Aivan. Jos ihminen tai siis pariskunta kokee että yksi lapsi on heille se oikea määrä niin ei todellakaan kannata ympäristön painostuksesta ruveta lisää tekemään. Kaikessa on puolensa ja jotkut arvostavat noita yhden lapsen etuja enemmän, samalla kun toiselle useamman lapsen positiiviset puolet ovat tärkeämpiä. Tärkeämpänä näkisin sen että jokainen voisi olla tyytyväinen siihen omaan lapsilukuunsa ja elää sen perheen kanssa hyvää ja täysipainosita elämää. =)Alkuperäinen kirjoittaja NP:Oli miten oli, meillä ei ainakaan enempää kuin yksi lapsi ole ja tule. Parisuhde voi nyt paljon paremmin kun lapsi hieman isompi, jos lisää lapsia olisi/tulisi niin mä henk.koht. olisin niin väsynyt ja heikoilla että kyllä olis parisuhdekin vaarassa kaatua.
Joten jokainen tavallaan, vai mitä
jaa
no olkaa onnellisia monilapsiset sitten. Mutta älkää tehkö lisää vääristä syistä. Tehdään kaveri toiselle"...on aika huono perustelu. Ja karmea vali, vali kun ei rahat riitä ruokaan etc.
niiloliina
Mun mielestä se monta lapsea perheessa on, ei vaikuta niinkään kuin se kasvatus. Kasvatus on oikeasti se joka mielestäni merkitsee enemmän. Olen itse ainoa lapsi, joka ei ikinä ole halunnut sisaruksia, korkeintaan nähnyt asiasta pari painajaisunta. Olen erittäin sosiaalinen, minulla on laaja ystäpiiri, mutten tarvi ihmisiä ympärilleni joka ikinen sekunti vaan viihdyn hyvin myös yksin. Vanhemmillani olisi ollut varaa ostaa minulle vaikka mitä, mutta he uskovat kohtuuteen ja rahan järkevään käyttöön. En siis saanut kaikkea vain koska olisin halunnut.
jinx
Joo mutta jos köyhä ihminen saa lapsia, eikö sillä riitä kuitenkin siihen yhteen muksuun paremmin rahat kuin esim. kahteen? Tämä siis tuohon "köyhät yksilapsiset"-juttuun. Me olemme olosuhteiden pakosta sossun ja Kelan armoilla ja on varaa ostaa leikki-ikäiselle uutena vaatteet jne. vaikka ei mitenkään ole liikaa sitä rahaa.
Luulen että monilapsiperheiden ennakkoluulo jakamista kohtaan (siis että ainokainen ei osaisi jakaa mitään) perustuu siihen kun ainokaisten ei tarvitse tapella koko ajan jokaisesta lelusta -> eivät saa kokemusta riitelystä joka on yleistä monilapsiperheessä. Esim. meidän 3-vuotias antaa lelun jos pyydän että saanko sen, mutta naapurin (monilapsiperheen) 4-vuotiaan ottaessa samaisen lelun poikani raivostuu. Naapurissa on nähtävästi opetettu siihen ettei kellään ole mitään omaa ja kaikki käytössä, meillä kunnioitetaan muiden tavaroita ja omistusoikeutta. Olkootkin sitten materialistinen asenne- mutta ainakin tavaramme saavat olla rauhassa ja lapsi huolehtii hyvin omistaan!
Luulen että monilapsiperheiden ennakkoluulo jakamista kohtaan (siis että ainokainen ei osaisi jakaa mitään) perustuu siihen kun ainokaisten ei tarvitse tapella koko ajan jokaisesta lelusta -> eivät saa kokemusta riitelystä joka on yleistä monilapsiperheessä. Esim. meidän 3-vuotias antaa lelun jos pyydän että saanko sen, mutta naapurin (monilapsiperheen) 4-vuotiaan ottaessa samaisen lelun poikani raivostuu. Naapurissa on nähtävästi opetettu siihen ettei kellään ole mitään omaa ja kaikki käytössä, meillä kunnioitetaan muiden tavaroita ja omistusoikeutta. Olkootkin sitten materialistinen asenne- mutta ainakin tavaramme saavat olla rauhassa ja lapsi huolehtii hyvin omistaan!
j
Pikkulapsiperheiden tilanne on yksi asia mutta lasten määrää voisi miettiä myös lasten koko elämänkaaren kannalta.
Minulla on 2 sisarusta jotka ovat minua yli 10 v nuorempia. Elin siis "lapsuuden" miltei yksin koska sisarukset syntyivät niin myöhään. Nyt aikuisena pidämme paljon yhteyttä ja jaamme huolet ja ilot. Aikuisena sisaruksista on paljon henkitä tukea, esimerkiksi silloin kun susket menevät vanhempien kanssa ristiin, mikä on väistämätöntä jossain vaiheessa varmaan kaikilla.
Koen, että sisarusten merkitys ihmiselle näkyy vasta aikuisuudessa toden teolla.
Itselläni on 3 lasta, kaikkia rakastan tietenkin, ja olisin surrut jos olisimme saneet vain yhden lapsen. Mutta elämät ovat erilaisia, eikä kaikkia voi pakottaa elämään tällaista härdelliä. Yksilapsisen perheen valinneet haluavat varmaan elää rauhallisemmin ja aikuiskeskeisemmin. Kun perheeseen putkahtaa 3. lapsi, ei voi enää elellä aikuisten ielihalujen mukaan, koska mukana on "lauma".
Minulla on 2 sisarusta jotka ovat minua yli 10 v nuorempia. Elin siis "lapsuuden" miltei yksin koska sisarukset syntyivät niin myöhään. Nyt aikuisena pidämme paljon yhteyttä ja jaamme huolet ja ilot. Aikuisena sisaruksista on paljon henkitä tukea, esimerkiksi silloin kun susket menevät vanhempien kanssa ristiin, mikä on väistämätöntä jossain vaiheessa varmaan kaikilla.
Koen, että sisarusten merkitys ihmiselle näkyy vasta aikuisuudessa toden teolla.
Itselläni on 3 lasta, kaikkia rakastan tietenkin, ja olisin surrut jos olisimme saneet vain yhden lapsen. Mutta elämät ovat erilaisia, eikä kaikkia voi pakottaa elämään tällaista härdelliä. Yksilapsisen perheen valinneet haluavat varmaan elää rauhallisemmin ja aikuiskeskeisemmin. Kun perheeseen putkahtaa 3. lapsi, ei voi enää elellä aikuisten ielihalujen mukaan, koska mukana on "lauma".
ggggg
Aika erikoista olettaa että jos on sisarus, ei tarvitsisi automaattisesti kantaa yksin huolta ikääntyvistä vanhemmista! Entä jos se sisarus vaikkapa sairastuu- sitten olet käytännössä ainokaisen roolissa!
Ps. Omat vanhempani kuolivat kun täytin 21, eipä tarvinnut miettiä tuota puolta sen jälkeen...jossei lasketa satunnaista hautamaksua.
Entä jos se sisarus vaikkapa sairastuu- sitten olet käytännössä ainokaisen roolissa!Ps. Omat vanhempani kuolivat kun täytin 21, eipä tarvinnut miettiä tuota puolta sen jälkeen...jossei lasketa satunnaista hautamaksua.
Aidosti: mulla kerkesi esikoinen kouluunkin ennen kuin seuraava ilmoitteli tulostaan. Kun meitä oli vaan kolme niin meillä oli reilusti rahaa ja tavaraa kokoajan. Kumpikin tienasi yli keskiansioiden ja pienet kulut. Ulkona syöminen oli jo sellanen normi että ihan arkenakin töiden jälkeen ulos syömään usein, ei tuntunnu missään ja nautinto oli. Viikonloppu kylpylä ja hotelli reissuja oikeastaan kuukausittain. Esikoinen sai oikeastaan päättää kauheasti kaikkea ja sai kauheasti kaikkea kun oli ainoa. Nyt kun niitä on useampi niin olen ihan aikuisten oikeesti sitä mieltä että olisi ollut kammottava virhe jättää yhteen lapseen. Vaikka ikäerot on isoja niin nämä on uskomattoman läheisiä kaikki kolme. Esikoinen suhtautuu täydellisen isoveljellisesti lähes pikku iskänä. Remppailee tällähetkelläkin pikkuveikan kanssa pyöriä autotallissa. useamman lapsen kanssa perhe on aidosti perhe kun yhdelapsen kanssa oli ikään kuin lapsi jota kaksi vanhempaa palvoi. Iso perhe on tuki ja turva, rakkautta saa paljon koska meitä on monta jotka rakastaa toinen toisiamme. Ei rakkaus ole pelkästään vanhemmilta lapsille. Aikuisena osaa itsekkin arvostaa omia sisaruksia toisellailla ja ei ole ketään niin läheisiä kun omat sisaret aikuisena. haluan että omilla lapsilla on myös niin.
vieras
Mä korostan ainoana lapsena että mulla se on selvää että kannan huolen ja vastuun vanhoista vanhemmistani ihan yksin. Jos olisi sisaruksia useampi niin se olisi paljon pienempi todennäköisyys että niin olisi.Alkuperäinen kirjoittaja ggggg:Aika erikoista olettaa että jos on sisarus, ei tarvitsisi automaattisesti kantaa yksin huolta ikääntyvistä vanhemmista!
Ps. Omat vanhempani kuolivat kun täytin 21, eipä tarvinnut miettiä tuota puolta sen jälkeen...jossei lasketa satunnaista hautamaksua.
vieraus
Mulla on sisko ja veli, joihin en todellakaan pidä yhteyttä, koska meillä ei ole oikein mitään yhteistä, ollaan erilaisia ihmisiä. Satunnaisesti facebookissa sovitaan, kuka lähettää kaikkien nimissä äitienpäiväruusun tai joululahjat tms. Että ei ne sisarukset ole automaattisesti mitenkään tärkeitä ihmiselle. Kymmenisen vuotta sitten on tajuttu, ettei viihdytä toistemme seurassa, siispä miksi meidän pitäisi jotain esittää?
En pidä tuota mitenkään utopistisena ajatuksena. Ei sen välttämättä edes tarvi olla niin että ollaan siinä yhdessä jakamassa se käytännön vastuu, mutta usein sekin helpottaa jo paljon että on se sisarus, vaikka sitten toisella puolella maapalloa. Suru ja huoli sekä ne ilonaiheet on kuitenkin yhteiset ja niitä voidaan jakaa vaikka puhelimitse tai netin välityksellä.Alkuperäinen kirjoittaja ggggg:Aika erikoista olettaa että jos on sisarus, ei tarvitsisi automaattisesti kantaa yksin huolta ikääntyvistä vanhemmista!
Ps. Omat vanhempani kuolivat kun täytin 21, eipä tarvinnut miettiä tuota puolta sen jälkeen...jossei lasketa satunnaista hautamaksua.
Me asutaan eri maassa kuin miehen perhe ja anopin sairauden pahentuessa ja lopulta tämän kuollessa kyllä mies ja siskonsa olivat todella paljon yhteyksissä ja varmatsi tukivat toisiaan kokoajan, vaikka käytännönjärjestelyt jäivätkin 95% siskon vastuulle. Kuitenkin ilman veljeä hänen tilanteensa olisi ollut erilainen.
Tietty on tilanteita joissa se sisarus saattaa itse kuolla nuorena tai katkaista kokonaan välit sukulaisiinsa jne. Sillekään ei sitten voi mitään. Kuitenkin monesti nuo tilanteet yhdistavät sisaruksia.
nyt harmailen jo
useamman lapsen perhe on AIDOSTI perhe?Ai, minulla on ainakin perhe vaikka vain yksi lapsi. OMG!Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Puhtaasti mun kokemus on se että silloin kun vertaan sitä kun oltiin kolmin tai nyt kun ollaan viisin. Kolme ei tuntunut niin perheeltä kun isompi porukka, isompi tiimi jotka suunnittelee elämistä porukalla. Puhuin siis itsestä. Toisaalta jos sulla on yksi niin et tiedä mitä tarkoitan. Totta kai teillä on perhe, mutta se vaan on pienempi yksikkö. Onhan pariskuntakin perhe, vaikea pukea sanoiksi mitä tarkoitan, joten eipäs takerruta yksittäisiin (ja vielä väärin siteerattuihinkin) sanoihin. POintti on eri.Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmailen jo:
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Sprite:Voi v*ttu miten typerä aloitus
Eikai kukaan tollasta väitä tosissaan?
No varmaan ainakin taloudellisesti voidaan paremmin
Sitä ei käy kieltäminen
aha
Jotkut ei ehkä osaa jakaa huomiotaan kuin yhdelle lapselle. Mutta ei kannata yleistää, jotkut kun osaavat jakaa huomionsa monellekin lapselle tasapuolisesti. Siihen katsoppas kasvaa, kun lapsia on monta, niin oppii monia asioita, joita ei yhden lapsen vanhemmat välttämättä osaa...Alkuperäinen kirjoittaja Lis:
Ja sitten taas monen lapsen perheissä lapset oppivat huomioimaan myös toisia ja tajuavat, etteivät yksinään ole maailman napa. Sellaiset lapset yleensä aikas helposti erottavat porukasta, jotka ovat kasvaneet yksinään siinä perheessä...
nyt harmailen jo
sitähän minäkin...tarttui vaan silmiin jotenkin tuo sun lausahdus...Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Tervetuloa vaan katsomaan, että miten tämä elämä kulkee meidän kahden rakastavan vanhemman sekä kolmen ihanan lapsen perheessä.
Voisitte jopa yllättyä :kieh:
Afrikannorsu: Ainakin mä ymmärsin pointtisi ihan täysin.
Voisitte jopa yllättyä :kieh:
Afrikannorsu: Ainakin mä ymmärsin pointtisi ihan täysin.
nyt harmailen jo
huah..SE ON KASVATUKSESTA KIINNI. Eli jos on yksi niin ei se tarkoita että lapsi kuvittelisi olevan mailman napa. itse olen aina inhonnut sitä jos joku kuvittelee olevansa mailman napa...eli minä, minä ,minä....Olen kasvattanut lapsen niin että ei tod kuvittele olevansa mailman napa.Alkuperäinen kirjoittaja aha:Jotkut ei ehkä osaa jakaa huomiotaan kuin yhdelle lapselle. Mutta ei kannata yleistää, jotkut kun osaavat jakaa huomionsa monellekin lapselle tasapuolisesti. Siihen katsoppas kasvaa, kun lapsia on monta, niin oppii monia asioita, joita ei yhden lapsen vanhemmat välttämättä osaa...Alkuperäinen kirjoittaja Lis:
Ja sitten taas monen lapsen perheissä lapset oppivat huomioimaan myös toisia ja tajuavat, etteivät yksinään ole maailman napa. Sellaiset lapset yleensä aikas helposti erottavat porukasta, jotka ovat kasvaneet yksinään siinä perheessä...
Hän osaa jakaa tavaransa (vähän liiankin innokas) kavereiden kanssa, halailee ja lohduttelee, tarjoaa aina karkkejansa yms....Mutta voidaanhan lapsi kasvattaa siihen että luulee olevansa ylitse muiden. mutta näin voi tapahtua myös monilapsisessa perheessä.
mä voin ainoana lapsena sanoa et mun vanhemmille oli parempi et heillä oli vaan mut koska molemmat halus olla työelämässä jo silloin ku olin tosi pieni ja muutoinkin kiireisiä kun hoitivat sairaita vanhempiaan vielä siihen lisäksi että tuskin olis monelle lapselle irronnut tarpeeksi huomiota. Voin myös sanoa että mulla on pari todella läheistä ystävää jotka oon tuntenut ihan vauvasta asti joten kyllä niitä läpi elämän kestäviä vahvoja ystävyys suhteita voi syntyä muihinkin kuin sisaruksiin ja muutoinkin sosiaaliset taidot on mun vahvuus vaikka ainut lapsi olenkin. Miehellä taas on useampi sisarus ja kaikki on joskus puhuneet siitä miten ovat jääneet vaille huomiota ja aina on vertailtu muihin sisaruksiin ja vaikka ollaan tekemisissä niin ei oo heillä kellään kovin lämpimät välit vaan jotenki on sellanen kilpailu asetelma jäänyt... mikä on musta aika kurjaa seurattavaa. Mutta varmaan tää on kuitenkin aika tapauskohtaista että ei voi yleistää ihan vakiona.