Yksin juhlissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surusta masentunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miten esimerkiksi omaan sukuun liittyvät häpeän tunteet vaikuttaisivat siihen, ettei halua hypätä kyläpaikoissa? Ei kai sinne kylään ole tarkoitus koko oman sukunsa kanssa mennä? Katkeruus, pettymys - siis mihin? Mihin liität ne?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vaikka olen nainen:
Miten esimerkiksi omaan sukuun liittyvät häpeän tunteet vaikuttaisivat siihen, ettei halua hypätä kyläpaikoissa? Ei kai sinne kylään ole tarkoitus koko oman sukunsa kanssa mennä? Katkeruus, pettymys - siis mihin? Mihin liität ne?

Tässä muutamia otteita kirjoituksista:

" En myöskään lähde muutaman hänen ystävänsä luokse kylään, koska yksinkertaisesti: en pidä heistä. Miksi siis menisin? " - Siis kumppanin ystävät ovat vastenmielisiä? Onpa huono maku, koskeeko se huono maku myös sinua?

"Olen sitä mieltä, että jos ihmisellä riittää kantti ola tuhlaamatta aikaansa siellä missä ei viihdy, se on lähinnä ihailtava piirre. " - Niin, mitäpä sitä muista välittämään, pääasia, että on ITSE ONNELLInen.

" Minä en tarvitse todisteluja, minä tiedän että minulla on mies kotona odottamassa kun tulen kissanristiäisistäni. " - Mutta toivoisit hänen kenties olevan vähän salonkikelpoisempi?

"Ja minä: vihaan hänen äitiään. en halua tavata sitä ihmistä. Mieheni kunnioittaa minua ja toivomusta olla menemättä kahville sinne. Hän voi kohdata äitinsä ja muutkin sukulaisensa omana itsenään, ilman että mihnu täytyy olla vieressä pitämästä kädestä kiinni. Ja jos tilanne olisi se, että hän ei voi jostain syystä mennä omien sukulaistensa luo ilman minua, kehottaisin häntä pysymään kokonaan erossa moisesta porukasta. " - Miten tuosta suvusta on sitten voinut tulla yhtään kunnollista ihmistä? Joku vika varmaan on miehessäsikin, vertailpa oikein tarkasti häntä äitiinsä. Eikö jotain samankaltaisuutta löydykin?

"Jos sitten ei lähde junttisukulaisten vauhdittoman pituushypyn, leuanvedon tai rajattoman viinankeston kisoihin mukaan tekee ihmisestä epäsosiaalisen, niin tehköön! Jumalauta!" - Ja taas yksi kauhea suku, jota hävetään ja halveksitaan. Mutta eipä tämäkään junttisuvun vesa ole kasvanut yhtään ylemmäksi, ainakaan kielenkäytöstä päätellen. Turha pullistella ja ylentää itseään.

"Ja nämä sukuhäät! Täysin tuntemattomat ihmiset kutsuvat häihinsä sillä verukkeella, että mieheni on jotain kaukaista sukua heille ja tavattukin on viimeksi 20 vuotta sitten lapsina... Mikä järki?
Onko tavoitteena saada paljon lahjoja vai kasvattaa vieraslistaa? En koe mitään omantunnontuskaa jäädä tällaisista pippaloista pois, koska en voi loukata poisjäännilläni ihmistä, joka ei ole koskaan minua edes tavannut. " - Olisiko halu tutustua omiin juuriinsa ja esitellä ne myös tulevalle puolisolle? Sukurakkaus, avoin mieli omaa taustaa kohtaan, valmius ottaa vastaan mitä tulee?

Ei niitä sukujuhlia kenelläkään ole montaa vuodessa. Oikeasti eivät siis rasita eivätkä vie suunnattomasti kenenkään aikaa ja energiaa.
Mutta jokainen tekee itse omat valintansa, onneksi minulla on ihana ja rakastava suku.
Eipä niistä juhlista juuri kukaan pois jääkään.

 
Kohdistettu mainitulle nimimerkille. Olet varmaan ainoa tasapainoinen täällä kirjoittelemassa. Onneksi nämä tyypit eivät ole meidän sukulaisia.

Muiden ihmisten väheksyminen on ikävä piirre ihmisessä ja sellaisten on suotavaa sopeutuakin yksin elämiseen. Mutta miksi sitä pitää niin hirveästi korostaa? Omituista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja panacea:
"Mutta jokainen tekee itse omat valintansa, onneksi minulla on ihana ja rakastava suku. "

No höps. Ystävät valitaan, ei sukua.

Jokainen tekee valintansa haluaako olla tekemisissä vai ei ja valitsee itse suhtautumistapansa kanssaihmisiinsä, myös sukuunsa.
Mutta tietysti jos sietää vain "oman tasoistaan" = korkeatasoista (hah hah haa)
seuraa, kannattaa olla tarkkana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Säälittävää porukkaa:
Alkuperäinen kirjoittaja panacea:
"Mutta jokainen tekee itse omat valintansa, onneksi minulla on ihana ja rakastava suku. "

No höps. Ystävät valitaan, ei sukua.

Jokainen tekee valintansa haluaako olla tekemisissä vai ei ja valitsee itse suhtautumistapansa kanssaihmisiinsä, myös sukuunsa.
Mutta tietysti jos sietää vain "oman tasoistaan" = korkeatasoista (hah hah haa)
seuraa, kannattaa olla tarkkana.

Miksi sukujuhliin pitää tulla avecina mies. Voihan sinne napata kainaloonsa lempi nallen, elävän kotieläimen esim. koiran tai vaikka puhuvan papukaijan.

Jos Bubi huuhkaja viihtyy stadionilla, voin alkaa puhua hänestä uutena miesystävänä.
En tiedä edes elukan sukupuolta. Hautoohan ne jotkut uroslinnutkin, kun vaimo hakee saalista syötäväksi.

Olisi mukava ilmoittaa estyneensä kutsusta avecin lentojen takia. Miksi selittäisin tarkemmin, että kyseessä on saalistuslento.

Ellien Kodin juhlat palstalla kysellään neuvoa kutsusta kieltäytymisestä. Kuulema ei kannata kertoa yksityiskohtaisia syitä poissaoloon. Tyyliin aikataulu ei sovi riittää.

Ongelmia on monenlaisia. Elämä kannattaa pitää yksinkertaisena. Mutta niin yksinkertaisena ei sentään kuin allekirjoittaneella. Minulla ei ole nyt huolenhäivää.
 
Kun tämä (taas kerran) on juuttunut siihen, että eri mieltä olevat ovat huonoja ja kipeitä ihmisiä, yritän ottaa toisen näkökulman asiaan.

Oletetaan (niin kuin monet olettavat), että vähemmän sosiaaliset yksilöt, jotka eivät viihdy kissanristiäisissä, ovat viallisia, ylemmyydentuntoisia ja ikäviä kaikenkaikkiaan.

Eikö se silloin ole vain hyvä, että he jäävät pois juhlista pilaamasta tervehenkisten sosiaalisten ihmisten ilonpitoa? Mitä ihmettä me rahjukset niissä iloisten ja onnellisten ihmisten juhlissa tekisimme ilmaa pilaamassa!

Eli eikö kaikki ole hyvin silloin, kun sosiaalisesti rajoittunut yksilö tunnistaa oman rajoittuneisuutensa ja jättäytyy juhlista pois? Miksi heitä pitäisi väkisin pakottaa pilaamaan muiden tunnelmaa?

Voila - ongelmaa ei olekaan, maassa rauha ja ihmisten kesken vallitsee hyvä tahto.
 
"Kun tämä (taas kerran) on juuttunut siihen, että eri mieltä olevat ovat huonoja ja kipeitä ihmisiä, yritän ottaa toisen näkökulman asiaan."

Nettikeskustelut jumittuvat tai polkevat paikoillaan. Niin saattaa käydä elävässä elämässäkin.

Juttelin äsken työkaverin kanssa. Hän oli ollut osaamiskartoituksessa. Sitten hätäännyin. En ole osallistunut keskustelukoulutukseen. Olen ehkä roikkunut liikaa Elleissä enkä ole ollut tarpeeksi tarkkana intranetin kanssa.

Mutta aikani tätä nettiä pyörittäneenä huokaisin helpotuksesta. Jokainen osasto elää tyylillään.

Mitä noista sukujuhlista ja kissanristiäisistä. En todellakaan vaivaa niillä päätäni.
Aikoinaan osallistui niihin kiitettävästi. Avioeron jälkeen kirjoitin avoimet kirjeet.
Suvut ovat antaneet minun elää rauhassa omaa elämää.

Aatamin ja Eevan kautta olemme "väärän puun kautta" kaikki sukua keskenämme.

Ei tehdä joutavasta asiasta ongelmaa. Eikö Matti Vanhanen ja Pamela Andersoninkin ole sukulaisia sukututkijoiden mukaan?

Miten hauskaa olisikaan osallistua sukututkimusjuhliin. Mutta jätän väliin. Tein aikoinaan sukututkimuksia ja nyt ei voisi vähemmän kiinnostaa. Heitin kaikki paperit roskiin muutoissa.

On ihanaa elää lintujen kirjoissa. Mitähän sukua minä olen Bubi huuhkajan kanssa.
Meillä on paljon yhteisiä piirteitä. Mm. se, että sotkeennumme asioihin, jotka eivät meille kuulu. Ex-appiukko sanoikin, että pistän nokkani kaikkiin asioihin.

Jos joskus alan pyörittää uutta suhdetta, en aio olla miehen suvun kanssa missään tekemisissä. Toivottavasti koko suku on toisessa maassa tai erittäin vähälukuinen.
 
Ymmärrän sen, jos ei halua kovasti vierailla sukulaisissa jne, mutta sitä en käsitä, että ei yhtään haluta tuntea toisen sukulaisia.

Minusta olisi omituista, jos en tuntisi vaikkapa siskoni miestä ollenkaan. Tai en koskaan tapaisi veljeni vaimoa? Menisin veljeni luo käymään, ja vaimo häipyisi jonnekin huis hiiteen eikä näyttäisi naamaansa?

Häitä ja hautajaisia ei elämässä niin tuhkatiheään ole, etteikö niihin nyt voisi kohteliaisuuden ja oman puolisonsa takia mennä. Tietysti, jos on niin erakko, että voi saada jopa paniikkihäiriökohtauksen tuollaisissa tilanteissa, silloin on tietenkin eri asia. Mutta ei toisen sukua silti pidä ylenkatsoa (eikä omaansakaan). Harvemmin tässä elämässä kohtaamme ihmisiä, joiden kanssa kaikki natsaa ja tuntee olevansa hirveän "kotonaan" ja onnellinen heidän seurassaan. Silti on vain oltava toistemme kanssa tekemisissä.





 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihme porukkaa:
Ymmärrän sen, jos ei halua kovasti vierailla sukulaisissa jne, mutta sitä en käsitä, että ei yhtään haluta tuntea toisen sukulaisia.

Minusta olisi omituista, jos en tuntisi vaikkapa siskoni miestä ollenkaan. Tai en koskaan tapaisi veljeni vaimoa? Menisin veljeni luo käymään, ja vaimo häipyisi jonnekin huis hiiteen eikä näyttäisi naamaansa?

Häitä ja hautajaisia ei elämässä niin tuhkatiheään ole, etteikö niihin nyt voisi kohteliaisuuden ja oman puolisonsa takia mennä. Tietysti, jos on niin erakko, että voi saada jopa paniikkihäiriökohtauksen tuollaisissa tilanteissa, silloin on tietenkin eri asia.

Mikä on niin käsittämätöntä, jos ei halua tuntea ihmisiä joita ei ole koskaan tavannut? Voihan se olla omituista, mutta liekö päivittelyn arvoista.
En minä piittaa näenkö koskaan edes mieheni siskoa, saatikka hänen miestään.
Olen valmis menemään hautaan tuntematta maapallon kaikkia ihmisiä lainkaan. Mitä siinä yksi miehenveljenserkunvaimo muka teettää?

Ja on: häitä ja hautajaisia on niin saatanasti, välillä tuntuu että viikonvälein joku menee naimisiin tai saa pentuja tai menee ripille ja valmistuu.

Mulla on muuta tekemistä, kuin pynttäytyä juhliin. Sitten kun on se fiilis että jaksaa, niin menen.

Kiva kuulla että olet vapauttanut edes paniikkihäiriöiset tästä ihmistentuntemispakkopullasta. Nyt kysymys kuuluu, että jos joku todella väittäisi että hänellä on paniikkihäiriö, uskoisitko?
Aika moni ihminen uskoo ensin, mutta pian kuullaan totuus sosiaalistin suusta:

"vitut sillä mikään ole, kunhan laiskuuttaan vain" "se vihaa meita käikkia" ja blaa blaa.
 
Mun mielestä tuollainen puoliso, joka ei koskaan suostu lähtemään mihinkään, ei kunniota puolisoaan. Vai mitä luulette miltä osallistuvasta puolisosta tuntuu muiden ihmisten jatkuvat kyselyt ja arvostelut? Jos kunnioittaa puolisoaan, niin osallistuu sitten vaikka tämän mieliksi. Itsekään en välitä tuon taivaallista mieheni sukulaisista, mutta kyllä minä kestän tavata heitä silloin tällöin, vaikka sitten vain mieheni vuoksi. On ajattelematonta olla piittaamatta toisen tunteista. Osallistuva puoliso voi sitten vastavuoroisesti joustaa jossain muussa asiassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja blaablaablaa:
sanottavaa. Samojen, jo 10 kertaa toistettujen mielipiteiden, kirjoittelu on turhaa.

Ei! Tähänhän tämä palsta perustuu. Samojen asioiden jauhamiseen. Mies ei anna munaa, minulla on salarakas, pettäisinkö, miten usein muut harrastavat seksiä, miten rahat jaetaan parisuhteessa. eroaisinko, pettääkö kumppani....

Samaa paskaa vuodesta toiseen...

Toisaalta - jos maailma alkaa muttua liikaa, lue ellien parisuhdepalstaa, huomaat, että mikään ei ole muuttunut.
 
Kyllä, uskoisin, jos joku puhuisi paniikkihäiriöstä, sillä kärsin itse ko. asiasta. Tosin se ei kohdallani liity mitenkään sukulaisiin.

No sitten, jos juhlia ja kutsuja niihin on tosiaan viikon välein, pakkohan niitä on rajoittaa. Mutta tarkoitan nyt kuitenkin näitä hyvin läheisiä omaisia koskevia tilaisuuksia. Ei olisi tullut mieleenikään jättäytyä pois anoppini hautajaisista, vaikken mieheni sukulaisten kanssa olekaan kauhean paljon tekemisissä. Ainakaan sellaista syytä ei olisi voinut esittää, että minulla on muuta tekemistä, kuin pynttäytyä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jukka Jörö:
Alkuperäinen kirjoittaja yksinäinen parka:
Minun mielestäni on sairasta, että joku velvoittaa epäsosiaalista ihmistä sukulaisvierailulle. Sairasta....

Olen sitä mieltä, että jos ihmisellä riittää kantti ola tuhlaamatta aikaansa siellä missä ei viihdy, se on lähinnä ihailtava piirre.

Kun olen sukulaisissani, hän nauttii yksinolosta. Hänellä on siihen silloin oiva tilaisuus.


Antakaa jöröjukkienne olla rauhassa, suhde on teidän välisenne.

Kerrankin joku puhuu järkeä tällä palstalla! Tuotti vaikeuksia valita, mitä lainaa "yksinäinen parka" nicin kommentista, koska koko kommentti oli sanasta sanaan pelkkää asiaa.

Olen 100% samaa mieltä, kuten myös tästä:

Alkuperäinen kirjoittaja panacea:
Työni vastapainoksi kaipaan sekä yksinoloa että aitoja kohtaamisia ystävien ja perheen kanssa. Mittani täyttyy arkena sellaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, jota tehdään pakon tai kohteliaisuuden akia.

Jos täytän vapaa-aikanikin jonninjoutavien tuttujen tapaamisilla, voin hyvin nopeasti hyvin huonosti. En koe tästä tilanteesta ylemmyyttä, mutta en myöskään alemmuutta.

Onneksi meitä on kaksi erakkoa tässä parisuhteessa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Diandra:
Mun mielestä tuollainen puoliso, joka ei koskaan suostu lähtemään mihinkään, ei kunniota puolisoaan. Vai mitä luulette miltä osallistuvasta puolisosta tuntuu muiden ihmisten jatkuvat kyselyt ja arvostelut?

Itse en kyllä suostuisi sellaisen ihmisen puolisoksi, joka ei osaa vielä aikuisenakaan pitää omia puoliaan. Jos minulle joku lähtisi puolisoani arvostelemaan, kertoisin tälle arvostelijalle normaaleista peruskäytöstavoista, ja sitten kotona nauraisimme säälittävälle juorukellolle yhdessä puolisoni kanssa. Samoin oletan puolisoni tekevän. Meidän ei tarvitse selitellä kellekään mitään.

Minä olen siis se joka ei jaksa noissa sukupippaloissa juosta. Olen työssä käyvä aikuinen ja vapaa-aikani haluan viettää valitsemallani tavalla. Se tapa nyt vaan ei ole sukuriennoissa juokseminen, niin ihmeellistä kuin se joistakin on. Niin ja teille jotka kommentoitte ettei sukujuhlia niin usein ole; joillakin voi ihan oikeasti olla iso suku. Laskekaapa huviksenne monetko syntymäpäivät, nimipäivät, rippijuhlat, valmistujaiset, häät, hautajaiset, yms. on esim. 100-henkisessä suvussa. (Ja se 100 ei ole vielä edes paljon...) Juhlissa käymällä välit eivät edes pysy läheisinä, vaan sitten tarvitaan vielä lisäksi niitä muita tapaamisia, kahviloissa ja illanistujaisissa, mökkiviikonloput yms. Missä välissä sitä sitten kerkiää niitä omia ystäviä näkemään? Vai olisi sittenkin niin ettei sukuihmisillä juuri ole omia ystäviä, heillä sukulaiset ovat ystäviä?

Arvostan toki läheisiä sukulaissuhteita, mutta enemmän arvostan omaa elämääni sellaisena kuin se nyt on. Elämä on valintoja, minun on tällainen;)
 
Mulla on kauhean iso suku, sekä isän että äidin puolelta, mutta ei silti mitään juhlakutsuja satele. Aika pienissä porukoissa juhlitaan yleensäkin, esim. serkuistani olen ollut vain yhden häissä. Ja serkkuja on karkeasti laskien 70.

Ei kaikki sukulaiset ole niin läheisissä tekemisissä keskenään, että aina olisi kaikki paikalla kun jotkut pienemmät tai isommatkin juhlat on. Eihän nyt hyvänen aika elämä voi pelkkää sukulaistapaamista olla. Johan olisi orjuuttavaa, jos jokaisen serkkuni jokaisessa juhlassa pitäisi olla paikalla.

En itsekään kutsunut häihini kuin juuri lähimmät sukulaiseni, ne joiden kanssa eniten tekemisissä ollaan oltu. Kaikkia tätejäni ja setiäni en edes tunne kunnolla, hyvä jos tiedän edes, missä päin Suomea vaikuttavat. Samoin on mieheni sukulaisten laita. En tunne heistä kuin hänen vanhempansa, sisaruksensa ja näiden perheet, niissä kyllä vierailemme ja juhlimme tarvittaessa.

Olisi tosiaan kauheata, jos koko ison suvun täytyisi joka pippaloon osallistua. Ei kai tuollaista edes edellytetäkään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Erimieli:
Alkuperäinen kirjoittaja Diandra:
Mun mielestä tuollainen puoliso, joka ei koskaan suostu lähtemään mihinkään, ei kunniota puolisoaan. Vai mitä luulette miltä osallistuvasta puolisosta tuntuu muiden ihmisten jatkuvat kyselyt ja arvostelut?

Itse en kyllä suostuisi sellaisen ihmisen puolisoksi, joka ei osaa vielä aikuisenakaan pitää omia puoliaan. Jos minulle joku lähtisi puolisoani arvostelemaan, kertoisin tälle arvostelijalle normaaleista peruskäytöstavoista, ja sitten kotona nauraisimme säälittävälle juorukellolle yhdessä puolisoni kanssa. Samoin oletan puolisoni tekevän. Meidän ei tarvitse selitellä kellekään mitään.

Minä olen siis se joka ei jaksa noissa sukupippaloissa juosta. Olen työssä käyvä aikuinen ja vapaa-aikani haluan viettää valitsemallani tavalla. Se tapa nyt vaan ei ole sukuriennoissa juokseminen, niin ihmeellistä kuin se joistakin on. Niin ja teille jotka kommentoitte ettei sukujuhlia niin usein ole; joillakin voi ihan oikeasti olla iso suku. Laskekaapa huviksenne monetko syntymäpäivät, nimipäivät, rippijuhlat, valmistujaiset, häät, hautajaiset, yms. on esim. 100-henkisessä suvussa. (Ja se 100 ei ole vielä edes paljon...) Juhlissa käymällä välit eivät edes pysy läheisinä, vaan sitten tarvitaan vielä lisäksi niitä muita tapaamisia, kahviloissa ja illanistujaisissa, mökkiviikonloput yms. Missä välissä sitä sitten kerkiää niitä omia ystäviä näkemään? Vai olisi sittenkin niin ettei sukuihmisillä juuri ole omia ystäviä, heillä sukulaiset ovat ystäviä?

Arvostan toki läheisiä sukulaissuhteita, mutta enemmän arvostan omaa elämääni sellaisena kuin se nyt on. Elämä on valintoja, minun on tällainen;)

Minä en haluaisi seurustella noin itsekkään ihmisen kanssa, jonka omat halut ja tarpeet kävelevät kaiken yli. Jos kumppani ei voi joustaa jossain toiselle erittäin tärkeässä asiassa niin näen asian sillä tavalla, ettei sellainen puoliso osoita kunnioituksen haiventakaan toista kohtaan. Pidä sinä säälittävä itsesi ylhäisessä yksinäisyydessä neljän seinän sisällä, mutta voit olla varma että ennen pitkään naurat naurujasi yksin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Diandra:
Alkuperäinen kirjoittaja Erimieli:

Minä en haluaisi seurustella noin itsekkään ihmisen kanssa, jonka omat halut ja tarpeet kävelevät kaiken yli. Jos kumppani ei voi joustaa jossain toiselle erittäin tärkeässä asiassa niin näen asian sillä tavalla, ettei sellainen puoliso osoita kunnioituksen haiventakaan toista kohtaan. Pidä sinä säälittävä itsesi ylhäisessä yksinäisyydessä neljän seinän sisällä, mutta voit olla varma että ennen pitkään naurat naurujasi yksin.

Oletko diandra kysynyt hänen mieheltään, ottaako nokkiinsa lainkaan?
Usein käy niin, että kun ihminen julistaa oman tapansa ainoaksi oikeaksi, se onkin vasta varsinainen merkki kunnioituksen puutteesta.
Et taida Diandra kunnioittaa omaakaan ukkoasi pätkääkään, saati sitten muita ihmisiä.
 
Eihän ne puolisot suoraan mitään toiselle sano, ne tulee tänne Elleihin valittamaan, että kun mun mies/nainen on niin itsekäs eikä osallistu mun suvun juhliin.
Kotona teeskennellään, että kaikki on hyvin, niin kauan kun teeskennellään. Jonain kauniina päivänä onkin sitten kamat eri osoitteessa.

Parisuhde on kompromisseja ja tahtoa. Mutta miten siihen kykenee omat halunsa aina etusijalle pistävä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sukurakas:
Eihän ne puolisot suoraan mitään toiselle sano, ne tulee tänne Elleihin valittamaan, että kun mun mies/nainen on niin itsekäs eikä osallistu mun suvun juhliin.
Kotona teeskennellään, että kaikki on hyvin, niin kauan kun teeskennellään. Jonain kauniina päivänä onkin sitten kamat eri osoitteessa.

Parisuhde on kompromisseja ja tahtoa. Mutta miten siihen kykenee omat halunsa aina etusijalle pistävä?

Entä miten siihen kykenee niin kommunikaatiotaidoton ihminen, joka ei pysty edes omalle puolisolleen kertomaan toiveitaan ja ajatuksiaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja saada:
Alkuperäinen kirjoittaja Diandra:
Alkuperäinen kirjoittaja Erimieli:

Minä en haluaisi seurustella noin itsekkään ihmisen kanssa, jonka omat halut ja tarpeet kävelevät kaiken yli. Jos kumppani ei voi joustaa jossain toiselle erittäin tärkeässä asiassa niin näen asian sillä tavalla, ettei sellainen puoliso osoita kunnioituksen haiventakaan toista kohtaan. Pidä sinä säälittävä itsesi ylhäisessä yksinäisyydessä neljän seinän sisällä, mutta voit olla varma että ennen pitkään naurat naurujasi yksin.

Oletko diandra kysynyt hänen mieheltään, ottaako nokkiinsa lainkaan?
Usein käy niin, että kun ihminen julistaa oman tapansa ainoaksi oikeaksi, se onkin vasta varsinainen merkki kunnioituksen puutteesta.
Et taida Diandra kunnioittaa omaakaan ukkoasi pätkääkään, saati sitten muita ihmisiä.

Päinvastoin, minä kunnioitan miestäni ja osallistun ilman muuta hänen sukulaistensa tapaamisiin, ettei hänen tarvitse selitellä poissaoloani. Tiedän, että se on miehelleni tosi tärkeää, joten minä kyllä pystyn olemaan sen verran epäitsekäs, että mieheni vuoksi osallistun, vaikkei pätkääkään kiinnostaisi. Se, että pitäisin itsepintaisesti kiinni omista haluistani vaikka miehelleni tulisi siitä tosi paha mieli, olisi erittäin itsekästä.

En ymmärrä, mihin kirjoituksellasi viittaat. Taidat itse olla niitä ihmisiä, joille oma tapa on se ainoa oikea. Takes one to know one.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs erakko:
Alkuperäinen kirjoittaja Diandra:
Tiedän, että se on miehelleni tosi tärkeää

Pointti olikin se, että jos se EI ole puolisolle tärkeää, millä tavoin pippaloista pois jääminen osoittaa kunnioituksen puutetta?

Miten niin pointti?! Tämän koko keskustelunavauksen pointti oli nimenomaan se, että toista puolisoa kiusaa ja harmittaa toisen osallistumattomuus.
 

Yhteistyössä