Wish a Baby 37

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Keiju80
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Keiju oli ehtinyt ensin..
Täytyy kyllä sanoa, että rauhallisin mielin olen, jotenkin vaan on niin erinlainen olo kuin normaalisti ennen menkkoja. Olen aina kuvitellut, että sen sitten vaan tietää kun on raskaana ja nyt on juuri sellainen olo. Voihan olla tietysti jotain muutakin. Ovis oli tuntemusten ja limojen mukaan siinä kp 10-12 eli sen suhteen ei kait pitäisi myöhässäkään olla. Mutta jännäilen täällä edelleen..
 
Huomenta tulin toivottamaan ja *vikittelee samalla Limeetä ja Meiramia kyytiin* !

Olitte niin paljon kirjoitelleet, että en millään muista nyt kaikkea, tai oikeestaan kun kävin jo eilen lukasemassa teidän kuulumiset ja nyt ei kerta kaikkiaan silmät pysy auki kertausta varten :/ . Tuli nukuttua ruhtinaalliset viitisen tuntia; poika päätti herätä viideltä! Ja ite olin vasta kahentoista aikaan nukahtanut. Mukava päivä siis tiedossa, viiteen asti töitäkin. Voi olla, että tulee tänään mentyä aidan matalimmasta kohdasta..

T. edelleen suht oireeton Omppu :I (ei siellä varmaan mitään olekaan!)
 
Hyvää alkanutta viikkoa!

Sieltä se maanatai taas tuli *huoh* miksi aina ei voi olla viikonloppu... Taas teki aamulla niiin tiukkaa lähtä töihin, että huh huh.

Mukavasti täällä ollut viikonloppunakin säpinää :)
Ja vautsi Thelma kun kävit ihan muilta mailta asti muistamassa meitä, ihanaa :)

Eiköhän Ompullekkin oireita vielä ilmesty :) Älä huoli! Sullon kyllä ollu lyhyt yö, mutta koitahan jaksaa.

öööööh, tulipas ihan ajatus katkos kun ei näe tuonne toiselle sivulle nytte olleskaan, että mitäs siellä olikaan kirjoiteltu...
Pitää palata vähän myöhemmin takaisin astialle, kun on vielä kertaalleen käynyt selaan läpi viikonlopun kirjoitukset...

Omaan napaan nyt sen verran, että kiitos vain peukuista ja vr lipuista ja kaikista, mutta eipä tässä kuitenkaan olla plussa puolelle siirtymässä :( Sunnuntaina täti sitten saapui, että se siitä. Mutta eipä se suuri yllätys oikeestaan ollut, kun kokoajan oli mielessä että kun ei tuntunu sitä ovista, niin että eihän sitä ees vois olla raskaana. Mutta kyllähän tuossa toiveet taas kerkes silti kamalan korkealle... mutta tosiaan kp2 ja nyt sitten vain odottelen sitä lääkäri aikaa, joka osuu nyt sitten... öööh... *hakee kalenteria* kp 11sta.

Olette ihania :)
 
Voi Meirami, mäkin niin liputin sun oireiden puolesta. Iso lohtuhali kamulle *rutistaa niin että kylkiluut paukkuu*. Onneks sulla on nyt pian se lääkäriaika, ja osuupa vielä sellaisen kp:n kohdalle, että ultralla voi tiirailla kehittyivä munasoluja :) Jaksamista!

Limeen jännäilyjä siis vielä seurataan. Oviksesta ainakin tuntuu olevan hyvästi aikaa, että peukut ylös vaan! Pakko sun on kohta testata, että mars mars testikauppaan siitä. Kyllä sille miehelle voi sit puhelimessakin kertoa :) Ei vaan, testaat tietty sit kun siltä tuntuu. Tänne vaan kaivattais niin kovasti lisää plussia!

Mä soittelin äsken sille mun lempparigynelle (aah, huomatkaa ironia mun äänessä). Siitä kilpirauhaskokeesta minkä se määräs otettavaksi. No, tulos oli normaali, joten ei ainakaan siitä pitäisi johtua mun kiertohäikät. Ei se edelleenkään pitänyt mun ongelmia niin suurina, että kannattais sen enempää lähteä tässä vaiheessa tutkimaan. Tuota edellistä tuhrua/ 14 pv:n kiertoa se ehdotteli vaan ovisvuodoksi. Siis OVISVUODOKSI! Oliskin ollut, mutta kun ei ovista näkynyt :( Kaipa tässä täytyy vaan lekurin sanoja uskoa ja odotella. "Täytyy vain olla aktiivinen" ja palataan asiaan ensi vuonna. Plääh *näyttää kieltä*. Katotaan nyt... Nyt on ihan ok mieli, mutta tädin rynnätessä paikalle oon varmaan taas varaamassa lääkäriaikaa ;D

Mutta nyt taas hommiin... Aurinkoa päiväänne wab-kamut =)
 
Pikaisesti vaan tulin nostamaan meidän ketjua ylemmäs etusivulla! En nyt ehdi kovasti mitään kirjottaa. Missä kaikki on?!?!

Meirami: mä oon tositositosi pahoillani sun puolesta! Ärsyttävä ääliö tuo täti, kun ei sitten millään ymmärrä, etteihän sen sun luokse pitänyt tulla!!! *Rutistaa kamua lohduttavasti ja kuiskaa: kohta on sun vuoro, ootas vaan.*

Limeelle edelleen peukut pystyssä! bd bd Saispa Omppu sinusta kaverin toiselle puolelle!!!

Nyt pitää mennä!
 
Ai joo! Sitä piti kysyä, että miks tuo kilpirauhaskoe otetaan näissä vauvayhteyksissä? Mihin se vaikuttaa?? Mulla on kai taipumusta kilpirauhasen liikakasvuun...

Nyt pitää jo kiitää!! :)
 
Maanantaita!

Meiramille pahoittelut tädistä. *lohturutistus*

Limee ja Riina, mikä on tilanne? bd bd

(minäkö muka kirjoitan vain yhden lauseen kappaleita??) =)

ON: Kp 1. Eli viime kierron pituus oli 29 päivää. Taitaa olla meikäläisen ennätys. =) Ja tosiaan alkoi heti kunnon vuoto, eikä sellaista ihme tuhrua kuin viime kierrossa.

Nyt on aivot jotenkin jumissa, ei tule mitään järkevää tekstiä sitten millään. Vaikenen siis. Hedelmällistä viikkoa! =)
 
Hih, tänään taitaa itsekukin olla hiukan jumissa :D

Parin päivän tauko tulee mulle taas kirjoitteluihin, joten torstaihin sitten vain :) Koittakaahan jaksella,

Ja Limeelle peukuttelen kovasti!!! Toivottavasti sä kuitenkin pääsisit Ompun kaveriksi :)
 
Täälläpäs on ollut ytimekästä porukkaa liikkeellä. ;)

Elikä aurinkoista viikon alkua kaikille minunkin puolesta! Ei tosiaan olis huvittanu lähteä tänään töihin, vaan olis se kullan kainalossa makoilu ollu paljo mukavampaa. Mulla työpäivät muuttuu kokoajan vaan kauheammaksi, tuntuu et täällä Etelä-Suomessa kaikki lapset kärsii jostain adhd:sta tai muusta käyttäytymishäiriöstä! Tänään olin taas uudessa luokassa sijaisena ja tätä menoo joudun saikulle ennen kun ees nään sitä tulevaa omaa luokkaani. Siellä jengi vaan juoksee ympäriinsä eikä kuule/näe yhtään mitään. Siis aivan sekopäätouhua! Ei tällästä ollu pohjosessa... *tirauttaa kyyneleen ja kaipaa niin kovasti takaisin Lappiin* Ei tää kehäkolmosen seutu oo mun paikka! :/ :/ :/

No mutta, ei auta itku markkinoilla. MEIRAMILLE tosi isot pahoittelut tädistä! :( Harmi, että se eksyi sun luo kaikista peukutuksista huolimatta. *rutistaa Meiramin yhteishaliin muiden wab-siskojen kanssa* Mutta tästä on suunta vain ylöspäin, eikös vain? Ja onneksi pääset pian lääkäriin.

Riikalle onnittelut mukavan mittaisesta kierrosta:) Toivottavasti se vakiintuu tuollaiseksi. Olikos sulla vielä kauan töitä jäljellä? Miten olet jaksanu?

Kovasti peukkuja Riinalle ja Limeelle eli tulkaas pian kertomaan, missä mennään!:)

ON: Testasin eilen ekaa Advancen ovistikkua (tänään kp12) ja negahan sieltä tuli TIETYSTI. Alan jo asennoitua siihen, etten koskaan nää kahta kunnon viivaa ovis- (enkä ehkä raskaus-?) testissäkään. :( No, pitää huomenna koittaa paremmalla onnella.

Mullakin on aivot jumissa, parasta vetäytyä takavasemmalle...

Illanjatkot!
 
Iltaa!

Viivi: kilpirauhasen vajaa-/ liikatoiminta voi ainakin aiheuttaa kuukautishäiriöitä ja siten vaikeuttaa raskaaksi tuloa. Se vaikuttaa hormoneihin jotenkin... En tuon tarkemmin tiedä.

Kurja kun PP:lle sattui taas villi luokka! Kyllä sä sitten sun oman luokan saat pidettyä kurissa *yrittää tsempata kamua kestämään etelän kauhukakaroita*. Kun muutin tänne opiskelemaan, niin mullakin oli sellainen tunne, että täällä lapset on paljon villimpiä ja jotenkin vähemmän auktoriteettia kunnioittavia kuin siellä maalla mistä olen kotoisin. Ehkä onkin. Jotenkin se vaan tuntuu pahalta kuulla ekaluokkalaisen suusta jotain v-sanoja ym. Me ei kasvateta sit omista lapsistamme sellaisia - eihän? :)
Kivasti sulla PP tuntuu kuitenkin töitä riittävän! Ja kyllä se ovistikku sulle vielä kahta viivaa näyttää, tikuttelet vaan ahkerasti!

Hyvä kun Riikan kierrot vaikuttaa taas normaaleilta, siitä on hyvä lähteä kun aloitatte vauvayrityksen!

Mä en näköjään pysty olemaan lyhyt ja ytimekäs, vaikka muut näyttää sillä linjalla olleenkin tänään ;) Tuli vielä mieleen yks kysymys muille ex-pilleristeille: Joskus aiemmin puhuttiin iho-ongelmista pillereiden lopetuksen jälkeen, niin nyt kyselen, että onko teillä jo finnit rauhoittuneet ja missä vaiheessa alkoi tilanne parantumaan?
Mulla siis nyt 9kk pilsujen lopettamisesta, ja vasta ehkä viimeisen kuukauden-parin aikana on alkanut helpottamaan. Ei iho vieläkään ole siinä kunnossa kuin pilleriaikaan, mutta pahimmat paiseet on laskeneet. Sellaista pientä näppyä ja epätasaisuutta on yhä, varsinkin otsassa. Lähteeköhän ne koskaan... :/ Aattelin vaan kysellä, jos vaikka kuulis jotain rohkaisevia kokemuksia! Masentavaa tämä näppynaamana olo, kun iho on huonommassa kunnossa kuin teininä!

Mutta nyt taidan antaa tilaa muiden jutuille.. Palaillaan taas!
 
Jeee!! tänään saatiin kone takasin ja täällä taas...oon vaan aika pihalla täst ketjusta nyt, niin paljon oli luettavaa...

Meiramille suuren suuri lohtuhali!! jaksamista! kyllä ketutus taas hetken päästä laantuu ja voi taas nostaa päätä kohti uutta yritystä!! :)

Mikäs limeellä tilanne? tule äkkiä kertomaan!! ++++++++++++++

Keijulla ollut sitten ihmegyne! ovisvuotoa...huh huh...noh, joo...

G: Jolulahjoja ei vielä ole täällä suunniteltu, meinaa jäädä aina aika viimetinkaan tuo lahjojen hankkiminen...

ON: jeps, eli kp 24 menossa täällä...jah tuossa äsken vessassa käydessäni tuli paperiin pyyhittäessä limaista verta hiukan, eikä mitään muuta...noh, tämä on kyllä jo tädin koputtelua...ei kyllä ole toivoakaan mielessä, odottelen jo tätiä...olen jo asennoitunut siihen että en tule raskaaksi ilman lääketieteen apua...näin sanoo masis tikru..sori tytskät, mut iskenyt tosi masis tän vauvajutun takii, ei täst tuu kuiteskaan mitään...:( alavatsaa nipistellyt tasasin väliajoin...:(
 
Terve mieheen ja naiseen taas..

Tää on taas elänyt viikonlopun nettipimennossa kun porukoiden masiina oli rikki.. se on jännä miten tähän internetin ihmeelliseen maailmaan jää jumiin heti, kun se saapuu.. :) hyvin pärjättiin tää syksy ilmankin, mutta nyt polttelee aina kun kotiin tulee.. ja kouluhommiakin pitäis illalla ainakin joskus saada tehtyä.. blaah..

Ja opehommia.. tossa just korjailin noiden armaiden kakkosluokkalaisten kirjoitelmia ja vatsa väärällään nauroin niiden jutuille.. julmaa, mutta ne on sitte niin suloisia.. :) Mulla myös esi- ja alkuopetus ollu sivuaineena silloin kun lastentarhanopeks opiskelin (mulla siis myös semmoinen ammatti takataskussa, en muista kerroinko jo kesällä) ja sen puolesta nuo pienoisetkin on tullut tutuksi.. Kyllä mä itse toisaalta haluaisin päästä pienille opeks, mutta toisaalta haluan jossain vaiheessa myös 5-6 luokkia opettaa, kun yhdessä harjottelussa olin ja niiden kanssa on niin paljon toisaalta helpompaa.. ne osaa jo käytännön hommat, ja jos luokan henki on hyvä, ni se on aika helppoa.. mutta sitte jos on luokka täynnä murkkuja, ni sitte ei oo ihan niin kiva.. :)

sitten tohon ohimenneeseen "koska valmis vauvalle" - keskusteluun.. ihmisen mieli on tosiaan aika kumma, kun sitä niin toivoo, että pian olis jo oma nyytti kainalossa ja joka kuukausi elättelee pieniä toiveita, josko joku siimahäntä olis jostakin päässyt pujahtamaan, vaikka ei vielä suoranaista yritystä olekaan.. sitten kun on aika tädin tulla, eikä heti näy, iskee pakokauhu.. mitä jos sittenkin.. apua, ei me olla valmiita.. ja sitä rataa.. mutta kyllä mä silti tiedän, että oltais, jos niin kävis.. sitä vaan tuppaa panikoimaan aina ja kaikesta.. :)

Tsemppiä kaikille jännääjille, täällä pidetään pottuvarpaitakin pystyssä teidän puolesta!!! :)

ja mukavaa viikonalkua kaikille!
 
Huomenta!

Pikisesti tilanne tietoja. Juuri tuli testi tehtyä ja edelleen näyttää negaa. Predictor nimisellä testillä testasin, mikä on minulle ihan uusi tuttavuus. Onko kenelläkään tietoa mikähän siinä mahtaa olla herkkyys? En löytänyt sitä paketista vaikka kuinka yritin katsoa. No edelleen täällä jännäily jatkuu. Palaan myöhemmin takaisin..
 
Aargh, kyllä Limeä nyt pidetään jännityksessä! Ja meitä muita samalla ;) En tiedä Predictorista valitettavasti tarkemmin, apteekistako sen ostit? Onhan siinä raskaushormonitason nousussa yksilöllisiä eroja, että joillain näyttää plussaa vasta tosi myöhään. Peukutus siis jatkukoon!!

Voi Tikru, älä nyt vielä masennu! Vaikka tiedän kyllä tunteen, kun ekat tuhrut tulee paperiin... *rutistus kohtalotoverille*. Mites se lääkkeet mitä sieltä gyneltä sait? Olikos ne Primoluteja? Niin missä vaiheessa sä alat niitä napostelemaan? Onko sekin joku keltarauhasvalmiste vai mikä? (Hui, tulipas monta kysymystä!) Kokeile nyt niitä jonkun aikaa, voihan olla, että ne vaikuttaa vasta seuraavassa kierrossa. Mä pidän sullekin peukkuja, että täti häipyis sun ovelta koputtelemasta!

Eipä sit muuta tähdellistä... Tänään pitäis saada gradua hyvin aikaan, kun oon loppuviikon töissä, blaah. Mukavat päivänjatkot =)
 
Päivää!

Keiju kyseli pillereiden jälkeisistä iho-onglemista. No, minä jätin e-renkaan pois noin 8 kk sitten. Välillä iho oli paljon pahempi, sitten taas parempi ja nyt taas kukkii. Ja noita vaihteluita on siis myös pidemmällä aikavälillä kuin yhden kk-kierron aikana. Ensin mulla kukki otsa ja ohimot. Sellaisia ihonalaisia valkoisia pahkuroita, joista jokunen kypsyi kunnon finneiksi. Nyt otsa on alkanut rauhoittua ja pahkurat hävinneet jonnekin, mutta leuka- ja suupielet on täynnä niitä pahkuroita. Olen yrittänyt kuoria ja puhdistaa ja toisaalta myös kosteuttaa ja olla liikaa pesemättä ihoa. Tuntuu ettei tähän auta mikään. Iho on pintakuiva, ehkä finnit ei sen takia pääse puhkeamaan. Tosi rasittavaa. Naama on kuin teini-ikäisellä, vaikka 3-kymppiä lähestyy jo uhkaavasti... Kunhan saan aikaiseksi, menen kosmetologille. Ehkä sieltä saa myös ihonhoitovinkkejä.

Töitä näyttäisi olevan joulunalusviikolle asti. Mutta voi olla että ei ole niin pitkään. Olen siis hlöstövuokrausfirman kautta töissä, ja hommia piisaa juuri niin kauan kuin asiakasyrityksellä on tarvetta. Toisaalta hyvä, jos jatkuu niin pitkään (alunperinhän piti loppua jo marraskuun loppuun). Mutta toisaalta ei. En oikein jaksa vuorotyötä, yhteinen aika miehen kanssa jää vähiin. Työhön sinänsä olen jo tottunut, ja päivät menee melko kivuttomasti. Ehkä sitä jaksaa vielä 5 viikkoa pinnistää, saa ainakin joululahjarahat. :)

Niin, jossain välissä pitäisi ehtiä ne joululahjatkin hankkia. Eli jouluG: En ole suunnitellut saati hankkinut vielä yhtään mitään. En yleensäkään hirveän aikaisin jaksa niitä miettiä, vaikka lahojen ostaminen/tekeminen onkin ihan kivaa puuhaa.

Limeelle peukutus jatkuu. En osaa minäkään auttaa tuon Predictorin suhteen. Mutta bd bd. Tikrulle pahoittelut tuhruista. Toivottavasti täti tajuaa pysyä poissa.

Huh, luulin jo hävittäneeni koko tekstin. Pudotin hiiren lattialle, ja samalla siitä painui joku nappula ja sivu päivittyi ja koko meikäläisen sepustus katosi kuin tuhka tuuleen. Onneksi sain sen vielä kaivettua takaisin. Mikä menetys se olisikaan ollut... :D
 
KÄÄK!!! Mä olin ihan varma, että nyt täällä on varmasti ihan kauhiasti tekstiä ja luettavaa... MISSÄ TE KAIKKI OLETTE?!?!?

Limelle edelleen peukut pystyssä, hyvä ettei tätiä näy negatesteistä huolimatta!! Jospa se siitä kohta muuttuis plussaksi!! bd bd bd *peukuttaa ihan hulluna ja keskittyy silmät tiukasti kiinni rutistettuina lähettämään plussasäteitä Limen suuntaan*

Pp:llä oli ollut aika hurja työpäivä taas...Voimia!
Totta on kyllä varmasti, että etelän ja pohjoisen lapsissa on melkoisesti eroa. Etenkin kun sun vertailukohdat on molemmat aivan eri "päistä" Suomea.

Mä olin joku aika sitten kuuntelemassa Jari Sinkkosen luentoa lasten levottomuudesta. Sinkkonen puhui (tästäkin) aiheesta tosi hyvin ja valaisevasti. Pointtina oli aika pitkälti se, että lapsia kuormitetaan monilla tavoin ihan liikaa nykyään: Liian vähän unta, levottomat/sekavat/turvattomat kotiolot, runsas telkkarin katsominen, tietokoneen yms. pelaaminen, vauhdikas ja vaativa elämänrytmi.
Liian usein kuulemma nykyään leimataan lapsi ADHD:ksi ja yritetään hoitaa terapialla tai jopa lääkityksellä, vaikka asiaan auttaisi parhaiten ihan normaalit elämäntapamuutokset ja tilanteen rauhoittaminen.
Mä olen sitä mieltä, että etenkin pk-seudulla lastenkin (ei tietenkään kaikkien) elämä on melko hektistä: vanhemmat luo uraa ja aikaa lapsille on vähän. Lasten elämä on kiireistä, esim. pitkät hoitopäivät ja harrastuksia paljon. Tai sitten vanhemmilta on vanhemmuus hukassa ja lapsi on turvaton omassa kodissaan. Mä tunnen henk.koht. muutaman pk-seudulla asuvan n. 5-vuotiaan lapsen, joilla on joku harrastus jokaiselle arki-illalle ja jotain vielä viikonloppunakin! Huh!
Ja Sinkkosen mukaan lapsen keskushermosto kestää vähemmän ärsykkeitä kuin aikuisen, koska ei ole vielä täysin kehittynyt... Vaatimukset on siis nykyään kovat, pienestä pitäen.

Sori, tuosta tuli tosi pitkä selostus, mutta aihe on mun mielestä niin mielenkiintoinen ja ajankohtainen! Liittyyhän se meihinkin, miten me osataan välttää tuollainen elämänrytmi (tulevien) omien lasten kohdalla?

Tuon paasauksen naputteluun meni sen verran aikaa, etten nyt jaarittele tämän pidempään, vaan lähden lenkille (tosi pitkästä aikaa!), kun vielä riittää hetkeksi päivänvaloa! :)

Palaillaan!
 
IHANAA, tänne on tullut muitakin tänään! :D Mä oon pitkin päivää käynyt kurkkimassa, mutta on ollut niin hiljaista että.

Unohdin joskus vastata tuohon joululahjaGEEHEN, joten tässäpä tulee: Miehelle olen jo ostanut lahjan, ja pari muuta lahjaa on tekeillä, mutta suurimmasta osasta ei ole vielä hajuakaan. Lahjojen miettiminen ja shoppailu/ tekeminen on kyllä tosi hauskaa puuhaa :)

Toi mitä Viivi kirjoitti lasten levottomuudesta pitää varmaan hyvin paikkansa. Lapsilla on nykyään hirveästi harrastuksia, joista osa vielä tosi vaativia esim. jossain urhelulajissa tai musiikissa pitää olla tosissaan pienestä pitäen. Tuntuu usein unohtuvan, että lapselle on laatuaikaa olla vaan kotona vanhempien kanssa ja tehdä jotain rentoa yhdessä. Toivottavasti sitä itse sitten osais olla parempi vanhempi. Aika pelottava vastuu, kun sitä alkaa oikein ajattelemaan... :/

Koitahan Riikka kestää töissä! Se raha on hyvä motivaatio ;) Peukkuja, että saisit pian oman alan töitä! bd bd

Onkos Viivillä ollut enää ovisoireita, vai oliko se kuitenkin silloin kp 13 paikkeilla? Mä luulen, että mun ovis oli silloin viime ke-to, koska nyt on lämmöt olleet 36,8. Nousu on vaan niin pieni, että eipä taida se keltarauhasjuttu toimia kunnolla... :(

Pitäisköhän munkin lähteä pitkästä aikaa lenkille... Tai jos illemmalla saisi houkuteltua miehen mukaan :) On tuo liikkuminen jäänyt taas aika vähälle. Mihin se meidän liikuntahaastejuttu muuten katosi?!?
 
Onpa tällä tosiaankin ollut hiljaista..

Iho-ongelmista pillereiden lopetuksen jälkeen. Mulla iho on pysynyt suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta aina ennen menkkoja finnejä pukkaa otsalle. Niistä ei onneksi ole ollut mitään suurta haittaa, niin paljon niitä ei ole koskaan ollut.

Viivin kirjoitus antoi ajattelemisen aihetta. Lasten kasvatus on tässä yhteiskunnassa aika haastava juttu tänä päivänä. Helposti sitä ei tule ajatelleksikaan kuinka paljosta itse joutuu "luopumaan" kun lapsi tulee taloon, kaikkea ei voi tehdä enää saman vanhan kaavan mukaan. Nykyaikana se vaan ikävä kyllä on niin, että välillä ura menee jopa lasten edelle. Olen kaupassa töissä ja siellä käy jos jonkin moista lasta vanhempiensa kanssa. Välillä täytyy oikein suu aiki kattoa, että saako toi lapsi tosiaankin käyttäytyä noin, eikä edes vanhemmat kiellä. Työkavereiden (joilla ei vielä ole lapsia) kanssa ollaan naureskeltu, että kyllä me sitten ollaan hyviä lasten kasvattajia, kun niitä meillä tulee. Niinpä, sivusta lasten kasvatus on todella helppoa, mutta käytäntö onkin sitten toinen juttu. Kaipa tärkeintä on muistaa antaa lapselle riittävästi rajoja ja rakkauttaja.

Täällä siis edelleen piina jatkuu. Sain aamulla tilattua mamaksin nettisivuilta erittäin herkän raskaustestin ja toivottavasti se tulee jo huomenna postissa. Apteekista ostin tuon edellisen testin eikä myyjäkään osannut sanoa mistään myynnissä olevasta testeistä niiden herkkyyksiä ja siksi ostin sit tuon predictor merkkisen. Yllättävän rauhallisella mielellä olen. Toki negatestin jälkeen mielessä on pyörinyt paljon kaikenlaista ja kyllä olen kovasti miettinyt mahdollisia muita syitä kierron pitkittymiseen kuin raskaus. Edelleen olo on jotenkin erinlainen eikä menkkamaisesta olosta ole tietoakaan. Toivoa antaa vielä edes se että lämmöt on edelleen koholla 37,1.
 
Voihan vitsi, Limeellä on kyllä tosi jännät paikat! :) :) En meinaa pysyä nahoissani, kun jännään niin kovasti sun puolesta! Toivottavasti se sun tilaama herkkä testi tulis äkkiä postissa, niin saisit kokeilla sillä tulisko ne kaksi viivaa. Voihan olla, et sun kehossa on vielä liian vähän raskaushormonia, et se näkyis sellasella tavallisella testillä. Peukut on pystyssä, kyllä plussajuna sais koukata sut mukaansa:)

Viivi vei kyllä jalat suusta tuolla lasten kasvatus-jutullaan. Oon kans samaa mieltä eli kotien tasapainottomuus heijastuu suoraan lapsiin ja niiden käytökseen. Ja onhan maailma muuttunu tosi paljo tosi lyhyessä ajassa. Kun miettii vielä vaikka meidänkin lapsuuden tietokonepelejä tai nintendoja, niin niissähän tapahtumatahti oli kuin hidastetusta filmistä nykyisiin verrattuna. Ja kaikki nykyset lastenohjelmatkin on aivan kamalia, pelkkää värien sekamelskaa, tappelua ja muuta vauhtia kokoajan. Siihen päälle kännykät, netit sun muut härvelit, niin ei ihme jos menee pieni pää aivan sekaisin kaikesta siitä informaatiotulvasta, mihin nykypäivän tenava joutuu. Eli meillä on kuulkaas tytöt työmaata edessä, jos ja KUN aiotaan kasvattaa omat lapsemme paremmassa maailmassa. :)

Riikka, euron kuvat silmissä jaksaa yllättävän paljon. ;) Ja ainahan työkokemus on plussaa, vaikka se ei olis ihan oman alan homma ollutkaan. Kuulosti ikäviltä ne sun kasvojen iho-ongelmat. :/ Kaikkea ne pillerit saakin aikaan! Toivottavasti kosmetologi osais auttaa ja neuvoa hyviä vinkkejä:)

Annemaria, sopisit varmasti tosi hyvin sinne esi- ja alkuopetukseen opeksi, kun sulla on ne varhaiskasvatuksenkin opinnot taskussa:) Se on totta, et isompien kaa on helpompaa, kun ei tartte kaikkea vääntää rautalangasta. Mut tuntuu, et nykypäivänä murkkuikäkin tulee niin aikasin lapsille, et esim. nyt oon 5.luokassa opena ja siellä alkaa olla jo kunnon teiniangstia ilmassa... :/ Mut sit taas toisaalta ne on välillä vielä tosi pieniä lapsia:)

Keiju, saitkos lähdettyä lenkille? :) Joku liikuntahaaste vois olla kyllä hyvä! Kukas heittäis sellasen ilmaan?

Iho-ongelmaG: Mulla on sama juttu kun Limeellä, eli pillereitten lopettamisen jälkeen iho on pysynyt aika hyvässä kunnossa. Vain menkkojen aikaan tulee joitakin yksittäisiä finnejä. Mulla tulee niitä vähän niskaan ja rintakehäänkin, ne on ehkä tullu nyt vasta pillereitten lopettamisen jälkeen.

ON: Kp13 ja aattelin kohta tehdä taas ovistestin. Pitäkääs peukkuja, et nyt näkyis jo jotain muutakin kun vaan yks viiva:)

Jaahas, Salkkarit kutsuu...




 
Voi vitsit, limeellä jannät paikat tosiaan! Toivottavasti saat plussaa testiin!! bdbdbd...tosiaan, hyvä merkki, että lämmöt edelleen koholla!! +++++++++++

Keiju: ei juu pitäs tosiaankaan vielä masentua kun on vasta kolmas yrityskierto meneillään, mutta...jotenkin tää vie voimat ja on hermoja raastavaa...ehkä mun tunteisiin vaikuttaa vielä sekin että töitä on nyt enää ens viikko....mut joo, itku tulee jos ja kun menkat kunnolla alkaa...alan ens kierrosta syömään noita primoluteja, ne on siis keltarauhashormoneja...alotan ne kp 15, mutta oon miettiny että jos menkat tulee taas tuplasti ni mistä sitten lasken ton primolutejen alotuspäivän....en tiiä....

Toi lasten levottomuusjuttu pitää kyllä tosiaan paikkansa! Huomaa kyllä töissä tuon asian erittäin hyvin...

PP:lle tsemppiä, toivottavasti saat testiin kaksi viivaa!!

ON: kp ompi 25, ei tietoa menkoista eikä tuhruista siis vielä.....eilen taisin kirjoittaa epäselvästi....tuo mitä pyyhittäessä tuli ei ollut selkeää tuhrua vaan liman seassa oli hyvin vähän verta....mutta alavatsaa nipistelee ja kourii sen mukaan että ryhdyn odottelemaan tätiä, eipä tuottanut 17mm munasolu toivottua tulosta, surkastui oletukseni mukaan...eilen vietiin miehen näyte labraan, toivottavasti siellä olisi kaikki ok! ääääh,hermoja raastaa, joten keksittävä jotain mielekästä puuhaa ja ajatella positiivisesti, jottei pettymys kasvaisi turhan suureksi...lämmöt sentäs vielä koholla, 37.2....

Terveisin masis-tikru
 
Tulin kurkkimaan, että mitäs tänne kuuluu. Kovin on ainakin tänään ollut hiljaista.

Meiramille megapahoittelut :( . Mutta nostan sun häntää pystyyn... Kyllä se vielä onnistuu, usko pois.

Limee siis edelleen jännäyskierteessä ja nyt sitten Tikrukin! Kokemuksesta täytyy nyt sitten sanoa, että ne tuhrut/vuodot ei todellakaan tarkoita heti sitä, että peli on menetetty!! t. nimim. kolmena päivänä vuotoa ja nyt 5+1... tosin, mitäänhän ei edelleenkään ole todistettu, mutta kuitenkin... Mulla tunteet menee vuoristorataa sikäli, että yhtenä hetkenä ole täysin varma ja luottavainen tilani suhteen ja heti kohta aivan varma tuulimunasta. Mutta, tämä on nyt mun ongelmani tällä erää, ainahan sitä pitää jotain stressinaihetta itelleen kehittää.

Multa meni vähän ohi, että saitko Keiju niitä ovisplussia tässä kierrossa?

Peukkuja hirveesti kaikille, nyt pitää lopettaa, kun meinaa alkaa itkettämään ( !). Joku ihme kohtaus...Joo, tää on tätä!
 
Huhuu, missä kaikki on???

Meikäläiselle meinaa pukata flunssaa päälle. Yöllä heräsin kurkku kipuun ja päivän aikana kipu on vaan yltynyt. Hierojankin piti peruuttaa, kun olo on niin hirveä, joka paikkaa kolottaa ja päätä särkee. Saas nähdä täytyykö huomenna hakea saikkua jos olo ei yhtään parane. Edelleen jännäily jatkuu.. Mamaksin testit ei tullut vielä tänään postissa, mutta mulla on jemmassa vielä toinen samallainen testi millä testasin aikaisemmin. Jospa huomenna tai perjantaina sen uskaltautuisi tekemään. Nyt siirry sohvalle lepäämään ja itseäni parantelemaan.
 
Pikainen moi! Hirveen hiljaista taas ollut täällä, MISSÄ TE KAIKKI OOTTE???

Tikrulle vielä supertsempitykset! Eihän täti oo vielä tullut kylään, eihän? Mikäs kp sulla se ovis olikaan, jos tuo oli sitä paljon huhuttua kiinnittymisvuotoa? Ja kivut voi liittyä myös plussaan :)

Omppu, en mä kunnon ovisplussaa saanut tikkuun. Luultavasti oli just sinä päivänä kun unohdin tikutella... Mutta kaipa se kuitenkin oli, kun nyt on lämmöt koholla. Hope so!

).( Mulla on muuten ollut maha kipeä siitä oletetusta oviksesta lähtien. Siis ne nipistelyt/ vihlonnat oikean munasarjan kohdalla vain jatkui ja jatkui, ja lopulta muuttui niin, että maha on ollut siltä kohdalta kosketusarka. Ja nyt se arkuus on siirtynyt myös keskemmälle. Eli ihan kevyt painelukin aristaa. Mitähän tää nyt on? Toivottavasti ei joku tulehdus... Se tästä vielä puuttuis.. :/ Tai siis eikös munasarjat ole jossain siinä lonkkaluun kohdalta vähän keskemmälle mahaan? Kun niillä paikkeilla se kipu alkoi. Maha ei myöskään ole toiminut kovin ahkerasti, joten voi olla siitäkin johtuvaa.. Inhottavaa joka tapauksessa kun ei tiedä mitä on!

No niin, nyt on pakko mennä syömään. Palailen varmaan vielä myöhemmin...
 
tänään pientä veristä tuhrua ponnistaessa tuli paperille, että se siitä taas....hermot ollut tosi kireenä koko päivän...nii ja miehesn sperma-analyysi tuli, en tajunnu mitään siitä...kavereiden liikkuvuus oli vaa 50 % pitäs vissii olla yli, nii ja normaaleja kavereita oli 11%, pitäs olla yli 14%, suurin osa on kuiteski epänormaaleja...että en tiiä mitä nyt aatella! v'''''tuttaa aivan älyttömästi, tekis mieli lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa koko touhu, ei täst mitään tuu, sit jos vielä ne huomen sanoo labrast ku soitan et sperma on huonoo ni terve vaan....:(

Sori, omanapanen valituslitanja.....nyt peiton alle mököttämään....tiedä kuin kauan menee et saan taas koottuu itteni, otan nyt jotenki tosi raskaasti tän kaiken! :(

Terv. masis-tikru
 
*Katselee ihmeissään ympärilleen ja huhuilee kavereitaan*
Missä ihmeessä te kaikki oikein olette???

Hmmm... Mitähän sitä nyt sitten yksikseen höpisisi... Ihan kauheesti en taaskaan ehdi kirjotella. Tulin nopsasti käymään kotona syömässä ja jatkan sitten harrastuksen pariin.
Kauhea päänsärky meinasi iskeä tuossa iltapäivän aikana, sen siitä saa kun yrittää harrastaa liikuntaa! ;) (Hartiat meni vähän jumiin, kun pitkästä aikaa rääkkäsin niitä eilen sauvakävelyllä.)

Kiva, kun Omppu oli käynyt kuulumisia laittamassa! :) Milloinkas sulla se ultra nyt taas olikaan? *Toivoo, että se tulis äkkiä, niin saatais äippäkin uskomaan, että vauvahan siellä mahassa kellii!* Muista pitää Nessu-paketti aina käden ulottuvilla, äkillisten itkukohtausten varalta! ;)

Limelle peukut tanassa edelleen! bd bd Muistathan sitten hetiheti tulla kertomaan kun jotain tapahtuu!
Mites Riina: mihin hävisit, mikä on tilanne??

Tikru oli eilisessä viestissä tosi surkean kuuloinen. :/ Yritä olla murehtimatta kovasti, kyllä asiat järjestyy vielä parhain päin. Sulla on nyt ne lääkkeet valmiina, toivottavasti niistä olis yhtä paljon apua kuin Ompulle oli omistaan! bd bd Uskon kyllä, että kiertojen omituisuus ja epämääräisyys on rasittavaa ja ahdistavaa, mutta eiköhän ne siitä tasaannu, keinolla tai toisella. *Toivoo kovastipaljon olevansa oikeassa* Ja niinkuin ite sanoitkin, teillä on yritystä takana vasta muutama kierto. Sori, en nyt muista, kuinka kauan siitä on kun sä lopetit pillerit? Ajattelin vaan että voisko tuo epämääräisyys johtua vielä niistä.
Jokatapauksessa, tän jaarittelun tavoitteena oli yrittää saada meidän Tikrua vähän paremmalle mielelle ja uskomaan vauvaiseen tulevaisuuteen! Muistat vaan, että täällä me ollaan, ei muuta kuin linjat kuumiksi jos alkaa masentaa! :)

Riikalle tsemppiä, koita jaksaa siellä tyhmässä vuorotyössä. Uskon kyllä että on kurjaa, jos aikataulut menee miehen kanssa kovasti ristiin ja yhteistä aikaa on vähän. Mulla oli edellisessä suhteessa sama tilanne: toinen teki töitä aamusta iltapäivään ja toinen iltapäivästä myöhään iltaan. Ei kauheasti naurattanut. Yrittäkää löytää niitä yhteisiä hetkiä ja nauttikaa niistä oikein tosissaan! :) Onneks teillä tilanne on vaan tilapäinen ratkaisu! (Eikä se meidänkään suhde siihen kaatunut, vaan muihin juttuihin!)

JouluG: Mä en ole vielä ostanut yhtään joululahjaa, eikä ole juuri ideoitakaan. Mä tykkään kyllä antaa (ja tietty saada!) lahjoja, mutta en tykkää siitä, että väkisin pitää ostaa kaikille mahdollisille "kumminkaimoille" jotakin. Meillä on onneksi sovittu niin, että ostetaan vaan lähimmille.
Me vietetään joulua isolla sukulaisporukalla maalla. Ja meille tulee Joulupukki, vaikka porukan nuorin on jo 16! :) Se on yks tuttu, joka tulee meille jossain vaiheessa ilmoittamatta, kun keikoissa on sopiva väli. Se on hauskaa! :)
*Innostuu fiilistelemään:*Maalla jouluun saa minusta vielä enemmän tunnelmaa kuin kaupungissa; kinkku ja laatikot on paistettu omassa leivinuunissa, koirat juoksee lumisina ympäri pihapiiriä ja hevosille viedään omat kauralyhteet, kynttilät loistaa pihalla ja tuvassa. Ruokaa ja herkkuja on liiankin paljon! Me serkukset saatetaan myös innostua laulamaan joululauluja pianon kera. Oih, olispa kohta jo joulu! :)

).( Ei mitään kommentoitavaa. Kp 19/ 26-30.

Juuh, lyhyesti siis piti naputella, mutta tällanen pitkä höpinähän tästä taas tuli! Sori! ;) Tulkaahan, tytöt linjoille sieltä!!!
 

Similar threads

K
Viestiä
102
Luettu
2K
Lapsen saaminen
Piparminttu-Pipsa
P
M
Viestiä
99
Luettu
2K
K
V
Viestiä
99
Luettu
2K
M
M
Viestiä
99
Luettu
3K
M
S
Viestiä
108
Luettu
3K
Lapsen saaminen
Pikkutiikeri80
P

Yhteistyössä