yhteinen etu

[raskaana]

Olen 8. viikolla raskaana. Ollaan seurusteltu vajaa puolitoista vuotta miehen kanssa, ikää molemmilla reippaasti yli 30. Asuttu käytännössä mun luona, vaikka miehellä on omakin koti. Nyt hänellä on ollut täyshoito, eli ei ole joutunut siivoilemaan, pyykkäämään tai osallistumaan muihin kodin hommiin kuin ruuanlaittoon. Siitä mies tykkää.

Ollaan jo ennen raskautta mietitty, mihin asetetutaan asumaan. Mies asuu lähipaikkakunnalla, josta ei haluaisi lähteä. Itse haluaisin asua kaupungissa ainakin sen aikaa, kun lapsi on pieni. Mies on paljon töiden takia poissa ja vastuu huushollista ja jälkikasvusta 75% mulla. Joten ajattelin, että on tärkeämpää olla lähellä omaa tukiverkkoa ja palveluita, kuin metsän keskellä. Siis ihan kirjaimellisesti metsän keskellä. Tulisin varmasti mökkihöperöksi alta aikayksikön.

Saatiin sovittua (jo aiemmin), että ensin mun koti olisi yhteinen ja myöhemmin rakennettaisiin miehen paikkakunnalle. Mies puheli, että sitten kun raskaaksi tulen, hän viimeistään silloin laittaa omansa myyntiin ja muuttaa virallisesti luokseni.

No, nyt olen raskaana. Mies ei ole laittanut tikkua ristiin omansa myymiseksi. Ei, vaan eilen sanoinkin, että tämä asumisasia mietityttää. Kun ei haluaisi muuttaa pois omalta paikkakunnaltaan. Mitä siihen muuta, kuin että ei ole pakko muuttaa. Jatkoin kyllä, että menettääkin siinä sitten jotain. Mies kysyy, että mitä! Johon vaan totesin, että sen perheen.

Voi video! Pitäisikä tässä nyt miettiä yksinhuoltajan roolia vai mitä? En halua pakottaa ketään mihinkään, mutta itsekään en suostu vielä vuosiin muuttamaan. En keskelle korpea vain koska miehellä on siellä hyvä. Olen valmis siihen myöhemmin, mutta en tässä tilanteessa. Mikä olisi oikein?!

 

[raskaana]

Niin piti vielä laittaa, että mies kai ajatteli, että tämä sama asumisjärjestely voisi jatkua. Hänellä olisi oma koti, johon voisi lähteä huonona päivänä karkuun ja johon vedoten ei tarvitsisi siivota tai osallistua kotitaloustöihin mun luona. Jotenkaan ei innosta tuokaan vaihtoehto.

 

[mummeli]

Ilmeisesti ihan oikeat ongelmat täällä eivät herkistä kirjoittamaan. Nuoret naiset jaksavat tapella verissäpäin keskenään kaiken maailman joutavista, mutta tuleville äideille ei riitä neuvoja.

Tässä yksi. Jos mies on noin lapsellinen ja/tai itsekäs, on ehkä parempi alkaa miettimään tarvitsetko kahta noin vaativaa otusta huollettavaksesi. Sinulla ap on hyvät perustelut asumiselle kaupungissa, miehesi pitää osata joustaa myös. Jos ei tee sitä tässäkään, niin missä sitten?

 

[Milla]

Niin kyllä sanoisin, että mies ei nyt tunnu ottavan vastuuta asiasta.Älä lähde siihen, että on kakkosasunto mihin juosta karkuun kun tulee erimielisyyksiä!

Meillä on miehellä yksiö vielä olemassa (pikapuoliin myyntiin kun remppa on valmis) mutta sitähän se välillä on ollut kun on riita hän karkaa sinne ja jättää asiat selvittämättä.

Eilen juuri tein selväksi että hänen on nyt paree muuttaa sinne hetkeksi miettimään sitoutuuko tähän suhteeseen kunnolla vai ei,mutta jos päättää jäädä en kertaakaan tule sitä hyväksymään enää että pakenee paikalta.

ps. hän jäi ;o)

 

[elli]

No kyllä minustakin on kohtuullista, että koska joudut olemaan paljon yksin (miehen matkatyö?) että asutte paikkakunnalla jossa sinulla on tuttuja. Tulisit olemaan totaalisen yksin (ilman apua tarvitttaessa) jos asuisit ""metsän keskellä"" ilman tuttuja. Kaupungissa on lääkärit, kaupat, hoitopaikka ym. lähempänä (tai ainakin mm. julkisten kulkuneuvojen päässä).

Mies pakenee jo nyt vastuutaan - ja lupauksiaan. Ehkä sinun on syytä varautua yksinhuoltajuuteen. Mies ainakin näköjään tarvitsee aikaa enemmän.

 

[raskaana]

Aloin jo miettiä, että olenko itse itsekäs. Mutta totuus on se, että yksin en pienen lapsen kanssa missään metsässä asu. Haluan päästä rattaiden kanssa ulos kävelylle! Haluan omat ystävät ja perheeni lähelle. Haluan, että palvelut ja apu ovat helposti saatavilla. Mies saa tyydyttettyä omat tarpeensa myöhemmin, nyt pitäisi joustaa mun puolesta. Jos ei jousta, pitää miettiä mitä hänestä haluan.

Tähän asti olen ajatellut, että tottakai lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat ja minäkin puolison saman katon alle. Mutta jos mies ei halua tätä, päästänkö hänet liian helpolla tarjoamalla kahden kodin ratkaisun, jossa hän saa kaiken? Pitäisikö sitten vaan kylmästi heittää mies ulos ja omaan kämppään ja alkaa kysellä 9 kk:n päästä elatusmaksuja? Parisuhde on siinä kyllä sitten entinen. Pahalta tuntuu miettiä näitä, kun luulin kaiken olevan selvää. Nyt on vaan se olotila, että mikään ei saa tulla mun ja lapsen hyvinvoinnin eteen. Siinä voi mieskin joutua sivuun, jos ei kanna omaa vastuutaan ja ota muita huomioon.

 

[elli]

No minusta sinun kannattaa kuitenkin antaa aikaa miehelle - ei loputtomiin, mutta ... no vaikea sanoa minne asti? Lapselle on kuitenkin parempi, jos on hyvä suhde isäänkin (edes jokin suhde, ei vain numeroluki äidin pankkitilillä elatusmaksupäivänä). Itselleni isä oli suunnaatoman tärkeä (jäin orvoksi).

Pystyttekö puhumaan asiasta? Asiallisesti, vai meneekö riitelyksi? Eihän se pakottaminenkaan ole hyvä - siis kummankaan: sinun pakottamisesi metsän keskelle tai miehen pakottaminen kaupunkiin.

Rakastatko häntä? Osaatko kuvitella, että olette yhdessä 10 vuoden kuluttua? Millaista elämänne on? Jos rakastat, jos sinusta tuntuu että rakastat, kannattaa ilman muuta joustaa (eli antaa vähän aikalisää miehelle). Lapsesta pitää huolehtia seuraavat 20 vuotta vähintään. Ei yksi ½ vuotta miettimisaikaa ole paljon sen rinnalla. Oikeasti lapsen isä on kuitenkin suureksi suureksi avuksi lapsen hoitamisessa ja vastuunkannossa kun hän on mukana. Mieti.

 

[Mirri]

Miehesi ei taida nyt lainkaan ymmärtää, miten valtava urakka lapsen kasvattaminen on. Tottakai sinulla on oikeus pitää kiinni tukiverkostasi ja pysyä kauppojen ja palveluiden läheisyydessä tuossa tilanteessa. Mielestäni sinä olet joustanut tarpeeksi, kun olet luvannut myöhemmin muuttaa miehen kotipaikkakunnalle. Jos joudut vielä olemaan paljon yksin, niin ei ole mitään järkeä lähteä vauvan kanssa kaiken helposti saatavilla olevan avun ulottumattomiin. Auttaisiko puhuminen vielä? Onko miehen tuttavilla lapsia? Viimeistään lapsen synnyttyä raaka totuus mäjähtää vasten miehesi kasvoja... Että se uusi pieni ihminen todellakin tarvitsee kaiken mitä sille vain jaksaa antaa.

Sinun ei missään tapauksessa kannata vaikeuttaa elämääsi kohtuuttomasti yrittämällä hoitaa lapsi yksin jossain metsämökissä ja järjestää neuvolakuljetukset, kauppareissut ym. Se olisi varmasti vielä vaikeampaa, kuin yksinhuoltajuus nykyisessä asuinpaikassasi. Kehottaisin sinua vielä puhumaan miehesi kanssa. Jospa hänkin vielä oivaltaisi asian ja innostuisi perhe-elämästä. Tuskin hän muuta on kuin tavallinen pölkkypää =)

 

[Den]

Miksi hankkiuduit raskaaksi ennen kuin asuntoasia oli selvä? Helppohan miehen oli luvata, että muuttaa sitten, kun olet raskaana. Lupauksen pitäminen onkin eri asia. Olisi kannattanut vaatia miestä muuttamaan ennen lapsen tekoa ja sanoa, että lapsi tehdään sitten, kun asutaan saman katon alla. No, tällainen jälkiviisastelu ei tietenkään auta sinua nyt.

Miehesi vaikuttaa itsekkäältä: täyshoito on kelvannut, mutta ei ole valmis jakamaan sinun kanssasi koko elämäänsä, vaan haluaa pitää oman asuntonsa. Tai sitten sinun pitäisi muuttaa hänen luokseen, ja ymmärrän hyvin, että et raskaana ollessasi halua muuttaa ""korpeen"", jossa sinulla ei ole omaa ystävä- ja tukiverkostoa.

Pidä kiinni omasta kannastasi! Jos miehesi haluaa perustaa perheen kanssasi ja pitää aikaisemmat lupauksensa, niin hän muuttaa luoksesi.

 

[Elli]

Den, tuo on sitä samaa kohtaa, että ap ei halua vaatia eikä pakottaa eikä määrätä. Ymmärrän hyvin tuon näkökannan, sillä olen noudattanut itse samaa suhteissani. En halua pakottaa toista - jos ei toinen ei itse halua vapaaehtoisesti, niiin sitten saa mennä. Kyllä toisen on itse päätettävä mitä haluaa - ja oltava sitten päätöstensä ja lupaustensa takana.

 

[Elli]

Eikä se välttämättä ole itsekkyyttäkään.

Miehelle saattoi tulla rimakauhu. Lapsi on nyt tulossa.

Suosittelen kuitenkin ottamaan asiasta kunnolla selvää (siis keskustelemaan miehen kanssa). Ei hätiköityjä päätöksiä. Lapsen syntymäänkin on vielä 7.5 kk.

 

[Jeps]

Tuo on hvyä vaihtoehto pitää molemmat asunnot. Kun mies huonona päivänä lähtee sinne omaan asuntoonsa, anna hänelle lapsenne mukaan, saat sinäkin lomailla ja mies oppii huolehtimaan käytännön järjestelyistä, siivouksesta, ruuanalaitosta , lapsenhoidosta ym. kaikesta perheenisän hommista.

 

[Elli]

hih... joo, tee miehelle selväksi, että saa lapsen mukaan sitten sinne. ;-))

 

[Kaisa]

Siinäkin voidaan mennä liiallisuuksiin, että ei vaadita eikä 'pakoteta' toista mihinkään.
Tosiasia on, että jos lapsi on tulossa, molempien kuuluu ottaa vastuu. Jos toinen ei sitä vapaaehtoisesti tee, toisella on oikeus sitä vaatia. Ap raukka on sisäistänyt liian hyvin nykyisen individualismin ja 'oma tahdon' ihannoinnin. Ei vaadita puolisolta mitään, ei edellytetä vastuunkantoa ettei toinen vain koe itseään kahlituksi tai vapauttaan muuten rajoitetuksi. Sorry, mutta vanhempana oleminen rajoittaa, asettaa vastuita ja velvollisuuksia - molemmille. Se ei ole aina hauskaa eikä sitä voi paeta omaan asuntoon.

Ap, pidä tukiverkko ympärilläsi kaiken varalta, koska tuntuu että miehesi ei ole tukenasi. Sinulla on oikeus vaatia ratkaisu tilanteeseen, eikä kuvaamassasi tilanteessa sinun ehdotuksesi ole ollenkaan huono vaihtoehto. Perustele ehdotuksesi hyvin, miehiin yleensä tehoaa järkipuhe.

 

[raskaana]

Hyvä huomata, etten ole yksin ajatuksineni. Mies on tärkeä mulle ja luonnollisesti syntyvälle lapsellekin. Perheen itsekin haluaisin, en mitään eroa tai montaa osoitetta. Mutta tämä käänne asumisen suhteen potuttaa ja pelottaa.

Joku kyseli miksi ""hankkiuduin raskaaksi"" ennen kuin asiat selvät. Lapsi ilmoitti tulostaan ehkäisystä huolimatta. On kyllä haluttu, mutta ajateltiin, että hiukan myöhemmin. Eli kun asiat on saatu muuten järjestykseen. Vaan aina ei mene asiat niinkuin suunnittelee.

Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan. Mutten voi tehdä sitä vaan hänen ehdoillaan! Juu, ei tämä ole ensimmäinen asia, jossa yritetään kävellä yli. Onneksi pysytään puhumaan ja sitä tämäkin tilanne nyt vaatii. Olin vaan niin hämmästynyt, kun mies tämän asian illalla sanoi, etten saanut suutani sen enempää auki. Olen pointtini miehelle moneen kertaan esittänyt ja perustellut. Ymmärtää kyllä jonkun aikaa, mutta aina jossain vaiheessa omat intressit tuntuvat alkavan kiinnostaa enemmän.

Mikä on sitten sopiva aika odotella ja katsella? Ikävältä tuntuu, jos syksyllä kuljen maha pystyssä ja ystävät, tuttavat ja sukulaiset kyselevät, että missäs se mies. Sitten vaan hymyssä suin ilmoitan, ettei se vielä tiedä haluaako asua kanssamme vai ei...

 

[lepsuilu pois]

Mielestäni nyt on pistettävä ukolle stoppi lusmuilulle. Sanot, että kämppä myyntiin ja ukko muuttaa PERHEENSÄ luokse asumaan eikä notku missään kuin sinkkumies. Hän on kohta isä eikä mikään vapaa vastuusta.

Laita hänet ymmärtämään, että nyt on tosi kyseessä. Et ole itsekäs, vaan ajattelet lapsen ja perheen parasta. Äijäsi ilmeisesti kuvittelee, että tällainen tilanne, ettei hänen tarvitse tehdä mitään, voisi jatkua ikuisuuden.

Annat ukolle listan käteen, mitä työtehtäviä hänelle kuuluu vauvan pesemisestä ja pyykin pesusta alkaen. Teette vuorolistat, että kenelle kuuluu mitkäkin hommat. Muuten sinulla on talvella kaksi lasta: vauva ja vielä enemmän työtä teettävä äijä.

Tässä ei nyt hymistely auta, vaan homma on saatava toimimaan ennenkuin vauva syntyy.

 

[Elli]

<<On kyllä haluttu, mutta ajateltiin, että hiukan myöhemmin.

Hei, mieheesi iski rimakauhu. Eli: nytkö? ;-)

 

[yks]

Onnea vauvalle ja tulevalle äidille !

Olen samaa mieltä kuin muutkin eli tärkeää sinulle on nyt huolehtia omasta jaksamisestasi = turvaverkostasi
eli pysyt siellä kaupungissa ainakin aluksi.

Jos mies ei halua omaa asuntoansa myydä, ehdota, että laittaa vuokralle ja sillä aikaa kokeilette yhteisasumista.

Jos mies ei selkeästi muuta sinun asuntoosi ja jos muuten ei kulut näytä jakaantuvan tasaisesti. Ala heti puuhaamaan elatustuki asiaa ! Ehkä se osoittaa miehellesi, miten eri ruokakuntaa olette, jos ette asu samassa asunnossa !

Ehkä miehesi sen jälkeen muuttaa omaa mielipidettään asumisjärjestelyistä ihan ""ilman"" painostusta

Pidä koko ajan portit auki miehelle ( niin kauan kuin se sinusta on mielekästä ja sinusta tuntuu, että vielä jaksat odottaa miehen ottavan yhteisen vastuun vauvasta ) tulla asuntoosi, äläkä näytä loukkaantuvan asiasta. Anna miehen huomata, että sinulla on selvät sävelet kuvioissa, vaikka hän ei yhteen haluaisikaan muuttaa.

Kysy vaikka häneltä, jos on paljon poissa, että miten usein hän haluaisi lastaan tavata ja sinusta olisi hyvä laittaa asia myös paperille = tapaamissopimus.

Jos mies ei näistä vihjeistä tajua mitään, olet käytännössä jo yksinhuoltaja.

Muista, että jos ette ole naimisissa, lapsen tunnistamistilaisuudessa sovitaan automaattisesti yhteishuoltajudesta. Jos tunnet itsesi yksinhuoltajaksi, kannattasi se laittaa myös papereihin!

Mutta ensiksi tosiaan kannattaa pitää kunnon keskustelu. Kerrot miehelle, että sinä haluat teidän asuvan yhdessä sinun asunnossa ( kuten tähänkin asti ) ja kysyt, mitä mieltä mies on siitä ja käytte läpi myös muut teille sopivat vaihtoehdot.

Toivottavasti se yhteinen sävel löytyy jo ennen lapsen syntymää

 

[raskaana]

Yritettiin eilen puhua asiasta. Riita siitä tuli, mutta laiha sopukin. Mä olen miehen mielestä liian mukavuudenhaluinen. Kun haluan asfalttitien, suihkun ja sisävessan (huh, mistä nuokin tuli!). Väitti myös, että mulla olisi helpompi lapsen kanssa siellä hänen paikkakunnallaan. Peruste: koska hän kesällä tekee töitä sielläkin ja ehtisi käymään kotona piipahtamassa silloin tällöin. Niin kysyin vaan, että mitä iloa siitä on mulle, että hän käy näyttämässä naamansa ovensuussa ja lähtee taas?! Ja entä ne pitkät ja pimeät syksyt ja talvet, kun hän ei ole paikalla! Äly hoi. Sanoinkin miehelle, että hän on itsekäs. Hänen pitäisi saada asua siellä missä tykkää. Olla poissa niin paljon kuin työt vaativat (siis nytkin aamusta iltaan, ja ensi kuusta lähtien joka toinen viikko kokonaan toisella paikkakunnalla).

Sanoin, etten jaksa jatkuvaa natinaa. Jos mun luokse tulee, se on sitten koti ja siellä käyttäydytään sen mukaisesti eikä vaan itketä muun perään koko ajan. Osallistutaan kodin hommiin ja ollaan paikalla mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon. Kun alkoi mussuttamaan siitäkin, että jos ei saa asua siellä missä tykkää, viettää siellä sitten muuten aikaansa! Sanoin, että siitä vaan, kunhan ottaa käärön mukaansa. Ja taas oli naama väärinpäin. Kahlitsen kuulemma.

Välillä mies sanoi, että sanoi keskeytyksenkin olevan parempi vaihtoehto kuin yhdessä oleminen. Siitä meni taas iso herne nenään. Minähän tämän lapsen pidän. Sanoin miehelle, että hän miettiköön haluaako olla osa perhetta ja jos, missä ja miten. Minä pysyn omassa kodissani seuraavat 4-5 vuotta. Se on mun aikaani ja mun mielenterveyden kannalta paras vaihtoehto. Kun kerran hoidan sen lapsen ja kodin pääosin yksin, mun sana on silloin painavampi. Mies toteuttakoon itseään sen jälkeen. Musta ei huono vaihtoehto vaihtaa 5 vuotta mun luona 40 vuoteen omalla paikkakunnalla. Jos ei tajua, olkoon.

Mitään ei sovittu, mutta antaa nyt ajan kulua. Ei me riidoissa nukkumaan menty. Kerrottiin toisillemme kovasti rakastavamme. Molemmat haluaa olla ja jatkaa yhdessä. Miten onkin sitten toinen juttu. Eikä se mies siitä vaavista oikeasti eroon halua. Kunhan kiukuspäissään päästee sammakoita. Pyysi anteeksi typeryyksiään.

Pitää laittaa jäitä housuihin. Onneksi itse tiedän mitä haluan. Tämän lapsen. Jos mies haluaa olla mukana, hemmetin hyvä. Jos ei, hänen menetyksensä.

 

[elli]

no hemmetti, minusta sinulla ON OIKEUS olla mukavuudenhaluinen kun SINÄ kerran tulet olemaan käytännössä yksin se, joka hoitaa lapsen ja kodin!!! Hei haloo. Pitäisikö sinun ruveta yksin perheestä huolehtimaan jossain maihdollisimman ankeissa ja askeettisissa oloissa??? Ja mies ""piipahtaisi"" aina silloin tällöin - sielläkin? Samahan se miehelle on missä piipahtaa? Jos ei kerta muuta tee?

 

[raskaana]

Niin on mustakin oikeus elää sellaista elämää, jossa mun on hyvä olla, varsinkin pienen lapsen äitinä ja hänen hyvinvoinnistaan vastuullisena.

Ei mies mua mihinkään laavuun ole viemässä, mutta itse käytti noita suihku ja sisävessa sanoja. Mua kieltämättä nauratti, vaikka huusinkin takaisin, että ne todellakin tarvitsen. Kai hän haaveilee edes mökistä siellä omassa paikassaan. Se sitten kai ilman noita mukavuuslaitoksia. Vietettäisiin kesä siellä pienessä kopissa koko poppoo hyttysiä läiskimässä, primuskeittimellä kokkailemassa ja peseydyttäisiin kerran viikossa ämpärissä. Ei taida olla tästä kaupunkilaistytöstä siihenkään.

Odottelen ennemmin sen oman talon rakentamista sitten myöhemmin. Siellä tulee olemaan sisävessa ja suihku