yksilapsisessa perheessä voidaan paremmin kuin monilapsisessa.

En tiedä onko ihan näinkään. Mutta sen olen huomannut kaveripiirissä, että keskimmäiset lapset on jotenkin tosi tiukoilla ihan poikkeuksetta. Oireilevat, ovat agressiivisia ja joutuvat jotenkin kamalasti taistelemaan omasta paikasta perheessä. Eivät ole niitä isoja ja saa vastuuta, mutta eivät myöskään pieniä. Näitä seuratessa olenkin päätynyt vakaasti siihen, että tää kaksi on maksimi.

Näin on. Parempi tosiaan yksi tai maksimi kaksi. Näin kukaan ei kärsi mitenkään päin.

peesi. ja iso.

 

Mutta eniten kärsitään yksisilmäisissä perheissä.

 

Mä oon kyllä ap:n kanssa samoilla linjoilla. Yhden lapsen asioihin perehtymiseen on enemmän aikaa ja onhan sitä rahaakin sitten enemmän harrastuksiin sun muihin. Mä epäilen, että ainoita lapsia myös rakastetaan enemmän kuin lapsitehtaiden kasvatteja.

tiedän kaksi perhettä joissa vaan yksi lapsi.molemmat eronneet ja lapsia heitellään viikottain molempien vanhempien tykönä.facebookissa saa aina lukea kun on lapsivuoroviikko niin elämä tyssää siihen ja sitä lapsettomuusviikkoa odotetaan ja hehkutetaan.

No tämähän se on vuoroviikkosysteemin hehkuttajien onni ja autuus riippumatta lasten lukumäärästä. Ei liity yksilapsisuuteen sinänsä.

 

En tiedä onko ihan näinkään. Mutta sen olen huomannut kaveripiirissä, että keskimmäiset lapset on jotenkin tosi tiukoilla ihan poikkeuksetta. Oireilevat, ovat agressiivisia ja joutuvat jotenkin kamalasti taistelemaan omasta paikasta perheessä. Eivät ole niitä isoja ja saa vastuuta, mutta eivät myöskään pieniä. Näitä seuratessa olenkin päätynyt vakaasti siihen, että tää kaksi on maksimi.

Näin on. Parempi tosiaan yksi tai maksimi kaksi. Näin kukaan ei kärsi mitenkään päin.

Voi elämä. Meillä on kolme ja itse olen yksi kolmesta. Ite olen keskeltä ja en kyllä koe kärsineeni yhtään. Meillä keskimmäinen on tyttö ja muut poikia joten on kyllä perheen prinsessa ja ei taatusti kärsi. Näitä yleistyksiä ja totuuksi alöytyy ihan joka lähtöön.

 

En tiedä onko ihan näinkään. Mutta sen olen huomannut kaveripiirissä, että keskimmäiset lapset on jotenkin tosi tiukoilla ihan poikkeuksetta. Oireilevat, ovat agressiivisia ja joutuvat jotenkin kamalasti taistelemaan omasta paikasta perheessä. Eivät ole niitä isoja ja saa vastuuta, mutta eivät myöskään pieniä. Näitä seuratessa olenkin päätynyt vakaasti siihen, että tää kaksi on maksimi.

Tämäkin riippuu ihan vanhemmista mun mielestä. Mun tuttavapiirissä ei ole ainoatakaan keskimmäistä lasta, jotka oireilisivat.

Meillä keskimmäinen oli 1,5v, kun kolmonen syntyi eli pieni oli vielä hänkin, mutta isoveikan kanssa (joka oli tuolloin vajaa 4v) olivat mukana vauvan hoidossa (toivat tuttia, harsoa...milloin mitäkin). Mitään mustasukkaisuutta tms ei ollut. Poika täyttää ensi kuussa 4v, eikä oireilusta merkkiäkään.

Se on paljon vanhemmista kiinni, että haluaako sitä vain hoitaa ja ihastella uutta tulokasta ja hoitaa muut lapset vähän niinkuin siinä sivussa vai antaako samalla huomiota kaikille.

Mulla mahtuu edelleen 3 lasta mainiosti syliin halittavaksi =)

 

Meillä on yksi lapsi ja se riittänee meille. Mä en ole ikinä isoa perhettä halunnut enkä tule haluamaankaan. Tällä hetkellä elämässä ei ole mitään valittamista =)

Mitä tuohon sisarusten "tärkeyteen" tulee, niin mulla on ollut elämässä ystäviä jotka ovat olleet mulle todella hyviä. Muutama on elämässä mukana vielä tänä päivänäkin ja jeesataan tarpeen vaatiessa toisiamme ihan samalla tavalla kuin oltaisiin sisaruksia. Mulla itsellä on pari sisarusta joihin on ihan hyvät ja toimivat suhteet. Tiedän kuitenkin että kaikilla näin ei ole ja joidenkin on vaan pakko kestää kuspää sisarusta sen takia kun ovat "samaa verta".

sisarukset ovat ihan pers...vanhin ahne ku mikä ja nuorin juoppo. siinä sitä perheen onnee..mialummin ois ollu yksin