yksilapsisessa perheessä voidaan paremmin kuin monilapsisessa.

Voi v*ttu miten typerä aloitus

Eikai kukaan tollasta väitä tosissaan?

No varmaan ainakin taloudellisesti voidaan paremmin Sitä ei käy kieltäminen

ja yhden lapsen kanssa helppo lähtä vaikka mihin kuin 4 ahdettuna takapenkille.kokemusta on.

 

mä voin ainoana lapsena sanoa et mun vanhemmille oli parempi et heillä oli vaan mut koska molemmat halus olla työelämässä jo silloin ku olin tosi pieni ja muutoinkin kiireisiä kun hoitivat sairaita vanhempiaan vielä siihen lisäksi että tuskin olis monelle lapselle irronnut tarpeeksi huomiota. Voin myös sanoa että mulla on pari todella läheistä ystävää jotka oon tuntenut ihan vauvasta asti joten kyllä niitä läpi elämän kestäviä vahvoja ystävyys suhteita voi syntyä muihinkin kuin sisaruksiin ja muutoinkin sosiaaliset taidot on mun vahvuus vaikka ainut lapsi olenkin. Miehellä taas on useampi sisarus ja kaikki on joskus puhuneet siitä miten ovat jääneet vaille huomiota ja aina on vertailtu muihin sisaruksiin ja vaikka ollaan tekemisissä niin ei oo heillä kellään kovin lämpimät välit vaan jotenki on sellanen kilpailu asetelma jäänyt... mikä on musta aika kurjaa seurattavaa. Mutta varmaan tää on kuitenkin aika tapauskohtaista että ei voi yleistää ihan vakiona.

näin.

 

Ap:lle kiitos loistavasta alotuksesta. Tällanen "minun totuuteni on ainoa oikea enkä perustele"- alotus jo näyttää että puuttuu vähän tuota elämänviisautta. Ja tämä ketju on taas täynnä ap:n kaltaisia jotka vaan eivät halua/ osaa ymmärtää muita tai muuta. Ahdasmielistä! Järkikin sanoo ettei ihmisten onnellisuutta voi mitata lapsiluvulla! Johan se nyt jo luo lapsille paineita. Jestas sentään taas!!!

 

Voi v*ttu miten typerä aloitus

Eikai kukaan tollasta väitä tosissaan?

No varmaan ainakin taloudellisesti voidaan paremmin Sitä ei käy kieltäminen

No riippuiskos toi nyt ihan himppasen niistä tuloistakin...?

Lyön vaikka vetoa, että me tullaan toimeen paremmin vaikka viiden lapsen kanssa, kun te sen yhden

Ja tiedätkö, mulla on läheinen ystävä, joka on ainoa lapsi. Sen perheessä sitä voitiin tosi hyvin, kun iskä veti äiskää turpaan vähintään kerran viikossa, ihan ystäväni nähden. Äiti itki 5-vuotiaalle, kuinka hän ei enää jaksa, muttei voi lähteäkään kun ei ole mitään millä tulisi toimeen..
Mahtoi olla paljon parempi elämä kun mulla, useamman lapsen perheessä, jossa vanhemmat rakastivat toisiaan eikä mitään väkivalta- tai viinajuttuja ollut.
Rahaakin oli enemmän kun menot olisivat vaatineet.

 

ja yhden lapsen kanssa helppo lähtä vaikka mihin kuin 4 ahdettuna takapenkille.kokemusta on.

Jaa, mun monilapsisilla ystävillä on kyllä sellaiset autot, mihin koko perhe mahtuu.
Helposti yksikin perhe ajoi juuri yli 4000 kilsaa Turkkiin lomailemaan, mukana 4 lasta.
Edelleen ihan vanhemmista kiinni, ei lapsiluvusta; on yhden lapsen äitejä jotka ei pääse lähikauppaankaan ellei oo lapsenvahtia, kun lapsen kanssa meneminen on muka niin hankalaa.

 

Mä oon kyllä ap:n kanssa samoilla linjoilla. Yhden lapsen asioihin perehtymiseen on enemmän aikaa ja onhan sitä rahaakin sitten enemmän harrastuksiin sun muihin. Mä epäilen, että ainoita lapsia myös rakastetaan enemmän kuin lapsitehtaiden kasvatteja.

Peesi. Lapsi tarvitsee aikaa, jo kolmen lapsen kanssa on vaikeaa jakaa huomiota.

Jotkut ei ehkä osaa jakaa huomiotaan kuin yhdelle lapselle. Mutta ei kannata yleistää, jotkut kun osaavat jakaa huomionsa monellekin lapselle tasapuolisesti. Siihen katsoppas kasvaa, kun lapsia on monta, niin oppii monia asioita, joita ei yhden lapsen vanhemmat välttämättä osaa...

Ja sitten taas monen lapsen perheissä lapset oppivat huomioimaan myös toisia ja tajuavat, etteivät yksinään ole maailman napa. Sellaiset lapset yleensä aikas helposti erottavat porukasta, jotka ovat kasvaneet yksinään siinä perheessä...

Aikaa on kaikilla vain se 24h. Ai erottuvat oikein porukasta? Eiköhän kasvatus määrittele minkälainen lapsesta tulee, sisaruksia tai ei.

 

Eikös viimeaikaiset onnellisuustutkimukset ole antaneet viitteitä siitä, että lapset - oli niitä yksi tai useampi - vähentävät ihmisten arviota omasta onnellisuudestaan? Eli lapset tekevät onnettomammaksi. Nih.

 

Minulla on kaksi veljeä; pienenä oltiin todella läheisiä, nyt vanhempana aika etäisiä.

Joten summa summarum, älkää olettako että lapsille on vielä aikuisiällä tukea toisistaan.

 

Eikös viimeaikaiset onnellisuustutkimukset ole antaneet viitteitä siitä, että lapset - oli niitä yksi tai useampi - vähentävät ihmisten arviota omasta onnellisuudestaan? Eli lapset tekevät onnettomammaksi. Nih.

Näin oli.

 

Meillä on yksi lapsi ja se riittänee meille. Mä en ole ikinä isoa perhettä halunnut enkä tule haluamaankaan. Tällä hetkellä elämässä ei ole mitään valittamista =)

Mitä tuohon sisarusten "tärkeyteen" tulee, niin mulla on ollut elämässä ystäviä jotka ovat olleet mulle todella hyviä. Muutama on elämässä mukana vielä tänä päivänäkin ja jeesataan tarpeen vaatiessa toisiamme ihan samalla tavalla kuin oltaisiin sisaruksia. Mulla itsellä on pari sisarusta joihin on ihan hyvät ja toimivat suhteet. Tiedän kuitenkin että kaikilla näin ei ole ja joidenkin on vaan pakko kestää kuspää sisarusta sen takia kun ovat "samaa verta".

 

Eikös viimeaikaiset onnellisuustutkimukset ole antaneet viitteitä siitä, että lapset - oli niitä yksi tai useampi - vähentävät ihmisten arviota omasta onnellisuudestaan? Eli lapset tekevät onnettomammaksi. Nih.

Näin oli.

Ai no sitten mä muutan kantani, me ollaan surkeita ja onnettomia. Mutta me ollaan täsmälleen yhtä onnettomia kun yksi lapsiset

 

Mä oon kyllä ap:n kanssa samoilla linjoilla. Yhden lapsen asioihin perehtymiseen on enemmän aikaa ja onhan sitä rahaakin sitten enemmän harrastuksiin sun muihin. Mä epäilen, että ainoita lapsia myös rakastetaan enemmän kuin lapsitehtaiden kasvatteja.

tiedän kaksi perhettä joissa vaan yksi lapsi.molemmat eronneet ja lapsia heitellään viikottain molempien vanhempien tykönä.facebookissa saa aina lukea kun on lapsivuoroviikko niin elämä tyssää siihen ja sitä lapsettomuusviikkoa odotetaan ja hehkutetaan.näiltä kahta yksilapsien perheen lasta ei ainakaan voi sanoa että rakastetaan.kaverilla sitten taas 4lasta ja hänellä riittää aina aikaa ja rakkautta jokaiselle.sisarukset ovat elämänrikkaus eikä raha ja tavara.

Ai no jos sä tiiät kaks ni asia on niin että yks lapsiset on huonompia.. joo hehheh.
Miks otatte ap:n näin vakavasti, ja olette yhtä lapsellisia ja alatte vääntää ja perustelemaan paremmuutta ykslapsisten kustannuksella... huoh mitä lapsia te ootte.

 

että isot perheet mollaa pieniä. mikäs teitä niin harmittaa?hienoa että on isot autot ja lapsilla hirveesti harrastuksia. mutta eikös joku isoperheinen väittänyt että raha ei tuo onnea?mutta heti tuodaan raha esille kuitenkin.
mä olen köyhä ja vain yksi lapsi. mun lapsi on takuula paljon onnellisempi ja fiksumpi kuin monen muun ísolapsisen perheen lapsi. ja ei käydä laskuvarjohyppelyissä eikä omisteta tilautoja tai muuta rikkaiden juttuja.

 

Te jotka olete ainoita lapsia ja joilla on ystäviä joiden kanssa on yhtä tiiviit välit kuin muilla sisarusten, muutama kysymys:
Asutteko edelleen samalla paikkakunnalla ystävienne kanssa?
Oletteko minkä ikäisiä? Oletteko samanlaisessa elämäntilanteessa, esim. saaneet lapset aika samanikäisinä, opiskelleet samoihin aikoihin, sama koulutustaso?

Mä ainoana lapsena oikeasti kuvittelin et mulla on tuollaisia ystäviä, kuvitelma kesti siihen asti kunnes elämä näytti että veri on vettä sakeampaa niille muille.
Kun oli eri elämäntilanne eli mä sain ekan lapsen aika nuorena jo niin siihen se jäi, nimenomaan niiden kavereiden puolelta.

Ovat esikoisen kummejakin muutama ja eipä noita meidän elämä kiinnosta, yhteydenpito on yksipuolista ja mun sydäntä raastaa koska varsinkin yhtä ystävääni rakastan edelleen yhtä paljon kuin olisi mun sisko kaikkien näiden vuosien välinpitämättömyyden jälkeenkin, mut hällä on sisaruksia joiden kanssa on yhteyksissä eikä mua tunnu kaipaavan ollenkaan. Ja kyllä oltiin kuin paita ja perse yli vuosikymmenen ajan, aikuisikään asti, tunnettu ihan lapsesta asti.
Ja olen niin säälittävä ja tyhmä et jos hän ikinä haluaisi taas olla enemmän tekemisissä niin itkisin ilosta enkä edes anteekspyyntöä kaipaisi, mut en halua roikkua väkisin ja siksi ollaan yhteyksissä pari kertaa vuodessa vaan.

 

mä en jaksa oikeastaan edes provosoitua tällaisesta väitteestä.
koska jokainen perhe on oma yksikkönsä - jotkut on onnellisempia kun on yksi lapsi, jotkut taas hyvinvoivempia useampi lapsisena perheenä.
meillä elämä tuli täydeksi "vasta" kun saimme toisen lapsen. mikään asia ei ole mennyt huonommaksi toisen tultua,päinvastoin.mutta en mä tän perusteella väittäisi, että yhden lapsen perheet on "huonommassa" asemassa täs asiassa.

 

ja yhden lapsen kanssa helppo lähtä vaikka mihin kuin 4 ahdettuna takapenkille.kokemusta on.

Jaa, mun monilapsisilla ystävillä on kyllä sellaiset autot, mihin koko perhe mahtuu.
Helposti yksikin perhe ajoi juuri yli 4000 kilsaa Turkkiin lomailemaan, mukana 4 lasta.
Edelleen ihan vanhemmista kiinni, ei lapsiluvusta; on yhden lapsen äitejä jotka ei pääse lähikauppaankaan ellei oo lapsenvahtia, kun lapsen kanssa meneminen on muka niin hankalaa.

ihan turkkiin asti...jaah..taitaa olla rikkaita...Oli varmaan mukava reissu.Onnea perheelle. Niin on se lapsiluvusta kiinni..käämit ne palaa helpommin lomalla 4 kanssa kuin yhden..ja vahtimista riittää sitten 4 enemmän kuin yhdessä...ja mitäs vielä. Noh, kylhän ne sisarukset keskenäänkin toimeen tulee..ei niitä tarvii vahtia ja ne istuu kun puunuket istuimillaan.

 

Te jotka olete ainoita lapsia ja joilla on ystäviä joiden kanssa on yhtä tiiviit välit kuin muilla sisarusten, muutama kysymys:
Asutteko edelleen samalla paikkakunnalla ystävienne kanssa?
Oletteko minkä ikäisiä? Oletteko samanlaisessa elämäntilanteessa, esim. saaneet lapset aika samanikäisinä, opiskelleet samoihin aikoihin, sama koulutustaso?

Mä ainoana lapsena oikeasti kuvittelin et mulla on tuollaisia ystäviä, kuvitelma kesti siihen asti kunnes elämä näytti että veri on vettä sakeampaa niille muille.
Kun oli eri elämäntilanne eli mä sain ekan lapsen aika nuorena jo niin siihen se jäi, nimenomaan niiden kavereiden puolelta.

Ovat esikoisen kummejakin muutama ja eipä noita meidän elämä kiinnosta, yhteydenpito on yksipuolista ja mun sydäntä raastaa koska varsinkin yhtä ystävääni rakastan edelleen yhtä paljon kuin olisi mun sisko kaikkien näiden vuosien välinpitämättömyyden jälkeenkin, mut hällä on sisaruksia joiden kanssa on yhteyksissä eikä mua tunnu kaipaavan ollenkaan. Ja kyllä oltiin kuin paita ja perse yli vuosikymmenen ajan, aikuisikään asti, tunnettu ihan lapsesta asti.
Ja olen niin säälittävä ja tyhmä et jos hän ikinä haluaisi taas olla enemmän tekemisissä niin itkisin ilosta enkä edes anteekspyyntöä kaipaisi, mut en halua roikkua väkisin ja siksi ollaan yhteyksissä pari kertaa vuodessa vaan.

Noihin sun alkupään kysymyksiin: En asu tällähetkellä läheisimpien ystävieni kanssa samalla paikkakunnalla, nähdään silti yleensä joka kuukausi. Ikä 22-26. On eri koulutustasoa (Ammattikoulu-Yliopisto), mulla ei vielä lapsia, yhdellä hyvällä ystävälläni 2. Mulla on monta hyvää ystävää joista toisia näen useimmiten kuin toisia. Ystävyyttä myös mielestäni mittaa se, että vaikka ei olisi ollut useampaan kuukauteen tekemisissä, ei tavatessa silti ole mikään vaikuttanut ystävyyssuhteeseen negatiivisesti.

Mun mielestä yleistykset on turhia: Sisarukset ovat aika keskenään läheisiä, ainoa lapsi on aina yksinäinen, ym. Jotkut voi oikeasti olla tosi läheisiä sisarustensa kanssa tai sitten eivät ole ollenkaan tekemisissä. Jotkue ainoas lapset voivat puolestaan haluta sitä sisarusta, mutta esim. itse en ole ikinä sellaista halunnut ja edelleenkin valitsisin mieluummin ainoan lapsen asemani jos sellaista kysyttäisiin.

 

ihan turkkiin asti...jaah..taitaa olla rikkaita...Oli varmaan mukava reissu.Onnea perheelle. Niin on se lapsiluvusta kiinni..käämit ne palaa helpommin lomalla 4 kanssa kuin yhden..ja vahtimista riittää sitten 4 enemmän kuin yhdessä...ja mitäs vielä. Noh, kylhän ne sisarukset keskenäänkin toimeen tulee..ei niitä tarvii vahtia ja ne istuu kun puunuket istuimillaan.

Ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä he ovat, työllään rahansa tienaavat. Reissu on kuulemma oikein mukava, eivät he palaa vielä useaan viikkoon kotiin. Viime kesänä olivat pari kuukautta siellä, autolla menivät, mukana oli tuolloin viisi lasta joista nuorin vastasyntynyt ja vanhin teini, silloinkin ajomatka meni hienosti.

En oo huomannut, että perheen äidillä tai isällä palaisi käämit lastensa kanssa. Kovasti nauttivat elämästä ja lomamatkoista. Ja ottavat mielellään meidän lapset heille hoitoon aina kun on tarvetta

Jotkut taas on ihan kusessa yhden ainoan lapsen kanssa, hermotkaan ei kestä yhtään. Ihmiset on erilaisia.

 

Meillä on kolme lasta, neljäs tulossa.

Jokainen lapsi meille yhtä rakas ja se myös näytetään/kerrotaan lapsille. Huomiota ja aikaa annamme lapsille, muttei se tarkoita sitä, että lasten kanssa tulisi olla 24/7. Kyllä nuo osaa ihan kolmestaankin leikkiä ja olla ja se on mielestäni hyvin tärkeää.

Jos/kun on selkeät rytmit, rutiinit ja säännöt, niin kyllä sitä aikaa jää lapsille, vaikka niitä olisikin enemmän, kuin 1 tai 2. Ja tiiättekös, jää vielä sitä omaakin aikaa =)

 

ihan turkkiin asti...jaah..taitaa olla rikkaita...Oli varmaan mukava reissu.Onnea perheelle. Niin on se lapsiluvusta kiinni..käämit ne palaa helpommin lomalla 4 kanssa kuin yhden..ja vahtimista riittää sitten 4 enemmän kuin yhdessä...ja mitäs vielä. Noh, kylhän ne sisarukset keskenäänkin toimeen tulee..ei niitä tarvii vahtia ja ne istuu kun puunuket istuimillaan.

Ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä he ovat, työllään rahansa tienaavat. Reissu on kuulemma oikein mukava, eivät he palaa vielä useaan viikkoon kotiin. Viime kesänä olivat pari kuukautta siellä, autolla menivät, mukana oli tuolloin viisi lasta joista nuorin vastasyntynyt ja vanhin teini, silloinkin ajomatka meni hienosti.

En oo huomannut, että perheen äidillä tai isällä palaisi käämit lastensa kanssa. Kovasti nauttivat elämästä ja lomamatkoista. Ja ottavat mielellään meidän lapset heille hoitoon aina kun on tarvetta

Jotkut taas on ihan kusessa yhden ainoan lapsen kanssa, hermotkaan ei kestä yhtään. Ihmiset on erilaisia.

niih..toisilla ei pitäisi olla sitä yhtäkään. Mietin vain että kenelle on suotu edes se yksi (siis ollut hoisoissa tms) niin ovat varmasti erityisen ärhäköitä vs monilapsiset perheet.

 

ihan turkkiin asti...jaah..taitaa olla rikkaita...Oli varmaan mukava reissu.Onnea perheelle. Niin on se lapsiluvusta kiinni..käämit ne palaa helpommin lomalla 4 kanssa kuin yhden..ja vahtimista riittää sitten 4 enemmän kuin yhdessä...ja mitäs vielä. Noh, kylhän ne sisarukset keskenäänkin toimeen tulee..ei niitä tarvii vahtia ja ne istuu kun puunuket istuimillaan.

Ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä he ovat, työllään rahansa tienaavat. Reissu on kuulemma oikein mukava, eivät he palaa vielä useaan viikkoon kotiin. Viime kesänä olivat pari kuukautta siellä, autolla menivät, mukana oli tuolloin viisi lasta joista nuorin vastasyntynyt ja vanhin teini, silloinkin ajomatka meni hienosti.

En oo huomannut, että perheen äidillä tai isällä palaisi käämit lastensa kanssa. Kovasti nauttivat elämästä ja lomamatkoista. Ja ottavat mielellään meidän lapset heille hoitoon aina kun on tarvetta

Jotkut taas on ihan kusessa yhden ainoan lapsen kanssa, hermotkaan ei kestä yhtään. Ihmiset on erilaisia.

niih..toisilla ei pitäisi olla sitä yhtäkään. Mietin vain että kenelle on suotu edes se yksi (siis ollut hoisoissa tms) niin ovat varmasti erityisen ärhäköitä vs monilapsiset perheet.

siis HOIDOISSA....

 

En tiedä onko ihan näinkään. Mutta sen olen huomannut kaveripiirissä, että keskimmäiset lapset on jotenkin tosi tiukoilla ihan poikkeuksetta. Oireilevat, ovat agressiivisia ja joutuvat jotenkin kamalasti taistelemaan omasta paikasta perheessä. Eivät ole niitä isoja ja saa vastuuta, mutta eivät myöskään pieniä. Näitä seuratessa olenkin päätynyt vakaasti siihen, että tää kaksi on maksimi.

 

ei varmasti onnellisuus määräydy lapsiluvun mukaan. Meillä yks ja rakkautta kyllä riittää, rahat tiukalla mut pärjätään. Kavereilla muutamalla paljon lapsia ja päiväkodissahan nuo on että äiti saa oma aikaa ja olla pienimmän kans kaksin kotona. Hirvee stressi heillä tuntuu olevan aina ja riita ja tappelu päällä. Normaalia varmaan isossa perheessä ja pienten lasten kans mut mulle sopii paremmin tää meidän rauhallinen arki mitä vietetään perheen kesken.

 

En tiedä onko ihan näinkään. Mutta sen olen huomannut kaveripiirissä, että keskimmäiset lapset on jotenkin tosi tiukoilla ihan poikkeuksetta. Oireilevat, ovat agressiivisia ja joutuvat jotenkin kamalasti taistelemaan omasta paikasta perheessä. Eivät ole niitä isoja ja saa vastuuta, mutta eivät myöskään pieniä. Näitä seuratessa olenkin päätynyt vakaasti siihen, että tää kaksi on maksimi.

Näin on. Parempi tosiaan yksi tai maksimi kaksi. Näin kukaan ei kärsi mitenkään päin.

 

höh..mun juttu meni jonnekkin nyt..mut yritetään uudelleen..
itseasiassa ymmärrän molempia puolia. Minulle ei annettu toivoa yhdestäkään lapsesta ja nyt on kaksi Olin järjettömän katkera keillä oli lapsia. no, nyt on. Mietin että JOS jostain syystä menettäisin lapsen, vaikka onnettomuudessa, niin olisin onnekas koska minulla on toinen. Entä he joilla on vain yksi ja eivät saa lisää. meni vähän aiheen ohi mutta tuli mieleen. Kaikki ovat rakkaita varmaan vanhemmilleen (ainahan ei näin ole) mutta minne jöäisi se äiti/isä jotka menettäisivät sen ainoan.
kamala aihe mutta tuli mieleen. Ystävälläni oli kolme lasta ja yhden menetti onnettomuudessa. Lausahdus hänen suustaan "Onneksi minulla on kaksi vielä"....jäi vaan siksi mietityttämään...