Hena ja papunen
Voi kun särkee päähän... Täytyy vielä heti sinnitellä töissä ja sitten lähden kotiin jos ei helpota.
Syysmarja, mulla oli kanssa noussut paino kesänaikana jo pari kiloa, ja sitten kun elokuussa turvotti niin kovin ja tuli syötyä paljon (ainut keino pahoinvoinnin torjumiseen!) niin painoa oli tullut huimasti lisää verrattuna alkukesän lukemiin. Ja sitten kun turvotus oli laskenut seuraavaan neuvolakäyntiin mennessä ja syöminenkin tasaantunut, niin painoni olikin neuvolatädin mielestä noussut liian vähän... No, yritin selittää hänelle että mielestäni aloituspainoni oli väärä juuri noista turvotuksista johtuen. Onneksi itse tiedän paremmin kuin neuvolakortti!
Mulle on paino ollut ongelma muutenkin koko ikäni. Lapsena/nuorena kasvoin pituutta todella nopeasti ja liikuin paljon. Painoni oli todella alhaalla ja siitä seurasi ainaiset terveydenhoitajan kyselyt ja soitot kotiin. Onneksi äitini tiesi, että syön ihan oikeasti kuin HEVONEN!! Söin pahimmassa kasvuiässäni varmaan enemmän kuin kukaan meidän perheessä. No, sitten kun parikymppisenä pituuskasvu loppui ja elämä muutenkin tasaantui, niin lihoin sitten muutaman kilon (edelleenkin olin painoindeksillä laskettuna lähellä alipainoa). Sitten satelikin kommentteja, että sinähän olet lihonut ja että tuosta se lähtee ei sitä enää voikaan syödä mitä sattuu. Oikein pilkallisia kommentteja. Siitähän minulla sitten alkoi syömisen ja laihduttamisen kierre.. Nyt on itsetunto jo vähän paremmalla pohjalla, mutta vieläkin tuntuu pahalta kommentit painostani. Tuntuu etten koskaan ole oikean painoinen muiden mielestä!! Pahinta on oman äitini vauhkoaminen nyt raskauduttuani, kokoajan hän on luettelemassa miten paljon saa syödä ja kuinka usein. Yritän vaan sulkea korvani kaikelta. Onneksi rakas mieheni ymmärtää minua täysin eikä ole mitenkään "paino-riippuvainen" tunteidensa osalta. On tällä hetkellä aivan onnessaan pyöristyneistä muodoistani.
Huoh, siinä taas omaa napaa. Teille on vaan niin helppo purkautua näin anonyymina..
Hena rv 17+1
Syysmarja, mulla oli kanssa noussut paino kesänaikana jo pari kiloa, ja sitten kun elokuussa turvotti niin kovin ja tuli syötyä paljon (ainut keino pahoinvoinnin torjumiseen!) niin painoa oli tullut huimasti lisää verrattuna alkukesän lukemiin. Ja sitten kun turvotus oli laskenut seuraavaan neuvolakäyntiin mennessä ja syöminenkin tasaantunut, niin painoni olikin neuvolatädin mielestä noussut liian vähän... No, yritin selittää hänelle että mielestäni aloituspainoni oli väärä juuri noista turvotuksista johtuen. Onneksi itse tiedän paremmin kuin neuvolakortti!
Mulle on paino ollut ongelma muutenkin koko ikäni. Lapsena/nuorena kasvoin pituutta todella nopeasti ja liikuin paljon. Painoni oli todella alhaalla ja siitä seurasi ainaiset terveydenhoitajan kyselyt ja soitot kotiin. Onneksi äitini tiesi, että syön ihan oikeasti kuin HEVONEN!! Söin pahimmassa kasvuiässäni varmaan enemmän kuin kukaan meidän perheessä. No, sitten kun parikymppisenä pituuskasvu loppui ja elämä muutenkin tasaantui, niin lihoin sitten muutaman kilon (edelleenkin olin painoindeksillä laskettuna lähellä alipainoa). Sitten satelikin kommentteja, että sinähän olet lihonut ja että tuosta se lähtee ei sitä enää voikaan syödä mitä sattuu. Oikein pilkallisia kommentteja. Siitähän minulla sitten alkoi syömisen ja laihduttamisen kierre.. Nyt on itsetunto jo vähän paremmalla pohjalla, mutta vieläkin tuntuu pahalta kommentit painostani. Tuntuu etten koskaan ole oikean painoinen muiden mielestä!! Pahinta on oman äitini vauhkoaminen nyt raskauduttuani, kokoajan hän on luettelemassa miten paljon saa syödä ja kuinka usein. Yritän vaan sulkea korvani kaikelta. Onneksi rakas mieheni ymmärtää minua täysin eikä ole mitenkään "paino-riippuvainen" tunteidensa osalta. On tällä hetkellä aivan onnessaan pyöristyneistä muodoistani.
Huoh, siinä taas omaa napaa. Teille on vaan niin helppo purkautua näin anonyymina..
Hena rv 17+1