Yhteenmuutto ja asumiskustannusten jako

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja asukas x
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Oikeasti AP, nyt suhde poikki ja nopeasti!!! Mieshän on täysi sekopää, en ymmärrä miten voit vakavissasi edes MIETTIÄ häitä tai PERHEEN perustamista, haloo!!!

Et todellakaan muuta tämän hlön kanssa yhteen, vaan lopetat suhteen niin pian kuin mahdollista.
 
ap... alat vaikuttamaan jo vähän pölhöltä, kun kerrot että olet tuollaisessa suhteessa ja ihan vapaaehtoisesti! Meitä on moneen junaan, mutta siis se heijastaa kovasti millainen ihminen sinun on oltava jos miehesikin on tuollainen... Jos tuon valitset, niin todellakin omapa on elämäsi... Kääk...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Nykyinen asunto on 11 km/15 minuutin päässä työpaikalta, miehen asunto 30 km/50 min.

Tuota, kuinka hiljaa sä oikein ajat? Mulla menee 30km matkaan 20-25min. Ymmärtäisin jotenkin, jos tuossa lukisi 30min ja 50km, tosin silloin keskinopeus olisi 100km/h.

Kuten aiemmin sanoin, ja moni muu myös: ÄLÄ MUUTA SEN MIEHEN KANSSA YHTEEN. Ihan oikeasti. Niin järjettömiä juttuja kyllä nyt ettei ole edes tosi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Tässä on muutamia muitakin raha-asioihin liittyviä näkemyseroja, joista ei ole tullut kovin hyvä mieli. Puhuimme häistä ja kävi ilmi, että mies piti itsestäänselvänä että minun vanhempani maksavat ne. Sanoin ettei minulle taas tulisi mieleenkään pyytää pitkään omillaan asuneena aikuisena eläkeläisvanhempiani maksamaan. Miehen sanat tähän olivat kutakuinkin "koen itsekin höynäytetyksi". Puhuimme myös sormuksista ja siitä mitä haluaisin (kivellisen). Mies kertoi että hänen tuttavapiirissa jokainen maksaa oman sormuksensa. Sittemmin ajatus muuttui siihen suuntaan, että jos nainen saa koristeellisemman ja arvokkaamman sormuksen, pitää miehelle ostaa esim. parempi kello tai jotain ekstraa. Lopulta kanta muuttui niin, että molempien sormusten hinta pistetään puoliksi.

Minua rasittaa se, että tuntuu kuin toinen pitäisi minua jonain siipelevänä kiipijänä. Tähän ei ole mitään perustetta. Meillä on niin erilaiset käsitykset näistä asioista, että jokaisesta asiasta saa kovan väännön. Mies kokee myös, että koska minä haluan lapsen ja hän ei niinkään, tulisi minun ottaa pääasiallinen vastuu myös mahdollisen lapsen kuluista. En edes tiedä mitä hän oli ajatellut äitiysloman aikaisen elämän sujuvan. Mahdollisesti minun pitäisi ottaa lainaa tms.

Parempi kello tai muuta sellaista:)
Aina nämä hääriitit muuttuvat, eikö näistä voisi tehdä jo opasta, että osaa polkaista oikeaan aikaan ja tietäisi milloin otetaan samalla lusikalla ja milloin omilla. Miehestä tuntuu helposti sille, että viedään kuin litran mittaa:)

Mitä ap:n ongelmaan tulee, niin lienee kuvitteellinen.
 
Mies siis ei halua lapsia, mutta kompromissina ehdottaa tuollaista järjestelyä, jolloin hän on täysi mulkku. No voihan sen noinkin ajatella. Hän varmasti olisi kaikkein tyytyväisin siihen, että että hankkisi ollenkaan lasta.

Jos sinulle ei käy, että elätte yhdessä, mutta erillistaloudessa niin kannattanee erota. Uskonpa että mies on ihan samaa mieltä, hän nimittäin varmaan mielummin eroaa kuin muuttaa kanssasi todelliseen yhteistalouteen, jossa kumpaisenkin rahat ovat yhteisiä.
 
ap: "Nainen on ajatellut, että möisi oman rivitalonsa ja ostaisi puolet miehen omakotitalosta (puolikas olisi noin 100 000e). Miestä hirvittää, että talo on melkein maksettu ja yhtäkkiä siitä olisi taas puolet pankin. Jos tulee ero, hän joutuisi taas maksamaan asunnosta puolet."

Minua jäi häiritsemään tämä. Jos mies sijoittaa saamansa 100.000 euroa viisaasti, niin hänellä on melko varmasti enemmän omaisuutta ajan X kuluttua kuin pitämällä rahat jossain vanhassa, kulahtaneessa ja kuluvassa omakotitalossa. Jos hän haluaa ostaa puolikkaansa takaisin ajan X kuluttua, on hänellä siihen todennäköisesti rahat säästössä ja vielä jääkin. Omistusasunto ei ole mikään huippusijoituskohde ja, jos mies kerran on niin ahne ja pihi, niin vetoa tähän seikkaan ja saat puolikkaasi talosta.

Äläkä keskustele asiasta iäkkäiden eläkeläisvanhempiesi kanssa - heidän käsityksensä tällaisista asioista on vanhanaikainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kukunor:
Vaikka en mikään matemaattinen nero olekaan jäin ihmettelemään sitä, että jos ap laittaa oman rivarinsa vuokralle, niin kai hän siitä saa enemmän kuin tuon 500 euroa? Siis jos saa, niin eikö hänen asumiskustannuksensa kuitenkin laske?? Sanotaan nyt, että hän saisi tuon 1.000 euroa tai vaikka 800 euroa omastaan vuokratuloja ja maksaisi miehelle vuorostaan 500 euroa. Minun laskutaidoillani hänelle jäisi joko 500 euroa tai 300 euroa enemmän käteen kuussa.
!

Jos oikein tuon kirjoituksen ymmärsin, niin siinä on pari virhettä. Ensinnäkin ap maksaa omasta asunnostaan edelleen vastikkeen, mikä pitää vähentää vuokrasta. Sen jälkeen hän maksaa jäljelle jäävästä osasta veroa. Vuokratulohan on verotettavaa tuloa? Saamastaan vuokrasta hänelle jää aika pieni osa ja sillä ei varmasti kateta lainanlyhennyksiä tai omaa vuokraa. En siis oikeasti usko, että vastikkeen ja verojen jälkeen hänelle jäisi tuo 1000 tai 800 euroa.

Olisi hauska tietää, maksaisiko mies ap:ltä saamastaan vuokrasta veroa ;o)

Meillä vastaavassa tilanteessa asuntoon muuttanut puoliso maksaa molempien asuntojen vastikkeen eikä muuta. Ei ole tullut mieleenkään alkaa puolisolla mitään vuokria maksattaa. Omasta asunnostaan saamansa vuokratulon hän pitää itsellään, mikä hieman ärsyttää, mutta hän maksaa esim. vakuutusmaksuja vähän enemmän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillukka.:
Alkuperäinen kirjoittaja Vanha Noita:
ap: . Omistusasunto ei ole mikään huippusijoituskohde
Olen erimieltä. Viisas ostaminen ja myyminen tuo huomattavat voitot. Tämä ei ole mutua.

Te olette molemmat oikeassa, tai yhtä väärässä, mistä suunnasta kukakin haluaa asiaa katsoa. Harva sijoittaminen on yhtä riskitöntä, kuin asuntokauppa, siitä pitävät monet verovähennykset ja vastaavat tukitoimet huolta. Ja asuntoon sijoitettu raha tuo aina konkretiaa, täysin nollille ei sijoitus voi koskaan mennä. Toisaalta ainekset suurimpaan mahdolliseen katastrofiin ovat myös olemassa; jos elämäntilanteet vaihtelevat rajusti, voi alta mennä koko koti.

Mutta aloittajan asiaan: Suhteet yleensä alkavat, maksoi mitä maksoi, kaikkea ei voi suoraan rahaksi kääntää. Sama koskee eroja...
Siitä huolimatta kiihkeimmänkin rakkauden palossa on hyvä pitää järki päässä ja jonkinlainen oma selviytymissuunnitelma, mikäli asiat menevät toisin kuin toivottu.

Aiottu järjestely on aloittajalle epäoikeudenmukainen ja siihen suostuminen olisi typerää. Mikäli aloittaja tekee tämän '3 kuukauden testiasumisjakson 500 euron vuokralla', on aika ensinnäkin minkään asian selvittämiseen aivan liian lyhyt, toisekseen järjetön, koska vuokrasuhteessa miehen tulisi maksaa näistä tienaamistaan rahoista pääomavero, sen lisäksi vuokranantajan muut velvollisuudet...

Ja tähän kaikkeen vielä lapsi..? Eiköhän nelikymppisiltä ole jo muutenkin paras lapsentekoaika takanapäin ja lapset ne vasta kuluttavatkin rahaa.

Minä en usko, että kukaan edes täysin tosissaan kyselee tällaista, saati suunnittelisi tai olisi vastaavassa tilanteessa. Mikä lie mielikuvitustarina.
 
Muutamia kysymyksiä heräsi ap.lle:

1) Kannattaako myydä oma talosi, olisiko varmaa, että saisit siitä tällaisena aikana riittävän summan - ettet jää tappiolle?
2) Onko miehen talo niin hyvä investointi, että jos päätyisit ostamaan siitä puolet, se olisi kannattavampaa kuin nykyisen talosi pito/myynti?
3) Onko oikein, että vain sinä joustat, maksat, neuvottelet, sumplit? Mies esittää ukaasit kuin olisit joku ventovieras vuokralainen, ei niin, että suunnittelisitte oikeasti loppuelämän kestävää yhteiseloa.
4) Mies ennakoi kaikesta päätellen eroa, jos ensimmäinen huoli yhteenmuutossa on, että joutuuko hän taas ostamaan puolikkaan takaisin - kun eroatte ja sinä muutat pois?
5) Ovatko miehen asumiskulut (lainanlyhennys ym.) yhteensä nyt 1000 e kk, jonka tulisitte jakamaan 500e + 500e summiin? Vai maksaisitko asumisesta enemmän kuin mies?
6) Exälläni oli tapana jakaa ruokalaskuja niin, että "en syö näitä ja noita, en tykkää noista, en aio maksaa puolia kauppalaskusta. Maksa minun tupakkani ja kaljani, koska on kohtuullista, että jaamme kauppalaskun puoliksi niiden osalta" (minä en polta enkä juo). Pidä huoli, ettet ajaudu samaan jamaan...
 
Siis mies haluaa sinut sinne asumaan, jotta voi rahoittaa laajennusosan (kun hänellä ei muuten kerran ole siihen varaa...)

Minä neuvoisin myös, että myytte molemmat asuntonne ja ostatte yhteisen uuden, joka ei ole ollut kummankaan koti aikaisemmin. Muuten tunnet aina tulevaisuudessa asuvasi miehesi asunnossa jossa sinulla ei ole sanan sijaa.

Ja tätä suosittelen kaikille yhteenmuuttaville. Toisen koti on aina toisen koti eikä siitä tule koskaan täysin yhteistä.
 
Arvon kriitikoilta jää huomaamatta ap:n antamat tiedot suhteen "myrskyisästä" luonteesta ja miehen tilaa vievästä harrastuksesta.

Nythän on selvästi niin, että mies on arvaamaton ja jännittävä motoristi. Näin ollen on naiselle mitä arvokkainta päästä hänen jalkavaimokseen ja saada mies siittämään itselleen lapsi.

Ainahan yhteiskunta tukee ja rahoittaa väärin valinnutta naista, jos mies arvaamattoman jännittävästi - ja jopa oman ilmoituksensa mukaisesti - jättää velvoitteensa hoitamatta.
 
Olen itse asunut hieman samantyyppisen miehen kanssa kuin AP, joskaan hän ei ihan niin pihi ollut kuin AP:n mies. Kuitenkin asuimme omakotitalossa, joka oli miehelle äärimmäisen rakas. Se aiheutti heti alusta asti kitkaa suhteessamme. Kaikki hankinnat tapahtuivat siten, että tärkeysjärjestyksessä tuli aina ensimmäisenä talo enkä suinkaan minä. Esimerkiksi matkustelua tai mitään huvituksia ei tehty, koska niihin ei ollut rahaa. Minusta sitä tärkeysjärjestystä olisi voinut muuttaa edes hetkellisesti, mutta talo meni vuodesta toiseen aina ykköseksi. Vanhassa omakotitalossa kun on ihan aina kuluja (salaojen uusiminen, ikkunoiden uusiminen, katon vaihto, maalaaminen, sähköistyksen parantaminen, vesiputkien uusiminen, lämminvesivaraajan rikkoutuminen jne) ja jos haluaa kodin pitää kunnossa, niin niitä remontteja on tosiaan tehtävä vuosittain.

Näin jälkikäteen ajateltuna suhtemme olisi varmasti voinut paremmin, kun mies olisi osoittanut, että minäkin olen tärkeä ja että minuunkin pitää panostaa. Toisaalta asunto oli myös sellainen kiviriippa, että esimerkiksi pitkiin reissuihin ei olisi edes voinut lähteä, koska ei ollut ketään kastelemassa pihakukkia tai luomassa lumia. Samoin minä tiesin, että emme olisi koskaan voineet muuttaa minnekään sillä periaatteella, että oltaisi vähän katseltu maailmaa tai ainakin Suomea toisesta näkökulmasta, koska mies ei voinut edes harkita, että olisimme esim. vuokranneet talon vuodeksi ja muuttaneet vaikkapa maaseudulle.

Tästä kokemuksesta oppineena olen oppinut arvostamaan sitä, että puolisoilla pitää olla omat rahat. On nimittäin tosi raskasta, jos toinen arvostelee koko ajan sitä, että mihin minä käytän rahojani ja onko esimerkiksi huulipuna tai uusi paita ollut järkevä sijoituskohde. Kun kumpikin kerran ansaitsee rahaa, niin molemmilla pitää olla oikeus tehdä myös jotakin ns. turhaa varsinkin, jos muuten tulee hoidettua ne yhteiset kulut eikä se "tuhlailu" ole pois siitä, etteikö maksaisi lainanlyhennyksiä, sähkölaskuja jne.

AP: Minä en muuttaisi yhteen miehen kanssa. Jatkaisin seurustelua, jos suhde on muuten hyvä, mutta en sekaantuisi mieheen millään tasolla taloudellisesti. Toisaalta onko seurustelusuhteen jatkaminenkaan järkevää, jos mies ei voi viedä sinua syömään, koska kotona uunimakkara ja perunat ovat halvempia tai jos kaikki mitataan rahassa. Miehesi osoittaa olevansa erittäin jääräpäinen, joten miten kuvittelet, että saisit muissakaan asioissa käännettyä hänen päätänsä. Mies ei edes yritä ymmärtää sinun näkökantaasi. Pakene niin kauan kuin vielä voit.
 
On asiasta juteltu ja varmasti jatketaan juttelua. Tällä hetkellä kannat ovat hyvin kaukana toisistaan, mutta luotan siihen, että hän itsekin ymmärtää ettei tämä näin voi mennä. Mies on osoittanut pikkuhiljaista "järkeistymistä" monessa muussakin asiassa, johon on suhtautunut aluksi jäykästi :)

Nyt on kuitenkin tilanne se, ettei mies haluaisi enää myydä puolikasta asunnostaan lainkaan. Hän haluaisi että maksaisin vuokraa JA osallistuisin asunnon laajennukseen. Sellaiseen järjestelyyn ei kukaan tietenkään lähtisi, koska ei olisi mitään järkeä remontoida tai rahoittaa vieraan vuokra-asunnon arvonnousua. Vaikka en osallistuisi näihin laajennuksiin lainkaan tai koskaan pistäisi tikkua ristiin asunnon kunnon tai viihtyvyyden eteen, ei tuo silti ole missään määrin järkevä ratkaisu. Vuokranmaksu on hukkaanheitettyä rahaa, joka ei tule näkymään koskaan missään. Jos ero joskus vuosien päästä tulisi, olisin vailla asuntoa ja omaisuutta. Sellaiseen opiskeluaikaiseen irtolaiselämään en ole valmis enää tässä elämänvaiheessa siirtymään. Vaikka en eroon usko, en asettaisi itseäni niin turvattomaan asemaan. Toisekseen eihän se olisi koskaan oma koti enkä minä mikään tasaväkinen puoliso.

Uskoisin että itsekin ymmärtää ajan kanssa ettei ehdotus ole millään lailla elinkelpoinen oikein kenellekään. Monista muista asioista ollaan kuitenkin päästy nyt tosi kivasti yhteisymmärrykseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
On asiasta juteltu ja varmasti jatketaan juttelua. Tällä hetkellä kannat ovat hyvin kaukana toisistaan, mutta luotan siihen, että hän itsekin ymmärtää ettei tämä näin voi mennä. Mies on osoittanut pikkuhiljaista "järkeistymistä" monessa muussakin asiassa, johon on suhtautunut aluksi jäykästi :)

Nyt on kuitenkin tilanne se, ettei mies haluaisi enää myydä puolikasta asunnostaan lainkaan. Hän haluaisi että maksaisin vuokraa JA osallistuisin asunnon laajennukseen.

Sain melkein rytmihäiriöitä, kun luin tätä ketjua!
Jos mies on "vanhapoika", eikä ole koskaan asunut naisen kanssa, viihtynyt harrastuksensa parissa ja nököttänyt talossaan yksin tähän saakka, silloin näitä hänen "asumisjärjestely-kustannusten" jaottelua voi ymmärtää - MUTTA EI HYVÄKSYÄ!

Ja tilannehan näyttää vaan pahentuvan: "ei halua myydä puolikasta, vaan haluaa vuokraa JA maksunaisen laajennukseen!" HALOO! Kuinka kauan, sinä ap., viitsit edes neuvotella asiasta tuollaisen hyväksikäyttäjän kanssa? Vaikka mies jossain asiassa tulisikin nimellisesti vastaan, niin ei se hänen kokonaismotiivejaan mihinkään muuta. Jos ihminen on noin ahne ja pihi ja parisuhdetta ymmärtämätön, niin pysyköön yksin. Ja se mahdollisen lapsen kustannukset... ei voi olla totta!

Olen niin sanaton - eetä en sano enää mitään muuta kuin: HERÄÄ NAINEN!
 
Ihmettelen sitä, etteikö omien vanhempien kanssa voisi jutella raha-asioissa. Itse ainakin olen saanut järkeviä näkökantoja omilta vanhemmiltani, kun olen ostanut asuntoja ja jopa käynyt joitakin asuntoja katsomassa isäni kanssa, koska hän osaa arvioida paremmin esim. remonttien hintoja ja rakenteellisia seikkoja (esim. tulossa oleva putkiremontti) sekä sitä, onko asunto järkevän hintainen kyseisellä asuntoalueella jne.

Omat vanhempani ovat olleet korvaamattoman iso apu oman avioeroni jälkeen ei pelkästään taloudellisesti, vaan nimenomaan henkisen tuen vuoksi. Sen vuoksi tuntuu oudolta, etteikö elämän isoista asioista voisi jutella omien vanhempiensa kanssa.

AP:n tapauksessa hänen vanhempiensa ehdotus siitä, että AP ja hänen miesystävänsä muuttaisivat vähäksi aikaa yhteen on ehdottomasti järkevä ratkaisu. Ei kai kukaan muuta suoraan yhteen niin, että kyseessä olisi heti yhteinen omistusasunto? Jos miettii AP:n tilannetta, että hän myisi oman asuntonsa ja maksaisi siitä välittäjälle palkkion. Uuden asuntolainan (miehen asunto) nostamisesta aiheutuu puolestaan luoton järjestelykuluja. Jos yhteiselämä ei sujukaan, niin sitten pitäisi taas sopia siitä, että lunastaako mies AP:n lainaosuuden ja jos ei lunasta, niin miten saadaan myyntiprosessi käyntiin, jotta AP saa rahansa irti asunnosta. Sen jälkeen taas uuden asunnon etsintä, varainsiirtoverot ja uudet luoton järjestelypalkkiot yms. Lyhyesti sanottuna hurjasti hommaa ja aivan mielettömästi turhia kuluja, jotka pahimmillaan ovat siis tuhansien eurojen kuluja, kun jos alunperin olisi pitänyt oman omistusasuntonsa, niin niilläkin tonneilla olisi sitä omaa lainaa lyhentänyt tosi mukavasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
On asiasta juteltu ja varmasti jatketaan juttelua. Tällä hetkellä kannat ovat hyvin kaukana toisistaan, mutta luotan siihen, että hän itsekin ymmärtää ettei tämä näin voi mennä. Mies on osoittanut pikkuhiljaista "järkeistymistä" monessa muussakin asiassa, johon on suhtautunut aluksi jäykästi :)

Nyt on kuitenkin tilanne se, ettei mies haluaisi enää myydä puolikasta asunnostaan lainkaan. Hän haluaisi että maksaisin vuokraa JA osallistuisin asunnon laajennukseen. Sellaiseen järjestelyyn ei kukaan tietenkään lähtisi, koska ei olisi mitään järkeä remontoida tai rahoittaa vieraan vuokra-asunnon arvonnousua. Vaikka en osallistuisi näihin laajennuksiin lainkaan tai koskaan pistäisi tikkua ristiin asunnon kunnon tai viihtyvyyden eteen, ei tuo silti ole missään määrin järkevä ratkaisu. Vuokranmaksu on hukkaanheitettyä rahaa, joka ei tule näkymään koskaan missään. Jos ero joskus vuosien päästä tulisi, olisin vailla asuntoa ja omaisuutta. Sellaiseen opiskeluaikaiseen irtolaiselämään en ole valmis enää tässä elämänvaiheessa siirtymään. Vaikka en eroon usko, en asettaisi itseäni niin turvattomaan asemaan. Toisekseen eihän se olisi koskaan oma koti enkä minä mikään tasaväkinen puoliso.

Uskoisin että itsekin ymmärtää ajan kanssa ettei ehdotus ole millään lailla elinkelpoinen oikein kenellekään. Monista muista asioista ollaan kuitenkin päästy nyt tosi kivasti yhteisymmärrykseen.

Vaikutat fiksulta, järkevältä ja myös vahvalta, kun kyseenalaistat miehen aika erikoiset mielipiteet. Toivon teidän saavan asiat sovittua. Pidä tosiaan puolesi. Kun asiat selvitetään ja sovitaan perinpohjaisesti nyt, niin ei tarvitse enää myöhemmin vatvoa. Kaikkea hyvää teille (ja erityisesti sinulle)!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ------------:
Vaikutat fiksulta, järkevältä ja myös vahvalta, kun kyseenalaistat miehen aika erikoiset mielipiteet. Toivon teidän saavan asiat sovittua. Pidä tosiaan puolesi. Kun asiat selvitetään ja sovitaan perinpohjaisesti nyt, niin ei tarvitse enää myöhemmin vatvoa. Kaikkea hyvää teille (ja erityisesti sinulle)!

Lisään vielä, että henkilökohtaisesti olisin lähtenyt vastaavassa tilanteessa kävelemään. Isäni joskus sanoi, että älä puutu suuntaan tai toiseen kenenkään suhteisiin, mutta ehkä silti kehottaisin sinua harkitsemaan samaan.
 
Ilmeisesti kyseessä on ns. parempi kuin ei mitään -tapaus. Eli ukko on saatu ja nyt on viimeinen mahdollisuus saada perhe. Ihan sama, miten ukko kohtelee, kaikki niellään loppujen lopuksi. Pidetään kiinni kynsinhampain siitä miehestä, joka ei ole minkään arvoinen. Yritetään saada lapsi, kun biologinen kello ilmoittaa, että nyt tai ei koskaan. Vaikka mies ei ole edes kiinnostunut lapsesta.

Hieno homma, kerrassaan. Suhteen onnistumismahdollisuudet senkun vaan nousevat.
 
Tosiaan jos kyseessä on vanhapoika jolla ei ole aiempaa kokemusta yhteisasumisesta, ehdotukset ymmärtää - mutta kuten täällä todettiin, EI VOI hyväksyä. Ymmärtääkö mies, jos esität tilanteen hänelle käänteisenä: hyväksyisikö mies sen, että muuttaisi sinun luoksesi vuokralle, osallistuisi talon ylläpito- ja remonttikuluihin, mutta ei omistaisi mitään oikeuksia taloon eli ei kartuttaisi omaa omaisuuttaan lainkaan siinä asuessaan? Eli onko kyse vain siitä, ettei mies tajua näkökantaasi? Vai tajuaako hyvinkin, ja haluaa vain hyväksikäyttää??

Taloasiaakin polttavampaa minusta on, että ap vaikutat haluavan lapsen ja mies ei. Eli jos lapsi joskus enemmän tai vähemmän suunnitellusti tulee, todennäköisesti sekä hoito että kulut jäävät ap.n kontolle kokonaan "koska enemmän halusi lasta". Ihan kuin lapsen voisi jotenkin punnita tai mitata prosentteina... sehän on olemassa oleva ihminen, ei mikään omistusosuuskappale.

Jos jaksat olla kärsivällinen ja mies on ennenkin taipunut lopulta tajuamaan sinunkin näkökantasi, toivotan lykkyä matkaan. Mutta mieti ap tarkasti, milloin vielä kannattaa jatkaa ja milloin luovuttaa. Menetätkö kenties kyseisen miehen kanssa sekä rahasi että itsekunnioituksesi lopulta, ja ehkäpä myös mahdollisuuden onnelliseen lapsiperhe-elämään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Monista muista asioista ollaan kuitenkin päästy nyt tosi kivasti yhteisymmärrykseen.

Ihmetyttää vaan että mistä... Siis vaikka tiskivuoroista tai kumman sohva pidetään?

Tärkeysjärjestyksensä kullakin..
 
Jos mies ei suostu "päästämään" ap:tä asumaan ilman vuokranmaksua, entäs jos kokeilisitte yhteisasumista ap:n kodissa? Eli voisiko mies muuttaa taloosi vaikka pariksi-kolmeksi kuukaudeksi, näkisitte lähteekö arki yhtään sujumaan?

On ihan TOLKUTON riski heti myydä oma pois ja muuttaa toisen asuntoon (ja vieläpä haluta ostaa puolikas itselle), kun ette tosiasiassa ollenkaan tunne toistenne arkiminää ja yhteisasumiskäytäntöjä. Älä hyvä ihminen hypi suin päin suohon. Niin muutkin yhteiselonsa aloittavat, yhteisasumista "harjoitellen" tavallisesti vuokra-asunnossa, ja joskus sitten ostetaan se yhteinen, kun suhde ihan tosissaan vakiintuu.
 

Yhteistyössä