Vuoden 2008 lapsettomuushoidoista plussanneet

Moimoi,

deninalle onnittelut häiden johdosta!

maisema: onnea hyvistä ultrakuulumisista! Toivottavasti vuodotkin loppuu nyt ja pääset kunnolla rentoutumaan ja nauttimaan odotuksesta :)

Raitikselle voimia flunssan kanssa taisteluun. Näyttäis syksyn eka flunssa-aalto olevan tulossa, eikä ihme näillä ilmoilla. eka työkaveri joutui jo tänään jäämään kotiin sairastamaan :/.

Meillä on kyllä tuo vaunujen hankinta vielä ihan vaiheessa. Brion ja Oran mallit on ollu mietinnässä. Ehkä ens viikolla saadaan jotain aikaiseksi, jos päästään sinne pääkaupunkiseudulle pyörähtämään ja kiertelemään. Täältä Oulusta en ole löytänyt kuin yhden lastentarvikeliikkeen, jossa noita vaunuja on esillä vähän enemmänkin, ja sekin on niin pieni ja ahdas, ettei siinä paljon mahdu minkäänlaisia koeajoja tekemään :D. Kuitenkin haluttais nähdä ne vaunut ihan livenä, jos vaikka sitten päätyykin tilaamaan verkosta. Pinnasängyn kasailin eilen, se kun tuli hankittua jo aiemmin tutuilta. Voipahan aloittaa hyvissä ajoin kollien kouluttamisen siihen, ettei sinne ole asiaa...

marica tais kysellä jossain vaiheessa aiemmin, että onko miettinyt minkä näköinen tulevasta lapsesta tulee. Eipä oikeastaan ole mitään tarkkoja mielikuvia tullut. Lähinnä huumorilla todettiin miehen kanssa, että meidän geeneillä ainakin se on varmaan, että lapsiraukalla ei ole paljon mahiksia pieneen nenään. Ite olen pohtinut joskus että minkä väriset silmät lapselle mahtaa tulla kun itellä on siniset ja tuon paremman puoliskon silmistä ei aina oikein osaa sanoa minkä väriset ne on, kun ne vaihtelee valaistuksen ja vaatteiden mukaan. Passissa kuulemma lukee että ruskeat. Mutta tuo lopullinen silmien värihän ei vielä syntymän jälkeenkään ole selvillä, vaan voi muuttua vielä pitkään sen jälkeenkin :)

Äitiyspakkausta vielä ootellaan täällä. Oma "moka" kyllä, kun ne laput piti kierrättää työnantajan kautta, enkä jaksanu lähteä kesäloman alussa enää töihin käymään, joten ne laput lähti sitten kelaan vasta elokuun alussa. Nyt siellä verkkopalvelussa sentään jo lukee että hakemus vastaanotettu 5.8. Ehkäpä se sieltä pian tulee. Pääsin jo tonkimaan sitä tämän vuoden pakkausta aiemmin kesällä, kun serkku oli se saanut kotiinsa ja patisteli tutkimaan (nojoo ei tarvinnut paljon käskeä :D).

Tuo pakkasraja on kai sen takia, ettei pienen keuhkot vielä kestä kylmempää säätä? Muistelisin, että meille ois neuvolatäti puhunut jotain siihen suuntaan että synnytyksen jälkeen eka neuvola ois kotikäynti. Mutta voi olla kyllä että muistan/ymmärsin väärin, kun tuokin oli silloin ihan ekalla käynnillä monta kuukautta sitten...

Mäkin ihmettelin tosissaan tuota iltalehden juttua noista Egyptin seitsosista! Jutun mukaan 2-4 kg kaikki?! Siis sehän tekee painoa jo pelkästään vauvoista _vähintään_ 7*2kg = 14kg. siihen sitten istukat ja lapsivedet jne. Ja kun itestä tuntuu olo joskus tukalalta jo tämän yhden vajaa 28 viikkoisen kanssa :eek:

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)
 
Moikka!

Joo, täälläkin kyllä Egyptin seitoset herätti lievää kummastusta. Eivätkä edes olleet millään hoidoilla aikaan saatu... Varmaan sen perheen lapsiluku taitaa olla täynnä. ;)

Valkkarikeskusteluun sen verran, että myös täällä lorahtelee ja kunnolla. Oonkin miettinyt, että pitäisikö alkaa enemmänkin käyttämään pikkuhousunsuojia, mutta ei kai niitäkään ole hyvä koko aika käyttää... Heti aamusta yleensä lorahtelee isompi määrä. No, onneksi mokomalla tavaralla on hyvät tarkoitusperät.

Me muuten saatiin sitten jo viime pe ostetut vaunut. Eipä ollut kovin pitkä toimitusaika. Kasattiin ne miehen kanssa kokoon ja hyviltä näyttää ja tuntuu. Toivottavasti on sitä myös jatkossa.

Toi on muuten hyvä, mitä Cattus totesit, että Kelan sivuilta pääsee seuraamaan oman asian käsittelyn tilaa kirjautumalla palveluun. On yksi huoli vähemmän, kun voi varmistua oman hakemuksen menneen perille. Täälläkin se tulee menemään työnantajan kautta.

Kelasta puheen ollen on noi kaikki tuet sun muut melkoista tiedettä! Mulla meni oma aika siihen, kun miehen kanssa selvitettiin, mikä on isäkuukausi ja miten se määräytyy suhteessa isyysvapaaseen etc. Monet asiat saadaan esitettyä niin monimutkaisesti, että sitä tippuu tyhmempikin kärryiltä.

Onko kellään alkanut jo perhevalmennukset? Meillä käyntejä tulee olemaan jopa 5 krt syyskuusta lukien.

Neuvolassakin käytiin alkuviikosta ja kaikki oli ok. Painoa tuntuu tulevan sen reilut 400 per viikko. Kukas täällä kirjoittikaan, ettei painoa ole tullut juuri ollenkaan? Mulla taitaa ainakin olla jo kasassa noin 7-8 kg. Rautakuuria ei määrätty, kun hemoglobiini sen kuin paranee.

Maijamamma, täällä on arvuuteltu kuumeisesti sun asuinpaikkaasi, joten kerrothan pian "oikean vastauksen".

Kati & Pablo rv 23+1
 
Ronttuli: Tässä muuten yks hyvä linkki missä vielä tietoa vesirokosta..
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Raskaudenajan_ongelmia#Vesirokko_ja_raskaus

Me ei päästy eilen perhevalmennukseen kun mä olin ihan tolkku pois tämän taudin kans. Onneksi siellä pyörii vielä toinen ryhmä ennen meidän laskettua aikaa, minkä imetysosuuden voi käydä.

Torstaina olis neuvola. Mulla ei oo paino kyllä noussu viikkoihin yhtään. Siis varmaan 3-5viikkoon. Painan ehkä 1-2kg enemmän kuin juhannuksena.. Ja Taysista ei ole kuulunut mitään sen neuvolan tekemän sokerilähetteen vuoksi. Eivät kai pidä asiaa niin tärkeänä kun rasitukset on ok.
 
iltoja!

Uusi vaiva, närästys, jippiajee.. Olikos tähän mitään lääkettä tms. joka auttaisi? Siitä oli joskus puhetta mutten nyt muista. Mies tarjosi omia närästyslääkkeitään mutten mä nyt niitä niin vaan uskalla ottaa. Olen kyllä alkanut juomaan kahvia sekä cokista jotka varmaan molemmat edesauttavat sen syntymistä. Täytyy varmaan unohtaa moiset juomat. Tosin olen huomannut, että jopa omena närästää.

Mä tässä mietin, että missä vaiheessa olisi hyvä ostaa ne imetysliivit (tarvii kuulemma olla kahdet, onhan ne toiset joskus pesussa). Ihan hirveän viime tippaan ei viitsi jättää, mutta en kyllä vielä niitä osta. Sitten kun on pari kk synnytykseen niin voisin ne hankkia. Katson kyllä ensin henkasta, liiviliikkeissä maksaa varmaan ihan älyttömästi ja kun 2 pitää vielä ostaa.

Ä-pakkauksen pissasuoja on muutes tosi pieni. Muuten se kuulemma riittää, mutta jos vaavilla on vaikkapa oksennustauti niin isompi olisi hyvä olla. Kuulin, että sitä saisi ostettua jopa metritavarana kangaskaupoista tai lastentarvikeliikkeistä. Taidan ostaa varmuuden vuoksi isomman palasen. Ei tarvitse sitten pestä petauspatjaa alvariinsa.

Vauva alkaa tuntua masussa niin isolta, että on hurjan tuntuista kun se kääntyilee. Varsinkin silloin kun makaa täysin selällään niin liikkeet tuntee tosi selvästi. Voin hyvin kuvitella miten koko masu heilahtaa loppuvaiheessa kun se päättää kääntyä =)

On varmaan tosi liikuttavaa kun sen nyytin saa synnytyksen jälkeen vihdoin eteensä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ei varmaan meinaa tulla itkusta loppua :heart:

Mulla on ollut tänään koko ajan hevosennälkä. Taitaa vauveli kasvaa kovaa vauhtia. Nyt yritin ainakin päättää, että lopetan painoni kyttäämisen. Tulee kiloja sitten mitä tulee. Viimeksi oli siis tullut 13kg kun oli 3kk synnytykseen. Eikä mulle ole kyllä siitä sanottukaan mitään neuvolassa. Itse olen itseäni kytistänyt.

Marica ja poju 27+0
 
Yhden "uuden" neuvon närästykseen kuulin eräältä anestesialääkäriltä töissä.. Hän oli pureskellut manteleita PITKÄÄN suussa ja se oli kuulemma auttanut. Sanoi, että pari mantelia ja niitä kun pureskelee useamman minuutin ennen nielaisua niin se auttaa.
En tiedä mihin perustuu ja onko siitä mihinkään mutta ainakin hyvä, halpa, helppo ja luonnonmukainen tapa, jota voi kokeilla. :)

Muita konsteja on ainakin maito ja sallitut käsikauppalääkkeet. Pääsenköhän mäkin "nauttimaan" kohta närästyksen ihmeistä? Mua ei nimittäin ole kertaakaan koko 28-vuotisen elämäni aikana närästänyt. *koputtaa puuta*

Unettomuuden ihanuudesta nautin kyllä varmaan teidän muidenkin edestä.. Muokkailen nimittäin tätä tekstiä klo 4.30. Heräsin jo 2.15 ja uni ei vaan tuu. Mitään vaivoja ei ole mitkä unet veis. Harjoitteleekohan kroppa jo yövalvomisia? Huoh.. Aamulla olis tentti.

Se pissasuoja oli tosiaan pieni. Äiti lupas tehdä isompia muutaman, että saa sitten tarvittaessa niitä pesuunkin.
 
Nopee yökirjoitus ja iso pahoittelu vastauksen viipymisestä: meillä on -taas- olleet yhteydet poikki monta päivää...

Katille ja muille asuinpaikkaani arvanneille: oikea osoite on ...tadaa... Unkari! Lähellä pääkaupunkia asustellaan, kivassa pikkupaikassa josta onneks hyvät liikenneyhteydet myös ihanaan Budapestiin!

Lisää huomenna :), nyt pehkuihin... :wave:
 
Heippa kaikille!!!
Tervetuloa uusille, vai oliko muita ku maisema....?

Oon viettäny hieman hiljaiseloa, on niin mieli maassa. En tiedä erottaisko vai oltaisko yhdessä. Alkaa tuo yksinolokin kiehtomaan, ei tarttisi miettiä että haluaako mies olla yhdessä vai ei. Kun itse asiasta mainitsin, hän meinasi että me selvitään... En tiedä. Kotona ei oikein uskalla olla kun on niin räjähdysherkkä ilmapiiri. (miehen veli ahdistaa). En jaksaisi kuunnella sitä ja sen tinttailuja.

Millä luottamuksen saa korjattua?

Perjantaina oli lääkäri. Kohdunsuu auki n. 2-3cm, kaula pehmeä mutta ei onneksi lyhentynyt. Eli meillä synnytys alkaa hetkellä millä hyvänsä. Hyvänä päivänä supistuksia on "vain" 2-3 tuntiin, huonona 5min vlein. Yöllä eritoten. Sain vielä tulla kotiin, koska mun mielenterveys ei olisi kestänyt sairaalassa oloa. koska kaulalla mittaa ja lyhyt matka sairaalaan niin sain sitte vielä armonaikaa. Viikon päästä kuulemma ottavat jokatapauksessa sairaalaan. Silloin on jo kuitenkin 32. viikko. Mun pakko päästä sinne terapeutille jutteleen. Kaks kertaa on jo aika siirtynyt...
Jostain kummansyystä A-vauvan kasvu on hidastunut. Vaikka on ollut eri lääkäreitä, niin kaikkien laskujen mukaan Avauva on edelleen n. 1300g kun B on jo 1700g arviolta. Yleensä kuulemma ababy on isompi ku b. Vaikka eihän tuo 400g paljon ole.

Vaunuista oli keskustelua, meillä on sieltä vaunulasta tuplayhdistelmävaunut, kaksi pehmeää kantokassia, jalkapeite, sadesuoja, hoitolaukku = 475e. Kyllähän niissä hinta näkyy ja tuntuu mutta kai niillä pärjää. Meillä on vielä kaikki kokoamatta... Sängyt, pöydät jne....


Siitä tapaamisesta, en uskalla enää lähteä...

Vielä omaa napaa, mun maha on laskeutunut. A jo on lähtökuopissa ja B-riehuu missä milloinkin. Milloin poikittain, milloin perätilassa ja kokonaan oikealla puolella mutta ei vahingossakaan raivotarjonnassa.... :heart: :heart:
Saa nähdä koska ne syntyy... Ja kuinka.

Jalat myös täällä turvoksissa, samoin kädet. Öisin en saa nukuttua, varmaan hormonit ja sitten tää epavarma kotitilanne valvottaa.

Siitä parisuhteestakin vielä, mä oon nimittäin ruvennu miettimään, että jos tuo mies ei mun kanssa ole onnellinen, eikä rakasta mua niin paljon ku pitäis, niin onko mulla oikeasti oikeutta pakottaa sitä olemaan mun kanssa. Pelkästään lasten takia siitä ei mitään tule. Mä rakastan sitä ihan sairaan paljon enkä halua ajatella elämää ilman sitä, mutta kai sekin rakkautta on että päästää toisen menemään. Mä en kuitenkaan halua viedä lapsilta isää, enkä isältä lapsia. Se kuitenkin meinaa että tulee järkiinsä ku näkee lapsensa.... Hmm...

Muovifrotee maksoi seinäjoella muistaakseni 11e metri, ihan tavallinen. Jätin vielä ostamatta...

T. Ulpis ja PaholaisenSikiöt T&T 30+4
 

Tossa muuten ne meidän ostamat tarvikkeet.



http://www.vaunula.fi/f7_twins_varit.jpg
http://www.vaunula.fi/brioprimokaukalo.htm
http://www.vaunula.fi/sophie_pehmuste.htm
http://www.vaunula.fi/syotto_kotim.htm
http://www.vaunula.fi/carena_babysitter.htm
http://www.vaunula.fi/hoitopoyta_kotim.htm
 
Heissan!

Kiva kuulla Ulpiksesta. Onneksi olet jo noinkin hyvillä viikoilla ja vauvat hyvänkokoisia. Ja kiva, että pääsit kotia ja synnärille on onneksi lyhyt matka. Mua rupes jännäämään nyt kauheesti sun puolesta, kun sanoit että synnytys voi alkaa hetkellä millä hyvänsä. Jännittää...
Paljon voimia lähetään täältä sulle ja toivon et kaikki menee hyvin :hug: :heart:
Varmaan tekeevät helposti keisarileikkauksen kaksossynnytyksessä? Kumpaa toivoisit ite mieluummin?
Kurjaa kun joudut vielä tuossa tilassa miettimään hankalaa parisuhdetilannetta :( Harmittaa niin sun puolesta. Mun mielestä sun ei kyllä tarttis miettiä tuota luottamuksen korjaantumista sen enempää. Sun miehen on tehtävä kovasti työtä, et voittaa sun luottamuksen takaisin. Siinä kyllä näet sitten, et yrittääkö tarpeeksi ja onko tosissaan. Luottamus joko tulee takasin vähitellen tai sitten ei. Jos ei...niin ei siitäkään sitten tule mitään, jos pelkästään lasten takia ollaan yhdessä, ja kummatkin on onnettomia.
Asioilla on tapana järjestyä. Tuut kyllä varmaan tekemään oikean ratkaisun ajallaan. :hug:
Kivoja tarvikkeita ootte hommanneet :)

Maija-mamma, Aika hyvin osui meidän arvaukset ihan oikeeseen maahan :D

Täällähän on muitakin unettomia! Mäkin herään joka yö 4-5 aikoihin...joku ihme sisäinen kello. Sitten on niin vaikeeta löytää sopivaa nukkumisasentoa ja tuo kyljeltä kyljelle kääntyminen alkaa olla jo hankalaa, selkälihakset on niin huonoon kuntoon menny. Sit on noi kaikki kolotukset...nää jalkasäryt on inhottavia...ei ole sellaisia kramppeja vaan niinku jotain ihme hermosärkyä tai jotain levottomia jalkoja, et ei kestä enää siltä kivulta maata, vaan on pakko nousta kävelemään. Mieskin alkaa olla aika hermona, kun sekin herää näihin mun yöjuoksuihin ja vessakäynteihin...saati sit kun alan ääneen valittamaan.
RaitisSähän sen sanoitkin jo! :LOL: Taitaa kropat harjoitella jo yövalvomisia.

En nyt muista mitä pitikään vielä kommentoida....

omaa napaa: Tänään oli se sokerirasitus, makeaa oli se litku mitä piti juoda, mut onneks vaan yks lasillinen, ei se niin kauheen pahan makuista ollut. Huomenna voin soitella tuloksista. Paino on alkanut nousta. Kuukaudessa tullut 1,8 kiloa lisää.
Ultrassa näkyi, että kivekset on jo laskeutuneet. Sain pippelikuvan mukaan :D
Vauvan painoarvio on 1200 g. Ja nyt oltiin niin linssiludea että...vauva availi suuta ja imeskeli peukkua, harmi et oli vaan 2 D ultra. Niin ja sitkeästi perätilassa edelleen...mul on jotenkin sellainen mutu, et ei hän halua kääntyäkään. Joskus tunnen, et vauva kääntyy poikittain, mut samanlainen riehuja taitaa olla kuin Ulpiksen B-vauva, ei vahingossakaan pää alaspäin...


Kuunkulta ja poitsu rv 28+4
 
Pissasuojasta. Työkaverini oli aikanaan vuorannut sillä myös oman sänkynsä varmuuden vuoksi jos vauva viihtyy siellä kovin paljon. Naurettiin, että jos sitä ostaisi koko rullan niin voisi sitten vedellä sitä ympäri kämppää :LOL: varmuuden vuoksi. No joo.

Kiitti vinkistä Raitis, mä kokeilen mantelia! Mielummin testaan ensin jotain luonnon lääkettä. Minäkään en ole kärsinyt närästyksesta koskaan aiemmin, eli melkein 36 vuotta olen siltä säästynyt. Kuulostanpa mä vanhalta :eek:

Voi Ulpis kyllä on inhottavaa, että teillä on tuommoinen jahkailutilanne. Elämän pitäisi olla onnellisinta aikaa raskausaikana, ja varsinkin silloin kun vauvat on syntyneet. Vielä kaksin kappalein! Tuplaonni! On se varmaan vaikea erota jos toista rakastaa ihan hirveästi, mutta lopulta ajattelisin myös lasten parasta johtaa se sitten mihin lopputulokseen hyvänsä. Voi kun saisitte asianne kuntoon :hug: Mua alkoi myös jännittämään sun puolesta kun synnytys lähestyy...

Minä heräsin tänään siihen kun mies tuli yövuorosta puoli 6, enkä meinannut millään enää nukahtaa. Normaalisti käännän vain kylkeä kun hän kömpii viereen. Muutenkin olen saanut todella hyvät unenlahjat, en herää vaikka tapahtuisi mitä. Mä luulen myös, että luonto valmistelee meitä vauvan herätyksiin. Ehkä hyvä niin.

Sanoin tänään ukolle, että mitähän ME tehdään noilla kondomeilla joita oli myös muistettu laittaa ä-pakkaukseen :LOL: Siis tarvitaanko me muka ehkäisyä?! Varmaan moni muukin tällä palstalla miettii moista. Olen kyllä kuullut useista tapauksista joissa 1. lasta tehdään vuosia ja lopulta otetaan lääketiede avuksi. Toinen lapsi sitten tuleekin ihan tosta noin vaan. Mun on kyllä todella vaikea uskoa, että näin kävisi meille. Mutta mistäs sitä ikinä tietää.
 
Ulpikselle :hug: nyt meni oikeen kylmätväreet pitkin selkää kun aattelin h-hetken lähestyvän siellä.
Täällä myös noustaan aamuisin kello 4 ja tuijotellaan kattoa. Miten ihmeessä sitä nyt kokoajan valvoo näin.
Ruoka ei oikein maistu. Tänään teki munakasta mieli ihan sikana ja teinkin 6 munan munakkaan makkaralla itselleni ja miehelleni ja hyvällä ruokahalulla sain alas no nyt lenkin jälkeen se pyrkii ylös.
:( :(
 
Heh.. Noi kondomit tulee paremmin käyttöön nyt raskausaikana kun haluaa pelata varman päälle eikä päästää siemennesteen prostaglandiineja kohdunsuuta kypsyttämään. :D

Me puhuttiin miehen kans tuosta raskauden jälkeisestä ehkäisystä ja ajateltiin ettei oteta ollenkaan. Toinen saa tulla jos on tullakseen ja kyllä mä ainakin pidän sitä NIIN epätodennäköisenä.
 
Voitteko te kuvailla mulle mimmosta on se närästys? Kun mulla on semmosta outoa oloa iltaisin, en oikein osaa kuvailla sitä. Mut ei niinku tee oikeen pahaakaan, mut nieleminen tökkii. Sit on vähän niinku ähky olo, vaikka ei olis syönytkään itseään ihan täyteen.

Juu, en mäkään aio enää koskaan käyttää mitään ehkäisyä. Tulkoon vaikka tusina, jos on tullakseen. :D No ehkä sitten kahdeksannen jälkeen tarvii alkaa miettimään jotain keskeytettyä yhdyntää tai jotain sen suuntaista...

*muoks* vähän niinku röyhyttää, mut ei kai se oo sama ku närästys?
 
Mekään ei tartteta raskauden jälkeistä ehkäisyä :D ....Ois kyllä aika epätodennäköistä, että luomuna tulis, tulee jos on tullakseen ja se olis IHME. Oon kyllä miettiny jos luomuihme tuliskin hoitojen jälkeen, kun niitäkin kuulee tapahtuvan.
Otan kyllä varmaan jossain vaiheessa jotkut pillerit ton endon takia, jos sais helpotusta niihin kipuihin. Ekaks kyl haluun imettää, jos vaan onnistuu ni mahdollisimman kauan, ni pysyy menkat poissa.
 
Eipä täälläkään ole tarkoitus alkaa ehkäisyä käyttää.. Meillä kun oli vielä ongelmana miehen simpat, joista hurjat 0% liikkui eteenpäin, niin niillä luomusti raskautumiseen tarvittaisiin oikeasti ihme. Olen myöskin ymmärtänyt että joskus yhden raskauden jälkeen voi yllättäen raskautua luomusti, mutta meidän tilanteeseen se oikein päde. Jollei simpoissa suurta yhtäkkiä muutosta tapahtuisi, vaikea uskoa kun syytäkään ei ongelmalle tiedetä.

Nyt en tietenkään aamutokkurassa muista mitään mitä piti kommentoida, mutta Ulpulummukalle tsemppiä! Onneksi pojat ovat hyvän kokoisia kuitenkin, niin kovin paljon pienempiäkin syntyy ja ovat loppujenlopuksi terveitä. Ystävä sai kaksoset rv26, ja terveitä tyttöjä ovat.

Enni kyseli tulehduksen selättämisestä, parempi olo mulla on suurimman osan aikaa ollut mutta tulehdusarvot eivät silti laske. Seuraava kontrolli on vasta reilun kk päästä äitiyspolilla, kun arvot eivät kuitenkaan juuri nousekaan eikä mitään ole tosiaan löytynyt. Sokerit, maksa-arvot ym. kaikki ok. Hyvä, pelkäsin oikeasti sitä raskaushepatoosia. :D

Kärsin myös nykyisin närästyksestä. Miten sitä tunnetta oikein kuvailisi, ruokatorvessa ja ylävatsassa polttelee. Kaikki hapan lisää kipua. Olin maanantaina 4d-ultrassa, ja gyne sanoi että Ranimexia sekä Rennietä voi huoleti käyttää. Maitotuotteiden pitäisi myös helpottaa närästystä. Ultrassa kaikki oli hyvin, neiti tosin piti kättä kasvojen edestä, joten kovin hyvää kasvokuvaa ei saatu. Kk päästä mennäänkin uudelleen.

Nyt on pakko jatkaa töiden tekoa. Mukavaa loppuviikkoa kaikille. :wave:
 
huomenia kaikille!
Hienoa, että Annulikin voi paremmin. ja hyviä ultrakuulumisia!
Nyt oli pakko tulla marmattamaan kun oli niin hirveä päivä eilen. Ensin ruoka paloi pohjaan kun jäin katselemaan masutuubeja. yks koirista tartutti muhun jonkun kirpun (jalat on syöty) toisella murtu kynsi ja sunnuntaina ois ollu näyttely, tulevalla sijoituskoiralla olikin yläpurenta, oma 4 kk pentu kaivo itsensä kiinaan. Sitten oli tämä kananmuna juttu joka tuli kuin tulikin ylös ja vauhdilla. Nykyisin en saa mitään syötyä paitti muroja. Ja sit kaiken päälle nämä painajaiset, toissayönä kaupantäti tartutti kupan normaalissa kauppakäymisessä ja viimeyönä kananmunat oli aiheuttanut a-vitamiinimyrkytyksen lapselle. Mä en kestä näitä mun unia!
Niin ja tuskin tääläkään ehkäsyä tarvitaan ellei mun munasolujen kuori ole pehmennyt yhtäkkiä.

Kävittekö yksityisellä rakenneultrassa vai kuuluiko se teillä neuvolapalveluihin? Meillä on neuvolassa niin aatamin aikaiset vempeleet ettei niillä erota mitään.
 
Viikonloppua jo odotellessa. :)

Ehkäisykeskusteluun. Mekin alunperin naureskeltiin, että eipä tarvii sitten jatkossakaan ehkäisystä huolehtia. Joku aika sitten mies otti kuitenkin asian uudelleen esille ja sanoi puolittain nolona, että oli alkanut miettimään niitä meidän 6 pakasteessa odottelevaa alkiota, että "eikös niillä niin kuin olis etuoikeus." :D. Meillähän ei mitään syytä löytynyt lapsettomuudelle, joten luomuraskaus ei todellakaan ole mahdoton. Nojoo. sitten ruvettiinkin vääntämään siitä vitsiä, että jos käytetään vaan niitä pakastealkioita ja saadaan niistä useampi lapsi, niin on siinä muksuille selittämistä, että "teoriassa olette kaikki kyllä ihan saman ikäisiä.". Ja sitten jos siinä välissä tuliskin vielä joku luomumuksu, niin sehän alkais jo muistuttamaan Kauniiden ja Rohkeiden juonikuvioita: "tää keskimmäinen on meidän nuorin ja tuo esikoinen ja kuopus on meidän kaksoset." :$. Mutta joo, ehkä noita nyt ei ruveta lapsille tosiaankaan noin esittämään - tai ei ainakaan ennen kuin (jos) niillä reppanoilla joskus on yhtä pimeä huumorintaju kuin vanhemmillaan. Ehkäisyasiat jäi siis vielä vähän auki, mutta eiköhän ne selviä sitten ajan kanssa. kunhan nyt tämä ensimmäinen saataisiin ensin turvallisesti maailmaan :)

Mua on joskus harvoin närästellyt aiemminkin. Eikös se ole sellaista, että enemmän tai vähemmän sulanut ruoka nousee vatsalaukusta takaisin ylös päin ruokatorveen - toisinaan jopa suuhun asti. Kuitenkin ilman mitään yökkäystä kuten oksettaessa. Nyt ei kyllä raskauden aikana ole vielä alkanut pahemmin närästämään. välillä on vaan ollut sellainen olo että joutuu nieleskelemään pitkään vielä syönnin jälkeenkin, varsinkin mausteisia ruokia. Tiedä sitten mistä tuo johtuu...

Nukkumisesta. Mä oon aina ollut aika herkkä heräämään öisin, joten sinänsä ei ole ollut kovin hankala tottua noihin öisiin vessareissuihin. Se mikä on muakin lähinnä vaivannut on noi selkä/kylki/lonkka/reisisäryt ja -puutumiset kun yrittää nukkua kyljellään. Nukun kyllä edelleenkin myös aika paljon selällään, vaikka sitä ei kuulemma enää jostain viikolta eteenpäin suositella (tais olla tosin vasta ihan loppuvaiheessa). Eipä ole vielä aiheuttanut ongelmia, ja selällä tulee nykyään nukuttuakin parhaiten kun ei ala paikat särkeä. Lisäksi meidän toinen kolli on päättänyt kantaa kortensa kekoon ja parkkeeraa nykyään viimeistään aamuyöstä mun viereen sänkyyn. Mikäs sen mukavampaa kuin hyrisevä lämmin kissa kainalossa :).

Ulpikselle taas jaksuja huolten keskellä. Luottamusta ei varmaankaan saa korjattua kuin ajan kanssa, ja sitä aikaa se voi tosiaan vaatia kauan. Nyt alko jänskättää jo että milloin kuullaan sitten ketjun ekan vauvauutiset :eek:. Tsemppiä!

Ronttulin unet huvittaa :). Mulla ei ole sentään noin hurjaksi menneet vielä. oudoin tais olla kun näin unta synnytyksestä, ja meille ei tullutkaan pientä ihmisvauvaa vaan kissanpentu, joka sitten lähti kävelemään heti omille teilleen :$. Me käytiin yksityisellä 4D ultrassa, jossa samalla katottiin rakenteita, meni tosin viikolle 26 tuo ultra kun ei tajuttu ajoissa varata.

 
Taas kirjoitan nopeesti, koska netti on edelleen poikki seka tyopaikalla etta kotona. Istun nettikahvilassa ja taa takalainen nappaimisto saa valilla karjumaan arsytyksesta. Jos on paljon typoja, alkaa hermostuko :eek:

Kuunkulta, ihan uskomattoman hienosti kylla arvailitte asuinpaikan! Olin aivan hammastyksissani! Vaiokka ehka suomalaiselle on aika paljon todennakoisempaa paatya tanne Unkarin-maalle kuin vaikka Romaniaan. Tosin romanian kieli olis takuulla sata kertaa helpompaa. Ollaan nyt parisen vuotta asuttu taalla ja osaan kylla tehda ostokset kaupassa ja tilata ravintolassa, mutta muuten on kylla kieliopinnot stopissa. Hirvean hankala kieli! Kuin suomi, mutta vaikeampi :ashamed:

Voi Ulpis, kunpa voisin tulla ja taikasauvalla korjata teidan suhteen ja tilanteen :hug: Jaksamista tuossa sotkussa. Muista ajatella aina itseasi ja lapsia, vasta sitten sita miesta. Kylla se siita. Ehkapa tilanne helpottuu, kun saatte pienet kotiin. Olet ajatuksissa!

Denina, wow, teille tuee sitten vauvan synnyttya aikamoiset juhlat :flower: Upeeta! Olispa itsellakin mahdollisuus joskus paasta tuollaisiin kylahaihin! Tosin kuulosti tuo teidan haaseremonia muutenki kivalt. Tai sis erityisesti se ravintolaan syomaan mezeja. Mmmmm...oikein tuli vesi kielelle...mezet on mun suurta suurta herkkua! Eika taalla ole kunnollisia kreikkalaisravintoloita :x

Raitikselle tsemppia flunssan kanssa, yks suomalaiskaveri joutuu flunssan jalkitauteiheihinsa syomaan kaksi antibioottikuuria. Aika karsea popo se mika siella nyt jyllaa! Pysy vaan tiukasti sangyn pohjalla ja paranna itsesi!

Narastusta ei ole (viela) ollut, aamuheraamisia kylla. Jokin aika sitten herailin kolmisen viikkoa aamuneljan, viiden maissa enka sanut enaa unta. Paattelin, etta baby oli hereilla, vaikka silloin en viela liikkeita tuntenutkaan... Nykyaan juttelemme aina aamuisin ja iltaisin, slloin vauveli tuntuu olevan liikkuvaisimmillaan. Paivisin onkin sitten aika hiljaista. Ja olis kylla aika ihme, jos meilla alettaisiin viela vauvan synnyttya kortsuilemaan, olemme melkein jo nyt saaneet niista tarpeeksemme! Pelkaamme nimittain juuri noita Raitiksen mainitsemia prostaglandiineja ja siksi spardarit kaytossa :) Ja luomuihme on meilla kaytannossa taysi mahdottomuus, jote erittain mielellamme ottaisimme sellaisen kylla, siksikaan emme kortsuja tule kayttamaan. Ja jos ne ei oo superisoa mallia, ei ne kylla oo sopiviakaan :D Unista viela: alkuvaiehessa raskautta unet olivat ihan alyttoman levottmia, seka painajaisia etta seksiunia, en ole nahnyt kumpiaka aikaisemmin niin eta muistaisin! Oli siina kylla kestamista. Unet kuitenkin havisivat ja toivottavasti pysyvatkin poissa.

Omaa napaa muuten: paikallinen rakenneultra on nyt kayty ja kaikki on hyvin! Taas putosi kivi sydamelta :heart: Seuraavan kerra 'neuvolaan' vasta kuukauden kuluttua. Hui. Miten sita oikein jaksaakaan olla nakematta pikkuista silla aikaa... taalla kun katsotaa ultralla joka keran kun laakaria nahdaan. Eipa olis kivaa olla siella parin ultran Suomessa!

:wave: :wave: :wave:
Maija + Masukki 19+6
 
Heips kaikki!
Tässä nopeasti omat kuulumiset: rakennultrassa kaikki näytti oikein hyvältä. Toinen mukula otti rennosti, kun taas toisella oli kunnon potkuharjoitukset käynnissä. Ihania olivat! Näytti siltä, että toinen olisi tyttö ja toinen poika! Mutta tätä en kyllä uskalla vielä pitää varmana tietona, sillä olivat sen verran liikkuvaisia, että täysin selvää se ei todellakaan ollut. Olemme niin onnellisia näistä uutisista ja en voi käsittää, että näinkin pitkälle olemme jo päässeet! Voi kun kaikki sujuisi hyvin nyt tästä eteenkinpäin. No, eilen sitten lähdin työpäivän jälkeen kaupungille ja siellä iskikin sitten ihmeellinen selkä-vatsakipu, joka ei meinannut hellittää vielä kotona lepäillessäkään. Lopulta alkoi helpottaa, kun kävin nukkumaan ja tänä aamuna olo on taas normaali, mutta säikäytti sen verran, että mietin jo illalla että pitääkö tästä lähteä uudestaan sinne sairaalaan. Olikohan sitten niitä supisteluja, niistä kun ei ole aiempaa kokemusta niin vaikea sanoa? Kivuista oli kyllä juuri ultran yhteydessä puhetta, että jos eivät kivut mene levolla ohi, niin pitää soittaa päivystykseen.
Miten herkästi te muut olette tässä vaiheessa ottaneet yhteyttä päivystykseen, jos on ollut supisteluja, kipuja tai muuta ongelmaa?

Palailen myöhemmin kommentoimaan muiden kuulumisia, sillä nyt täytyy jatkaa töitä!

Enni 19+4.
 
Moikka pitkästä aikaa! Työn uuvuttama tiskirätti ilmoittautuu..

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Enni ja Maija! Rakenneultra oli mulle kaikkein jännittävin etappi ja kun siitä selvisi tuntui, että nyt todellakin tämä on todellista! Ennille vielä onnea pojasta ja tytöstä - ainakin tässä vaiheessa tarkasteltuna =) Itsekin toivon lopullista varmuutta reilun viikon päästä lääkärikäynniltä, kun rakenneultrassa toinen oli niin häveliäs, ettei antanut meidän päästä selvyyteen. Tuosta sinun kipukohtauksesta - en olisi ihan hirveän huolissani, kun se on huililla helpottanut, mutta jos alkaisi toistumaan painelisin saman tien lääkäriin. Tekikö lääkäri kuitenkin ultran yhteydessä sisätutkimuksen?

Ulpikselle ihan äärettömän paljon jaksamista!! Onneksi tosiaan pojat ovat hyvän kokoisia ja olette jo noin pitkällä - saavat tulla jos ovat tullakseen ja ihan varmasti selviävät hienosti jo. Osaisinpa jollain lailla auttaa - sanoa, että asiat suttaantuu ja kaikki järjestyy miehen kanssa. Varmasti joo, tavalla tai toisella ajan kanssa, mutta juuri nyt ei mitään kikkakolmosta ole. Tärkeintä kuitenkin ystävä rakas, että vaikka kuinka vaikeaa, yritä sulkea tuo asia nyt mielestäsi. Teillä on pitkä suhde takana ja niin paljon olette yhdessä kokeneet, että kumpikin on sen velkaa toisilleen ja syntymättömille lapsille, että keskitytte nyt vauvojen hyvinvointiin ja vasta sen jälkeen kun tilanne on tasaantunut, katsotte mitä on jäljellä teistä. Tämä jännittävä, pelottava, täysin mullistava tilanne kaikin puolin on muutenkin niin epätodellinen, että parasta tehdä ratkaisut vasta tilanteen edes jollain lailla tasaannuttua. Halaus :hug:

Yövalvojaiset on täälläkin tulleet pysyäkseen. Mulla yleensä siinä 2-4 välillä ihmeellinen hereilläolo. Vaihdan kyljeltä kyljelle - mikään asento ei tunnu hyvältä ja ei väsytä tippaakaan. Lopulta toki nukahdan ja kun kello soi vähän vaille 6, olen täysin sekaisin väsymyksestä. Yleensä myös vaavit ovat tuolloin hereillä ja potkivat villisti, joten kaipa tämä on sitä tulevaan valmistautumista.

Niistä harjoitussuppareista silloin viimeksi kun kirjoittelin ja Kuunkulta kyselit terkan kommenttia normaalista määrästä per päivä. En tosiaan kysynyt mitään tarkempaa lukumäärää, mutta muutama on käsittääkseni ihan ok, me kun laskettiin mulle silloin yhtenä päivänä varmaan 20. Se jälkeen on ollut helpompaa, paitsi eilen kun töiden jälkeen halusin lähteä kävelylle, tuli aika tiuhaan taas.

Maidosta kysyisin vielä teiltä muilta, jotka ovat jo saaneet tippasia. Onko teillä se keltaista?? Ja paksua?? Menee tähän eriteosastolle taas, sorry, mutta en ole löytänyt mistään tietoa, millaista sen kuuluu olla. Keltaisia pieniä pisaroita kun rintsikoihin joka päivä ilmestyy ja miettii, onkohan se maitoa kuitenkaan vai onko mulla joku tulehdus :eek:

Raitikselle pikaista paranemista flunssan kourista. Tuli taas mieleen se käsidesi, kun tässä syysflunssat alkaa taas jylläämään - täytyypä käydä ostamassa.

Mitäs vielä - ai niin Enni, meille tulee nyt mitä varmimmin Herquleksen tuplayhdistelmät. Ovat kaikin puolin sitä, mitä haetaan ja lopulta niiden kanssa ei tarvitse alkaa mun autoakaan vaihtamaan. Lisäksi on tuoretta kokemusta niistä ystävältä, jolla puolivuotiaat kaksoset ja toisilta ystävitlä, jotka ovat käyttäneet sisarusrattaina. Väreistä on vielä varmaan vähän vääntämistä, mutta se on sivuseikka - toimivuus on mulle kaikkein tärkeintä.
Muut tulevat hankinnat on myös idatasolla tehty - kaukalot vertailtu, pinnasängyt kokreettisesti jo kotona. Huonejärjestelyt toki vielä tekemättä, muutetaan miehen tytön huone vähän pienempään makkariin ja hänen iso huone tulee kaksosille. Vaatteita on alkanut ilmestyä pusseissa lahjoituksina ystäviltä ja serkuilta - mitään en ole ostanut vielä.

Kelapaprut täytin tänään ja laitan huomenna menemään. Jotenkin taas ihan epätodellista, että tässä minä vaan täytän äitiysraha - hakemusta... äiti :heart:

(.) sen verran, että maanantaina alkkoi siis loman jälkeen työt ja muutos neljän viikon relailun jälkeen on valtava. Fyysinen muutos ja sen seuraukset on uuvuttavat, lisäksi koko päivän istuminen saa aikaan selkäkipuja ja ikävää painontunnetta. Lisäksi meillä on kovat tavoitteet syksylle ja mun pitäisi alkaa viemään tiettyä hanketta eteenpäin. Siksi teinkin sen päätöksen, että jään sairaslomalle ensi viikon jälkeen, kun mulla on se lääkärikin. Ei musta ole tuohon henkisesti stressaavaan työhön eikä istumaan 9 tuntia päivässä (matkoineen). Nyt on vauvojen aika - teen kaikkeni, jotta mitään ei sattuisi. Muutenkin olen ihan omassa kuplassani jo - ajatukset pyörivät vauvojen ja niihin liittyvän ympärillä. Sinne ei vaan mahdu työt eivätkä arkiset murheet. Oletteko te muutkin? Musta sekin on taas yksi ihmeellinen asia, mikä ihan varmasti liittyy taas hormoneihin ja valmistaa meitä äitiyteen :)

Voikaa hyvin :wave:
Miru 22+3
 
EnniV : onnittelut hyvistä rakenneultrakuulumisista!

Ehkäisystä pyöriteltiin äitiyspakkauksen kondomeja ihmeissään, kun ei ole sellaisia vuosikausiin tarvinnut. Ei olla raskausaikanakaan käytetty vaikka puuhailtu on kiitettävästi (joka päivä vois puuhailla, jos vain minun mielipide ratkaisisi) :LOL: . Ei ole spermalla ollut vaikutusta kohdun tilanteeseen ja pianhan se h-hetki lähestyy, kun viikkoa 35 eletään.
Saa nähdä, kääntyykä vauva raivotarjontaan itse vai pitääkö miettiä vaihtoehtoja. Parin viikon päästä lääkäri, jossa tilanne tarkastetaan. Jospa vauva hoksaisi kääntyä ihan itse ennen sitä.
 
Moikka!

Enni, onnittelut täältäkin hyvistä ultrakuulumisista! Aivan ihanaa, jos siellä sisällä olisi sekä tyttö että poika.

Närästyskeskusteluun sellainen kommentti, että itse en ole koskaan kokenut, mitä on närästys. Tai sitten sellainen on vaan mennyt ohi, tietämättä mitä se oikein on.

Unettomuudesta täältä sen verran, että mullahan oli tuollaista ihan alkuraskaudessa. Se sitten jossain vaiheessa tasaantui. Lomalla ollessa sitä nukkui kuin tukki. Nyt taas, kun työt on alkaneet 4 vkon loman jälkeen, olen alkanut heräillä aamuyöstä. Enimmäkseen kyllä ihan sen takia, että jotenkin vaikeaa löytää hyvää nukkuma-asentoa, kun nyt jo tuntuu vatsan olevan tiellä. Monesti olen havahtunut nukkuvani osittain vatsan päällä, jolloin varmaan pienokainen on ihan litistyneessä tilassa siellä alla. Voi pientä...

Miru, täällä kans täytin viikonloppuna Kelan paprut ja laitoin työnantajan kautta menemään. On se jotenkin mahtavaa ajatella, että sitä on tulossa äidiksi ihan yhteiskunnankin silmissä. Nyt vaan äitiyspakkausta odotellessa...

Niin, ja ehkäisykeskusteluun kommenttina, että täällä ajatellaan samoin kuin te kaikki muutkin lapsettomuudesta kärsineet - ei enää koskaan ehkäisyä. No, parempi olla sanomatta never say never, mutta nyt ainakin siltä tuntuu. Me ollaan kans ajateltu niin, että tämän ekan vauvan jälkeen ei ehkäisyä käytetä. Toinen jos on tullakseen, saa ihan vapaasti tulla. Sen jälkeen olisikin meidän lapsiluku täynnä. Kyllä se aika uskomattomalta tuntuisi, että jos ekaakin on yritetty 2 v., niin toinen vaan tulla tupsahtaisi luomuna. Vaikea uskoa.

Kati & Pablo rv 23 + 3
 
Täällä naurettu Cattuksen jutuille alkioiden "etuoikeuksista"!! :D
Kukas se pienten puolta pitää ellei isä.

Hienoja uutisia Maija-Mamman ja Ennin ultrista! Tulee aina hyvä mieli kun kuulee hyviä uutisia.

Alkoi jännittää Marimillan ja Ulpiksen puolesta.. Kohta meistä joku tosiaan synnyttää!!!
En oo vielä käyny yhtään tuolla synnyttäneiden puolella kattomassa, että onko siellä sitten joku pino mihin voisi hakeutua.

Meillä oli eilen neuvola. Paino oli laskenut 1,1kg viime kerrasta eli reilussa parissa viikossa. Kokonaisnousu siis siinä 8kg:n paikkeilla.
Hemppa oli tipahtanut vain pari pykälää ja oli nyt 114. Mittaustarkkuuden puitteissa kai voisi sanoa, että pysynyt siis samana kun viimeksi oli 116.

Terkka kysyi, että kuinka päin vauva on mahassa ja kerroin, että musta tuntuu ja olen siitä aika varmakin, että neiti on varpaat maata kohti, selkä mun oikeaa kylkeä päin ja kasvot kohti vasenta kylkeä. Ja niin tosiaan oli terkankin mielestä. Sanoi, että oikea puoli on ihan tyhjä!! :heart: :heart:

Että mä RAKASTAN tätä lasta sisälläni!!!!
 

Yhteistyössä