukana, olen joka kerta kutsun välittänyt miehellekin, mutta ei hän välitä. Enkä ihmettele, tunnen sen verran joitain kavereideni miehiä että tiedän, ettei mun miehellä ja heillä olisi mitään yhteistä "oikeaa" keskusteltavaa (kaikkien kavereidenkaan miehet ei tule noihin proggiksiin, joten mieheni ei ole ainoa). Homman nimi olisi small talk, se ei kaikkia kiinnosta eikä tarvitsekaan, joten mä käyn pileissä itsekseni.
Ei noita tapaamisia hirveän usein tosin edes ole, enkä ole itsekään kauhean sosiaalinen.

Mies tapaa omia ystäviään samalla lailla kuin minä, äijien kesken silloin tällöin. Muutama kaveri meillä on kyllä yhteinenkin.

Ongelma tästä tulis siinä vaiheessa, jos jompi kumpi alkaisi kieltää toista tapaamasta kavereitaan. Mutta mitä hiton järkeä siinä olisi? Me juhlitaan ihanaa arkeamme joka päivä

 

[Typerää]

Kyllä on sääli katsoa ,kun nuori vaimo tulee yksin joka suvun juhlaan lasten kanssa ja ukko ei voi muka minkin tekosyyn varjolla tulla hänen kanssaan edes auttamaan lasten hoidossa!Kyllä tälläisessa ihmisessä on joku vika ihan selvästi.Ainakaan hän ei kunnioita vaimoaan, eikä vaimon sukua!

 

[Tyhmiä ihmisiä on]

Mutta omapahan on vikansa, kun on tuollaisen ukon ottanut!Ei kukaan normaali mies joka rakastaa vaimoaan käyttäydy noin!

 

[On meitä moneksi]

Sinä joka kärsit toisten häistä, eikö sinua ole onnistanut? Niin katkeralta kuulostit.Häpeä!Olet sairas!

 

[kun kaikki olisikin niin yksinkertaista]

Mies petti satunnaisesti ja valehteli päin naamaa, kun koetin jotain kysellä tältä niin sanotulta kiltiltä mieheltä, kun kaikki asiat ei oikein käyneet yksiin. Toistaiseksi en käy miehen puolen sukujuhlissa, enkä halua nähdä miehen sukulaisia muutenkaan. Jostain syystä kaikki miehen puolen sukulaisten loukkaukset muistuvat nyt mieleen. Onko miehesi pettynyt sinuun? Pitääkö miehesi sukulaisistasi? Pitävätkö sukulaisesi miehestäsi? Kohtelevatko hyvin? Onko miehelläsi traumoja oman suvun kesken? Arvostatko itse miestäsi? Vai onko miehesi yksinkertaisesti ujo suhteessa muihin / uusiin ihmisiin? On teillä samankaltaiset taustat? Eikö miehelläsi ja suvun jollakin jäsenellä ole mitään yhteistä? Rakastaako miehesi sinua?

 

[nippenappestana!]

Minä taas voin hyvin ymmärtää ap:n miestä. Jos ainoat tapahtumat on milloin mitkäkin sukukekkerit, ympyrät on tosi pienet. Joillakin niitä riittää joka viikonlopuksi. Ja jos toinen haluaisi hiukan avartaa maailmankuvaansa ja olla joskus muidenkin kanssa kuin sukulaisten, sitten puoliso vetäsee marttyyrikruunun päähänsä >>> mutkun nyt on Kallen toisen nimen nimipäivä ja meidät on kutsuttu sinnenyyyh!
Aikani kuuntelin exän sukukekkereillä Nippenappe-kissan seikkailut, kun se kävi saunassa >>> VOI IHMETTÄ!!! Tämän kun olin kuunnellut joka h*vetin vierailulla + muut niistä parista (yhtä tyhmästä) tarinasta, alkoi sauhu nousta korvista, kun kuulin sanan kissa. Samat hemmetin jorinat joka kerta, vaikka kuulijat (ja kertojat) olivat aina samat.
Mutta oli tuttua ja turvallista prkl.
Enää ei tarvi jorinoita kuunnella, ellen halua.
Ja se marttyyrinkruunun kantaja oli muuten tässä tapauksessa mies.

 

[kahden kauppa]

Minä taas voin hyvin ymmärtää ap:n miestä. Jos ainoat tapahtumat on milloin mitkäkin sukukekkerit, ympyrät on tosi pienet. Joillakin niitä riittää joka viikonlopuksi. Ja jos toinen haluaisi hiukan avartaa maailmankuvaansa ja olla joskus muidenkin kanssa kuin sukulaisten, sitten puoliso vetäsee marttyyrikruunun päähänsä >>> mutkun nyt on Kallen toisen nimen nimipäivä ja meidät on kutsuttu sinnenyyyh!
Aikani kuuntelin exän sukukekkereillä Nippenappe-kissan seikkailut, kun se kävi saunassa >>> VOI IHMETTÄ!!! Tämän kun olin kuunnellut joka h*vetin vierailulla + muut niistä parista (yhtä tyhmästä) tarinasta, alkoi sauhu nousta korvista, kun kuulin sanan kissa. Samat hemmetin jorinat joka kerta, vaikka kuulijat (ja kertojat) olivat aina samat.
Mutta oli tuttua ja turvallista prkl.
Enää ei tarvi jorinoita kuunnella, ellen halua.
Ja se marttyyrinkruunun kantaja oli muuten tässä tapauksessa mies.

Mitkä olivat omat keskustelunavauksesi? Kuinka fiksuja aiheita keksit ja millä ilahdutit sukua? Helppoa on istua nenä nyrpällään ja arvostella ja asettautua muiden yläpuolelle, mutta kun kutsuissa vieraillakin on se vastuunsa tilaisuuden hengestä.
Eli olet mitä todennäköisimmin saanut ansaitsemaasi seuraa.

 

[Yksin suhteessa]

Ei ole kyse pelkästään sukutapaamisista, vaan myös ihan normaaleista illanistujaisista tms. ystävien kesken. Kyllä minä sosiaalisena ihmisenä kärsin aivan suunnattomasti siitä, ettei mieheni suostu tapaamaan ketään ystäviäni. Uskokaa tai älkää, mutta koko 12 vuoden seurustelumme aikana mieheni ei ole suostunut ainakaan 11 vuoteen tapaamaan tapaamaan edes parasta ystävätärtäni ja hänen miestään. Ei vaikka mikä olisi, puhumattakaan siitä, että ikinä voisin kutsua heitä meille kylään.

Nytkin vietin koko juhannuksen ystävieni kanssa mökillä ja mies murjotti/nukkui yksin kotona. Siis koko viikonlopun. Kyllä oli taas kiva selitellä muille mieheni puuttumista seurasta ja tietysti tunsin kovaa syyllisyyttä myös siitä, että itse olin pitämässä hauskaa, kun mieheni on yksin. Haluaisin niin kovasti, että meillä olisi normaali suhde, mutta se tuskin tulee onnistumaan tämän miehen kanssa. Tämä - monen muun ohella - on johtamassa niin suureen katkeruuteen, etten tiedä pystynkö enää pian jatkamaan tätä suhdetta.

 

[Heini N]

Ei ole kyse pelkästään sukutapaamisista, vaan myös ihan normaaleista illanistujaisista tms. ystävien kesken. Kyllä minä sosiaalisena ihmisenä kärsin aivan suunnattomasti siitä, ettei mieheni suostu tapaamaan ketään ystäviäni. Uskokaa tai älkää, mutta koko 12 vuoden seurustelumme aikana mieheni ei ole suostunut ainakaan 11 vuoteen tapaamaan tapaamaan edes parasta ystävätärtäni ja hänen miestään. Ei vaikka mikä olisi, puhumattakaan siitä, että ikinä voisin kutsua heitä meille kylään.

Nytkin vietin koko juhannuksen ystävieni kanssa mökillä ja mies murjotti/nukkui yksin kotona. Siis koko viikonlopun. Kyllä oli taas kiva selitellä muille mieheni puuttumista seurasta ja tietysti tunsin kovaa syyllisyyttä myös siitä, että itse olin pitämässä hauskaa, kun mieheni on yksin. Haluaisin niin kovasti, että meillä olisi normaali suhde, mutta se tuskin tulee onnistumaan tämän miehen kanssa. Tämä - monen muun ohella - on johtamassa niin suureen katkeruuteen, etten tiedä pystynkö enää pian jatkamaan tätä suhdetta.

Hyvä että menit sinne mökille viettämään juhannusta!

 

[kokemusta on]

Kuinka fiksuja aiheita keksit ja millä ilahdutit sukua?

Tietyissä porukoissa on sallittuja vaan ne aina samat vanhat puheenaiheet, tämä on huomattu. Esim. anoppini kanssa ei kerta kaikkiaan voi puhua maailmanpolitiikasta tai muista ajankohtaisista yleisaiheista ja tapahtumista, ei kirjallisuudesta, elokuvista eikä mistään muustakaan. Hän kääntää hetkessä puheen omiin sukulaisiinsa ja kavereihinsa ja kertoo heistä (joita en ole useimpia edes tavannut) pitkät liirumlaarumit jotain arkipäivän tapahtumia. Jotkut jutut tulee useampaan kertaan.
En jaksa enää yrittää, ajattelen omiani ja hymähtelen kohteliaasti sopivissa kohdissa, mutta julmetun tylsää tuppaa olemaan jos pitää vaikka iltaa istua. Harvemmin edes "ehdin" illanistujaisiin tai muihin proggiksiin

 

[Tytönkloppi]

Kuinka fiksuja aiheita keksit ja millä ilahdutit sukua?

Tietyissä porukoissa on sallittuja vaan ne aina samat vanhat puheenaiheet, tämä on huomattu. Esim. anoppini kanssa ei kerta kaikkiaan voi puhua maailmanpolitiikasta tai muista ajankohtaisista yleisaiheista ja tapahtumista, ei kirjallisuudesta, elokuvista eikä mistään muustakaan. Hän kääntää hetkessä puheen omiin sukulaisiinsa ja kavereihinsa ja kertoo heistä (joita en ole useimpia edes tavannut) pitkät liirumlaarumit jotain arkipäivän tapahtumia. Jotkut jutut tulee useampaan kertaan.
En jaksa enää yrittää, ajattelen omiani ja hymähtelen kohteliaasti sopivissa kohdissa, mutta julmetun tylsää tuppaa olemaan jos pitää vaikka iltaa istua. Harvemmin edes "ehdin" illanistujaisiin tai muihin proggiksiin

Sama täällä. Anopin kanssa ei voi puhua muusta kun hänestä ja hänen sukulaisistaan ja heidän kuulumisistaan. No, maanviljelystä voisi puhua, mutta kun en itse ole kasvanut maanviljelijäperheessä niin en ole oikeen oppinut sitä alaa. Olo tulee kiusalliseksi kun joudun anopin kanssa yksin samaan huoneeseen, kun en enää keksi mitään sanottavaa joka tekisi minusta "fiksun" anoppini silmissä.

Kun mieheni sukulaisten kekkereissä ollaan, niin puheenaiheena on aina tietysti joku henkilö jota minä en ole koskaan nähnytkään tai jonku lähisukulaisen elämäntilanne. Vaikeaa sellaisessa seurueessa olisi sitte aloittaa keskustelua jostain muusta, kun eivät jaksa kiinnostua muusta kun heille tutuista asioista / henkilöistä.