Vuoden rumin maha- kisa

Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
Alkuperäinen kirjoittaja bellezza:
Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
Alkuperäinen kirjoittaja Harmailija:
Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
Alkuperäinen kirjoittaja Harmailija:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Anteeksi että sanon, mutta pahaa tekee useimmat kuvat. Anteeksi jos sanon niin joissain tapauksissa ei noin pahasti olisi käynyt jos ette olisi lihonut niin paljon/ylipainoisia.

Muutama oli sellainen missä litteä maha, mutta hirveästi arpia. Semmoisen kuitenkin voi peittää paidalla, eikä kukaan osaa arvatakaan mikä raidoitus siellä onkaan. Roikkuvaa isoa mahaa taas vaikea peitellä.
Mä luulen että just toisinpäin, Että ne jotka ovat olleet laihoja/hoikkia odotuksen alussa, saavat pahimmat vauriot.
Itse olen lievästi ylipainoinen, ja en saanut ainuttakaan arpea. Luulen että siksi että mahani ei ollut niin timmi, ja että painoni on vaihdellut ennen raskautta, iho on ehkä siksi vähän kimmoisampi.

En tiedä onko sillä mitään merkitystä, mutta lääkäri kehoitti juomaan paljon vettä raskausaikana, se kuulemma voitelee parhaiten ihoa.
Mä olin 42kg ennen raskautta ja 171 mun pituus vain nahka venyi ei muuta, vaikka luulin kans että ne tulee
Sairas :( Mä olen samanpituinen, ja en todella tajua sun juttujas.. hyi hemmetti sentään 42.. mun luutkin varmaan painaa jo sen verran :O
Joo tosi sairas, et sä vaan mun kuvia nähnyt minkäläinen olin ennen, kun mä tulin neuvolaan neuvola täti sanoi että ohoh, vaikka painat niin vähän mutta miks et näyttää alipainoselta, varma sen takia tuletkin raskaksi niin nopeasti, ehkä mun luut paina aika vähän, koska nyt kun painan 58 niin mulla aika iso takapuoli kuitenkin ja joka paikassa läski roikku vain vatsan kans vielä yritän jotain tehdä
sä näät itses ihan erilailla kun muut. oot tosi hoikka,ei sun kannata laihduttaa. jos haluat muokata kroppaa ni salille treenaan. jos laihdut tuosta ni sun naisellisuutes katoaa.
En mä itseä läskiks tunne, mut on mulla kuitenkin ylimäräistä monissa paikoissa, helpompi laihdutta, mut en halua olla 42, vaan 50-52 ja treeni sen päälle toki teen mut aika vähän, vaan yleensä treenan vatsa, tai nyt lyön itseä sähköiskuilla AB tronicilla :D
Alkuperäisen aiheen ohi, sulla ei liene yhtään lihasta. Pelkät tukilihakset luineen painaa 171 senttisellä enemmän.
 
harmaa
LUUT ei muuten paina... harhakuvitelmaa että luu ois se mikä painas ihmisellä. Se on lihaskudos mikä painaa ja toisilla se on tiiviimpää ja toisilla taas ei ja siitä johtuu painoerot hoikankin näkösillä ihmisllä. Luuston painoero ei ole kovinkaan suuri riippumatta siitä onko isommat vai pienemmät luut
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
koska nyt kun painan 58 niin mulla aika iso takapuoli kuitenkin ja joka paikassa läski roikku vain vatsan kans vielä yritän jotain tehdä
juu, ihan varmasti roikkuu läski joka paikassa ja muutenkin olet hirveä plösö ja sulla on ruma mahakin. Nimenomaan ne rumamahaiset roikkuvaläskiset otetaan töihin strippareiksikin, eikö, ihan vain siksi että sellaista hyllyvää löllöä on kiva katsella ja siitä mielellään miehetkin maksavat.
kyllä mä kuulin monta kerta että pitää lahdutta ja kiinteyttä itseä, kun olen 55 niin olen paljon tytyväisempi kun 60 tai yli, niin nolotta ees töihin mennä, mutta onneks vaan ei enää yli 60 mee
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaa:
LUUT ei muuten paina... harhakuvitelmaa että luu ois se mikä painas ihmisellä. Se on lihaskudos mikä painaa ja toisilla se on tiiviimpää ja toisilla taas ei ja siitä johtuu painoerot hoikankin näkösillä ihmisllä. Luuston painoero ei ole kovinkaan suuri riippumatta siitä onko isommat vai pienemmät luut
mun muuten pitää otta äidiltä mun vanhat kuvat ja laita tänne, mä vaan haluan todista etten ollut mikään anorektikko vaikka paino silloin oli vain 42, korkeintaan 45
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja harmaa:
LUUT ei muuten paina... harhakuvitelmaa että luu ois se mikä painas ihmisellä. Se on lihaskudos mikä painaa ja toisilla se on tiiviimpää ja toisilla taas ei ja siitä johtuu painoerot hoikankin näkösillä ihmisllä. Luuston painoero ei ole kovinkaan suuri riippumatta siitä onko isommat vai pienemmät luut
luuston painon välillä ei tosiaan ole samankokoisilla ihmisillä kuin parin kilon verran eroa. Se kyllä on faktaa että ihmisten luuston rakenne on erilainen, joillakin on leveä lantio ja hartiat, jollain toisella taas kapeat ranteet.
Siitäkin syystä samanpainoiset ihmiset voivat näyttää hyvinkin erilaisilta vaikka rasvan määräkin olisi sama. toinen näyttää sopusuhtaiselta ja toinen luisevalta.
 
kysymys raskausarpisille:
Oletteko revenneet pahasti synnytyksessä? Mulla ei ole yhtään arpea, enkä revennyt alakerrasta juurikaan, imukupista huolimatta.

Enkä tullut tänne "leveilemään", löllöä on mullakin, mutta arpia ei.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras edelleen ja yhtä ja aina:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Et tunnu tajuavan, mutta se ei ole yllätys.


Vai että minä sinua harmaana arvostelen, voi kun kiva tietää :D En edes muista sinua tältä palstalta vaikka 3 vuotta olen käynytkin sillointällöin. Ja tähän ketjuun kommentoin ihka ensimmäistä kertaa. Toivottavasti ei tule ihan yllätyksenä että meitä vieraita on aika monta.
Niin varmaan. Mutta samapa tuo.
Ja mitäpä luulit saavuttavasi kopioimalla viestini jonka itsekin tiedän kirjoittaneeni hetki sitten :)
Että niin varmaan et ole koskaan mua täällä noterannut täällä, tuon lihavoidun kohdan perusteella päättelin. Tuskin voit sanoa esimerkiksi, että mun ymmärtämättömyyteni ei ole yllätys (tai kommentoida mitään muutakaan mun aiemmin sanomaa), jos et mua täältä edes muista.

En tiedä ymmärsitkö vieläkään, ihan sama.

[/quote]

No mitäs osaa minä sinusta olen arvostellut sitten :)

Kenties totesin, ettet tunnu oikeasti tajuavan millaisista mahoista tänne kuvia haetaan :) Minulla on kyllä kieltämättä ihan kiva vatsa itselläni, on vyötärö, lantio, ja litteä maha. Mutta ymmärrän olla esittämättä sitä tässä.

Argumentaatiokyky onkin kiva sana, ei vaan taida liittyä oikein mitenkään itse aiheeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysymys raskausarpisille::
Oletteko revenneet pahasti synnytyksessä? Mulla ei ole yhtään arpea, enkä revennyt alakerrasta juurikaan, imukupista huolimatta.

Enkä tullut tänne "leveilemään", löllöä on mullakin, mutta arpia ei.
mä en ainakaaan revenny muualta ku mahasta,kyljistä ja rinnoista.
 
misu
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä aikaisemmin luulin, että savanna on väärinymmärretty ja muutenkin kiva muija, mutta tunkea nyt itsensä tällaseen ketjuun "mahoineen" päivineen. Mä en ihan totta kehtais. Mulle tulis ihan totta paha mieli itselleni jos käyttäytyisin noin. Muuttuipa mielipide.
Peesi!
Peesaan mieki
 
jadal
Alkuperäinen kirjoittaja kysymys raskausarpisille::
Oletteko revenneet pahasti synnytyksessä? Mulla ei ole yhtään arpea, enkä revennyt alakerrasta juurikaan, imukupista huolimatta.

Enkä tullut tänne "leveilemään", löllöä on mullakin, mutta arpia ei.
ekassa synnytyksessä oli kuulema kuin pommi oli räjäytetty, tunnin mua kätilö ompeli kasaan, ja vauva ihan normaali kokoinen, 3,5kg
 
Leni
Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
niin ja täällä toinen, olen kyllä leveä


Näyttää kyllä leveältä, siihen verrattuna että olet hoikka. Mutta älä nyt nokkiis ota ja ala heti laihduttamaan. Ja voin kertoa, että mulla on paljon isompi maha, enkä ota siitä paineita.

Ehkä olet vasta syönyt kunnolla, kun nuo kuvat olet ottanut. Siitäkin voi johtua. Ja kaikki me ollaan yksilöitä, että voi olla että sulla on luonnostaan tuollainen, etkä sitä ihan kapeaksi saa. Ja miksi pitäisikään.

Mutta et viitsisi olla lapsellinen ja tulla tälläisiin ketjuihin vatsaasi esittelemään.
se on vanha kuva :D mun maha on sunnilen tollainen, ei mulla ole muita nyt kuvia kun se, voin huomenna otta ilman että paita päällä

http://www.aijaa.com/v.php?i=5554315.jpg
Ihan oikeastai Savanna! Häpeä! Ajattele, miltä tuntuu oikeasti ylipainoisista kun linkität kokoajan noita hoikkaakin-hoikempi-kuviasi ja vikiset kiloista :( Mua hävettää sun puolesta.
 
äippä87
Alkuperäinen kirjoittaja kysymys raskausarpisille::
Oletteko revenneet pahasti synnytyksessä? Mulla ei ole yhtään arpea, enkä revennyt alakerrasta juurikaan, imukupista huolimatta.

Enkä tullut tänne "leveilemään", löllöä on mullakin, mutta arpia ei.
Mulla tuli siinä jollain viikoilla 37+ arvet, ja ei nekään tosin mitkään isot ja näkyvät ole... Synnytyksessä alakertaan ei tullut mitään mikä ois viitannu siihen että oon synnyttäny :D
 
..
hei kiitos tästä ketjusta..mä olen jotenkin kuvitellut olevani ainoa kenellä on nahkareppu tossa edessä.. tai ei mulla "paha" ole mutta arpinen vähän ja synnytyksestä 15+ viikkoa..
kuinka nopeesti arvet vaalenee?
 
Harmaa
Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
no anteeks ettei oikeasti saa näyttää kuvia mitä oli ennen ja mitä nyt, omasta mielestä mä sain muutoksia oman vatsan, kun tein vaikka mitä ja dietillä olin monta kerta kans ja ne ensimäiset kuvat olin ottanut silloin aamulla ette tiedä minkäläinen se oli päivän aikana mä olin kuin raskaana
Mene nyt jo hyvä ihminen muualla. Minä-minä-minä-minä, huomaatteko, minä sain laihdutettua minun HIRVEÄT läskit, miksette te saa laihdutettua omianne? Vätykset!
 
äippä87
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
hei kiitos tästä ketjusta..mä olen jotenkin kuvitellut olevani ainoa kenellä on nahkareppu tossa edessä.. tai ei mulla "paha" ole mutta arpinen vähän ja synnytyksestä 15+ viikkoa..
kuinka nopeesti arvet vaalenee?
Mulla on synnytyksestä kohta 10kk, ja on paljon vaalentuneet.
 
_
Alkuperäinen kirjoittaja Strippaava Savanna:
Alkuperäinen kirjoittaja Sabira:
Alkuperäinen kirjoittaja yäk:
Teillä on IHAN HIRVEITÄ mahoja. Olen nyt kyllä tosi tyytyväinen omaani.
No kiva, jos joku saa tollasesta ihan tyydytystä.. :eek: Onneksi mun elämä ei pyöri oman napani ympärillä kuitenkaan...
Mun mielestä ei teillä ole hirveitä mahoja te olette melkein kaikki laihoja tai normaali painosia vain arvet on ongelma ja senkin saa pois ei kokonaan mut aika paljon voi saada, mä en tiedä onko laserilla vai millä niitä nyt poistetaan?Ne kyllä vaalene kans
Tekopyhä olet... Ensin valitat vaikka missä ketjuissa olevasi läski... Sitten täällä ketjussa, jossa oikeasti muutama todella ylipainoinen, niin sanot että eivät ole läskejä...
 

Yhteistyössä